Tässä!

Se oli lenkkipäivä. Aamusella tunnin ravit Vuokin ympäri. Mulla kulki, Töötöllä kulki, Hopulla vähän nikotteli kun onhan toi nyt eläinrääkkäystylsää. Kaiken kukkuraksi mulla oli uusi huippuhieno supermukava räikeänkeltainen juoksutakki! Flow:t ja nilkkaimet saa vaan kanssa laittaa jo varastoon ja siirtyä kesävarustukseen varpaillekin. Tai ei nyt ihan vielä, siis kokonaan kengättömäksi, kuten aikomus on.

Illansuussa oli Hopun treenit. Jätettiin Sinni kotiin ja mentiin ihan kahestaan. Olipa tosi hiljaista ja helppoa! Ja samaa rataa sujui treenitkin.

Ekana tehtiin radanpätkää. Lähdön tein nyt ekaa kertaa oikeissa treeneissä kunnolla ja sehän oli ihan täydellistä! Ei mitään kysymysmerkkejä tai malttamattomuutta, ihanaa! Sitten olikin ongelma, kun piti kääntyä osoittamaani suuntaan, EI kaahata vaan täysiä sinne minne nenä näyttää. Asennettiin nyt siis huomiokäsky, vanha kunnon TÄSSÄ. Olen tuolle sanalle hiukan allerginen, mutta siksi se sopiikin nyt uudelleenmuotoiltavaksi. Meillä se on ihan oikeasti merkityksellinen ja sitä käytetään vain tarpeen mukaan ja toimimista vaatien. Fiksu Hoppu oppi käskyn laakista. Nyt mun pitää vaan oppia käyttämään sitä, ylipäänsä päästämään suustani tuo hirveä sana ja sitten lausumaan se harkiten. (ja lakata huutamasta kaikkea muuta, kuten Hoppua...)

Eipä paljon tarvinnut TÄSSÄä nyt viljellä kun ihmeen hyvin Hoppu loppujen lopuksi seurasikin ohjausta. Hän oli tosi taitava. Pitää nyt itse vaan myös luottaa ja päästä eroon hätäilystä. On se aikamoinen kasvun paikka kun nyt piiiitkästä aikaa käsissä onkin tällainen fiksu ja yhteistyökykyinen koira. Pitää palata juurilleen ja muistella maailmaa Piipan kanssa. Aika taivaallista <3

Fiksuus senkun rehotti kun seuraavaksi siirryttiin kepeille. Säädettiin kuja Hopulle, otettiin pari toistoa ja säädettiin reilusti kapeammaksi. Hoppu kaahasi sisään mistä vaan, suoristi täydellisesti ja ampui kujan päähän. Ihan sama mitä mä tein. Nyt pitää vaan päästä varioimaan palkkausta, että menee loppuun asti vaikkei namiautomaattia olisikaan maalina. Olipas aikamoiset treenit kaikenkaikkiaan, pelkkää nautintoa.

Kotona Sinnillä oli ollut tapansa mukaan pelkkää nautintoa. Hän oli ollut rapsutuksessa koko ajan. Sinni on kouluttanut itin jalat aivan uskomattoman taitavasti, niiden omistaja ei edes tajua toimivansa koko ajan Töötön toiveiden mukaan. Sinni vaan aina asettuu sopivasti ja itin varpaat alkaa hommiin, tietokoneella, sohvalla, sängyssä. Onneksi Tööttö on niin pieni, että mahtuu mihin vaan. Onnellinen pieni, silmät ummessa nauttii ja rentoutuu.

Piipalla olisi tänään 12 v synttärit. Toivottelen paljon palloleikkejä sinne jonnekin. Ja jänisjahteja. Melkein neljä vuotta on jo pitänyt pärjätä ilman Piippaa. Vaikka tarve on ollut suuri, joka päivä olisi jotain hommaa maailman luotettavimmalle koiralle, peruskalliolleni. Piipan oli tarkoitus elää pitkä elämä, olla mun teräsmummona auttamassa nuorison kanssa. Tänään meidän pitäisi juhlia pitkällä lenkillä, Piippa olisi terve ja reipas, menossa mukana, vanhuus vasta tulossa.

Mutta ei se mee niin. Nyt voin vaan rapsuttaa Tinttiä ja toivoa Poppelin perivän Piipan saappaat, omalla tavallaan. Se on nyt toisin, että mitään en ota itsestäänselvyytenä. Se on hyvä siinä mielessä, että osaan arvostaa jokaista hyvää hetkeä. Huonoa siinä on se, että en enää uskalla luottaa ja antaa mennä täysillä. Voi Piippis, mulla on hirveä ikävä.

Kuraa

Maa alka tulla esiin märkänä ja kuraisena. Miten se muka aina on jotain pielessä, ihan sama mikä vuodenaika...

Eilen välteltiin kuraa menestyksellä. Aamupäivällä kiidettiin juoksulenkki. Kyllä se vaan menee sujuvasti kun omalla porukalla ollaan. Simppa ravasi melkein koko matkan. Hoppu kulki melko nätisti keppi suussa.

Iltapäivällä pulahdettiin uimaan. Olipa tosi kätsää kun ei ketään tarvinnut pestä tai föönata. Kätsää oli itse uiminenkin kun Hoppu viihdytti itseään ja Sinniä vaan nostelin veteen. Pari kertaa tuli yhteentörmäyksiä tai oikeastaan Hoppu taisi ihan tarkotuksella tulla härkkimään Sinniä. Sinniä sellainen suututtaa pirusti ja Hoppu vaan etsii vähän lisähupia kun ei sitä koko ajan voi sukeltaa tai riepotella lelua.

Tänään oli sitten Hopun hyppypäivä! Menimme siis hallille. Valittiin Pomppa-kenttä jotta maksimoitiin onnistuminen, siellä vaan on kaikkein rauhallisinta.

Hoppu pääsi siis tekemään parit perussarjat. Tehtiin 5 cm rimoilla kun pumppeja ei ollut saatavilla. Neitokaisella oli vähän kiire ja roiski menemään ihan miten sattuu. 5 toistoa otettiin ja vikalla osui suurinpiirtein oikein väleihin... Muilla vuoroillaan Hoppu teki kaikenlaista sälää. En oikein tiedä nyt mitä sen kanssa tekis.

Sinnin hypyt:
1. Korkeudenarviointi, 3 peruss. hyppyä, 8 jalkaa ja 30-40 pysty. Oli ihan nättiä, ei vaikuttanut korkeus mitenkään.
2. Korkeus-etäisyys-voima-suora, 25 pysty 9,5 jalkaa 30 pysty 9,5 jalkaa 30-40 pysty. Oli vähän pitkät välit ja Sinni joutui tekemään tosissaan töitä, mutta selvitti hienosti. Ei se korkeus ollut mikään juttu.
3. Alastulotreeni,  25 pysty 6 jalkaa 25 tasaokseri 6 jalkaa 25 pysty. Juoksin mukana ja aika töminä siellä kävi, ei ole laskeutuminen helppoa, ainakaan kiireessä.

Treenien jälkeen ei voitu enää välttää kuraa koska joka suunnassa sitä oli. Alkulenkki oltiin tehty kotona kuivalla tiellä, mutta nyt halusin päästää kahjot suoraan kaahaamaan. Siellähän ne kynti sitten kylkiä myöten ruskeina... Mutta kyllä pitävä maa onkin sitten vauhdikas alusta!

Jambalaija

Hei vaan hei. Perjantaina me käytiin uimassa. Jouduin joka kerta väkisin vetämään Töötön altaaseen ja totesinkin, että helpoin on nostaa neiti liivin kahvasta rampille ja siitä riittää pieni nykäsy narusta. Naapurialtaan täti katseli reunan yli useaan otteeseen, muttei näyttänyt kauhistelevan. Paha sanoa kärsiikö Tööt tosta vai onko se jotenkin oppinut vaan vastustamaan. En silti jaksa enää kysellä ja houkutella sitä veteen, ei se sillä lailla pääsisi altaaseen kun pari kertaa koko aikana. En mä silti nauti Sinnin väkisin uittamisesta, olisi se kiva keksiä miten tosta saisi mieluisaa. Uida joka tapauksessa täytyy, niin hyvää liikuntaa se katkaravulle on.

Uinnin jälkeen pesin molemmat, mutta föönin alle joutui tällä kertaa Hoppen. Sinnin lyhyt kesätukka saa kuivua ihan itsekseen kikkaralle. Hopun karvanlähtö sen sijaan ajoi mut epätoivoseen yritykseen pöllyttää karvat irti föönin avulla. Hoppu itse ei ideasta tykännyt, se oli varma, että fööni on joku paholaisen kätyri. Laite on ihan ok niin kauan kun se ei höngi häntä kohti. Mutta se on kyse elämästä ja kuolemasta jos joutuu ilmavirran kohteeksi. Ei föönailtu kovin kauan ja karvojen pölläyttämisidea jäi idean tasolle.

Lauantaina käytiin juoksemassa. Iti tuli mukaan niin tehtiin lyhyempi lenkki. Sinni oli onnellinen kun sai taas tulla turvallisesti meidän välissä. Hän on hassu. Hoppu ei paljon lisäseurasta piitännut vaan loikki tapansa mukaan pitkin poikin. Ei se loikkiminen mua yksin ollessa haittaa, mutta nyt meinasi tapahtua yks jos toinenkin kompastumisonnettomuus.

Sunnuntaina käytiin kannustamassa Kiusa-äitiä kisoissa. Katsottiin vaan yksi rata ja käytiin vähän irrottelemassa metsässä herrasmies Ficon kanssa. Sitten pitikin rientää näyttöihin.

Maanantai toi mukanaan entistä pidemmän juoksulenkin. Luulin se olevan jo 9 kilsaa ja onnittelin itseäni huikeasta tunnin suorituksesta. Myöhemmin mittasin matkan vain seitsemäksi kilometriksi... Kyllä me vielä kympin tuntivauhtiin päästään, sen näkee jo nyt. Sinnikin ravaili oikein kivasti, jossain kohden ihan näki sen vaihtavan raville kun peitsaus oli hankalaa.

Iltapäivällä mentiin hallille tekemään hyppyjumpat.
1. Set point okseri 25-35 JA kuuden jalan päässä 25 pysty. Tämä oli alastulotreeni aikoinaan ja ajattelin nyt yhdistää sen. Siksi en nostanut okseria enempää vaikka varaa olisi jo. Meni nätisti, mutta ei nyt ihan tiedä pitäisikö väliä kasvattaa kun korkeus nousee. Vai olisiko parempi nostaa sitä pystyä..? Ehkä nämä kannattaa edelleen pitää erillään. Voisi vaikka tehdä sen oikean alastulotreenin, johon kuului kolmen hypyn perussarja alle vauhtia tuomaan. Aikoinaan se oli liian vaikea Sinnille, mutta eiköhän nyt jo ole taitoa.
2. Tein 1. tason power gridin ja otin siinä pari toistoa vierellä juosten. Se meni ihan hyvin ja tuntui tylsältä. Itseasiassa se olisi ehkä kannattanut tehdä ekana kun siinä saa kivasti puhtia pois. Vaihdoin harjotuksen saman tien korkeustreeniksi kolmen hypyn perussarjalla. Korkeus oli 25-35, korkein näytti vähän huteralta niin en nostanut 40 asti vaikka piti.
3. Loppuun tehtiin perussarjaa 20 cm edestakas putken kautta kääntyen. Sinne putkeen oli tosi vaikea mennä ja mulla alko keskushermosto olemaan jo aika kovilla. Mekkala oli siis melkoinen.

Oltiin vaikealla 4. kentällä, eli agilitypäädyssä. 1. kentällä kaikki menee rauhallisemmin kun siellä ei koskaan muuta tehdä kuin näitä rauhallisia juttuja. Lisäksi aina loppua kohden väki lisääntyy hallissa ja se rassaa Sinniä kovasti.Hän siis huusi alusta asti aika paljon ja rauhallisuuteen meni aivan hillittömästi energiaa, multa. Se on jotenkin painajaismaista kun koko ajan pitää rauhottaa tilannetta ja koko ajan kiehahtelee ja saa alottaa alusta ja aina tuntuu rauhottuvan vaikeammin. Niihin yhden harjotuksen viiteen toistoon menee aivan tolkuttoman kauan aikaa kun Sinni ei vaan pysty olemaan hiljaa ja rentona. Itse hyppyjumppa on Sinnille ihan toisarvosta, sen se hoitaa vasemmalla kädellä. Vaan kukapa nyt voisi olla rauhallinen, kuunnella ja totella käskyjä ja sujuvasti puuhata oman ihmisen kanssa. Kun ympäriltä kuuluu ÄÄNIÄ ja on niin järjettömän kiihdyttävää ylipäänsä olla siinä tilassa.

Toi kokemus oli taas niin järkyttävän raskas, että nyt oksettaa. Sinni on luotu huutamaan. Se huutaa ihan jokaisessa tunnetilassaan. Se huutaa kun jännittää, pelottaa, innostuttaa tai ylipäänsä huvittaa. Joskus pitää huutaa kun on tylsää. Usein pitää komentaa milloin ketäkin. Pitää huutaa kun turhauttaa. Hyvin vähän on Sinnin elämässä hetkiä jolloin ei tarvi huutaa. Okei, ei se kotona tyynyllä levätessään huuda. Eikä uimassa, ellei kuulu ääniä tai NÄY joku ulkopuolinen hahmo. Eikä lenkillä jos eteneminen on tasaista kuten juoksulenkillä.

Vaikeaa huutamisesta mulle tekee keskushermostovaikutuksen lisäksi motivaation miettiminen. Onko Sinni onnellinen kun se huutaa? Jos se huutaa seinässä tai häkissä, se on ihan hysteerinen ja tuntuu kärsivän. Sen sijaan ollessaan hiljaa noissa paikoissa, se on oikeasti rauhallinen ja rento. Kun se huutaa komentaakseen mua se on myös jossain hysteerisessä tilassa, se ei nauti tilanteesta, muttei osaa tehdä muutakaan kun huutaa vaan lisää. Pääasiallisesti huutaminen liittyy pahaan oloon. Ja sen tiedostaminen lisää mun pahaa oloa joka haukahdukselta aina enemmän.

Sinnin hiljaisuus on siis meidän molempien parhaaksi. Mutta miten sen saisi hiljaiseksi? Äärettömän herkkähaukkuinen koira. Se haukkuu ennen kuin miettii, yhtään mitään, ihan refleksinä. Se haukkuu autossa pelkästään meinatessaan vilkaista ulos. Se ei halua mennä kotona parvekkeelle kun se tietää ettei pysty katsomaan kadulle haukkumatta. (Lattiaan asti lasinen partsinseinä on aika haastava tässä mielessä.)

Tietyissä paikoissa, kovan harjottelun myötä Sinni pystyy olemaan hiljaa. Jos mielentila pysyy kurissa. Eilen juostessa mentiin pitkä matka niin, että toisella puolella tietä näkyi iso musta koira. En ottanut Sinniä vierelle ollenkaan vaan annoin sen tsempata ihan itse. Pari kertaa se pystyi vilkaisemaan ihan hiljaa! Ja onhan sekin aika hienoa, että vaikka näköhavainto haukututtaa niin haukun pystyy lopettamaan siihen yhteen ja mieli pysyy aika tyynenä. Siitä tietysti kehutaan kovasti, mutta olen aivan varma, että suurin kiitos Sinnille on itsensä ylittäminen. Se, että pystyy itse hallitsemaan mielensä.

Eilen Sinni makasi häkissä hiljaa melkein koko matkan Ojangon kuoppatietä. Koska tosta kangashäkistä ei näy niin hyvin ulos, se pystyi istuessakin olemaan hiljaa. Aika pakonomaista se hiljaisuus oli, mutta tilanne onkin tosi vaativa. Silti olen aivan varma, että itsehillinnän kokemus on tärkein palkka. Sinni ei ole hiljaa koska minä pakotan, vaan koska se itsekin kokee sen mielekkäänä. Tosin ilman mun pakotusta se ei olisi alkuunkaan mahdollista.

Nyt vaan kun osaisi auttaa Sinniä vielä paremmin ja enemmän. Mistä ihmeestä repii keinot ja voimat rauhottaa Sinni agility-ympäristössä. Ja nimenomaan sitten vielä sen itse tehdessä. En tiedä. Ei vaan ole oikein, että Sinni parka joutuu elämään näin vaikeassa maailmassa. Mutta ei ole reilu ja täydellisen tasapuolinen tämä maailma muutenkaan. Otamme siis etuoikeuksia jossain muualla.

Niinpä Hoppu, joka elää varsin mukavassa maailmassa, joutuu odottelemaan seinässä ihan tolkuttomia aikoja ja olemaan vaan hiljaa vaikka Sinni siinä kentällä riehuu ja huutaa minkä kerkiää. Sitten kun Hoppu pääsee itse vuoroon niin neropattina tekee kaiken täydellisesti heti ja oma vuoro onkin äkkiä taas ohi. Eilen hän teki keppejä, tosi pitkältä ja mistä vaan sisään. Ainakin oppii mun tulevan lähelle lopussa kun kaahataan kilpaa kupille. Tämän kilpakaahauksen takia pidin vikan välin aika auki, muuten meinasi kiertää sen. Vähän yksipuoliseksi vaan käy treeni kun yksin treenaa. Kaipaamme namiautomaattia. Lelua heittämällä en halua tehdä, koska onnistun sillon aina heittämään niin, että vika väli menee pieleen.

Tänään käytiin ihana keväinen normilenkki, sellainen mitä niiden pitäisi aina olla. Metsässä oli jo niin paljon maata näkyvissä, että kaverit kaahas ihan villinä. Siis nimenomaan kaahasi eikä vain huutanut toisilleen paikoillaan. Voisi vaan olla joku välivaihe siinä asemasotahuudon ja täysiä kaahauksen välissä. Nyt pitää ihan sormet ristissä kauhusta tutisten seurata mihin oksaan/kiveen/kantoon jompi kumpi itsensä teloo. Ei auta kuin toivoa, että niillä toimii aivot yhtä vauhdilla kuin jalat. Ainakin tänään vielä toimi. Hyvä niin, oli siis vain tosi vauhdikas ja hauska lenkki. Kaahaamisen väliaikoina Hoppu viilenteli itseään kaikissa ihanissa lätäköissä, ai että on kivaa kun päästään noista kinoksista taas!!

Kolme vuotta eikä suotta, onnea maailman paras Tööttö!!

Sinniliini, asennekoira, henkinen projekti, monessa suhteessä hyvin äärimmäinen ja erikoinen henkilö. Tööttö ei ole unelmien harrastuskoira ja 1,5-vuotiaana hän oli jo joutua todellisuuden tuolle puolen. Fysiikka ei ole häävi ja psyykkinen puoli tuo haasteita ainakin saman verran.

Mutta haasteet on tehty voitettaviksi ja ainakin minä haluan tarjota koirilleni parhaan mahdollisen elämän, mitä se sitten minkäkin yksilön kohdalla tarkoittaa. Sinnin kohdalla se on todella erilaista kuin mitä olin ajatellut, mutta ei siinä auta sitten kun ajatella lisää ja katsella vähän peiliinkin.

Niin hankalaa kuin Sinnin kanssa on ollutkin, on se myös tarjonnut mielettömiä onnistumisen hetkiä. Ja erityisen hienoja ne hetket ovat siksi, että ne sijottuvat ihan arkisiin ja pieniin tilanteisiin. Sitä oppii arvostamaan kaikenlaisissa muissakin paikoissa niitä pieniä sujuvia juttuja. Se, että ne on muille itsestäänselviä juttuja, tekee minusta onnekkaamman. Saanhan iloita "helpommalla" kuin muut.

Sitäpaitsi Sinni on ihan järjettömän liikuttavan söpö, ihana ja rakas pieni rääpäle. Se on kamalan hemmoteltu, sille lässytetään koko ajan ja joka ilta hän vaatii tietyt hellittelynsä ja nokoset pää tyynyllä. Hän on maailman pienin, hulluin ja kovaäänisin pumi.

Panostus ei ole vain inhimillistävää lellimistä. Simpan kanssa on tosissaan tullut tehtyä töitä. Fysiikkaa on tarkkailtu ja hoidettu varsin pakkomielteisesti. Onhan sekin jo aika saavutus, että Sinnin ansiosta olen minä juoksuinhoaja useampaan otteeseen aloittanut juoksulenkkeilyn ja nyt taitaa tästä olla tullut jo pysyvä harraste. On se niin motivoivaa nähdä miten hyvää ravilenkkeily tekee jännittäjäkatkaravulle.

Psyykkistä puolta murehdin kauan, kunnes tajusin nöyrtyä. Sinni on haastava, mutta sen haastavuus on kuin valtavasti suurentava peili. Sinni tuo esiin omat heikkouteni ja monistaa ne niin isoiksi, että ne on vaan pakko kohdata ja työstää kuntoon. Sinni ei siedä tippaakaan epävarmuutta tai levottomuutta. Simpan ihmisen täytyy olla täydellisen itsevarma, rauhallinen ja yhteiseen tekemiseen keskittynyt. Sitä kohti tässä vielä tarvotaan...

Syntymäpäivänä tarvottiin niin ahkerasti, että synttäri-ilta taitaa nyt jäädä aika hillityksi. Meillä ei jakseta juhlia kovin suurin menoin. Kiitämme vain onnitteluista, vastaanottoa ei nyt järjestetä.

Päivä alkoi juoksulenkillä. Ravia esiintyi ihan ok ja selkä on nyt niin hyvä, että peitsaaminenkaan ei näyttänyt kovin pahalta! Ei peitsaaminen silti ikinä miellyttävää ole. Hoppelokin itseasiassa peitsasi jo jossain vaiheessa. Ilmeisesti käy välillä tosissaan puuduttavaksi mun hidas vauhti.

Lenkiltä käytiin vaan suihkussa ja sitten kaahattiin kohti Vapun hyppy-yksäriä. Sinnin synttäritreeneihin osallistui myös Hoppu ja Kirva. Sinni tarjosi kaikille juhlaherkut ja -juomat. (Isoisän punssipalloset taisi muuten unohtua sinne hallille.)

Sinnin treenit oli:
1. Perussarja vajaa 6 jalkaa 20 cm. Meni tosi jäykästi koska tilanne oli niin kuumottava Sinnin mielestä.
2. Power grid 8 jalkaa 25 cm. Eka toisto oli tosi kummissaan, mutta sitten meni kuin olisi aina mennyt. Tätä voi tehdä 20-25 cm rimoilla sekasin. Eri korkeus ei saa olla mikään juttu. Saa juosta mukana.
3. Power grid 9,5 jalkaa 25-40 cm. Ei haitannut korkeus yhtään kun vauhdissa ei kerinnyt edes huomaamaan. Putkesta lähestyessä alastulot oli karmeita, niistä vaan enemmän treeniä.
4. Ratamaista suoraa 40-20-35-putki-poweri. Ei ollu mitään ongelmia hypätä kun ei kerinny miettimään.
Loppuun tehtiin vielä pari perussarjaa.

Oli aika rankat treenit. Alkuun Tööt oli ihan hullun kierroksilla ja mistään ei meinannu tulla mitään, loppua kohden rentoutui ja pystyi jopa istumaan hiljaa lähdössä. Lopputulemana voisin nyt kaikkea koettua ja kuultua hauduteltuani sanoa, että oikealla tiellä olemme. Korkeus pitää vaan huijata Sinnille tutuksi. Hyppytreenejä jatketaan edelleen tällä rauhallisella tyylillä. Hyppytekniikka ei Töötöllä enää paljon voi parantua, se käyttää jo kroppaansa niin hyvin kuin sitä voi. Hyppytreenien tarkoitus on lisätä itsevarmuutta ja voimaa korkeilla hypyillä ja rauhallisuutta ylipäänsä agilityssä. Ratatreeniä kyllä aletaan tekemään enemmän myös, se on turhaan päässyt unholaan. Meillä kuitenkin oli silloin Eckerössä varsin taitavaa tekemistä. Kun vaan olisi hypyt olleet tutumpia ja vetävämpiä. Nyt ollaan päästetty kaikki muu unohtumaan.

Hyppytreeneissä siis rauhallista ja simppeliä tekemistä, ratatreeneissä ei tarvi olla niin rauhallista kunhan saadaan tehtyä yhdessä. Pitää vaan laittaa korvatulppa niin pysyy järki edes omassa päässä.

Hoppu pääsi tekemään ekat perussarjansa. Pumpeilla tehtiin ja lähettäen. Niin lähdössä kuin muuallakin pitää pitää huoli, ettei kakara vedä ja nojaa täysillä eteen, omilla jaloilla pitäisi pysyä. Alkuun kaahotti vaan täysin etupainoisena takapään seuratessa perässä kuin pyrstö. Kunnollisella lähdössä istumisella alkoi paino siirtyä taakse ja oli tosi nättiä tekemistä. Oikein hyvältä näytti kaiken kaikkiaan, kerran viikossa voidaan tehdä tätä nyt tonne 10 kk asti.

Treenien jälkeen kierrettiin tunnin nilkkojen jäädytyslenkki. Sinni sai synttärilahjaksi raadon, sankaria vaan väsytti niin, ettei jaksanut innostua. Niinpä koirat lepäsi autossa kun käytiin vähän shoppailemassa. Sinni sai synttärien kunniaksi nyt kevythäkin etupenkille. Siinä on hyvä harjotella seuraava vaihe hiljaista autoilua. Opiskelu alkoi väsyneenä tosi hienosti. Ajettiin Ojankoonkin Sinnin istuessa hiljaa koko kuoppatien!!

Kun kerran Ojankoon tultiin niin Hoppu pääsi leikkimään Tuikelin kanssa. Tällä kertaa leikitytti ihan hirmuisesti. Leikittiin kaksistaan ja pikku Potun kanssa ja lopuksi vielä hallissakin. Tuike näytti Hopulle miten hauska keinua on paukutella. Hoppu tykkäsi kyllä kovasti kontaktin palkkaamisesta, mutta se paukutus ei näin ensinäkemältä ollut mikään hitti.

Eilen muuten oltiin äitillä töitä tekemässä koko päivä. Aamupäivällä tyypit riehui pihalla todella autuaasti. Jossain vaiheessa huomasin Hopun laajentaneen leikkikenttää näkymättömiin ja sain lähteä ihan kunnolla etsimään ennen kuin neiti palasi kuvaan. Eivät sitten enää saaneet olla pihalla kun lumen takia matalat aidat ei saa Hopun kunnioitusta.

Töiden jälkeen kierrettiin tosi pitkä lenkki. Loppumatkasta mentiin pitkä pätkä remmissä ja Sinnikin ravasi oikein kivasti! Vaikka siis vaan käveltiin!

Peruskuntoa

Sunnuntaina juoksemassa. Pidensin matkaa pari kilsaa ja silti aikaa meni vain pari minsaa enemmän kuin yleensä. Aika ihmeissään olin, mutta kyllä se syy paljastui päivän mittaan. Pää oli aivan järkyttävän kipeä, tuntui kiehuvan aivot päästä irti. Kun kiehuminen helpotti niin niska jumahti uskomattomaan kiputilaan. Olin pistellyt vähän turhan lujaa. Eipä ihme kun Sinni oli ravannut tosi hienosti koko retken. Piti mennä tekemään hyppytreenit, muttei sitten onnistunut kun kasassa pysyminen tuotti tuskaa.

Maanantaina normilenkki. Otin narupallot mukaan ja harjoteltiin samaan aikaan leikkimistä. Eihän siitä yhtään mitään tullu. Tai tuli tietysti, kyllä siellä lelua tuotiin ja reuhkattiin. Mutta kun oli ajatus tehdä se rauhallisesti. Mitenköhän ajattelin siinä onnistua kun ei Sinni milloinkaan muulloinkaan leiki rauhallisesti... Hoppu kyllä olisi hiljaa, mutta kyllä Sinnin huuto tempaa lopulta mukaansa kenet vaan. Ehkä jatkan tätä projektia sitten kun lumet on sulaneet ja on helpompi istuskella odottamassa rauhaa.

Tänään juostiin uudestaan tuo kammo-olon aiheuttanut lenkki. Nyt pidin huolen tahdista. Sinnin ravin määrän kustannuksella. Omasta puolesta meni siis hyvin ja Hopulla oli kyllä mukavaa. Mutta Sinni ei kai tykännyt loskan roiskumisesta mahaan ja siksi piti selän niin kaarella kuin pystyi. Jos olisi menty lujempaa Sinninkin olisi ollut pakko liikkua kunnolla. Oli muuten hauska loiskutella Flow:eilla läpi lätäköistä, ei paljon haitannut!

Iltapäivällä revittiin väkisin aikaa käydä hallilla. Kerittiin juuri parahiksi tehdä kaikki. Sinnin hypyt:
1. Set Point okseri 25-35, hyvältä näytti. En nyt uskalla yhtään korottaa tosta.
2. 3:n hypyn perussarja, 9 jalkaa ja korkeusarviopysty 25-35. Hyvältä näytti.
3. Perussarja 20 cm pystyillä, kahdella putkella tehdyssä ovaalissa. Meni aika lujaa ja ainakin kerran otti vikan välin okserina.

Sinni oli alkuun ihan tosi rauhallinen, mielettömän hienosti keskittyi ja tarjosi melkein itsestään kaiken. Pikkuhiljaa halliin tuli enemmän porukkaa ja tunnelma kiihtyi. Tietysti myös harjotukset meni aika vauhdikkaiksi lopussa. Onkohan mitenkään mahdollista, että Sinni ikimaailmassa tekisi tollasta putki-putki-hyppysarja-ympyrää kiihtymättä? Jos se onnistuisi niin ehkä sitten olisi mahdollista tehdä joskus kokonainen agilityratakin järkevässä mielentilassa. Meidän täytyy varmaan laittaa ratatreenit jäihin kunnes tämä ympyrärauha toteutuu :)

Hoppu teki väleissä vähän jotain täytehömppää. Harjoteltiin sivua ja istumassa pysymistä vaikka teen mitä. Sitten etsittiin putken päitä hankalista kulmista ja ihan vaan leikittiin.

Jälkilenkillä löydettiin tuhotusta metsästä paljon hyviä tasapainoilurunkoja. Talvella ei ole tullut paljon tasapainoiltua ja sen huomasi Hopusta. Sen oli oikeasti vaikea selviytyä ja oli pakko etsiä leveimmät rungot. Sinni sen sijaan olisi mielestään selvinnyt ihan mistä vaan ja lensikin kerran selälleen kun esitti oravaa liian uhkarohkeasti (oma-alotteisesti).

Pieni koira, iso ääni

Sinni yllätti naapurin pikkutytön tässä yhtenä iltana kun räkytti hämärässä pienelle hahmolle. Tyttö ei siis pelästynyt vaan riemuissaan ilmoitti äidilleen havaintonsa.

Onhan Sinni tietysti pieni, varsinkin kun torstai-iltana villiinnyin fiskarsien kanssa. Aika vaikeaa on leikata suoraksi föönattua ohuen ohutta turkkia siististi. Jokainen saksen jälki näkyy ja höttönen karva ei pysy kiltisti pystyssä vaan on jokaisen pörhötyksen jälkeen erilainen. Sitäpaitsi karvaa lähti yhteensä vain pikkuinen mytty ja silti Sinni näyttää nyt puolet pienemmältä. Nenästä tuli nyt onneksi rodunomaisempi, vaikka nuo lyhytkarvaiset korvat pilaa vaikutelman.

Perjantaina aamulla porhallettiin hölkälle. Hoppu käyttäytyi nätisti ja Tintti ravasi vallan kivan näköisesti, vallankin kun nyt näkyi taas paremmin selän linja.

Iltapäivällä mentiin Ojankoon. Ajatus oli tehdä ennen Hopun treenejä Sinnin hypyt ja niin myös tein vaikka aikataulut meni päällekkäin. Vähän kiireessä siis hypeltiin, mutta melko ok käyttäydyttiin ja hyppääminen sujui:
1. Set point okseri 25-35 cm, korkein on kyllä juuri osaamisen rajalla. Harmittaa, että mokasin kun sillon taannoin meni jo 40 yhtä hyvin. Onnistuin ryssimään Simpan itseluottamuksen.
2. Korkeudenarviointi perussarjan kolmen hypyn perään 25-35. Samat kommentit kun edelliseen. Tosin vielä vakavammin, koska tässä piti vaihtaa harjotus kokonaan toiseen, että sujuu edes näin.
3. Perussarja pystyillä putkesta vedättäen. Ei ollut häiriörimoja ja meni nyt ihan siististi, mutta en kunnolla kuunnellut miten hyppäsi, siis tömistikö menemään.
Väleissä Kirvailtiin, venyteltiin, rauhoteltiin ja pujoteltiin jalkoja.

Sitten oli Hopun vuoro. Ekana tehtiin ratapätkää. Kuppi oli kolmen hypyn päässä ja veto sinne oli kova. Kuvio oli aika suora, mutta olisi pitänyt kuunnella ohjausta, että mitä hyppyjä kaikista vaihtoehdoista suoritetaan. Hopun mielestä pääasia on kaahata lujaa palkalle. Niinhän sille on tietysti opetettukin, mutta mites sen nyt saisi sitten kuuntelemaan? Yritin palkata ekan hypyn jälkeen kutsumalla nimellä. Mutta onhan se aika epäselvää käskyttää "HYPPÄÄ, HOPPU, HYPPÄÄ" jossa HYPPÄÄ kehottaa etenemään ja HOPPU kehottaa huomioimaan mua. Pitää varmaan kehittää joku muu huomiosana. Kuitenkin. Ja miten sen huomiosanan kanssa sitten toimitaan. Kun selvyyden vuoksi kuuluisi vaatia käskyn toteutus loppuun asti, eli käteen namille, mutta eihän mitään ratatreeniä voi niin tehdä... No katotaa.

Sitten tehtiin kontaktihärkkimistä. Juoksin lujaa ohi, vedin kädellä ja kaikinpuolin tein ihan vaativia häiriöitä ja nappula vaan oli liimattuna kunnes tuli JES!! Loppuun pari aikuisten puomin ylätasanteelta lähetystä. Vaikea oli ylettää koira sinne tyrkkäämään, mutta koira itse hoiti kyllä osansa edelleen mallikkaasti. Hyvä Hoppeli!

Loppulenkillä Hoppu pääsi synttärileikittämään vuoden vanhaa Whimsyä. Lapsilla oli lystiä. Sinnillä oli aivan kamalaa ja jouduin pitämään sitä sylissä koko ajan. Tintti ei sitten millään voinut sietää riekkuvia kakaroita, hävytöntä käytöstä!

Tänään lauantaina olemme käyneet vaan ihan normilenkillä. Hyvin etenee lumien lähtö, mutta vielä sielä joutuu tarkkaan katsomaan mistä kulkee.

8 kuukautta Populaaria!

Tiistaina uskaltauduin Ojankoon, "treenaamaan". Yököttävä kaukolämpötyömaa kiertää kuraisena kentän ympäri katkoen reitit melkein joka suunnasta. Hanki ei kanna ja kaikkialla missä ei ole kuraa tai pettävää hankea on järkyttävän liukasta. Ulkoile siinä sitten.

Hallissa oli meidän sisäisen tilanteen takia kamalaa. Kaikkialla siis jotain vikaa, hyvä asenne! Pääsyy treenaamaan menemiseen oli Sinni. Hänen kanssaa pitää edelleen tehdä sitä hyppytreeniä ja nyt uutena haasteena vahvistaa sitä rauhallista tekemistä. Jännä sinänsä, että mitään rauhallisuutta ei edes kaivattu ennen kuin se osottautui mahdolliseksi yhteishallihengailuopiskelun sivutuotteena.

Nyt olen aivan romuna kun Sinni ei ole koko ajan niin rauhallinen kuin meidän yksityisissä sessioissa. Vaikka tähän ikään asti se on pelkästään kiehunut läpi kaikki treenit. Aika vahvassa on siis keittämistaipumus ja käytännössä pitäisi seuraavat kolme vuotta tehdä pelkkää rauhallista treeniä jotta olisi oikeus vaatia rauhallisuutta yhtä paljon kuin kiehumista esiintyy. Lukuunottamatta sen vaikutusta, että kiehuminen saattaa olla Töötölle se luontaisempi reaktio kuin rauhallinen harkinta.

Järjellä ajatellen tilanne on siis ihan ok. Onhan nyt tullut ylipäänsä mahdolliseksi treenata rauhallisen Sinnin kanssa. Mutta kyllä se vaan silti turhautti niin maan järjettömästi kun tiistain hallisessiosta suurin osa ajasta meni rauhottamishommiin. Synkimmällä hetkellä valaisematon halli pimeni taivaan myötä ja kohta alkoi hirveä jylinä, tuli joku kaamea raekuuro. Silloin Sinni rauhottui vähän kauhistelemaan ja tuli hetkeksi sellainen olo, että kyllä me tästä yhdessä selvitään.

Välissä saatiin tehtyä suunnitellut hyppytreenit:
1. Set point okseri 25-35, korkein näytti jännittyneeltä.
2. 3:n hypyn perussarja, 7 jalkaa ja korkeusarviopysty 25-35. Tämä oli nyt muistelua vanhoista treeneistä. Sinnillä meni pari toistoa harjotukseen orientoitumiseen, ei malttanut tehdä innaria kunnolla, mutta sitten näytti hyvältä ja korkeus meni rennosti.
4. Perussarja 15 cm pystyillä häiriörimat edessä. Tämä oli nyt käytännössä lyhyempi kuin oksereille tehdyt ja Töötöllä oli vaikeuksia mahtua sinne. Varsinkin kun lähestyi suorasta putkesta ja vedätin reippaasti. Rimat lenteli pahasti ja oli pakko himmata itse ja antaa suoritusrauha. Parempi nyt vaan jaksaa haalia ne okserit sinne. Ja selvittää miten ne välit menee suhteessa esteiden pituuteen.

Hoppu teki väleissä keppejä kolmella tosi väljään asetellulla parilla. Superisti haki oikein sisään vaikka hornan kuusesta. Meni niin hyvin, että oli vähän tylsää tehdä sitä. Tehtiin sitten myös LÄS:siä ja rengastakin. Ei ollut kovin systemaattista kun Töötön kanssa puuhailu vei kaikki mehut.

Jälkeenpäin yritettiin vielä etsiä jotain järkeviä reittejä, mutta edellisten rajotteiden lisäksi tietysti ladut hankaloittivat elämää. Onneksi hanki kantoi koiria ja siellä saivat onnellisena kaahata, Sinni purki turhautumistaan kovan keskittymisen jälkeen ja Hoppu purki muuten vaan energioitaan. Aurinko paistoi, on se kiva kun tulee kevät.

Keskiviikko oli juoksupäivä. Flekseillä oli mukava edetä, sää oli nätti ja juoksu kulki. Simputti ihan kivasti ravasi, vaikkakin tuo ravi taitaa vielä olla liian hidasta ollakseen kunnolla kuntouttavaa.

Iltapäivällä Hopelilla oli treffit Tuituin kanssa. Vaan ainahan se menee niin, että kun suunnittelee ja sopii niin ei siitä mitään tuu. Ei oikein lähtenyt leikki käyntiin. Ei lähtenyt myöskään parsonpentu Potun kanssa kun leikkikaverien kokoero hankaloitti kuviota. Käytiin sitten vähän hallissa huiskimassa jotain. Tehtiin rengasta ja haasteiden lisäämiseksi otettiin alle hyppyjä. Oli muuten aika taituri taas! Ihan sama mistä lähestytttiin niin aina meni oikeasta reijästä. Peräti neljän esteen kautta renkaalle ja oikein meni! Wubballa leikkiminen oli kivaa ja oli huiput pikatreenit.

Koiranvaihto, Kristiinan ja Oilin nouto ja seuran kokoukseen. Oli yllättävän pitkä rupeama, mutta suunnitelman mukaan tehtiin sen jälkeen kaverusten kanssa lenkki. Ilta oli varmaan niin pitkällä, että ei paljon leikityttänyt joten ihan hyvää rentoa liikuntaa sai Tööttis.

Torstaina, tänään on Hopulla juhlapäivä. Synttäreiden kunniaksi opittiin nyt minimoimaan se ainoa epämiellyttävä asia Hopun elämästä: kotiovelta hissiin siirtyminen. Kammottava liukas ja huimaavan korkea paikka ohitetaan sujuvasti niin, että Hoppu pääsee ekana ovesta ilman remmiä ja Sinni tulee narussa perässä. Hoppu pääsee siis omaa tahtia ja Sinni ei pääse hyppimään päälle riehumaan. Hississä kaikki on jo hyvin.

Varsinaiseksi juhlinnaksi voisi sanoa uimareissua. Tuttuun tapaan eteni homma taas. Hoppu ui hullun lailla ja siinä sivussa kasteli koko maailman. Sinni vastusti uimaan menoa ja kaikkea muutakin minkä pystyi, mutta ui ihan kivasti kunhan altaaseen joutui. Uudet liivit istui selvästi paremmin, mutta ei ne nyt mitään taikaiskua uinti-intoon tehneet.

Pitää varmaan lähteä jotain synttäriherkkua ostamaan. Siis vaikka Ben&Jerryä mulle.

En ota kantaa

Eilen oli treenisunnuntai. Emme siis puuhanneet muuta koko päivänä kun mentiin vaan hyvissä ajoin ennen viittä Ojankoon. Käytiin hyvä lenkki ja tasan aikaan tajusin tyhjällä parkkipaikalla, että olin tunnin etuajassa. Samalla iski hirveä nälkä ja käsitys siitä, että aika pitkään pitää nyt nälässä elää. Ei siinä tunnissa kerkiä kotiin syömäänkään. Tai olisi ehkä kannattanut silti kokeilla.

Hopun treenit jaksoin vielä ihan hyvin. Siellä olikin kovin mukavaa. Ensin tehtiin jotain pientä temppuilua ja hyvin kiltisti Poppeli totteli. Sitten teimme vyötärön korkeudelle laskettua aikuisten puomia. Se oli ihan hullun pitkä! Kontaktit toimi hyvin eikä uusi este paljon hirvittänyt vaikka tehtiin aika reippaasti lähetysmatkaa pidentäen. Meni huisin hienosti vielä kun laitettiin etutassut ylösmenolle. Sitten kun piti metrin päästä itse etsiytyä kiipeämään niin Hoppu etsiytyi tosi lujaa ja hienosti alastulolle, maata pitkin. Otettiin pari helpompaa ja lopetettiin. Olihan siinäkin jo.

Seuraavaksi prassailtiin kujalla. Hoppu haki oikein sisään ihan mistä vaan täysiä ja varmasti. Ihan sama mitä leikkailin tai huitelin karkuun. Namiautomaatti auttaa kyllä asiaa huomattavasti.

Loppuun hurjasteltiin pientä radanpätkää. Ainakin irtoaa ja hakee esteitä! Ja on hirmuisen hauskaa, meillä kaikilla. Hoppu on super <3

Välitunnilla kerroin Sadulle salaisuuden Hopun keppivirtuoosiuden takana, sitten käytiin vähän juoksuttamassa pentuja ja lopuksi etsittiin kadonnutta autonavainta. Sitten Sinnin lämmittely ja treenien alkua odottamaan. Saatiinkin odottaa kolme varttia ja nälkä vaan heikotti oloa. Rataantutustumisen jälkeen vielä uudet lämmittelyt ja sitten viimein iltayhdeksän aikaan Sinni pääsi päästelemään koko päivän energioita. Tosi hyvä yhtälö, nälkäinen ja väsynyt minä ja ylitsepursuava Sinni.

Sinnillä meni sairaan lujaa. Niin lujaa, että mulle tuli pari reikää peukaloon. Jolloin Sinni kyllä kuuli kunniansa. Kurinsa palauttanut Sinni olikin vähän aikaa aika kivasti kuulolla ja tehtiin aika hienojakin pätkiä. Sitten tultiin kepeille ja siihen jäätiin. Sinni on jotenkin nyt täysin unohtanut sisäänmenon, täysin. Samaten se on kyllä unohtanut ulostulonkin jos juoksen ohi. Kepit on kammottavan vaikea este Sinnille, jostain kumman syystä. En ihan ymmärrä. Justhan me ollaan tehty vaikka kuinka sisäänmenotreeniä ja varmana on ollut vaan mukavaa ja erittäin kannattavaa.

Tiedä häntä. Tarvitsen jonkun Sinni-Meri-Sinni sanakirjan jotta voisin ymmärtää miten Sinni haluaisi asioiden menevän. Tällä hetkellä tuntuu tosi vahvasti siltä, että agility ei ole meidän laji. Vaan enpä mä osaa mitään muutakaan.

Tänä aamuna herättiin ihanan rauhallisen hölmöläis-Tintin kanssa kauniiseen aamuun ja lähdettiin juoksemaan. Se on ehkä eniten Sinnin laji. Sopivan rauhallista ja henkisesti vaativaa(-matonta) ja fyysisesti turvallista. Hopulle juokseminen ei vielä ole niin sopivaa. Palasimme flekseihin ja meno oli sujuvampaa, mutta vain siksi, että nyt Hoppu sai taas kaahata penkoissa ihan vapaasti.

Iltapäivällä käytiin vielä normilenkillä. Metsässä vastaan tuli kaksi pikkuruista irtokoiraa, ihan täysiä päin. Tööttö lähti kauhuissaan huutaen karkuun ja Hoppu juoksi vähän Sinnin perään ja jäi kauemmas ihmettelemään. Itse vaan jatkoin matkaa, ei toi nyt niin kovin vaikea tilanne ollut kun oltiin selvästi isompia kuitenkin. Hoppu tuli perääni ja haisteli vieraat ja Sinnikin uskalsi lopulta tulla mukaan, mutta kiersi kauhukääpiöt kaukaa ja huusi koko ajan. Kun päästiin omistajasta ohi ja koirat jatkoi matkaa niin mekin jatkettiin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Ei tuosta jäänyt kummallekaan mitään päälle, itseasiassa voitais ottaa mielellään lisää tuollaisia. Oppisi molemmat suhtautumaan fiksummin.

Semmoinen päivä se.

Koirat myynnissä

Torstaina ei laitettu vielä ketään myyntiin. Käytiin aamupäivällä juoksemassa ja se sujui loistavasti. Aurinko paistoi niin kirkkaasti, että piti juosta silmät kiinni aina välillä. Se oli hauskaa kun koirat juoksi melko tasaisesti eteenpäin. Simpparillikin ravasi aika ahkerasti.

Juuri kun päästiin lenkiltä kotiin, tuli Satu koirineen kylään. Jätin Sinnin kotiin ja mentiin kerrankin ottamaan kunnolla ilo irti jäästä. Nenalla ja Hopulla oli hirveän kivaa, superihanaa kaahata loputtomiin.

Iltapäivällä askartelin uudet juoksuremmit, en malta odottaa että pääsee kokeilemaan.

Perjantai oli PAW-päivä. Aamulla Keravalla työjuttuja ja siitä kätevästi Lahteen.

Alkulenkin jälkeen Sinni pääsi tekemään parit Set Pointit. Okserin takarima 25-35. Hyppääminen sujui ihan hyvin. Kaikki muu olikin ihan helvettiä. Eihän Sinni tuolla hallilla ole koskaan mitään rauhallista tehnyt ja sen oli todella vaikea orientoitua. Kerta toisensa jälkeen rauhotuttiin ja keskityttiin tekemään jotain tosi simppeliä. Ja kerta toisensa jälkeen Sinni kehitti kierrokset kattoon eikä lähtöön istumisesta tullut mitään. Lopulta alkoi mullakin kierrokset nousta ja hermot mennä, ei vaan jaksa tätä loputonta vääntöä.

Mun hermot ei palautuneet ja Emppu sai kunnian tehdä rataa Sinnin kanssa. Mulla teki pahaa kyllä katsoakin. Sinni rauhottu lähtöön tosi hyvin ja pysyi kiltisti, siitä isot pisteet hänelle! Alkuradan teki tosi hienosti, mutta ekasta pitkäksi venyneestä kurvista sillä paloi käpy ja loppu rata meni huutaen ja focus jossain ihan muualla kuin pitäisi. Aivan saatanan raivostuttavaa. Ensin se osaa ihan mitä vaan ja sitten yhtäkkiä turhautuu ihan mitättömästä jutusta ja unohtaa ihan kaiken. Se meni aina pitkäksi kun olisi pitänyt kääntyä tiukasti putkesta ja vaikkei mitään virhettä siis tapahtunut niin Sinni ei jotenkin kestänyt sitä. En tiedä olisiko siinä auttanut jos olisi putkijarrutus, ehkä pitää ottaa se työn alle.

Lyhyemmissä pätkissä loppuratakin meni hienosti. On se ohjaajalle aika ylivoimasen vaativaa tehdä pitkää rataa Sinnin kanssa. Kaiken pitää mennä täydellisesti. Joku saattaa sanoa, että onhan tommosia koiria paljon ja hyvät koirat on just tommosia, veitsenterällä. Mutta kyllä toi on jotain muuta kun veitsenterällä. Se ois ok jos rangaistus olisi suhteessa virheeseen, mutta Sinni heittää hanskat tiskiin kokonaan saman tien. Vieläkin raivostuttaa ihan järjettömästi kun miettii eilistä. Saankohan kerättyä hermot kasaan huomisiin treeneihin...

Hoppu pääsi tekemään rataa pallon kanssa. Alkuun meni oikein mainiosti ja palkkautui pallolla. Toi sitä jo alusta asti mulle huonommin kuin normaalisti ja sitten tyhmänä kuitenkin jatkoin niin, ettei kohta kiinnostanut enää pallo yhtään. No, ens kerralla vaan nopea leikki ja se siitä.

Loppuun otin Sinnin tekemään vielä keppejä. Nyt keskityttiin eniten vaan olemaan rauhassa. Se vaati aikaa ja kepeille pääsi aika vähän. Mutta osasipa sitten ihan mitä vaan kepeillä. Kyllä sieltä jotain rauhottumisen tyyppistä alkoi välähtelemään. Olipa tosi tosi rankkaa Sinnin kanssa tänään.

Hoppu teki loppuun parit kepit ja puomit. Kepeillä pieni taituri oli ihan ilmiömäinen. Laitettiin kolme paria ja silti vaan löysi oikein sisään vaikka lähetin mistä vaan ja tykitti loppuun asti vaikka tein ihan älyttömiä takanaleikkauksia. Ihan guru. Todellakin tietää mikä on jutun juju.

Puomilla sama meininki. Viime kerran pitämistreeni kantoi hedelmää. Sain juosta ohi ja siinä vaan tapitti. Hassu tyyppi kiskoo aina ihan täysiä uuteen yritykseen ja lähtisi tosi huonosta kulmasta jos päästän. Nyt ei vaan treenata ylösmenosuoristusta vaan pitäisi lähestyä suoraan.

Lopulenkki onnistui tosi hienosti. Siellä kaahasivat kaikki kolme pannoonnialaista ihan hiljaa yhdessä pellolla!! Ei kovin pitkään, mutta silti. Kaahailun jälkeen matkaa jatkettiin varsin hiljaa ja tunnelma oli oikeasti aika rento, aika huippua kun ottaa huomioon, että Sinni riidankylväjä oli mukana.

Herkuttelu meinasi tällä kertaa mennä todella pieleen, suklaa kastiketta, kinkkukastiketta ja raakaa perunaa. Lopulta saatiin ihan hyviä uuniperunoita ja maistiainen mutakakusta. Sitten kiireellä luovuttamaan autoa jäätymiskuolemaharjoitukseen... Päivän päätteeksi vielä treenien vetoa yövuorossa. Rankka, mutta antoisa päivä.

Tänä aamuna Hoppu herätti kahdeksan aikaan, kovin tylsää oli hänellä. Käytiin ulkona ja jatkoin unia. Hoppu oli toista mieltä ja mm. söi luuta itin päällä. Iti ei tykännyt kun ei saanut nukkua viikonloppuna ja nousi kirjottamaan Hopusta myynti-ilmotusta. Nyt meillä on siis molemmat koirat jaossa. Eihän tollasten kanssa vaan voi elää, toinen ei anna nukkua ja toinen on muuten vaan ihan mahdoton.

Itse nukuin makoisasti puoleen päivään... Sitten herättiin ja lähdettiin pirteänä juoksemaan. Nyt testissä uudet narut. Niissä on ohut 1,2m kuminauha sisällä ja päällä melkein 3m kangasta. Ei se kuminauha edes veny noin pitkäksi. Itse asiassa kuminauha ei oletuksestani ja testeistäni huolimatta venynyt kovin paljon. Sinni oli käytännössä koko ajan venymättömällä hihnalla ja Hoppukin pisimmillään jossain 2m paikkeilla. Sinnille tuo sopi, se ravasi aika paljon eikä harhaillut. Hoppu sen sijaan olisi halunnut paljon enemmän liikkumatilaa, nyt se poukkoili joka puolella mun ympärillä ja kisko holtittomasti sinne tänne. Fleksissä se tekee saman poukkoilun mun edellä ja tuntuu olevan enemmän hallinnassa. Täytyy ehkä kehitellä saman tyyppistä kuminauharatkaisua kuin hinausköydessä. Tai palata fleksiin.

Iltapäivällä Hoppu pääsi mukaan kylään. Sen piti päästä nostamaan pisteitään itin silmissä. Kyllä se nostikin, oli oikein fiksu ja hurmaava kyläilijä. Ehkä me ei nyt vielä laiteta myynti-ilmotuksia eteenpäin.

Takaisin lähtöruutuun

Ei menny tarjous läpi. Tavallaan helpotus, mutta päällimmäinen tunne on harmi. Me halutaan jo alkaa miettiä mitä kaikkea omalla pihalla ja uusissa maastoissa tehdään.

Tänään mietittiin uimahommia. Hooposta uiminen on muuten tosi kivaa, mutta miksei altaaseen saa rynnätä omaan tahtiin jo heti autosta?! Huuhtelu ja kuivaus ja föönin kuunteleminenkin on vaan hauskaa. Sinnin mielestä uimisessa ei ole yhtään mitään muuta kivaa kun pois lähteminen. Huuhteleminen on hirveetä, veteen meneminen on hirveetä, kuivaus on hirveetä. Itse uiminen tuntuu olevan melko ok, kai.

Välillä Sinni käveli ihan omin jaloin altaaseen ja useaan kertaan kaahasi kohti lelua. Pahimmillaan jouduin kiskomaan nelijalkajarruttavan Sinnin seinän vierestä rampille ja "taluttamaan" narusta lelulle jos halusin sen uivan yhtään. Vastahakoisuutta ja oma-alotteisuutta ilmeni epäloogisesti kumpaakin niin alussa kuin lopussa. En siis tosiaan ota selvää mikä siinä mättää. Ei se jaksamisesta ole kiinni kun ihan reippaasti jaksoi vielä lopussakin.

Jälkikäsittelynä Sinni sai silkkipesun ja tehohoitoaineen ja pyyhekuivauksen jälkeen silkkiseerumit ja viimeistely föönilla ja harjalla. Hieno tuli hänestä taas ja kun olen oppinut käyttämään fööniä niin alkaa olla Sinninkin mielestä neutraalimpi toimenpide.

Uimareissun jälkeen vein koirat kotiin kuivumaan ja lepäämään ja lähdin ostamaan parempia liivejä Sinnille. Toivottavasti nuo nyt tekevät touhusta mukavampaa. Täytyyhän sitä jotain yrittää.. Vai pitääkö draamakuningattarelle hankkia kuninkaallinen lämpöinen maitokylpy ennen kuin alkaa uinti maistumaan.

Harmoonista

Viikon oikea sunnuntai tarkotti koirille vain lenkkiä aamulla. Mentiin ekaa kertaa tänä talvena jäälle kun hanki kantoi ja ei varmaan enää kauan viitsi sinne mennä. Illan tullen oltiin sitten jo tehty tarjous taas.

Maanantaina mentiin viimein Sinnin äitille kylään. Siellä on juoksumatto ja kivempi käydä koklaa osataanko ja halutaanko me käyttää sellasta ollenkaa. Vaikka akuutein tarve oli sillon joskus talven tullessa ja siitä asti on pitänyt mennä kylään testaamaan.

Mattoilu oli meille molemmille yhtä outoa, en siis voi väittää Sinnin olleen mitenkään erityisen vastahakoinen. En oikein ole varma onnistuuko kunnollinen rento ravi tollasella kapistuksella. Ekalla kerralla ei vielä onnistunut kun en uskaltanut laittaa tarpeeksi vauhtia. Mattohulluttelun jälkeen päästiin kokeilemaan vielä oikeaa koirien jumppapalloa. Siinä saatiin hienosti venytettyä Simpan selkä ja jalat. Hoppu pääsi pallolle tasapainoilemaan. Hieno koirien kuntosali oli!

Jumppailun jälkeen nautiskeltiin seurasta ja hienosta pihasta. Hoppu oli muutenkin kuin kala vedessä, mutta erityisen herttaista oli kun kaksi vaaleaa teiniä leikki yhdessä. Hopun värinen pumipoika Vincent on 9 kk ja hurmaava nuori mies. Sinni vaan mielisteli Chili-mamaa eikä kiukutellut edes puoliveljelleen Vincentille vaikka näkikin sen ekaa kertaa.

Illalla oli niin ihanan pitkään valoisaa, että tehtiin vielä kunnon lenkki. Olisi voinut väittää, että tyypit oli jotenkin väsyneitä jos katsoi sitä miten he käyttäytyivät. Ei yhtään turhaa huutoa vaan kaunista rentoa menoa ja tottelevaisia koiria. Itse väitän syyn löytyvän enemmän "hihnan" tästä päästä, olin vaan rauhallinen ja määrätietoinen. Ei kiirettä mihinkää vaan ollaan kunnolla siellä missä ollaan. Leikittiin peräti kepeillä kummankin kanssa yhtä aikaa ja yhtään huutoa ei tullut!! Ainoa ongelma oli, että Hoppu ei tuonut keppiä kovin helposti takaisin koska kepit on olleet sillä vaan itsellä tähän asti.

Tänään tiistaina oli Ojanko-päivä. Hain Marjiksesta meijän laina-2by2-kepit ja merkkasin ne Pompan ominaisuudeksi, hyvin sopivat Pomppa-kentän varustukseen. Nyt on tosi järjestelmällistä treeniä kun Sinni tekee hyppäämistä ja Hoppu keppejä.

Sinni hypyt:
1. Set point okseri takarima 20-30, meni nätisti.
2. Arviointisuora eka 25, toka ja kolmas 30. Meni ali kolmannen, laitoin 25 ja meni ali edelleen. Vasta kun oli 10, meni yli. Ei jotenkin askeleet sopineet ollenkaan joten laitoin muutkin alas, tokan 5 asti. Kerran teki yhdellä väliaskeleella ekan välin ja näytti hyvältä. Muuten otti aina ekan innarina ja toka väli oli ihan hirvee. Pitäs päästä nyt ekspertin konsultaatioon, miten tossa pitäs edetä. Mun mielestä ei nyt arvioi oikein etäisyyttä eikä korkeutta ja koko suoritus on kaamean jännittynyt.
3. Perussarja 15cm oksereilla, se meni mielestäni hyvin vaikka vedätin aika paljon.

Sinni teki venytyksiä, jalkojen välistä pujottelua ja Kirvailua ennen tai jälkeen vuorojensa.

Hoppu teki kaksi ekaa vuoroaan keppejä. Tarkoitus oli olla itse siellä kupilla ja Hopun kiertää keppien alkuun. Mutta ihan niin simppeliä se ei ollut. Piti aloittaa yhdellä parilla joka oli kunnolla vinossa. Siitä se sitten lähti ihan hienosti. Toka vuoro tehtiin kahdella parilla ja kyllä se vaan osasi. Avokulman puolella oli hyppysiivekkeitä tiellä ja sieltä oli pitkään vaikea löytää oikein sisään. Kun sitten tajusin ottaa häiriöt pois niin alkoi kyllä sujua.

Vikan vuoron Hoppu teki rengasta pallolla kun namit loppui. Hienosti meni sekin, kyllä löytyi oikea kolo vaikka otettiin takaakiertohyppy alle! Ja leikkiminen maistui, kerran jopa maistoi mun hihaa irrotuksen jälkeen! Huutia tuli eikä toistanut.

Parasta kaikessa oli, että me ei aiheutettu mitään häiriötä viereisen kentän tokoilijoille!!! Mun hienot kiltit koirat oli ihan hiljaa!! Okei, Hoppu yritti kyllä huutaa aluksi, mutta tarpeeksi selvä kielto hiljensi kiljukaulan ja sitten pidettiin vaan koko konkkaronkan mielentila tarpeeksi rauhallisena. Se oli harmoniaa se!

Loppulenkillä lähdettiin katsomaan joko pääsisi vähän pidemmälle Ojangosta, mutta jouduttiin sitten tulemaan ruuhkaisia latuja takaisinpäin.. Ei saatu sauvasta ja latu oli niin kovaa, ettei aiheutettu mitään vaurioitakaan.

Kaiken kukkuraksi voin ylpeänä todeta, että me autoillaan nykyään ihan hiljaa! Jopa autosta poistuminen tapahtuu suhteellisen rauhassa. Pitää vaan itse jaksaa rauhottua ja vaatia käytöstä loppuun asti.

On sillä päätä

Tällä viikolla onkin kaksi viikonloppua. Ensimmäinen alkoi torstaista. Aamuvarhaisella lauloi pirtelökone ja meikäjengi lähti Lahteen.

Alkulenkin jälkeen meillä oli tunti aikaa hallissa. Simppa teki kontaktirullausta itsemurhamentaliteetilla. Oli todella tarve tähän treeniin siis. Eräänkin A:n Sinni lensi harjan yli suoraan mahalleen onoffiin. Toisaalla puomilta saattoi hyvin lentää kaaressa alas kun ei viitsinyt suoristaa itseään. Aivan sairasta siis, mutta opettavaista myös. Ihan ok kontakteja tuli sitten loppulta. Kunhan oli taas huudettu kilpaa tarpeeksi. Treenin lopuksi todettiin vielä, että kepit on täysin kateissa Töötöltä.

Hoben teki nyt ekana puomia. Ja ihan mieletöntä työtä tekikin! Alusta asti kokonaisena esteenä ja joka kerta pysähtyi oikein. Ongelma oli enemmän siinä, että vallaton lapsi karkasi suorittamaan koko ajan ellei ollut tiukasti kiinni mulla. Ihan sikkehyvä!

Tunti hurahti äkkiä ja sitten olikin välitunti. Tai työtunti ihmisille. Hyviä putkenpainoja puuhattiin. Kunnes oli taas treeniaika.

Nyt tehtiin vain keppejä. Kaikki teki two by two-keppejä eli back to basics. Sinni oli ihan etevä kunhan huudoltaan malttoi.  Namiautomaatilla treenaaminen oli kovin kovin vaivatonta. Haki vaikka kuinka kaukaa oikein sisään ja kesti mitä vaan leikkauksia ja vaikka vastaankävelemistä.

Hoppukin sai tutustua tähän treenimuotoon. Tapansa mukaan loisti aivan huikeilla taidoilla heti alusta asti. Tajusi heti jutun jujun ja haki ekaa väliä lopullisessa kulmassa jo ihan ekalla tutustumiskerralla. Hoppu pääsi vielä lopuksi uudestaan loistamaan ja supertaitavuus vaan jatkui. Nyt oli jo kaksi paria ja vaikkei ihan suorassa vielä ollutkaan niin sieltä näkyi jo pujotteluliikettäkin! Sitä ei siis tosiaan vielä tarvi näkyä, vasta vuoden vanhana saa alkaa oikeasti pujottelemaan, mutta minkä sitä lapsinero itselleen voi. Tällä metodilla Hopulla on valmiit kepit viikossa, täytyy nyt vaan vähän hillitä. Onpahan aikaa tehdä kaikki maailman kulmat ja leikkaukset ja lähetykset ja häiriöt.

Jälkilenkkinä kierrettiin makoisa tunnin metsälenkki. Olipa terveellisen rankka päivä! Ihmisetkin sammui ennen aikojaan.

Perjantai oli siis sunnuntai ja se aloitettiin hyvän aamupalan jälkeen samalla metsälenkillä kuin eilen. Leuto sää oli pehmentänyt polut ja oli astetta rankempi lenkki upottavammalla alustalla. Eihän se nelijalkaisia paljon tuntunut vaivaavan, mutta kahdella jalalla oli aika vaativaa edetä.

Nyt meillä oli runsaammin halliaikaa käytettävissä, mutta riittäisikö puhti? Sinni teki ekana "suuntaerottelua", tarkoitus oli saada tolkku paikalta lähettämiseen. Että jos ollaan paikoillaan ja haluan siitä lähettää Sinnin tietylle esteelle niin olisi kiva jos se oikeasti katsoisi mihin sen haluan ja sitten menisi sinne. Nythän Sinni alkaa vaan huutamaan kun huomaa, että lähdettäisiin liikkeelle ja siinä huutaessaan se irtoaa musta ehkä metrin muttei tosiaan millekään esteelle. Siitä metrin päästä se ei muhun kääntyneenä sitten mitenkään voi päätyä ainakaan oikealle esteelle.

Suuntaerottelussa oli siis tarkoitus valita oikea edessä olevasta neljästä hypystä ja päätyä namiautomaatille. Kyllähän se alkoi sujumaan kun ensin oli taas huudettu tarpeeksi. En sitten tiedä oliko tästä lopulta mitään hyötyä. Ainakin Tööttis oli ihan tööt kun lopetettiin. Kovasti oli joutunut miettimään ja huutamaan.

Hoppu harrasti keppejä ekana. Nyt oli heti kaksi paria mutta aika loivaksi käännettynä. Pikku epeli haki oikein sisään ties mistä. On se aika hienoa treenata tällaisen koiran kanssa. Namiautomaatilla se jaksaisi toistojakin ihan loputtomasti.

Sinni teki tokalla kiekallaan kanssa keppejä. Helppohan se oli irrota pitkältäkin tekemään sujuvasti kun päässä oli namiautomaatti. Iloisena Simppa löysi kepit vaikka hyppyjen kautta toiselta puolelta kenttää. Loppuun halusin ottaa ihan oikeita keppejä vielä. Eihän kaikki voi olla aina helppoa ja mukavaa vaan pitää sietää epämukavuuttakin. Mutta Sinni ei sietänyt. Hän ei millään olisi halunnut löytää sisään saati tehdä loppuun. Välissä käytiin ulkona kakallakin, minkä jälkeen sujui jo vähän paremmin... Oikein kovasti painostamalla saatiin lopulta pari ehjää toistoa. Tuskin tuosta harjoituksesta mitään hyötyä oli. Tulipahan tehtyä.

Hoppu pääsi puomille. Taas oli mestarimeininkiä, kunnes todettiin, että pitämistreeni olis paikallaan. Vapautukset alkoi olla jo aikalailla Hopun omaan tahtiin.. Nopeasti hän oivalsi pysymisen. Kohta sain tulla takaa ohi ja hän vaan nökötti odottamassa lupaa. Tämän jälkeen onnistui taas paljon hienommin kokonaisetkin suoritukset. Huippuhienoja puomeja tehtiin. Hyvä Hobu!

Muitten jälkeen Hoppu pääsi vielä päästelemään putkirataa. Piti palkata pallolla kun tuolla hallissa on käytetty tähän asti vain namia ja olisi kiva pystyä myös leikkimään. Taisin ahnehtia liian pitkän radan ja pallo tuli niin myöhään, että ei se enää korvannut vaivaa. Vähän sillä viitsi leikkiä mutta sitten nenä vei hajuihin. Olihan tässä vaiheessa jo takana paljon treeniä ja ihan ymmärrettävää ettei jaksa keskittyä mun juttuihin kun jalkojen juuressa on ihana hajujen maailma. Tämän treenin olisi voinut jättää tekemättä, mutta ei se nyt mitään pahaa tehnyt.

Loppulenkki vielä ja sitten Mummolan muikkujen kautta kotiin. Jäi Hopun kanssa Tanelin treenit välistä kun lopen uupuneena kotona tajusin niiden olevan juuri loppumassa. Onneksi tajusin samalla, että piti lähteä kohta itse vetämään treenejä..

Oikea lauantai aloitettiin reippaana juoksemalla. Sää oli tosi hieno, tiet oli kuivia mutta todella liukkaita. Eilinen loska oli nyt jäässä. Onneksi meillä barefoot-piireissä otetaan erilaiset pinnat vain haasteena :) Kyllä me pystyssä pysyttiin ja paikoittain oli jo ihan paljasta asfalttia ja itse asiassa siinä juokseminen oli kaikkein raskaista. Kovalla alustalla on joustettava niin paljon, että kyllä saa käyttää kaikkia lihaksia ahkerasti.

Koirat liikkui oikein nätisti, Hoppu kantoi jotain risua suurimman osan aikaa ja silloin hän menee ylpeänä edellä vetäen tasaisesti. Simppakin koki kevään riemun ja ravasi Hopun ja mun välissä pitkiä pätkiä. Harmiksemme moni muukin oli nauttimassa säästä ja vähän väliä pitiä kerätä Sinniä selän taakse jotta päästiin ohi joka suunnasta ilmestyvistä koirista.