Voi voi sen tähren! Viime yönä Hoppu alkoi köhimään ja päivän mittaa alkoi yskimään limaa. Pikkuinen on kipeä. Rexillä on kennelyskä ja Frida sitten toimi välittäjänä maanantain leikkien varjolla.
Tänään ei menty treeneihin eikä tehty muutakaan. Katsotaan nyt millon Sinni sairastuu. Tosi tylsää.
Paitsi että puolet iltaruuasta naksuteltiin. Hoppu kiertää jo tosi hienosti kokonaisen ympyrän vasemmalle etujalat korokkeella. Mun mikää aiempi koira ei ole oppinut sitä, kaikki on jääny jumiin siihen kohtaan kun pitää mennä takajaloilla mun ohi. Nyt pitäs keksiä joku käsky, jonka muistan vielä myöhemminkin ja sitten alottaa toinen suunta. Kauheesti olis kaikkia temppuja mielessä, mutta mitään ei malta opettaa kunnolla. Sinni lähinnä venytteli ja jumppasi selkää, en jaksanut miettiä mitään määrätietosta temppuopiskelua.
Retkikunnassa Sinni, suurten hallitsemattomien tunteiden äänekäs tulkitsija ja Hoppu, iloinen ja viisas jääkarhunpoikanen. Emme tiedä mihin matka vie, toivottavasti se kasvattaa meitä niin, että tuli mitä tuli, me selvitään voittajina.
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Me vaan juostaan
Aika juoksee ohi ja vaikea edes muistaa mitä on tapahtunut kirjoittamattomalla ajalla. Ainakin on käyty juoksemassa ke, to, la. Lenkit on jo reilu 40 min ja Sinni ravaa suurimman osan. Hinausköydet alkaa osoittaa kertakäyttöisyytensä rajat ja ovat venähtäneet selvästi. Kahdeksasta kasassa pitävästä kuminauhasta on kummassakin jo puolet poikki. Enää ei voi koira tulla kovin lähelle ilman, että tallon naruja. Tulee aika kalliiksi jos kahden viikon välein pitää uusia, pitää jatkaa täydellisen vetonarun etsintää.
Keskiviikkona ei kai muuta tehty, saatettiin naksutella illalla.
Torstaina oli Lahti-päivä. Vaikka tosiasiassa se oli enemmän Vierumäki-päivä. Vietettiin enemmän aikaa keskittymällä harrastamisen teoriapuoleen kuin itse tekemiseen. Tulipahan tehtyä todella pikaiset nälänkasvatustreenit. Sinni teki vähän rataa. Lähdöt oli pakon edessä nopeat ja hyvät. Tyyppi kaahasi superirtoavasti ja oli oikein hauska. Hyppytekniikkaa pitäisi todentotta päästä jo tekemään. Nyt radalla oli hypättävänä ainoastaa muuri ja se olikin kokoajan hajalla.
Hoppu teki vain puomia. Se meni ihan hyvin, aika peruspullaa alkaa olemaan, mutta hyvä kun saadaan tehtyä huolella pohja.
Perjantai oli uimapäivä. Sinni pääsi mukaan, koska ei vuoda enää. Uiskenneltiin koko rahalla, lopussa molemmat oli jo ihan kypsiä lopettamaan.
Perjantain piti olla pyhitetty vain uinnille, mutta iltasella Hoppu alkoi olla jo niin virtainen, että otin sen mukaan kun lähdin vetämään treenejä. Pikkuneiti sai odottaa radan reunalla koko treenien ajan, autossa olisi ollut kovin kalsa yksin olla. Aika tyly oli kyllä olla siellä seinässäkin. Onneksi mulla on niin kivoja ja kilttejä ryhmäläisiä, että lapsen odotteluopetuksesta huolehdittiin. Erityisesti Marjon toimesta, kiitos vain! Melko siististi se odottelu sujui. Välillä kuului kiljahtelua, mutta pääasiassa siellä näkyi vaan rauhalliset korvankärjet väliaidan takana.
Hienosta odottelusta sai palkaksi tulla leikkimään treenien jälkeen. Leikki sujui ja meillä oli kovin mukavaa, Hoppu on <3.
Lauantaina ei juoksulenkin lisäksi tehty muuta kuin käytiin useasti pikkulenkillä. Erityisesti illalla. Ja silti jo neljäntenä yönä peräkkäin, löytyi pissat aamulla. Hoppu oli melkein viikon ihan sisäsiisti, mutta nyt se on alkanut tehdä ne yhdet pissat joskus aamuyöllä. Lirit on siis ihan kuivat jo aamulla, eli sen täytyy tehdä ne ihan pari tuntia nukkumaanmenon ja siis vikan pissatuksen jälkeen. Yöllä ei kai vaan viitsi pidättää. Täytyy kohta harkita sitä häkkiä.
Keskiviikkona ei kai muuta tehty, saatettiin naksutella illalla.
Torstaina oli Lahti-päivä. Vaikka tosiasiassa se oli enemmän Vierumäki-päivä. Vietettiin enemmän aikaa keskittymällä harrastamisen teoriapuoleen kuin itse tekemiseen. Tulipahan tehtyä todella pikaiset nälänkasvatustreenit. Sinni teki vähän rataa. Lähdöt oli pakon edessä nopeat ja hyvät. Tyyppi kaahasi superirtoavasti ja oli oikein hauska. Hyppytekniikkaa pitäisi todentotta päästä jo tekemään. Nyt radalla oli hypättävänä ainoastaa muuri ja se olikin kokoajan hajalla.
Hoppu teki vain puomia. Se meni ihan hyvin, aika peruspullaa alkaa olemaan, mutta hyvä kun saadaan tehtyä huolella pohja.
Perjantai oli uimapäivä. Sinni pääsi mukaan, koska ei vuoda enää. Uiskenneltiin koko rahalla, lopussa molemmat oli jo ihan kypsiä lopettamaan.
Perjantain piti olla pyhitetty vain uinnille, mutta iltasella Hoppu alkoi olla jo niin virtainen, että otin sen mukaan kun lähdin vetämään treenejä. Pikkuneiti sai odottaa radan reunalla koko treenien ajan, autossa olisi ollut kovin kalsa yksin olla. Aika tyly oli kyllä olla siellä seinässäkin. Onneksi mulla on niin kivoja ja kilttejä ryhmäläisiä, että lapsen odotteluopetuksesta huolehdittiin. Erityisesti Marjon toimesta, kiitos vain! Melko siististi se odottelu sujui. Välillä kuului kiljahtelua, mutta pääasiassa siellä näkyi vaan rauhalliset korvankärjet väliaidan takana.
Hienosta odottelusta sai palkaksi tulla leikkimään treenien jälkeen. Leikki sujui ja meillä oli kovin mukavaa, Hoppu on <3.
Lauantaina ei juoksulenkin lisäksi tehty muuta kuin käytiin useasti pikkulenkillä. Erityisesti illalla. Ja silti jo neljäntenä yönä peräkkäin, löytyi pissat aamulla. Hoppu oli melkein viikon ihan sisäsiisti, mutta nyt se on alkanut tehdä ne yhdet pissat joskus aamuyöllä. Lirit on siis ihan kuivat jo aamulla, eli sen täytyy tehdä ne ihan pari tuntia nukkumaanmenon ja siis vikan pissatuksen jälkeen. Yöllä ei kai vaan viitsi pidättää. Täytyy kohta harkita sitä häkkiä.
tiistai 24. tammikuuta 2012
Wanted: koirankyllästysaine
Tuskailen joka ulkoilulla tuota Sinnin turkkia. Ei se ennen ole noin paljon mua vaivannut. Tosin varmaan siksi, ettei Sinni ole elänyt normaalia talvea vielä. Tai siksi, ettei ole ollut verrokkina tollasta toimivaa karvaa vieressä. Kun vaan olisi joku aine jolla käsitellä karva lunta hylkiväksi. Voisin kokeilla hevosten karvankiillotusainetta, mutta en halua sitä joka paikkaan leviävää äklöä liukkautta. Sisäinen öljyn käyttäminen ei tuo apua tähän akuuttiin tarpeeseen ja olen aika skeptinen toimisiko se ulkoisesti...
Eli mitään en kokeile, senkun murehdin. Ja Sinni koppuroituu kun ei pääse kunnolla lenkkeilemään. Tai siis pääseehän se, mutta ei pysty rennosti irrottelemaan. Jännittyneenä ja epämukavuudesta kärsien säntäilee Hopun kanssa tai raahustaa mun perässä. Ei voi millään olla mukavaa kun tommonen ohut turkki ei eristä lunta yhtään vaan heti se on iholla ja jää vielä kiinni siihen. Ei kai siinä ole edes mahdollista pitää itseään lämpimänä ja vetreänä.
Luulisi tämän olevan koiranvaatetehtailijan unelma, mutta kyllä se on painajainen. Tiedostan liikaa. Havaitsen ongelman, mutten osaa antaa siihen kelvollista ratkaisua. Kelvollinen on siis sellainen, jossa lumi ei pääse tuntumaan epämukavalta ja Sinni voi kirmata ihan yhtä vapaasti kuin Hoppukin. Haalarit ei toistaiseksi tietääkseni tähän pysty, kyllä ne vaan varmasti rajottaa liikkumista. Vai pitäskö mun nyt muka suostua harkitsemaan sellaista?
Haalaria haudutellessa mietitään mitä muuta on tapahtunut. On käyty juoksemassa eilen ja tänään. Sinnin joutuu aina aamulla komentamaan mukaan, hän haluaisi nukkua kun koko yön odotettuaan on vasta saanut tyynypaikan. Itse juokseminen sujuu totuttuun tapaan. Hoppu pelleillee alkumatkan ja Sinni ravaa jo aika paljon. Vauhti on kuitenkin vielä niin hidas, että mitään kovin irtonaista liikettä ei tule esiin.
Eilen päivällä Hoppu sai yllätysvieraan ja pääsi Fridan kanssa riehumaan tohon lähimetsään. Kahdella vaalealla oli huisin hauskaa. Frida taisikin olla eka Hoppua isompi koira, jonka kanssa leikki on sujunut noin hienosti.
Illalla käytiin normilenkillä lumisessa metsässä. Mentiin jonkun jälkiä pitkin ja jouduttiin jyrkänteen reunalle. Ei se ollut kuin mun korkuinen, mutta viisaat koirat ei siitä päätäpahkaa hypänneet. Hyppäsin sitten eka itse ja ajattelin nostaa koirat alas. Sinni tulikin heti olkapäälle ja pääsi hissillä alas. Hoppu sen sijaan ei tullut millään. Se ei vaan luottanut muhun ja pelotti liikaa. Se hyppi, riehui ja sukelteli lumessa siinä käden ulottumattomissa eikä tullut kosketusetäisyydelle. En päässyt enää takasin ylös ottamaan Hoppu remmiin niin lopulta luovutin ja lähdin vaan menemään. Sieltä Hoppis heti hyppäsi perään. Ei se mikään vaarallinen paikka siis oikeasti ollut, mutta harmitti kun Hoppu niin selvästi ilmaisi ettei luota muhun. Kun taas Sinni luotti ihan muitta mutkitta. Nostin itseasiassa Sinnin sinne takaisinkin pari kertaa ja ajattelin että Hoppu seuraa mallia, mutta ei.
Tänään käytiin lenkillä Ojangossa. Samalla vierailtiin hallilla Hopun kanssa. Pieni lurjus teki tosi hienosti keppejä LELUPALKALLA!! Kuja oli pitkä ja itsellekin hankala hahmottaa, mutta Hoppu löysi aina oikein sisään. Lelun toi koko ajan heti mulle ja välissä aina leikittiin ja nautiskeltiin. Tehtiin myös rengasta kun sattui olemaan siinä. Näytin sen neidille kerran ja sitten se vaan meni oikein siitä läpi kun lähettelin.
Sitten sain ikävän puhelun ja meni fiilikset. Kierrettiin rankka umpihankilenkki miettien miten epäreilua elämä on. Ihanan reippaan koiralapsen alaleuassa on kasvain ja vaihtoehdot jatkoon on joko huonot tai kaikkein kamalimmat. Omistajan tunnelmia on mahdoton edes kuvitella kun omakin olo on epäuskoinen ja masentunut. Mulla kuitenkin on mitä mainioin pentu ja ihan hyvin kaikkien vajavaisuuksiensa kanssa elävä törttö. Tosin niin oli tuo nykyinen potilaskin vielä kaksi päivää sitten pelkkää iloa ja lupausta pitkästä vauhdikkaasta elämästä.
Eli mitään en kokeile, senkun murehdin. Ja Sinni koppuroituu kun ei pääse kunnolla lenkkeilemään. Tai siis pääseehän se, mutta ei pysty rennosti irrottelemaan. Jännittyneenä ja epämukavuudesta kärsien säntäilee Hopun kanssa tai raahustaa mun perässä. Ei voi millään olla mukavaa kun tommonen ohut turkki ei eristä lunta yhtään vaan heti se on iholla ja jää vielä kiinni siihen. Ei kai siinä ole edes mahdollista pitää itseään lämpimänä ja vetreänä.
Luulisi tämän olevan koiranvaatetehtailijan unelma, mutta kyllä se on painajainen. Tiedostan liikaa. Havaitsen ongelman, mutten osaa antaa siihen kelvollista ratkaisua. Kelvollinen on siis sellainen, jossa lumi ei pääse tuntumaan epämukavalta ja Sinni voi kirmata ihan yhtä vapaasti kuin Hoppukin. Haalarit ei toistaiseksi tietääkseni tähän pysty, kyllä ne vaan varmasti rajottaa liikkumista. Vai pitäskö mun nyt muka suostua harkitsemaan sellaista?
Haalaria haudutellessa mietitään mitä muuta on tapahtunut. On käyty juoksemassa eilen ja tänään. Sinnin joutuu aina aamulla komentamaan mukaan, hän haluaisi nukkua kun koko yön odotettuaan on vasta saanut tyynypaikan. Itse juokseminen sujuu totuttuun tapaan. Hoppu pelleillee alkumatkan ja Sinni ravaa jo aika paljon. Vauhti on kuitenkin vielä niin hidas, että mitään kovin irtonaista liikettä ei tule esiin.
Eilen päivällä Hoppu sai yllätysvieraan ja pääsi Fridan kanssa riehumaan tohon lähimetsään. Kahdella vaalealla oli huisin hauskaa. Frida taisikin olla eka Hoppua isompi koira, jonka kanssa leikki on sujunut noin hienosti.
Illalla käytiin normilenkillä lumisessa metsässä. Mentiin jonkun jälkiä pitkin ja jouduttiin jyrkänteen reunalle. Ei se ollut kuin mun korkuinen, mutta viisaat koirat ei siitä päätäpahkaa hypänneet. Hyppäsin sitten eka itse ja ajattelin nostaa koirat alas. Sinni tulikin heti olkapäälle ja pääsi hissillä alas. Hoppu sen sijaan ei tullut millään. Se ei vaan luottanut muhun ja pelotti liikaa. Se hyppi, riehui ja sukelteli lumessa siinä käden ulottumattomissa eikä tullut kosketusetäisyydelle. En päässyt enää takasin ylös ottamaan Hoppu remmiin niin lopulta luovutin ja lähdin vaan menemään. Sieltä Hoppis heti hyppäsi perään. Ei se mikään vaarallinen paikka siis oikeasti ollut, mutta harmitti kun Hoppu niin selvästi ilmaisi ettei luota muhun. Kun taas Sinni luotti ihan muitta mutkitta. Nostin itseasiassa Sinnin sinne takaisinkin pari kertaa ja ajattelin että Hoppu seuraa mallia, mutta ei.
Tänään käytiin lenkillä Ojangossa. Samalla vierailtiin hallilla Hopun kanssa. Pieni lurjus teki tosi hienosti keppejä LELUPALKALLA!! Kuja oli pitkä ja itsellekin hankala hahmottaa, mutta Hoppu löysi aina oikein sisään. Lelun toi koko ajan heti mulle ja välissä aina leikittiin ja nautiskeltiin. Tehtiin myös rengasta kun sattui olemaan siinä. Näytin sen neidille kerran ja sitten se vaan meni oikein siitä läpi kun lähettelin.
Sitten sain ikävän puhelun ja meni fiilikset. Kierrettiin rankka umpihankilenkki miettien miten epäreilua elämä on. Ihanan reippaan koiralapsen alaleuassa on kasvain ja vaihtoehdot jatkoon on joko huonot tai kaikkein kamalimmat. Omistajan tunnelmia on mahdoton edes kuvitella kun omakin olo on epäuskoinen ja masentunut. Mulla kuitenkin on mitä mainioin pentu ja ihan hyvin kaikkien vajavaisuuksiensa kanssa elävä törttö. Tosin niin oli tuo nykyinen potilaskin vielä kaksi päivää sitten pelkkää iloa ja lupausta pitkästä vauhdikkaasta elämästä.
sunnuntai 22. tammikuuta 2012
Paiskitaan hommia
Tiukkaa touhuilua ollut viime päivät. Juoksemista on jatkettu pe ja la, se on kovin hauskaa ollut. Joko on tapahtunut joku selvä edistys tai sykemittari on mennyt rikki, mutta on päästy ihan kivaa vauhtia menemään. Hinausköydet on saaneet tyypit vetämään ja Sinni jopa ravaa vetäessään. Ihan koko aikaa ja kovin lujaa eivät vedä ja raviakaan ei ihan hirveän paljon ole Sinniltä näkynyt, mutta silti. Hinausköysi on niin lyhyt lyhimmillään, että siinä on koko ajan pieni jännite, joten ihan sama sitten vaikka vetäisi vähän lujempaa. Vanha joustonaru nykäisee aika lujaa ennen kun alkaa venymään ja sen kanssa Sinni on aina tyssännyt sitten siihen.
Perjantaina lenkin ja pienen työnteon jälkeen suunnattiin taas Lahteen :) Kun Kistakin meni niin mehän päästiin tavallaan ilmaiseksi mukaan. Vaikka mun autolla mentiinkin... Tällä kertaa treenit oli aika tiiviit ja jämptit, kaikki kävi kentällä vaan kerran. Sinni käytti vuoronsa tehden rataa ja hulppeasti tekikin! Oli ihan ammus! Juuri ennen keppejä sössin ja sitten keitti niin, ettei kepeille löydetty ollenkaan, mutta muuten huisia. Tehtiin sitten enemmän sitä keppejä edeltävää poispäinkäännöstä ja siitä kepeille menoa. Kertailun jälkeen sujui oikein hienosti ja onnistui jopa leikata takana kepeille. Se on erikoista miten taitava ja nopea ja hieno Sinni on ja sitten silmänräpäyksessä se muuttuu täysin holtittomaksi räksyttäjäksi.
Hoppu teki ensin pienen pätkän rataa. Hän oli oikein hieno myös, mutta alkuun olisi kovin mielellään oikaissut suoraan palkalle. Lopussa silti sain minäkin jo sanottua ohjeeni väliin. Radan jälkeen tehtiin vielä tietysti puomia. Nyt oli keskiviikon toilailut jääneet taakse ja teki ihan järkevästi töitä. Olin kyllä itsekin nyt parempi, koska nyt tehtiin joka toinen aina helpompi toisto. Siten saatiin onnistumisia koko ajan ja pystyi itseasiassa vaikeuttamaan paljon nopeammin. Kummaltakin puolelta meni nyt kokonainen puomi ihan hienosti.
Lahdesta kaahattiin pääkallokelissä Ojankoon Hopun virallisiin treeneihin. Niissä jatkettiin päivän erinomaisen taitavaa linjaa. Ensin otetiin hyppyä, lyhyenä ja suorana. Ihan vaan yksittäin, eli simppeliä kertausta, rima 10cm. Sitten keppejä. Kuja oli mielestäni aika pitkä, mutta Hopun mielestä ihan naurettavan helppo. Meni oikein ihan mistä vaan ja vaikka lähetin ulkopuolelta! Ei yhtään kertaa mitään epäröintiä tai virhettä. Oikea neropatti!
Lauantaina Sinni jäi kotiin potemaan juoksuaan ja me mentiin Hopun kanssa Pomppa-hommiin meidän hienon Vuokkoset-areenan avajaiskisoihin. Päivän mittaan hengailtiin kaikenlaisten ihmisten ja koirien kanssa, leikittiin moneen otteeseen kahdestaan ja käytiin koikkereitten kanssa rankka umpihankilenkki. Iltapäivällä Hoppel oli aivan naatti ja nukkui pöydän alla häkissä tyytyväisenä. Illalla kotiin tultua mentiin siis vielä Sinnin kanssa juoksemaan ja Hoppu sai tulla mukaan Sinnin tueksi ja turvaksi.
Sunnuntaina sama kuvio kuin eilen, paitsi että ei käyty niin rankalla lenkillä eikä juoksemassakaan. Illalla vaan lyhyellä kävelyllä pyörähdettiin molempien kanssa. Hoppu jaksoi tänään paljon paremmin, oli jo niin tottunut kisahälinään. Silti meillä on kotona nyt kaksi väsynyttä koiraa. Hopulle viikonloppu oli kaikenkaikkiaan rankka ja Sinnille elämä taitaa itsessään olla aika rankkaa.
Itse avajaistapahtuma meni hienosti. Pompalla meni mukavasti, halli oli upea ja kisat sujui hyvin. Voi kunpa päästäis Sinnin kanssa äkkiä mukaan oikeisiin touhuihin.
Perjantaina lenkin ja pienen työnteon jälkeen suunnattiin taas Lahteen :) Kun Kistakin meni niin mehän päästiin tavallaan ilmaiseksi mukaan. Vaikka mun autolla mentiinkin... Tällä kertaa treenit oli aika tiiviit ja jämptit, kaikki kävi kentällä vaan kerran. Sinni käytti vuoronsa tehden rataa ja hulppeasti tekikin! Oli ihan ammus! Juuri ennen keppejä sössin ja sitten keitti niin, ettei kepeille löydetty ollenkaan, mutta muuten huisia. Tehtiin sitten enemmän sitä keppejä edeltävää poispäinkäännöstä ja siitä kepeille menoa. Kertailun jälkeen sujui oikein hienosti ja onnistui jopa leikata takana kepeille. Se on erikoista miten taitava ja nopea ja hieno Sinni on ja sitten silmänräpäyksessä se muuttuu täysin holtittomaksi räksyttäjäksi.
Hoppu teki ensin pienen pätkän rataa. Hän oli oikein hieno myös, mutta alkuun olisi kovin mielellään oikaissut suoraan palkalle. Lopussa silti sain minäkin jo sanottua ohjeeni väliin. Radan jälkeen tehtiin vielä tietysti puomia. Nyt oli keskiviikon toilailut jääneet taakse ja teki ihan järkevästi töitä. Olin kyllä itsekin nyt parempi, koska nyt tehtiin joka toinen aina helpompi toisto. Siten saatiin onnistumisia koko ajan ja pystyi itseasiassa vaikeuttamaan paljon nopeammin. Kummaltakin puolelta meni nyt kokonainen puomi ihan hienosti.
Lahdesta kaahattiin pääkallokelissä Ojankoon Hopun virallisiin treeneihin. Niissä jatkettiin päivän erinomaisen taitavaa linjaa. Ensin otetiin hyppyä, lyhyenä ja suorana. Ihan vaan yksittäin, eli simppeliä kertausta, rima 10cm. Sitten keppejä. Kuja oli mielestäni aika pitkä, mutta Hopun mielestä ihan naurettavan helppo. Meni oikein ihan mistä vaan ja vaikka lähetin ulkopuolelta! Ei yhtään kertaa mitään epäröintiä tai virhettä. Oikea neropatti!
Lauantaina Sinni jäi kotiin potemaan juoksuaan ja me mentiin Hopun kanssa Pomppa-hommiin meidän hienon Vuokkoset-areenan avajaiskisoihin. Päivän mittaan hengailtiin kaikenlaisten ihmisten ja koirien kanssa, leikittiin moneen otteeseen kahdestaan ja käytiin koikkereitten kanssa rankka umpihankilenkki. Iltapäivällä Hoppel oli aivan naatti ja nukkui pöydän alla häkissä tyytyväisenä. Illalla kotiin tultua mentiin siis vielä Sinnin kanssa juoksemaan ja Hoppu sai tulla mukaan Sinnin tueksi ja turvaksi.
Sunnuntaina sama kuvio kuin eilen, paitsi että ei käyty niin rankalla lenkillä eikä juoksemassakaan. Illalla vaan lyhyellä kävelyllä pyörähdettiin molempien kanssa. Hoppu jaksoi tänään paljon paremmin, oli jo niin tottunut kisahälinään. Silti meillä on kotona nyt kaksi väsynyttä koiraa. Hopulle viikonloppu oli kaikenkaikkiaan rankka ja Sinnille elämä taitaa itsessään olla aika rankkaa.
Itse avajaistapahtuma meni hienosti. Pompalla meni mukavasti, halli oli upea ja kisat sujui hyvin. Voi kunpa päästäis Sinnin kanssa äkkiä mukaan oikeisiin touhuihin.
torstai 19. tammikuuta 2012
Hinausköysi se on
Kylläpä olikin nautinnollinen lenkki tänään kaikissa uusissa vermeissämme. Ei haitannut vaikka tulee lunta ja mereltä tuulee vaakasuoraan ja kaikki polut on peittyneet kinosten alle.
Nilkkaimet on todella oivalliset, pysyi jalat tiiviisti lämpiminä ja lenkin lopussa vaan päästin lahkeisiin pussiin kerääntyneet pari litraa lunta pois. En siis edes huomannut niitä lenkillä, ovella ihmettelin miten tuntuu hassulta lahkeet. Ehkä voi miettiä laittaisko lahkeet tiukemmalle vai kokonaan löysälle jos nyt jatkossa tulee tällasia kahlaussäitä vielä.
Flow:t toimi lämmön suhteen siis ihan yhtä hyvin kuin nilkkaimet. Varpaat vähän paleli alkuun, mutta kyllä ne siitä liikkeessä lämpeni. Pukemisen kannalta ja muutenkin käytössä materiaali on kyllä raskaampi kuin KSO:t. Oli oikein vaikeuksia saada kaikki varpaat paikoilleen ja juostessakin oli jotenkin kankea tunne varpailla. Se tietysti saattoi johtua myös todella pehmeästä alustasta. Ei varpaisiin saa tuntumaa kun upottavaan maahankaan ei kunnolla saa tuntumaa. Tässä säässä luulen, että sukat ja KSO:t olisi olleet ihan yhtä hyvät jalassa. Todellinen etu Flow:n puolelle tulee esiin sitten räntäkeleillä, toivottavasti.
Hinausköydestä tehdyt vetonarut oli ihan mielettömän hyvät! Ne ei paina yhtään mitään. Ovat lyhimmillään niin lyhyet ettei varmana sotkeudu jalkoihin, eli ei tarvi kokoajan olla käsin järjestelemässä niitä. Silti venyivät kevyesti tosi pitkälle ja koirilla oli hyvin tilaa liikkua. Supervenyvyys toki vaikeuttaa narujen käyttöä käskyttämiseen ja noiden kanssa pitääkin kanssakäyminen hoitaa sanallisesti. Onneksi ei meillä paljon mitään sanottavaa ole. Alussa tapeltiin Hopun kanssa, tätä hauskaa narua ei saa repiä yhtään, mutta viesti meni perille kun oli pakko. Yksi koira piti ohittaa ja siinä olisi ollut kiva saada Sinni kunnolla remmiin, mutta harjotellaan niitä näin vaan lisää.
Kumpikin koira onnistui irrottamaan itsensä kerran narusta ihan vaan ravistelemalla, nuo lukot on vähän hepposet... Vedin kumiputken lukon päälle ja ainakin toistaiseksi se riitti. En ala nyt vaihtamaan noita uusiksi.
Ja mikä parasta! Syystä tai toisesta Sinni ravasi tosi hienosti KOKO matkan! Joutui kulkemaan vähintään kymmenen sentin hangessa ja lumi kyllä tarttui, mutta silti tyyppi ravasi edellä vahvana koko ajan. Omat sykkeet huiteli liian korkealla, mutta siitä viis kun muuten sujui ja tuntui itsestäkin hyvältä.
Nilkkaimet on todella oivalliset, pysyi jalat tiiviisti lämpiminä ja lenkin lopussa vaan päästin lahkeisiin pussiin kerääntyneet pari litraa lunta pois. En siis edes huomannut niitä lenkillä, ovella ihmettelin miten tuntuu hassulta lahkeet. Ehkä voi miettiä laittaisko lahkeet tiukemmalle vai kokonaan löysälle jos nyt jatkossa tulee tällasia kahlaussäitä vielä.
Flow:t toimi lämmön suhteen siis ihan yhtä hyvin kuin nilkkaimet. Varpaat vähän paleli alkuun, mutta kyllä ne siitä liikkeessä lämpeni. Pukemisen kannalta ja muutenkin käytössä materiaali on kyllä raskaampi kuin KSO:t. Oli oikein vaikeuksia saada kaikki varpaat paikoilleen ja juostessakin oli jotenkin kankea tunne varpailla. Se tietysti saattoi johtua myös todella pehmeästä alustasta. Ei varpaisiin saa tuntumaa kun upottavaan maahankaan ei kunnolla saa tuntumaa. Tässä säässä luulen, että sukat ja KSO:t olisi olleet ihan yhtä hyvät jalassa. Todellinen etu Flow:n puolelle tulee esiin sitten räntäkeleillä, toivottavasti.
Hinausköydestä tehdyt vetonarut oli ihan mielettömän hyvät! Ne ei paina yhtään mitään. Ovat lyhimmillään niin lyhyet ettei varmana sotkeudu jalkoihin, eli ei tarvi kokoajan olla käsin järjestelemässä niitä. Silti venyivät kevyesti tosi pitkälle ja koirilla oli hyvin tilaa liikkua. Supervenyvyys toki vaikeuttaa narujen käyttöä käskyttämiseen ja noiden kanssa pitääkin kanssakäyminen hoitaa sanallisesti. Onneksi ei meillä paljon mitään sanottavaa ole. Alussa tapeltiin Hopun kanssa, tätä hauskaa narua ei saa repiä yhtään, mutta viesti meni perille kun oli pakko. Yksi koira piti ohittaa ja siinä olisi ollut kiva saada Sinni kunnolla remmiin, mutta harjotellaan niitä näin vaan lisää.
Kumpikin koira onnistui irrottamaan itsensä kerran narusta ihan vaan ravistelemalla, nuo lukot on vähän hepposet... Vedin kumiputken lukon päälle ja ainakin toistaiseksi se riitti. En ala nyt vaihtamaan noita uusiksi.
Ja mikä parasta! Syystä tai toisesta Sinni ravasi tosi hienosti KOKO matkan! Joutui kulkemaan vähintään kymmenen sentin hangessa ja lumi kyllä tarttui, mutta silti tyyppi ravasi edellä vahvana koko ajan. Omat sykkeet huiteli liian korkealla, mutta siitä viis kun muuten sujui ja tuntui itsestäkin hyvältä.
keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Kaikkea kanssa
Nyt ylittyi kynnys kirjoittamiseen. Kerrotaan silti mitä tapahtui ennen sitä.
Maanantaina ja tiistaina käytiin aamulla hölkällä. Sinni ravaa jo sillon tällön. Hoppu edelleen haluaa roikkua narussa puoleen väliin ja välillä säntäillä edestakas, loppumatkan ravaa kivasti ja jopa vetää vähän.
Maanantaina oli uimapäivä ja Hoppu oli entistä vesivedompi. Meni jo ihan itsekseenkin veteen ja olisi jatkanut vaikka kuinka kauan, aika loppui ihan kesken. Sinnihän aina väsyy aika pian ja viimeisen 10 min vaikuttaa tosi uupuneelta altaan reunalla, vaikka ui ihan nätisti. Vaikka on siis käyty uimassa jo aika paljon. Ehkä se kunto siitä pikkuhiljaa silti nousee. Onhan uiminen Sinnille varmasti vaikeampaa kun ilman liivejä takapää painuisi melkein pohjaan..
Tiistaina nautiskeltiin lumisesta metsästä, ihanaa kun siellä näkee ilman mitään lamppuja vielä pimeälläkin. Lenkin jälkeen käytiin Hopun kanssa tossa rannassa riehumassa. Piti päästä leikkimään kun tuntui, että lenkillä ei tarpeeksi saanut purettua energioitaan. Kyllä me saatiinkin purettua jotain. Ainakin oli hirmu hauskaa, suureksi osaksi ihan vaan lumessa yhdessä peuhaten, me ei mitään leluja tarvita. Vaikka vähän kyllä revittiinkin.
Tänään keskiviikkona oli Lahti-retki. Ennen seitsemää jo lähdettiin matkaan jotta saatiin päivä hyödyllisesti käytettyä. Ja niin kai saatiinkin. Alkuun heti treenit oikeaoppisen lenkin jälkeen.
Simppa keskittyi ekalla vuorollaan keppeihin. Oli hyvä kerrata kepeille hakemista avokulmaan ja kauempaakin. Alkuun oli kovin hankala orientoitua, Sinni olisi vaan halunnut kaahata ja riehua. Pikkuhiljaa sieltä alkoi irtoamaan oikein hienoa osaamista. Haasteita tuotti myös esteet ennen keppejä ja mun oleminen ulkopuolella. Saatiin paljon toistoja kun tehtiin vain kahdella 2by2 keppiparilla. Tällasia treenejä sais tehdä enemmänkin.
Hopun eka vuoro tehtiin hullun hauskaa vauhtiympyrää putki-putki-hyppy. Hepulivauhdilla pieni tyyppi kaahasi ja oli yhtä hymyä koko ajan. Alkuun ei ne putken suut ihan löytyneet, mutta upeasti alkoi niitä etsimään. Tosi hienosti irtosi ja luki rataa.
Sinnin tokalla kiekalla tehtiin ratapätkiä. Aikamoisella raivolla tehtiin hommia ja sain hampaat läpi yhdestä sormesta. Silti tehtiin tosi hienoja pätkiä kun oikein tsempattiin. Sinni painoi ihan kaistapäävauhtia ja osasi silti seurata ohjausta/lukea rataa. Hypyissä oli vain pumpit kuten nyt aion pitää kunnes hyppääminen on treenattu kuntoon. Toivottavasti onnistun nyt kehittelyissäni hyppytreenikaluston aikaansaamiseksi.
Hoppeli teki vikan varvin ensin pussia. Korkeavireen pussi on maailman raskain, joten koska se sujuu nyt mainiosti niin pussi on nyt tosi vahvasti hallussa. En nyt tiedä onko käsky PUS vai LÄPI.. Ehkä PUS on huono kun loppuu S:ään ja pussillahan ei tosiaan kuulu kääntyä tiukasti. Jos PUS olisi sitten putkijarru.
Pussihommien jälkeen tehtiin vielä puomia tietysti. Tänään piti alkaa ottaa jo tiukempaa linjaa, namia ei tipu jos valuu yli ja peruuttaa vasta sitten takaisin. Sillä saatiin esiin testailua, Hoppu alkoi kokeilemaan jos jonkilaista versiota namitettavasta suorituksesta. Toivottavasti olin silti tarpeeksi johdonmukainen ja tämä treeni vei osaamista eteenpäin. Tietysti peruuttaminen on looginen tarjottava kun siitähän koko opetus aloitettiin. Mutta miten se nyt ei millään mene jakeluun, että nopeammin saa namin jos malttaa pysähtyä heti oikealle paikalle..?
Treenien jälkeen reipas hankilenkki. Metsässä oli lunta jo polveen asti ja Hoppu painoi ihan hulluna koskemattomassa hangessa. Nautin niin katsoa sen menoa, kukaan aiempi koirani ei ole tykännyt punnertaa polkujen ulkopuolella. Pakkasta oli sen verran, että Sinniin ei edes tarttunut kovin pahasti lumi ja silti se kulki vaan perässä polulla. Onko se sitten turkista riippuva asia, aiemmilla koirillani on ollut kylmä hangessa? Vai onko ne kaikki vaan laiskoja/heikkoja/huonokuntoisia?
Koirat väsytettyä oli hyvä mennä shoppaamaan. Löytyi mainioita aarteita, kyllä meidän nyt kelpaa mennä juoksemaan ja omien lelujen kanssa uimaan. Lenkkivarustus sai viimesilauksen kun tulin kotiin: Flowt saapui!
Maanantaina ja tiistaina käytiin aamulla hölkällä. Sinni ravaa jo sillon tällön. Hoppu edelleen haluaa roikkua narussa puoleen väliin ja välillä säntäillä edestakas, loppumatkan ravaa kivasti ja jopa vetää vähän.
Maanantaina oli uimapäivä ja Hoppu oli entistä vesivedompi. Meni jo ihan itsekseenkin veteen ja olisi jatkanut vaikka kuinka kauan, aika loppui ihan kesken. Sinnihän aina väsyy aika pian ja viimeisen 10 min vaikuttaa tosi uupuneelta altaan reunalla, vaikka ui ihan nätisti. Vaikka on siis käyty uimassa jo aika paljon. Ehkä se kunto siitä pikkuhiljaa silti nousee. Onhan uiminen Sinnille varmasti vaikeampaa kun ilman liivejä takapää painuisi melkein pohjaan..
Tiistaina nautiskeltiin lumisesta metsästä, ihanaa kun siellä näkee ilman mitään lamppuja vielä pimeälläkin. Lenkin jälkeen käytiin Hopun kanssa tossa rannassa riehumassa. Piti päästä leikkimään kun tuntui, että lenkillä ei tarpeeksi saanut purettua energioitaan. Kyllä me saatiinkin purettua jotain. Ainakin oli hirmu hauskaa, suureksi osaksi ihan vaan lumessa yhdessä peuhaten, me ei mitään leluja tarvita. Vaikka vähän kyllä revittiinkin.
Tänään keskiviikkona oli Lahti-retki. Ennen seitsemää jo lähdettiin matkaan jotta saatiin päivä hyödyllisesti käytettyä. Ja niin kai saatiinkin. Alkuun heti treenit oikeaoppisen lenkin jälkeen.
Simppa keskittyi ekalla vuorollaan keppeihin. Oli hyvä kerrata kepeille hakemista avokulmaan ja kauempaakin. Alkuun oli kovin hankala orientoitua, Sinni olisi vaan halunnut kaahata ja riehua. Pikkuhiljaa sieltä alkoi irtoamaan oikein hienoa osaamista. Haasteita tuotti myös esteet ennen keppejä ja mun oleminen ulkopuolella. Saatiin paljon toistoja kun tehtiin vain kahdella 2by2 keppiparilla. Tällasia treenejä sais tehdä enemmänkin.
Hopun eka vuoro tehtiin hullun hauskaa vauhtiympyrää putki-putki-hyppy. Hepulivauhdilla pieni tyyppi kaahasi ja oli yhtä hymyä koko ajan. Alkuun ei ne putken suut ihan löytyneet, mutta upeasti alkoi niitä etsimään. Tosi hienosti irtosi ja luki rataa.
Sinnin tokalla kiekalla tehtiin ratapätkiä. Aikamoisella raivolla tehtiin hommia ja sain hampaat läpi yhdestä sormesta. Silti tehtiin tosi hienoja pätkiä kun oikein tsempattiin. Sinni painoi ihan kaistapäävauhtia ja osasi silti seurata ohjausta/lukea rataa. Hypyissä oli vain pumpit kuten nyt aion pitää kunnes hyppääminen on treenattu kuntoon. Toivottavasti onnistun nyt kehittelyissäni hyppytreenikaluston aikaansaamiseksi.
Hoppeli teki vikan varvin ensin pussia. Korkeavireen pussi on maailman raskain, joten koska se sujuu nyt mainiosti niin pussi on nyt tosi vahvasti hallussa. En nyt tiedä onko käsky PUS vai LÄPI.. Ehkä PUS on huono kun loppuu S:ään ja pussillahan ei tosiaan kuulu kääntyä tiukasti. Jos PUS olisi sitten putkijarru.
Pussihommien jälkeen tehtiin vielä puomia tietysti. Tänään piti alkaa ottaa jo tiukempaa linjaa, namia ei tipu jos valuu yli ja peruuttaa vasta sitten takaisin. Sillä saatiin esiin testailua, Hoppu alkoi kokeilemaan jos jonkilaista versiota namitettavasta suorituksesta. Toivottavasti olin silti tarpeeksi johdonmukainen ja tämä treeni vei osaamista eteenpäin. Tietysti peruuttaminen on looginen tarjottava kun siitähän koko opetus aloitettiin. Mutta miten se nyt ei millään mene jakeluun, että nopeammin saa namin jos malttaa pysähtyä heti oikealle paikalle..?
Treenien jälkeen reipas hankilenkki. Metsässä oli lunta jo polveen asti ja Hoppu painoi ihan hulluna koskemattomassa hangessa. Nautin niin katsoa sen menoa, kukaan aiempi koirani ei ole tykännyt punnertaa polkujen ulkopuolella. Pakkasta oli sen verran, että Sinniin ei edes tarttunut kovin pahasti lumi ja silti se kulki vaan perässä polulla. Onko se sitten turkista riippuva asia, aiemmilla koirillani on ollut kylmä hangessa? Vai onko ne kaikki vaan laiskoja/heikkoja/huonokuntoisia?
Koirat väsytettyä oli hyvä mennä shoppaamaan. Löytyi mainioita aarteita, kyllä meidän nyt kelpaa mennä juoksemaan ja omien lelujen kanssa uimaan. Lenkkivarustus sai viimesilauksen kun tulin kotiin: Flowt saapui!
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Koko perheen uimapäivä, Sinni juoksee, Hoppu 1/2v!
Perjantaina tehtiin lenkki periaatteella "jäisillä poluilla saa kulkea vain ylittämisen verran". Tahkottiin siis koskemattomia metsiä. Lunta siellä oli vain semmonen 5 cm, joten oikein oivaa maastoa kulkemiseen. Myös Sinnille, vaikka asteet nollassa olikin, noin matala lumi ei yletä edes tarttumaan. Pian huomasin kulkevani historian lehdillä, mentiin siis niissä paikoissa joissa Piipan ja Kiran kanssa tuli kierrettyä. Niin on tienoot ja mieltymykset muuttuneet, enää ei tule kuljettua siellä missä ennen. Sinänsä outoa, että noin pienessä metsässä voi mennä noin totaalisen erilaisia lenkkejä, kyse on ihan muutaman kymmenen metrin eroista reittivalinnoissa.
"Umpimetsä"-lenkki oli aika rankka. Sinni löysi koko ajan jotain jälkiä ja huiteli ties missä. Hoppu seilasi meidän väliä. Loppulenkistä oli jo pakko luistaa periaatteista, tultiin jäistä polkua pitkin kotiin koska ei enää jaksanut kiivetä noita loputtomia kallioita ja risukoita eestaas.
Lauantaina koitti pitkään odottamani yhteisuinti! Mikan avulla ja Martan seurana mentiin laittamaan kummatkin koirat yhtäaikaa altaaseen, hiljaa ja hallitusti. Sehän sujui paremmin kuin hyvin! Kun molemmat oli remmissä ja leluilla ei leikitty altaan ulkopuolella niin kukaan ei huutanut yhtään! Alkuun piti molemmat pakottaa veteen, mutta pian Hoppu muisti taas sukuvelvoitteet ja alkoi uimahyppimään. Sinni piti loppuun asti vähän avittaa veteen. Kyllä molemmat uivatkin aika rankasti, saattoi olla lopussa ihan rehellistä väsymystä Sinnin käytös. Hopulla ei mitään väsymystä kylläkään näkynyt, siellä vesipeto polskutteli tasaisen tehokkaasti aina vaan.
Kuivaus oli samassa hengessä, Hopun mielestä mielettömän hauskaa ja Sinnistä kurja pakko. Hoppu on nyt kehittänyt kuivaamisesta valtavan hupinumeron. Siinä saa pidellä mahaansa naurusta kun pieni mönkijäinen kierii, pyörii, puskee, potkii ja sätkii kuivaten itseään pyyhkeisiin ja osittain kuivaten märkää lattiaa itseensä..
Uimareissun jälkeen myönsin Sinnin juoskun nyt alkaneen. Kivasti olisi juuri tullut ekat hallitreenit ja uintikin maanantaina. No Hoppu saa sitten tuurata.
Sunnuntai on 15. päivä eli pieni Hoppendaali täyttää 1/2 vuotta! Paljon onnea hänelle, sisarilleen, äidilleen, isälleen, kaikille muillekin sukulaisille sekä tietysti kaikille ihmisille, jotka ovat saaneet kunnian olla mukana tässä hienossa periodissa! Jatkoa on luvassa :)
Aamu aloitettiin reippaasti juoksulenkillä. Meni puoli tuntia, jonka aikana Sinni ei ravannut varmaan askeltakaan, Hoppu roikkui remmissä ekan puolikkaan ja loput ravasi ihan kivasti. Täytyy nyt sitkeästi vaan jatkaa, jossain vaiheessa vauhti kiihtyy ja Sinnikin alkaa ravaamaan..
Iltasella Hoppu pääsi tuuraamaan Sinniä treeneihin, omantasoiseen ryhmäänsä tietysti, hyvin on meillä asiat järjestetty :) Ensin tehtiin paikallaoloa ja yhdessä juoksemisia. Varsinaisiin hommiin ryhdyttiin puomin ylösmenolla. Siivekkeiden avulla homma on varsin helppo ja vaikkei tällaista ole juuri tehty niin mainiosti meni. Välissä rauhotuttiin ja sitten juostiin kujaa. Pitää alkaa lähettää kauempaakin ja ylipäänsä pitäisi treenata nyt enemmän. Mikähän siinä on kun en ole vielä käyttänyt hienoa hallia enempää hyväksi.
Ennen treenejä käytiin omalla porukalla ja treenien jälkeen koikkereiden kanssa lenkillä. Kaikilla muilla oli tosi mukavaa, mutta Sinnin oli taas tyydyttävä säestämään tapahtumia remmistä. Välissä hän pystyi jo olemaan ihan hiljaa vaikka tenavat vilisti nenän edestä, kyllä Sinnin joskus voi vielä päästää irti.
Hopun synttärilahjaksi annettiin 41 koon takki Nenalle ja Hoppu siirtyy nyt 45:seen, eli iso tyttö on jo! Samankokoinen takki kuin äidillään ja ihan sopiva! Tosin Kiusalle se on vähän nafti ja Hopulle reilu, mutta silti. Lisäksi mittasin tyypin (jo pe) ja tulos oli jotain 39 ja 43 väliltä, oikein hyvä mittaus siis :)
"Umpimetsä"-lenkki oli aika rankka. Sinni löysi koko ajan jotain jälkiä ja huiteli ties missä. Hoppu seilasi meidän väliä. Loppulenkistä oli jo pakko luistaa periaatteista, tultiin jäistä polkua pitkin kotiin koska ei enää jaksanut kiivetä noita loputtomia kallioita ja risukoita eestaas.
Lauantaina koitti pitkään odottamani yhteisuinti! Mikan avulla ja Martan seurana mentiin laittamaan kummatkin koirat yhtäaikaa altaaseen, hiljaa ja hallitusti. Sehän sujui paremmin kuin hyvin! Kun molemmat oli remmissä ja leluilla ei leikitty altaan ulkopuolella niin kukaan ei huutanut yhtään! Alkuun piti molemmat pakottaa veteen, mutta pian Hoppu muisti taas sukuvelvoitteet ja alkoi uimahyppimään. Sinni piti loppuun asti vähän avittaa veteen. Kyllä molemmat uivatkin aika rankasti, saattoi olla lopussa ihan rehellistä väsymystä Sinnin käytös. Hopulla ei mitään väsymystä kylläkään näkynyt, siellä vesipeto polskutteli tasaisen tehokkaasti aina vaan.
Kuivaus oli samassa hengessä, Hopun mielestä mielettömän hauskaa ja Sinnistä kurja pakko. Hoppu on nyt kehittänyt kuivaamisesta valtavan hupinumeron. Siinä saa pidellä mahaansa naurusta kun pieni mönkijäinen kierii, pyörii, puskee, potkii ja sätkii kuivaten itseään pyyhkeisiin ja osittain kuivaten märkää lattiaa itseensä..
Uimareissun jälkeen myönsin Sinnin juoskun nyt alkaneen. Kivasti olisi juuri tullut ekat hallitreenit ja uintikin maanantaina. No Hoppu saa sitten tuurata.
Sunnuntai on 15. päivä eli pieni Hoppendaali täyttää 1/2 vuotta! Paljon onnea hänelle, sisarilleen, äidilleen, isälleen, kaikille muillekin sukulaisille sekä tietysti kaikille ihmisille, jotka ovat saaneet kunnian olla mukana tässä hienossa periodissa! Jatkoa on luvassa :)
Aamu aloitettiin reippaasti juoksulenkillä. Meni puoli tuntia, jonka aikana Sinni ei ravannut varmaan askeltakaan, Hoppu roikkui remmissä ekan puolikkaan ja loput ravasi ihan kivasti. Täytyy nyt sitkeästi vaan jatkaa, jossain vaiheessa vauhti kiihtyy ja Sinnikin alkaa ravaamaan..
Iltasella Hoppu pääsi tuuraamaan Sinniä treeneihin, omantasoiseen ryhmäänsä tietysti, hyvin on meillä asiat järjestetty :) Ensin tehtiin paikallaoloa ja yhdessä juoksemisia. Varsinaisiin hommiin ryhdyttiin puomin ylösmenolla. Siivekkeiden avulla homma on varsin helppo ja vaikkei tällaista ole juuri tehty niin mainiosti meni. Välissä rauhotuttiin ja sitten juostiin kujaa. Pitää alkaa lähettää kauempaakin ja ylipäänsä pitäisi treenata nyt enemmän. Mikähän siinä on kun en ole vielä käyttänyt hienoa hallia enempää hyväksi.
Ennen treenejä käytiin omalla porukalla ja treenien jälkeen koikkereiden kanssa lenkillä. Kaikilla muilla oli tosi mukavaa, mutta Sinnin oli taas tyydyttävä säestämään tapahtumia remmistä. Välissä hän pystyi jo olemaan ihan hiljaa vaikka tenavat vilisti nenän edestä, kyllä Sinnin joskus voi vielä päästää irti.
Hopun synttärilahjaksi annettiin 41 koon takki Nenalle ja Hoppu siirtyy nyt 45:seen, eli iso tyttö on jo! Samankokoinen takki kuin äidillään ja ihan sopiva! Tosin Kiusalle se on vähän nafti ja Hopulle reilu, mutta silti. Lisäksi mittasin tyypin (jo pe) ja tulos oli jotain 39 ja 43 väliltä, oikein hyvä mittaus siis :)
torstai 12. tammikuuta 2012
Kokonainen puomi!
Tämä on Sinnin kolmas talvi, kaksi edellistä on ollut ennätyskylmiä ja -lumisia ja niistä toisen Sinni vietti parannellen leikattua polvea. Silti tämä talvi on nyt kaikkein hankalin, ainakin siltä tuntuu nyt. Toi hiivatin nuoskalumi tarttuu Tööpön höttöseen karvaan ja pian rimpula raahaa mukanaan kilon painoja joka jalassa. Ei sitten enää ookkaan niin kivaa kirmata hangissa vaikka periaatteessa Sinni rakastaa lunta. Pitää kokeilla jotain öljykylpyjä, pakko tohon on joku muu keino olla kuin haalari tai trimmeri.
Tästä lumiongelmasta nautittiin tänään kahteen otteeseen. Ensin reilun tunnin reippaalla alkulenkillä Lahdessa. Muuten tosiaan oli tosi kiva lenkki, mutta Sinnin oli välillä turhan rankkaa pysyä mukana. Hopulle ei tarttunut kuin muutama hassu pallo pöksyihin. Kirvan ihmekarvaan ei jäänyt yhtään mitään.
Hyvän lenkin jälkeen oli hyvä mennä tekemään hyvät treenit. Sinni harjotteli suoraan etenemistä. Se sujui palkkahenkilön avulla oikein hyvin. Sain siis juosta mukana ja silti katse oli vaan eteen. Ihan hullua vauhtia meni. Sitten otettiin suoran päähän putki ja kyllä meni hankalaksi. Putki oli mutkalla ja ehkä Sinni oli niin orientoitunut menemään suoraan, ettei siihen mutkaan voinut mennä. Täytyy ilmeisesti treenata putken hakemista vähän helpommissa yhteyksissä ensin.
Hoppenpoppen harjoitteli uusia hyppykäskyjä. Käskyt ovat nyt HYPPÄÄ ja HYS. Nyt pitää pitää noista tiukasti kiinni, ei mitään koko ajan vaihtuvia sanoja enää. Ihanasti kaahasi lapsonen. Ei tässä nyt vielä mitään osaamista testattu kunhan vaan sisäänajettiin sanoja myös mulle. Ne suoritetut kuviot oli ihan vanhoja tuttuja, tosi simppeliä.
Simpparainen teki hyppytekniikkaa tokan ja vielä kolmannenkin kiekan. Ekana perussarjaa ja sitten korkeudenarviointia. Kyllä kaipaa treeniä kovasti. Pystyy kyllä hyppäämään oikein kivasti 45cm mutta väsymys näkyy tosi isosti heti. Nyt pitää askarrella vaan ne omat hypyt.
Hoppu otti vikalla kiekallaan puomia. Ei siinä mitään kovin syvällistä tarinaa syntynyt, mutta viimeinen palkka tuli ekasta kokonaisesta puomista joka päättyi esimerkilliseen kontaktiin! Hauskaa on, että koko suoritukseen ei liity nyt mitään muuta käskyä kuin vapautus-JES. Täytyy vähän fiksata sitä vielä jatkossa, mutta ihan hyvä näin.
Loppulenkiksi otettiin vielä ihan hyvä kierros johon kuului koirapuistoilua melkein avoimessa metsässä. Ei se kyllä ollut koirapuistoilua kun koko ajan liikuttiin. Myös Sinni, vaikka saikin taas kivat punnukset jalkoihin. Sinnin klönttejä sulateltiin vielä lopuksi hallissa rataa rakennellen. Sinni sai juosta vapaana mukana, eli saimme kuulla nonstop huutoa. Jepa jee.
Illalla oli kotona kovin väsynyttä sakkia.
Tästä lumiongelmasta nautittiin tänään kahteen otteeseen. Ensin reilun tunnin reippaalla alkulenkillä Lahdessa. Muuten tosiaan oli tosi kiva lenkki, mutta Sinnin oli välillä turhan rankkaa pysyä mukana. Hopulle ei tarttunut kuin muutama hassu pallo pöksyihin. Kirvan ihmekarvaan ei jäänyt yhtään mitään.
Hyvän lenkin jälkeen oli hyvä mennä tekemään hyvät treenit. Sinni harjotteli suoraan etenemistä. Se sujui palkkahenkilön avulla oikein hyvin. Sain siis juosta mukana ja silti katse oli vaan eteen. Ihan hullua vauhtia meni. Sitten otettiin suoran päähän putki ja kyllä meni hankalaksi. Putki oli mutkalla ja ehkä Sinni oli niin orientoitunut menemään suoraan, ettei siihen mutkaan voinut mennä. Täytyy ilmeisesti treenata putken hakemista vähän helpommissa yhteyksissä ensin.
Hoppenpoppen harjoitteli uusia hyppykäskyjä. Käskyt ovat nyt HYPPÄÄ ja HYS. Nyt pitää pitää noista tiukasti kiinni, ei mitään koko ajan vaihtuvia sanoja enää. Ihanasti kaahasi lapsonen. Ei tässä nyt vielä mitään osaamista testattu kunhan vaan sisäänajettiin sanoja myös mulle. Ne suoritetut kuviot oli ihan vanhoja tuttuja, tosi simppeliä.
Simpparainen teki hyppytekniikkaa tokan ja vielä kolmannenkin kiekan. Ekana perussarjaa ja sitten korkeudenarviointia. Kyllä kaipaa treeniä kovasti. Pystyy kyllä hyppäämään oikein kivasti 45cm mutta väsymys näkyy tosi isosti heti. Nyt pitää askarrella vaan ne omat hypyt.
Hoppu otti vikalla kiekallaan puomia. Ei siinä mitään kovin syvällistä tarinaa syntynyt, mutta viimeinen palkka tuli ekasta kokonaisesta puomista joka päättyi esimerkilliseen kontaktiin! Hauskaa on, että koko suoritukseen ei liity nyt mitään muuta käskyä kuin vapautus-JES. Täytyy vähän fiksata sitä vielä jatkossa, mutta ihan hyvä näin.
Loppulenkiksi otettiin vielä ihan hyvä kierros johon kuului koirapuistoilua melkein avoimessa metsässä. Ei se kyllä ollut koirapuistoilua kun koko ajan liikuttiin. Myös Sinni, vaikka saikin taas kivat punnukset jalkoihin. Sinnin klönttejä sulateltiin vielä lopuksi hallissa rataa rakennellen. Sinni sai juosta vapaana mukana, eli saimme kuulla nonstop huutoa. Jepa jee.
Illalla oli kotona kovin väsynyttä sakkia.
tiistai 10. tammikuuta 2012
Myrskyvaroitus
Olipahan retki! Sain kaiken mitä odotin ja vielä moninkertaisena. Onneksi odotin vain hyviä asioita! Olisi ollut helvetillinen reissu pessimistille. Toisissa asioissa kohtuus olisi kuitenkin ollut kohdallaan, kyllä ilosetkin asiat kääntyvät väärinpäin jos annostelu menee överiksi. Tästä pahoittelut reissutovereille.
Sinnin ensimmäinen kisaretki ihan oikeana kisakoirana alkoi perjantaiaamuna. Mukavan varhain kiiruhdettiin ulos, Sinni oli riemuissaan kun kuuli tutun mölyn eteemme pysähtyvästä autosta. Sinne vaan pakkauduttiin mukaan ja fiilis oli huikea, viimeinkin tässä!
Matkalla Turkuun pysähdyttiin ulkoiluttamaan koirat ennen laivamatkaa. Siinä kohtaa Sinni järkyttyi. Pimeässä se sinkoutui ulos häkistään huutamaan olemisen riemuaan kun se yhtäkkiä törmäsi ihan outoon otukseen! Hevosen kokoinen valkoinenpaimenkoira loikki siellä muun porukan seassa ihan kuin olisi kuulunut sinne! Onnekseen se tajusi esittää ystävällistä ja välinpitämätöntä Sinniä kohtaan niin selvisi vain huudolla. Muutenhan Sinnin olisi pitänyt häätää se kokonaan jengistä. Aika törkeää, ylivoimaisesti seurueen pienin ja heiveröisin joutuu näin vastuulliseen rooliin.
Tolkun naisena Sinni kuitenkin pystyi keskittymään välillä myös tarpeiden tekoon ja matka saattoi jatkua kohti seuraavaa jännittävää etappia. Koska mukana oli vain äärimmäisen äänekkään automatkustuksen kannattajia, oli hiukan epävarma olo tsekkautua sisään laivaan. Kuulisimmeko mölyn alta mitään virkailijan puheesta ja miten asiat näin hoituisivat? Tilanne sujui kaikkien kauhukuvien vastaisesti. Mölytoosat pysyivät hiljaa kun suut pidettiin kiireisenä nappuloita mussuttaen. Harmi kun ei ole aina nappula-automaattia käytettävissä hidastuksissa, käännöksissä, pysähdyksissä, auton sammuttamisen hetkellä...
Sitten ajettiin laivaan ja onneksi päästiin tasaiselle osuudelle, olisi ollut hirveää jättää koirat autoon, joka on 45 asteen kulmassa mäessä. Sinne he nyt jäivät lepäämään ja me mentiin nukkumaan omaan tunkkaiseen hyttiimme. Ja okei, käytiin me buffetissakin, mutta sitä ei kerrota koirille.
Perillä Maarianhaminassa lähdettiin heti etsimään valloittamattomia metsiä samottaviksi. Ihan ei sellaista löytynyt, mutta ihan rauhassa saatiin silti eläväisen seurueemme kera temmeltää. Sinnillä oli edelleen todella paha paikka kestää Leevi-valkkaria. Onneksi Leevi oli tosi fiksu ja antoi kärpäsen pörrätä ympärillään. Lenkin lopussa Sinni jo pystyi katsomaan Leeviin haukkumatta ja jopa kulkemaan sen ohi hyökkäämättä.
Hotellissa Sinnille oli jo pakko vähän kertoa, että sen ei tarvitse vahtia Leevin jokaista liikettä. Mutta sitten yö meni ihan mukavasti juustoherkuttelun ja maailmanparannuksen uuvuttamana.
Ja niin koitti suuri päivä! Heräsimme siihen virkeinä ja intoa täynnä. Meillä ei ollut mitään jännitettävää koska tämän päivän saapuminen oli se suurin voitto. Nyt vaan nautitaan, me päästään Sinnin kanssa ihan oikeasti ihan oikeisiin kisoihin!! Olimme paikalla ajoissa ja Sinni pääsi heti mittaukseen. Tuomari kokeili ensin minimittaa ja olisi pitänyt olla vaan hiljaa, ehkä Sinni olisikin ollut mini ellen olisi kiirehtinyt oikaisemaan... Medihän siitä tietysti tuomioksi tuli: 38,5 cm.
Siitä sitten kunnollisesti lämmittelemään ja tutustumaan rataan. Rata oli kiva. Vuoroa odotellessa keskityttiin rauhottumaan ja onnistuttiin oikein hyvin. Niin hyvin, että repimisremmi ei enää kiinnostanut ollenkaan, ankkaa olisi vaan pitänyt saada. Radalle tepastellessa oltiin molemmat selkeitä ja rauhallisia, tiedettiin tasan tarkkaan mitä piti tehdä.
Jotenkin kummasti se varmuus silti karisi jo tokan esteen kohdalla... Meikä alkoi sähläämään. Siitähän Sinnikin tietysti sekosi ja meno muuttui kaoottiseksi. Silti tehtiin hieno A. Kepeille oli vaikea päästä sisään kun niille tultiin putkesta, mutta kun oli sisään päästy niin pomminvarmasti mentiin loppuun. Sen jälkeen Sinni teki selväksi mielipiteensä kisakorkeista hypyistä, niitä ei kuulu hänen vielä hypätä. Saatiin se hyppy lopulta ylitettyä ja sen jälkeen Sinni taas tsemppasi ja keskittyi hienosti renkaaseen. Siihen loppui maltti sitten ja taas keskusteltiin kuuluuko hyppyjä hypätä ja sen jälkeen ihan muuten vaan kierroksilla selvitettiin, että kyllä puomille pitää mennä jos on käsketty. Puomin kontaktia ei kuitenkaan kuulemma tarvinnut tehdä ja siinä kohtaa minä kerroin, että ei tarvi tehdä sitten enää mitään.
Joku voisi sanoa, että meidän eka kisarata oli kauhea, mutta meidän mielestä se meni hienosti. Tehtiin upea hallittu lähtö, hieno A, kepit ja rengas. Vaikka kiehui, niin olisi voinut kiehua vielä pahemmin, sitä paitsi se kiehuminen johtui ohjaajan sähläämisestä. Sinni keskittyi upeasti niihin juttuihin missä minä en häirinnyt. Niin ja niistä hypyistä olen Sinnin kanssa samaa mieltä. En vaan ollut muistanut tätä asiaa. En siis todellakaan syytä Sinniä kielloista, on väärin vaatia siltä kokonaista rataa kisakorkeita hyppyjä kun se ei koskaan ole sellaista ennen tehnyt.
Tokallakin radalla ongelma oli hypyt ja huono ohjaus. Mutta Sinni taas hoiti upeasti kontaktit, myös keinun!! Lähtö, rengas ja kepitkin sujui uskomattoman hienosti. Voi että meijän Simppa on ihana!! Maailman liikuttavin pieni kilpailijakoira <3 Loppulenkillä väsynyt mutta onnellinen Simppa kesti jo Leeviäkin melko hyvin.
Meidän kisapäivä oli lenkkeineen ohi ennen puolta päivää ja lopun päivää keskityttiin katsomaan kolmosia ja kannustamaan Kiivua. Sinni oli tietysti mukana kannustamassa, nukkuen jaloissa tai sylissä. Joku saattoi ihmetellä miksi piti koiraa pitää vielä siinäkin mukana, mutta mulla on hyvä syy. Ensinnäkin väitän, että Sinni lepää paremmin siinä mun vahdittavana kuin häkissä, jossa sen pitää huutaa kaikille ohikulkijoille vaikka kuinka olisi häkki peitettynä. Toisekseen tämä meidän hengailu oli tärkeä osa mun unelmaa meidän ekasta kisapäivästä. Kun on yhdessä paiskittu töitä niin yhdessä myös rentoudutaan. Onhan sekin nautinto, että Sinni pystyy radan reunalla nukkumaan, ei ihan joka koira siihen kykene. Mun piskuinen hassu maskotti <3
Illalla oli kyllä todella uupunut Tintti, ei tarvinnut miettiä voiko niitä jättää Leevin kanssa vapaana hotelliin kun mentiin syömään. Oli muuten uskomattoman hyvät nacholautaset! Ja täyttävät, niiden jälkeen oli hyvä painua pehkuihin, ensimmäinen kisapäivämme oli nyt takana ja se oli juuri niin hieno kuin olin kuvitellut. Normaali koirakko olisi tietysti ollut näin tyytyväinen vain nolliin, mutta ei me. Me voitettiin itsemme niin monella tavalla, että se on paljon parempaa kuin tylsät nollat.
Seuraava aamu oli jo "vähän" kankeampi. Rankka reissu alkoi tuntua. Toiset ei kerinneet radalle ollenkaan ja minäkin kerkisin rataantutustumiseen kiertämään radan vain yhden kerran. Lämmittely ei ollut häävi ja ihan yhtä hyvin ei pystytty rauhottumaan ja keskittymään kuin eilen. Sinni olisi vielä repinyt remmiä vaikka kuinka eli sen rauha oli rikottavissa nanosekunnissa. Onneksi osasin itse olla aika cool, ehkä väsymys teki osansa... Kaikesta huolimatta tehtiin ihan yhtä hyvä rata kuin eiliset, hyvä lähtö, kontaktit keinuineen, kepit, kaikki hienosti. Hypyt oli edelleen hankalia, mutta se oli ihan kohtuullista. Sinni hoiti osansa omista lähtökohdistaan vähintään mielettömän hienosti!
Loppu päivä oli aika väsynyttä. Käytiin lenkillä ja Sinni liikkui oudosti. En tiennyt onko syy maahan ilmestyneessä lumessa vai yllättävässä pakkasessa vai yksinkertaisesti väsymyksessä. Kyllä sieltä välillä ihan mallikasta ravia tuli, joten en ollut kovin huolissani. Lenkin jälkeen autoon ja laivaan. Koirat jäi nukkumaan ja me mentiin viimeistelemään maailman parannus buffettiin.
Turussa taas pienoinen lenkki joka tällä kertaa oli Sinnin kannalta paljon rennompi. Nyt Leevi oli jo osa meitä, oikeastaan Sinnin mielestä ihan ok tyyppi. Sitten vielä loppurutistus kotia kohti. Järkyttävän väsyneinä, mutta vähintään yhtä onnellisina tultiin kotiin. Retki oli ollut hieno. Sinni oli antanut myrskyvaroituksen, ne kaikki asiat, mitkä olivat olleet ongelmia, olivat nyt menneet loistavasti. Nyt hypyt vaan taas takaisin työn alle ja sitten alkaa todellinen myräkkä :)
Toisenlaisen myrskyvaroituksen Sinni antoi vielä kotona. Kun ensin oli riemuittu kotiin tulemisesta, leikitty kaikki lelut läpi, syöty ruoka ja otettu ruuanjälkeishepulit niin oli aika rauhottua. Rauhallinen Sinni olikin aika pelottava. Se ontui operoitua jalkaa pahasti, ei varannut sille ja sänkyyn hyppääminen näytti vaaralliselta. Mentiin nukkumaan pelon sekaisin tuntein, mutta selvin suunnitelmin: huomenna mennään lääkäriin.
Maanantaina siis heti soitto Talviolle kun se viimein klo 12 tuli töihin. Vastaanotolle kolmeksi. Sinni liikkui ihan puhtaasti koko aamun enkä itse löytänyt jalasta mitään. Enpä toisaalta silloin polven revetessäkään kummempia itse löytänyt. Olen siis oppinut, että parempi viedä heti kunnon ammattilaisen arvioitavaksi kuin jäädä ihmettelemään.
Jalka tutkittiin rauhoituksessa ja mitään ei löytynyt. HUH! Polvi oli kuiva ja siihen saatiin tehokkaat aineet. Se ei kuitenkaan aiheuta ontumista. Ilmeisesti Sinni oli vaan niin tolkuttoman väsynyt ja rasittunut, että vanha vamma alkoi kolottamaan. Nyt otetaan vähän iisimmin ja jatketaan ihan normaalia elämää.
Normaaliin elämään kuuluu tietysti Hoppuli! Hän saapui kotiin illalla. Hakureissulla iloinen pentu pääsi leikkimään 10 viikkoisen malipennun kanssa. Olipa kivaa ja onpa ihanaa kun on taas koko jengi koossa. Nyt ei vähään aikaa enää erota toisistamme.
Sinnin ensimmäinen kisaretki ihan oikeana kisakoirana alkoi perjantaiaamuna. Mukavan varhain kiiruhdettiin ulos, Sinni oli riemuissaan kun kuuli tutun mölyn eteemme pysähtyvästä autosta. Sinne vaan pakkauduttiin mukaan ja fiilis oli huikea, viimeinkin tässä!
Matkalla Turkuun pysähdyttiin ulkoiluttamaan koirat ennen laivamatkaa. Siinä kohtaa Sinni järkyttyi. Pimeässä se sinkoutui ulos häkistään huutamaan olemisen riemuaan kun se yhtäkkiä törmäsi ihan outoon otukseen! Hevosen kokoinen valkoinenpaimenkoira loikki siellä muun porukan seassa ihan kuin olisi kuulunut sinne! Onnekseen se tajusi esittää ystävällistä ja välinpitämätöntä Sinniä kohtaan niin selvisi vain huudolla. Muutenhan Sinnin olisi pitänyt häätää se kokonaan jengistä. Aika törkeää, ylivoimaisesti seurueen pienin ja heiveröisin joutuu näin vastuulliseen rooliin.
Tolkun naisena Sinni kuitenkin pystyi keskittymään välillä myös tarpeiden tekoon ja matka saattoi jatkua kohti seuraavaa jännittävää etappia. Koska mukana oli vain äärimmäisen äänekkään automatkustuksen kannattajia, oli hiukan epävarma olo tsekkautua sisään laivaan. Kuulisimmeko mölyn alta mitään virkailijan puheesta ja miten asiat näin hoituisivat? Tilanne sujui kaikkien kauhukuvien vastaisesti. Mölytoosat pysyivät hiljaa kun suut pidettiin kiireisenä nappuloita mussuttaen. Harmi kun ei ole aina nappula-automaattia käytettävissä hidastuksissa, käännöksissä, pysähdyksissä, auton sammuttamisen hetkellä...
Sitten ajettiin laivaan ja onneksi päästiin tasaiselle osuudelle, olisi ollut hirveää jättää koirat autoon, joka on 45 asteen kulmassa mäessä. Sinne he nyt jäivät lepäämään ja me mentiin nukkumaan omaan tunkkaiseen hyttiimme. Ja okei, käytiin me buffetissakin, mutta sitä ei kerrota koirille.
Perillä Maarianhaminassa lähdettiin heti etsimään valloittamattomia metsiä samottaviksi. Ihan ei sellaista löytynyt, mutta ihan rauhassa saatiin silti eläväisen seurueemme kera temmeltää. Sinnillä oli edelleen todella paha paikka kestää Leevi-valkkaria. Onneksi Leevi oli tosi fiksu ja antoi kärpäsen pörrätä ympärillään. Lenkin lopussa Sinni jo pystyi katsomaan Leeviin haukkumatta ja jopa kulkemaan sen ohi hyökkäämättä.
Hotellissa Sinnille oli jo pakko vähän kertoa, että sen ei tarvitse vahtia Leevin jokaista liikettä. Mutta sitten yö meni ihan mukavasti juustoherkuttelun ja maailmanparannuksen uuvuttamana.
Ja niin koitti suuri päivä! Heräsimme siihen virkeinä ja intoa täynnä. Meillä ei ollut mitään jännitettävää koska tämän päivän saapuminen oli se suurin voitto. Nyt vaan nautitaan, me päästään Sinnin kanssa ihan oikeasti ihan oikeisiin kisoihin!! Olimme paikalla ajoissa ja Sinni pääsi heti mittaukseen. Tuomari kokeili ensin minimittaa ja olisi pitänyt olla vaan hiljaa, ehkä Sinni olisikin ollut mini ellen olisi kiirehtinyt oikaisemaan... Medihän siitä tietysti tuomioksi tuli: 38,5 cm.
Siitä sitten kunnollisesti lämmittelemään ja tutustumaan rataan. Rata oli kiva. Vuoroa odotellessa keskityttiin rauhottumaan ja onnistuttiin oikein hyvin. Niin hyvin, että repimisremmi ei enää kiinnostanut ollenkaan, ankkaa olisi vaan pitänyt saada. Radalle tepastellessa oltiin molemmat selkeitä ja rauhallisia, tiedettiin tasan tarkkaan mitä piti tehdä.
Jotenkin kummasti se varmuus silti karisi jo tokan esteen kohdalla... Meikä alkoi sähläämään. Siitähän Sinnikin tietysti sekosi ja meno muuttui kaoottiseksi. Silti tehtiin hieno A. Kepeille oli vaikea päästä sisään kun niille tultiin putkesta, mutta kun oli sisään päästy niin pomminvarmasti mentiin loppuun. Sen jälkeen Sinni teki selväksi mielipiteensä kisakorkeista hypyistä, niitä ei kuulu hänen vielä hypätä. Saatiin se hyppy lopulta ylitettyä ja sen jälkeen Sinni taas tsemppasi ja keskittyi hienosti renkaaseen. Siihen loppui maltti sitten ja taas keskusteltiin kuuluuko hyppyjä hypätä ja sen jälkeen ihan muuten vaan kierroksilla selvitettiin, että kyllä puomille pitää mennä jos on käsketty. Puomin kontaktia ei kuitenkaan kuulemma tarvinnut tehdä ja siinä kohtaa minä kerroin, että ei tarvi tehdä sitten enää mitään.
Joku voisi sanoa, että meidän eka kisarata oli kauhea, mutta meidän mielestä se meni hienosti. Tehtiin upea hallittu lähtö, hieno A, kepit ja rengas. Vaikka kiehui, niin olisi voinut kiehua vielä pahemmin, sitä paitsi se kiehuminen johtui ohjaajan sähläämisestä. Sinni keskittyi upeasti niihin juttuihin missä minä en häirinnyt. Niin ja niistä hypyistä olen Sinnin kanssa samaa mieltä. En vaan ollut muistanut tätä asiaa. En siis todellakaan syytä Sinniä kielloista, on väärin vaatia siltä kokonaista rataa kisakorkeita hyppyjä kun se ei koskaan ole sellaista ennen tehnyt.
Tokallakin radalla ongelma oli hypyt ja huono ohjaus. Mutta Sinni taas hoiti upeasti kontaktit, myös keinun!! Lähtö, rengas ja kepitkin sujui uskomattoman hienosti. Voi että meijän Simppa on ihana!! Maailman liikuttavin pieni kilpailijakoira <3 Loppulenkillä väsynyt mutta onnellinen Simppa kesti jo Leeviäkin melko hyvin.
Meidän kisapäivä oli lenkkeineen ohi ennen puolta päivää ja lopun päivää keskityttiin katsomaan kolmosia ja kannustamaan Kiivua. Sinni oli tietysti mukana kannustamassa, nukkuen jaloissa tai sylissä. Joku saattoi ihmetellä miksi piti koiraa pitää vielä siinäkin mukana, mutta mulla on hyvä syy. Ensinnäkin väitän, että Sinni lepää paremmin siinä mun vahdittavana kuin häkissä, jossa sen pitää huutaa kaikille ohikulkijoille vaikka kuinka olisi häkki peitettynä. Toisekseen tämä meidän hengailu oli tärkeä osa mun unelmaa meidän ekasta kisapäivästä. Kun on yhdessä paiskittu töitä niin yhdessä myös rentoudutaan. Onhan sekin nautinto, että Sinni pystyy radan reunalla nukkumaan, ei ihan joka koira siihen kykene. Mun piskuinen hassu maskotti <3
Illalla oli kyllä todella uupunut Tintti, ei tarvinnut miettiä voiko niitä jättää Leevin kanssa vapaana hotelliin kun mentiin syömään. Oli muuten uskomattoman hyvät nacholautaset! Ja täyttävät, niiden jälkeen oli hyvä painua pehkuihin, ensimmäinen kisapäivämme oli nyt takana ja se oli juuri niin hieno kuin olin kuvitellut. Normaali koirakko olisi tietysti ollut näin tyytyväinen vain nolliin, mutta ei me. Me voitettiin itsemme niin monella tavalla, että se on paljon parempaa kuin tylsät nollat.
Seuraava aamu oli jo "vähän" kankeampi. Rankka reissu alkoi tuntua. Toiset ei kerinneet radalle ollenkaan ja minäkin kerkisin rataantutustumiseen kiertämään radan vain yhden kerran. Lämmittely ei ollut häävi ja ihan yhtä hyvin ei pystytty rauhottumaan ja keskittymään kuin eilen. Sinni olisi vielä repinyt remmiä vaikka kuinka eli sen rauha oli rikottavissa nanosekunnissa. Onneksi osasin itse olla aika cool, ehkä väsymys teki osansa... Kaikesta huolimatta tehtiin ihan yhtä hyvä rata kuin eiliset, hyvä lähtö, kontaktit keinuineen, kepit, kaikki hienosti. Hypyt oli edelleen hankalia, mutta se oli ihan kohtuullista. Sinni hoiti osansa omista lähtökohdistaan vähintään mielettömän hienosti!
Loppu päivä oli aika väsynyttä. Käytiin lenkillä ja Sinni liikkui oudosti. En tiennyt onko syy maahan ilmestyneessä lumessa vai yllättävässä pakkasessa vai yksinkertaisesti väsymyksessä. Kyllä sieltä välillä ihan mallikasta ravia tuli, joten en ollut kovin huolissani. Lenkin jälkeen autoon ja laivaan. Koirat jäi nukkumaan ja me mentiin viimeistelemään maailman parannus buffettiin.
Turussa taas pienoinen lenkki joka tällä kertaa oli Sinnin kannalta paljon rennompi. Nyt Leevi oli jo osa meitä, oikeastaan Sinnin mielestä ihan ok tyyppi. Sitten vielä loppurutistus kotia kohti. Järkyttävän väsyneinä, mutta vähintään yhtä onnellisina tultiin kotiin. Retki oli ollut hieno. Sinni oli antanut myrskyvaroituksen, ne kaikki asiat, mitkä olivat olleet ongelmia, olivat nyt menneet loistavasti. Nyt hypyt vaan taas takaisin työn alle ja sitten alkaa todellinen myräkkä :)
Toisenlaisen myrskyvaroituksen Sinni antoi vielä kotona. Kun ensin oli riemuittu kotiin tulemisesta, leikitty kaikki lelut läpi, syöty ruoka ja otettu ruuanjälkeishepulit niin oli aika rauhottua. Rauhallinen Sinni olikin aika pelottava. Se ontui operoitua jalkaa pahasti, ei varannut sille ja sänkyyn hyppääminen näytti vaaralliselta. Mentiin nukkumaan pelon sekaisin tuntein, mutta selvin suunnitelmin: huomenna mennään lääkäriin.
Maanantaina siis heti soitto Talviolle kun se viimein klo 12 tuli töihin. Vastaanotolle kolmeksi. Sinni liikkui ihan puhtaasti koko aamun enkä itse löytänyt jalasta mitään. Enpä toisaalta silloin polven revetessäkään kummempia itse löytänyt. Olen siis oppinut, että parempi viedä heti kunnon ammattilaisen arvioitavaksi kuin jäädä ihmettelemään.
Jalka tutkittiin rauhoituksessa ja mitään ei löytynyt. HUH! Polvi oli kuiva ja siihen saatiin tehokkaat aineet. Se ei kuitenkaan aiheuta ontumista. Ilmeisesti Sinni oli vaan niin tolkuttoman väsynyt ja rasittunut, että vanha vamma alkoi kolottamaan. Nyt otetaan vähän iisimmin ja jatketaan ihan normaalia elämää.
Normaaliin elämään kuuluu tietysti Hoppuli! Hän saapui kotiin illalla. Hakureissulla iloinen pentu pääsi leikkimään 10 viikkoisen malipennun kanssa. Olipa kivaa ja onpa ihanaa kun on taas koko jengi koossa. Nyt ei vähään aikaa enää erota toisistamme.
torstai 5. tammikuuta 2012
Onko kaikki valmista?
Vääjäämättä lähestyy meidän Tärkeä hetki. Se vasta huisia onkin! Tulee hieno retki, täynnä hyvää fiilistä. Kaikki on tehty mitä on osattu ja nyt mennään näillä mitä on kasassa.
Tällä viikolla on kasattu ensisijaisesti juoksulenkkien alottelua. Tiistaina juostiin tai siis liukasteltiin koko jengi. Otin Hopun mukaan fleksissä kun halusin katsoa miten sujuisi. Eteneminen oli aika hankalaa jo pelkästään lipsuvan ja märän maaston takia, mutta ei sitä hirveästi helpottanut joka suuntaan sätkivä pentukoira. Tai okei, suurimmaksi osaksi se hidasti matkaa roikkumalla remmissä vaikka se on kiellettyä.
Iltasella ei enää jaksettu lähteä ulos venäyttelemään ja kastelemaan jäseniä. Teimme sitten iltaruuan eteen töitä naksutellen. Hoppelsson opetteli ihanan varmasti ja selkeästi kiertämään takajaloilla ympyrää etujalat korokkeella. Pienempänä sen kanssa naksuttelu oli jotenkin tosi jähmeää ja siksi ei sitä ole harrastettu. Jähmeys oli ilmeisesti sen täsmällisyyttä, se ei turhia hillu vaan tekee terävästi sitä mistä palkataan ja sitten jos naksuttelija mokaa niin Hopun mielestä hommasta menee järki. Nykyään siis antaa jo vähän anteeksi huonoja ajoituksia ja sitä on oikeastaan aika helppo työstää.
Sinnille aloin opettaa etujaloilla seisomista. Homma kyllä eteni hyvin, Sinni tiesi mitä haluan, mutta kun se ei ole tolla varrella kovin helppoa. Ei taideta tätä reenata enää enempää, sen verran pahasti vetää selkää kippuraan kun pitää yrittää nuo kilometrikoivet saada heikon selän yläpuolelle.
Keskiviikkona jäi juokseminen väliin. Oli omat jalat niin kipeät eilisestä ettei huvittanut lähteä enempää reväyttelemään. Otin sitten yliaktiivisen Hopun mukaan töihin. Olikin aika hauskaa! Marjiksessa mentiin alapihalle leikkimään. Leikki sujui niin hyvin, että otin pikku-A:n esiin. Siinä tehtiin parit peruutuskontaktit oikein mallikkaasti ja ekaa kertaa ikinä lelulla palkaten! Pikkuotus olisi halunnut leikkiä aina vaan enemmän ja jäi hyvä nälkä kun lopetettiin.
Varastolle otin pari palloa mukaan ja voi juku miten Hoppu toi palloa vaikka kuinka! Pallo taitaakin olla kivempi kun repiminen, tai ainakin meille helpompi.
Käytiin välillä ulkona ja Hoppu veti hullut hepulit hangessa :) En ole sen ennen huomannut lunta huomaavan ollenkaan, mutta nyt selvästi lumen kaivaminen ja siinä juokseminen oli sikasiistiä!
Illalla käytiin äklöttävä lenkki pimeässä Ojangossa. Kahlasin siellä nilkkaa myöten sohjossa, mutta paljon ei enää liukasteltu. Aktiivipäivän jälkeen Hoppu oli nyt aika kilttiä koiraa illalla, nukkui ja söpösteli minkä kerkesi.
Tänäaamuna maa oli jo kokonaan sula ja aika kuivakin. Päästiin siis yhdessä juoksemaan. Nyt laitoin Hopun samanlaiseen joustonaruun vyöhön kiinni kuin Sinnikin, niin oli vähän helpompi käsitellä. Lisäksi otin aika paljon tiukemman linjan remmissäroikkumispelleillyn kanssa. Nyt meni jo aika sujuvasti. Hyvä lenkkikaveri Hopusta tulee.
Lenkin jälkeen lähdettiin suoraan Ojankoon koeajamaan hallia. Piti ottaa pikatreenit kun ei ole muuten tällä viikolla mitään tehty. Kaksi kertaa kumpikin pääsi esille. Sinni teki keppejä ja keinua kerraten vaan sitä mitä osaa. Hyviä toistoja saatiin ja oli kivaa.
Hoppu kävi ensin vaan leikkimässä pallolla. Hienosti leikkikin! Toi sitä kuin vanha tekijä ja taas se olin minä joka halusi lopettaa! Tokalla kiekalla tehtiin kujaa namipalkalla. Ei olla sitä pitkään aikaan tehty kunnolla ja oli hyödyllisen tuntunen treeni.
Koska juoksulenkki ja treeni ei ole vielä mitään, me mentiin tietysti vielä uimaan. Ensin Sinnin vuoro pumien kanssa. Hienosti meni niin kuin aina, nyt en laittanut remmiä ollenkaan vaan Sinni meni alusta asti uimaan ihan käskyllä. Kokeiltiin kääntymistä ja aika hienosti Sinni seurasi käsiohjeita vedessä! Taitouimari Simppa!
Sinnin jälkeen oli Hopun vauvauinnin vuoro. Meidän kanssa uimaan tuli kolme muutakin pentua: käävil, berni ja grey, kaksi jälkimmäistä siis hervottoman kokoisia. Ei se Hoppua haitannut, uimaanhan tänne tultiin eikä seurustelemaan. Hoppu oli ihan superhieno! Kehittyi ihan huimaa vauhtia. Jokaisella altaanmitalla oppi jotain uutta. Lopussa se ui jo koko altaan ympäri ilman liivejä tosi hyvällä tekniikalla ja lujaa, kuunnellen mun ohjeita riippumatta missä olin.
Ei mennyt pupu pöksyyn vaikka vastaantulijan remmi sotkeutui jalkoihin, tai vastaantulija meinasi tulla yli. Hän jatkoi vaan matkaa ja selvisi voittajana. Hopun vauhti oli toiselta planeetalta muiden uimareiden kanssa ja vähän väliä se joutui ohituksiin ahtaisiin väleihin. Mutta se handlasi kaikki tilanteet, osasi kääntyä, etsiä pudonneita leluja, ei haitannut vähän sukellellakaan.
Ainoa mikä vielä on työn alla on itse altaaseen meno. Sama homma kuin Sinnillä siis. Kumpikin menee kyllä kauniisti uimaan kun etujalat on kokonaan vedessä, mutta kumpikin pitää ensin pakottaa siihen rampille. Sinnihän nykyään menee jo ihan käskyllä, joten eiköhän Hoppukin tuosta vielä opi. Sitten kun oppisivat vielä nauttimaan siitä vedessä pysymisestä, niin etteivät tulisi altaasta ylös ollenkaan.
Uimalasta ajettiin suoraan viemään Hoppu Marjolle ja nyt valmistaudutaan Sinnin kanssa aikaiseen aamuun. Täytyy laittaa jäitä tulemaan pakastimeen, niitä ei voi olla liikaa mukana.
Tällä viikolla on kasattu ensisijaisesti juoksulenkkien alottelua. Tiistaina juostiin tai siis liukasteltiin koko jengi. Otin Hopun mukaan fleksissä kun halusin katsoa miten sujuisi. Eteneminen oli aika hankalaa jo pelkästään lipsuvan ja märän maaston takia, mutta ei sitä hirveästi helpottanut joka suuntaan sätkivä pentukoira. Tai okei, suurimmaksi osaksi se hidasti matkaa roikkumalla remmissä vaikka se on kiellettyä.
Iltasella ei enää jaksettu lähteä ulos venäyttelemään ja kastelemaan jäseniä. Teimme sitten iltaruuan eteen töitä naksutellen. Hoppelsson opetteli ihanan varmasti ja selkeästi kiertämään takajaloilla ympyrää etujalat korokkeella. Pienempänä sen kanssa naksuttelu oli jotenkin tosi jähmeää ja siksi ei sitä ole harrastettu. Jähmeys oli ilmeisesti sen täsmällisyyttä, se ei turhia hillu vaan tekee terävästi sitä mistä palkataan ja sitten jos naksuttelija mokaa niin Hopun mielestä hommasta menee järki. Nykyään siis antaa jo vähän anteeksi huonoja ajoituksia ja sitä on oikeastaan aika helppo työstää.
Sinnille aloin opettaa etujaloilla seisomista. Homma kyllä eteni hyvin, Sinni tiesi mitä haluan, mutta kun se ei ole tolla varrella kovin helppoa. Ei taideta tätä reenata enää enempää, sen verran pahasti vetää selkää kippuraan kun pitää yrittää nuo kilometrikoivet saada heikon selän yläpuolelle.
Keskiviikkona jäi juokseminen väliin. Oli omat jalat niin kipeät eilisestä ettei huvittanut lähteä enempää reväyttelemään. Otin sitten yliaktiivisen Hopun mukaan töihin. Olikin aika hauskaa! Marjiksessa mentiin alapihalle leikkimään. Leikki sujui niin hyvin, että otin pikku-A:n esiin. Siinä tehtiin parit peruutuskontaktit oikein mallikkaasti ja ekaa kertaa ikinä lelulla palkaten! Pikkuotus olisi halunnut leikkiä aina vaan enemmän ja jäi hyvä nälkä kun lopetettiin.
Varastolle otin pari palloa mukaan ja voi juku miten Hoppu toi palloa vaikka kuinka! Pallo taitaakin olla kivempi kun repiminen, tai ainakin meille helpompi.
Käytiin välillä ulkona ja Hoppu veti hullut hepulit hangessa :) En ole sen ennen huomannut lunta huomaavan ollenkaan, mutta nyt selvästi lumen kaivaminen ja siinä juokseminen oli sikasiistiä!
Illalla käytiin äklöttävä lenkki pimeässä Ojangossa. Kahlasin siellä nilkkaa myöten sohjossa, mutta paljon ei enää liukasteltu. Aktiivipäivän jälkeen Hoppu oli nyt aika kilttiä koiraa illalla, nukkui ja söpösteli minkä kerkesi.
Tänäaamuna maa oli jo kokonaan sula ja aika kuivakin. Päästiin siis yhdessä juoksemaan. Nyt laitoin Hopun samanlaiseen joustonaruun vyöhön kiinni kuin Sinnikin, niin oli vähän helpompi käsitellä. Lisäksi otin aika paljon tiukemman linjan remmissäroikkumispelleillyn kanssa. Nyt meni jo aika sujuvasti. Hyvä lenkkikaveri Hopusta tulee.
Lenkin jälkeen lähdettiin suoraan Ojankoon koeajamaan hallia. Piti ottaa pikatreenit kun ei ole muuten tällä viikolla mitään tehty. Kaksi kertaa kumpikin pääsi esille. Sinni teki keppejä ja keinua kerraten vaan sitä mitä osaa. Hyviä toistoja saatiin ja oli kivaa.
Hoppu kävi ensin vaan leikkimässä pallolla. Hienosti leikkikin! Toi sitä kuin vanha tekijä ja taas se olin minä joka halusi lopettaa! Tokalla kiekalla tehtiin kujaa namipalkalla. Ei olla sitä pitkään aikaan tehty kunnolla ja oli hyödyllisen tuntunen treeni.
Koska juoksulenkki ja treeni ei ole vielä mitään, me mentiin tietysti vielä uimaan. Ensin Sinnin vuoro pumien kanssa. Hienosti meni niin kuin aina, nyt en laittanut remmiä ollenkaan vaan Sinni meni alusta asti uimaan ihan käskyllä. Kokeiltiin kääntymistä ja aika hienosti Sinni seurasi käsiohjeita vedessä! Taitouimari Simppa!
Sinnin jälkeen oli Hopun vauvauinnin vuoro. Meidän kanssa uimaan tuli kolme muutakin pentua: käävil, berni ja grey, kaksi jälkimmäistä siis hervottoman kokoisia. Ei se Hoppua haitannut, uimaanhan tänne tultiin eikä seurustelemaan. Hoppu oli ihan superhieno! Kehittyi ihan huimaa vauhtia. Jokaisella altaanmitalla oppi jotain uutta. Lopussa se ui jo koko altaan ympäri ilman liivejä tosi hyvällä tekniikalla ja lujaa, kuunnellen mun ohjeita riippumatta missä olin.
Ei mennyt pupu pöksyyn vaikka vastaantulijan remmi sotkeutui jalkoihin, tai vastaantulija meinasi tulla yli. Hän jatkoi vaan matkaa ja selvisi voittajana. Hopun vauhti oli toiselta planeetalta muiden uimareiden kanssa ja vähän väliä se joutui ohituksiin ahtaisiin väleihin. Mutta se handlasi kaikki tilanteet, osasi kääntyä, etsiä pudonneita leluja, ei haitannut vähän sukellellakaan.
Ainoa mikä vielä on työn alla on itse altaaseen meno. Sama homma kuin Sinnillä siis. Kumpikin menee kyllä kauniisti uimaan kun etujalat on kokonaan vedessä, mutta kumpikin pitää ensin pakottaa siihen rampille. Sinnihän nykyään menee jo ihan käskyllä, joten eiköhän Hoppukin tuosta vielä opi. Sitten kun oppisivat vielä nauttimaan siitä vedessä pysymisestä, niin etteivät tulisi altaasta ylös ollenkaan.
Uimalasta ajettiin suoraan viemään Hoppu Marjolle ja nyt valmistaudutaan Sinnin kanssa aikaiseen aamuun. Täytyy laittaa jäitä tulemaan pakastimeen, niitä ei voi olla liikaa mukana.
maanantai 2. tammikuuta 2012
Frolicilla täytettyä Hoppua
Niin vaihtui vuosi, jopas jotakin. Ei se meille mitään kuulu, elämä jatkuu niin kuin ennenkin. Varsinkin kun loppuvuodesta alotettiin taas Sinnin kanssa pyöräily niin reippaana. Torstaina nimittäin käytiin Jopolla Marjiksessa hakemassa työkaluja Ponin korjaukseen.
Matkaa oli siis tuplat normaaliin lenkkiin verrattuna ja välissä vain sellanen puolen tunnin huilitauko. Tosi hienosti silti Sinni juoksi. Uuden reitin piristämänä pidettiin jo alusta asti ihan hyvää vauhtia. Tai sitten vauhti tuntui kovemmalta vaihteettomalla pyörällä perässä sotkiessa.
Hoppulin päivän puuhat oli matkata mukana töissä. Varastolla olisi leikitty ihan loputtomasti vaikka olisi töitä pitänyt tehdä. Sitten kun vartavasten otettiin lelu ja olisi leikitty ulkona niin ei paljon huvittanut.. Eipä siis leikitty.
Perjantaina laumamme taas levisi ympäriinsä. Sinni Marjiksen koirahoitolaan, Hoppu äiskän hellään huomaan. Me ihmiset perinteiselle uudenvuoden mökkiörvellykselle. Kaikilla meni tahoillaan ihan hyvin, ainoastaan Sinniä oli vähän hermostuttanut poksuttelut. Sinni taisi sitten tosiaan ryhtyä paukkuaraksi, olipa hyvä anti elämäni ainoalla koirakoulukurssilla.. Okei, se oli sivuvaikutus, ei kurssiin kuulunut ampuminen vaan pauke kuului viereisestä metsästä.
Hoppu oli pitänyt koko rahalla lystiä. Esim. kun en kerinnyt/selvinnyt ajoissa hänen treeneihinsä niin Hoppu käytti tilanteen hyväksi ja herkutteli ilmeisen ison osan Frolic-pussista Marjon autossa. Olivat siis koko jengi autossa vapaana kun ei takaluukku ollut auennut. Suurenmoisena onnenpekkana juuri Hoppu löysi ilmeisesti pussin ja sai löytäjän etuoikeudella herkutella ensin. Vasta kun hain herkuttelijan lenkille niin Vimma pääsi hyötymään kiistattomasta valta-asemastaan ja hoitamaan pussin loppuun. Tässä vaiheessa en siis tiennyt lapsen omatoimisuudesta ja ihmettelin vaan miksi Hoppu koko ajan etsi sulia ojia kuin olisi janoon kuolemaisillaan.
Kotona sitten selvisi janon syy kun tyyppi puklasi ison lätäkön punertavan oranssia vettä ja erinäisiä Frolic-paloja. Vieläkään en tiennyt tilanteen vakavuutta vaan annoin ihan normaalisti ruuan. Jaksoi ahmatti syödä melkein kaiken. Iltalenkillä sitten alkoi tulla tuotosta ulos ja tulostus jatkui yön mittaan sekä vielä aamulla. Noin kymmenen valtavaa oranssia läjää sekä vielä yhdet oksut saatiin. Ihan kiitettävän määrän oli ahminut. Ja aamulla olisi silti syönyt Sinnin ruuan kun ei itse saanut.
Vähän muuten otettiin menetettyjä treenejä takaisin ja tehtiin keppejä ja kontaktia Kristiinan avulla. Näin jälkikäteen en ihmettele miksi Hoppu vaikutti vähän vaisulta ja jätettiin treenit aika vähiin.
Tänään sitten käytiin jatkamassa hyvin alkanutta Sinnin raviurheilua ja nyt juoksin minäkin! Päätin nyt juosta itse tai pyöräillä kaikki Sinnin ravit. Me ei mitään juoksumattoja tarvita! Täyty tosin alottaa nyt taas rauhallisesti ja vain 15 min juostiin. Hienosti Sinni silti ravasi mun hitaassa vauhdissa, olipas kivaa! Varppiksilla tarkeni ihan hyvin kun oli kuiva maa.
Katsotaan miten huomenna selvitään kun maa on nyt kaikkea muuta kuin kuiva. Täytyy varmaan harkita Icebug-periaatteen pyörtämistä jos tuo loska aikoo jäätyä maahan.
Matkaa oli siis tuplat normaaliin lenkkiin verrattuna ja välissä vain sellanen puolen tunnin huilitauko. Tosi hienosti silti Sinni juoksi. Uuden reitin piristämänä pidettiin jo alusta asti ihan hyvää vauhtia. Tai sitten vauhti tuntui kovemmalta vaihteettomalla pyörällä perässä sotkiessa.
Hoppulin päivän puuhat oli matkata mukana töissä. Varastolla olisi leikitty ihan loputtomasti vaikka olisi töitä pitänyt tehdä. Sitten kun vartavasten otettiin lelu ja olisi leikitty ulkona niin ei paljon huvittanut.. Eipä siis leikitty.
Perjantaina laumamme taas levisi ympäriinsä. Sinni Marjiksen koirahoitolaan, Hoppu äiskän hellään huomaan. Me ihmiset perinteiselle uudenvuoden mökkiörvellykselle. Kaikilla meni tahoillaan ihan hyvin, ainoastaan Sinniä oli vähän hermostuttanut poksuttelut. Sinni taisi sitten tosiaan ryhtyä paukkuaraksi, olipa hyvä anti elämäni ainoalla koirakoulukurssilla.. Okei, se oli sivuvaikutus, ei kurssiin kuulunut ampuminen vaan pauke kuului viereisestä metsästä.
Hoppu oli pitänyt koko rahalla lystiä. Esim. kun en kerinnyt/selvinnyt ajoissa hänen treeneihinsä niin Hoppu käytti tilanteen hyväksi ja herkutteli ilmeisen ison osan Frolic-pussista Marjon autossa. Olivat siis koko jengi autossa vapaana kun ei takaluukku ollut auennut. Suurenmoisena onnenpekkana juuri Hoppu löysi ilmeisesti pussin ja sai löytäjän etuoikeudella herkutella ensin. Vasta kun hain herkuttelijan lenkille niin Vimma pääsi hyötymään kiistattomasta valta-asemastaan ja hoitamaan pussin loppuun. Tässä vaiheessa en siis tiennyt lapsen omatoimisuudesta ja ihmettelin vaan miksi Hoppu koko ajan etsi sulia ojia kuin olisi janoon kuolemaisillaan.
Kotona sitten selvisi janon syy kun tyyppi puklasi ison lätäkön punertavan oranssia vettä ja erinäisiä Frolic-paloja. Vieläkään en tiennyt tilanteen vakavuutta vaan annoin ihan normaalisti ruuan. Jaksoi ahmatti syödä melkein kaiken. Iltalenkillä sitten alkoi tulla tuotosta ulos ja tulostus jatkui yön mittaan sekä vielä aamulla. Noin kymmenen valtavaa oranssia läjää sekä vielä yhdet oksut saatiin. Ihan kiitettävän määrän oli ahminut. Ja aamulla olisi silti syönyt Sinnin ruuan kun ei itse saanut.
Vähän muuten otettiin menetettyjä treenejä takaisin ja tehtiin keppejä ja kontaktia Kristiinan avulla. Näin jälkikäteen en ihmettele miksi Hoppu vaikutti vähän vaisulta ja jätettiin treenit aika vähiin.
Tänään sitten käytiin jatkamassa hyvin alkanutta Sinnin raviurheilua ja nyt juoksin minäkin! Päätin nyt juosta itse tai pyöräillä kaikki Sinnin ravit. Me ei mitään juoksumattoja tarvita! Täyty tosin alottaa nyt taas rauhallisesti ja vain 15 min juostiin. Hienosti Sinni silti ravasi mun hitaassa vauhdissa, olipas kivaa! Varppiksilla tarkeni ihan hyvin kun oli kuiva maa.
Katsotaan miten huomenna selvitään kun maa on nyt kaikkea muuta kuin kuiva. Täytyy varmaan harkita Icebug-periaatteen pyörtämistä jos tuo loska aikoo jäätyä maahan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)