Maanantaina käytiin pari lyhyttä ulkoilua crocseissa. Vähän niinku lepopäivä.
Tiistaina taas juoksemisen vuoro ja tenkkapoo kenkien suhteen. Hiertymät ei vielä ole niin kunnossa, että hiertäneillä kengillä lähtisin kovin pitkälle. Eikä mulla ole mitään tavallisia lenkkareita enää, enkä sellasia suostuisi jalkaan kiskomaan vaikka oliskin. Pikakelauksessa löytyisi tietysti lättäpohjaiset converset, mutta jotenkin ei houkutellut. Seuraava vaihtoehto on paksu "tennis"sukka. Tuumasin, että parempi laittaa sukka suojaamaan edes vähän joltain lasisiruilta kuin mennä rikkomaan iho lopustakin jalasta.
Kyllä sukka hiukan pehmensi pikkukiviä asfaltilla. Itseasiassa asfaltti ja kiveys olikin ihan mukavaa maastoa. Hankaluuksia sain eteeni siitä, kun päädyin "varmuuden vuoksi" Uutelan huonokuntoisille kävelypoluille. Olisi kannattanut vaan mennä kunnon hiekkateitä ja asfalttia toi tutuksi tullut kymppi. Nyt jouduin kiroilemaan ja hissuttelemaan suuren osan matkaa kivikkoista polkua. Ei ollut pehmeää ja mukavaa metsäpolkua vaan semmosta 1-3cm pikkukiveä vähintäänkin siellä täällä koko ajan. Semmosia ei sukka pehmennä. Semmosessa ei voi juosta kyllä kukaan vaikka kuinka karaisee jalkansa. Siinä on pakko kävellä jos haluaa edetä.
Joudun siis tänä kauheana päivänä totetamaan, että en ole oikea barefoot-piiriläinen. En koe paljasjalkaisuuden olevan niin hienoa, että sitä itseisarvoisesti kannattaisi tavoitella. Kyllä ihminen on tainnut jalkansa jotenkin verhoilla heti kun siihen on pystynyt, ihan syystäkin. Tasaisilla ja tunnetuilla alustoilla on ihan ok juosta paljain jaloin, mutta ei se tuo juuri lisäarvoa verrattuna viisisormisilla tallailuun.
Taidan olla barefootKENKÄpiiriläinen. Ei yhtään niin hohdokas termi, mutta sen takana olen täydellisesti ja kärsin suuresti jos kovapohjaisiin tai korollisiin kenkiin joudun kinttuni joskus työntämään.
Iltasella kun suuntasin Hopun viimeiselle jälkitunnille, laitoin piruutani jalkaan nahkaiset viitoset. Ne on malliltaan ihan vastaavat kun Treksportit, mutta se hiertävä sauma on vuorin alla. Ja kappas! Ei tuntunut yhtään pahalta, sain palata kotiin! Hymyssä suin lähdettiin treeneihin.
Tehtiin ensin 200m jälki yli polven heinikkoiselle pellolle, hiekkatien yli ja toiselle samanlaiselle pellolle. Sen jälkeen yhtä pitkä risukkoiseen metsään. Kumpaankin 6 keppiä.
Ekana ajettiin tuo metsäjälki. Pari kertaa Hoppu hukkasi jäljen, mutta muuten paineli tarkasti ja lujaa alusta loppuun. Toisessa hukassa jäi keppi välistä ja niinpä niitä nousi 5/6. Hoppu on niin selkeä jäljestäessään, että koko ajan tietää mitä mielessä liikkuu. Kun se hukkaa jäljen, levoton etsintä paljastaa, että hätä on kova. Kun jälki on nenässä ja suunta selvillä, painellaan tiiviisti nenä maassa kovaa vauhtia, ihan sama mitä kulmia tai jekkuja olen sinne viritellyt.
Pelto oli sitten hankalampi. Hoppu jäljesti nenä ylhäällä kun se hajukin oli siellä nenän korkeudella. Siinä mentiin ohi suurin osa kepeistä kun ei ne paljon sieltä maan tasalta huomiota herättäneet. Tien ylitys oli mielenkiintoinen. Tien keskellä oli yksi keppi, mutta Hoppu ei huomannut sitä ollenkaan koska nenä oli ilmassa. Tien päälle noustessa haju oli kateissa, mutta nopeasti sai hajun kiinni sieltä toiselta puolelta. Ei siinä auttanut pidätellä ja vaatia huomaamaan jaloissa oleva keppi kun neiti oli täydellisen selvillä mihin oltiin jatkamassa. Loppumatka meni samaan malliin, nenä ylhäällä. Lopussa pakotin ilmaisemaan viimeisen kepin niin saatiin fiksu lopetus.
Pitää nyt tehdä kovasti jälkiä lyhyeen nurmikkoon ja tiiviillä kepeillä. Kepit täytyy löytää ja nenä kuuluu pitää siellä maassa. Täytyy myös tehdä sellaisia maastonvaihteluita, joissa nenä pysyisi maassa myös vaikeammalla alustalla eikä olisi heti vaan etsimässä hajua sieltä helpommasta paikasta. Vaikka kyllähän se haju taitaa noista kovista alustoista lähteä leijumaan kohti "seiniä".
Sinni oli mukana autossa, mutta ei päässyt kuin äkkiä käymään metsässä kakalla. Aika nätisti silti jaksoi olla häkissä, olin jopa vähän yllättynyt.
Retkikunnassa Sinni, suurten hallitsemattomien tunteiden äänekäs tulkitsija ja Hoppu, iloinen ja viisas jääkarhunpoikanen. Emme tiedä mihin matka vie, toivottavasti se kasvattaa meitä niin, että tuli mitä tuli, me selvitään voittajina.
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
maanantai 28. toukokuuta 2012
Rauhamudi ja räyhäpumi
Enpä olisi uskonut, että joudun Kiusan lapsen kanssa pohtimaan palkkausta ja motivointia. Sitä ajatusta vastaan olen tässä taistellut jo pitkään, muistellut miten vajaa neliviikkoinen Hoppu iski naruleluun tappajan raivolla tavatessaan sen ensimmäisen kerran. Siinä sai lelupoloinen sellaista kyytiä ja niin pitkään, että ei varmasti henki enää pihissyt. Taistelutahtoa tällä pennulla on siis aivan varmasti ihan kotitarpeiksi.
Nyt kun tätä miettii, niin oikeastaan asia on aivan selvä. Jos jotain Kiusa on varsinkin viimeaikoina alleviivannut niin sen, että hän antaa kaikkensa vain erittäin hyvästä syystä. Siinä pitää olla aivan aukottomat perustelut ja täydellinen panos myös vaatijalta, jotta Kiusa ryhtyy tosissaan töihin. Se todellinen tekeminen on tunnetusti vaivan arvoista, joten ei tule mieleenikään pitää tätä Kiusan kannalta huohona ominaisuutena. Ei vaikka tähän ominaisuuteen hakkasin päätäni useamman vuoden koittaessani perustella Kiusalle tarkoitusperiäni.
On siis erittäin perusteltua, ettei Kiusan tytärkään anna itseään ilmaiseksi. Vaikka päällisin puolin Hoppu onkin mitä helpoin, oppivaisin ja kiltein koira. Sitä todellista työmyyrää ei silti saa esiin ellei oikeasti taivu tutustumaan juuri Hopun mielenmaailmaan. Mitään ei saa olettaa eikä vaatia koiranpennulta tutkimatta sen käytöstä tässä ja nyt. Kun olen törmännyt näihin leikkimisongelmiin, olen vaan itsepintaisesti olettanut Hopun olevan samanlainen leikkihirmu kuin äitinsä ja koittanut kaivaa petoa esiin. Kun ei siinä kuulu kaivaa mitään vaan toimia sen koiran kanssa sellaisena kuin se on. Ja tehdä se niin hyvin kun mahdollista vaikka se vaatisikin uuden opettelua.
Näillä alustuksilla päädyn siis ratkaisuun, että alamme etsimään Hopulle sellaista palkkaa josta se tykkää. Joka on sille ihaninta maailmassa juuri nyt. Joka on myös omasta mielestäni looginen ja käyttökelpoinen.
Tällaisiin pohdintoihin minut johti osaltaan tämän viikon lopun tapahtumat.
Keskiviikkona käytiin vielä ennen treenien vetoa tekemässä nenähommia. Hopulle n. 100m jälki polven korkuiseen ruohikkoon 7:llä kepillä. Sinnille 3x1m ruutu kuudella kepillä lyhyeen nurtsiin. Hoppu hoiti homman ammattilaisen ottein ja nosti 5/7 keppiä vaikka mulla ei ollut mitään hajua missä jälki edes meni. Jokaisen kepin löysi hyvin selvästi edestään ja eteni siis koko jäljen oikein määrätietoisesti. Sinni teki jo melko siististi töitä vaikka kyllä häntä edelleen saa vähän väliä muistutella.
Torstaina oli tarkoitus tehdä Sinnille pitkästä aikaa kunnolla hyppytreeniä. Tein epämääräisen ympyrän, jossa oli kolme erilaista treeniä, kääntymistreeni mukaanlukien. Se oli ihan liian hankala hahmottaa ja tehtävät oli liian vaativia onnistuakseen peräkanaa. Jonkun aikaa siinä suhattiin molempiin suuntiin ja sitten riitti. Oli siitä varmaan jotain iloa.. Hoppu teki kontaktihärkkimistä ja oli kuin tatti. Neitiä ei saanut irti melkein millään. Tehtiin sitten myös kokonaista puomia. Tämä yksilö oli taas erilainen kuin mitä aiemmin on tehty ja alkuun vähän arvelutti, mutta kyllä se siitä sitten alkoi sujumaan. Kontaktilta lähdöissä oli vähän epäröintiä kun nyt Hoppu ei enää ollut varma edes JESsistä. Typerä minä olin ollut jotenkin epäjohdonmukainen.
Puomilta siirryttiin Marjon leikkikouluun. Oli tarkotus tutkia Hoppulin leikkiongelmaa. Eipä tullut leikistä oikein mitään, mutta se nyt ainakin selvisi, että tää kova yrittäminen varsinkin ahdistaa lapsiparkaa. Ja minua sitten tietysti myös, vaikka olen niin kovin huoleton yrittänyt sen kanssa olla. Ajatellut, että kyllä se sieltä joskus vaan alkaa tulemaan.
Leikkimasennuksista oli hyvä siirtyä tekemään Sinnin lähtötreeniä Mintun kanssa. Sekin yksi loputon suo. Joka kerta Sinni on vähän erilainen ja aina tuntuu, että teen vaan väärin. Nytkin Sinni hyppi ihan vaivatta sitä pystyä vaikka kävi 45:ssä. Hyppäsi jopa takasinpäin, eli haki itse hypylle!! Mutta hyvin harva kerta oli täysin hiljaa. Aina piti vähintään komentaa mua kun olin siinä siirtymässä sivuun. Aina. Miksi ihmeessä, mitä mä teen väärin? Sitten Minttu sanoi jotain, mikä pysäytti ja helpotti: en mä tee mitään väärin, Sinni vaan on tommonen. Ei kukaan voisi olla niin aukottoman täydellinen, että saisi kaiken Sinnin ongelmallisuuden kompensoitua. Tätä kannattaa nyt pitää mielessä. Me on Sinnin kanssa voitettu ihan valtavasti ongelmia ja voidaan olla oikein tyytyväisiä toisiimme. Nälkä vaan kasvaa syödessä, mutta koitetaan vähän hillitä nyt ettei ihan paisuta.
Perjantaina ohjelmassa oli Hoppulin rästijälki tiistaina väliin jääneen treenin korvaamiseksi. Heti ekana tehtiin ihan reteesti yli 100m jälki joka kulki korkeasta heinikosta, ryteikön läpi, ojan yli, hiekkatien yli ja loppui pätkään lyhyttä nurmikkoa. Ihan oli haastetta siis. Hoppu suoritti aivan suvereenisti matkan joen yli asti. Tien reunassa piti mietiskellä aika kauan ja pitää ihan taukoakin hetki. Lopulta siitä jatkettiin matkaa ja hienosti löytyi tien toiselta puolelta keppi! Palkattiin kovasti ja jatkettiin vielä loppuun. Nurtsilta Hoppu ei viitsinyt nostaa keppejä, olisi ollut kiva vaan painaa eteenpäin kun oli niin helppoa. Vaadittiin se viimeinen silti ilmaisemaan niin saatiin lopetettua fiksusti.
Tauon jälkeen Hoppu pääsi tekemään ekan vieraan ihmisen jäljen! Olin vähän skeptinen itse, mutta sinne Hoppu lähti määrätietoisesti jäljelle kun käsky kävi! Maasto oli helppoa ja jälki lyhyt, mutta kepit löytyi ja Hopulle homma oli ihan selvä. Tosi tosi taitava jälkikoira!
Illalla tehtiin juoksulenkki flunssasta palailevan itin tahtiin. Eli tosi hitaasti 5 kilsaa ja kokonaan remmissä.
Lauantaina käytiin pieni pyrähdys Uutelassa. Kauniin päivän fiilistelyä ja vähän lutrausta. Vesi oli kylmää, mutta Hoppeli vaan tykkäs kahlailla. Sinni nautiskeli enemmän rantaan ajautuneesta siitepölymassasta ja olikin loppumatkan ihan keltainen. Illalla jätettiin Sinni kotiin ja mentiin Hopun kanssa ekoille muditreffeille. Hoppu saapui iloisena paikalle ja solahti mudien sekaan muitta mutkitta. Paikalla oli paljon leikkisiä blodipentuja ja Hoppel olisi sopinut joukkoon mainiosti, mutta hän koki itsensä liian vanhaksi moiseen ja viihtyi enemmän ihmisten kanssa. Jos ei huvita leikkiä niin ei sillon tarvi. Sitä paitsi yksi kuriton poikakoira rakastui Hoppuun ikihyviksi ja ahdisteli sitä koko ajan. Ei Hoppu siitä paljon painetta ottanut, mutta ei se nyt mustakaan niin miellyttävää ollut.
Sunnuntaina taas lenkkipäivä. Tänään juostiin Naisten kymppi ja me naiset tehtiin omamme täällä itseksemme. Tosin siitä tuli melkein 11km. Kaikki meni muuten hyvin, mutta Treksportit ei tykänny kun käytiin välillä vilvottelemassa ja kahlasin itsekin veteen. Märät kengät löystyi ja hiersi inhottavasti ja matkan teko oli hankalaa viimeiset 3km.
Illalla lähdettiin treeneihin Crocseissa, muuta vaihtoehtoa ei ollut. Hopun treenit menikin ihan ok. Tehtiin hyppytreeniä, perussarjaa ja kasvavaa sarjaa. Hoppu hoiti homman ammattilaisen ottein kun nyt oli vinorimat joita täytyi jo vähän kunnioittaa. Kasvavan hän tosin meinasi ottaa liiankin rutiinilla ja pitää askelen samana vaikka välit kasvoi. Muutaman toiston jälkeen hoksasi kuitenkin.
Seuraava treeni oli helppoa edestakas-rataa putkilla ja hypyillä. Pitäisi olla meidän bravuuri. Vaan ei siitä tullut mitään kun ei sinne kupille saanutkaan mennä joka kerta kun nenä sinne näytti. Jouduttiin inhottavasti jankkaamaan ja alkoi maistua tosi puulta itse kullakin. Ei kuppi ole looginen palkka sillon jos rata menee maalista ohi ennen kun kupille pääsee. Epäreilua ja tylsää. Ei Hoppu tahallaan tee väärin ja ei se ole ihmekään jos menee maku kokonaan kun ei yhtään tajua miten pitää toimia. Tässä kohtaa päätin sitten alkaa tosissaan miettimään mikä on Hopulle paras palkka ja lakata miettimästä mikä olisi mun mielestä kivoin palkka.
Sinnin treenit alkoi kanssa hyppyhommilla. Hän teki ihan hyvin hommia, vaikka tuo paikaltaanlähettäminen onkin nyt vähän työn alla. Kasvavaa sarjaa Sinni ei ollutkaan ennen tehnyt ja oli kiva nähdä, että hyvin selvitti senkin.
Rataan tutustuessa sitten totesin, että ei taida crocsit olla oikea ratkaisu radalle. Muuta vaihtoehtoa ei siinä ollut, kun jättää popot kokonaan pois. Onhan tätä paljasjalkailua jo treenattu hyvä tovi, aikakin heittää kengät pois. Pieni shokki se oli silti sorakenttään ottaa tuntumaa. Sai alkuun juoksennella aika paljon, ennen kun alkoi tottua. Paikallaan oli helppo olla, mutta jos jäi paikalleen niin liikkeellelähtö oli sitä vaikeampi mitä kauemmin seisoi. Siellähän sitten hölkkäilin. Alkoi se pikkuhiljaa tuntumaan ihan ok:lta, ei sitä päässyt unohtamaan vielä ja kovin lujaa ei voinut juosta, mutta tarpeeksi.
Simpan kanssa hommiin vaan. Sen verran jalkinevalinta häiritsi, että en saanut Sinniä jäämään starttiin. En ollut ihan tosissaan vielä. Eka yritys meni muutenkin ihan räiskimiseksi ja tosi huono kuva annettiin Tanelille, joka oli apukouluttamassa. Siinä sitten sisuunnuin ja johan meni lähdöstä ties mihin asti ihan superhyvin! Voin hyvin väittää, että olisi mennyt vaikka koko rata, mutta palkkasin siihen mihin oltiin edellisellä kerralla päästy. Samaa rataa meni loppu treeni: aluksi kokeiltiin ja mokattiin, sitten opittiin ja loistettiin.
Kaikkea en ala kertaamaan, mutta ne olennaiset kommentit Tanelilta oli tämä aina niin yllättävä: pitää ohjata rauhallisemmin. Tiedetään tiedetään, mutta se ei oo niin helppoa! Hyvä se on tulla vieraan siihen sanomaan! Mutta toisaalta hyvä, että tulee tuoreet silmät ja sanoo sen. Kun tottuneilta se unohtuu väkisinkin sen kaiken muun alle. Toinen järkyttävä, mutta terävä huomio oli, että kun Sinni kerran irtoaa huonosti ja kääntyy hyvin liikkeestä niin siinä voi tosi paljon ohjata "rytmittämällä" eli siis juoksemalla edessä näyttämässä "nenästä vetäen", käytännössä ennakoimatta käännöksiä. Yäk. Mutta totta, pakko kai hyväksyä se meidän vahvuudeksi. Hankala vaan alkaa käyttää sitä kun juuri sellaista agilityä inhoan.
Sinni antoi kyllä kaikkensa ja oli oikein mukava treenikaveri. Mulla taitaa olla kaksi oikein kivaa koiraa tässä nyt :) Kivuuden kruunaamiseksi he käyttäytyivät oikein nätisti loppulenkillä Oilin kanssa, ei yhtään turhaa huutoa tai riehumista.
Nyt kun tätä miettii, niin oikeastaan asia on aivan selvä. Jos jotain Kiusa on varsinkin viimeaikoina alleviivannut niin sen, että hän antaa kaikkensa vain erittäin hyvästä syystä. Siinä pitää olla aivan aukottomat perustelut ja täydellinen panos myös vaatijalta, jotta Kiusa ryhtyy tosissaan töihin. Se todellinen tekeminen on tunnetusti vaivan arvoista, joten ei tule mieleenikään pitää tätä Kiusan kannalta huohona ominaisuutena. Ei vaikka tähän ominaisuuteen hakkasin päätäni useamman vuoden koittaessani perustella Kiusalle tarkoitusperiäni.
On siis erittäin perusteltua, ettei Kiusan tytärkään anna itseään ilmaiseksi. Vaikka päällisin puolin Hoppu onkin mitä helpoin, oppivaisin ja kiltein koira. Sitä todellista työmyyrää ei silti saa esiin ellei oikeasti taivu tutustumaan juuri Hopun mielenmaailmaan. Mitään ei saa olettaa eikä vaatia koiranpennulta tutkimatta sen käytöstä tässä ja nyt. Kun olen törmännyt näihin leikkimisongelmiin, olen vaan itsepintaisesti olettanut Hopun olevan samanlainen leikkihirmu kuin äitinsä ja koittanut kaivaa petoa esiin. Kun ei siinä kuulu kaivaa mitään vaan toimia sen koiran kanssa sellaisena kuin se on. Ja tehdä se niin hyvin kun mahdollista vaikka se vaatisikin uuden opettelua.
Näillä alustuksilla päädyn siis ratkaisuun, että alamme etsimään Hopulle sellaista palkkaa josta se tykkää. Joka on sille ihaninta maailmassa juuri nyt. Joka on myös omasta mielestäni looginen ja käyttökelpoinen.
Tällaisiin pohdintoihin minut johti osaltaan tämän viikon lopun tapahtumat.
Keskiviikkona käytiin vielä ennen treenien vetoa tekemässä nenähommia. Hopulle n. 100m jälki polven korkuiseen ruohikkoon 7:llä kepillä. Sinnille 3x1m ruutu kuudella kepillä lyhyeen nurtsiin. Hoppu hoiti homman ammattilaisen ottein ja nosti 5/7 keppiä vaikka mulla ei ollut mitään hajua missä jälki edes meni. Jokaisen kepin löysi hyvin selvästi edestään ja eteni siis koko jäljen oikein määrätietoisesti. Sinni teki jo melko siististi töitä vaikka kyllä häntä edelleen saa vähän väliä muistutella.
Torstaina oli tarkoitus tehdä Sinnille pitkästä aikaa kunnolla hyppytreeniä. Tein epämääräisen ympyrän, jossa oli kolme erilaista treeniä, kääntymistreeni mukaanlukien. Se oli ihan liian hankala hahmottaa ja tehtävät oli liian vaativia onnistuakseen peräkanaa. Jonkun aikaa siinä suhattiin molempiin suuntiin ja sitten riitti. Oli siitä varmaan jotain iloa.. Hoppu teki kontaktihärkkimistä ja oli kuin tatti. Neitiä ei saanut irti melkein millään. Tehtiin sitten myös kokonaista puomia. Tämä yksilö oli taas erilainen kuin mitä aiemmin on tehty ja alkuun vähän arvelutti, mutta kyllä se siitä sitten alkoi sujumaan. Kontaktilta lähdöissä oli vähän epäröintiä kun nyt Hoppu ei enää ollut varma edes JESsistä. Typerä minä olin ollut jotenkin epäjohdonmukainen.
Puomilta siirryttiin Marjon leikkikouluun. Oli tarkotus tutkia Hoppulin leikkiongelmaa. Eipä tullut leikistä oikein mitään, mutta se nyt ainakin selvisi, että tää kova yrittäminen varsinkin ahdistaa lapsiparkaa. Ja minua sitten tietysti myös, vaikka olen niin kovin huoleton yrittänyt sen kanssa olla. Ajatellut, että kyllä se sieltä joskus vaan alkaa tulemaan.
Leikkimasennuksista oli hyvä siirtyä tekemään Sinnin lähtötreeniä Mintun kanssa. Sekin yksi loputon suo. Joka kerta Sinni on vähän erilainen ja aina tuntuu, että teen vaan väärin. Nytkin Sinni hyppi ihan vaivatta sitä pystyä vaikka kävi 45:ssä. Hyppäsi jopa takasinpäin, eli haki itse hypylle!! Mutta hyvin harva kerta oli täysin hiljaa. Aina piti vähintään komentaa mua kun olin siinä siirtymässä sivuun. Aina. Miksi ihmeessä, mitä mä teen väärin? Sitten Minttu sanoi jotain, mikä pysäytti ja helpotti: en mä tee mitään väärin, Sinni vaan on tommonen. Ei kukaan voisi olla niin aukottoman täydellinen, että saisi kaiken Sinnin ongelmallisuuden kompensoitua. Tätä kannattaa nyt pitää mielessä. Me on Sinnin kanssa voitettu ihan valtavasti ongelmia ja voidaan olla oikein tyytyväisiä toisiimme. Nälkä vaan kasvaa syödessä, mutta koitetaan vähän hillitä nyt ettei ihan paisuta.
Perjantaina ohjelmassa oli Hoppulin rästijälki tiistaina väliin jääneen treenin korvaamiseksi. Heti ekana tehtiin ihan reteesti yli 100m jälki joka kulki korkeasta heinikosta, ryteikön läpi, ojan yli, hiekkatien yli ja loppui pätkään lyhyttä nurmikkoa. Ihan oli haastetta siis. Hoppu suoritti aivan suvereenisti matkan joen yli asti. Tien reunassa piti mietiskellä aika kauan ja pitää ihan taukoakin hetki. Lopulta siitä jatkettiin matkaa ja hienosti löytyi tien toiselta puolelta keppi! Palkattiin kovasti ja jatkettiin vielä loppuun. Nurtsilta Hoppu ei viitsinyt nostaa keppejä, olisi ollut kiva vaan painaa eteenpäin kun oli niin helppoa. Vaadittiin se viimeinen silti ilmaisemaan niin saatiin lopetettua fiksusti.
Tauon jälkeen Hoppu pääsi tekemään ekan vieraan ihmisen jäljen! Olin vähän skeptinen itse, mutta sinne Hoppu lähti määrätietoisesti jäljelle kun käsky kävi! Maasto oli helppoa ja jälki lyhyt, mutta kepit löytyi ja Hopulle homma oli ihan selvä. Tosi tosi taitava jälkikoira!
Illalla tehtiin juoksulenkki flunssasta palailevan itin tahtiin. Eli tosi hitaasti 5 kilsaa ja kokonaan remmissä.
Lauantaina käytiin pieni pyrähdys Uutelassa. Kauniin päivän fiilistelyä ja vähän lutrausta. Vesi oli kylmää, mutta Hoppeli vaan tykkäs kahlailla. Sinni nautiskeli enemmän rantaan ajautuneesta siitepölymassasta ja olikin loppumatkan ihan keltainen. Illalla jätettiin Sinni kotiin ja mentiin Hopun kanssa ekoille muditreffeille. Hoppu saapui iloisena paikalle ja solahti mudien sekaan muitta mutkitta. Paikalla oli paljon leikkisiä blodipentuja ja Hoppel olisi sopinut joukkoon mainiosti, mutta hän koki itsensä liian vanhaksi moiseen ja viihtyi enemmän ihmisten kanssa. Jos ei huvita leikkiä niin ei sillon tarvi. Sitä paitsi yksi kuriton poikakoira rakastui Hoppuun ikihyviksi ja ahdisteli sitä koko ajan. Ei Hoppu siitä paljon painetta ottanut, mutta ei se nyt mustakaan niin miellyttävää ollut.
Sunnuntaina taas lenkkipäivä. Tänään juostiin Naisten kymppi ja me naiset tehtiin omamme täällä itseksemme. Tosin siitä tuli melkein 11km. Kaikki meni muuten hyvin, mutta Treksportit ei tykänny kun käytiin välillä vilvottelemassa ja kahlasin itsekin veteen. Märät kengät löystyi ja hiersi inhottavasti ja matkan teko oli hankalaa viimeiset 3km.
Illalla lähdettiin treeneihin Crocseissa, muuta vaihtoehtoa ei ollut. Hopun treenit menikin ihan ok. Tehtiin hyppytreeniä, perussarjaa ja kasvavaa sarjaa. Hoppu hoiti homman ammattilaisen ottein kun nyt oli vinorimat joita täytyi jo vähän kunnioittaa. Kasvavan hän tosin meinasi ottaa liiankin rutiinilla ja pitää askelen samana vaikka välit kasvoi. Muutaman toiston jälkeen hoksasi kuitenkin.
Seuraava treeni oli helppoa edestakas-rataa putkilla ja hypyillä. Pitäisi olla meidän bravuuri. Vaan ei siitä tullut mitään kun ei sinne kupille saanutkaan mennä joka kerta kun nenä sinne näytti. Jouduttiin inhottavasti jankkaamaan ja alkoi maistua tosi puulta itse kullakin. Ei kuppi ole looginen palkka sillon jos rata menee maalista ohi ennen kun kupille pääsee. Epäreilua ja tylsää. Ei Hoppu tahallaan tee väärin ja ei se ole ihmekään jos menee maku kokonaan kun ei yhtään tajua miten pitää toimia. Tässä kohtaa päätin sitten alkaa tosissaan miettimään mikä on Hopulle paras palkka ja lakata miettimästä mikä olisi mun mielestä kivoin palkka.
Sinnin treenit alkoi kanssa hyppyhommilla. Hän teki ihan hyvin hommia, vaikka tuo paikaltaanlähettäminen onkin nyt vähän työn alla. Kasvavaa sarjaa Sinni ei ollutkaan ennen tehnyt ja oli kiva nähdä, että hyvin selvitti senkin.
Rataan tutustuessa sitten totesin, että ei taida crocsit olla oikea ratkaisu radalle. Muuta vaihtoehtoa ei siinä ollut, kun jättää popot kokonaan pois. Onhan tätä paljasjalkailua jo treenattu hyvä tovi, aikakin heittää kengät pois. Pieni shokki se oli silti sorakenttään ottaa tuntumaa. Sai alkuun juoksennella aika paljon, ennen kun alkoi tottua. Paikallaan oli helppo olla, mutta jos jäi paikalleen niin liikkeellelähtö oli sitä vaikeampi mitä kauemmin seisoi. Siellähän sitten hölkkäilin. Alkoi se pikkuhiljaa tuntumaan ihan ok:lta, ei sitä päässyt unohtamaan vielä ja kovin lujaa ei voinut juosta, mutta tarpeeksi.
Simpan kanssa hommiin vaan. Sen verran jalkinevalinta häiritsi, että en saanut Sinniä jäämään starttiin. En ollut ihan tosissaan vielä. Eka yritys meni muutenkin ihan räiskimiseksi ja tosi huono kuva annettiin Tanelille, joka oli apukouluttamassa. Siinä sitten sisuunnuin ja johan meni lähdöstä ties mihin asti ihan superhyvin! Voin hyvin väittää, että olisi mennyt vaikka koko rata, mutta palkkasin siihen mihin oltiin edellisellä kerralla päästy. Samaa rataa meni loppu treeni: aluksi kokeiltiin ja mokattiin, sitten opittiin ja loistettiin.
Kaikkea en ala kertaamaan, mutta ne olennaiset kommentit Tanelilta oli tämä aina niin yllättävä: pitää ohjata rauhallisemmin. Tiedetään tiedetään, mutta se ei oo niin helppoa! Hyvä se on tulla vieraan siihen sanomaan! Mutta toisaalta hyvä, että tulee tuoreet silmät ja sanoo sen. Kun tottuneilta se unohtuu väkisinkin sen kaiken muun alle. Toinen järkyttävä, mutta terävä huomio oli, että kun Sinni kerran irtoaa huonosti ja kääntyy hyvin liikkeestä niin siinä voi tosi paljon ohjata "rytmittämällä" eli siis juoksemalla edessä näyttämässä "nenästä vetäen", käytännössä ennakoimatta käännöksiä. Yäk. Mutta totta, pakko kai hyväksyä se meidän vahvuudeksi. Hankala vaan alkaa käyttää sitä kun juuri sellaista agilityä inhoan.
Sinni antoi kyllä kaikkensa ja oli oikein mukava treenikaveri. Mulla taitaa olla kaksi oikein kivaa koiraa tässä nyt :) Kivuuden kruunaamiseksi he käyttäytyivät oikein nätisti loppulenkillä Oilin kanssa, ei yhtään turhaa huutoa tai riehumista.
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Vuokin kymppi
Mä en tahdo muuttaa täältä pois! Miten voi ollakin, että juuri kun vuosaarelaisuuteni on päättymässä, alan löytämään täältä aivan uusia puolia. Tai ei ehkä uusia vaan vanhat virkistyy ja näkökulma on hiukan toinen. Tänään kierrettiin ihana rauhallinen kympin lenkki seikkaillen ympäri kauniin, merellisen, turvallisen ja viihtyisän kotiseutumme. En halua tunkkaiseen sisämaahan!!
Koirat oli kiltisti flekseissään ja vastaantulevat mummot ihasteli miten hienosti nuo käyttäytyivät väistäen tien sivuun edelläni. Ja kun toinen oli oikein trimmattu että jaksaa juosta paremmin :) Vaikka jaksoi tuo trimmaamatonkin, molemmat jaksoi olla oikein hienoja lenkkikavereita koko puolentoista tunnin reippailun. Vaikkei pysähdytty lainkaan uimaankaan. En jaksanut rikkoa seesteistä tunnelmaa.
Päätä ei särje yhtään! Pidin tarkkaan huolen, että meno on koko ajan rentoa. Lisäksi otin orjallisesti hörpyn aina 5 min välein. En tiedä kumpi on olennaisempaa, mutta ei varmasti kumpikaan turhaa. Hattu sen sijaan on ilmeisesti turha, mikä on aikamoinen näkökulmamuutos minulle.
Eilen vietimme PAW-toverin synttäriennakkoa. Aivan huikean mahtavat bileet, parhaat ikinä! Ensiksi vähän treeniä.
Sinni kiersi isoa kehää hyppyjä ja putkia. Sujui suhteellisen hyvin, eikä huimannut 35 hypyt seassa. Ilmaiseksi hän ei suinkaan töitä tehnyt vaan kyllä siinä sai ihan tarkasti olla mukana hengessä. Ei kuitenkaan tarvinnut nenästä pitäen mukana juosta.
Hoppu teki sitten samaa, paitsi focus kääntymisessä eikä jatkamisessa. Alkuun jouduttiin yllättäen teroittamaan myös jatkamista. Jotenkin ei tuntunut hakevan hyppyjä tuttuun tapaan. Pientä orientoitumisvirhettä vaan, ei mitään vakavaa. Ellei pidä vakavana sitä, että neiti haluaa itse päättää mitä suorittaa ja millon lopettaa.. Kyllä sinne väliin saatiin yhteistyötäkin ja muutamat ihan nätit HYSsit.
Simpan toka kiekka oli kontaktilta keppien etsimistä. Alkuun oli pakko aika isosti muistuttaa miten siitä kontaktilta ylipäänsä poistutaan. Jos päässä kiehuu ja kontakti tuntuu polttavan tassujen alla niin ei ole ihmekään jos ei pysty enää näkemään edessään keppejä. Pienellä härkkimistreenillä poltetta saatiin vähän laskettua, mutta selvästi namikuppi ei ole yhtä voimakas kuin ennen. Nykyään kun the Cuz on se kaikkein mahtavin palkka ja kaikki muu taitaa olla vaan ihan jees.
Tarpeellinen määrä junnausta auttoi ja kohta Sinni teki huomattavan määrän hienoja kontaktilta kepeille syöksyjä. Kaiken kukkuraksi hän teki ne myös nätisti loppuun kerta toisensa jälkeen vaikka minä siellä leikkailin ja säädin vaikka mitä!!
Ahneena otettiin loppuun avokulmaa putkesta ja se meni jo yli suorituskyvyn. Ei ollut reilua, mutta elämä on mitä on.
Keppiteemaa jatkettiin Hoppulin kanssa. Vaalea hulivili oli tosi taituri taas. Kolme paria oli lähes suorassa ja niin vaan löytyi jokainen väli mistä vaan. Tai kyllä siellä tuli jotain stipluja, mutta pienellä helpotuksella päästiin aina takas raiteille ja osaaminen eteni ihan silmissä.
Loppuun Simppa sai tulla tekemään sitä pirun avokulmaa vielä. Tehtiin noilla Hopun irtopareilla mutta ihan suorana. Lyhyemmästä suorituksesta saatiin enemmän toistoja ja kyllä näillä kepeillä taitaa olla jokin itsevarmuutta ja osaamista korostava aurakin. Hienosti meni. Jopa kontaktilta sinne avokulmaan. Kunhan olin tarpeeksi lähellä. Sinni ei millään kestänyt tilannetta, jossa piti suorittaa kontakti ja löytää tiukkaan avokulmaan kun minä olin kaukana toisaalla. Vihoviimeisenä tehtiin vielä oikeat kepit kerran tästä vaikeasta avokulmasta. Tööt oli jo ymmärrettävästi ihan tööt, mutta suoritti silti tunnollisesti, hieno koira!
Sitten siirryttiin juhlallisempaan osioon salaattibaarin kautta. Kemujen näyttämö oli arvokas kivisali korkealla mäellä. Ajan koettelema kivimuodostelma tarjosi puitteet herkutella terveellisesti, herkullisesti ja kaikin puolin täydellisesti. Koska sankari itsekin huomasi kivien pysyvyyden todistavan niiden erinomaisuutta, voimme todeta samaa ihmisen vanhenemisesta: Koska olet jo näin kauan elänyt, ei sussa voi olla mitään vikaa. Tai ainakaan vaarallista.
Juhlien jatkot pidettiin alempana rannassa. Kirva meinasi hukkua kun yritti hakea kaikki kepit joita heitin rannassa huutaville omille koirilleni. Sitten kun lopulta sain kiljukaulat veteen niin Hoppu puljasi ihanassa rantaliejupohjassa itselleen täydellisen lietehoidon. Kun vettä on selän päälle ja pohjasta nousee talloessa sankka liete, niin siinä saa helposti juurta myöten koko turkin täyteen sitä turvemaista hiukkasta. Sinni onneksi ei pysty samaan lyhyessä turkissaan. Sitäpaitsi häntä kiinnosti muutenkin enemmän mun kuraaminen, huutaminen ja keppien uiminen.
Kotimatkalla poikettiin Ojankoon syöttämään Sinnille loput namit lähtöhyppytreenin merkeissä. Minttu toimi namittajana niin oli järkeä taas tässä touhussa. Epiksiin valmistuva Ojanko oli haastava ympäristö ja väsynyt Tööttö ei ehkä paras suorittaja, mutta ihan järjevää esitystä sieltä välillä saatiin.
Koirat oli kiltisti flekseissään ja vastaantulevat mummot ihasteli miten hienosti nuo käyttäytyivät väistäen tien sivuun edelläni. Ja kun toinen oli oikein trimmattu että jaksaa juosta paremmin :) Vaikka jaksoi tuo trimmaamatonkin, molemmat jaksoi olla oikein hienoja lenkkikavereita koko puolentoista tunnin reippailun. Vaikkei pysähdytty lainkaan uimaankaan. En jaksanut rikkoa seesteistä tunnelmaa.
Päätä ei särje yhtään! Pidin tarkkaan huolen, että meno on koko ajan rentoa. Lisäksi otin orjallisesti hörpyn aina 5 min välein. En tiedä kumpi on olennaisempaa, mutta ei varmasti kumpikaan turhaa. Hattu sen sijaan on ilmeisesti turha, mikä on aikamoinen näkökulmamuutos minulle.
Eilen vietimme PAW-toverin synttäriennakkoa. Aivan huikean mahtavat bileet, parhaat ikinä! Ensiksi vähän treeniä.
Sinni kiersi isoa kehää hyppyjä ja putkia. Sujui suhteellisen hyvin, eikä huimannut 35 hypyt seassa. Ilmaiseksi hän ei suinkaan töitä tehnyt vaan kyllä siinä sai ihan tarkasti olla mukana hengessä. Ei kuitenkaan tarvinnut nenästä pitäen mukana juosta.
Hoppu teki sitten samaa, paitsi focus kääntymisessä eikä jatkamisessa. Alkuun jouduttiin yllättäen teroittamaan myös jatkamista. Jotenkin ei tuntunut hakevan hyppyjä tuttuun tapaan. Pientä orientoitumisvirhettä vaan, ei mitään vakavaa. Ellei pidä vakavana sitä, että neiti haluaa itse päättää mitä suorittaa ja millon lopettaa.. Kyllä sinne väliin saatiin yhteistyötäkin ja muutamat ihan nätit HYSsit.
Simpan toka kiekka oli kontaktilta keppien etsimistä. Alkuun oli pakko aika isosti muistuttaa miten siitä kontaktilta ylipäänsä poistutaan. Jos päässä kiehuu ja kontakti tuntuu polttavan tassujen alla niin ei ole ihmekään jos ei pysty enää näkemään edessään keppejä. Pienellä härkkimistreenillä poltetta saatiin vähän laskettua, mutta selvästi namikuppi ei ole yhtä voimakas kuin ennen. Nykyään kun the Cuz on se kaikkein mahtavin palkka ja kaikki muu taitaa olla vaan ihan jees.
Tarpeellinen määrä junnausta auttoi ja kohta Sinni teki huomattavan määrän hienoja kontaktilta kepeille syöksyjä. Kaiken kukkuraksi hän teki ne myös nätisti loppuun kerta toisensa jälkeen vaikka minä siellä leikkailin ja säädin vaikka mitä!!
Ahneena otettiin loppuun avokulmaa putkesta ja se meni jo yli suorituskyvyn. Ei ollut reilua, mutta elämä on mitä on.
Keppiteemaa jatkettiin Hoppulin kanssa. Vaalea hulivili oli tosi taituri taas. Kolme paria oli lähes suorassa ja niin vaan löytyi jokainen väli mistä vaan. Tai kyllä siellä tuli jotain stipluja, mutta pienellä helpotuksella päästiin aina takas raiteille ja osaaminen eteni ihan silmissä.
Loppuun Simppa sai tulla tekemään sitä pirun avokulmaa vielä. Tehtiin noilla Hopun irtopareilla mutta ihan suorana. Lyhyemmästä suorituksesta saatiin enemmän toistoja ja kyllä näillä kepeillä taitaa olla jokin itsevarmuutta ja osaamista korostava aurakin. Hienosti meni. Jopa kontaktilta sinne avokulmaan. Kunhan olin tarpeeksi lähellä. Sinni ei millään kestänyt tilannetta, jossa piti suorittaa kontakti ja löytää tiukkaan avokulmaan kun minä olin kaukana toisaalla. Vihoviimeisenä tehtiin vielä oikeat kepit kerran tästä vaikeasta avokulmasta. Tööt oli jo ymmärrettävästi ihan tööt, mutta suoritti silti tunnollisesti, hieno koira!
Sitten siirryttiin juhlallisempaan osioon salaattibaarin kautta. Kemujen näyttämö oli arvokas kivisali korkealla mäellä. Ajan koettelema kivimuodostelma tarjosi puitteet herkutella terveellisesti, herkullisesti ja kaikin puolin täydellisesti. Koska sankari itsekin huomasi kivien pysyvyyden todistavan niiden erinomaisuutta, voimme todeta samaa ihmisen vanhenemisesta: Koska olet jo näin kauan elänyt, ei sussa voi olla mitään vikaa. Tai ainakaan vaarallista.
Juhlien jatkot pidettiin alempana rannassa. Kirva meinasi hukkua kun yritti hakea kaikki kepit joita heitin rannassa huutaville omille koirilleni. Sitten kun lopulta sain kiljukaulat veteen niin Hoppu puljasi ihanassa rantaliejupohjassa itselleen täydellisen lietehoidon. Kun vettä on selän päälle ja pohjasta nousee talloessa sankka liete, niin siinä saa helposti juurta myöten koko turkin täyteen sitä turvemaista hiukkasta. Sinni onneksi ei pysty samaan lyhyessä turkissaan. Sitäpaitsi häntä kiinnosti muutenkin enemmän mun kuraaminen, huutaminen ja keppien uiminen.
Kotimatkalla poikettiin Ojankoon syöttämään Sinnille loput namit lähtöhyppytreenin merkeissä. Minttu toimi namittajana niin oli järkeä taas tässä touhussa. Epiksiin valmistuva Ojanko oli haastava ympäristö ja väsynyt Tööttö ei ehkä paras suorittaja, mutta ihan järjevää esitystä sieltä välillä saatiin.
maanantai 21. toukokuuta 2012
Pitkulaisia vesielementtejä
Sunnuntai on treenipäivä! Tai ilta. Ensin Hoppu, sitten Sinni.
Hoo esitteli puhdasta osaamista. Tehtiin kujaa joka oli aika pitkänä jo. Vaan silti vaalea neropatti löysi oikein sisään ja ulos mistä kulmasta vaan tai vaikka putken kautta. Tämä 2by2:n ja kujan sattumanvarainen yhdistelmä tuntuu olevan erinomainen metodi. Ainakin kun oppilas on näin poikkeuksellisen erinomainen!
Seuraavaksi tehtiin pikkuruinen hyvin suora ratapätkä. Semmosethan on meitin Hoppulin leipälaji. Haastetta tuotti ainoastaan kun lähtö oli maali ja piti jättää namikuppi taakse ennen kun pääsi herkuttelemaan. Poispäin kupista vauhti oli vaisu, mutta takaisinpäin korjattiin vajaus. Ja matkalla toki oma-alotteisesti kaikki tielle osuvat esteet, eli ne oikeat.
Loppuun vähän monimutkaisempi kuvio, jossa piti kiertää kulma ja muutenkin seurata ohjausta, eikä vaan kaahata kohti maaliksi sopivia kohteita kuten Marjoa. Rata loppu puomiin jonka otimme kertauksen vuoksi ensin pelkästään. Ja sehän sujui! Poppel on niin kaamean fiksu, tekee mitä tarvitsee, että pääsee palkalle.
Vähän saatiin neuvotella, millon sinne palkalle lähdetään, mutta kyllä sieltä ihan hienoa kuuntelemistakin ilmaantui. Tosin Poopo taisi oppia radan. Mutta mitä siitä, hienosti meni. Täysin varmasti ja turvallisesti putkesta puomille kerta toisensa jälkeen. Puomin suoritusvauhti on huolellisen verkkainen ja saakin olla. Muutenkin Hoppu työskentelee tosi viisaan oloisesti, tekee rauhassa mitä pitää eikä kaahaile päättömänä kuten jotkut muut. Todella armollinen ja helppo ohjattava. Olkoonkin hitaanpuoleinen, kyllä luulisi vauhdin lisääntyvän kokemuksen myötä. Ellei lisäänny, niin sitten eletään sen mukaan. Ei se kuitenkaan mikään etana ole, semmonen normaali vaan. Hidas verrattuna vain äitiinsä.
Sinnin treenien rata oli oikein mukava. Paljon sellaisia kohtia, joita me osataan. Vai olisiko niin, että me aletaan osata jo aika paljon.. Laitettiin rimat strategisesti korkealle suorilla ja käännöskohtiin matalammalle. Ei pitäisi Sinnin väittää että vaaditaan liikaa. Ja silti hän väitti. Kyllä ne korkeat huomattiin sieltä suorilta ja piti käskyttää tiukkaan jotta meni yli. Muutenkin aika tiukkaa keskustelua käytiin useampaan otteeseen, että ollaanko tänne tultu huutamaan vai mitä.
Keskustelujen välissä tehtiin huikeita pätkiä. Sinni on ihan supertaitava, nopea ja upea. Ihanasti putket imi ja muutenkin auttoi etenemään. Kontaktit kyllä osataan, mutta niiden jälkeen pitäisi saada palkka tai alkaa huuto. Täytyypi treenata kontaktin jälkeisiä keppejä ja muuta vaativaa.
Hassusti Sinni luuli ekaa puomia keinuksi ja varoi, mutta sen jälkeistä keinua tai myöhemmin tulevia uusia puomeja ja keinuja ei epäröinyt ollenkaan. Ehkä Sinni olettaa jokaisen kapean kontaktin olevan keinu kunnes toisin toteaa. Taisi se kisoissakin ekan puomin ottaa varovasti.
Sinni sai palautella radan jälkeen kun minä söin kakkua. Sitten mentiin syömään loput namit pois hypyn eteen. Tarkotus oli siis tehdä samaa lähtöhypyn eteen rauhottumista kuin pe, mutta ei se ihan samallalailla sujunut. Yksin tehdessä tulee mulle liikaa liikettä ja Sinnin on paljon hankalampi rauhottua. Lisäksi hankaluutta tuotti suhteellisen vilkas treeni-ilta, ympäristö oli aivan liian jännittävä Sinnin keskittyä ja rauhottua.
Maanantaina juostiin taas. Nyt mentiin kaksi kiekkaa ja koirat koko ajan irti. Oli niin kamalan kuuma, että sain juosta hiljaisuudessa. Vasta ekan kiekan puolivälissä Sinni opasti Hopun pientareen lätäkköön ja siitäkös riemu repesi! Hoppu jumittui ojaan kokonaan. Pitkän matkaa neiti juoksi rapakossa kyntäen nenällä tietä..? Superautuas löytö ja ihanan kurainen pieni otus.
Uiskentelu viimeisteltiin tekolammella kunnon pulahdukseen. Siinä autoin viskomalla tikkuja ulapalle ja lutraajakaksikko uiskenteli innoissaan. Hoppu jäi veteen tekemään omia kuvioitaan kun Sinni tuli rantaan huutamaan lisää tikkujenviskontaa. Olin siinä vaiheessa jo itsekin niin kurassa, että taidettiin jatkaa vaan matkaa.
Tokalla kiekalla otettiin uiskentelu järkevämmin. Hoppu sai mennä edeltä puljaamaan omiaan ja Sinni kävi vedessä vain hakemassa yhden tikun. Olisi saanut enemmänkin, mutta pidin tärkeämpänä pitää harmaan suun kiinni. Se pysyi kiinni niin kauan kun mulla oli ote valjaista, pitäisi varmaan miettiä jotain uimanarua Tintille.
Joopajoo. Reilu 8 kilsaa siitä tuli ja tukalassa kuumuudessa aikaa kului liian paljon. Päähän iski taas kauhea särky ja alan epäillä sen liittyvän kuumuuteen. Ei aurinkoon. Jospa ens kerralla meen ilman huivia, pää tuulettuu enemmän, mutta ei ole suojassa auringolta. Vai oonko mä allerginen juoksemiselle?
Hoo esitteli puhdasta osaamista. Tehtiin kujaa joka oli aika pitkänä jo. Vaan silti vaalea neropatti löysi oikein sisään ja ulos mistä kulmasta vaan tai vaikka putken kautta. Tämä 2by2:n ja kujan sattumanvarainen yhdistelmä tuntuu olevan erinomainen metodi. Ainakin kun oppilas on näin poikkeuksellisen erinomainen!
Seuraavaksi tehtiin pikkuruinen hyvin suora ratapätkä. Semmosethan on meitin Hoppulin leipälaji. Haastetta tuotti ainoastaan kun lähtö oli maali ja piti jättää namikuppi taakse ennen kun pääsi herkuttelemaan. Poispäin kupista vauhti oli vaisu, mutta takaisinpäin korjattiin vajaus. Ja matkalla toki oma-alotteisesti kaikki tielle osuvat esteet, eli ne oikeat.
Loppuun vähän monimutkaisempi kuvio, jossa piti kiertää kulma ja muutenkin seurata ohjausta, eikä vaan kaahata kohti maaliksi sopivia kohteita kuten Marjoa. Rata loppu puomiin jonka otimme kertauksen vuoksi ensin pelkästään. Ja sehän sujui! Poppel on niin kaamean fiksu, tekee mitä tarvitsee, että pääsee palkalle.
Vähän saatiin neuvotella, millon sinne palkalle lähdetään, mutta kyllä sieltä ihan hienoa kuuntelemistakin ilmaantui. Tosin Poopo taisi oppia radan. Mutta mitä siitä, hienosti meni. Täysin varmasti ja turvallisesti putkesta puomille kerta toisensa jälkeen. Puomin suoritusvauhti on huolellisen verkkainen ja saakin olla. Muutenkin Hoppu työskentelee tosi viisaan oloisesti, tekee rauhassa mitä pitää eikä kaahaile päättömänä kuten jotkut muut. Todella armollinen ja helppo ohjattava. Olkoonkin hitaanpuoleinen, kyllä luulisi vauhdin lisääntyvän kokemuksen myötä. Ellei lisäänny, niin sitten eletään sen mukaan. Ei se kuitenkaan mikään etana ole, semmonen normaali vaan. Hidas verrattuna vain äitiinsä.
Sinnin treenien rata oli oikein mukava. Paljon sellaisia kohtia, joita me osataan. Vai olisiko niin, että me aletaan osata jo aika paljon.. Laitettiin rimat strategisesti korkealle suorilla ja käännöskohtiin matalammalle. Ei pitäisi Sinnin väittää että vaaditaan liikaa. Ja silti hän väitti. Kyllä ne korkeat huomattiin sieltä suorilta ja piti käskyttää tiukkaan jotta meni yli. Muutenkin aika tiukkaa keskustelua käytiin useampaan otteeseen, että ollaanko tänne tultu huutamaan vai mitä.
Keskustelujen välissä tehtiin huikeita pätkiä. Sinni on ihan supertaitava, nopea ja upea. Ihanasti putket imi ja muutenkin auttoi etenemään. Kontaktit kyllä osataan, mutta niiden jälkeen pitäisi saada palkka tai alkaa huuto. Täytyypi treenata kontaktin jälkeisiä keppejä ja muuta vaativaa.
Hassusti Sinni luuli ekaa puomia keinuksi ja varoi, mutta sen jälkeistä keinua tai myöhemmin tulevia uusia puomeja ja keinuja ei epäröinyt ollenkaan. Ehkä Sinni olettaa jokaisen kapean kontaktin olevan keinu kunnes toisin toteaa. Taisi se kisoissakin ekan puomin ottaa varovasti.
Sinni sai palautella radan jälkeen kun minä söin kakkua. Sitten mentiin syömään loput namit pois hypyn eteen. Tarkotus oli siis tehdä samaa lähtöhypyn eteen rauhottumista kuin pe, mutta ei se ihan samallalailla sujunut. Yksin tehdessä tulee mulle liikaa liikettä ja Sinnin on paljon hankalampi rauhottua. Lisäksi hankaluutta tuotti suhteellisen vilkas treeni-ilta, ympäristö oli aivan liian jännittävä Sinnin keskittyä ja rauhottua.
Maanantaina juostiin taas. Nyt mentiin kaksi kiekkaa ja koirat koko ajan irti. Oli niin kamalan kuuma, että sain juosta hiljaisuudessa. Vasta ekan kiekan puolivälissä Sinni opasti Hopun pientareen lätäkköön ja siitäkös riemu repesi! Hoppu jumittui ojaan kokonaan. Pitkän matkaa neiti juoksi rapakossa kyntäen nenällä tietä..? Superautuas löytö ja ihanan kurainen pieni otus.
Uiskentelu viimeisteltiin tekolammella kunnon pulahdukseen. Siinä autoin viskomalla tikkuja ulapalle ja lutraajakaksikko uiskenteli innoissaan. Hoppu jäi veteen tekemään omia kuvioitaan kun Sinni tuli rantaan huutamaan lisää tikkujenviskontaa. Olin siinä vaiheessa jo itsekin niin kurassa, että taidettiin jatkaa vaan matkaa.
Tokalla kiekalla otettiin uiskentelu järkevämmin. Hoppu sai mennä edeltä puljaamaan omiaan ja Sinni kävi vedessä vain hakemassa yhden tikun. Olisi saanut enemmänkin, mutta pidin tärkeämpänä pitää harmaan suun kiinni. Se pysyi kiinni niin kauan kun mulla oli ote valjaista, pitäisi varmaan miettiä jotain uimanarua Tintille.
Joopajoo. Reilu 8 kilsaa siitä tuli ja tukalassa kuumuudessa aikaa kului liian paljon. Päähän iski taas kauhea särky ja alan epäillä sen liittyvän kuumuuteen. Ei aurinkoon. Jospa ens kerralla meen ilman huivia, pää tuulettuu enemmän, mutta ei ole suojassa auringolta. Vai oonko mä allerginen juoksemiselle?
lauantai 19. toukokuuta 2012
Paskanen säkä
Perjantaille oli buukattu PAW. Pakko oli vaan aamusta tehdä töitä
niin vasta iltapäivällä päästiin hommiin. Jo alkulenkillä Simppa löysi
jonkun ihanan kasan ja koko koira ja erityisesti sään seutu sai rapsakan
kuorrutuksen.
Tehtiin eilistä kolmosten agirataa, vähän lyhennettynä. Sinni esitteli hienoja putkeenirtoamisia sekä melkein hyviä kontakteja, keppejä ja muutakin. Pienillä täsmäkertauksilla ja -palkkauksilla saatiin osaamiset just eikä melkein. Tosi upeaa osaamista on piilossa tuossa paskaisessa luikero-otuksessa. Ainakin kun hypyt oli maahan kaivettu.
Hoppu teki ihan pientä juttua namikupilla. Ensin HYSsiä ja oli selvästi tosi hölmöä tämmönen nyhjääminen. Kun viimein alkoi kääntyä kunnolla takas mun luokse niin voitiin siirtyä isompiin linjoihin. Namikuppi ja pitkät suorat, ne on Hopun juttu. Tyyppi kaahasi edestakas pituus-rengas-putki-suoraa kun on niin kivaa! Ihan turha oli yrittää saada mitään mutkia mihinkään kun Hoppu kyllä tietää mihin on menossa, täysiä suoraan! Siis yritys oli saada pieni kuvio siihen ennen sitä suoraa, mutta ei oikein onnannu. Pääasia, että on kivaa. Me vaan tehdään nyt kupin kanssa ja koitetaan vaan saada Hoppu tekemään töitä myös poispäin siitä kupista...
Sinni teki tokalla kiekallaan yhtä hyppyä. Hänen piti istua, katsoa eteen, odottaa lupaa ja hypätä yli kupille. Ei ole ollenkaan simppeli juttu Sinnille tämä. Ja toisaalta juuri tällainen treeni on todella hyvää Sinnille. Saatiin vahvistettua lähtöön rauhottumista joka on viime aikoina tyystin kadonnut. Tärkeimpänä saatiin vahvistettua rohkeutta yhdellä hypyllä. Korkeus oli 20-45 ja toistoja tuli parikymmentä. Ihan nätisti onnistui ylitys koko ajan vaikka huimissa korkeuksissa käytiinkin. Nätisti alkoi sujua myös se istuminen. Sain jopa liikkua siellä :) Lopussa Tööt teki muutaman toiston väleineen jo ihan hipihiljaa! Palkinnoksi suuresta kärsivällisyydestä teimme loppuun vielä kerran radan. Ihan nappiin ei mennyt, mutta tarpeeksi. Simppa on kovin kovin hieno, kunhan keskittyy olennaiseen.
Hoobel sai tehdä keppejä. Kahdella parilla mentiin ja alotettiin vallan helpolla, ulkonahan ei olla ennen tehty. Hyvin meni ja kaikenlaista kulmaa opiskeltiin. Umpikulma oli hankala kun ei olisi taittunut ekaan väliin. Siihen saatiin hyvää treeniä ja alkoi esiintyä topakkaa työntekoa taipumisen eteen. Kaikenkaikkiaan oli kivat treenit. Eilisen päälle tuli rutkasti kaivattua balsamia.
Lauantai oli sitten hyvä olla jo vaan juoksupäivä. Lähdettiin äitiltä uuden hienon juomapullollisen juoksuvyön kanssa. Lenkkimme sijottui kätevästi Extremerunin starttimaininkeihin. Kerittiin kyllä alta pois, mikä oli kätevää sinänsäkin, että osa matkaa mentiin kisarataa pitkin. Ei silti suoritettu esteitä. Autojen yli kiipeily olisi ollut ihan tyhmää, mutta koirat varmaan olisi olleet onnellisia ryömimisestä ja rapakon ylityksestä. Ei inspannut esteet kun muutenkin tuntui tahmealta. Uskon silti, että parempi vaan elää normaalisti, se on allergia joka jarruttaa ja sen ei saa antaa voittaa.
Tehtiin eilistä kolmosten agirataa, vähän lyhennettynä. Sinni esitteli hienoja putkeenirtoamisia sekä melkein hyviä kontakteja, keppejä ja muutakin. Pienillä täsmäkertauksilla ja -palkkauksilla saatiin osaamiset just eikä melkein. Tosi upeaa osaamista on piilossa tuossa paskaisessa luikero-otuksessa. Ainakin kun hypyt oli maahan kaivettu.
Hoppu teki ihan pientä juttua namikupilla. Ensin HYSsiä ja oli selvästi tosi hölmöä tämmönen nyhjääminen. Kun viimein alkoi kääntyä kunnolla takas mun luokse niin voitiin siirtyä isompiin linjoihin. Namikuppi ja pitkät suorat, ne on Hopun juttu. Tyyppi kaahasi edestakas pituus-rengas-putki-suoraa kun on niin kivaa! Ihan turha oli yrittää saada mitään mutkia mihinkään kun Hoppu kyllä tietää mihin on menossa, täysiä suoraan! Siis yritys oli saada pieni kuvio siihen ennen sitä suoraa, mutta ei oikein onnannu. Pääasia, että on kivaa. Me vaan tehdään nyt kupin kanssa ja koitetaan vaan saada Hoppu tekemään töitä myös poispäin siitä kupista...
Sinni teki tokalla kiekallaan yhtä hyppyä. Hänen piti istua, katsoa eteen, odottaa lupaa ja hypätä yli kupille. Ei ole ollenkaan simppeli juttu Sinnille tämä. Ja toisaalta juuri tällainen treeni on todella hyvää Sinnille. Saatiin vahvistettua lähtöön rauhottumista joka on viime aikoina tyystin kadonnut. Tärkeimpänä saatiin vahvistettua rohkeutta yhdellä hypyllä. Korkeus oli 20-45 ja toistoja tuli parikymmentä. Ihan nätisti onnistui ylitys koko ajan vaikka huimissa korkeuksissa käytiinkin. Nätisti alkoi sujua myös se istuminen. Sain jopa liikkua siellä :) Lopussa Tööt teki muutaman toiston väleineen jo ihan hipihiljaa! Palkinnoksi suuresta kärsivällisyydestä teimme loppuun vielä kerran radan. Ihan nappiin ei mennyt, mutta tarpeeksi. Simppa on kovin kovin hieno, kunhan keskittyy olennaiseen.
Hoobel sai tehdä keppejä. Kahdella parilla mentiin ja alotettiin vallan helpolla, ulkonahan ei olla ennen tehty. Hyvin meni ja kaikenlaista kulmaa opiskeltiin. Umpikulma oli hankala kun ei olisi taittunut ekaan väliin. Siihen saatiin hyvää treeniä ja alkoi esiintyä topakkaa työntekoa taipumisen eteen. Kaikenkaikkiaan oli kivat treenit. Eilisen päälle tuli rutkasti kaivattua balsamia.
Lauantai oli sitten hyvä olla jo vaan juoksupäivä. Lähdettiin äitiltä uuden hienon juomapullollisen juoksuvyön kanssa. Lenkkimme sijottui kätevästi Extremerunin starttimaininkeihin. Kerittiin kyllä alta pois, mikä oli kätevää sinänsäkin, että osa matkaa mentiin kisarataa pitkin. Ei silti suoritettu esteitä. Autojen yli kiipeily olisi ollut ihan tyhmää, mutta koirat varmaan olisi olleet onnellisia ryömimisestä ja rapakon ylityksestä. Ei inspannut esteet kun muutenkin tuntui tahmealta. Uskon silti, että parempi vaan elää normaalisti, se on allergia joka jarruttaa ja sen ei saa antaa voittaa.
Rimakauhu
Ei me haluttu mennä kisoihin. Päätin sen jo edellisenä iltana kun ynnäsin: Sinni ei halua hypätä+mulla ei ihan paras jaksaminen= ei ole odotettavissa iloisia yllätyksiä.
Käytimme aamupäivän paremmin. Vaikka en ollut ottanut suunnitelmanmuutoksessa huomioon kaikkia sitoumuksia ja sen takia piti kuitenkin käydä Ojangossa aamulla. Sitkeästi palasimme sataman harvoille nurmiplänteille. Tein Sinnille ruudun ja Hopulle normaaleilla askelilla jäljen.
Sinni ei ihan tarkkaan taida tajuta miten kepit ja maahanmeno liittyvät yhteen. Se tökkii monta keppiä läpi ja käy sitten keskelle maahan. Nenää hän kyllä ymmärtää käyttää, kova tuhina käy kun etsii viimeisiä keppejä. Siinä vaiheessa osaan jo itse käskyttää maahan oikea-aikaisemmin ja osuu yleensä oikein keppi tassujen väliin.
Hoppu oli ihan hukassa harvaan tallatun jäljen kanssa. Saattoi myös olla, että tienpiennarnurtsi oli turhan hajuinen. Jäljen kulku meni niin, että minä pidättelin koko ajan kun Hoppu risteili missä sattuu. Välillä Hoppu löysi takajäljen ja itseasiassa kaikki kepit löytyi näin. Eteenpäin ei kertakaikkiaan osannut mennä jälkeä pitkin. Ei olisi saanut antaa löytää takajäljeltä keppejä. Turhan pihisti suhtaudun jalkojeni työhön nyt. Ei se ole niin suuri menetys vaikka vaivalla tekemäni jälki juostaisiinkin sekunnissa läpi yhtään keppiä löytämättä. Siitä oppii enemmän ja parempia asioita kuin tuosta väkisin jarruttamisesta ja takajäljen keppilöydoistä.
Vaihdettiin vähän syrjempään paikkaan kun suunnitelma golfkentän reunamaiden valtaamisesta kaatui jaloista ponnahtavaan rusakkoon.
Ei löydetty kovin hyvää paikkaa ja Sinni saikin etsiä keppinsä asfaltilta. Lähinnä siis tarkenneltiin ilmaisun periaatetta. Ihan hyvin alkoi Sinni tarjoamaan maahanmenoa kepeille.
Hopulle tein tiiviillä askelilla suoran ja helpon jäljen. Tämä meni jo vähän paremmin kuin edellinen, mutta selvästi väsy painoi tai usko oli vähän kateissa. Taas esiintyi sitä kaahausta jolla Hoppu tuntuu korvaavan varmuuden. Ei kiinnittynyt jäljelle kunnolla missään vaiheessa. Mutta löysi kuitenkin keppejä edestäänkin, eikä vain takajäljeltä.
Näiden ahkerointien jälkeen olin ihan hiessä. Sadevaatteet ja seisova kuuma ilma on huono yhdistelmä. Mentiin kotiin huilimaan enkä jaksanut lähteä Sinnin kanssa pyöräilemään vaikka piti. Ja kohta suunnattiinkin Poppelin kanssa töihin kisoihin. Seuraneiti Poppis hengasi mukana koko työvuoron ja sai toki keittoannoksensakin. Töiden jälkeen katsottiin Kiusan radat ja tuumailtiin Hopun kanssa, että onneksi sikailu ei ole periytynyt meille. Äiti on kyllä aikamoinen, kaikinpuolin. Toivottavasti äiti pääsisi vielä näyttämään ne parhaatkin puolensa kisa-areenoille. Niissä sitä olisi nähtävää ja leuat revähtelisivät ratojen reunoilla. Se olisi maailman upeinta agilityä johon ainutlaatuisen koiran kanssa pystyy vain yksi ainoa ohjaaja.
Hopun päivä oli nyt tässä, mutta Sinnin päivä pääsi vasta käyntiin. Lähdimme sinne pyöräilemään. Sopivasti alkoi nyt sitten sataa ja äklöä oli koko viiden kilsan matka. Meni ihan siististi, mutta ihan parasta rentoutta ei saatu esiin.
Lenkin jälkeen käytiin äkkiä kuivattelemassa kotona ja lähdettiin hyppytunnille.
1. putki-13 jalkaa-okseri 20-30 -15 jalkaa-samanlainen okseri-putki. Okserien eturima 5cm matalampi.
-Tämä oli ihan helppoa. Tosi nätisti osasi siirtää painon ja ihan hiljaa eteni välin. Ei nostettu enempää ettei tarvinnut jännittyä yhtään.
2. putki- 11 jalkaa- kolmoissarja- 8-12 jalkaa- 35 pysty. Jalka kerrallaan pidennettiin.
-Meni oikein sujuvasti innarina kunnes pisin väli oli vähän jännittynyt. Kaikki muut muutokset oli ihan sujuvia, niin pidennykset kuin lyhennykset.
3. 35 pysty- 15 jalkaa- perussarja
-Oli ihan tosi tosi vaikeeta. Siirrettiin namikuppi ihan ekan hypyn taakse ja silti neuvoteltiin pitkään siitä, että tosiaan yli olisi mentävä. Kammottava rimakauhu iski kun noin vaan pitäisi yksittäisestä korkeasta hypystä selvitä. Pikkuhiljaa saatiin hyppy kerrallaan perussarjakin mukaan ja senkin suorittamisesta oli usko poissa. Pelottava starttihyppy söi kaiken itseluottamuksen Sinniltä. Oli todellakin oikea päätös jättää kisat väliin.
Vielä loppulenkki ja näin oli rankka päivä pulkassa. Rentoa helatorstaita vaan!
Käytimme aamupäivän paremmin. Vaikka en ollut ottanut suunnitelmanmuutoksessa huomioon kaikkia sitoumuksia ja sen takia piti kuitenkin käydä Ojangossa aamulla. Sitkeästi palasimme sataman harvoille nurmiplänteille. Tein Sinnille ruudun ja Hopulle normaaleilla askelilla jäljen.
Sinni ei ihan tarkkaan taida tajuta miten kepit ja maahanmeno liittyvät yhteen. Se tökkii monta keppiä läpi ja käy sitten keskelle maahan. Nenää hän kyllä ymmärtää käyttää, kova tuhina käy kun etsii viimeisiä keppejä. Siinä vaiheessa osaan jo itse käskyttää maahan oikea-aikaisemmin ja osuu yleensä oikein keppi tassujen väliin.
Hoppu oli ihan hukassa harvaan tallatun jäljen kanssa. Saattoi myös olla, että tienpiennarnurtsi oli turhan hajuinen. Jäljen kulku meni niin, että minä pidättelin koko ajan kun Hoppu risteili missä sattuu. Välillä Hoppu löysi takajäljen ja itseasiassa kaikki kepit löytyi näin. Eteenpäin ei kertakaikkiaan osannut mennä jälkeä pitkin. Ei olisi saanut antaa löytää takajäljeltä keppejä. Turhan pihisti suhtaudun jalkojeni työhön nyt. Ei se ole niin suuri menetys vaikka vaivalla tekemäni jälki juostaisiinkin sekunnissa läpi yhtään keppiä löytämättä. Siitä oppii enemmän ja parempia asioita kuin tuosta väkisin jarruttamisesta ja takajäljen keppilöydoistä.
Vaihdettiin vähän syrjempään paikkaan kun suunnitelma golfkentän reunamaiden valtaamisesta kaatui jaloista ponnahtavaan rusakkoon.
Ei löydetty kovin hyvää paikkaa ja Sinni saikin etsiä keppinsä asfaltilta. Lähinnä siis tarkenneltiin ilmaisun periaatetta. Ihan hyvin alkoi Sinni tarjoamaan maahanmenoa kepeille.
Hopulle tein tiiviillä askelilla suoran ja helpon jäljen. Tämä meni jo vähän paremmin kuin edellinen, mutta selvästi väsy painoi tai usko oli vähän kateissa. Taas esiintyi sitä kaahausta jolla Hoppu tuntuu korvaavan varmuuden. Ei kiinnittynyt jäljelle kunnolla missään vaiheessa. Mutta löysi kuitenkin keppejä edestäänkin, eikä vain takajäljeltä.
Näiden ahkerointien jälkeen olin ihan hiessä. Sadevaatteet ja seisova kuuma ilma on huono yhdistelmä. Mentiin kotiin huilimaan enkä jaksanut lähteä Sinnin kanssa pyöräilemään vaikka piti. Ja kohta suunnattiinkin Poppelin kanssa töihin kisoihin. Seuraneiti Poppis hengasi mukana koko työvuoron ja sai toki keittoannoksensakin. Töiden jälkeen katsottiin Kiusan radat ja tuumailtiin Hopun kanssa, että onneksi sikailu ei ole periytynyt meille. Äiti on kyllä aikamoinen, kaikinpuolin. Toivottavasti äiti pääsisi vielä näyttämään ne parhaatkin puolensa kisa-areenoille. Niissä sitä olisi nähtävää ja leuat revähtelisivät ratojen reunoilla. Se olisi maailman upeinta agilityä johon ainutlaatuisen koiran kanssa pystyy vain yksi ainoa ohjaaja.
Hopun päivä oli nyt tässä, mutta Sinnin päivä pääsi vasta käyntiin. Lähdimme sinne pyöräilemään. Sopivasti alkoi nyt sitten sataa ja äklöä oli koko viiden kilsan matka. Meni ihan siististi, mutta ihan parasta rentoutta ei saatu esiin.
Lenkin jälkeen käytiin äkkiä kuivattelemassa kotona ja lähdettiin hyppytunnille.
1. putki-13 jalkaa-okseri 20-30 -15 jalkaa-samanlainen okseri-putki. Okserien eturima 5cm matalampi.
-Tämä oli ihan helppoa. Tosi nätisti osasi siirtää painon ja ihan hiljaa eteni välin. Ei nostettu enempää ettei tarvinnut jännittyä yhtään.
2. putki- 11 jalkaa- kolmoissarja- 8-12 jalkaa- 35 pysty. Jalka kerrallaan pidennettiin.
-Meni oikein sujuvasti innarina kunnes pisin väli oli vähän jännittynyt. Kaikki muut muutokset oli ihan sujuvia, niin pidennykset kuin lyhennykset.
3. 35 pysty- 15 jalkaa- perussarja
-Oli ihan tosi tosi vaikeeta. Siirrettiin namikuppi ihan ekan hypyn taakse ja silti neuvoteltiin pitkään siitä, että tosiaan yli olisi mentävä. Kammottava rimakauhu iski kun noin vaan pitäisi yksittäisestä korkeasta hypystä selvitä. Pikkuhiljaa saatiin hyppy kerrallaan perussarjakin mukaan ja senkin suorittamisesta oli usko poissa. Pelottava starttihyppy söi kaiken itseluottamuksen Sinniltä. Oli todellakin oikea päätös jättää kisat väliin.
Vielä loppulenkki ja näin oli rankka päivä pulkassa. Rentoa helatorstaita vaan!
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Jokohan sitä
Maanantaina päätin olla terve ja mentiin juoksemaan. Viikon tauko on ihan tarpeeksi. Uutela kierrettiin ja Hoopo juoksi omia teitään. Suhteellisen hyvin meni, vaikken ihan oikeasti pelkästään terve ole.
Tiistaina koko päivä meni pankissa asuntokaupoissa. Illalla kuitenkin jälkikurssin aika. Mentiin ajoissa ja käytiin kävelyllä ja kerkesin tehdä Sinnin kanssa vähän keppileikkiäkin. Hyvin osasi keskittyä asiaan ja muisti mitä pitää tehdä.
Varsinainen kurssilainen teki kaksi jälkeä. Kummatkin siistille nurmikolle, pituus vajaa 100m, kepit vajaa 10m välein, askeleet kiinni toisissaan muttei enää vierekkäin. Harjoteltiin jälkirutiineja, piti istua nätisti kun vaihdettiin valjaat, sitten luvalla liikkeelle ja käsky "JÄLKI" kun löytää jäljen. Neitokainen oli ihan kone. Ekalta merkkasi 7/10 keppiä, mutta pysyi koko ajan oikealla tiellä, vähän vaan vauhtia oli liikaa. Toka jälki oli mutkaisempi ja välillä meinasi hukkua. Nyt kuitenkin jarruttelin enemmän ja niinhän sieltä nousi 9/10! Vähän hankala tasapainotella sen kanssa jarruttaako vai antaako mennä ihan omin avuin. Tuntuu lähtevän kaahaamaan herkästi silloin kun jälki hukkuu. Mutta tutkaillaan. Ihan guruhan Hoppu tossa hommassa on joka tapauksessa. Pitää alkaa lueskelemaan jotain koesääntöjä. Paitsi että, niitä varten pitää suorittaa BH ja mitä muuta tylsää vielä..
Sinnille tein pienen ruudun siihen auton viereen vielä. Otin Hopun myös ulos kannustamaan Simppaa. Vähän Tööt silti epäröi, joku koira tässä on oltava haudattuna. Juuri sen hitusen rennommin Sinni silti uskalsi olla, että saatiin edes jotenkuten muutama keppi maattua. Sitten iso leikki ja kotiin. Pitäisi tehdä noita nyt vaan tosi tutuissa paikoissa jotta poistuisi tämä mielleyhtymä kepit->luonnetestin kaltainen kauhea tilanne.
Tänään oli juoksupäivä. Olo huonompi kuin maantaina, mutta siltä ei kysytä. Piti kiertää kaksi kertaa 3,6 mutta kun ekaan kiekkaan meni 40 min niin sai riittää. Molemmat tyypit oli koko kiekan irti. En edes jaksanut pitää mitään jöötä, tajutkoon itse miten kannattaa olla. Alkuun oli aika paljon möykkää ja kilpajuoksua, mutta loppua kohden oli tasaisempaa. Lopussa näytti itseasiassa lähes väsyneiltä tyypit, taisi kuumuus rasittaa.
Ojangossa kun oltiin ja hyppytreeniä ei ole tehty vaikka huomenna olisi taas kisat, niin siitä sitten rakentamaan. Tein hyppysuorista ja putkista neljän suoran siksakin käyttäen koko kentän mitan. Ajatus oli ottaa kolme toistoa, ensin eri korkeuksilla pääasiassa 40 ja 45, myös medimuuri mukana. Mutta se oli Töötölle ihan liikaa. Meni kyllä tosi hienosti putkesta putkeen monta väliä, mutta vaikeita oli korkeat hypyt ja sinne muurille sitten jo räsähti päin. Tehtiin osissa ja niin vaan olisi Sinni kiertänyt hypyt jos en ollut ihan vieressä käskemässä.
Toka vaihe tehtiin ennen taukoa. Laitoin kaikki rimat tosi matalalle ja mentiin ihan vaan läpi koko rata. Tosi tosi hienosti Sinni luki rataa ja sain aika huolettomasti leikata takana kun neiti syöksyi putkeen!!
Välissä tuli Hoppu tekemään saman radan matalilla hypyillä. Ensin muistuteltiin rengasta ja hyvin se sieltä löytyi. Sen jälkeen alkoikin puhti loppumaan. Tehtiin silti rata kokonaan ja melko mallikkaasti sujui. Intoa vaan ei ollut enää nimeksikään. Palkkasin ihanalla turkisnerulelulla ja juostiin autoon.
Vikana laitoin Sinnille hyppysuorat vinoiksi, rimat edelleen matalalla. Tehtiin kerran läpi ja meni hienosti. Kunpa Simppalaisen ei tarvitsisi hypätä niin korkeita.
Kotimatkalla käytiin Vaaralan kuopilla uimassa. Sinnillä ei ollut mitään ongelmia kun oli ihana cuz mukana. Hoppu sen sijaan ei millään tuonut lelua mulle asti. Eihän sitä ole siltä uimaloissa vaadittu ja nyt kun aloin vaatimaan niin meni konseptit ihan sekasin. Lähdettiin sitten pois ja lelu jäi loppujenlopuksi lillumaan keskelle lampea.
Tiistaina koko päivä meni pankissa asuntokaupoissa. Illalla kuitenkin jälkikurssin aika. Mentiin ajoissa ja käytiin kävelyllä ja kerkesin tehdä Sinnin kanssa vähän keppileikkiäkin. Hyvin osasi keskittyä asiaan ja muisti mitä pitää tehdä.
Varsinainen kurssilainen teki kaksi jälkeä. Kummatkin siistille nurmikolle, pituus vajaa 100m, kepit vajaa 10m välein, askeleet kiinni toisissaan muttei enää vierekkäin. Harjoteltiin jälkirutiineja, piti istua nätisti kun vaihdettiin valjaat, sitten luvalla liikkeelle ja käsky "JÄLKI" kun löytää jäljen. Neitokainen oli ihan kone. Ekalta merkkasi 7/10 keppiä, mutta pysyi koko ajan oikealla tiellä, vähän vaan vauhtia oli liikaa. Toka jälki oli mutkaisempi ja välillä meinasi hukkua. Nyt kuitenkin jarruttelin enemmän ja niinhän sieltä nousi 9/10! Vähän hankala tasapainotella sen kanssa jarruttaako vai antaako mennä ihan omin avuin. Tuntuu lähtevän kaahaamaan herkästi silloin kun jälki hukkuu. Mutta tutkaillaan. Ihan guruhan Hoppu tossa hommassa on joka tapauksessa. Pitää alkaa lueskelemaan jotain koesääntöjä. Paitsi että, niitä varten pitää suorittaa BH ja mitä muuta tylsää vielä..
Sinnille tein pienen ruudun siihen auton viereen vielä. Otin Hopun myös ulos kannustamaan Simppaa. Vähän Tööt silti epäröi, joku koira tässä on oltava haudattuna. Juuri sen hitusen rennommin Sinni silti uskalsi olla, että saatiin edes jotenkuten muutama keppi maattua. Sitten iso leikki ja kotiin. Pitäisi tehdä noita nyt vaan tosi tutuissa paikoissa jotta poistuisi tämä mielleyhtymä kepit->luonnetestin kaltainen kauhea tilanne.
Tänään oli juoksupäivä. Olo huonompi kuin maantaina, mutta siltä ei kysytä. Piti kiertää kaksi kertaa 3,6 mutta kun ekaan kiekkaan meni 40 min niin sai riittää. Molemmat tyypit oli koko kiekan irti. En edes jaksanut pitää mitään jöötä, tajutkoon itse miten kannattaa olla. Alkuun oli aika paljon möykkää ja kilpajuoksua, mutta loppua kohden oli tasaisempaa. Lopussa näytti itseasiassa lähes väsyneiltä tyypit, taisi kuumuus rasittaa.
Ojangossa kun oltiin ja hyppytreeniä ei ole tehty vaikka huomenna olisi taas kisat, niin siitä sitten rakentamaan. Tein hyppysuorista ja putkista neljän suoran siksakin käyttäen koko kentän mitan. Ajatus oli ottaa kolme toistoa, ensin eri korkeuksilla pääasiassa 40 ja 45, myös medimuuri mukana. Mutta se oli Töötölle ihan liikaa. Meni kyllä tosi hienosti putkesta putkeen monta väliä, mutta vaikeita oli korkeat hypyt ja sinne muurille sitten jo räsähti päin. Tehtiin osissa ja niin vaan olisi Sinni kiertänyt hypyt jos en ollut ihan vieressä käskemässä.
Toka vaihe tehtiin ennen taukoa. Laitoin kaikki rimat tosi matalalle ja mentiin ihan vaan läpi koko rata. Tosi tosi hienosti Sinni luki rataa ja sain aika huolettomasti leikata takana kun neiti syöksyi putkeen!!
Välissä tuli Hoppu tekemään saman radan matalilla hypyillä. Ensin muistuteltiin rengasta ja hyvin se sieltä löytyi. Sen jälkeen alkoikin puhti loppumaan. Tehtiin silti rata kokonaan ja melko mallikkaasti sujui. Intoa vaan ei ollut enää nimeksikään. Palkkasin ihanalla turkisnerulelulla ja juostiin autoon.
Vikana laitoin Sinnille hyppysuorat vinoiksi, rimat edelleen matalalla. Tehtiin kerran läpi ja meni hienosti. Kunpa Simppalaisen ei tarvitsisi hypätä niin korkeita.
Kotimatkalla käytiin Vaaralan kuopilla uimassa. Sinnillä ei ollut mitään ongelmia kun oli ihana cuz mukana. Hoppu sen sijaan ei millään tuonut lelua mulle asti. Eihän sitä ole siltä uimaloissa vaadittu ja nyt kun aloin vaatimaan niin meni konseptit ihan sekasin. Lähdettiin sitten pois ja lelu jäi loppujenlopuksi lillumaan keskelle lampea.
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Rääh
On tyhmää olla kipeä. Ei pääse juoksemaan, ei treenaamaan hyppäämistä eikä jälkihommia. Ei edes ihan tavallisille lenkeille. Pakko ottaa kaikki mieleen tulevat poppakonstit käyttöön, että kunto paranisi, koska lauantaina oli kisat.
Mitään mielettömyyksiä ei voi odottaa kisoissa tapahtuvan kun edeltävä viikko on vaan lorvittu. Mutta kyllä sitä toivoisi silti edes kohtuullista esitystä omalla tasolla. Vaan ei.
Neljä starttia Sinnin kanssa "juostiin". Yhtäkään ei ole nauhalla, eikä tarvikaan olla. Jo ekalla radalla Sinni ilmoitti, ettei osaa hypätä, ei vaikka rimat oli 35. Kaikille hypyille tuli kielto, useimmille useampi. Eikä ollut kiinni vain epäselvästä ohjauksesta. Eikä edes pelkästään ekan virheen jälkeisestä kiehumatilasta. Sinni ihan järjestelmällisesti kiersi hypyt tai jumitti hypyn edessä. Aivan järjettömän turhauttavaa kun juuri ja vain tätä me on treenattu viime aikoina.
Myös kepit oli vaikeat. Niissä tosin järkevämpää ongelmaa, virheet tuli loogisesti vaativissa kohdissa. Ekalla radalla meni ihan hienosti kun oli helpossa kohtaa, muilla radoilla oli oikeasti haastetta kun mielentilakaan ei ollut ihan optimaalinen. Pari kertaa vedätin liikaa ja kerran oli vaikeahko kulma.
Onnistumisia oli kaikki kontaktit. Ei mitään epäselvää vaikka juoksin aika isostikin ohi. Lisäksi Sinni irtosi putkiin monessa kohtaa tosi hienosti! Kyllä viime aikojen treeneistä on jotain hyötyä ollut! Lisäksi täytyy mainita, että lähdöt oli hyviä. Kolmannella radalla oli vähän vaikeuksia jäädä, mutta jäi kuitenkin. Olisi sekin show vältetty jos oma mielentila olisi ollut keskittyneempi.
Oli rankka aamupäivä. Puolikuntoisuudellani oli varmasti suuri osuus kokemuksen alakuloisuuteen. Cuzikin menetti merkityksensä. Tai olisi uusi vinkuva kelvannut, mutta sitä ei saanut soitella radan reunalla. Oli sitten vähän hankalampi viettää aikaa Töötön kanssa omaa vuoroa odottaessa.
Hoppu oli mukana lenkeillä ja kävin sen kanssa lopuksi ihan kahdestaankin lelua heittelemässä. Sen kummempia ohjelmia ei jaksanut järjestää.
Sunnuntaina oli vuoden ja ilmeisesti myös Hopun ihka eka vierailu mökillä. Äitienpäiväruualla oli läsnä myös westie Nukka, joka haastaa riitaa ihan huvikseen. Hopulla ei ollut sen kanssa mitään ongelmaa, jos ei provosoidu niin siinähän yksinään rähisee. Sinni sen sijaan ei ole koskaan oppinut olemaan Nukan kanssa. Ulkona vielä pysyi järkevä etäisyys, mutta sisällä oli riita heti pystyssä. No mun koirat sai hengata ulkona tutkimassa tonttia.
Lopussa kokeiltiin meressä uimista. Sinni meni yllättävän helpolla veteen ja sitkeästi etsi lelua paljon kauempaa kuin missä se oli. Hoppukin kyllä ymmärsi mistä oli kyse ja mielellään olisi uinut pidempäänkin. Itselle tuli kylmä ajatuksestakin ja aika lyhyeen jäi uiskentelut.
Mitään mielettömyyksiä ei voi odottaa kisoissa tapahtuvan kun edeltävä viikko on vaan lorvittu. Mutta kyllä sitä toivoisi silti edes kohtuullista esitystä omalla tasolla. Vaan ei.
Neljä starttia Sinnin kanssa "juostiin". Yhtäkään ei ole nauhalla, eikä tarvikaan olla. Jo ekalla radalla Sinni ilmoitti, ettei osaa hypätä, ei vaikka rimat oli 35. Kaikille hypyille tuli kielto, useimmille useampi. Eikä ollut kiinni vain epäselvästä ohjauksesta. Eikä edes pelkästään ekan virheen jälkeisestä kiehumatilasta. Sinni ihan järjestelmällisesti kiersi hypyt tai jumitti hypyn edessä. Aivan järjettömän turhauttavaa kun juuri ja vain tätä me on treenattu viime aikoina.
Myös kepit oli vaikeat. Niissä tosin järkevämpää ongelmaa, virheet tuli loogisesti vaativissa kohdissa. Ekalla radalla meni ihan hienosti kun oli helpossa kohtaa, muilla radoilla oli oikeasti haastetta kun mielentilakaan ei ollut ihan optimaalinen. Pari kertaa vedätin liikaa ja kerran oli vaikeahko kulma.
Onnistumisia oli kaikki kontaktit. Ei mitään epäselvää vaikka juoksin aika isostikin ohi. Lisäksi Sinni irtosi putkiin monessa kohtaa tosi hienosti! Kyllä viime aikojen treeneistä on jotain hyötyä ollut! Lisäksi täytyy mainita, että lähdöt oli hyviä. Kolmannella radalla oli vähän vaikeuksia jäädä, mutta jäi kuitenkin. Olisi sekin show vältetty jos oma mielentila olisi ollut keskittyneempi.
Oli rankka aamupäivä. Puolikuntoisuudellani oli varmasti suuri osuus kokemuksen alakuloisuuteen. Cuzikin menetti merkityksensä. Tai olisi uusi vinkuva kelvannut, mutta sitä ei saanut soitella radan reunalla. Oli sitten vähän hankalampi viettää aikaa Töötön kanssa omaa vuoroa odottaessa.
Hoppu oli mukana lenkeillä ja kävin sen kanssa lopuksi ihan kahdestaankin lelua heittelemässä. Sen kummempia ohjelmia ei jaksanut järjestää.
Sunnuntaina oli vuoden ja ilmeisesti myös Hopun ihka eka vierailu mökillä. Äitienpäiväruualla oli läsnä myös westie Nukka, joka haastaa riitaa ihan huvikseen. Hopulla ei ollut sen kanssa mitään ongelmaa, jos ei provosoidu niin siinähän yksinään rähisee. Sinni sen sijaan ei ole koskaan oppinut olemaan Nukan kanssa. Ulkona vielä pysyi järkevä etäisyys, mutta sisällä oli riita heti pystyssä. No mun koirat sai hengata ulkona tutkimassa tonttia.
Lopussa kokeiltiin meressä uimista. Sinni meni yllättävän helpolla veteen ja sitkeästi etsi lelua paljon kauempaa kuin missä se oli. Hoppukin kyllä ymmärsi mistä oli kyse ja mielellään olisi uinut pidempäänkin. Itselle tuli kylmä ajatuksestakin ja aika lyhyeen jäi uiskentelut.
torstai 10. toukokuuta 2012
Teiniangstimasennus
Kyllä muhun joku kuormitustila iski. Maanantai piti ottaa ihan höllästi kun päässä takoi ja kurkku ei olisi päästänyt lävitseen mitään. Tiistaina piti olla pystyssä vaikka väkisin kun ohjelmassa oli PAW ja jälkikurssi.
Kurvattiin Lahteen ja uskolliseen PAW-meininkiin treenattiin sitä mitä eniten oltiin vaille. Siis ulkoiltiin. Piti olla koirille paljon rasitetta ja mulle vähän. Melkein 7 km kuljettiin mäkisessä maastossa ja taisin rasittua hiukan enemmän kuin piti. Sinni rasittui just sopivasti, jos olisi kiinnitetty matkamittari Tinttiin, olisi lukema ollut varmaan yli 20 km. Yksi harmaa kivi viiletti koko lenkin omilla reiteillään, ihan sikkesiistiä oli Simpasta. Hoppu puolestaan ei ottanut irti yhtään mitään. Kulki vaan polulla mukana ja tylsäili. Onko se teinin oikuttelua vai juoksun jälkeistä masennusta..? Tai sitten hän vain todella kaukonäköisesti säästeli itseään illan jälkihommiin.
Jälkihommissa Hoppu ei todellakaan ollut tylsä tai väsynyt. Se veti ihan kaikin voimin aina autosta päästessään: Äkkiä töihin! Tänään tallattiin jo ihan jäljen muotoinen treeni. Keppejä puolen metrin välein siistissä nurmikossa ehkä 5 metriä. Tehtävä oli Hopulle ihan naurettavan helppo, paitsi että olihan se tavallaan haastavaa kun piti ryömiä koko jälki kun ei päässyt ikinä jaloilleen ennen kuin seuraava keppi löytyi. Toka jälki tehtiin vaikeampaan maastoon, heinäiseen metsään. Pituus oli jo 10 m ja keppien väli 1m. Vauhdilla paineltiin tämä, vauhdissa jäi keppejä välistä, taisi ilmaista ehkä puolet. Itse jäljen kulku oli siis aivan itsestään selvä.
Sinni oli mukana ja tein sille lopuksi oman ruudun. Simppa vaan oli ihan varma, että olin tuonut sen uuteen luonnetestiin tms. Sinni ei tehnyt yhtään mitään keppejä kohti, vahti vaan huolestuneena ympäristöä. Cuzikaan ei kelvannut, Höttöseen ei saanut mitään kontaktia. Otin välillä Hopun leikittämään ja rentouttamaan Tööttöä, mutta sen vaikutus päättyi heti kun Hoppu meni takaisin autoon.
Olipas hölmö juttu. Tämä on nyt luonnetestin peruja. Sinni oli pentuna tällainen uusissa paikoissa, mutta ei ole enää pitkiin aikoihin ollut tätä ongelmaa. Vaikea suhtautua kun on jotenkin epälooginen ongelma. Mutta ei ehkä kannata ottaa paineita, eletään vaan ja otetaan tilanteet semmosina kun ne tulee.
Keskiviikkona aktiivipäivä kostautui. Oli maattava sängyssä koko päivä. Koirat viihdytti toisiaan.
Torstai on edelleen ollut parantelua. Käytiin kuitenkin uimassa tossa naapurissa. Ennen uimavuoroa tallailin molemmille nuuhkuteltavaa. Hopulle risukkoheinikkoon joku 20m kepit parin metrin välein. Sinnille tiivis ruutu.
Tuli kiire ajaa jäljet ja johtui siitä tai jostain muusta, mutta Sinni ei päässyt fiilikseen. Sinni taisi nyt sitten oppia, että nää keppihommat on tosi epäilyttäviä. Tosi hyvä homma.
Hoppu puolestaan lähti hommiin ihan liian kovalla höyryllä. Löydettiin vaan ihan pari keppiä ja neiti kaahasi jälkeä edestakas. Kyllä se jälki taisi ihan oikein löytyä, mutta aika suurpiirteisesti. Pitääköhän tehdä vieläkin vaan pitempi ja kepit kymmenen metrin välein. Jos sitten alkaisi kepit löytyä.
Uimaan kerittiin ihan mainiosti ja käytettiin aika erittäin tehokkaasti. Kun Sinnillä oli Cuz, sain seistä itse siellä rampilla heittämässä leluja vaan samantien takasin. Ei vähentynyt lelun arvo Sinnille ollenkaan vaan loppuun asti loikkasi vauhdilla itse veteen. Kiikkerä Cuz on välillä hankala ottaa kiinni ja Tööttö sukelteli siellä lelun perässä, eikä todellakaan tykännyt siitä. Aika jännä juttu. Noin uskomattoman suuri arvo tolla lelulla on ja silti se ei saa aikaan mitään reaktiota kun Tööt menee lukkoon.
Kurvattiin Lahteen ja uskolliseen PAW-meininkiin treenattiin sitä mitä eniten oltiin vaille. Siis ulkoiltiin. Piti olla koirille paljon rasitetta ja mulle vähän. Melkein 7 km kuljettiin mäkisessä maastossa ja taisin rasittua hiukan enemmän kuin piti. Sinni rasittui just sopivasti, jos olisi kiinnitetty matkamittari Tinttiin, olisi lukema ollut varmaan yli 20 km. Yksi harmaa kivi viiletti koko lenkin omilla reiteillään, ihan sikkesiistiä oli Simpasta. Hoppu puolestaan ei ottanut irti yhtään mitään. Kulki vaan polulla mukana ja tylsäili. Onko se teinin oikuttelua vai juoksun jälkeistä masennusta..? Tai sitten hän vain todella kaukonäköisesti säästeli itseään illan jälkihommiin.
Jälkihommissa Hoppu ei todellakaan ollut tylsä tai väsynyt. Se veti ihan kaikin voimin aina autosta päästessään: Äkkiä töihin! Tänään tallattiin jo ihan jäljen muotoinen treeni. Keppejä puolen metrin välein siistissä nurmikossa ehkä 5 metriä. Tehtävä oli Hopulle ihan naurettavan helppo, paitsi että olihan se tavallaan haastavaa kun piti ryömiä koko jälki kun ei päässyt ikinä jaloilleen ennen kuin seuraava keppi löytyi. Toka jälki tehtiin vaikeampaan maastoon, heinäiseen metsään. Pituus oli jo 10 m ja keppien väli 1m. Vauhdilla paineltiin tämä, vauhdissa jäi keppejä välistä, taisi ilmaista ehkä puolet. Itse jäljen kulku oli siis aivan itsestään selvä.
Sinni oli mukana ja tein sille lopuksi oman ruudun. Simppa vaan oli ihan varma, että olin tuonut sen uuteen luonnetestiin tms. Sinni ei tehnyt yhtään mitään keppejä kohti, vahti vaan huolestuneena ympäristöä. Cuzikaan ei kelvannut, Höttöseen ei saanut mitään kontaktia. Otin välillä Hopun leikittämään ja rentouttamaan Tööttöä, mutta sen vaikutus päättyi heti kun Hoppu meni takaisin autoon.
Olipas hölmö juttu. Tämä on nyt luonnetestin peruja. Sinni oli pentuna tällainen uusissa paikoissa, mutta ei ole enää pitkiin aikoihin ollut tätä ongelmaa. Vaikea suhtautua kun on jotenkin epälooginen ongelma. Mutta ei ehkä kannata ottaa paineita, eletään vaan ja otetaan tilanteet semmosina kun ne tulee.
Keskiviikkona aktiivipäivä kostautui. Oli maattava sängyssä koko päivä. Koirat viihdytti toisiaan.
Torstai on edelleen ollut parantelua. Käytiin kuitenkin uimassa tossa naapurissa. Ennen uimavuoroa tallailin molemmille nuuhkuteltavaa. Hopulle risukkoheinikkoon joku 20m kepit parin metrin välein. Sinnille tiivis ruutu.
Tuli kiire ajaa jäljet ja johtui siitä tai jostain muusta, mutta Sinni ei päässyt fiilikseen. Sinni taisi nyt sitten oppia, että nää keppihommat on tosi epäilyttäviä. Tosi hyvä homma.
Hoppu puolestaan lähti hommiin ihan liian kovalla höyryllä. Löydettiin vaan ihan pari keppiä ja neiti kaahasi jälkeä edestakas. Kyllä se jälki taisi ihan oikein löytyä, mutta aika suurpiirteisesti. Pitääköhän tehdä vieläkin vaan pitempi ja kepit kymmenen metrin välein. Jos sitten alkaisi kepit löytyä.
Uimaan kerittiin ihan mainiosti ja käytettiin aika erittäin tehokkaasti. Kun Sinnillä oli Cuz, sain seistä itse siellä rampilla heittämässä leluja vaan samantien takasin. Ei vähentynyt lelun arvo Sinnille ollenkaan vaan loppuun asti loikkasi vauhdilla itse veteen. Kiikkerä Cuz on välillä hankala ottaa kiinni ja Tööttö sukelteli siellä lelun perässä, eikä todellakaan tykännyt siitä. Aika jännä juttu. Noin uskomattoman suuri arvo tolla lelulla on ja silti se ei saa aikaan mitään reaktiota kun Tööt menee lukkoon.
maanantai 7. toukokuuta 2012
Läpi meni!
Ostotarjous nimittäin. Jos ei kosteusmittauksessa paljastu mitään yllätyksiä niin kesällä meistä tulee vaaralalaisia. Sitten meillä on makuuhuone, työhuone, ruokapöytä ja oma piha! Pieni se piha on, mutta saa nyt riittää. Ainakin siellä mahtuu syömään luita :) Me ruvetaan barffaamaan heti muuton jälkeen. Sitä on odotettu. Hoppu parka on elänyt ihan nappulalla koko elämänsä kun kyllästyin luumöhnään sisällä jo ajat sitten.
Nyt on vaan semmonen pulma, että messarista ostetut ruuat alkaa loppumaan. Ei kestä enää viikkoakaan. Pitäisi miettiä mitä seuraavaksi. Sinnin maha on ollut kyllä kunnossa, mutta tuotosta tulee molemmilta mielestäni liikaa. Lisäksi molemmat rapsuttelee ja nuolee itseään aika paljon. En tiedä onko se oikeasti epänormaali määrä ja johtuuko tottumuksesta tai stressistä vai mistä ihmeestä. Enkä varmaan jaksa tätä asiaa kummemmin pohtia kun on niin monihaarainen ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ostan vaan uuden säkin tota ANF:ää ja eletään sillä.
Eilinen oli ristiriitainen päivä. Aamulla herätessä oli kipeä olo, kurkussa kaktus ja voimat kateissa. Kaikki poppakonstit ja pillerit käyttöön ja lisää unta vaan. Oli juoksupäivä ja alan olla jo niin koukussa, että väliin ei voi jättää vaikka mikä olis. Eikä jätetty. Juostiin melkein 9 km, tunti ja vartti. Sinniltä tuli ihan kivasti ravia ja muutenkin kulki. Juoksin ilmeisesti pahaa oloa karkuun, koska heti kun päästiin autolle, iski tajuton päänsärky.
Hopusta ei vaan tiedä, onko tuo hyväksi. Hoppu ei vissiin kaipaisi niin paljon tuollaista rauhottavaa vaikutusta kun Sinni. Ylipäänsä Hoppu on joutunut elämään rauhottumista korostavaa elämää Sinnin rinnalla. Se ei ihan välttämättä olisi tarpeellista ja saattaa aiheuttaa Hopulle jopa liiallista rauhallisuutta. Onko se mahdollista? Onko se vaarallista... En vaan ainakaan vielä haluaisi alkaa sitä villitsemäänkään, kun toistaiseksi en osaa kaivata enempää hulluutta meille.
Iltasella oli viimeiset hallitreenit tällä erää. Tosi haikeeta, varsinkin kun ulkona satoi ja tässä orastavassa kipeydessä en mistään hinnasta olisi ollut ulkona.
Suuressa hallissa isolla tyhjällä kentällä tehtiin isoa vauhtiympyrää. Putkista ja hypyistä koostuva ympyrä oli Hopulle kuin junarata. Se paineli päättäväisenä aina kohti edessä olevaa estettä eikä välittänyt mun sijainnista tuon taivaallista.
Tokana treeninä piti jättää hyppyjä välistä. Ennen aloitusta vaihdettiin lelua kun Hoppu ilmoitti ettei wubba enää huvita, raato sen olla pitää. Sitten muistuteltiin mitä olin päättänyt huomiosanaksi, se ei ole HOP vaan TÄSSÄ. Näillä eväillä olikin helppo tehdä sujuvaa työtä. Tosi hienosti kuunteli ja jatkoi matkaa. Vähän oli hitaahkoa ja lelulla leikittiin vain mun repien, Hoppu roikkui mukana.
Kolmas kiekka olisi ollut käännöksiä ja takaakiertoja. Nyt ei enää kiinnostanut mikään lelu eikä sitten edes namitkaan. Vähän niin kun oli tekevinään, leikkivinään ja syövinään, muttei kunnolla kuitenkaan. Hoppua ei inspannu tipan tippaa. Ei saatu aikaseksi mitään viksua.
Mikä meni vikaan? Hoppu oli koko treenien ajan mun kanssa hallissa. Väliajat se makasi sylissä ihan rauhallisena rapsuteltavana. Ei tehty mitään muuta koska ensinnäkin nautin niin kovasti kun voin istua koiran kanssa katsomassa muiden treenejä, toisekseen enpä olisi jaksanut mitään häärätä ja kolmanneksi oli myös ajatus, etten halua/ole tarvetta tuhlata Hopunkaan intoa nyt muualle. Ehkä parempi olisi ollut viedä välissä autoon. Ehkä olisi pitänyt jättää Hoppu kotiin aamulla. Ehkä Hopulle pitää ylipäänsä kehittää enemmän kiihdyttäviä juttuja ja sitten taas tosi tylsää. Eli ihan päinvastasta elämää kun Sinnille. Vähän vaikeaa siis saada molemmille passeli elämä yhdessä...
Edelleen huomaan toteavani, että mieluummin nyt haluan mennä Sinnin mukaan ja saada sitten mahdollisesti liian rauhallisia koiria kuin Hopun mukaan ja saada Sinnin mielen ja kropan rikkirevityksi.
Sillä Sinni on ihan huippuiskussa!! Ensinnäkin odoteltiin vuoroamme noin tunnin verran hallissa. Koko sen ajan Sinni leikki lelullaan. Kieltämättä mielessä piipahti, josko olisi kerinnyt väsy iskeä. Mutta vielä mitä! Kun radalle pääsee niin siitä otetaan ilo irti. Tämä treeni oli ihan täydellinen Sinnille juuri nyt. Siis ihan pelkkä ympyrän kiertäminen. Alkuun piti auttaa ja juosta mukana, mutta hiljalleen alkoi löytyä mulle oikeat paikat ja Sinni vaan ampui putkesta putkeen. Superhienoa työskentelyä koiralta, joka ei lue rataa yhtään ja jolle ohjaajan liike on lähes ylivoimainen ärsyke. Sinni oli ihan megasuperupea ja hänen nopeutensa pääsi kerrankin kunnolla esille.
Oli aika miellyttävää huomata, että omakin jalka nousi ja tuo hullu paahtaminen ja huutaminen ei tuntunut ollenkaan rankalta. Ainoastaan kurkku ja pää ilmoitti itsestään niin lujaa, että tuli kiire kotiin lepäämään. Voi kunpa olisi voinut jäädä vielä tekemään ja olisi saanut kokeiltua ohituksetkin.
Kannustavana huomiona voi pitää myös sitä, että treenin alussa olin todennut aikoinaan Sinnin kanssa jurnuttaneeni vastaavaa ympyrää päätyen vain molempien turhautumiseen ja kyllästymiseen koko lajiin. Nyt ei sellaisesta ollut tietoakaan, Sinni olisi jatkanut loputtomiin. Ehkä Hoppukin siis jonain päivänä osaa arvostaa yhteistä tekemistä eri tavalla kuin tänään.
Nyt on vaan semmonen pulma, että messarista ostetut ruuat alkaa loppumaan. Ei kestä enää viikkoakaan. Pitäisi miettiä mitä seuraavaksi. Sinnin maha on ollut kyllä kunnossa, mutta tuotosta tulee molemmilta mielestäni liikaa. Lisäksi molemmat rapsuttelee ja nuolee itseään aika paljon. En tiedä onko se oikeasti epänormaali määrä ja johtuuko tottumuksesta tai stressistä vai mistä ihmeestä. Enkä varmaan jaksa tätä asiaa kummemmin pohtia kun on niin monihaarainen ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ostan vaan uuden säkin tota ANF:ää ja eletään sillä.
Eilinen oli ristiriitainen päivä. Aamulla herätessä oli kipeä olo, kurkussa kaktus ja voimat kateissa. Kaikki poppakonstit ja pillerit käyttöön ja lisää unta vaan. Oli juoksupäivä ja alan olla jo niin koukussa, että väliin ei voi jättää vaikka mikä olis. Eikä jätetty. Juostiin melkein 9 km, tunti ja vartti. Sinniltä tuli ihan kivasti ravia ja muutenkin kulki. Juoksin ilmeisesti pahaa oloa karkuun, koska heti kun päästiin autolle, iski tajuton päänsärky.
Hopusta ei vaan tiedä, onko tuo hyväksi. Hoppu ei vissiin kaipaisi niin paljon tuollaista rauhottavaa vaikutusta kun Sinni. Ylipäänsä Hoppu on joutunut elämään rauhottumista korostavaa elämää Sinnin rinnalla. Se ei ihan välttämättä olisi tarpeellista ja saattaa aiheuttaa Hopulle jopa liiallista rauhallisuutta. Onko se mahdollista? Onko se vaarallista... En vaan ainakaan vielä haluaisi alkaa sitä villitsemäänkään, kun toistaiseksi en osaa kaivata enempää hulluutta meille.
Iltasella oli viimeiset hallitreenit tällä erää. Tosi haikeeta, varsinkin kun ulkona satoi ja tässä orastavassa kipeydessä en mistään hinnasta olisi ollut ulkona.
Suuressa hallissa isolla tyhjällä kentällä tehtiin isoa vauhtiympyrää. Putkista ja hypyistä koostuva ympyrä oli Hopulle kuin junarata. Se paineli päättäväisenä aina kohti edessä olevaa estettä eikä välittänyt mun sijainnista tuon taivaallista.
Tokana treeninä piti jättää hyppyjä välistä. Ennen aloitusta vaihdettiin lelua kun Hoppu ilmoitti ettei wubba enää huvita, raato sen olla pitää. Sitten muistuteltiin mitä olin päättänyt huomiosanaksi, se ei ole HOP vaan TÄSSÄ. Näillä eväillä olikin helppo tehdä sujuvaa työtä. Tosi hienosti kuunteli ja jatkoi matkaa. Vähän oli hitaahkoa ja lelulla leikittiin vain mun repien, Hoppu roikkui mukana.
Kolmas kiekka olisi ollut käännöksiä ja takaakiertoja. Nyt ei enää kiinnostanut mikään lelu eikä sitten edes namitkaan. Vähän niin kun oli tekevinään, leikkivinään ja syövinään, muttei kunnolla kuitenkaan. Hoppua ei inspannu tipan tippaa. Ei saatu aikaseksi mitään viksua.
Mikä meni vikaan? Hoppu oli koko treenien ajan mun kanssa hallissa. Väliajat se makasi sylissä ihan rauhallisena rapsuteltavana. Ei tehty mitään muuta koska ensinnäkin nautin niin kovasti kun voin istua koiran kanssa katsomassa muiden treenejä, toisekseen enpä olisi jaksanut mitään häärätä ja kolmanneksi oli myös ajatus, etten halua/ole tarvetta tuhlata Hopunkaan intoa nyt muualle. Ehkä parempi olisi ollut viedä välissä autoon. Ehkä olisi pitänyt jättää Hoppu kotiin aamulla. Ehkä Hopulle pitää ylipäänsä kehittää enemmän kiihdyttäviä juttuja ja sitten taas tosi tylsää. Eli ihan päinvastasta elämää kun Sinnille. Vähän vaikeaa siis saada molemmille passeli elämä yhdessä...
Edelleen huomaan toteavani, että mieluummin nyt haluan mennä Sinnin mukaan ja saada sitten mahdollisesti liian rauhallisia koiria kuin Hopun mukaan ja saada Sinnin mielen ja kropan rikkirevityksi.
Sillä Sinni on ihan huippuiskussa!! Ensinnäkin odoteltiin vuoroamme noin tunnin verran hallissa. Koko sen ajan Sinni leikki lelullaan. Kieltämättä mielessä piipahti, josko olisi kerinnyt väsy iskeä. Mutta vielä mitä! Kun radalle pääsee niin siitä otetaan ilo irti. Tämä treeni oli ihan täydellinen Sinnille juuri nyt. Siis ihan pelkkä ympyrän kiertäminen. Alkuun piti auttaa ja juosta mukana, mutta hiljalleen alkoi löytyä mulle oikeat paikat ja Sinni vaan ampui putkesta putkeen. Superhienoa työskentelyä koiralta, joka ei lue rataa yhtään ja jolle ohjaajan liike on lähes ylivoimainen ärsyke. Sinni oli ihan megasuperupea ja hänen nopeutensa pääsi kerrankin kunnolla esille.
Oli aika miellyttävää huomata, että omakin jalka nousi ja tuo hullu paahtaminen ja huutaminen ei tuntunut ollenkaan rankalta. Ainoastaan kurkku ja pää ilmoitti itsestään niin lujaa, että tuli kiire kotiin lepäämään. Voi kunpa olisi voinut jäädä vielä tekemään ja olisi saanut kokeiltua ohituksetkin.
Kannustavana huomiona voi pitää myös sitä, että treenin alussa olin todennut aikoinaan Sinnin kanssa jurnuttaneeni vastaavaa ympyrää päätyen vain molempien turhautumiseen ja kyllästymiseen koko lajiin. Nyt ei sellaisesta ollut tietoakaan, Sinni olisi jatkanut loputtomiin. Ehkä Hoppukin siis jonain päivänä osaa arvostaa yhteistä tekemistä eri tavalla kuin tänään.
lauantai 5. toukokuuta 2012
Ei malta pysyä pois
Eilen käytiin Ojangossa juoksemassa. Ennen lenkkiä otettiin pikatreeni keinua Poppelin kanssa. Vauvakeinu meni ihan etevästi. Nousee vaan pirulainen inhottavasti takajalkoja vasten kun Hopulla on etujalat maassa ennen kuin koko hökötys. Ei viitsi paljoa tolla treenata ettei altistu turhaan selkävaivoille.
Tänään sitten mentiin heti oikealle keinulle. Ensin medimuurin päälle, mutta parin toiston jälkeen ihan kokonaan alas. Alkuun oli vähän vaikea pysähtyä oikein kontaktille, mutta kyllä se alkoi sujumaan. Samoin alkuun olisi ehkä voinut järkyttyä isosta pudotuksesta, mutta broiskun sydän ja Marjo siellä päässä vastassa oli niin nannaa, että kyllä lopputulema oli suuri hinku aina uudestaan suorittamaan. Noin on hieno keinu asennettu Hopulle!
Sinnin hyppytreeni oli
1. kolmoissarja, 11 jalkaa, 40-50 pysty, 15 jalkaa, 35 pysty
2. kolmoissarja, 11 jalkaa, 40 pysty, 15 jalkaa, 35-45 pysty
Putkesta putkeen yhdessä juosten kaikki. Menee jo niin varmasti putkeen lopussa, että voin leikkailla miten vaan. Täytyy nyt radanomaistaa näitä treenejä tarpeeksi selkeästi niin pian saadaan upeasti eteen ampuva Simppa radoille.
Niin ja noi huisin korkeat hypyt meni kaikki ihan siististi. Vähän hirvitti se 50, mutta ei tarvi sellasta kovin paljoa tehdä.
Hoppu teki keppejä kolmella parilla tokan kiekkansa. Ihan hyvin taas löysi oikeat välit. Selvästi vaan väsytti kova ajatustyö. Pitääpi malttaa treenata kivastikin näitä.
Loppulenkille otettiin Kiukku mukaan. Taas siunailin koko matkan miten seesteinen seurakunta meillä olikaan. Juuri kun tuumin, että isoon kotiin mahtuisi kolme koiraa palautti vanhat ja viisaat mut maan pinnalle. Joku tyhmä juttu siinä oli ja Sinnillä meni käpy. Oli vaikeuksia erottaa koirat toisistaan kun Sinnistä ei saanut mitenkään otetta. Ja otteessakaan ei pukarit lopettaneet. Siellä me huudettiin kilpaa kaikki kolme ja Hoppu ihmetteli vieressä. Lopulta tunteet laantui ja päästiin jatkamaan matkaa. Huomasin siinä Kiusan nenän päällä reiän. Ei ole ennen ollut kenessäkään mitään ja muuta en löytänyt, tylsä fiilis. Sinni on niin hölmö kun pitää haastaa riitaa isompien ja vahvempien kanssa.
Tänään sitten mentiin heti oikealle keinulle. Ensin medimuurin päälle, mutta parin toiston jälkeen ihan kokonaan alas. Alkuun oli vähän vaikea pysähtyä oikein kontaktille, mutta kyllä se alkoi sujumaan. Samoin alkuun olisi ehkä voinut järkyttyä isosta pudotuksesta, mutta broiskun sydän ja Marjo siellä päässä vastassa oli niin nannaa, että kyllä lopputulema oli suuri hinku aina uudestaan suorittamaan. Noin on hieno keinu asennettu Hopulle!
Sinnin hyppytreeni oli
1. kolmoissarja, 11 jalkaa, 40-50 pysty, 15 jalkaa, 35 pysty
2. kolmoissarja, 11 jalkaa, 40 pysty, 15 jalkaa, 35-45 pysty
Putkesta putkeen yhdessä juosten kaikki. Menee jo niin varmasti putkeen lopussa, että voin leikkailla miten vaan. Täytyy nyt radanomaistaa näitä treenejä tarpeeksi selkeästi niin pian saadaan upeasti eteen ampuva Simppa radoille.
Niin ja noi huisin korkeat hypyt meni kaikki ihan siististi. Vähän hirvitti se 50, mutta ei tarvi sellasta kovin paljoa tehdä.
Hoppu teki keppejä kolmella parilla tokan kiekkansa. Ihan hyvin taas löysi oikeat välit. Selvästi vaan väsytti kova ajatustyö. Pitääpi malttaa treenata kivastikin näitä.
Loppulenkille otettiin Kiukku mukaan. Taas siunailin koko matkan miten seesteinen seurakunta meillä olikaan. Juuri kun tuumin, että isoon kotiin mahtuisi kolme koiraa palautti vanhat ja viisaat mut maan pinnalle. Joku tyhmä juttu siinä oli ja Sinnillä meni käpy. Oli vaikeuksia erottaa koirat toisistaan kun Sinnistä ei saanut mitenkään otetta. Ja otteessakaan ei pukarit lopettaneet. Siellä me huudettiin kilpaa kaikki kolme ja Hoppu ihmetteli vieressä. Lopulta tunteet laantui ja päästiin jatkamaan matkaa. Huomasin siinä Kiusan nenän päällä reiän. Ei ole ennen ollut kenessäkään mitään ja muuta en löytänyt, tylsä fiilis. Sinni on niin hölmö kun pitää haastaa riitaa isompien ja vahvempien kanssa.
torstai 3. toukokuuta 2012
Ruumiin ja hengen työ
Eilispäivä olisi ollut triathlon, mutta ei koirille ole polkupyöriä. Olisikohan skeittilautaa voinut käyttää?
Aamusella porhallettiin Hyvinkäälle. Hoppu loikki ja huvitti itse itseään, se on kumma miten tyyppi löytää sinivalkoisen matalan uimalelunsa ihan mistä vaan. Jotenkin hänen silmä on ehdollistunut sen havaitsemiseen vedessä. Sinni testasi kevennettyjä liivejä eli pienempiä liivejämme nurinpäin. Hyvin toimi, etuosa ei tarvi mitää kelluketta ja kun etuosan lirpakkeet oli nyt taaksepäin niin mahavyö oli eteenpäin viisto, jolloin kaikki kellukkeet mahdollisimman takana. Lirpakkeet voi nyt leikata pois kokonaan ja sitten Simpalla on vähän niin kun uimarengas vyötäröllä :)
Ilman liiviä uinti on aika pystysuoraa. Parempaa toki lelu suussa kuin lelulle päin mennessä. Varsinkin kun otin salaisen aseenkin uimaan! Sinni meni joka kerta melko itsenäisesti veteen kun kyse oli Cuzin pelastamisesta. Luonnollisesti vauhti kohti lelua oli aivan hillitön kun olihan altaassa monta uhkatekijää, jotka voisivat ryöstää aarteen ennen Sinniä. Ihan aitoa uimakilpailua ei saatu aikaan koska kellään muulla ei ollut kiire samaan suuntaan..
Uimasta kun päästiin kotiin niin lähdettiin samantien juoksemaan. Reteesti heitettiin pari kiekkaa kolme pilkku kutosta, yhteensä tuli vajaa 8 kilsaa ja aikaa meni tunti ja 10 min. Mulla kulki oikein hyvin, mutta ainakin Hopusta tämä tylsyys oli liiottelua. Sinni meni rutiinilla, mitä nyt aika paljon peitsasi.
Tänään piti olla älyllisempi päivä. Aloitimme jälkihommilla. Tein molemmille ruudut, Sinnille pieni ja tiivis, Hopulle isompi. Sinnin eka ruutu meni oikeastaan loistavan hyvin kunhan sai jujusta kiinni. Sieltä harmaa nenä etsi keppejä ja pienellä vihjeellä meni maahankin. Hoppu oli jo ihan super pro. Jo autosta hypätessä nenä lähti viemään. Vähän häntä häiritsi kun tuuli taisi pyörittää hajua Sinnin edesmenneestä ruudusta siitä vierestä. Tein Hopulle toisen parempaan paikkaan ja käytiin välissä vähän kävelyllä kaikki. Toka ruutu oli vielä hienompi, löytyi jo kaukaa ja tarkasti käytiin läpi reunoja myöten. Ilmaisukin oli jo täsmällisempää, kävi oikein päin kepille maahan ja pysyi kunnolla paikoillaan.
Jälkimailta jatkettiin Ojankoon. Heti ekana kävin tekemässä parit batin vauvakeinut Hopun kanssa. Se laite on ihan loistava. Laitoin ensin muurin palikan alle, mutta Hoppel ei välittänyt yhtään liikkeestä joten annoin mennä maahan asti. Pidin remmissä ja namikippo siellä paikoillaan. Alkuun oli vaikeuksia pysähtyä oikein, mutta kun tarpeeksi monta kertaa piti palata oikeaan asentoon niin alkoi sieltä tulla oma-alotteista pysähdystäkin. En tiedä oliko pysähtyminen niin haastavaa vai sittenkin jännitti pamaus, mutta aika maltillista oli vauhti. Tehtiin loppuun parit vauvapuomitkin ja kun tarpeeksi hetsasi niin saatiin taas vauhti takaisin. Loistava edistysaskel! Ei keinu mikään suuri kummitus ole.
Siirryttiin sisälle ja rakensin hyppytreenin Sinnin huidellessa vapaana cuzin kanssa. Autuasta kun voi tehdä noin. Sinni ihan hiljaa ja rentona jolkottelee ja pureskelee lelua. Sinnin treeni oli vai yksi suora, jossa putki-kolmoissarja-11 jalkaa-pysty-15 jalkaa-pysty-putki. Kaksi sessiota.
Pystyt oli 35-45. Piti ekalla kiekalla säätää toinen ja tokalla toinen. Mutta menin sekaisin ja taisin säätää vain sitä vikaa koko ajan. Lopussa tein pari toistoa säätäen ekaa pystyä. Kuitenkin vain yksi muutos/toisto. Meni tosi tosi hienosti. Sinni painoi täysiä putkeen joka kerta ja hypyt näytti täysin sujuvilta. Ihan sama mitä mä siellä hääräsin. Täytyy ensi kerralla pitää tarkemmin huolta mitä muuttaa millonki. Tämä määrä oli ihan hyvä. Ei olisi kannattanut ottaa enää kolmatta kiekkaa.
Hoppu teki välissä samaa sarjaa 5cm rimoilla. Oli aika iisi. Lopuksi laitoin normaaliksi perussarjaksi ja siinä tuli ongelmia mahtua vikaan väliin. Tuotiin kuppi lähemmäs niin alkoin sujua ja sen jälkeen sujui vaikka kuppi oli putken jälkeen. Ihanan toimivat ja mukavat treenit! Päivän suurin murhe oli, että cuz on nyt rikki, vinku on murtunut irti ja kolisee vaan sielä sisällä. Täytyy haalia jostain uusi ennen kun alkaa murtua enemmänkin. Kovia kokeneelta se raukka kyllä näyttää jo kaikenkaikkiaan.
Loppulenkille vielä uhmaamaan käärmeistä Ojangon ympäristöä ja tsekkaamaan kuraojatilanne. Kyllä löytyi hyvin lutakoita. Hopusta oli tosi hauska leikkiä juosten lätäkössä kun Sinni juoksi sen reunoilla.
Aamusella porhallettiin Hyvinkäälle. Hoppu loikki ja huvitti itse itseään, se on kumma miten tyyppi löytää sinivalkoisen matalan uimalelunsa ihan mistä vaan. Jotenkin hänen silmä on ehdollistunut sen havaitsemiseen vedessä. Sinni testasi kevennettyjä liivejä eli pienempiä liivejämme nurinpäin. Hyvin toimi, etuosa ei tarvi mitää kelluketta ja kun etuosan lirpakkeet oli nyt taaksepäin niin mahavyö oli eteenpäin viisto, jolloin kaikki kellukkeet mahdollisimman takana. Lirpakkeet voi nyt leikata pois kokonaan ja sitten Simpalla on vähän niin kun uimarengas vyötäröllä :)
Ilman liiviä uinti on aika pystysuoraa. Parempaa toki lelu suussa kuin lelulle päin mennessä. Varsinkin kun otin salaisen aseenkin uimaan! Sinni meni joka kerta melko itsenäisesti veteen kun kyse oli Cuzin pelastamisesta. Luonnollisesti vauhti kohti lelua oli aivan hillitön kun olihan altaassa monta uhkatekijää, jotka voisivat ryöstää aarteen ennen Sinniä. Ihan aitoa uimakilpailua ei saatu aikaan koska kellään muulla ei ollut kiire samaan suuntaan..
Uimasta kun päästiin kotiin niin lähdettiin samantien juoksemaan. Reteesti heitettiin pari kiekkaa kolme pilkku kutosta, yhteensä tuli vajaa 8 kilsaa ja aikaa meni tunti ja 10 min. Mulla kulki oikein hyvin, mutta ainakin Hopusta tämä tylsyys oli liiottelua. Sinni meni rutiinilla, mitä nyt aika paljon peitsasi.
Tänään piti olla älyllisempi päivä. Aloitimme jälkihommilla. Tein molemmille ruudut, Sinnille pieni ja tiivis, Hopulle isompi. Sinnin eka ruutu meni oikeastaan loistavan hyvin kunhan sai jujusta kiinni. Sieltä harmaa nenä etsi keppejä ja pienellä vihjeellä meni maahankin. Hoppu oli jo ihan super pro. Jo autosta hypätessä nenä lähti viemään. Vähän häntä häiritsi kun tuuli taisi pyörittää hajua Sinnin edesmenneestä ruudusta siitä vierestä. Tein Hopulle toisen parempaan paikkaan ja käytiin välissä vähän kävelyllä kaikki. Toka ruutu oli vielä hienompi, löytyi jo kaukaa ja tarkasti käytiin läpi reunoja myöten. Ilmaisukin oli jo täsmällisempää, kävi oikein päin kepille maahan ja pysyi kunnolla paikoillaan.
Jälkimailta jatkettiin Ojankoon. Heti ekana kävin tekemässä parit batin vauvakeinut Hopun kanssa. Se laite on ihan loistava. Laitoin ensin muurin palikan alle, mutta Hoppel ei välittänyt yhtään liikkeestä joten annoin mennä maahan asti. Pidin remmissä ja namikippo siellä paikoillaan. Alkuun oli vaikeuksia pysähtyä oikein, mutta kun tarpeeksi monta kertaa piti palata oikeaan asentoon niin alkoi sieltä tulla oma-alotteista pysähdystäkin. En tiedä oliko pysähtyminen niin haastavaa vai sittenkin jännitti pamaus, mutta aika maltillista oli vauhti. Tehtiin loppuun parit vauvapuomitkin ja kun tarpeeksi hetsasi niin saatiin taas vauhti takaisin. Loistava edistysaskel! Ei keinu mikään suuri kummitus ole.
Siirryttiin sisälle ja rakensin hyppytreenin Sinnin huidellessa vapaana cuzin kanssa. Autuasta kun voi tehdä noin. Sinni ihan hiljaa ja rentona jolkottelee ja pureskelee lelua. Sinnin treeni oli vai yksi suora, jossa putki-kolmoissarja-11 jalkaa-pysty-15 jalkaa-pysty-putki. Kaksi sessiota.
Pystyt oli 35-45. Piti ekalla kiekalla säätää toinen ja tokalla toinen. Mutta menin sekaisin ja taisin säätää vain sitä vikaa koko ajan. Lopussa tein pari toistoa säätäen ekaa pystyä. Kuitenkin vain yksi muutos/toisto. Meni tosi tosi hienosti. Sinni painoi täysiä putkeen joka kerta ja hypyt näytti täysin sujuvilta. Ihan sama mitä mä siellä hääräsin. Täytyy ensi kerralla pitää tarkemmin huolta mitä muuttaa millonki. Tämä määrä oli ihan hyvä. Ei olisi kannattanut ottaa enää kolmatta kiekkaa.
Hoppu teki välissä samaa sarjaa 5cm rimoilla. Oli aika iisi. Lopuksi laitoin normaaliksi perussarjaksi ja siinä tuli ongelmia mahtua vikaan väliin. Tuotiin kuppi lähemmäs niin alkoin sujua ja sen jälkeen sujui vaikka kuppi oli putken jälkeen. Ihanan toimivat ja mukavat treenit! Päivän suurin murhe oli, että cuz on nyt rikki, vinku on murtunut irti ja kolisee vaan sielä sisällä. Täytyy haalia jostain uusi ennen kun alkaa murtua enemmänkin. Kovia kokeneelta se raukka kyllä näyttää jo kaikenkaikkiaan.
Loppulenkille vielä uhmaamaan käärmeistä Ojangon ympäristöä ja tsekkaamaan kuraojatilanne. Kyllä löytyi hyvin lutakoita. Hopusta oli tosi hauska leikkiä juosten lätäkössä kun Sinni juoksi sen reunoilla.
tiistai 1. toukokuuta 2012
Greyhound
Edellinen kuvaviesti paljastaakin näppärimmille mitä lauantaina tapahtui. Tööttö heitti talviturkin! Aamupäivällä oltiin juoksemassa ja meni ihan mukavasti. Loppumatkasta Tööt meni makaamaan yhteen lätäkköön ja siitäkös sain heti kimmokkeen! Kotiin pesulle ja sitten Allun salonkiin ajeltavaksi. Iltapissalle laitettiin fleecehaalari päälle ekaa kertaa.
Sunnuntaina alkoi myös virallisten treenien ulkokausi, jihuu! Ei ulkona mitenkään paremmat olosuhteet kyllä ole, mutta tuplasti enemmän treenejä. Ekana on Hopun ryhmä ja heti perään Sinnin. Vähän hankala lämmittelyn kannalta kun Hopun treenit on vielä sen sorttiset, ettei sieltä voi irrottautua.
Hoopon ohjelmassa oli ensiksi takanaleikkaamista. Tehtiin ekaa kertaa lelulla heittäen palkaten. Ei siis namikippoa mailla halmeilla. Oikein hienosti toimi tyttönen, lähti hyvin leikkauksiin, palkkautui lelulla hyvin ja istui lähtöönkin kerta toisensa jälkeen kuin tatti. Oli kaikenkaikkiaan tosi fiksu ja yritti parhaansa, paikkaili epäselvää ohjausta ammattimaisesti.
Tokalla kiekalla tehtiin vähän pidempi pätkä, jossa olisi voinut tehdä vaikka mitä kikkailuja. Olin vähän huolissani mitä siitä tulee, mutta päätin luottaa fiksuun koiraani. Luottamus on aina hyvä, mutta joskus siihen joutuu pettymään. Nyt Hopulla oli jotenkin oudot fiilikset, se jolkotteli sinne tänne ja suurinpiirtein oikein, aika paljon nenä maassa. Ei huvittanut lelu eikä oikein mikään, tosi outo juttu. Hän olisi kai kaivannut namikuppiaan. Tehtiin jälkeenpäin viereisellä kentällä vähän siivekkeenkiertoja lelupalkalla ja siellä taas tarrasi ihan hyvin leluun ja juoksuvauhti oli ihan ok.
Sinnin treenien rataantutustumisen aikaa PK-puolelta kuului laukauksia. Niitä tuli useampi sarja vaikkei sunnuntaina pitäisi mitään ampumista olla. Lupasivat sitten lopettaa seuraavaan sarjaan, vaikka lupa kuulemma oli kunnossa. Sinni oli autossa kaikki paukut ja otettiin vika vuoro radalle niin kerittiin kunnolla pois sieltä välissä. Vaikka ihan oma itsensä Sinni oli autosta päästessä Hopun ja Oilin kanssa lenkille. Oilin tosin piti tarkistaa onko tämä hörökorvainen vinttari varmasti Sinni. Ääni oli sama, joten ei epäilystä.
Sinnin treenit meni tosi hienosti. Radalla oli paljon vaikeaa, mutta me päätettiin selviytyä. Me osataan ihan kaikki jos vaan keskitytään ja ohjaan napakasti. Sitä paitsi mukana oli taikapallo. Ihan uskomaton vaikutus on pienellä kumiesineellä. Sinni lussuttaa palloa ja millään muulla ei ole väliä. Se voi katsella muita koiria ja olla irti agilitykentällä ihan rauhallisena. Se myös tekee hyvin tarkasti kaikkensa saadakseen pallon takaisin, joten keppien takanaleikkaus ja loppuun asti yksin meneminen, sekä tietysti kontaktit sujui aivan nappiin. Harmi ettei rataa saa tehdä lelu suussa, olisi vielä parempi harmonia. Nyt täytyy kuunnella tuttua huutoa aina kun ei ole pallo suussa tai tehtävä käynnissä.
Pitää saada video meidän tähänastisen agilityelämän parhaasta radasta Marjolta tähän.
Maanantai oli juoksupäivä. Vajaa tunti mäkistä maastoa, eli epätasaista vauhtia. Mulla kulki, Sinni peitsasi aika paljon ja Hopulla oli loppumatkasta jo kuoleman tylsää.
Tiistaina koirien vappu oli tiivis harrastusrykäys. Ensin Sinnin kanssa 5km pyörälenkki. Kalju selkä näkyy niin hyvin, etten ole ihan tyytyväinen. Ihan kuin olisi jännitystä ristissä, eikä se helpottanut koko matkalla. Epäilen, että katson sitä nyt jotenkin väärin, ei pitäisi olla mitään ongelmaa nyt. Vauhti oli kyllä hyvä koko matkan ja reippaasti kulki. Matkan varrella kävin tallaamassa Hopulle pari jälkiruutua.
Kun päästiin kotiin niin lähdettiin heti autolla kohti Ojankoa. Matkalla Hoppu pääsi nenähommiin. Hyvin löytyi kyllä kepit, ei vaan malta kunnolla jäädä maahan. Ehkä voisi tehdä vähän suurempaa ruutua seuraavaksi ja sitten maltilla vaatia kunnon ilmaisut.
Ojangossa mentiin halliin kaikki yhes koos. Rakennettiin hyppytreeni ja alettiin hommiin. Sinnillä taas taikapallo koko ajan suussa, joten kaikki sujui. Vain luovutuksessa ja siitä uuteen tehtävään lähetyksessä on ärsyttävää tökkimistä/huutoa. Simpan kuviot:
1. kolmoissarja, 11 jalkaa (fivefingersit on tosi pienet) pysty 35-45
2. kolmoissarja, 15 jalkaa, muuri mini-medi ilman palikoita-palikoilla(40)
3. kolmoissarja, 19 jalkaa, pysty 35-45
Kaikki putkesta putkeen kilpaa juosten. Ekassa lopun putki oli suora, sitten eri suuntiin mutkalla. Alkuun menin molemmilta puolilta suoraan, sitten takanaleikkasin. Tosi hyvää takanaleikkaustreeniä. Ja toivottavasti vältettiin pysty pää. En kerinnyt sitä itse tarkkailemaan, kuten en paljon muutakaan, mutta toivon tämän olleen hyppäämisenkin kannalta hyvä treeni. Eikä ollut liian rankkaakaan.
Hoppu teki ekan ja vikan hukinsa keppejä. Ne olivat ihan hukassa, siis täysin. Täytyi alottaa ihan alusta, yhdellä parilla kohtisuoraan. Takkusi tosi paljon. Hoppu huiteli tekemässä kaikkea muuta kun ei saatu juonesta kiinni. Lopussa sain jo mukaan kaksi paria, mutta nekin oli oltava kohtisuorassa, vaikka yksinäisen parin sain aika suoraan jo. Täytyy vähän tuumia tätä nyt.
Keskimmäisellä kerralla otettiin rennommin Hoopon kanssa ja lelulla palkaten tehtiin kahdella hypyllä kaikenlaisia kuvioita. Sylkkärit, takaakierrot kaukaa, takanaleikkaukset.. kaikki sujui ja Sinnin synttärileluraato oli huippukiva. Tyypit siis vaihtoi leluja. Sinnille Hopun oranssi Cuz ja Hopulle Sinnin synttärilahja.
Loppulenkillä pääsivät pitkästä aikaa kaahaamaan ja Sinnille se meni heti päähän. Hullua oli meno taas ja Sinni ei osannut lopettaa.. Hoppu löysi kurasukelluksen hurman ja lätäkössä maaten puhalteli kuplia. Tosi kaunis vaaleanpunainen kuraprinsessa mulla.
Sunnuntaina alkoi myös virallisten treenien ulkokausi, jihuu! Ei ulkona mitenkään paremmat olosuhteet kyllä ole, mutta tuplasti enemmän treenejä. Ekana on Hopun ryhmä ja heti perään Sinnin. Vähän hankala lämmittelyn kannalta kun Hopun treenit on vielä sen sorttiset, ettei sieltä voi irrottautua.
Hoopon ohjelmassa oli ensiksi takanaleikkaamista. Tehtiin ekaa kertaa lelulla heittäen palkaten. Ei siis namikippoa mailla halmeilla. Oikein hienosti toimi tyttönen, lähti hyvin leikkauksiin, palkkautui lelulla hyvin ja istui lähtöönkin kerta toisensa jälkeen kuin tatti. Oli kaikenkaikkiaan tosi fiksu ja yritti parhaansa, paikkaili epäselvää ohjausta ammattimaisesti.
Tokalla kiekalla tehtiin vähän pidempi pätkä, jossa olisi voinut tehdä vaikka mitä kikkailuja. Olin vähän huolissani mitä siitä tulee, mutta päätin luottaa fiksuun koiraani. Luottamus on aina hyvä, mutta joskus siihen joutuu pettymään. Nyt Hopulla oli jotenkin oudot fiilikset, se jolkotteli sinne tänne ja suurinpiirtein oikein, aika paljon nenä maassa. Ei huvittanut lelu eikä oikein mikään, tosi outo juttu. Hän olisi kai kaivannut namikuppiaan. Tehtiin jälkeenpäin viereisellä kentällä vähän siivekkeenkiertoja lelupalkalla ja siellä taas tarrasi ihan hyvin leluun ja juoksuvauhti oli ihan ok.
Sinnin treenien rataantutustumisen aikaa PK-puolelta kuului laukauksia. Niitä tuli useampi sarja vaikkei sunnuntaina pitäisi mitään ampumista olla. Lupasivat sitten lopettaa seuraavaan sarjaan, vaikka lupa kuulemma oli kunnossa. Sinni oli autossa kaikki paukut ja otettiin vika vuoro radalle niin kerittiin kunnolla pois sieltä välissä. Vaikka ihan oma itsensä Sinni oli autosta päästessä Hopun ja Oilin kanssa lenkille. Oilin tosin piti tarkistaa onko tämä hörökorvainen vinttari varmasti Sinni. Ääni oli sama, joten ei epäilystä.
Sinnin treenit meni tosi hienosti. Radalla oli paljon vaikeaa, mutta me päätettiin selviytyä. Me osataan ihan kaikki jos vaan keskitytään ja ohjaan napakasti. Sitä paitsi mukana oli taikapallo. Ihan uskomaton vaikutus on pienellä kumiesineellä. Sinni lussuttaa palloa ja millään muulla ei ole väliä. Se voi katsella muita koiria ja olla irti agilitykentällä ihan rauhallisena. Se myös tekee hyvin tarkasti kaikkensa saadakseen pallon takaisin, joten keppien takanaleikkaus ja loppuun asti yksin meneminen, sekä tietysti kontaktit sujui aivan nappiin. Harmi ettei rataa saa tehdä lelu suussa, olisi vielä parempi harmonia. Nyt täytyy kuunnella tuttua huutoa aina kun ei ole pallo suussa tai tehtävä käynnissä.
Pitää saada video meidän tähänastisen agilityelämän parhaasta radasta Marjolta tähän.
Maanantai oli juoksupäivä. Vajaa tunti mäkistä maastoa, eli epätasaista vauhtia. Mulla kulki, Sinni peitsasi aika paljon ja Hopulla oli loppumatkasta jo kuoleman tylsää.
Tiistaina koirien vappu oli tiivis harrastusrykäys. Ensin Sinnin kanssa 5km pyörälenkki. Kalju selkä näkyy niin hyvin, etten ole ihan tyytyväinen. Ihan kuin olisi jännitystä ristissä, eikä se helpottanut koko matkalla. Epäilen, että katson sitä nyt jotenkin väärin, ei pitäisi olla mitään ongelmaa nyt. Vauhti oli kyllä hyvä koko matkan ja reippaasti kulki. Matkan varrella kävin tallaamassa Hopulle pari jälkiruutua.
Kun päästiin kotiin niin lähdettiin heti autolla kohti Ojankoa. Matkalla Hoppu pääsi nenähommiin. Hyvin löytyi kyllä kepit, ei vaan malta kunnolla jäädä maahan. Ehkä voisi tehdä vähän suurempaa ruutua seuraavaksi ja sitten maltilla vaatia kunnon ilmaisut.
Ojangossa mentiin halliin kaikki yhes koos. Rakennettiin hyppytreeni ja alettiin hommiin. Sinnillä taas taikapallo koko ajan suussa, joten kaikki sujui. Vain luovutuksessa ja siitä uuteen tehtävään lähetyksessä on ärsyttävää tökkimistä/huutoa. Simpan kuviot:
1. kolmoissarja, 11 jalkaa (fivefingersit on tosi pienet) pysty 35-45
2. kolmoissarja, 15 jalkaa, muuri mini-medi ilman palikoita-palikoilla(40)
3. kolmoissarja, 19 jalkaa, pysty 35-45
Kaikki putkesta putkeen kilpaa juosten. Ekassa lopun putki oli suora, sitten eri suuntiin mutkalla. Alkuun menin molemmilta puolilta suoraan, sitten takanaleikkasin. Tosi hyvää takanaleikkaustreeniä. Ja toivottavasti vältettiin pysty pää. En kerinnyt sitä itse tarkkailemaan, kuten en paljon muutakaan, mutta toivon tämän olleen hyppäämisenkin kannalta hyvä treeni. Eikä ollut liian rankkaakaan.
Hoppu teki ekan ja vikan hukinsa keppejä. Ne olivat ihan hukassa, siis täysin. Täytyi alottaa ihan alusta, yhdellä parilla kohtisuoraan. Takkusi tosi paljon. Hoppu huiteli tekemässä kaikkea muuta kun ei saatu juonesta kiinni. Lopussa sain jo mukaan kaksi paria, mutta nekin oli oltava kohtisuorassa, vaikka yksinäisen parin sain aika suoraan jo. Täytyy vähän tuumia tätä nyt.
Keskimmäisellä kerralla otettiin rennommin Hoopon kanssa ja lelulla palkaten tehtiin kahdella hypyllä kaikenlaisia kuvioita. Sylkkärit, takaakierrot kaukaa, takanaleikkaukset.. kaikki sujui ja Sinnin synttärileluraato oli huippukiva. Tyypit siis vaihtoi leluja. Sinnille Hopun oranssi Cuz ja Hopulle Sinnin synttärilahja.
Loppulenkillä pääsivät pitkästä aikaa kaahaamaan ja Sinnille se meni heti päähän. Hullua oli meno taas ja Sinni ei osannut lopettaa.. Hoppu löysi kurasukelluksen hurman ja lätäkössä maaten puhalteli kuplia. Tosi kaunis vaaleanpunainen kuraprinsessa mulla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)