Namimuna

Unohtui edellisestä päivityksestä keskiviikon juoksulenkki. Juoksupäivänä tietysti suoritettiin velvoite, 10 km 1,5h. Hoopi oli irti suurimman osan matkaa niin ei ollut niin kamalan tylsää. Sinni ravasi melkein kaiken paitsi ylämäet, joissa mun vauhti oli liian hidas.

Torstaina oli hyppytunti, johon osallistui tällä kertaa Hoppeli. Päivällä ei tehty muuta vaan minä harrastin cuzin metsästystä. Suurimmassa osassa paikoista niitä ei ole koskaan ollutkaan ja lopuissa tuote tunnetaan, mutta on juuri nyt loppu... Se on se outo fakta, että sillon kun ei jotain kaipaa, sitä on joka paikassa, mutta kun pitäisi ehdottomasti itselle saada, niin mistään ei löydy. Saaliiksi tarttui onneksi edes jotain, löysin Hopulle lupaavan heitettävän namikätkölelun. Siinä on reikiä, joista Hoppu kyllä namit varmasti havaitsee, mutta ne eivät tule läpi. Lisäksi se on kestävän oloisesta pehmeästä kumista ja kiinnitussysteemikin vaikuttaa siltä, että oikeasti toimii käytössä. Kotona heti testattiin namimunaa ja kyllä se sai täydet pisteet myös Hopulta, kerrassaan ihana!

Ennen hyppäriä kierrettiin aavikon ympäri. Sinnillä oli cuzin raato suussa ja niin hän ravaili rentona halki lakeuksien! Ei lähtenyt Hopun riehutusyrityksiin mukaan eikä piitannut horisontissa näkyvistä muukalaisista. Autuasta! Kyllä pieni kumiesine saa ihmeitä aikaan.

Itse oppitunti alkoi set pointilla. Hopun piti siis paikaltaan hypätä parin pumpin yli kupille. Tämä ei ollut yhtään niin helppoa kuin luulisi. Jostain syystä Hoppu epäröi tosi paljon. Saattoihan tuo olla aika outo asetelma hänen mielestään, selvästi joku koira haudattuna. Eniten epäilen kupin vetovoiman nyt pilaantuneen. Hoppu ei enää tiedä milloin sinne saa mennä ja saako nyt sitten ihan varmasti mennä. Voi itku. Oli siinä tietysti itse harjoituksessakin haastetta kun piti oikein keskittyä miten jalkansa siinä asettaa ja mitä niillä tekee.

Tokana oli perussarja. Se on tuttua kauraa ja vauhtia kyllä nyt riitti. Kasvava kroppa vaan teki tepposet ja vikaan väliin oli tosi vaikea mahtua, vaikka siinä ei viimeksi ollut mitään ongelmaa.

Viimeisenä tehtiin kasvavaa sarjaa ja siinä oli taas orientoitumisongelmaa. Hoppu ei oikein saanut venytettyä loppuun kun edellisessä harjotuksessa piti himmata lopussa. Lisäksi tässä taas tuli esiin epävarmuus kupille menosta. Välillä karkasi sinne omin luvin ja sitten kun sai luvan niin jäikin kyselemään. Pöh.

Kaiken kaikkiaan Hopulla on kyllä ihan ok käsitys itsestään, mutta kehitys on luonnollisesti ihan kesken ja takaosa on levällään juuri nyt. Sieltä ei oikein saa täyttä voimaa ulos ja pitääkin olla tarkkana, että istuu lähdössä jalat alla eikä hujan hajan. Näitä perustreenejä vaan tehdään nyt sillon tällön ja tunnustellaan miten se kehitys etenee. Tietysti treenataan nyt pian kuntoon tuo kuppikäytös. Kyllä sinne kupille saa ja kuuluukin kaahata aina kun lupa kuuluu.

Loppulenkkinä kierrettiin aavikko ja loppumatkalla siirryttiin metsään. Sinni sai harjottaa metsä(stys)koirapuoltaan. On se hassu tyyppi kun metsässä häviää näkyvistä heti ja kaahaa siellä ihan täysiä niin kauan kun metsää riittää. Hoppu jää pitämään huolta musta...

Perjantaina MTT-päivä. Tosikot ei tosin sinne treenikentälle mene ollenkaan ellei ole asenne täysin kunnossa eli veri maistu suussa. Niinpä me kierrettiin taas Haukankierros ja sitten syötiin eväitä ja juoruttiin. Ihan hyvä näin.

Mäntsälästä suunnattiin äitille ja lähdettiin lenkille. Personal trainerin vetämä lenkki oli aika monta astetta rankempi kuin mihin ollaan totuttu. Nyt juostiin ne ylämäetkin niin, että Sinni ravasi ihan kunnolla. Itse asiassa osassa Sinni jopa laukkasi... Hoppu oli taas irti suurimman osan aikaa koska narun päässä oli niin kuolettavan tylsää ja neitiä olisi saanut melkein raahata mukana. Irti liikkuu ihan reippaasti ja kaikilla on mukavaa. Kotiin kun päästiin niin Hoppu kaatui nukkumaan, kyllä oli tosi rankkaa pienellä koiralla. Sinnikin tosin oli rauhallinen ja ummisti silmät. En silti usko, että noi lenkit on mitenkään liikaa näille tyypeille. Jos mä jaksan niin kyllä hitossa koiratkin sen kestää.