Jääkarhunpoika sairastaa

Voi voi sen tähren! Viime yönä Hoppu alkoi köhimään ja päivän mittaa alkoi yskimään limaa. Pikkuinen on kipeä. Rexillä on kennelyskä ja Frida sitten toimi välittäjänä maanantain leikkien varjolla.

Tänään ei menty treeneihin eikä tehty muutakaan. Katsotaan nyt millon Sinni sairastuu. Tosi tylsää.

Paitsi että puolet iltaruuasta naksuteltiin. Hoppu kiertää jo tosi hienosti kokonaisen ympyrän vasemmalle etujalat korokkeella. Mun mikää aiempi koira ei ole oppinut sitä, kaikki on jääny jumiin siihen kohtaan kun pitää mennä takajaloilla mun ohi.  Nyt pitäs keksiä joku käsky, jonka muistan vielä myöhemminkin ja sitten alottaa toinen suunta. Kauheesti olis kaikkia temppuja mielessä, mutta mitään ei malta opettaa kunnolla. Sinni lähinnä venytteli ja jumppasi selkää, en jaksanut miettiä mitään määrätietosta temppuopiskelua.

Me vaan juostaan

Aika juoksee ohi ja vaikea edes muistaa mitä on tapahtunut kirjoittamattomalla ajalla. Ainakin on käyty juoksemassa ke, to, la. Lenkit on jo reilu 40 min ja Sinni ravaa suurimman osan. Hinausköydet alkaa osoittaa kertakäyttöisyytensä rajat ja ovat venähtäneet selvästi. Kahdeksasta kasassa pitävästä kuminauhasta on kummassakin jo puolet poikki. Enää ei voi koira tulla kovin lähelle ilman, että tallon naruja. Tulee aika kalliiksi jos kahden viikon välein pitää uusia, pitää jatkaa täydellisen vetonarun etsintää.

Keskiviikkona ei kai muuta tehty, saatettiin naksutella illalla.

Torstaina oli Lahti-päivä. Vaikka tosiasiassa se oli enemmän Vierumäki-päivä. Vietettiin enemmän aikaa keskittymällä harrastamisen teoriapuoleen kuin itse tekemiseen. Tulipahan tehtyä todella pikaiset nälänkasvatustreenit. Sinni teki vähän rataa. Lähdöt oli pakon edessä nopeat ja hyvät. Tyyppi kaahasi superirtoavasti ja oli oikein hauska. Hyppytekniikkaa pitäisi todentotta päästä jo tekemään. Nyt radalla oli hypättävänä ainoastaa muuri ja se olikin kokoajan hajalla.

Hoppu teki vain puomia. Se meni ihan hyvin, aika peruspullaa alkaa olemaan, mutta hyvä kun saadaan tehtyä huolella pohja.

Perjantai oli uimapäivä. Sinni pääsi mukaan, koska ei vuoda enää. Uiskenneltiin koko rahalla, lopussa molemmat oli jo ihan kypsiä lopettamaan.

Perjantain piti olla pyhitetty vain uinnille, mutta iltasella Hoppu alkoi olla jo niin virtainen, että otin sen mukaan kun lähdin vetämään treenejä. Pikkuneiti sai odottaa radan reunalla koko treenien ajan, autossa olisi ollut kovin kalsa yksin olla. Aika tyly oli kyllä olla siellä seinässäkin. Onneksi mulla on niin kivoja ja kilttejä ryhmäläisiä, että lapsen odotteluopetuksesta huolehdittiin. Erityisesti Marjon toimesta, kiitos vain! Melko siististi se odottelu sujui. Välillä kuului kiljahtelua, mutta pääasiassa siellä näkyi vaan rauhalliset korvankärjet väliaidan takana.

Hienosta odottelusta sai palkaksi tulla leikkimään treenien jälkeen. Leikki sujui ja meillä oli kovin mukavaa, Hoppu on <3.

Lauantaina ei juoksulenkin lisäksi tehty muuta kuin käytiin useasti pikkulenkillä. Erityisesti illalla. Ja silti jo neljäntenä yönä peräkkäin, löytyi pissat aamulla. Hoppu oli melkein viikon ihan sisäsiisti, mutta nyt se on alkanut tehdä ne yhdet pissat joskus aamuyöllä. Lirit on siis ihan kuivat jo aamulla, eli sen täytyy tehdä ne ihan pari tuntia nukkumaanmenon ja siis vikan pissatuksen jälkeen. Yöllä ei kai vaan viitsi pidättää. Täytyy kohta harkita sitä häkkiä.

Wanted: koirankyllästysaine

Tuskailen joka ulkoilulla tuota Sinnin turkkia. Ei se ennen ole noin paljon mua vaivannut. Tosin varmaan siksi, ettei Sinni ole elänyt normaalia talvea vielä. Tai siksi, ettei ole ollut verrokkina tollasta toimivaa karvaa vieressä. Kun vaan olisi joku aine jolla käsitellä karva lunta hylkiväksi. Voisin kokeilla hevosten karvankiillotusainetta, mutta en halua sitä joka paikkaan leviävää äklöä liukkautta. Sisäinen öljyn käyttäminen ei tuo apua tähän akuuttiin tarpeeseen ja olen aika skeptinen toimisiko se ulkoisesti...

Eli mitään en kokeile, senkun murehdin. Ja Sinni koppuroituu kun ei pääse kunnolla lenkkeilemään. Tai siis pääseehän se, mutta ei pysty rennosti irrottelemaan. Jännittyneenä ja epämukavuudesta kärsien säntäilee Hopun kanssa tai raahustaa mun perässä. Ei voi millään olla mukavaa kun tommonen ohut turkki ei eristä lunta yhtään vaan heti se on iholla ja jää vielä kiinni siihen. Ei kai siinä ole edes mahdollista pitää itseään lämpimänä ja vetreänä.

Luulisi tämän olevan koiranvaatetehtailijan unelma, mutta kyllä se on painajainen. Tiedostan liikaa. Havaitsen ongelman, mutten osaa antaa siihen kelvollista ratkaisua. Kelvollinen on siis sellainen, jossa lumi ei pääse tuntumaan epämukavalta ja Sinni voi kirmata ihan yhtä vapaasti kuin Hoppukin. Haalarit ei toistaiseksi tietääkseni tähän pysty, kyllä ne vaan varmasti rajottaa liikkumista. Vai pitäskö mun nyt muka suostua harkitsemaan sellaista?

Haalaria haudutellessa mietitään mitä muuta on tapahtunut. On käyty juoksemassa eilen ja tänään. Sinnin joutuu aina aamulla komentamaan mukaan, hän haluaisi nukkua kun koko yön odotettuaan on vasta saanut tyynypaikan. Itse juokseminen sujuu totuttuun tapaan. Hoppu pelleillee alkumatkan ja Sinni ravaa jo aika paljon. Vauhti on kuitenkin vielä niin hidas, että mitään kovin irtonaista liikettä ei tule esiin.

Eilen päivällä Hoppu sai yllätysvieraan ja pääsi Fridan kanssa riehumaan tohon lähimetsään. Kahdella vaalealla oli huisin hauskaa. Frida taisikin olla eka Hoppua isompi koira, jonka kanssa leikki on sujunut noin hienosti.

Illalla käytiin normilenkillä lumisessa metsässä. Mentiin jonkun jälkiä pitkin ja jouduttiin jyrkänteen reunalle. Ei se ollut kuin mun korkuinen, mutta viisaat koirat ei siitä päätäpahkaa hypänneet. Hyppäsin sitten eka itse ja ajattelin nostaa koirat alas. Sinni tulikin heti olkapäälle ja pääsi hissillä alas. Hoppu sen sijaan ei tullut millään. Se ei vaan luottanut muhun ja pelotti liikaa. Se hyppi, riehui ja sukelteli lumessa siinä käden ulottumattomissa eikä tullut kosketusetäisyydelle. En päässyt enää takasin ylös ottamaan Hoppu remmiin niin lopulta luovutin ja lähdin vaan menemään. Sieltä Hoppis heti hyppäsi perään. Ei se mikään vaarallinen paikka siis oikeasti ollut, mutta harmitti kun Hoppu niin selvästi ilmaisi ettei luota muhun. Kun taas Sinni luotti ihan muitta mutkitta. Nostin itseasiassa Sinnin sinne takaisinkin pari kertaa ja ajattelin että Hoppu seuraa mallia, mutta ei.

Tänään käytiin lenkillä Ojangossa. Samalla vierailtiin hallilla Hopun kanssa. Pieni lurjus teki tosi hienosti keppejä LELUPALKALLA!! Kuja oli pitkä ja itsellekin hankala hahmottaa, mutta Hoppu löysi aina oikein sisään. Lelun toi koko ajan heti mulle ja välissä aina leikittiin ja nautiskeltiin. Tehtiin myös rengasta kun sattui olemaan siinä. Näytin sen neidille kerran ja sitten se vaan meni oikein siitä läpi kun lähettelin.

Sitten sain ikävän puhelun ja meni fiilikset. Kierrettiin rankka umpihankilenkki miettien miten epäreilua elämä on. Ihanan reippaan koiralapsen alaleuassa on kasvain ja vaihtoehdot jatkoon on joko huonot tai kaikkein kamalimmat. Omistajan tunnelmia on mahdoton edes kuvitella kun omakin olo on epäuskoinen ja masentunut. Mulla kuitenkin on mitä mainioin pentu ja ihan hyvin kaikkien vajavaisuuksiensa kanssa elävä törttö. Tosin niin oli tuo nykyinen potilaskin vielä kaksi päivää sitten pelkkää iloa ja lupausta pitkästä vauhdikkaasta elämästä.