On rankkaa olla niin äänekäs

Takana tiivis treenivuorokausi. Nyt on kaksi koiraa aivan kanttuvei.

Eilen käytiin Sinnin kanssa pyöräilemässä. Se oli hirveä retki. Sinni oli ihan kiltti ja juoksi hienosti, selkä venyi taas kilometrin. Mutta uudenkarhea Ponini kärsi jostain lastentaudeista. Sain tolla reilu 4km matkalla laittaa ketjut uusiksi ainakin 10 kertaa. Eikä se polkeminen ketjujen toimiessakaan nautintoa ollut kun vaihteet naksui ihan koko ajan. Jos olisi ollut oikein fiksu, olisi hoitanut ongelman heti kun alkoi naksumaan vähänkin, eli pari lenkkiä sitten. Mutta minä en ole fiksu. No hoidetaan sitten joskus... Toivottavasti ei ole jo koko vaihteisto rämänä.

Lenkin jälkeen toivuttiin tovi ja sitten pakattiin auto kohti Lahtea. Luvassa oli myöhäiset iltatreenit ja aikaiset aamutreenit. Vähän huonosti houkuttelevalta kuulostaa ajatus näin jälkikäteen, mutta tuolloin se oli vielä tosi hyvä idea.

Iltatreenit vielä meni ihan ok. Sinnin ekalla kiekalla neuvoteltiin ensin pitkään ja hartaasti lähtöön rauhottumisesta ja sen jälkeen kontaktille pysähtymisestä. Kumpikin huusi niin lujaa kun lähtee ja silti tuntui, että harmi kun ei lähde enempää ääntä... Tarpeeksi huudettuamme tehtiin näytösluontoisesti huikaisevia takaakiertoja.

Toka huki meni takanaleikkaamiseen. Ei ollut ihan helppoa se. Vaati pimputtelumaisen otteen ennenkun alkoi löytymään. Käytännössä siis täytyy itse ihan pysähtyä ja miettiä tarkkaan mitä oikein tekee kaikilla raajoillaan. Kyllähän noi palkkaihmisellä auttamalla menee, mutta se ei yhtään auta siihen mitä sitten tositilanteessa tapahtuu. Tärkeintä taitaa kuitenkin olla mun oppia tekemään oikeita asioita koska Sinni joka tapauksessa seuraa vaan mun liikettä, ei todellakaan kuuntele käskyjä tai etsi esteitä.

Myös Hoppu teki takaaleikkausta. Hänelle se on paljon helpompaa. Ihan Sinnin vastakohta siinä miten haluaa lähteä pitkille laajoille kaarille ja keskittyä kaikkeen mitä löytyy muualta kuin multa. Nyt tuli jo aika kiltisti kupilta mun luo takaisin ilman remmiä. Hirmu tarkkaan ei kuitenkaan jaksanut kuunnella mihin oli tarkoitus lähteä uuteen harjotukseen. Lähti siis vähän sinne sun tänne kun annoin vihjeen lähteä liikkeelle. Putket esimerkiksi oli kivempi kiertää ulkokautta. Ja sitten kun niitä palkattiin yksittäin, niin niitä alkoi löytyä ties mistä... Mutta pääasia että oli kivaa ja meni lujaa :)

Hopun toinen kiekka tehtiin puomia. Nyt oli jo oikein mallikasta etenemistä kontaktille. Ei kovin korkealta ja palkka piti olla ihan lähellä, muuten luiskahti yli. Tosi varmasti ja riemulla teki, ihana lapsi!

Aamulla oli vähän kankea päästä hallille. Puolet treeniajasta kerkesi valua ohi ennen kun selvittiin treenaamaan, mutta selvittiin kuitenkin!

Sitten ei ollutkaan ihan selvää mitä tapahtui. Rakenneltiin ihan ok rata ja piti Sinnin kanssa tehdä se. Sinni lähtöön ja menoksi. Meno tyssäsi ihan täysin kepeille. Ei ollut mitenkään vaikea kulma tai muutenkaan outoa, mutta ei vaan kerta kaikkiaan saatu niitä tehtyä. Ei millään. Pääasiassa ongelma oli lopetus, Sinni ei millään olisi tehnyt keppejä loppuun asti. Mitä enemmän yritettiin, sitä huonommin meni. Ei onnistunut minkäänlainen rauhottaminen, ei mikään.

Siinä kohtaa oli parempi lopettaa. Jäi vain epäselvä olo, ei me Sinnin kanssa pystytä tähän. Sen pää heittää niin isoa kieppiä, että mulla ei ole siihen mitään sanottavaa. Sinni ei itse hallitse päätään, enkä mä osaa auttaa. Onko niistä lähtökohdista järkevää tehdä yhtään mitään?

Hoppu teki taas kivaa ohjausjuttua. Riemulla kaahasi isoja kaariaan välillä ihan oikeitakin reittejä. Täytyisi ehdottomasti nyt vaan miettiä käskyt uusiksi. Ei se mitenkään voi hyppykäsky olla HYP kun huutelen siellä myös Hop vähän joka välissä. Rankkaa vaan päättää mitä ottaisi tilalle kun kymmenen vuotta on huutanut HYPpyä. Ja mikä se olisi lyhyen hypyn käsky.. Tätä täytyy tuumia parinkin yön yli. Mutta seuraavan kerran kun treenaamaan mennään täytyy asia olla päätetty.

Hoppu kerkisi vielä toisen kerran kentälle. Taas tehtiin puomia. Nyt päästiin jo pidentämään matkaa selvästi. Varovasti piti silti edetä matkan pidentämisessä tai vauhti kiihtyi ihan hallitsemattomaksi eikä höpsö otus mitenkään saanut pysäytettyä oikeaan paikkaan. Hirmu hauskaa sillä oli koko ajan ja niin oli siis myös ihmisillä sen kanssa treenatessa.

Hoppu oli niin tehokas, että päätettiin antaa Sinnillekin vielä mahdollisuus. Tehtiin niitä keppejä nyt loppupalkalla. Nyt sujui kyllä loppu oikein hyvin kunhan sisään pääsi. Sinni oikein tosissaan keskittyi siellä lopussa. Sisäänkin kyllä osasi ihan hyvin kunhan lähetys onnistui, mutta se lähettäminen ei ollut kovin helppoa. Hän huusi niin lujaa ja hyppi vaan jaloissa eikä olisi ottanut mitään ohjeita vastaan. Lopussa oli jo ihan täysin loppu, melkein raahautui kepit loppuun, mutta huutoa ei silti voi vähentää tai ohjeita alkaa kuunnella yhtään paremmin, päinvastoin.

Loppulenkki nautiskeltiin loistavassa säässä, hienoissa maastoissa ja hyvässä seurassa. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sinnikin on kuitenkin terve ja suhteellisen onnellinen nyt. Sen pää keittää vaan ilosta. Ilo on hyvä juttu, vaikka sitä olisikin tavallaan liikaa.

Turbojoulu

Joulu on tiivis kolmepäivänen. Siihen sisältyy 6 perhe/sukulaiskokoontumista. Kaikki ihan mukavia, koska epämukaviin ei jouluna suostuta, mutta rankkaa se on silti. Myös koirille. Kyllä me lenkkeiltiinkin ihan kivoja lenkkejä, mutta kyllä meillä oli paljon väsyneempiä koiria kuin fyysinen rasitus antoi olettaa.

Aattona juostiin Martan kanssa. Valeraskas Martta oli aika tosikko, mutta Hopun suostuttelu sai sen intoutumaan kilpasille. Silloin Sinni oli sitten tosikko ja katkaisi leikin. Sinnin mielestä vaan Sinnin kanssa saa leikkiä, tai sitten ei leikitä ollenkaan. Ei se Hoppua haitannut, juoksukaveri vaan vaihtui.

Joulupäivän aamulla mentiin sienimetsään. Onneksi sienten löytäminen otti sen verran aikaa, että koirat saivat oivan lenkin. Niistä oli ihan järjettömän hauskaa hepuloida pehmeissä sammalissa, joista niitä suppiksia etsittiin. Hyvät sienet löydettiin ja perunaruukku oli oikein maukasta.

Tapanina mentiin Hopun kanssa pikatreeneihin Allun ja Rexin seurassa. Otettiin pikkusen lisää kontaktille löytämistä etuperin, hyvin meni. Sitten tutustuttiin pussiin, sekin meni hienosti, tosi nopeasti teki sen ihan yksin vaikka kangas oli painava. Lisäksi vielä parit takaakierrot lelun kanssa, Hoppu leikki ja kiersi!!

Sää oli tosi hieno, joten haettiin vielä Sinni mukaan ja mentiin tonne kiertämään rantoja pitkin. Tuuli kyllä melkoisesti, mutta ei se meitä haitannut. Vasta myöhemmin sain tietää, että oli muka vaarallista olla ulkona tänään...!?

Ollaan matkustettu paljon pikkuautolla, eli koirat on ollu mun jaloissa etupenkillä. Alkuun se oli Hopusta outoa, ei ollut kivaa änkeä niin kiinni Sinniin. Mutta Sinni oli ihan kiltisti kun ei niin lähellä mua tarvi hermoilla. Lopulta tuo onkin oikein kiva tapa matkustaa. Ja autossa vapaana odottelukin on ihan ok, ei tullut mitään tuhoja :)

Joulu meni kivasti, mutta kiva kun se on nyt ohi.

Verta ja hikeä

Eilen oli vuoden pimein päivä ja kuinkas ollakaan saimme nauttia auringosta kun aamupäivällä kokoonnuttiin Ojankoon. Miesmuistiin ei osu se päivä kun viimeksi paistoi. Mutta nyt paistoi, balanssi, siihen luonto pyrkii.

Otettiin leikkiminen vakavasti ja tutkailtiin mikä siinä on niin vaikeaa Hopun kanssa. Tulos on, että tilanteella on kaksi puolta: Hoppu on päässyt päättämään milloin leikitään ja se tahtoo pitää asemastaan tiukasti kiinni. Toisaalta leikkiminen on kokemuksen puutteessa heikentynyt ja sitä pitäisi vahvistaa, tukea Hopun itsetuntoa siinä.

Siinäpä tilanne. Nyt pitää siis leikkiä vain kun minä tahdon, mutta niin, että se on tosi onnistunutta ja hauskaa. Lyhyitä sessioita siis ja antaa Hopun voittaa koko ajan ja tuoda lelua takaisin. Pitää pitää narussa ettei pääse lähtemään omille teilleen vaan hallitsen tilanteen koko ajan. Kyllä se kohta alkaa sitten maittaa taas ja vasta sitten kun repii oikein kunnolla aletaan vaatimaan enemmän leikin jatkumiseksi.

Ihmisleikkien jälkeen Hoppu pääsi vielä tositoimiin kun Tuikeli tuli kaahauskaveriksi. Sinni piti tänään vielä lepopäivän eikä päässyt kun kilteille kävelyille.

Tänään ei levätty. Aamusta heti kohti uimalaa. Sinni oli tosi hieno uimari taas. Loppua kohden vaan parani, ei merkkiäkään väsymisestä. Sain ottaa narun irti jossain puolessa välissä ja Sinni lipui uimaan ihan vaan käskyllä ja kävi hakemassa kadonnutta lelua kun vaan näytin minne mennä.

Sinni ei muuten lelusta juuri perustanut, kunhan aina toi sen pois vedestä. Mutta kerran kun joutui uimaan Esmen ja reunan välistä niin tuli ylpeänä lelun kanssa repimään. Sinni on kamalan liikuttava <3

Hyvinkäältä huristeltiin Lahteen Pawin joulutreeneihin. Sinni ei tehnyt kovin paljon, mutta hienosti! Ekalla kiekalla parit rengas-keinu-suorat putken kautta. Alkuun piti vähän muistuttaa mikä se keinu on ja tsekkailla kuinka hyvin renkaasta löytyy oikea reikä. Mutta parin toiston jälkeen mentiin jo tosi mallikkaasti ja varmasti kummaltakin puolelta koko hoito.

Tokalla kiekalla tehtiin sitä kontaktin sivuirtoomista. Ei ollut yhtään itsestäänselvää mihin asentoon sinne kontaktille pitää tälläytyä. Mutta sitä sitten selvitettiin ja ihan yhteisymmärrykseen päästiin. Omalta osalta vaikeinta oli kun piti juosta kaamea hyppysuora takaisin puomin alkuun. Kummasti sekin helpottui kun ohjasi siinä juostessa, eikä vaan pinkonut.

Hoppuun asennettiin ekaksi takanaleikkaukset. Kova into oli taas kupille ja nyt jo kovasti tarjosi kaikenlaista matkalla sinne. Suurimmaksi osaksi tarjosi ihan oikeita juttuja, fiksu kun mikä! Vaikea oli siinä pysyä kyydissä kun tyyppi vetää määrätietosesti oikeaa juttua vaikkei ole saanut edes mitään ohjausta vielä. Oikein hienoa! Varsinkin kun vastaanotti kyllä ohjeitakin aina välillä.

Tokalla kiekalla Hoppukin teki kontakteja. Korkeavireellä on hieno vauvapuomi ja olisi ollut kiva saada tehtyä sitä. Me kuitenkin ollaan vielä ihan alussa, tai siis lopussa. Peruutus sujuu loistavasti, mutta siitä toisesta suunnasta tulemista koitettiin taas asentaa. Kyllähän se vähän eteni, oikeaan suuntaan mentiin. Viimeinen toisto oli jo oikein täydellinen. Siinä vaiheessa nämä opettajatkin jo ymmärstivät miten tätä asiaa kannattaa lähestyä. Hoppu piti nostaa ihan siihen puomin loppuun, varpaat reunalle. Siitä ei tarvinnut siirtää kun etujalat ja sehän sujui. Kun piti liikkua enemmän niin valui aina yli ja peruutti siitä takaisin.

Hoppu on supersympaattinen oppilas ja aina lopussa on ihana kiehnätä ottamassa kehuja. Kyllä tämä tyyppi palkkautuu ja tekee tosi hienosti hommia ilman lelujakin. Leikittiin silti pienesti muutamassa välissä ja meni ihan hyvin. Ihana turkislelu ja remmi pitivät touhun tiiviinä ja innokkaana. Niin innokkaana, että lähti se viimeinen kulmurikin jo. Yhtäkkiä oli hieno vaaleansininen karva ihan veressä! Tosi voittajatunne kun saatiin se hammas irti ja nimenomaan leikkimällä, vaikka se on ollut nyt hankalaa.

Treenien jälkeen vielä lenkki lumisissa maisemissa. Sinni tykkäsi, ei mitään merkkiä väsymyksestä rankan päivän jälkeen vaan koko ajan piti kieriä jäätyneessä hangessa. Sitten enää joulupastaa ja joulusuklaata ja joulu-MM-musiikkia. Illalla räntäsateessa kotiin ja jouluruokakauppaan ja yö pakertan joululahjoja.

Vaikka koirat ei ihmisten joulusta piittaa, niillä on joulu joka päivä, niin ihanaa joulua ihan kaikille!! Otetaan mallia koirista: eletään hetkessä ja nautitaan siitä mitä kaikkea kivaa meillä on tässä ja nyt.

Kun ei se lähe!

Hoppulin viimeinen kulmuri seisoo sitkeästi paikallaan vaikka uusi kasvaa jo puolessa välissä. Sitä on tässä yritetty nyt auttaa irti.

Kotona on tarjoiltu toinen toistaan houkuttelevampia luita ja ulkona on koitettu leikkiä.

Eilen mentiin Ojankoon tekemään Sinnille sivuetäisyyttä kontakteilla. Tein niin, että heitin lelun edelle samalla kun lähestyi pysähdyspaikkaa. Meni hillittömän lujaa, pysähtyi upeasti ja lähti vasta JES:istä. Ei mitään väliä miten kaukana takana tai sivulla minä menin. Mutta mutta, sitten kun lelu ei lentänytkään edelle niin oli ihan toinen juttu. Meni kyllä loppuun ja pysähtyi, muttei odottanut vapautusta. Ihan samaa siis kuin sunnuntaina. Yritin pari kertaa vaan käskyttää kovemmin, muttei tehonnut, alkoi vaan hidastamaan vauhtia. Sain siihen loppuun yhden toiston jossa heitin lelun edelle just kun oli pysähtynyt ja Sinni kerkisi siis rekisteröimään, että kannattaa nyt odottaa lupaa ja näin sain palkattua oikean "leluttoman" suorituksen.

Teki niin hienoja toistoja lelulla, etten ole yhtään huolissani. Olihan vähän aikaa sitten niin, että tuli läpi kaikki kontaktit radalla ellei ollut lelua. Eiköhän nämäkin saada kuntoon kun vaan tulee treeniä alle. Sikamakeet kontaktit ne on joka tapauksessa!!

Tämän jälkeen leikittiin Hopun kanssa. Mulle tuli hiki, Hoppua ei paljon kiinnostanut. Tai kiinnosti fleecelelun turkismauste, jossain syrjässä nakerrellen. En saanut oikein millään kunnollista leikkiä aikaseksi.

Tänään oli Sinnin fyssari. Olipa kiva käydä taas, se on niin hyväksi Sinnille. Neiti oli ihan ok kunnossa. Selässä kyllä jotain kireyttä, todennäköisesti johtuu nykyisestä metodistani pitää Sinni hiljaa agikentällä roikottaen sitä fleeceremmissä. Repii siis sitä ihan kaikin voimin ja siinähän se selkä menee oikein totaalisen kippuraan. Pitäisi enemmän saada taas ravia vastapainoksi. Pyöräily on vaan nyt jäänyt kun ei huvita haukkupannan menetettyä tehonsa. Pitäisi nyt vaan kehittää meille se juoksumatto.

Tosi hyvä uutinen oli, että kinnertä koukistavat lihakset oli kasvaneen selvästi. Jaksoi tosi hienosti pitää kulman oikein päin kun aiemmin muljautti sen heti nurinpäin kun vähänkin venytti eteen. Tämä on varmaan uimisen ansiota, siinä tosiaan takajalat tekee tehokkaasti koukistusta. Tähän auttaisi myös ravi nurmikolla, mutta se on niin rankkaa, ettei ole paljon tehty.

Hopun aktiviteetti oli tänään taas Ojangossa leikkimistä ja lenkkiä. Ostin entistä turkiksisemman lelun ja kylläpä oli ihana. Sitä en antanut ollenkaan Hopulle vaan leikittiin vaan kädessä. Koitin Sadun systeemiä eli heittää palloa ja tuomisesta palkaksi repimistä turkkilelulla. Tämä kyllä sinänsä toimi, että toi palloa ihan kiltisti kun tajusi, että sen tuomisesta saa repiä. Mutta ei kyllä kiinnostanut se pallo itsessään yhtään. Olenkin ihmetellyt miten Nenasta molemmat lelut on niin kivoja, miten se voi niin nopeasti vaihtaa turkin palloon..?

Saatiin kyllä ihan ok leikkimistä ja sitä kilttiä tuomista, mutta joku siitä puuttuu. Ei jotenkin laita voimaa leikkiin yhtään. Aloin oikein seuraamaan miten kiskoo ja huomasin, ettei kisko itse ollenkan, roikkuu vaan lelussa. Pitäisi ilmeisesti keskittyä paljon enemmän oikeanlaiseen leikkiin itse. En ole niin siitä välittänyt kun kyllä kaikki muut leikkii ihan tyytyväisenä näinkin ja olen pitänyt Hoppua vähintään yhtä leikkihaluisena. Voihan tämä tietysti johtua hampaidenlähdöstäkin. Toisaalta kun testasin miten vetää lelua Sinnin kanssa niin kiskoi kyllä ihan tosissaan. Joka tapauksessa tajusin, että jokainen hetki huonoa leikkiä vahvistaa väärää kuvaa leikkimisestä ja yhdessä tekemisestä. Eli siis jokainen tottelematta jäänyt TUO-käsky tekee pahasti hallaa.

No, huomenna on Marjon leikkikoulu. En malta odottaa, ehkä saadaan jotain vastauksia.

Mäiskis!

Treenit ja treenaaminen on tosi kiva asia, ne tekee ainakin puolet siitä miksi koirat on niin tärkeitä. On niin hienoa puuhata koiran kanssa, oppia ja kokea yhdessä. Se sohvalla kölliminenkin on antoisampaa kun on sitä ennen yhdessä harrastettu.

Eilen tosiaankin harrastettiin. Oli niin rankka ilta, että vaikea edes muistaa mitä kaikkea tapahtui. Suurin osa rankkuutta oli sään tuoma haaste. Pitkin iltaa satoi enemmän tai vähemmän, oli siis pakko pysyä koko ajan liikkeellä, ettei tajua miten märkä ja kylmä oikeastaan onkaan. Onnistuin hyvin tuossa tavoitteessa ja juuri siksi oli aika puuhakkaat neljä tuntia.

Rupeama alkoi kevyesti raahaamalla esteitä kentältä toiselle. Se on oikein hyvää väliaikajumppaa, lämmittää hyvin. Hopun treenit sitten käyntiin. Alussa jumppailtiin ja temppuiltiin. Sitten takaakiertoja. Siis meidän akilleen kantapää. Otin sen haasteena ja kaivoin lelun esiin. Mehän leikitään! Ja mehän leikittiin. Ei siinä tosin kovin montaa kertaa saatu niitä itse takaakiertoja kun ei leikki oikein sittenkään lähtenyt käyntiin. Pari kertaa silti toi lelun ja vähän niin kuin piti kiinnikin... Niinkun melkein onnistui siis. Loppuun tehtiin vielä namilla ja saatiin varsinaista harjotustakin tehtyä oikein mallikkaasti. Kaukaa ja varmasti lähti kiertämään, oikein taitava.

Sitten kujalle. Aloitin ihan lyhyestä kujasta, samasta mitä viimeksi tehtiin. Oli niin hienoa ja helppoa että pidensin samantien. Edelleen oli hienoa ja virheetöntä. Tosin olisi voinut omaa sijaintia varioida ehkä enemmän, ei vain vastaanottamista. Pidensin siis vieläkin ja nyt alkoi tulla virheitä. Alkoi olla toistojakin tässä vaiheessa kyllä. Pitää ensi kerralla palata askel taaksepäin ja ottaa enemmän paikkoja.

Loppuun vielä alastuloa. Halusin alkaa tehdä esteeltä asentoon tulemista, ei enää pelkkää peruuttamista. Nyt kun oli apuhenkilö niin oiva mahdollisuus. Olin kokeillut sitä kerran yksin ja oli ollut ihan hepreaa. Hoppu laitettiin alle metriä oikean kohdan yläpuolelle ja siitä Alas-käskyllä liikkeelle. Ei olisi oikein millään tajunnut jutun jujua. Ensin olisi mennyt vaan yli ja kun se hihnalla estettiin niin kohta ei tullut ollenkaan. Kyllä kai siellä aivosolut teki töitä ja jatkossa ollaan vähän viisaampia. Pitää kyllä varmaan silti vahvistaa tuota peruuttamalla oikean paikan löytämistäkin vielä. Tavallaan kyllä tietää sen, mutta ei taida ihan täysin varma aina olla.

Välitunnin viihdykkeeksi käytiin ensin koikkereiden kanssa lenkillä. Sinni joutui edelleen huutamaan vaan remmissä kun pennut riekkui. Lily ei välitä juoksevista pennuista yhtään ja saa mennä vapaasti menojaan, millonkohan Sinni saavuttaa saman asenteen?

Märässä ja kurassa kaikki on tehokkaampaa joten lenkki oli puolelta ohi. Lopun puolikkaan sai Kiusa huolehtia mun lämmityksestä. Leikittiin ja riehuttiin oikein antaumuksella. Ekana parit tottistouhut, seuraamista ja sivulletuloa. Patukasta irrottamista ja vapautusta takas kiinni. Sitten ihan piruuttani tein parit istumiset, ne meni hyvin. Sitten säädin hyppyjä ja Kiusan piti odottaa paikoillaan, no tietysti! Loppuun tehtiin parit ratakuviot oikein mallikkailla lähdöillä. Siis useampi lähtö peräkkäin ja täysiä rataa ja leikkiä välissä. Ei mitään ongelmia. Kiusa oli ihan mieltsin makee. Tosin olin mäkin sille aika topakkana, yhtään ei purtu hihaa tai käskyjä kyseenalaistettu.

On Kiusa kyllä selvästi eri kaliiberia kuin tuo mun Kiusankappale. Koko tietysti itsessään tuo enemmän poweria, mutta on se muutenkin kertakaikkiaan voimakkaampi. Mulla on laittiversio <3 Ja parempi niin, kyllä se täyspäiväisesti on mukavampi. Turboversiosta on ihana nauttia näin aina sillon tällön.

Sittempä olikin Sinnin vuoro. Meitä oli vain kaksi treeneissä. Oikein kiva juttu juuri sille kerralle kun piti vaihtaa esteiden kanssa kenttää... Uutterasti silti saatiin ihan fiksun radan ainekset roudattua. Ja siitä vaan Sinnin kanssa ekana radalle.

Oli vähän hätiköityä toimintaa. Vähän siinä kerkesi liikuttaa, muttei juuri tasottaa painekattilakoiraani. Niinpä menin sinne tekemään kisanomaista lähtöä ilman nameja aivan ylikuumalla koiralla. Hienosti meni itse lähtö, siellä pysyi. Mutta tokana oli puomi ja siinä ei ollut toivoakaan järkevästä kontaktista. Kyllä se oikein pysähtyi, mutta lähti siitä omin luvin kuin ammuttuna pois. Eikä millään olisi rauhottunut.

No okei, siinä oli aika vaikea sivuetäisyyskin mulla ja me ei taideta olla sellasia kovasti treenattu kokonaisella puomilla. Härkkimisessä tietysti on tehty, mutta se on eri asia. Yhdistelmä ylikuuma koira+älytön vauhti+mun vaikea sivuirtoominen+mun hitaus= ei mitään toivoa. Sinni oli siis siellä päässä jo ennen kuin mä olin asemissa ja sen olisi pitänyt malttaa odottaa yhden askeleen verran, jotta olisin päässyt kunnolla asemiin jatkon kannalta. Okei, olisi varmaan pitänyt tehdä eri lailla tuo itse, jäädä vielä kauemmas seuraavan esteen taakse. Kyllä Sinni sinne puomin loppuun olisi mennyt silti. Pitääkin mennä testaa :)

Puomihärdellin jälkeen piti ihan ottaa koira syliin ja rauhottua yhdessä. Siinä Marjon kanssa jutellessa Sinni kerkisi tasaantua niin, että veti syvään henkeä, ihana tunne! Siitä oli hyvä jatkaa. Nyt saatiin ihan fiksua rataa tehtyä ja Simppa oli hieno! 90 asteen umpikulmasta ulkopuolelta kepeille lähetys ihan silleen "tottakai!". Teki kepit loppuun asti ja irtosi siellä lopussa vielä hypylle vaikka mä jäin puoleen väliin. Okei, taas sain siis olla aika paikoillaan ja sehän on meille se helpompi. Mutta toisaalta kuitenkin liikuin siihen puoleen väliin asti ja oli sellanen fiilis, että olisin saanu liikkua enemmänkin. Pitää nyt vaan pitää kiinni myös tosta, että mun ei tosiaan tarvi liikkua siellä. Se on iso vahvuus, joka meinaa helposti tuhraantua kun useimmiten siellä kuitenkin juostaan mukana.

Vinohyppyinen hyppysuora joka päättyi putkeen oli meille mahdoton. Olisi siis pitänyt juosta yhdessä ja Sinnin jatkaa eteenpäin. Siis ihan vaan eteenlähetys. Eihän semmonen nyt herranjestas radalla onnistu. Jos se ei onnistu edes ilman mitään esteitä ja lelua heiluttavalla, kutsua huutavalla palkkahenkilöllä. Sinni ei voi sietää meidän kilpajuoksua, siinä tilanteessa on vaan pakko keskittyä huutamaan mulle.

Eteenlähetys siis vielä vaiheessa, ehkä sekin joskus onnistuu. Niin moni mahdottomana pidetty asia on kuitenkin jo muuttunut ihan normaaliksi. Sinni on nyt tehnyt hienoja kontakteja ja keppejä radalla useampaan otteeseen. Lisäksi se lähtökin kyllä tulee sujumaan, kyllä Sinni ainakin pysyy. Eri juttu sitten missä mielentilassa ampuu radalle.

Kerran Sinniparka pamautti itsensä renkaalle nivusistaan. Ilkeän näköinen tapaus. Ei toistunut ja ihan hyvin meni rengas sen jälkeen. Pitää nyt tänään tsekkailla.

Treenien jälkeen taas seesteinen lenkki Oilin kanssa. Tosi hassua miten hiljasta ja kilttiä sakkia ovat tuossa vaiheessa iltaa. Sitten kipinkapin kotiin kuivumaan ja lämmittelemään. Koirat oli onneksi melko kuivia, kiitos Pomppien. Ja yöpissalla Sinni ravasi ihan nätisti, ei ainakaan vetänyt tärähdys selkää kyttyrälle.

Tänään tehtiin vaan tosi reilu normilenkki. Piti olla rentouttavaa palauttelua ja niin suurimmaksi osaksi olikin, mutta välillä piti rallata pitkin millon mitäkin otollista maaperää. Rannat tulvii ja oli hauska kiertää normaaleja reittejä vähän sisempää. Pitkospuut oli veden alla ja vaahtopäät kuohui jalkoihin siellä missä ei kuuluisi. Hopusta pärskyt oli tosi hauskoja ja taisi hän pludatakain niitä havitellessaan, liukkaita märät kalliot ja pitkospuut.

Pari yötä sitten Hoppu oksensi kiven, tänä yönä oksenteli taas sama tyyppisesti, mutta ei tullut mitää selkeää ulos. Onkohan siellä nyt lisää kiviä..? Ainiin, Sinni pääsee keskiviikkona fyssarille, perjantaina uimaan ja treenaamaan. Atiivinen joulunalus.

Jänisjahtilainen

Kylläpä sainkin Sinnin kauneudenhoidon saatettua loppuun. Sillon torstaina vielä selvitin turkin. Huomasin, että sen voisi tehdä mukavastikin. Jos alusta asti opettaisi koiran rentoutumaan operaatioon ja sitten itsekin malttaisi edetä rauhassa ja repimättä. Oma taktiikkani on vaan ollut hoitaa homma mahdollisimman nopeasti, vaikka sitten välillä repien, kun ei me siitä kuitenkaan kumpikaan tykätä. Nyt kun yritin vakuuttaa Sinnille, että jos vaan makaa ihan rauhassa niin käsittelen ihan kiltisti, niin ei ihan mennyt läpi...

Yritin kuitenkin sitkeästi ja suhteellisen kivuttomasti saatiin turkki käytyä läpi. Kyllä tuo oli pahemmin takussa kuin jollain edellisellä kerralla. Ihan kuin olisi nyt niin huonossa kunnossa karva, että ei se voisikaan selvänä pysyä. Voi kun nyt muistaisi missä vaiheessa se hyvä kunto oli, millä ruualla silloin on oltu..? Varmasti paremmin voiva karva olisi muutenkin toimivampi ja näin märkään aikaan hyvä turkki on kullan arvoinen.

Operaation viimeinen vaihe sai paikkansa perjantaina päivällä. Nyt en ollut tulokseen niin tyytyväinen kuin viimeksi. Ihan tasaista ja siistiä jälkeä kyllä tuli, mutta ne pumin muodot ei löytyneet. Jätin korvat ja hännän koskematta niin ainakin ne nyt tuovat ilmettä. Oli vaan pakko ottaa pois kaikki se kuiva ja hapsottava latva ja niinpä esim jalat on ihan tikut nyt. Eipä se esiin tullut karva sen vahvempaa ole, mutta näyttää edes tiiviimmältä kun on tasainen. Jännä muuten, että tuo ruoka mitä nyt syö, mainostaa kyljessään nimenomaan turkin hyvinvointia...

Jeppis, turkkihommia oli siinä taas vähäksi aikaa. Sitten oli suuntana Ojanko. Eilisen aktiviteetit oli ilmeisesti olleet kummankin mielestä jotenkin riittämättömät, sen sorttista oli meno. Mentiin pitkin metsiä kun toivoin, että maailman tutkistelu veisi energiaa. Silti oli pakko kutsua Hopun leikityspartio apuun, että kakara saisi oikein kunnolla revitellä. Onneksemme Marjo oli hollilla ja saatiin Tuike hoitamaan tehtävä! Kyllä oli ihanaa pitkästä aikaa kaahata kahjona toisen ihan samanmielisen kanssa! Ihanat hiekkakasat kutsuivat ja kaksi valkoista salamaa kiisi ja paini sydämensä kyllyydestä. Lopussa tämä mun salama oli kyllä muuttunut aika harmaaksi... Välissä haettiin Kiusakin mukaan jengiin ja Hoppu oli vallan mielissään äidin näkemisestä.

Sinnin ylienergiaa hoitelin ennen Marjon saapumista. Tarkoitus oli kehitellä meidän lähtörituaalia. Siinä kun ei namilla saa pelata, mutta lelulla saisi kun on tuo ihana remmi. Ajattelin siis ottaa sivulle tuloa ja palkata lelulla. Vaan eihän siitä mitään tullut. Lelu kiihdyttää ja kiihtyneenä Sinni ei kykene tulemaan sivulle. Ei millään. Se välttää mua kun epäilee mun yrittävän pakottaa rauhottumaan. Otin sen remmiin ja yritin sillä ohjata, mutta ei silti onnistunut. Sivu-käsky on aika vahva kun mieli on oikea ja tarjoaa sitä hyvin mielellään ja tiiviisti, mutta kiihtyneenä ollaan ihan toisessa maailmassa. Tämä taitaa nyt olla aika umpikuja. Millä mä sen nyt saan aikaan, että alkaa kiihtyneenä hakea kiinni muhun? Ei taida olla mahdollista.

Jälkeenpäin mietittynä taidan taipua siihen, että vien Sinnin sylissä lähtöön ja länttään vaan paikoilleen istumaan. Niin se ei pääsisi kiihdyttämään itseään ollenkaan. Siitä pitäisi vaan päästä lähtemään sitten äärimmäisen rauhallisena ja varmana siitä, että Sinni istuu kun kerran minä käskin. Mitään vaihtoehtoa ei ole. Täytyy testata ja kehitellä tätä nyt vielä.

Turhauttavan Sivu-leikki-yrittämisen jälkeen mentiin tekemään eri keinuja ja renkaita. Ei nyt kaikkia käyty, mutta ihan kivasti silti. Renkaasta löytää kyllä oikean läven jos keskittyy, ekalla kerralla ei tainnut keskittyä millään renkaalla... Seuraavilla kerroilla meni oikein mistä kulmasta vaan. Eihän tommonen vastaa ratatilannetta ollenkaan niin liekö tosta nyt hyötyä.

Keinut tein hetsaamalla lähetyksen. Puski kyllä hyvin aina lähetyksessä, mutta silti hidasti lopussa. Teki siis kaikki ihan reippaasti, eikä tosiaan alkanut siihen pelleilyyn mitä viimeksi Lahdessa. Olisi kiva päästä johonkin vieraaseen paikkaan vielä testaamaan, oliko pelleily kiinni kyseisestä esteestä, uudesta paikasta vai mistä.

Tänään lauantaina käytiin Ojangossa kiertämässä lenkki ihanassa räntäsateessa taas. Ennen ja jälkeen lenkin leikittiin Hoppulin kanssa tyhjällä puolella. Päämääränä oli saada loput kulmurit irti. Puoliksi onnistuttiinkin, se enemmän heilunut lähti irti. Toinenkin heiluu nyt mielestäni enemmän.

Sinni ei tehnyt mitään kentällä. Hän oli jo kunnostautunut lenkillä esittäen sellasta jänisjahtia, että olisi moni metsästäjä kateellinen. (En kyllä yhtään tiedä mitä oikea ja hyvä jäniskoira olisi tehnyt...) Etsi ja nosti jänön ja pian kauniit ajohaukut kajahti ja Sinni kiisi ihan älytöntä vauhtia. Äkkiä jänö taisi hukkua ja turhan pian Sinni varmaan luovutti etsimisen, mutta alku oli vakuuttava :) Mun näkökulmasta se oli ihan tarpeeksi hienoa jänistyöskentelyä. Ei tarvita yhtään enempää kiitos. Niin ja oikeesti se taisi olla rusakko.

Bobel 5kk!!

Pikkuruinen Hoppu on jo iso koira. Sen kunniaksi hän jäi tänään yksin kotiin kun lähdettiin Sinnin kanssa uimalaan.

Uinti meni ihan hyvin, jostain syystä Sinni kuitenkin pisti aina hanttiin kun piti astua altaaseen. Kun altaan reuna oli ylitetty ja varpaat vedessä niin siitä meni kyllä sujuvasti uimaan ja uiskenteli hakemassa lelua kauempaakin. Jossain kohtaa tosin leluakaan ei halunnut ottaa kyytiin, onneksi se jäi kätevästi rinnuksiin ja ajautui reunaan.

Uinnin jälkeen huudatettiin föönia melkein kolme varttia, oli tarkoitus saada turkki ihan kuivaksi. Niin se olisi helppo kammata loppuun ja tehdä pientä joulutrimmiä. Katsotaan toteutuuko tämä loppuosa...

Loppupäivän Sinni oli mun kanssa töissä ja kyllä Hoppu oli iloinen kun viimein tultiin kotiin. Sinni sai vuorostaan jäädä yksin ja lähdettiin Hopun kanssa Ojankoon. Suoritettiin käännetyt treenit eli kentälle alussa ja lopussa, välissä lenkille, kätsyä!

Harjoteltiin namikupin kanssa kujaa ja Alas-käskyä. Kujan vedin niin pieneksi kun meni, alle metrin pituiseksi. Laitoin kupin päähän ja tarkotus oli pysyä itse siellä kupin luona ja käskyttää sieltä tulemaan kuja kohti. Alkuun piti kyllä auttaa aika paljon, mutta kyllä siellä tapahtui selvää ajattelua ja edistystä. Ne on hienoja hetkiä kun on menossa väärin, mutta korjaakin oikeaksi! Jälkimmäisissäkin treeneissä yritti aina välillä mennä jostain keskeltä sisään, mutta teki jo tosi hienojakin juttuja ja sain olla aikalailla siellä kupin luona.

Kontaktin osalta ei enää olla niin alussa. Etsiytyy kyllä oikeaan paikkaan käskyllä. Vähän mun sijainnin vaihtelu vaikutti paikan löytämiseen, mutta parani sekin treenin mittaan. Samoin saatiin nyt kestoa treenattua, alussa meinasi peruuttaa vaan loputtomiin ellen vapauttanut kun oli oikeassa kohdassa. Mutta kyllä alkoi lopussa etujalat pysyä maassa. Oli aika upeaa työskentelyä, ihanaa treenata hänen kanssa. Yhtään ei edes haukkunut koko aikana.

Jälkimmäisen treenin alussa leikittiin tyhjällä puolella. Meillä oli oikein kivaa, tosi hyvin Hoppu oli leikissä mukana ja toi koko ajan vauhdilla lelua mulle. Eiköhän me tää leikkiongelma selätetä.

Onnistuttiin saamaan pari rankkakuuroa niskaan, mutta ei se menoa haitannut. Lenkki kahlattiin mudassa heti jos hiekkatieltä eksyttiin sivuun, mutta mitäs pienistä. Vivot piti jalat kuivana. Niin ja huomasin, ettei Hoppu enää yritä näykkiä mua villiintyessään, iso fiksu tyttö jo!

Reenaaminen kannattaa

Tänään menin vastoin yleistä oikeaa järjestystä ja otin huvin ennen työtä. Heti aamutuimaan kärry kohti Lahtea siis. Perillä pieni lenkki ja halliin.

Ekana tehtiin vaan kaikki vaikeat esteet peräkkäin, ei mitään kummenpaa kääntämistä. Lähtökohtaisesti siis ajattelin, ettei tarvitse ohjatakaan. Vaan kylläpä piti, ei tainnut ainutkaan este mennä itsestään. Törttö piti hyvin tarkasti viedä jokaiselle esteelle, sillä mikään ei häntä imenyt.

Kaikki muut kyllä meni ihan mallikkaasti kunhan vein tarkasti perille asti. Mutta vieras rengas ja keinu oli täysin tunnistamattomia. Sinni kertakaikkiaan kieltäytyi ymmärtämästä Paina-käskyä. Saatiin siihen lopulta jotain tolkkua, mutta vastineeksi Sinni jätti sitten puomin päähän ison lirisevän vastalauseen...

Hoppu teki simppeliä etenemistä. Remmissä oli ja kupille pyrki. Hienosti imee putkeen kun tietää että sitä kautta pääsee kupille. Oikein hienosti muutenkin suoritti, järkevä, vauhdikas ja innokas pentunen.

Sinnin tokalla kiekalla tehtiin ratamaisempaa rataa. Nyt ei ollut keinua ja rengasta mukana niin kaikki meni ihan hienosti. Teki tosi hienoja juttuja ja koko ajan kiltisti kontaktit ja kepit, hyvä tyttö! Loppuun otettiin sitä pirullista rengas-keinu-yhdistelmää. Nyt oli ihan toinen ääni kellossa. Saatiin tuttu veto keinulle ja reipasta suorittamista.

Aika paljon Sinnin kanssa tehtiin. Tai siis tekemisen taso oli yllättävän korkea, pystyttiin tekemään paljon eri juttuja. Se tuntuu kuin tekisi tosi paljon, vaikka varmaan aika samoissa oli aika ja rasitus kuin perinteisissä kontaktirullauksissa.

Hoppeli teki ekan kiekan harjotusta nyt toisinpäin. Kahden hypyn takaa tullessa ei enää olisi kerinnyt putkeen kun kuppi jo kutsui. Mutta kyllä se alkoi silti sujumaan. Ihanan iloinen pieni vintiö siellä kirmasi oikein tomerasti <3

Loppulenkki oli taas vähän koirapuistomaista meininkiä. Mutta perustelu on ihan pätevä, piti hoitaa bisneksiä ja silloin oli helpoin seistä metsässä.. Lenkin jälkeen sivistynyt lounas, josta ei tullut ähkyä !? Sitten kipinkapin kotia päin ja töiden kimppuun. Helppo oli raataa pitkälle iltaan kun oli niin kiva treenipäivä takana.

Äiti auttaa

Aamusella oli kauan odotettu korvahuuhtelu! Olipas jännää ja sitten kuitenkin aika iisiä. Klöntti tuli ekalla pruittauksella ulos eikä tuntunu miltään. Se päätyi heti lavuaariin, mutta sain kyllä vilkasta sitä. Ei se niin kummonen ollu, ruskea kökkö vaan.

Iltapäivällä mentiin äitille tekemään lisätilauksen lukkoja. Koirat rellesti pihassa kun leikattiin nauhaa ulkona. Minkähänlaista elämä olisi omalla pihalla kun nyt se on tauotonta kaahausta kun pihaan päästään.

Lukkohommien jälkeen lähdettiin äitin kanssa lenkille. Kierrettiin 3,6 ja käytiin Ojangossa. Kun kerran äiti oli mukana niin sain kätevästi namittajan. Tehtiin Hopun kanssa kujaa. Kovasti hän vaan halusi mennä umpipuolelta ekasta välistä. Vaikka pidin remmistä ja annoin miettiä niin sihtasi vakaasti siihen väliin. Tehtiin siis helpompaa ja avopuolella vaikeammastakin kulmasta sujui hyvin. Edelleen veto kupille on niin kova, että remmistä luopuminen tuntuu kaukaiselta. Lähtee kyllä mukaan kun haen, mutta ei malta odottaa lähetystä vaan suhaisi etuajassa ja oikotietä kupille jos pääsisi.

Sinnikin teki kuppihommia. Nyt A:n kontaktilla härkkimistä. Pysyi kyllä hienosti vaikka mitä tein, mutta olisi ollut ihan muhun päin ellen olisi vaatinut katsetta eteen ja kuppiin. Hyvää reeniä saatiin. Makkaraa oli vielä jäljellä niin tehtiin keppejäkin kupilla. Juoksin ohi ihan reippaasti, mutta epeli näytti oikein skarppaavan niihin viimeisiin keppeihin!! Ihan hitsin hienoa! Toistojen myötä väsähti ja alkoi oikomaan, mutta virheet tuli alkuun tai keskelle, ei loppuun juurikaan.

Kotimatkalla Sinni oli jo selvästi ihan tööt, ei olisi jaksanut enää juosta niin paljon kuin Hoppu tahtoi. Onneksi Hoppukin tyytyi sitten rauhallisempaan menoon. Äiti sen sijaan ei ollut yhtään hyytynyt ja pisteltiin semmosta haipakkaa, että hiki vaan virtas... Mä lähdin kotiin suihkuun, äiti lähti pariksi tunniksi jumppaan.

Sade on hyvä

Oli pakko jatkaa eilisen meininkejä ja suunnattiin päivällä Ojankoon. Olkoon märkää ja ällöä, ainakin on valoa. Eikä paista silmään. Kyllähän siellä tasaisesti satoi, mutta ei se haittaa kun koko ajan liikkuu ja ei kuitenkaan niin pitkään ole, että kastuu läpi. Makkarat mukaan vaan ja ihan kivat treenit tehtiin.

Alkulenkki mentiin narussa kun maa oli aika liukas ja turha ottaa heti kättelyssä riskejä. Kivasti rauhaksiin tyttöset jaksoi käyttäytyä vaikka näissä maastoissa yleensä rallataan ilman rajotteita.

Kentälle pääsi ensin Sinniliini. Tehtiin parit kepit. Sisään oli hankala löytää kun ei ohjaus hänen mielestään tarpeeksi viitannut suuntaa. Mutta kun oli sisään päässyt niin siellä pysyi!! Vaikka juoksin ohi! Kerran tuli kesken pois kun lelu oli kädessä. Onneksi kisaradalla ei voi sitä vahinkoa käydä :)

Sitten tehtiin kontaktihärkkimistä, kyllä pysyi vaikka mitä tein kun oli lelu edessä. Ilman en vielä viittiny tehdä.

Loppuun otettiin etenemistä lelulla. Kolme hyppyä oli matkalla ja niin vaan se keskimmäinen olis mielellään jääny väliin, ihan vartavasten kiersi sen. Hypyt oli aika korkealla joten ei ihmekään. Loppuun saatiin silti kaikki hypyt matkan varrelle. Tosin vauhti oli jo ihan loppu sillon.

Ei Tööppö tykkää hypyistä. Pitäsköhän tätä asiaa nyt koittaa työstää ahkerammin ennen H-hetkeä? Se tarkottaa, että pitää kehitellä omia välineitä! Hyppyalueen kalusto kun siivottiin jo talvisäilöön. Mietiskelin tossa jotain kavalettityyppistä sähköputkista...

Hoppelin ohjelmassa oli ekana Alas-käskyn opiskelua. En kovin pikkutarkasti sitä tehnyt, mutta kyllä se käsky alkoi yhdistyä oikeaan toimintaan. Taisin vähän liian kauan jauhaa, alkoi jo ääntely olla turhautunutta. Pois lähtiessä silti olisi jäänyt peruuttamaan siihen kontaktille.

Äkkiä untohtui kontakti kun alettiin leikkimään! Meillä oli tosi kivat leikit, Hoppu toi ihan sujuvasti ja rivakasti vaikka pari kertaa meinasi mennä menojaan. Hihkumiset muutti mielen ja leikki jatkui aina pian oikein. Uskalsin jopa laittaa putkeen välissä ja silti jatkui oikea mieli. Hyvä me!

Loppulenkillä ei ketään ahdistanut vaan tyypeillä oli aika luja meno. Märkä maailma taisi yllyttää hepuloimaan koko lenkin ajan... Täytyy koittaa saada Sinni fyssarille ennen kisoja, että on nyt tosiaan niin hyvässä kunnossa kuin nykyinen kaahailu antaa olettaa.

Pimeä kausi väistyy

Tässä on ollut joku kaamea synkkyys yllä nyt jonkun aikaa. Ollut motivaatio koirajuttuihin ihan kateissa ja eipä paljon muutakaan ole huvittanut tehdä. Väkisinhän sitä jotain aina vääntää, mutta ei se mielekästä ole. Suurin syy synkkyyteen on yksinkertaisesti sää. On ollut niin kamalan kurjia ilmoja ettei mitään tolkkua. Ulkona on koko ajan niin pimeää, tuulista, märkää ja kylmää, että se jotenkin syö kaiken ilon elämästä. Päätin jopa niin, että koirienkin kannalta parempi pysyä sisällä kuin mennä ulos kärsimään. Väkisin ei tarvi itseä tuolla rääkätä.

Siksipä onkin ihanaa kun lämmin, kuiva ja puhdas halli valmistuu kovaa vauhtia. Mutta sitten senkin asian valtasi synkkyys. Realismiahan se kai vaan on, mutta ottaa kovasti aivoon sopeutua hallitreenaamisen tyyriyteen ja tiukkoihin aikatauluihin. Pakkohan siihen tietysti on lopulta sopeutua ja koittaa vaan löytää se paras kompromissi omien toiveiden ja ulkoisten reunaehtojen välistä. Kyllä tässä nyt taitaa lopulta kaikki hyvin mennä. Synkkyys väistyi kun Marjo palasi, kiitos vaan!

Tänään myös sää hetkeksi hellitti, oli melkein sinistä taivasta välillä näkyvissä ja ulkona oli jo ihan mukavaa. Ihan toiseksi muuttui mieli kun maailma kirkastui. Tuntui jo ihan houkuttelevalta mennä treeneihin tänään. Vielä eilen mietin, ettei mitään järkeä treenata ulkona enää tänä vuonna.

Siispä kävin ostamassa makkaraa ja mietin, että nautitaan nyt kunnolla kun on näin hyvät treeniolosuhteet. Koska onhan ne.

Matkalla Ojankoon mietin, että tänään en stressaa mitään turhia. Ihan turha tehdä ongelmia asioista, jotka ei oikeasti niitä ole. Hoppu on juuri sellainen koira kuin toivoinkin ja nyt mun pitää vaan olla sen arvoinen. Ei ainakaan jäädä sen jalkoihin, niin kuin tämä leikkiongelma nyt vähän vihjaa.

Otin kyllä lelut mukaan, mutta en siksi, että Hopun pitää ehdottomasti niillä palkkautua vaan siksi, että voin halutessani suoda sille leikkihetken. Makkara oli kuitenkin niin herkkua, että eiköhän sillä hoideta palkkaaminen.

Kujaa tehdessä olin ihan kuningas, olipa tyydyttävää. Hoppu pysyi narun päässä ja palkkana oli namikuppi. Veto kupille oli koko ajan kova, mutta ei mun tarvinnut taistella kupin ihanuuden kanssa kun vein vaan narusta aina alkuun. Hurjalla kaarella Hoppu lähti aina suorittamaan, ymmärsi kyllä että kupille ei ihan suoraan voi kaahata. Mutta kovin tarkkaan ei vielä osannut niitä keppejä etsiä. Selvästi kuitenkin mietti koko ajan ja pysyi järkevässä mielentilassa. (Tässä siis vertaan Sinnin vastaavaan toimintaan) Oli tosi tehokkaan ja energisen tuntusta treeniä, lisää sitä äkkiä! Harmi vaan, ettei yksin onnistu tuo.

Alastulotreeniä ollaan tehty sillon joskus kauan sitten treeneissä viimeksi ja nyt yhteensä kolme kertaa. Alussa piti kovasti miettiä mitä siinä tehtiinkään. Tosi kivasti silti pystyin omaa asentoa jo vaihtamaan ja Hoppu määrätietosesti hakeutui oikeaan asentoon. Tästä on tosi hyvä jatkaa, ehkä vähän useammin voisi treenata.

Kyllä Hopun kanssa oikeasti voi treenata, intoa ja malttia ja älliäkin löytyy vaikka kuinka. Olen vaan jotenkin nyt alkanut pelätä että mokaan jotain pahasti ja sitten en ole edes uskaltanut yrittää. En tajua, joku outo jarru vaan on mennyt salakavalasti päälle. Nyt se äkkiä pois ja nautiskelemaan hauskan koiran kanssa puuhailusta!! Ei se niin vakavaa ole ja rikki tuo ei tosiaan mene hevillä. Eikä saa alkaa matelemaan sen edessä, ihan tavallinen koira Hoppu kuitenkin on, vaikka Kiusankappale onkin. Onhan Kiusakin vaan koira vaikka sen ylivertaisuudesta en koskaan yli ole päässytkään.

Sinnikin on ihan tavallinen koira. Sellainen, jonka kanssa voi tehdä rataa! Oli tosi hauska mennä sen kanssa treenaamaan. Vaikka radassa on haastavat kohtansa niin otetaan ne haasteina ja katsotaan kuinka pärjätään. Sillä kyllä Sinni pärjää! Sinni oli niin hieno, että Eckerö on nyt ihan varma. Me tehtiin radalla kaikki kontaktit ja kepit!! Okei, kepeillä pystyin pysymään paikoillaan koko ajan, mutta silti. Sinni teki keinun superhienosti ja siitä kepeille avokulmaan ja määrätietosesti loppuun asti. Minä jäin alkuun ja sivuun ja pystyin hienosti ottamaan tyypin vastaan takaisinpäin. Sinniliini oli ihan mielettömän hieno, ei edes paljoa huutanut vaan teki kiltisti mitä ohjasin. Jäi lähtöönkin ekalla kerralla tosi hienosti, sen kun jätin vaan. Tokalla kerralla vaati rauhottamisen ennen kun jäi, mutta eihän kisaradallekaan mennä heti edellisen jälkeen.

Pieni Simppa oli vaan niin ihana. Aivan mieletön fiilis lähteä niin pitkästä aikaa oman koiran kanssa kisaamaan. Meille tulee hauska retki Ahvenanmaalle. Huutoa siihen kuuluu paljon, mutta ei se haittaa, varmasti myös paljon muutakin <3 Jäitä pitää ainakin ottaa monta sangollista mukaan, niitä pitää laittaa pipoon mulle jokaiseen rataantutustumiseen pari kiloa. Jos tutustun järkevästi ja nään mielessäni Sinnin menevän oikein ja kauniisti niin silloin kyllä pystyn ohjaamaankin sitä niin.

Mun maailman ihanimmat koirat oli ihan yhtä onnellisia treeneistä ja jälkilenkillä Oilin kanssa oli tosi seesteistä. Kukaan ei rähjännyt tai edes huutanut juurikaan. Voi heitä, voi meitä <3

Melkein päivä

Tänään tehtiin periaatteessa tosi paljon, mutta oikeesti useimmat jutut jäi ihan puolitiehen.

Päivän aluksi lähdettiin uimaterapiaan. Tämä olikin ainoa asia, mikä tänään tehtiin loppuun asti. Sinni ui ja käyttäytyi niin hienosti, että alkoi puhti loppua ennen aikaa. Minä sitten hain Hopun mukaan hyödyntämään viimeiset minuutit. Pikasuihku, liivit päälle ja altaaseen. Hoppu ei ihan pysynyt kärryillä ja tilanne yllätti uimataidon. Uitin sen vaan muutaman kerran päästä päähän kun tekniikka oli kovin kehno. Ihan muuta kuin viimeksi. Otti kyllä nyt lelun vedestä ja oli muutenkin ihan reipas, mutta itse uimataito oli nyt unohtunut. Siihen se aika loppuikin ja siirryttiin pois.

Hyvinkäältä jatkettiin Lahteen. Oli tarkoitus treenata ja testata miten fyysisesti väsytetty Sinni pystyisi keskittymään, josko olisi saanut ihan kepit ja kontaktit radalle. Siinä kävi kuitenkin niin, että väsymys oli ihan muualla ja päätettiin jättää treenit kokonaan väliin. Ei vaan huvittanut treenata tänään.

Mentiin vaan lenkille Salppurin metsiin muistelemaan menneitäni. Siellä hyppyrimäkien takana on tullut lenkki jos toinenkin vaellettua, olipa nostalgista <3 Ihan hyvä lenkki se oli, eli toinen loppuun saatettu asia tänään.

Lenkin jälkeen muuten söin pizzankin kokonaan, pitää kohta vaihtaa otsikko...

Kotiin ajeltuani sain heti lähteä Ojankoon, kun olin periaatteessa luvannut vetää treenit. Onneksi ainoa paikalle saapunut treenaaja oli suotuisa ja riitti kun Hoppu leikki Nenan kanssa.

Leikkien jälkeen halusin vielä kuitenkin ottaa härkää sarvista ja tehdä edes jotain treenaamiseen liittyvää tänään ihan kunnolla. Niinpä menin työstämään sitä leikkimisongelmaamme ihan apua hakien. Apua sainkin, aika väärillä urilla olen ollut. Olen edelleen, koska ei tätä nyt ihan kerralla ratkottu, ainakaan nilkkoja myöten räntäsohjossa. Paremmalla kelillä jatketaan sitten.

Tämä on aika suurinpiirteistä tämä henkilöiden mainitseminen mulla täällä. Voisitteko mainitut henkilöt laittaa kommentin vaikka tähän jos teitä saa mainita nimellä? En muista tätä kuitenkaan kysyä muulloin.

Ollu vähän muuta

Sievoinen blogitauko aiheutuu tietysti siitä kun ei kerkiä tekemään mitään raportoitavaa. On ollu tässä paha suma töitä ja vähän koiratonta lomailuakin.

Reilu viikko sitten perjantaina lähti Sinni Oilille ja Hoppu vaihtui Kiusaan. Lähdettiin Pomppa-retkelle ja kisaamaan. Kisat meni aika mönkään, ei se oikein treenaamatta suju. Pomppa-kojuilu sen sijaan meni ihan kivasti, tosi kiva tehdä sitä pitkästä aikaa.

Maanantain vastaisena yönä tultiin halki lumisen Suomen tänne märkään etelään. Kiusa pääsi kotiin, mutta Hoppu jäi sinne. Maanantaina nimittäin tiiviin työpäivän jälkeen meikät lähti laivalle. Hauska irtiotto, vaikka risteileminen ei kovin hohdokasta ollutkaan.

Keskiviikkoaamuna noukin Sinnin mukaan kaupungista ja oikein sivistyneesti seurusteltiin metrossa ihmisten kanssa. Itiksestä käveltiin loppumatka Marjikseen ja Sinni oli koko matkan irti kun mulla oli kädet täynnä kantamuksia. Hieno Sinni toimi kuin ajatus, tai ainakin hyvin pienillä merkeillä.

Työpäivän jälkeen Poppelssonkin pääsi kotiin. Molemmilla oli ollut oikein antoisa kyläilyreissu. Sinni oli päässyt treeneihin ja Hoppu leikkinyt tädin kanssa loputtomasti.

Torstaista sunnuntaihin olin niin täynnä messaritouhua, että koirat pääsi kunnolla ulos vasta illalla pimeässä. Onneksi on hyvät valot ja lamput niin sujuihan se niinkin. Tosin sunnuntaina ja maanantaina olin jo niin poikki, ettei tehty mitään kummempia lenkkejä.

Tänään tiistaina oli viimein vapaapäivä ja aikaa koiraillakin. Ohjelmassa ainoastaan nukkua pitkään ja käydä hyvä lenkki. Niin tehtiin. Aika hurjat virrat oli neideissä. Hoppu meni ihan hämilleen kun Sinni oli niin hullu päästessään juoksemaan :) Mutta kun hämmästyksestä tokeni niin vauhti oli kyllä ihan yhtä kova. Nyt ovat ihan saman kokoisia ja vauhtikin on aika samoissa.

Lenkin jälkeen vietettiin puoli tuntia suihkussa kun Sinni oli kerännyt roskia itseensä aivan tajuttomasti. Hopussa ei ollut ainuttakaan. Puolensa noissa molemmissa karvalaaduissa.

Suihkun jälkeen Sinnin niskasta löytyi vielä yksi roska. Tarkempi tarkastelu osoitti sen kulmahampaaksi! Kurkkasin epäillyn suuhun ja niin vaan Hopulta puuttuu nyt molemmat alakulmurit. Kamalaa vauhtia se aikuistuu <3

Niin, se messari meni Pompan osalta ihan mainiosti, mutta tässä kohtaa tärkeämpää on kertoa mitä muuta sieltä jäi käteen. Ensinnäkin tietysti ruokaa, iso säkki ANF Performancea ja kolme pientä säkkiä Purina Pro Plania, en edes tiedä mitä sorttia ne ovat kun otin ne kylkiäisenä PAW-toverin palkkioon. Näiden lisäksi 5 kiloa tuli jotain Platinumin tyyppistä, kuulemma vielä parempaa ja tietty kalliimpaa. Lähinnä siksi ostin kun Platinum alkaa loppua ja sitä on niin vaikea hommata lisää, tuota sai naapuriosastolta.

Toisiksi tärkein hankinta liittyy traumaattisiin kakkakokemuksiin. La-iltana kun äänekäs komppaniamme suuntasi lenkille niin koko päivän pantannut Sinni kakkasi jo tuohon kadulle, kun ei penkan puolelle siinä kohtaa pääse. Tietysti juuri silloin huomasin vastapäisessä talossa kyylääjäpapan asemissa ikkunassa.

Eikä meillä kummallakaan ollut pussia. Olen ihmeen kaupalla selvinnyt ilman pusseja tähän asti, mutta nyt oli jo myönnettävä, että helpompi olisi kantaa niitä pusseja mukana kuin kestää näitä nöyryytyksiä. Varsinkin kun asuinympäristö koko ajan kaupungistuu ja puskat muuttuu hoidetuksi puistoksi.

Joten nyt hamstrasin kaikki kakkapussinäyterullat joita tarjolla oli, kokonaiset kolme rullaa! Lisäksi piti tietysti ostaa tyylikäs kakkapussipussukka remmiin kiinnitettäväksi, jotta sitten olisi oikeasti aina niitä pusseja mukana. Se on vähän hankala, kun ihan aina en halua sellaista kantaa mukana. Mutta täytyy vähän modata niin saan siitä nopeasti kiinnitettävän.

Kolmas ostos oli säkillinen purulastuja ja ankkafileitä. Neljäs oli oivalliset raviohjastajan hanskat, juuri sellaiset mitä olen etsiskellyt, tarpeeksi kevyet ja näppärät kädessä, mutta lämpimät ja vettäpitävät ja todennäköisesti myös kestävät.

Viides juttu ei ollut ostos vaan ilmainen. Sinni osallistuu nyt uuden maitohappobakteerin tuotekehitystutkimukseen. En tiedä onko meidän purkki lumevalmistetta vai oikeaa, mutta on se silti kiva katsoa miten se auttaa kaikkiin vatsavaivoihimme. Nyt kahden päivän käytön jälkeen voin kertoa sen, että kun valmiste annetaan iltaruuassa niin aamukakka on ollut löysää. Eli jotain tuo tekee, toivottavasti pidemmän päälle hyvää.

Kuudes ostos jäi onnettomasti tekemättä, piti ottaa Hopulle vakuutus, mutta unohtui kokonaan kaikessa kiireessä. Voi kökkö, pitää hoitaa sitten muuten.