torstai 30. elokuuta 2012

2 x varjo-JHD1!!

Takana ihanat pari päivää paimennusparatiisissa.

Sinnin osalta leirille lähdettiin lääkärin kautta kun käytiin maanantaina poistattamassa revennyt kannuskynsi. Se pirskatin epämuodostunut vasemman etujalan kynsi repesi jo ties kuinka monennen kerran. Vain kerran aiemmin on tarvinnut mennä lääkärin kautta, useimmiten pirulainen on irronnut itse ihan kokonaan. Nyt huomasin tuon perjantaina ja odottelin viikonlopun yli jos irtoaisi kokonaan. Vaan ei irronnut, oli tosi kipeä ja Sinni olisi pian varmaan nuollut koko jalan irti. Oli ihan tyvestä vääntynyt irti koko sarveinen, mutta ydin oli vielä kiinni ja paistoi sieltä aukosta. Tulehtunut ja turvonnut pahasti. Nukutettiin ja leikattiin irti ja siivottiin kannus.

Kovin isoa haavaa tuosta ei jäänyt, mutta pitäisi silti pitää pöpöt poissa että paranisi nopeasti. Siinähän sitten kehittelemään hoitomenetelmiä alkeellisiin olosuhteisiin. Sinni ei ontunut jalkaa missään vaiheessa ja varmasti puhdistettu versio antibioottien ja kipulääkkeen kera oli ihan käytettävissä paimennushommissa. Jos olisi ontunut, olisin Sinnillä jäänyt paimennukset tekemättä. Mutta Hopun kanssa kuitenkin leirille lähdettiin ja tottakai Sinni tuli mukaan.

Tiistaina aamulla herättiin innokkaina ja Sinni oli oma ontumaton itsensä. Haavan putsaus ja uusi paketointi jeesusteipin avulla. Sitten vaan aitaukseen! Simppa lähti heti hommiin kun päästiin portista sisään. Niin vaan pieni paimenkoira haki lampaat mulle ja kuljetti niitä ihan kun joka päivä tekisi sitä. Aikamoinen aloitus!

Hopun kanssa mentiin kanssa kaksistaan lampaille heti alkuun. Hoppukin oli heti kärryillä ja lähti lampaita hakemaan. Kun lampaat oli mulla, oli Hopun mielestä hommat hoidettu. Neiti kaahasi kättä vasten omille teilleen eikä tullut enää takaisin. Pysyi silti aitojen sisällä, senkun lällätteli vähän kauempana. Ei auttanut kun mennä hakemaan. Ja yhden käännöksen jälkeen uudestaan hakemaan. Ja sitten vielä monta kertaa.. Hoppu kävi aina ihan vähän näyttämässä, että kyllä hän tietää mitä pitäisi tehdä, mutta tekee vaan sillon kun ite huvittaa. Siinä sai juosta ihan tosissaan hakemassa luikuria takas hommiin, mutta kyllä viesti alkoi mennä perille. Sauvakäsi kertoo suunnan ja sitä pitää totella niin saadaan lampaita vietyä sinne minne minä haluan. Jos ei tottele, ei pääse lampaiden äärelle ollenkaan.

Hoppu jatkoi samaa teemaa koko leirin. Joka kerralla pysyi aina hiukan paremmin siellä missä piti. Hoppumaisesti oli melko kiltti mutta silti omapäinen. Ei se temppuilu mitenkään kovin vakavaa ollut, mutta sen verran, että teki selväksi kuka meistä kahdesta hänen mielestään määrää. Häntä ei komenneta, mutta kyllä hän töihin tulee kun toteaa, että sillä selviää helpoimmalla. Käytännössä minä siellä juoksin sauva ojossa koiran perässä että sain blokattua sen juoksemasta väärään suuntaan. Kun sen väärän suunnan oli sitten estänyt ja suunta oli taas lampaita kohti siihen käännökseen mitä olin aikonut, teki Hoppu hommat ihan suvereenisti. Kunnes käännös oli valmis ja olisi pitänyt jatkaa suoraan tai kääntyä toiseen suuntaan. Se oli niin tylsää, että Hopun mielestä parempi oli lähteä kaahottamaan. Kun kaahotus oli tarpeeksi selvästi estetty, alkoi neiti jäämään paikoilleen. Tähän vaiheeseen päästiin tiistain iltapäivätreenien myötä.

Sinnin tiistain iltapäivä sujui hakujen ja häkitysten harjoittelussa. Oli ihan käsittämätön fiilis tehdä Sinnin kanssa jotain näin edistynyttä. Sinni ihan oikeasti pysyi aitauksessa ja teki mitä pyydettiin. Pienellä koiralla ei ollut mitään ongelmia ottaa lampaita häkistä, sinne vaan ahtaaseen häkkiin lampaiden taakse! Uskomaton otus! Yhtäkkiä siinä on voimaa ja itsevarmuutta vaikka mihin ja kaiken kukkuraksi se tottelee ja tekee hommia mulle mitä ikinä pyydänkin.

Olipa taas kiva mennä nukkumaan ja hyvin nukuttiin.

Keskiviikkona tein aamutreenit molempien kanssa itsekseen. Hoppu pysyi jo sen verran hyvin töissä, etten tarvinnut apusauvoja aitauksen reunoille hätistämään laiskuria hommiin. Nyt keskusteltiin siitä millä tahdilla lampaita kuljetetaan. Hoppu tietysti halusi mennä liian lujaa ja kun toppuuttelin niin neitihän pysähtyi kokonaan... Ei siis mitään keljuilua lampaita kohtaan, mutta mun arvovaltaa siinä punnittiin. Pikkuhiljaa se siitä parani ja tokalla hukilla tuntui jo ihan sujuvan!

Sinnin kanssa menin ensin isolle pellolle kun halusin väljempää kuljettelua ja Sinnille vahvistusta itsetuntoon. Suunnitelma meni puihin siinä kun ryhmässä oli ketku Madam, lammasrouva joka ei ihan mille vaan koirille liiku. Ei me Sinnin kanssa saatu tanttaa liikkeelle ja Sinniltä alkoi usko loppua jo ihan kokonaan kun ryhmä vaan hajosi pitkin laidunta rauhassa ruokailemaan.. Ei tosiaan mitään stressaantuneita säpsyjä Kuttukuun lampaat.

Päästiin sitten toki kivemmalla ryhmällä JHD-aitaukseen parantelemaan haavoja. Ihan hienosti se sujui taas ja kovasti sain kehua tarmokasta Tinttiä.

Iltapäivällä otettiin vielä pienet treenit ennen kotiinlähtöä. Halusin tehdä Sinnin kanssa sen radan, mitä kaikki muut pumit harjottelivat silloin aikojen alussa kun oltiin ekalla leirillämme. Mokoma rata oli meille silloin aivan saavuttamaton. Siksi oli huippua kävellä nyt portista sisään, ottaa koira irti ja kävellä sen kanssa häkille. Siis koira todella käveli siinä mun takana eikä ottanut hatkoja heti kun pääsi irti. Koira myös meni maahan häkin eteen kun käskin ja pysyi siinä kun avasin portin. Vähän siinä arvottiin käskyn jälkeen, mutta niin Sinni otti lampaat ulos ja piti ne paikoillaan kun suljin portin. Siitä sitten lähdettiin kiertämään rata. Minä kävelin etuperin ja Sinni hoiti lampaat joka ainoasta seinäkkeestä oikealta puolelta. Noin vaan. Ja lopuksi lampaat häkkiin hallitusti. Kyllä me oltiin aaltomme ansaittu!! JHD1 rataan ei kuulu häkistä otto, joten me oltiin sitäkin parempia. Sinikka lupasi että tehdään virallinen titteli sitten heti ekana ensi vuonna. Kukapa olisi uskonut!?! En minä ainakaan edes toissapäivänä.

Kaiken huipuksi tehtiin Hopun kanssa sama perässä heti perään! Se oli itseasiassa Hopulle eka häkistä otto ja häkitys :) Mutta mikäs siinä jos kerran sujuu!

Kumpikin koira jaksoi tosi hienosti ja Sinni jalka ei kyllä yhtään haitannut. Kehitin niin oivallisen putsausmenetelmän, että alan käyttää sitä aina kotonakin: Bliw-pulloon vettä ja Betadinea. Sillä on hyvä paineella suihkia haava puhtaaksi. Ei tarvitse vanutupolla painella epätarkasti eli vähemmän kipua ja vähemmän leviäviä pöpöjä. Puhdistuksen jälkeen kuivasin jalat paperilla ja sitten jalkaan pätkä sukkaa, kannuksen kohdalle vanulappu sukan sisään. "Polven" päältä ja ranteesta ohuella jesarikaistaleella kireälle ja vanulapun päälle leveämpi kaistale vahvistamaan vedenpitävyyttä kriittisestä kohdasta. Tälläinen kevyt ja ilmava, mutta sopivan suojaava ratkaisu. Kyllähän se kastui, mutta vanulapun alla oli aina kuivaa kun vaihdoin uuden aina treenien jälkeen.

Torstaina meillä oli kaikilla osteopaatti. Aika luksuspalauttelua! Itsellä olikin kivasti hoidettavaa viime viikon rankkojen lenkkien ja paimennusperuuttelujen jäljiltä. Sinnillä samoin. Sinnin oloja toki heikensi myös tuo kinttu. Oikea etujalka oli tosi tiukalla kun vasen oli varsin ok. Ranka oli ihan kippurassa kuten olin itsekin huomannut. Siitä se rentoutui kyllä, mutta uusia täytyy taas pian.

Hoppu oli odotetusti meistä se tervein. Vähän oli jännitystä oikealla edellä, ja rangalle tekee aina hyvää käsittely. Henkisesti rankinta tämä oli silti tälle nuorimmalle. Viime kerrasta oli jäänyt mieleen ettei tämä ole kiva paikka. Ja siitä pidettiin kiinni. Vaikka mitään epäilyttävää ei nyt näkynyt. Ja oikeastaan käsittely oli ihan mukavaa. Paitsi että olihan se tosi nöyryyttävää joutua makaamaan vaikkei tahtonut.. Hoppu on niin erikoinen joskus. Ihan periaatteesta pitää pistää vastaan, loppuun asti piti jännittää edes jotain jalkaa koko ajan. Silti vastasi hoitoon hyvin ja silmätkin meni kiinni jo melko alussa. Hoidon jälkeen hengailtiin ja leikittiin huoneessa niin kauan, että lopulta Hoppu meni jo Johannankin päälle hyppimään. Ehkä ensi kerralla menee jo rennommin.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

On siinä puolensa

Kisojen jälkeen tultiin kotiin kelailemaan, mutta illaksi palattiin treeneihin. Hoppulillahan ei muuta ohjelmaa ollut ollut, joten toki hän treeneihin pääsi. Ja Sinnikin sitten kun en voinut vastustaa kiusausta tehdä jotain onnistunuttakin tänään.

Hoopolle oli tarjolla kolme pientä rataa. Oli leijeröintiä, joka sujui kuin aina olis tehty. Oli kovasta vauhdista HYS:siä, joka sujui myös ihan hyvin ja palkkasin joka kerran. Oli takanaleikkausta, joka tuli tarpeeseen ja olikin aluksi vähän outoa. Mutta yhden epäonnistumisen jälkeen Hopu jo tiesi mitä pitää tehdä, aika neropatti. Toiseen suuntaan vilkuili jatkossakin väärään suuntaan, mutta kun leikkasin vaan reilusti niin sekin jäi. Vähän virkamies se on, mutta ehkä se menee, pitää vaan palkata tarpeeksi pienistä pätkistä.

Tintti oli tosi tosi kiltti. Riitti kun kerran näki pullon niin istui lähdöt ja hiljeni rataa hinkatessakin kun käskin. Teki kivoja juttuja ja irtosi maalihypyllekin kun Cuz jätettiin sinne odottamaan. Oli ihan liikuttava kun alkoi jo kaukaa tähyämään missä lelu on. Siinä kohtaa Sinni kulki hiukan rauhallisemmin ja musta poispäin ihan itse. Eipä ole moista agilityradalla ennen nähty.

Tokalla radalla oli vauhdikkaan alun jälkeen avokulmaan kepeille meno ohjaajan ollessa ulkopuolella. Se oli kyllä kertakaikkiaan haastava, mutta kiltti Sinni yritti kovin. Monen monta toistoa vaadittiin ja lopulta neiti löysi sisään suoraan ja oikein.

Ekan radan jälkeen harmitti. On se niin hölmöä kun treeneissä sujuu, muttei päästä koskaan kisoihin tätä esittämään. Tokan radan jälkeen olin ihan tyytyväinen. Niin se vaan menee, että me ei voida saada onnistumisia ekalla yrityksellä. Aina radassa on joku kohta jossa kärähtää ja siitä ei vaan pysty jatkamaan. Toistojen kautta opitaan tekemään rata sujuvana kokonaisuutena. Me mietitään kisaamista sitten kun alkaa pysyä järki päässä pikku tipluistakin yli.

Tätäpä tätä

Maanantaina käytiin reppuretkellä Ojangossa. Piti tehä vaikka mitä, mutta eihän mistään tullu mitään kun Hoppu ei anna mun ja Sinnin tehdä ja sitten se ei osaa tehdä itse kun häiriintyy Sinnin seurasta. Sinni kyllä olisi nätisti odottanut vuoroaan sivussa. Hauskasti menee roolit nurinkurin tässä asiassa. Hullu Sinni odottaa niin tyynesti irti kun Hoppu tekee, mutta Hoppu ei pysy yhtään housuissaan kun on Sinnin vuoro. Pistetään sen piikkiin, että Hoppu on vielä nuori ja ei olla kovastikaan treenattu tätä yhdessä radalla olemista ja vuoron odottamista. Talvella sitten taas.

Sinni teki parit toistot keppejä ja perussarjaa. Kyllä ne nyt jotenkuten meni. Hoppu yritti tehdä jotain takanaleikkausjuttuja, mutta siinä taidettiin saavuttaa enemmän negativiista kuin toivottua tulosta. Ja sitten tulikin hirveä kiire töihin.

Tiistaina, torstaina ja lauantaina tehtiin varsin kovat lenkit. Koirille erityisesti torstain kymppi oli rankka kun saivat olla irti ja annoin niiden itsekseen miettiä kandeeko huutaa vai ei. Siellä siis raivottiin ja juostiin ihan tolkuttomasti. Tyypit juoksi pitkin pusikoita ja loppulenkistä alkoi Sinnistä jo näkyä selän kippuroitumista.

Keskiviikkona käytiin vaan normilenkillä ennen treenien vetoa. Sekin oli aika rankka kokemus kun Ojangon metsissä tarvottiin jyrkänteitä eestaas.

Perjantaina normilenkki avarammissa maisemissa ja taas kaahasivat ihan liikaa. Ja Sinni näytti katkaravulta.

Lauantain kympillä olivat molemmat kiinni koko matkan. Ja voi Sinniä, kun ei sieltä irronnut ravia kuin juuri tietyssä vauhdissa. Peitsaus ja tökkölaukka oli Sinni askellajivalikoima. Ymmärrän kyllä mistä tämä johtuu, mutta miksi sen piti just nyt kasaantua näin? Huomenna kisat ja alkuviikko paimennusta.

Kisoihin lähdettiin ok mielellä, olemaan yhdessä. Me osataan mitä osataan ja turha siitä on paineita ottaa. Ennen ekaa rataa hengailtiin ja etsittiin pullo käsiin varmuuden vuoksi. Se varmuus tosin on täysin varmaa sitten. Sinnihän oli aivan tuppisuu ja kun otin remmin pois kentän ulkopuolella mihin jätin sen pullon kanssa, niin siitä siirryttiin lähtöön hyvin siististi. Ja jäätiin sinne myös. Tokana olleen A:n teki hyvin, mutta sen jälkeen kun olisi pitänyt edetä hypylle niin räjähti käsiin koko tyyppi. Hävisi aivan totaalisesti kaikki hienoisetkin järjen hivenet. Siinä oli hyvä mennä kepeille. Pitkään sain jauhaa ennen kuin Sinni tajusi mitä oltiin tekemässä. Vikan välin varasti ja taas jouduttiin jauhamaan. Jokaiselle hypylle tuli kielto tai pari ja kolmannen A:n sitten tuli läpi jolloin oli hyvä laittaa peli poikki.

Ei toimi systeemit ei. Ei toimi systeemittömyyskään. Tämä eka rata oli vielä tosi kiva profiilitaan. Ei mitään mitä ei hallittaisi jos vaan päästään kunnolla vauhtiin. Nyt ei päästy. Tilanne oli aivan liian jännä. Vai onko se niin, ettei treeneissäkään ikinä ekalla saada rullaamaan. Toistoilla vasta löytyy sujuvuus.

Toka rata oli profiililtaan painajainen. Hyppysuoria edestakas rataa pitkittäin ja putkia suorilla kanssa. Me halutaan putket suorien päihin ja suhteellisen lyhyitä suoria. Varsinkin edellisen radan täydellisen irtoamattoman Sinnin kanssa en halunnut mennä radalle ollenkaan. Marjo ylipuhui kuitenkin tekemään oman kivan pätkän niin tulisi tilaisuus käytettyä.

En ottanut pulloa mukaan. Ajattelin ettei tarvi paineistaa nyt. Mutta ilman painetta ei Sinni pysynyt kasassa vaan karkasi lähdöstä. Otettiin hylly ja pullo esiin. Nyt jäi tietysti nätisti, mutta taas räjähti käsiin heti kun saavutti mut radalla. Superhelppo ratapätkäkään ei onnistunut... Piti mennä suoraan kepeille, mutta ei vaan tuntunut löytyvän mokoma este. Otettiin alusta uusiksi lentävällä lähdöllä ja kyllä se lopulta meni kepit oikein.

Voi voi voi. Minkähän takia sinne kisoihin pitää mennä? Ei se auta mennä kisaradalle jos treeneissäkään ei ikinä tehdä ekalla nollia. Tai edes suhteellisen sujuvaa rataa. Se ei paljon auta, että treeneissä jauhamisen jälkeen tehdään lopulta hienoja ja vaikeita juttuja. Sinni (ja minä) ilmeisesti tarvitsee aikaa ja toistoja tutustuakseen rataan. Uusi tuntematon rata on liian jännittävä. Tai sujuisihan se tietysti jos ohjaaja olisi aivan täydellinen, rauhallinen, aina oikeassa paikassa ja selkeä. Olisi kiva löytää tällainen yli-ihminen, minä en ole.

Täytyy taas vähän miettiä tätä meidän harrastamista. Haluaisin kai saada kisaamisen onnistumaan, jotta voisin näyttää koko maailmalle ne Sinnin hyvät puolet. Ja se olisi itselleni valtava saavutus kun onnistuisin näin vaativassa projektissa. Mutta en vaan kestä sitä matkaa sinne, sitä osaa mikä tapahtuu julkisesti. Tiedossa on loputtomasti nöyryytyksiä ja palanutta rahaa. Maksan itseni kipeäksi jotta pääsen näyttämään täydelliseltä tunarilta, jolla on tosi nopea koira joka ei ole yhtään hanskassa.

maanantai 20. elokuuta 2012

Kaksi kania

Taas vierähti tovi. Arjen rutiinit uudessa kotona on vasta asettumassa eikä blogille ole löytynyt sopivaa koloa. Viime päivityksestä näköjään tippui pois raportti sunnuntain treeneistä ja maanantain puuhista. Niistä en enää muista juuri mitään, mutta yritän.

Hopun treeneissä perusohjauksia. Suoraan menee, kääntäminen on työläämpää. Mutta kyllä se siitä kääntyy kun vaan järkevästi ohjaa. Huomiosana on nyt lopullisesti HOPPU. Joten huudellaan sitten HYPPÄÄ HOPPU HYPPÄÄ. Pitääpähän olla tosi tarkkana ettei ala mölisemään mitä sattuu.

Hyppelyn jälkeen tehtiin keinua. Ihan oikeeta aikuisten keinua kokonaan mentiin. Alkuun vähän karsasti, mutta alkoi se sujua. Ei se ole paha jos hidastaa ennen ihan loppua nyt kun vasta opiskelee laitteen toimintaa. Ei tartte ehdoin tahdoin mennä täräyttelemään, eiköhän sitä kerkiä kisauran aikana ihan tarpeeksi.

Sinnillä oli ihan sikavaikee rata, siis Sinnille. Suoria putkia joiden molemmissa päissä piti olla tarkka ja taitava. En voi voittaa Sinniä juoksukisassa, joten piti vähän simplifoida rataa. Saatiin jotenkin tolkullinen siitä, mutta oli niin rankkaa, että lopulta Sinni ei osannut edetä tai irrota sitäkään vähää mitä alussa. Meidän pitää tosiaan alkaa treenaamaan itsekseen taas niin päästään vahvistamaan etenemistä. On tässä kesä käyty nyt vaan ohjatuissa treeneissä ja tehty rataa, ei ihme kun alkaa talven etenemistaidot hävitä.

Tintti-poloinen oli aivan kuollut treenin jälkeen. Mutta kyllä se taisi silti olla onnellinen <3

Maanantaina, keskiviikkona, perjantaina ja sunnuntaina juostiin. Tiistaina, torstaina ja lauantaina tehtiin jotain muuta.

Tiistaina käytiin uimassa. Sinni hukkasi lelun kaislikkoon ja vaikka urheasti pieni saukko siellä etsi ja etsi niin ei auttanut. Sinni ui varmasti 10 min putkeen kun lelu oli pelastettava. Lopulta mun oli pakko kahlata lähemmäs näyttämään. Kävi sitten niin, että jouduin kahlaamaan lähes vyötäröä myöten, vaatteet päällä tietysti. Mitä ei koiran lelun eteen tekisi kun koirakin oli jo niin paljon panostanut. Onneksi oli lämmin päivä niin hengattiin siinä rannassa kunnes housut oli käveltävässä kunnossa. Sai ainakin koirat uida enemmän kuin tarpeekseen. Oli ihanan rauhallisia otuksia matkalla kotiin vaikka metsän kautta mentiinkin ja olisi voinut rallata. Jostain syystä halusin pysytellä poissa ihmisten ilmoilta mahdollisimman paljon. Toppi ei kuivunut yhtä hyvin kuin housut.

Keskiviikkona oli PAW. Ekaan kertaa päästiin moikkaamaan kumimattoa uudessa kodissaan. Olihan se pähee, tosi joustava solumuovipohjustuksineen. Hyvä siinä oli juosta, mutta en kuitenkaan halunnut kokeilla enempää. Hermot sanoi, että parempi antaa Sinni Empun käsiin. Nämä räiskyvätempperamenttiset ystävykset tekivät oikein mainiota rataa! Ihan mielettömiä poispäinkäännöksiä, joita en itse olis edes kokeillut. Ja sujuvia putkeenlähetyksiä tiukkojen paikkojen jälkeen. Propsit niistä!

Hopun kanssa hermo lepää joten jaksoin itse tehdä. Tutkittiin ja selvitettiin sitä poispäinkäännöstä hyvällä menestyksellä. Jotain muutakin pientä käännöstreeniä. Kunnes pikku Poppeli koki mielenkiintosemmaksi lähteä tutkimaan mitä muuta jännää hallista löytyisi..

Tokalla kiekalla vääntelin vähän Sinnin patoamisnappuloita. Lähinnä siis pyrittiin olemaan hiljaa. Ei mitään suurta menestystä, mutta näitä ei voi koskaan tehdä liikaa.

Hoppu teki keinua ja puomia kertauksen ja eron oppimisen merkeissä. Kumimatolla keinu oli alkuun aika jännä kokemus ja tarvittiin vähän neuvottelua sen tekemisestä. Lopulta homma saatiin haltuun ja Hoppu pinkoi helpottuneena ihan hullua vauhtia niin keinua kuin puomia yhä uudestaan.

Treenien jälkeen hyvä lenkki uittopaikan kautta. Tööttö siellä ui hurjimmin kun oli taas lelun henki kyseessä. Ilman liivejäkin sujui aika hyvin.

Torstaina Hopun hyppytunti. Perussarja sujui hyvin, mutta Sinnin väleillä se on aika rankka Hopulle kun joutuu kokoamaan niin paljon. Ehkä voisi tehdä väljempänä.

Set pointin tyyppisesti tehtiin pennun korkeustreeniä. Pystyn alla oli pumppi joka auttoi hahmottamaan korkeutta. Nousi 30 asti ja korkein oli jo aika jännä. Tämä uusiksi kuukauden päästä.

Lopussa laskeutumistreeniä. Lähtöpumppi -3,5 jalkaa-pumppi-4,5 jalkaa-pumppi"okseri". Tämä oli hankala hahmottaa kun ei koskaan ole tehty kuin perussarjaa tai yksittäistä hyppyä. Hoppu ei tuntunut pääsevän vauhtiin millään. Laitettiin perään kolme pumppia 6,5 jalan välein niin saatiin harjotukseen pituutta ja sitä kautta helpotusta löytää rytmi. Kyllä se alkoi sitten sujumaan, mutta kyllä vaan on vähän heikko ponnistus pennulla tässä vaiheessa. Takapää ei tuota voimaa ja sitä on vaikea saada toimimaan toivotusti. Hoppu ei ole tottunut tällaiseen vastustukseen ja hämmentyneenä jäikin useamman kerran vaan istumaan lähtöön kun ei tiennyt miten selviäisi harjotuksen yli kunnialla. Ihan normaalia ja tavallaan toivottuakin käytöstähän tuo oli. Siinä sitä oppii kun täytyy miettiä miten tästä selviää.

Jäähdyttelylenkillä oli ihanan seesteistä kun molemmat koirat helpottuneen onnellisina leikki leluillaan. Sinni siksi, että naapurissa paukuteltiin taas ja oli varmasti ollut inhaa odotella autossa. Mutta juuri paukuttelun takia olikin hyvä, että oli Hopun vuoro tehdä hommia. Sinnille paras paikka ja tehtävä tilanteen kestämiseksi oli autossa odottelu.

Perjantaina käytiin heittämässä Vuokin kymppi. Hyvin kulki, meillä kaikilla.

Lauantaina ei yhtään mitää ohjelmaa.

Sunnuntaina päivällä juoksulenkki uusien kanitaluttimien kanssa. Tulivat Ruotsista pe. Ovat just niin hepposet kuin oletin, mutta mitä siitä. Toistaiseksi toimivat venytys-palautumis-aspektilla täysin toivotusti. Remmeinä ovat enempi koriste, eivät kestä kovin montaa nykäystä. Koirat täytyy siis hallita muuten ja käyttää noita niin kauan kuin kestävät. Ojangon lenkeillä ei kummempia tarvita, ehkä Vuokkiin mennään jatkossakin flekseillä. Narut ovat niin kevyet, että koiratkaan eivät muistaneet olevansa kiinni ja alkuun sai useasti muistuttaa, että nyt ollaan siistillä ravilenkillä, ei saa riehua! Mutta siitä se sitten alkoi sujua ja oikein kivasti sujuikin, Sinni näytti tosi pitkältä.

Illalla treenit. Hauskaa hyppy-ympyrää ja kääntymistreeniä. HYSsit testissä ekaa kertaa ilman palkkaa jokaisella. Hienosti Hoppu tiesi mitä haluan ja osasin käskyttää oikein. Palkkaamattomuus alkoi vaan näkyä pian ja käännökset venyi. Palkkailin lopuksi, mutta ei kai sille faktalle mitään voi, että kääntyminen ei ole Hopun lempihommaa. Nyt tiedetään, että osaa kyllä HYSsin merkityksen, jatkossa pitää vaan korostaa sen merkitystä loputtomasti. Eli palkkaillen aina vaan.

Seuraavassa treenissä ympyrän reunalle lisättiin putkia ja meidän piti selvitä oikeisiin päihin. Haastavaa tuo oli, mutta taas kun järkevästi käskyttää niin kyllä Hoppu tottelee. Loppujen lopuksi se tekee tätä hommaa kuitenkin mulle eikä itselleen ja kyllä se haluaa tehdä oikein kunhan annetaan mahdollisuus. Pelkään vaan kauheasti olevani epälooginen ja vaativani epäselviä. Pelkään, että into häviää kun epäonnistutaan. Mutta eihän sitä mitään uutta voi oppia jos ei uskalla kokeilla uusia epävarmoja juttuja.. Ihan hienosti ne kaikki sitten meni vaikka hiottavaakin jäi.

Sinnin treenit alkoi tuosta Hopun viimeisestä. Aivan täydellisen päinvastaiset ongelmat. Mutta lopulta ihan samat ohjaukset. Painotettuna erilailla kyllä. Vauhdikkaissa kohdissa Sinnikin sietää takanaleikkauksen ja kääntyy niistä tehokkaasti aina. Mutta suppukohdista irtoaminen on vaan vaikeaa. Sinni ei lähde kun en mäkään vielä liiku. Sillon kun liikutaan niin aika mukavasti kyllä suoritti irrallaan musta. Vaikka vaati kohtalaisen tiukkaa käskytystä :)

Toka rata toi kepit mukaan. Jostain syystä epäilin häiriönsietoa niin paljon, että valitsin ihan tähtitieteellisen ohjauksen. Keppien osalta se kyllä toimi, Sinni teki upeasti loppuun asti vaikka mä jäin kauas taakse putken taakse jumiin. Ei vaan saatu jatkon hyppyjä mitenkään tehtyä tässä asetelmassa. Eikä sitten tullu palkattua mahtavia keppejä kertaakaan. Siinä alkoi Sinnillä usko loppua kun ei mikää kelpaa. Oli pakko laittaa namiautomaatti keppien päähän. Se kyllä toimi, mutta siihen mennessä oli jo saatu synnytettyä valtava epäluulo koko typerää estettä kohtaan.. Voi Tinttimiinistä. Ei kertakaikkiaan ole helppoa elämä. Menimme lepäämään.

Pienen levon jälkeen uusin voimin yritettiin vielä tehdä nolla, mutta kyllä ne kepit oli aiheuttaneet niin pahan turhautumisen, että tuntui kaikki kaksin verroin vaikeammalta. Ihan komeata rataa saatiin silti tehtyä ja kyllä me onnellisena treenit lopetettiin. Sinnin kanssa sitä saa usein hakata päätä seinään ja tarvitaan aika tiukkojakin ohjeistuksia radan reunalta ennen kun päästän irti jumituksistani ja sitä myöten Sinninkin on mahdollista päästä omistaan. Mutta puolustukseksi sanon, että mun jumit syntyy kyllä jossain määrin Sinnin tilteistä. Se on vaikeeta olla selväjärkinen tommosessa seurassa, varsinkin jos se selväjärkisyys ei aina ole omakaan vahvuus. Ja Hoppu-parka joutuu kärsimään meistä kahdesta vajarista ja meidän piintyneistä kieroutuneisuuksista. Huhhuh, niin rankkaa, mutta niin kamalan antoisaa.

maanantai 13. elokuuta 2012

Kiemura

Torstaina raahauduttiin pitkästä aikaa hyppytunnille. Päivällä käytiin uimassa ja tarkotus oli hyppyyttää Hoppua. Viime hetkellä päätin vaihtaa Sinnin kehiin. Niin pitkä aika on viimeisistä hyppytreeneistä, ettei mitään hajua miten menisi tai mitä olisi hyvä tehdä. Sinnillä kuitenkin pohjaa hommasta jo niin paljon, että selviää tämmösestä extempore-puristuksesta Hoopoa paremmin.

Hyvin siitä selvittiinkin. Vaikeuksia oli vaan lelun luovuttamisen jälkeisessä käskyjen kuuntelussa kun piti tehdä treenit paikoiltaan lähtien. Eihän Sinni mitenkään osaa lelusta irrottuaan rauhottua jalkojen väliin istumaan, hyvä kun osaa hakeutua putkeenkaan.

Ekana tehtiin sianselkänä setpointia, nousi 30 cm asti, hyvin sujui.

Tokana kolmoissarja ja 30 cm liikkuva pysty. Väli muuttui 7 (Ullan) jalasta kymmeneen ja takaisin. Piteneminen oli ihan iisiä mutta se lyheneminen tuotti vaikeuksia. Korkeus olisi hyvin voinut olla enemmänkin. Tämä tehtiin putkesta lähestyen, helpotuksekseni.
.
Vikana jonkun sortin voimasarja. 7 (Ullan) jalan välit ja 30 cm pystyjä neljä. Vaikeusaste periaatteessa jo aika suuri, mutta Sinni hoiti homman oikein mallikkaasti. Ekan hypyn laskeutumisessa oli turhaa ääntä, mutta muuten ei mitään ongelmia. Ainoa vaan, että tässä vaiheessa alkoi olla selvää, että Sinnillä on jotain feelua kropassa kun koko ajan ajautuu oikeaan laitaan. Takaa katsottuna hyppäsi kaaren oikeaan ja oli koko koira kaarella oikealle, siis vasen kylki lyhyempänä. Taitaa olla jotain perua siitä mitä Johanna löysi. Taitaa olla siis aika tavata Johanna taas.

Perjantaina käytiin juoksemassa. Pitkästä aikaa ihan kolmistaan vaan. Olipahan mukavaa. Hoppu sai olla irti alusta asti ja hellyin sitten päästämään Sinninkin kun oli puoli tuntia menty. Hirveä huutohan siitä tuli ja sadattelin taas miten ärsyttäviä noi osaa olla. Mutta onneksi oli namia mukana ja jotenkin se alkoi kulkea. Ei tietysti Sinnin kyljelle mikään ideaalihoito, mutta saihan se ne ravit siihen alkuun. Siinä ravissakin meni mieluiten vasen kylki kasassa, eli takajalat vasemmalla.

Lauantaina harvinaislaatuinen pyhä-PAW. Koko PAW on tällä hetkellä niin harvinainen, että mitä sitä päiviä miettimään. Meille tuo ittekseen treenaaminen on ollut niin harvinaista sekin, että kaiken kaikkiaan tunne oli kuin ulkomaanmatkalla.

Otettiin siis iisisti ja tehtiin vaan hyppytreenejä. Sinni teki torstain kakkostreeniä 35 rimalla. Putkesta putkeen oli tie, mutta putket oli niin kaukana, että eihän niitä löytynyt. Ja sarvi kasvoi mun otsaan. Toka kiekka olisi tehty sitä voimasarjaa, mutta keskityttiin sitten miettimään sitä miten lelun irrotuksen jälkeen voisi vaikka etsiä lähintä estettä.. ei voi.

Hoppu harjotteli ensi viikon varalle pumpin eteen asettumista. Hyvin hän oppi, varpaat pitää olla maassa, mutta lähellä pumppia ja nenä kohti kuppia. Seesteisen taitava pikkulapsi. Seesteinen oli Sinnikin, joka valitsi jäädä kentälle meidän seuraksi ja lupasi pysyä pois tieltä. Hänen lupaustaan piti pari kertaa muistutella, mutta ihan rauhallisesti hän hiippaili takaisin sivuun ( ja kohta taas meidän luo kurkkimaan).

Vikana tehtiin molemmille perussarjaa. Ensin teki Hoppu ja Sinni taas hengasi reunalla. Hyvin meni Populilla. Vain kun laitoin samalla kertaa kupin kauemmas ja siirryin itse monta metriä sivuun katsomaan niin venyi vika väli yhteen. Muuten nähdäkseni tosi nättiä työtä.

Hopun oli hankalampi pysytellä sivussa kun Sinni teki, mutta vaikutus Sinniin oli niin ilmiömäinen, että en luopunut metodista vaikka piti vähän soveltaa. Siinä se Sinni istua tapitti lähdössä kun käytiin Hopun kanssa laittamassa nami kuppiin ja sitten namilla kuljettaen mentiin Hopun kanssa Sinnin taakse vapauttamaan Sinni ja tsekkaamaan linjaa. Koko ajan oli kiemuralla Simppa, ei maha mitään. Mutta niin kauhean ihanan rauhallinen ja yhteistyöhaluinen, että ihan liikutti. Vielä kun saisi opetettua Hopun pysymään vapaaehtoisesti rauhassa reunalla...

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Sukukokous

Viime viikolla lenkkeiltiin ja käytiin uimassa parikin kertaa. Laitoin cuzin sisään vaahtomuovia ja johan löytyi patentti! Nyt meillä on pinkki kelluva cuz ja Sinnin uimavarusteet kunnossa! Sinnillä itsellään on ollut lantioliivit ja ihan hyvin tuntuu unti maistuvan. Ja edelleen ihan hiljaa lähtevät uimaan molemmat! Jos itse sählään lelujen kanssa niin haukku alkaa raikaamaan, mutta pääasiassa ihan hiljaista.

Viikonloppuna olikin jännät ajat. Perjantaina annoin auton ja Hopun Marjolle ja otin itselle Kiusan vetoavuksi lenkille. Kiusahan sitten pissasi heti matolle, veti alamäet ja lomaili ylämäet ja tasaiset... Ihana koira se on, mutta ei nautittavissa tosta vaan.

Hoppu pääsi vastaanottamaan Tanskan-siskoa ja oli oikein mallikelpoisesti ollutkin. Ember oli lentomatkasta ja isoäidin tervehdyksestä hiukan hämillään, mutta Hoppu oli sitkeästi pyytänyt siskoa leikkiin, kunnes vartin päästä oli työ tuonut tulosta. Sitten oli siskoja viety riemurallia pitkin Ojankoa.

Kotiin tullessa Emberin piti hetken totutella Sinnin läsnäoloon, mutta sitten leikki jatkui. Emberillä on sama sosiaalinen älykkyys kuin Hopulla ja muutenkin on kuin musta Hoppu. Leikin välillä piti lepäillä ja silloin molemmat retkotti rentoina pitkin lattioita. Sinni pälyili ahdistuneena jossain nurkassa tai sohvalla, mutta mudeja se ei haitannut ja näin oli Sinninkin kannalta paras. Hiljalleen Sinni rentoutui sietämään Emberin silmissään, kunhan se ei riehunut!

Aamusella alkoi kautta aikain ensimmäinen Vimmatun sukukokousagilityleiri. Aamupäivällä tehtiin kisaavien rataa. Vimmatun Sinni oli mukana tässä osuudessa. Hän kaahasi ja huusi tuttuun tyyliinsä, ihan mielettömiä pätkiä ja epätoivoista räpeltämistä äänekkäänä kokonaisuutena. On Sinni vaan kertakaikkisen hassu otus.

Välissä syötiin tosi hyvin Tanelin tosi hyviä ruokia. Huikeaa luksusta, ei voi mitenkään kiitellä tarpeeksi.

Iltapäivällä pääsivät pennut hommiin. Ensin tehtiin yksittäisiä esteitä. Hoppu aloittu puomilla ja esitti laiskaa lehmäilyä, oikeaoppisesti toki. Tosi hyvä ensivaikutelma. Kepeillä vauhtia oli vähän enemmän ja hienoa osaamista esitettiin kapealla kujalla, mistä vaan sisään ja lujaa loppuun. Parit keinut tehtiin vauvakeinulla. Raskas iso este pomppasi tosi pahasti takasin maasta ja Hoppu sai tehdä kovasti töitä pysyäkseen oikeassa asennossa, mutta niin vain pysyi. Oletan, että oikea keinu laskee nopeammin eikä pompi.

Illansuussa kisaavat pääsivät vielä vähän radalle ja siellä Simppa taas paineli. Kyllä sen kanssa on toisaalta tosi kiva tehdä. Onnistumiset on kovan työn takana joten sitä makeammalta ne maistuvat ja ovatkin sitten oikeasti huippuagilityä. Kaiken kukkuraksi tässä tulee kehittyneeksi itsekin. Nytkin tein jo ihan näppäriä valsseja vaikka ne on Sinnin kanssa olleet tosi hankalia. Ihana Tintti, kova päivä ollut hänelläkin.

Ilta alkoi jo taittua yöksi kun pennut pääsi tekemään rataa myös. Viilenevässä illassa Hoppu oli ihan liekeissä. Hoopo oli ilmiömäinen ja teki oikeaa rataa vaikka itse sössin kaiken mahdollisen. Sitten kun itse oli edes jotenkuten oikeissa paikoissa niin oikea rata tehtiin hurjalla vauhdilla. Kyllä oli kertakaikkiaan nautintoa.

Treenien jälkeen käytiin Emberin ja Ronjan kanssa lenkillä. Sinni ei taas kuulunut joukkoon kun olisi vaan halunnut eliminoida kaiken leikin tyyppisen. Tintti ratkaisi itse asian ottamalla etäisyyttä. Loppumatkasta tajusin ettei Sinniä enää edes näkynyt. Hetken huhuilun jälkeen neiti palasi retkiltään. Kummallinen egobuusti Sinnille tuo tilanne kun pennut leikkii, sillä kiukulla uskaltaa lähteä vaikka minne ittekseen.

Illalla pennut vielä jaksoi leikkiä vähän kotona ja Sinnikin alkoi tottua siihen. Saattoi kulkea painivien lasten ohi ihan muina miehinä?! Välillä vastaava tilanne saattoi myös pakottaa pikkusen nappaamaan ohikulkiessa...

Aamulla luomuherätys ei toiminut kun koirat nukkuivat reporankoina vaikka Tom ja Ember puuhailivat vaikka mitä. Nukuin sitten vähän pommiin, mutta päästiin kuitenkin Ojankoon ihan säällisesti.

Sunnuntaina alotettiin pentujen jutuilla. Pientä rataa tehtiin ja reteesti mentiin Hopun kanssa ekana. Vaan meillä olikin käynnistymisvaikeuksia. Hoppu ei meinannut ollenkaan lähteä liikkeelle ja seuraamaan ohjausta. Vähän vaikea oli esittää tarkkaa ohjausta ja hienoa irtoamista. Saatiin jotain aikaiseksi ja siirryttiin noloina sivuun, heräilemään lisää.

Seuraavana mentiin yksittäisesteitä ja vielä sielläkin oli vauhti hukassa. Härkkimistä tehtiin puomilla ja sen jälkeen ihan ok puomeja. Kepeillä parit nätit toistot. Lainattiin Emberin ihanaa lammaslelua ja sen palautus oli niin ja näin. Siis lelun palautus mulle toistojen välissä. Kyllä me se lelu pystyttiin Emberille takaisin antamaan...

Tänään ruoka oli vielä parempaa kuin eilen, jos mahdollista. Ribsejä, lohta, kanaa, naudan filettä, kasvisvartaita grillistä ja hyviä salaatteja kylkeen. Oijoi.

Iltapäivän ohjelmassa nyt kisaavien rataa. Päivä oli kuuma ja Sinni oli jotenkin tosi poikki nopeasti. Huusi enemmän ja teki vähemmän heti alusta asti. Ei sitten hinkattu väkisin.

Iltasella vielä pientä pätkää pennuille. Nyt Hoppu oli taas iskussa. Meni kovaa ja oli tosi kivaa. Neiti taitaa vaan olla iltavirkku. Ei aamulla kuulu hommia tehdä, koirathan nukkuu päivän ja on aktiivisia vasta illalla kun omistaja tulee töistä. Ainoa vaan kun tämä omistaja ei koskaan ole mitään tuollaista rytmiä niin tiukkaan harjottanut. No jaa. Pitää vaan toivoa, ettei jouduta koskaan kisaamaan aamusta mitään tärkeitä ratoja :)

Illalla kotona oli kaksi oikein leikkisää koiraa. Hopulla oli ikävä siskoaan ja Sinnillä taisi olla ollut ikävä omaa kotiaan. Väsymystä ei kummallakaan näkynyt, jännä sinänsä kun itse olin aivan kuollut.

Maanantaina palauteltiin juosten. Tiistaina palattiin arkeen ja suunnattiin mustikkametsään. Oili ja Kristiina oli mukana ja vähän epäilin Sinnin käytöstä kun en voinut olla koko ajan tarkkailemassa. Mutta ihan ok se meni. Kerran Sinni halusi omia mut Oililta ja sai Oilin korvaan reijän. Mutta Hopun Sinni salli leikkiä Oilin kanssa aika hyvin. Tosin taas se tarkotti sitä, että Sinni lähti omille retkilleen kun ei sietänyt katsoa toisten iloa. Mutta leikkivät ne siellä ihan kolmistaankin välillä!! Aikamoinen edistysaskel!