Nyt on uitu!

Loppuviikosta ei taidettu tehdä mitään erikoista, juosta vaan. Vai oisko keskiviikkona treenien vedon jälkeen käyty agilitykentällä omienkin koirien kanssa. Taidettiin joo. Sinni ei irronnut yhtään vaan huusi nopeasti itsensä näännyksiin. Hoppu irtosi vähän paremmin, mutta oma hermo loppui. Toka kiekka tehtiin rauhallisemmin. Sinnin kanssa patoamista 2by2- kepeillä. Aika juhlava tunnelma kun Sinni teki vaikeita kulmia ihan hiljaa. Hoppu teki samoilla kepeillä namilla. Jaksoi tuhansia toistoja ja edistyi hurjasti. Tosin onhan noita viime vuonna ja talvella tehty aika pitkälle jo, päässyt unohtumaan vaan.

Lauantai oli koirien aktiivipäivä. Aamusta suoraan Ojankoon Hopun vikalle tokotunnille. Ohjelmassa oli agilityosuus. Olikin ihan kelpo treenit. Tehtiin HYSsejä lelulla ja viimein saatiin voimaa niihin! Nyt kun lelu on alkanut toimimaan niin pitää alkaa hyödyntämään sitä. Kertailtiin myös rengasta ja keinua. Kumpikin meni pienen muistuttelun jälkeen loistavasti. Ihanan taitava Poppelsson!

Sinnin otin kentälle patoilemaan ja luovuttamaan lelua siististi. Halusin lelun käteen kannettuna. Sinnin mielestä lelu tuodaan käteen jotta käsi ottaa siitä kiinni ja voidaan taistella. Oma haasteeni oli malttaa vaan olla ottamatta lelusta kiinni ja odottaa Sinnin irrotusta. Kauhean haastavaa oli, kun ei se vaan tuntunut irtoavan vaikka käteen työnsi koko ajan. Menin sitten kuitenkin laittamaan sormet leluun ja sain hampaat peukalooni. Niin kovaa sattui, että lopun aikaa muistin olla laittamatta sormia suuhun. Ei kovin kauaa treenattu kun kovin oli kuuma ja niin rankkaa oli tuollainen malttipeli. Ja peukku teki kuolemaa.

Käytiin kotona hakemassa uimakamat ja lähdettiin maalle. Päämääränä oli istua rannalla niin kauan ettei jengi enää huuda. Ajatuksena tuo kuulostaa tuskalliselta ikuiselta kärsimysnäytelmältä. Korvissa soi ajatuskin. Mutta joskus on otettava härkää sarvista jotta voidaan harrastaa uiskentelua luonnonvesissä edes joskus.

Ensin käytiin kaikki uimassa. Sinnillä oli liivit ja remmi jotta pysyi varmasti vedessä meidän kanssa. Hoppu ihan mielellään uiskenteli kanssani ja toi lelua loputtomasti. Veden varassa oltiin hiljaisia. Ihanaa oli päästä itsekin uimaan. Eikä se Sinnistäkään mitään kärsimystä ollut, kiltisti haki cuzia.

Rannalla ei sitten voinut olla yhtään, järkyttävää huutoa jokaisen lelun luovutuksen jälkeen. Luovutin ja menin kalliolle istumaan. Kalliolta on vähän paha mennä uimaan ja ajattelin etten enää edes yritä, unohdan koko veden, ehkä koiratkin rauhottuu. Mutta he toivat lelujaan sitkeästi. Niinpä aloin niitä heittämään. Siinä siis istuin auringossa, heitin koirille omia lelujaan, ne toivat niitä ja hyppäsivät hakemaan, ihan hiljaa. Riemu olisi jatkunut loputtomiin, mutta Sinnin cuz hukkui. Onneksi olin ottanut varalle toisenkin. Vaan sekin hukkui, ihan ekalla heitolla. Vaivoin sain Sinnin pois vedestä ja sen jälkeen hävisikin suurin ilo rannalla hengaamisesta. Hoppuli vielä tovin lutraili, mutta sitten suuntasin mustikkaan.

Useamman tunnin kyykin metsässä ja koirat viihdytti toisiaan. Siellä oli kiivetty jyrkännettä uimaan ja takaisin ja kovasti vahdittiin jokaista meitä kohti pyrkijää. Reporankoja oli kotona, pitkästä aikaa.

Sunnuntai treenipäivä. Tappavan painostava helle. Käytiin kuopilla kastautumassa ennen treenejä, ei lämmittely vaan alkujäähdyttely. Istuin siihen rantaan kivelle niin taas mulla oli kaksi hiljaista uimaria. Olin askarrellut cuziin kellukkeen ja se tulikin tarpeeseen. Heti ekalla heitolla cuzi painui veden alle ja kellukepallo vain jäi pintaan. Siinä oli Sinnillä dilemma kun cuz pitää tietysti saada suuhun, mutta se lilluu siellä pinnan alla. Jotenkin neiti taisteli oikean lelun suuhunsa, ei se kovin ergonomista ollut. Vallankaan kun ei liivejä ollut mukana. Muutaman taistelun jälkeen kellukekin lannistui tai tarttui johonkin kaisloihin pinnan alla ja niin hukkui sekin cuz. Yhteensä viisi mokomaa on kokenut nyt saman kohtalon. Täytyy todellakin katkaista tämä kierre.

Hopulla oli kyllä hauskaa ja hänen ikivanha lelunsa on hyvin tallessa. Hoopo kyllä metsästi sorsia aina välillä ja olisi kerran hukannut lelunsa kaislikkoon. Onneksi Sinni oli silmä kovana rannalla ja kävi pelastamassa lelun kun Hoppu palasi sorsauinnilta tyhjin suin. Vaikea oli lähteä treeneihin kun veden ääressä oli niin mukavaa ja teinineiti Hoppuli ei suostunut antamaan kiinni ollenkaan.

Treeneissä Hoopolla ekana keppejä, 2by2. Kolme paria oli, kaksi jälkimmäistä suorassa melkein alusta asti ja se ekakin jo lopussa. Hoppu siis pujotteli kuusi keppiä oikeaoppisesti moneen kertaan ja vaikka mistä kulmista. Pidetään taas vähän taukoa tuosta kun Satu sanoi, että 14 kk iässä vasta alkaa kaikki luut, lihakset ja se muu niiden välissä olla paikoillaan. Vasta syyskuun lopulla aletaan tehdä kokonaisia keppejä.

Sitten rengasta ja pussia. Hyvin sujui ja patukka maistui. Kammottavassa kuumuudessa ei montaa toistoa tehty, joten ihan hyvä, että meni heti oikein :)

Loppuun ratapätkää. Hopun kanssa on niin kamalan ihana tehdä rataa kun voi luottaa, että tekee kyllä esteen edestään ellei isosti oteta sieltä pois. Se tarkoittaa, että ohjausta ei suuremmin odota tai huomioi. Mikä tietysti asettaa omat haasteensa. Onneksi mulla on luja ääni jolla saan itseni näkyväksi jopa Hopulle. Saanen ennustaa paljon pyllypystyssä "TÄSSÄTÄSSÄTÄSSÄÄÄ". En.

Sinni aloitti samalla radalla. Marjon vesiapullo oli taas kätevästi lähdön vieressä ja niinpä pieni Tintti istui kuin tatti lähdössä. Tehtiin oikein kivaa rataa. Sama piti tehdä toiseenkin suuntaan joten lähtöjä piti istua aika monta. Jossain kohtaa pieni pää ei enää pitänyt, edes pullon mahti ei auttanut kasaamaan mielessä pauhaavaa painetta. Sinni nousi, minä komensin, tiesin, että jos Sinni tosta ratkeaa nyt kunnolla ääneen tai liikkeelle, on peli ihan menetetty. Sillon sitä ei enää kasata vaan näyttämällä pulloa. Tuumin, että pitää toimia kuin Kuttukuussa, pakottaa vaan hommiin. Lähteä siis komentamalla hakemaan karkulainen takasin. Vaan ei se mennyt ihan niin. Sinni ei tiennyt mitä tehdä, mun luokse ei voinut tulla kun mä vaan halusin hakata hänet tolpilleen... Enpä tainnut tietää mäkään mitä tehdä. Vaikka sainkin Sinnin luokse, niin en saanut sitä rentoutumaan samalla lailla kuin Kuttukuussa. Eikä siitä voi oikein jatkaa.

Me mentiin sitten sivuun palautumaan. Namit Sinnille sentään kelpasi ja hän joi herkkuvettä ihan hirmuisesti. Hiljalleen alkoi cuzikin maistumaan ja häntä nousemaan ylöspäin. Seuraavassa rataantutustumisessa Sinni sai olla radalla cuzin kanssa irti hengaamassa. Pieni harmaa nutusti leluaan ja pikkuhiljaa löysi maailmasta taas elämisen arvoisen tilan. Odoteltiin omaa vuoroa reunalla vielä tovi ja kyllä sinne radalle lopulta lähti ihan melkein tuttu Sinni. Lähtöä ei nyt tehty ettei turhaa rääkätä. Sinni teki oikein hienosti hommia, poikkeuksellisen hienosti. Vaikea keppien takanaleikkaus noin vaan, kontaktitkin selvästi miettien. Rauhallisempi oli kuin normaalisti, mutta ehkä otan mieluummin rääkkäämättömän, mutta vähän hullumman Sinnin jatkossa. Tosin vain tulevaisuus selvittää minkälainen Sinni agilitykentillä jatkossa nähdään.

Sesonki on käynnissä!

Kesäloma ja uuden kodin puuhailu sotkee rutiinit ihan kokonaan. Kyllä tässä on jossain välissä jotain koirien kanssa puuhattu, mutta ei sitä ainakaan kerkiä ylös kirjaamaan.

Agilityä on käyty tänä aikana tekemässä yhden kerran. Martan mammalomaltapaluutreeneissä omat sai huutaa aidassa ja tehdä välissä aina jotain pientä. Juostiin vauhtiympyrää, kertailtiin kontakteja ja muistuteltiin keppejä.  Oikeastaan ihan hyvät simppelit kertaukset perusasioista.

Juoksemassa on käyty melkein joka toinen päivä. Kummatkin on käyttäytyneet aika hyvin. Ovat joutuneet olemaan narussa kun meni hermo siihen hulluiluun. Kerran olivat koko lenkin irti kun en jaksanut roudata fleksejä. Aika paljon sai jöötä pitää ja rankinta oli kun piti koiraohituksiin kaivaa remmit taskusta. Jos keksii jonkun kevyen pikaremmiratkaisun niin noita voi kyllä tehdä sillon tällön. Luomulenkkeilyä.

Kylässä on käynyt koiria. Ensin oli Oili, joka ei olisi halunnut kohdata Sinniä ollenkaan. Hurja-Sinni joutui siis pullon alle. Pullon avulla Sinni antoi lasten leikkiä. Neiti harmaa kärsi nurkassa maaten, kääntäen päätä silmät kiinni aina poispäin telmijöistä. Oili kävi välillä aina varmistamassa multa oliko tilanne turvallinen ja sitten taas leikkimään. Kun leikki alkoi laantua niin Sinni pääsi vapaammalle ja oli ihan siivosti. Koko ajan piti kyllä seurata ettei Sinnin fiilikset päässeet kehittymään väärään suuntaan.

Sunnuntaina ei ollut treenejä kun keskityimme karsintakatsomoon. Oltiin kotona ja Emppu tuli poikien kanssa kylään. Käytiin aamulla ensin hyvä lenkki niin oli rauhaisaa katsoa kisoja livestreaminä koneelta. Ihan mielettömän hyvä palvelu kyllä tuollainen. Kodin mukavuuksissa pystyy seuraamaan kaiken jännän ja tylsät kohdat voi skipata puuhaten jotain muuta.

Safin miehekkyyden takia Hoppu sai olla makkarissa koko päivän, hän nukkui ihan tyytyväisenä tyynyllä. Sinni oli sohvalla ja pääsi esittämään uutta vieraanvaraisuuttaan. Pullo oli koko ajan esillä ettei hyvät tavat unohtuneet. Puolessa välissä Sinni siirtyi myös makkarivankilaan, koska se taisi kuitenkin olla se mieluisampi vaihtoehto.

Kahteen otteeseen on jo päästy mustikkaan. Saldo 5l. Ekalla kerralla mentiin ihan tarkotuksella Sipooseen ja koirat hullutteli koko sen pari tuntia. Taitaa olla Sinnilläkin nyt vähän kivempaa kuin viime vuoden yksinäisessä supertylsyydessä.

Toka mustikkaretki oli alunperin jälkitreeni. Olin bongannut jostain lentokentän luota hyvän näkösen metsän ja mentiin nyt tekemään sinne jäljet. Jälkiä tallaillessa huomasin koko ajan kahlaavani mustikkameressä. Sitkeästi silti tein molemmille kaksi treeniä. Ensin ilmaisumuistutusruudut ja sitten sopivan vaikeat normaalit jäljet. Kaikissa yritin laittaa kepit aina niin, että itsekin löytäisin ne vielä.

Muistutusruudut meni ihan hyvin. Sinni tosi kiltisti näytti kaikki. Hopulle ruututyyli on jo aika huono kun siinä palataan tavallaan tulosuuntaankin välillä. Toisaalta hyvä, että ei päässyt kaahaamaan vaan siinä pienellä pläntillä piti vaan käyttää nenää ja tehdä töitä. Hoppu olisi kyllä kaahannut ihan tolkuttomasti koko ajan.

Varsinaiset jäljet meni muistuttelun ansiosta hyvin myös. Maasto oli vähän hankalaa vaihtelevaa metsäpohjaa ja molemmat meinasi kaahata hukkaan useaan otteeseen. Oli vaan pakko pitää vastaan ja pakottaa rauhottumaan. Jos en olisi itse tiennyt missä jälki menee, oltaisiin oltu ihan hukassa kaikki. Taitaa olla aika alkaa luottamaan vähemmän ja vaatimaan enemmän. Muuten nuo vaan rallaa pitkin poikin ja ilmaisee keppejä jos ja kun niitä nyt sattuu nenän edestä löytymään.

Kaikki löysi kyllä kaikki kepit, mutta melkein jokaisen jouduin pidättämällä vaatimaan esiin. Sinnillä taisi olla enemmän itsenäisesti löytyneitä keppejä kun hänellä tuo tahti muutenkin on vielä ehkä hiukan maltillisempi.

Jälkihommien jälkeen käytiin pieni lenkin tapainen ja sitten laitoin koirat autoon ja pääsin mustikoiden kimppuun. Paikka oli liian lähellä tietä joten en voinut antaa koirien juosta valtoimenaan. Minähän en poimiessa pysty yhtään katsomaan missä koirat menee.

Siinäpä tää tähän mennessä. Uimassa ei ole käyty tänä kesänä juuri yhtään. Sen tilalla on nyt juoksu joka kyllä pitää Töötön ihan hyvässä kuosissa. Säätkin on suosineet enemmän juoksua kuin uintia, joten ehkä me kestetään tää. Hoppu on kuitenkin kahlannut niin paljon kuin on ikinä pystynyt. Joka lenkin jälkeen pitää mennä suihkun kautta, pestä korvien väli ja häntä.

Ihan paras ensimmäinen vuosi!

Vuosi sitten tänään oli karsintoja edeltävä perjantai. Aamuyöllä oli syntynyt maailman ihanin pieni Hoppu ja kävin moikkaamassa häntä ennen matkaan lähtöä. Kisat ja reissu meni vähän miten sattui, mutta Hoppu sisaruksineen kasvoi ja vahvistui Kiusan tarkassa hoidossa.

Kiitos Kiusa ja kiitos Marjo, en uskaltanut asettaa mitään toiveita, mutta Hoppu on täyttänyt kaikki salaiset haaveet. Ihanan lupaava 1-vuotias! Päivänsankari aloitti juhlat jo eilisen puolella kun valvoimme syntymäaikaan asti ja kello 1.20 leikittiin, rapsutettiin, pussailtiin ja ihailtiin iloista juhlijaa.

Aamulla neiti sai luun ja lelun ja nautiskeli niistä pitkin päivää. Minä katselin hymy korvissä ja suuren rakkauden täyttämänä kaikkia Hopun pentukuvia ja -videoita. Kunnes sitten huomasin, että tuo Popu tuossa livenä on vielä ihanampi <3 Hän on viihtynyt uudessa kodissa tosi hyvin ja päässyt nyt väljemmissä tiloissa tuomaan esiin taas leikkisämmän puolensa. Hoppu tuo koko ajan lelua leikittäväksi ja äristen ja ravistellen riehuisi ihan loputtomiin.

Synttärit osui sopivasti treenipäivälle joten mukava ohjelma oli hoidossa. Luvassa oli esteosaamispainoitteiset treenit. Ekana tehtiin pussia, se oli vähän unohduksissa, mutta muistui sitten kyllä. Sitten ekaa kertaa isolle A:lle. Ei mitään ongelmia, järkevä tyttö ei hosu vaan tekee sopivalla vauhdilla ja hienoilla kontakteilla. Seuraavaksi pituus, jota tehtiin kuten hyppytekniikkaa on treenattu. Nopeasti Hoppu sovitti hypyn oikeaksi ja nätiltä näytti.

Vikana tehtiin pientä vauhtipyöritystä jossa tuttuun tyyliin sai tehdä töitä kääntymisen eteen, suoraan meni kyllä lujaa. Kerran kääntymisvaikeus aiheutti törmäyksen siivekkeeseen ja oikean takajalan varpaat sai pienen tärskyn. Tassua vähän varoen Hoppu selvitti seuraavan hypyn kun en kerinnyt reagoimaan. Tuolta hypyltä alastullessa olin vastassa jo voivottelemassa ja samantien kaatui loukkaantunut Hoppu-parka uikuttaen selälleen. Siinä hän makasi kovin surkeana ja ympärillä kaikki vaan nauroivat!

Hoppu ei noussut maasta vaan hänet piti oikein houkutella ylös. Marjo pyysi lapsen luokseen, että nähtiin liikkeessä oliko vamma oikeasti olemassa ja perille päästyään potilas aloitti heti pepputanssin lohdutusrapsutusten innoittamana. Selvisimme siis säikähdyksellä ja selvennyksenä lisättäköön, että kukaan ei oikeasti missään vaiheessa säälitellyt Hoppua kuin leikillään. Neitokaisen sisäinen jälkapalloilija se vaan sieltä tuli hetkeksi esiin.

Draaman jälkeen tehtiin rata vielä kertaalleen ja meni oikein mukavasti. Treenien jälkeen käytiin pitkästä aikaa koikkereiden kanssa lenkillä. Sinni tuli mukaan kun tarvitsi alkulenkkiä omiin treeneihinsä. Sinnin läsnäolo taisi kiristää ilmaa vaikka Sinni itse oli narun päässä ja tiukassa hiljaisuustarkkailussa koko ajan. Hoppu leikki turhan räyhäkkäästi ja Nena ei oikein osannut rentoutua leikkiin. Pitää koittaa päästä lasten kanssa ilman Sinniä vaan.

Tintin treeneissä sain olla oikein tosi ylpeä, vaikka yleisöä ei sateessa ketään ollutkaan. Me tehtiin hienoa agilityä ja ylitettiin kaikki odotukset itsestämme moneen otteeseen. Kyllä Sinni vaan sitten onkin taitava ja kykeneväinen esittämään osaamistaan radalla!! Keppien vaikeiden avokulmien hakemista pitää alkaa treenaamaan vauhdista, sekin on mahdollista. Ihana Tööttö, kaikkensa antaa ja se on tosi paljon <3

Ikimuistoinen 1-vuotisjuhla huipentui illalla kakun syömiseen. Sinni sai tietysti osansa, mutta makkarakynttilä kuului itseoikeutetusti Hopulle.

Ammattitaputus

Niin paljon on puuhaa ja kerrankin ihan oikeasti huvittaa tehdäkin sitä. Ei kerkiä kirjottelemaan kun aika menee tehokkaasti parempaan käyttöön.

Sunnuntaina oli treenit. Pitkästä aikaa agilityä. Auto oli Torstin kanssa jossain trancefestareilla joten me käveltiin Ojankoon. Vähän väärin ajotin matkanteon niin myöhästyttiin melkein puoli tuntia Popun treeneistä.. Kerittiin kuitenkin tekemään ihan tarpeeksi.

Ekana keppejä kujalla. Lelulla palkkasin kun haluan nyt vahvistaa loppuun asti menemistä ilman edessä näkyvää palkkaa. Oli vähän vaikeaa, mutta ainakin lelu oli tosi ihana <3 Turhan paljon haastetta vaan kun palkkaus ja kujan kapeus muuttuvat samalla kertaa.

Sitten rataa. Oli tosi pitkä rata ja ihan kaikkia tarvittavia juttuja ei vielä osattu täydellisesti. Tarkottaen siis lähinnä hypyiltä ja putkista tiukkoja käännöksiä. Etenemiset, irtoamiset ja sen sorttiset kyllä hallitaan. Halusin palkata HYS:sit namilla ja Hoopo meni siitä jotenkin ihan sekasin, nenä haki maahan ja vauhti hävisi. Tehtiin tosi pienissä pätkissä ja palkkasin niin namimunalla kuin repimisellä, mutta jotenkin ei vauhtia enää löytynyt. Loppuun tehtiin koko rata vielä yhteen soittoon ja siinä vauhti oli parempi, lopulta se mun kanssa juokseminen on kaikkein parasta.

Simppa pääsi samalle radalle + sen pidennykselle. Oli ihan oma itsensä. Ihan mielettömiä pätkiä ja sitten täysstoppeja. Yksi väläytys oli kun teki useampaan kertaan kepit oikein vaikka irtosin tosi jyrkästi sivuun heti alussa ja väliin jäi pari hyppyä. Muistutuksena itselle kirjaan, että Sinni menee kyllä eteen pelkillä hypyilläkin kun käskyttää MENEMENE. Pelkkää HYPPY-käsky ei merkitse oikein mitään.

Odotellessa Hoppu teki luoksetulon asentoa ja siitä SIVU:a. Aika nättiä osaamista jo oli kun ollaan pari kertaa kotona sitä edessä istumista kertailtu.

Kotiinpäin käveltiin Kristiinan ja Oilin kanssa halki peltojen. Koirat kaahasi koko rahalla. Vaikka Sinni oli juuri tullut radalta kaikkensa antaneena. Nyt se antoi vielä kyydin etanoillekin, sillä kun odoteltiin kaupunkilaisten bussia niin aloin löytämään Sinnistä pikkuriikkisiä etanoita. Niitä vaan löytyi ja löytyi. Joku parikymmentä irrottelin ja yökkäilin. Kotona vielä suihkuttelin limoja irti ja toivoin, että kaikki olisi nyt poissa, sänkyyn en niitä halua. Hopussa ei ollut kuin kaksi etanaa.

Maanantaina juostiin Vuokin kymppi pitkästä aikaa. Mulla ja Hopulla kulki ihan ok, mutta Sinni se vaan peitsasi. Loppulenkistä osuttiin jonkun tädin koirien irtijuoksutuksen keskelle. Tulivat tietysti jalkoihin eikä tädillä ollut mitään sananvaltaa. Mun koirat oli flekseissään mun takana ja pidin kiinni niistä nauhoista. Jossain välissä irtokoirat hyökkäsi päin ja meikäläiset teki väistöliikkeen niin, että fleksinauhat poltti etusormen taipeen auki. Siinä kohtaa pääsi multa niin kova huuto, että loppui pelleily siihen. Yhtäkkiä kaikki koirat oli oikein kilttejä ja tottelevaisia... Sormi on saakelin kipeä, mutta olinpa voittaja.

Tiistaina oli mun ja Sinnin uuden osteopatiaharrastuksen aika. Ensin Johannan hoitoon pääsin minä. Olipahan taas antoisaa ja hienoa myös siksi, että olin paremmassa kunnossa kuin edellisellä kerralla. Kun Sinnin vuoro tuli, hän suuntasi autosta suoraan sisään. Oli todella rauhallinen ja järkevä heti alusta asti. Vähän piti periaatteesta vastustaa kosketusta ensin, mutta kun kun pääsi siihen kyljelleen, meni silmät heti kiinni. Siinä Sinni nautiskeli koko session ajan ihan joka solullaan. Viimeinkin olin ymmärtänyt tuoda hänet ihan oikean ammattilaisen hellittäväksi. Etujalat ja selkä (rintaranka?) oli tiukalla, tosi pahastikin. Mutta ne saatiin kuntoon ja takaosa oli onneksi ja yllätykseksi aika hyvä. Sinni venytteli tosi autuaasti, sitten lopuksi kun viimein suostui nousemaan ylös.

Keskiviikkona lenkkipäivä. Hoidon päälle tehtiin leppoisa alle tunnin pyörähdys. Sinni ravasi kivasti ja oma meno vasta rentoa olikin. Hopulla oli tosi tylsää ja jouduttiin neuvottelemaan useasti ja kovaan ääneen siitä, että remmissä ei riehuta. Neidin virtaisuus oli kyllä ihan tiedossa eilisen tekemättömyyden jälkeen.

Illalla otin Hopun mukaan treenejä vetämään. Kerittiin ennen treenejä sopivasti ottamaan vauvakentällä pienet sessiot. Alkuun ja loppuun leikkiä, jossa tehtiin helppoa kujaa harjoitellen lelulla palkkautumista. Hienosti meni nyt suoraa ja lujaa. Välissä tehtiin namikupilla puomia. Ensin pienet härkkimisharjotukset, sujui hienosti. Sitten koko este. Meni tosi kovaa, mutta teki kaikkensa pysähtyäkseen oikein, eikä kertaakaan yrittänyt varastaa kupille vaikka jäin kauas taakse. Hienon hieno taituri.

Trieenien ajan Hoppu hengasi kentän laidalla ja opiskeli äidiltään istu-maahan-namituksia. Oikein rauhassa ja nätisti osasi olla, järkevä koira. Odottelu palkittiin treenien jälkeen taas Hopun kivalla. Nyt tehtiin leikkiosuudet putkijarrutusta ja namiosuudessa aikuisten puomia. Putkijarrutus on kääntymistä ja se ei kertakaikkiaan ole Hopun suosikkeja. Aika paljon ja pitkään olisi halunnut kaahata vaan suoraan putkesta ulos, mutta alkoi sieltä lopulta tulla kääntymistäkin. Ihan hyvä eka kerta, kääntyi jo ihan tiukasti putkesta ulos, mutta ei vielä halunnut kiihdyttää siitä leluun. Metodi oli siis jättää koira putken päähän istumaan, näyttää lelua sieltä toisesta päästä ja kun päästää koiran putkeen niin lelu lähtee sivuun ja siitä putken myötäsesti takasin päin. Käsky LÄS.

Se puomi sujui ihan osaajan tyylillä, lujaa ja tarkasti. Oli kivaa olla Hopun kanssa kaksistaan, hän on sillon niin kauhean mukava.

Kurasukeltaja

Kuivunut ja laimea näyte kurasukeltajaoppilas Hopusta lenkin jälkeen. Oli aika näky kun ojasta nousi täysin ruskea otus eikä kaunista blondia näkynyt missään. Tai oli sillä selän päällä vähän omaa väriä, mutta muuten oli päätä myöten tumman kuran peitossa. Niin ihanaa oli sukeltaa ja kieriä kurassa. Viimeistelynä piti aina kieriä ojan penkalla ja useimmiten valua takaisin ojaan, pää edellä. Kiitti vaan Tuike kun otit Hopun mestarioppiisi.

Oltiin siis juoksemassa perjantaina ja Hoo sai mennä irti omaan tahtiin. Sinnikin sai kaahailla ja lutrata jonkun verran, mutta suurimmaksi osaksi häneltä vaadittiin siistiä ravia narun päässä.

Lauantaina piti menemäni tekemään jälkeä kun nuo pellot on loistavasti ajettu lyhyeksi. Sinne ei pääse autolla viereen joten kamat laukkuun ja matkaan. Koirat odotti pellon reunassa kun meikä innoissaan tallasi kummallekin 8 kepin jäljet. Sinnille tiivimmän ja puolet lyhyemmän kuin Hopulle.

Hirveän tarkkaan en merkannut jälkiä vaan luotin koiriin. Käytin matkalta poimittuja keppejä kun omat oli kateissa. Hajustelin niitä kuitenkin koko matkan. Siinähän kävi niin, että 16 kepistä löytyi tasan yksi. Kumpikaan koira ei tuntunut löytävän jälkeä ollenkaan ja Sinni vaan sattumalta osui yhteen keppiin jäljen loppupuolella. Kumpikin kyllä lähti innoissaan hommiin ja haisteli kovasti, mutta taisivat haistella enemmän sitä peltoa kuin mun jälkiä...

Onnistuneen jälkireissun kruunasi runsas vesisade, tallustimme kotiin aivan tolkuttoman märkinä. Jos vaikka seuraavalla kerralla tekisi ensin parit ilmaisutreenit ennen varsinaisia hommia. Ja merkkaisi jäljen jotenkin itselleen.

Uudessa kotona!

Vaikka muutto olisi "helppo" ja kiireetön niin kyllä siihen silti valuu aikaa. Aina on jokatapauksessa se hetki kun ei ole kotia missään vaan kaikki on kesken. Ja kun aikataulu ei kerran purista niin se hetki saattaa joskus venähtää. Mutta nyt alkaa olla jo oleellisimmat elintoiminnot paikoillaan ja käyttökunnossa uudessa kodissa. Paljon on tekemistä vaikka muuttaakin kerrostaloyksiöstä rivarikolmioon. Onneksi netti toimii ilman ruokapöytää tai työhuonetta.

Aika on kulunut muuttopuuhissa ja koirahommat on nyt jääneet vähän paitsioon. Vaikka olinkin sitä mieltä, että ihan normaalia arkea tämän pitäisi koirille olla, muuttohommat tehdään työaikana jolloin koirille on niiden oma aika joka päivä. En ottanut huomioon, että ehkä omat intressit on kodin rakentamisessa eikä kiinnosta laittaa energiaa koiriin ihan tavalliseen tahtiin.

Koirien oikeuksien turvaamiseksi pyhitin muuton ekat päivät mudileirille. Muutto odottakoon kun me leireillään. Meidän mudi osallistui leirillä tottisoppiin ja pumi pääsi agilitytreeniin. Kummassakin lajissa treeniä olisi ollut ihan täyspäiväsesti ja jouduin tekemään raskaita valintoja pitkin viikonloppua. En suosittele moista ahneutta kellekään.

Perjantaina ohjelmassa oli hengailua, joka on meille kallisarvoinen laji. Hoppu on siinä ihan hyvä, mutta arvoa toi se, että Hoo intoutui pitkästä aikaa leikkimään muiden kuin Sinnin kanssa. Neiti ei ole leikkinyt juoksun jälkeen tohon malliin ollenkaan, mutta kyllä nyt maittoi! Sinnin rohkaistuin ottamaan ulos vasta myöhemmin kun olin varma ettei siitä olisi iloa kellekään. Empun turvaisassa mutta kurinalaisessa sylissä Sinni ensin tutkaili tilannetta. Äärimmäisen ällöä kyllä oli. Yäk! Hiljalleen Tintin tunteet tasaantuivat ja hän alkoi jo ihan hillitsemään itsensä. Lopulta mielenkiinto vei voiton ällötyksestä ja Tööttö ihan hakeutui haistelemaan lähelle uskaltautuvia koiria!

Leiri oli ihanan kotikutoinen ja se tarkoitti varsin vapaata koirakulttuuria. Koirat olivat aika paljon irti ja niitä saattoi tulla eteen mistä vaan nurkan takaa. Sinnille tämä oli lähtökohtaisesti helvetti, mutta onneksi sen voi aina kääntää voitoksi. Me otimme sen oppimiskokemuksena, Sinnin täytyy vaan sietää muita koiria silmissään. Kun toiset eivät tule Sinnin päälle, ei Sinninkään tarvitse käydä niiden päälle. Loppuleiristä Sinnikin kulki mukanani irti ja osasi tyynesti ohittaa leikkiviäkin koiria. Ehkä välillä tarvittiin pientä muistuttelua ja ihan päistikkaa ei voinut rynnätä läpi leikkirytäkän. Mutta silti, Sinni oli ihan yhteiskuntakelpoinen!

Käytin molemman treenipäivät aamusta tottikseen ja iltapäivällä agilityyn. Hoppelin tottishommiin kuului ihan perusasioista lähtemistä. Alussa ja lopussa leikittiin, välissä tehtiin nameilla. Leikki sujui oikein kivasti, ei vaan saa vaatia vielä mitään, edes irrotusta, turha latistaa meininkiä. Irti saadaan kun pidetään pannasta ja odotetaan kun lelu tippuu. Patoamisen merkeissä kyllä tehtiin istumista ja maahanmenoa, mutta siinä haettiin leluun keskittymistä eikä tiettyä liikettä.

Hinkkaamis- eli namitusosassa tutkailtiin pääasiassa perusasentoa, vähemmän eteentuloa ja seuraamista. Perusasennossa olen naksuttelemalla opettanut hyvin vahvan liian edessä seisomisen. Paikan ja asennon korjaamiseksi helpoin on nyt vaan näyttää namikädellä. Tuntuu tosi epämääräiseltä ja pitkältä tieltä ennen kuin meillä on oikea seuraaminen. Sinni kuitenkin oppi loistavan paikan ja asennon hyvin nopeasti naksuttimella. Tai sitten ei, ero saattaa olla myös kriteereissä ja aikatauluissa..

Perusasentoa tehtiin ohjaamalla namilla luoksetulon edessäistumisesta sivulle. Ei ollut ihan helppoa saada sitä aloitusasentoakaan, joten työstettiin siis sitäkin. Hoppu on koko ikänsä tehnyt kaikenlaisia peruutusjuttuja ja oli tosi vaikea saada se nyt pyrkimään kiinni muhun. Täytyypi tuumia. Luoksetulon vauhtiosuus onneksi oli hienosti hallussa ja aika hienosti myös osasi pysyä odottamassa kutsua.

Seuraamista tehtiin ihan hiukkasen imuttamalla. Siinä tarvittiin apuri naksuttamaan oikeaa asentoa ja paikkaa, varsin hankalaa siis. Ehkä me hankitaan ensin se kunnon perusasento ja sitten vasta mietitään seuraamista.

Kivaa oli Hopun kanssa tutustua tottikseen ja mielellään olisin seurannut muiden treenejä koko ajan. Mutta agility ja Sinni kutsuivat.

Treenit oli 8 hypyn ja yhden putken kuvioita sillä enempää esteitä ei ollut. Paljon kivoja juttuja voi noillakin treenata kun tekee laajennetun hyppyneliön, eli mun lempparikamaa! Kaikenlaista kiemuraa olisi ollut tarjolla, mutta me keskityttiin eniten etenemiseen. Jos etenemiset sujui niin kiemurat me kyllä osattiin. Simppa oli taitava ja valtavan kierroksilla. Millään ei voinut rauhottua lähtöön eikä muutenkaan ihan hirveän hiljaista työskentelyä ollut. Silti pystyi cuzin avulla irtoilemaan edes vähän.

Hopun tottiksen sivutuotteena tajusin tärkeän pointin patoamisesta. Sitä painetta pitää pumpata lisää jos meinaa muuten keskittyminen herpaantua. Siis kun Sinni päästää lelusta ja meinaa alkaa huutamaan niin sille pitää muistuttaa, että lelu saattaa tulla hetkenä minä hyvänsä kannattaa olla äärimmäisen valppaana odottamassa vaan. Siis härkkiminen ei ole koiran kiusaamista vaan päinvastoin, se muistuttaa että kannattaa pysyä asiassa. Härkkimällä Sinni jäi lähtöön kuin tatti, suu supussa. Vaikka kierrokset oli ihan tapissa ja minäkin härkkijänä aika levoton, niin silti se vaan oli mahdollista!

Sunnuntaina otin käyttäytymisen helpottamiseksi lähtöön pullon mukaan. Tyhjä limupullo on taivaanlahja. Kerran pamauttaa sitä käteen niin neiti on oikein nätisti. Ja sitten kun on nätisti niin kehutaan ja vähän silitetään ja jatketaan hommia. Kyllä oli kivaa Töötön kanssa kaahottaa kiemuroita.

Leirin jälkeen alkoi muutto ja tältä ajalta ei ole kummemmin raportoitavaa. Keskiviikkona haettiin Martta kotiin mammailemasta. Sinni oli mukana ja nautti koko matkat takapenkin rapsutuspalveluista. Myös siis tulomatkalla rapsutus voitti Martan kyljessä makaamisen ällötyksen. Hoppu oli Marjolla ja tulin sen kanssa ekaa kertaa Ojangosta kävellen kotiin.

Tyypit tykkää uudesta kodista ja pihasta. Sänky on turhan korkea ja mattoja saisi olla enemmän, mutta toisaalta tilaa on niin kivasti kaahata ja painia, että ehkä tää tästä.