Vuosi sitten tänään oli karsintoja edeltävä perjantai. Aamuyöllä oli syntynyt maailman ihanin pieni Hoppu ja kävin moikkaamassa häntä ennen matkaan lähtöä. Kisat ja reissu meni vähän miten sattui, mutta Hoppu sisaruksineen kasvoi ja vahvistui Kiusan tarkassa hoidossa.
Kiitos Kiusa ja kiitos Marjo, en uskaltanut asettaa mitään toiveita, mutta Hoppu on täyttänyt kaikki salaiset haaveet. Ihanan lupaava 1-vuotias! Päivänsankari aloitti juhlat jo eilisen puolella kun valvoimme syntymäaikaan asti ja kello 1.20 leikittiin, rapsutettiin, pussailtiin ja ihailtiin iloista juhlijaa.
Aamulla neiti sai luun ja lelun ja nautiskeli niistä pitkin päivää. Minä katselin hymy korvissä ja suuren rakkauden täyttämänä kaikkia Hopun pentukuvia ja -videoita. Kunnes sitten huomasin, että tuo Popu tuossa livenä on vielä ihanampi <3 Hän on viihtynyt uudessa kodissa tosi hyvin ja päässyt nyt väljemmissä tiloissa tuomaan esiin taas leikkisämmän puolensa. Hoppu tuo koko ajan lelua leikittäväksi ja äristen ja ravistellen riehuisi ihan loputtomiin.
Synttärit osui sopivasti treenipäivälle joten mukava ohjelma oli hoidossa. Luvassa oli esteosaamispainoitteiset treenit. Ekana tehtiin pussia, se oli vähän unohduksissa, mutta muistui sitten kyllä. Sitten ekaa kertaa isolle A:lle. Ei mitään ongelmia, järkevä tyttö ei hosu vaan tekee sopivalla vauhdilla ja hienoilla kontakteilla. Seuraavaksi pituus, jota tehtiin kuten hyppytekniikkaa on treenattu. Nopeasti Hoppu sovitti hypyn oikeaksi ja nätiltä näytti.
Vikana tehtiin pientä vauhtipyöritystä jossa tuttuun tyyliin sai tehdä töitä kääntymisen eteen, suoraan meni kyllä lujaa. Kerran kääntymisvaikeus aiheutti törmäyksen siivekkeeseen ja oikean takajalan varpaat sai pienen tärskyn. Tassua vähän varoen Hoppu selvitti seuraavan hypyn kun en kerinnyt reagoimaan. Tuolta hypyltä alastullessa olin vastassa jo voivottelemassa ja samantien kaatui loukkaantunut Hoppu-parka uikuttaen selälleen. Siinä hän makasi kovin surkeana ja ympärillä kaikki vaan nauroivat!
Hoppu ei noussut maasta vaan hänet piti oikein houkutella ylös. Marjo pyysi lapsen luokseen, että nähtiin liikkeessä oliko vamma oikeasti olemassa ja perille päästyään potilas aloitti heti pepputanssin lohdutusrapsutusten innoittamana. Selvisimme siis säikähdyksellä ja selvennyksenä lisättäköön, että kukaan ei oikeasti missään vaiheessa säälitellyt Hoppua kuin leikillään. Neitokaisen sisäinen jälkapalloilija se vaan sieltä tuli hetkeksi esiin.
Draaman jälkeen tehtiin rata vielä kertaalleen ja meni oikein mukavasti. Treenien jälkeen käytiin pitkästä aikaa koikkereiden kanssa lenkillä. Sinni tuli mukaan kun tarvitsi alkulenkkiä omiin treeneihinsä. Sinnin läsnäolo taisi kiristää ilmaa vaikka Sinni itse oli narun päässä ja tiukassa hiljaisuustarkkailussa koko ajan. Hoppu leikki turhan räyhäkkäästi ja Nena ei oikein osannut rentoutua leikkiin. Pitää koittaa päästä lasten kanssa ilman Sinniä vaan.
Tintin treeneissä sain olla oikein tosi ylpeä, vaikka yleisöä ei sateessa ketään ollutkaan. Me tehtiin hienoa agilityä ja ylitettiin kaikki odotukset itsestämme moneen otteeseen. Kyllä Sinni vaan sitten onkin taitava ja kykeneväinen esittämään osaamistaan radalla!! Keppien vaikeiden avokulmien hakemista pitää alkaa treenaamaan vauhdista, sekin on mahdollista. Ihana Tööttö, kaikkensa antaa ja se on tosi paljon <3
Ikimuistoinen 1-vuotisjuhla huipentui illalla kakun syömiseen. Sinni sai tietysti osansa, mutta makkarakynttilä kuului itseoikeutetusti Hopulle.
♥
VastaaPoista