Uudessa kotona!

Vaikka muutto olisi "helppo" ja kiireetön niin kyllä siihen silti valuu aikaa. Aina on jokatapauksessa se hetki kun ei ole kotia missään vaan kaikki on kesken. Ja kun aikataulu ei kerran purista niin se hetki saattaa joskus venähtää. Mutta nyt alkaa olla jo oleellisimmat elintoiminnot paikoillaan ja käyttökunnossa uudessa kodissa. Paljon on tekemistä vaikka muuttaakin kerrostaloyksiöstä rivarikolmioon. Onneksi netti toimii ilman ruokapöytää tai työhuonetta.

Aika on kulunut muuttopuuhissa ja koirahommat on nyt jääneet vähän paitsioon. Vaikka olinkin sitä mieltä, että ihan normaalia arkea tämän pitäisi koirille olla, muuttohommat tehdään työaikana jolloin koirille on niiden oma aika joka päivä. En ottanut huomioon, että ehkä omat intressit on kodin rakentamisessa eikä kiinnosta laittaa energiaa koiriin ihan tavalliseen tahtiin.

Koirien oikeuksien turvaamiseksi pyhitin muuton ekat päivät mudileirille. Muutto odottakoon kun me leireillään. Meidän mudi osallistui leirillä tottisoppiin ja pumi pääsi agilitytreeniin. Kummassakin lajissa treeniä olisi ollut ihan täyspäiväsesti ja jouduin tekemään raskaita valintoja pitkin viikonloppua. En suosittele moista ahneutta kellekään.

Perjantaina ohjelmassa oli hengailua, joka on meille kallisarvoinen laji. Hoppu on siinä ihan hyvä, mutta arvoa toi se, että Hoo intoutui pitkästä aikaa leikkimään muiden kuin Sinnin kanssa. Neiti ei ole leikkinyt juoksun jälkeen tohon malliin ollenkaan, mutta kyllä nyt maittoi! Sinnin rohkaistuin ottamaan ulos vasta myöhemmin kun olin varma ettei siitä olisi iloa kellekään. Empun turvaisassa mutta kurinalaisessa sylissä Sinni ensin tutkaili tilannetta. Äärimmäisen ällöä kyllä oli. Yäk! Hiljalleen Tintin tunteet tasaantuivat ja hän alkoi jo ihan hillitsemään itsensä. Lopulta mielenkiinto vei voiton ällötyksestä ja Tööttö ihan hakeutui haistelemaan lähelle uskaltautuvia koiria!

Leiri oli ihanan kotikutoinen ja se tarkoitti varsin vapaata koirakulttuuria. Koirat olivat aika paljon irti ja niitä saattoi tulla eteen mistä vaan nurkan takaa. Sinnille tämä oli lähtökohtaisesti helvetti, mutta onneksi sen voi aina kääntää voitoksi. Me otimme sen oppimiskokemuksena, Sinnin täytyy vaan sietää muita koiria silmissään. Kun toiset eivät tule Sinnin päälle, ei Sinninkään tarvitse käydä niiden päälle. Loppuleiristä Sinnikin kulki mukanani irti ja osasi tyynesti ohittaa leikkiviäkin koiria. Ehkä välillä tarvittiin pientä muistuttelua ja ihan päistikkaa ei voinut rynnätä läpi leikkirytäkän. Mutta silti, Sinni oli ihan yhteiskuntakelpoinen!

Käytin molemman treenipäivät aamusta tottikseen ja iltapäivällä agilityyn. Hoppelin tottishommiin kuului ihan perusasioista lähtemistä. Alussa ja lopussa leikittiin, välissä tehtiin nameilla. Leikki sujui oikein kivasti, ei vaan saa vaatia vielä mitään, edes irrotusta, turha latistaa meininkiä. Irti saadaan kun pidetään pannasta ja odotetaan kun lelu tippuu. Patoamisen merkeissä kyllä tehtiin istumista ja maahanmenoa, mutta siinä haettiin leluun keskittymistä eikä tiettyä liikettä.

Hinkkaamis- eli namitusosassa tutkailtiin pääasiassa perusasentoa, vähemmän eteentuloa ja seuraamista. Perusasennossa olen naksuttelemalla opettanut hyvin vahvan liian edessä seisomisen. Paikan ja asennon korjaamiseksi helpoin on nyt vaan näyttää namikädellä. Tuntuu tosi epämääräiseltä ja pitkältä tieltä ennen kuin meillä on oikea seuraaminen. Sinni kuitenkin oppi loistavan paikan ja asennon hyvin nopeasti naksuttimella. Tai sitten ei, ero saattaa olla myös kriteereissä ja aikatauluissa..

Perusasentoa tehtiin ohjaamalla namilla luoksetulon edessäistumisesta sivulle. Ei ollut ihan helppoa saada sitä aloitusasentoakaan, joten työstettiin siis sitäkin. Hoppu on koko ikänsä tehnyt kaikenlaisia peruutusjuttuja ja oli tosi vaikea saada se nyt pyrkimään kiinni muhun. Täytyypi tuumia. Luoksetulon vauhtiosuus onneksi oli hienosti hallussa ja aika hienosti myös osasi pysyä odottamassa kutsua.

Seuraamista tehtiin ihan hiukkasen imuttamalla. Siinä tarvittiin apuri naksuttamaan oikeaa asentoa ja paikkaa, varsin hankalaa siis. Ehkä me hankitaan ensin se kunnon perusasento ja sitten vasta mietitään seuraamista.

Kivaa oli Hopun kanssa tutustua tottikseen ja mielellään olisin seurannut muiden treenejä koko ajan. Mutta agility ja Sinni kutsuivat.

Treenit oli 8 hypyn ja yhden putken kuvioita sillä enempää esteitä ei ollut. Paljon kivoja juttuja voi noillakin treenata kun tekee laajennetun hyppyneliön, eli mun lempparikamaa! Kaikenlaista kiemuraa olisi ollut tarjolla, mutta me keskityttiin eniten etenemiseen. Jos etenemiset sujui niin kiemurat me kyllä osattiin. Simppa oli taitava ja valtavan kierroksilla. Millään ei voinut rauhottua lähtöön eikä muutenkaan ihan hirveän hiljaista työskentelyä ollut. Silti pystyi cuzin avulla irtoilemaan edes vähän.

Hopun tottiksen sivutuotteena tajusin tärkeän pointin patoamisesta. Sitä painetta pitää pumpata lisää jos meinaa muuten keskittyminen herpaantua. Siis kun Sinni päästää lelusta ja meinaa alkaa huutamaan niin sille pitää muistuttaa, että lelu saattaa tulla hetkenä minä hyvänsä kannattaa olla äärimmäisen valppaana odottamassa vaan. Siis härkkiminen ei ole koiran kiusaamista vaan päinvastoin, se muistuttaa että kannattaa pysyä asiassa. Härkkimällä Sinni jäi lähtöön kuin tatti, suu supussa. Vaikka kierrokset oli ihan tapissa ja minäkin härkkijänä aika levoton, niin silti se vaan oli mahdollista!

Sunnuntaina otin käyttäytymisen helpottamiseksi lähtöön pullon mukaan. Tyhjä limupullo on taivaanlahja. Kerran pamauttaa sitä käteen niin neiti on oikein nätisti. Ja sitten kun on nätisti niin kehutaan ja vähän silitetään ja jatketaan hommia. Kyllä oli kivaa Töötön kanssa kaahottaa kiemuroita.

Leirin jälkeen alkoi muutto ja tältä ajalta ei ole kummemmin raportoitavaa. Keskiviikkona haettiin Martta kotiin mammailemasta. Sinni oli mukana ja nautti koko matkat takapenkin rapsutuspalveluista. Myös siis tulomatkalla rapsutus voitti Martan kyljessä makaamisen ällötyksen. Hoppu oli Marjolla ja tulin sen kanssa ekaa kertaa Ojangosta kävellen kotiin.

Tyypit tykkää uudesta kodista ja pihasta. Sänky on turhan korkea ja mattoja saisi olla enemmän, mutta toisaalta tilaa on niin kivasti kaahata ja painia, että ehkä tää tästä.