Loppuviikosta ei taidettu tehdä mitään erikoista, juosta vaan. Vai oisko keskiviikkona treenien vedon jälkeen käyty agilitykentällä omienkin koirien kanssa. Taidettiin joo. Sinni ei irronnut yhtään vaan huusi nopeasti itsensä näännyksiin. Hoppu irtosi vähän paremmin, mutta oma hermo loppui. Toka kiekka tehtiin rauhallisemmin. Sinnin kanssa patoamista 2by2- kepeillä. Aika juhlava tunnelma kun Sinni teki vaikeita kulmia ihan hiljaa. Hoppu teki samoilla kepeillä namilla. Jaksoi tuhansia toistoja ja edistyi hurjasti. Tosin onhan noita viime vuonna ja talvella tehty aika pitkälle jo, päässyt unohtumaan vaan.
Lauantai oli koirien aktiivipäivä. Aamusta suoraan Ojankoon Hopun vikalle tokotunnille. Ohjelmassa oli agilityosuus. Olikin ihan kelpo treenit. Tehtiin HYSsejä lelulla ja viimein saatiin voimaa niihin! Nyt kun lelu on alkanut toimimaan niin pitää alkaa hyödyntämään sitä. Kertailtiin myös rengasta ja keinua. Kumpikin meni pienen muistuttelun jälkeen loistavasti. Ihanan taitava Poppelsson!
Sinnin otin kentälle patoilemaan ja luovuttamaan lelua siististi. Halusin lelun käteen kannettuna. Sinnin mielestä lelu tuodaan käteen jotta käsi ottaa siitä kiinni ja voidaan taistella. Oma haasteeni oli malttaa vaan olla ottamatta lelusta kiinni ja odottaa Sinnin irrotusta. Kauhean haastavaa oli, kun ei se vaan tuntunut irtoavan vaikka käteen työnsi koko ajan. Menin sitten kuitenkin laittamaan sormet leluun ja sain hampaat peukalooni. Niin kovaa sattui, että lopun aikaa muistin olla laittamatta sormia suuhun. Ei kovin kauaa treenattu kun kovin oli kuuma ja niin rankkaa oli tuollainen malttipeli. Ja peukku teki kuolemaa.
Käytiin kotona hakemassa uimakamat ja lähdettiin maalle. Päämääränä oli istua rannalla niin kauan ettei jengi enää huuda. Ajatuksena tuo kuulostaa tuskalliselta ikuiselta kärsimysnäytelmältä. Korvissa soi ajatuskin. Mutta joskus on otettava härkää sarvista jotta voidaan harrastaa uiskentelua luonnonvesissä edes joskus.
Ensin käytiin kaikki uimassa. Sinnillä oli liivit ja remmi jotta pysyi varmasti vedessä meidän kanssa. Hoppu ihan mielellään uiskenteli kanssani ja toi lelua loputtomasti. Veden varassa oltiin hiljaisia. Ihanaa oli päästä itsekin uimaan. Eikä se Sinnistäkään mitään kärsimystä ollut, kiltisti haki cuzia.
Rannalla ei sitten voinut olla yhtään, järkyttävää huutoa jokaisen lelun luovutuksen jälkeen. Luovutin ja menin kalliolle istumaan. Kalliolta on vähän paha mennä uimaan ja ajattelin etten enää edes yritä, unohdan koko veden, ehkä koiratkin rauhottuu. Mutta he toivat lelujaan sitkeästi. Niinpä aloin niitä heittämään. Siinä siis istuin auringossa, heitin koirille omia lelujaan, ne toivat niitä ja hyppäsivät hakemaan, ihan hiljaa. Riemu olisi jatkunut loputtomiin, mutta Sinnin cuz hukkui. Onneksi olin ottanut varalle toisenkin. Vaan sekin hukkui, ihan ekalla heitolla. Vaivoin sain Sinnin pois vedestä ja sen jälkeen hävisikin suurin ilo rannalla hengaamisesta. Hoppuli vielä tovin lutraili, mutta sitten suuntasin mustikkaan.
Useamman tunnin kyykin metsässä ja koirat viihdytti toisiaan. Siellä oli kiivetty jyrkännettä uimaan ja takaisin ja kovasti vahdittiin jokaista meitä kohti pyrkijää. Reporankoja oli kotona, pitkästä aikaa.
Sunnuntai treenipäivä. Tappavan painostava helle. Käytiin kuopilla kastautumassa ennen treenejä, ei lämmittely vaan alkujäähdyttely. Istuin siihen rantaan kivelle niin taas mulla oli kaksi hiljaista uimaria. Olin askarrellut cuziin kellukkeen ja se tulikin tarpeeseen. Heti ekalla heitolla cuzi painui veden alle ja kellukepallo vain jäi pintaan. Siinä oli Sinnillä dilemma kun cuz pitää tietysti saada suuhun, mutta se lilluu siellä pinnan alla. Jotenkin neiti taisteli oikean lelun suuhunsa, ei se kovin ergonomista ollut. Vallankaan kun ei liivejä ollut mukana. Muutaman taistelun jälkeen kellukekin lannistui tai tarttui johonkin kaisloihin pinnan alla ja niin hukkui sekin cuz. Yhteensä viisi mokomaa on kokenut nyt saman kohtalon. Täytyy todellakin katkaista tämä kierre.
Hopulla oli kyllä hauskaa ja hänen ikivanha lelunsa on hyvin tallessa. Hoopo kyllä metsästi sorsia aina välillä ja olisi kerran hukannut lelunsa kaislikkoon. Onneksi Sinni oli silmä kovana rannalla ja kävi pelastamassa lelun kun Hoppu palasi sorsauinnilta tyhjin suin. Vaikea oli lähteä treeneihin kun veden ääressä oli niin mukavaa ja teinineiti Hoppuli ei suostunut antamaan kiinni ollenkaan.
Treeneissä Hoopolla ekana keppejä, 2by2. Kolme paria oli, kaksi jälkimmäistä suorassa melkein alusta asti ja se ekakin jo lopussa. Hoppu siis pujotteli kuusi keppiä oikeaoppisesti moneen kertaan ja vaikka mistä kulmista. Pidetään taas vähän taukoa tuosta kun Satu sanoi, että 14 kk iässä vasta alkaa kaikki luut, lihakset ja se muu niiden välissä olla paikoillaan. Vasta syyskuun lopulla aletaan tehdä kokonaisia keppejä.
Sitten rengasta ja pussia. Hyvin sujui ja patukka maistui. Kammottavassa kuumuudessa ei montaa toistoa tehty, joten ihan hyvä, että meni heti oikein :)
Loppuun ratapätkää. Hopun kanssa on niin kamalan ihana tehdä rataa kun voi luottaa, että tekee kyllä esteen edestään ellei isosti oteta sieltä pois. Se tarkoittaa, että ohjausta ei suuremmin odota tai huomioi. Mikä tietysti asettaa omat haasteensa. Onneksi mulla on luja ääni jolla saan itseni näkyväksi jopa Hopulle. Saanen ennustaa paljon pyllypystyssä "TÄSSÄTÄSSÄTÄSSÄÄÄ". En.
Sinni aloitti samalla radalla. Marjon vesiapullo oli taas kätevästi lähdön vieressä ja niinpä pieni Tintti istui kuin tatti lähdössä. Tehtiin oikein kivaa rataa. Sama piti tehdä toiseenkin suuntaan joten lähtöjä piti istua aika monta. Jossain kohtaa pieni pää ei enää pitänyt, edes pullon mahti ei auttanut kasaamaan mielessä pauhaavaa painetta. Sinni nousi, minä komensin, tiesin, että jos Sinni tosta ratkeaa nyt kunnolla ääneen tai liikkeelle, on peli ihan menetetty. Sillon sitä ei enää kasata vaan näyttämällä pulloa. Tuumin, että pitää toimia kuin Kuttukuussa, pakottaa vaan hommiin. Lähteä siis komentamalla hakemaan karkulainen takasin. Vaan ei se mennyt ihan niin. Sinni ei tiennyt mitä tehdä, mun luokse ei voinut tulla kun mä vaan halusin hakata hänet tolpilleen... Enpä tainnut tietää mäkään mitä tehdä. Vaikka sainkin Sinnin luokse, niin en saanut sitä rentoutumaan samalla lailla kuin Kuttukuussa. Eikä siitä voi oikein jatkaa.
Me mentiin sitten sivuun palautumaan. Namit Sinnille sentään kelpasi ja hän joi herkkuvettä ihan hirmuisesti. Hiljalleen alkoi cuzikin maistumaan ja häntä nousemaan ylöspäin. Seuraavassa rataantutustumisessa Sinni sai olla radalla cuzin kanssa irti hengaamassa. Pieni harmaa nutusti leluaan ja pikkuhiljaa löysi maailmasta taas elämisen arvoisen tilan. Odoteltiin omaa vuoroa reunalla vielä tovi ja kyllä sinne radalle lopulta lähti ihan melkein tuttu Sinni. Lähtöä ei nyt tehty ettei turhaa rääkätä. Sinni teki oikein hienosti hommia, poikkeuksellisen hienosti. Vaikea keppien takanaleikkaus noin vaan, kontaktitkin selvästi miettien. Rauhallisempi oli kuin normaalisti, mutta ehkä otan mieluummin rääkkäämättömän, mutta vähän hullumman Sinnin jatkossa. Tosin vain tulevaisuus selvittää minkälainen Sinni agilitykentillä jatkossa nähdään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti