tiistai 26. kesäkuuta 2012

Löysiä niveliä

Paimentelun ja jalkavammailun päälle sopi hyvin viettää koiraton juhannus. Hoppu meni kotikotiin kaltaistensa joukkoon. On siinä Marjolla komppania: kaksi mustaa ja kaksi vaaleaa, kaksi pientä ja kaksi isoa, kaksi tiukkapipoa ja kaksi joviaalia, kaksi äitiä ja kolme lasta. Jokainen omalla tavallaan kaikkein paras.

Sinni meni vara-Martaksi kun Martta on ollut kasvattajalla pentujensa kanssa jo pari kuukautta. Vähän epäilin miten Sinni saappaat täyttää, ihan samaa reippautta, tasaisuutta ja selväjärkisyyttä ei välttämättä kaikkiin tilanteisiin löydy. Mutta hyvällä tahdolla elo oli saatu luistamaan, Sinnin kanssa oli ollut ihan mukavaa! Olisinpa ollut lintuna puun oksalla kun parivaljakko ohitti koiria. Sinni oli kuulemma ollut hiljaa.

Vähän koiramaisuutta tarvittiin omaankin juhannukseen ja sunnuntain perinteisiin juhannusnyyttäriolympialaisiin vei tie. Tarjolla oli notkuva pöytä mm. täydellisiä itse tehtyjä suklaacookieita, ja tietysti kolme osakilpailua.

Tilaisuuden hengailuhengen mukaisesti leiriydyimme pöydän viereen koko illaksi. En jaksa miettiä oliko se terveellistä tai fiksua. Hopun remmi oli illan jälkeen 20cm pidempi ja ehkä pari kertaa jouduin menettämään hermoni kiljukauloille. Mutta ainakin meillä meni lujaa radalla ja mahani sain täyteen.

Olin ladannut namimunan valmiiksi takataskuun, mutta Hoppu sai ihan loputtomasti riemua patukan repimisestä. Pikkutyttö kaahasi ihan päättömänä putkesta putkeen eikä ihan saatu ekan radan takaakiertokohtaa toimimaan kun kyseisen hypyn takana häämötti putki. Ei se mitään. Sinni löysi onneksi takaakierron ja oli muutenkin mukava, ja nopea. Lähtöjä ei nyt kuulunutkaan saada toimimaan kun en jaksanut itsekään alkaa rauhottumaan.

Keskimmäinen osakoe oli keppien kellotus. Alkuun Sinnillä oli vähän orientoitumisongelmaa, mutta hienosti hän keräsi itsensä ja yllätti mut. En olisi sen hötäkän keskellä uskonut Sinnin pystyvän pujottelemaan kahta peräkkäistä puhdasta suoritusta. Vähän tökkivä on pujottelutyyli, mutta alle 3s on suoritusaika silti, ihan ok.

Hoopo ei tehnyt keppejä, ei olisi ollut ihan reilua.

Viimeinen koitos oli taas helppoa putki-hyppy-paahtamista. Paitsi että oli siellä kettuterrieriputket, ulkopuolelta vinosti väärään päähän ohjattavat. Niitä piti Sinnin kanssa vähän jauhaa kun ei heti löytynyt. Mutta jauhaminen auttoi ja taas sain olla yllättyneen onnellinen. Kyllä Sinni pystyy jo hiukan keskittymään ja hakemaan esteitä. Kyllä sen kanssa voi jo tehdä jonkinasteisesti luottaen.

Hoppuhan hoiti tämän tehtävän heti nollana ja tietysti lujaa. Aika oli Sinniä parempi. Tottakai, sanoisi joku. Mutta ei se ole niin itsestäänselvää vaikka kokoero onkin Hopun puolella. Silloin kun Sinni tekee nollan, on kaiken mentävä täydellisesti ja silloin vauhtikin on hurja. Sinnin nollan voittaminen on kova juttu. Ja joo joo, on se Sinnin nollakin kova juttu. Niin kova, että kovin montaa Sinnin nollan voittajaa ei tulla missään koskaan leipomaan. Niitä nollia ei nimittäin ole tulossa ainakaan virallisissa kisoissa mitään suuria määriä.

Normaalielämään palaamisen tueksi suuntasimme Johannan osteopaattiseen hoivaan koko sakki. Ekana hoidettiin tärkein, eli mut! Ei tuolla polvessa mitään yksittäistä suurta ongelmaa ole, satun vaan omistamaan laiskat jalat ja löysät nivelet. Onneksi olen löytänyt barefoot-uskonnon. Ainakin jotain lihaksistoa löytyy jalkateristä ja sehän se on ainoa keino pitää nämä ryhdittömät jäsenet kurissa. Pitää vaan alkaa systemaattisemmin tekemään lihasta sieltä jalkateristä ylemmäskin. Hyvä tästä tulee! Pohkeet on jo selvästi isommat kuin ikinä, seuraavaksi siis polvet oikein päin ja tukeviksi.

Hoppu oli vuorossa sitten. Innolla hän ponkaisi autosta tutkimaan mihin oli tultu. Sisällä vaan iski heti SUURI epäilys. Tovi tätä ihmeteltiin ja sitten tajuttiin, että seinää vasten muoveissa nojaava peili teki vaikutelman, että huoneen yksi seinä oli jyrkänteen reuna. Pikkuisen liioteltu terve korkeanpaikankammo se siinä siis vaan hei. Pistettiin peili piiloon ja koitettiin vakuuttaa, että ihan hyvällä asialla ollaan.

Tämä oli Hopun eka kerta missään hoidossa ja ihan jännä oli seurata miten suhtautuu. Hoppu kyllä antaa suorittaa toimenpiteitä ihan rauhassa. Sitä ei tarvitse koskaan ottaa mihinkään vankkaan otteeseen kun hän pysyy kyllä nätisti muutenkin. Mutta nyt piti siis ottaa aika isoja otteita ihan hoidon takia. Se oli Hopusta aika ahdistavaa. Hän kyllä suostui, muttei rentoutunut tai mitenkään nautiskellut. Hassu tyyppi.

Ei Hopusta mitään löytynyt, terve kasvava lapsi. Niskassa oli merkkejä eilisen remminvenytystreeneistä, ja alkuun jännitti vastaan vähän sieltä sun täältä. Loppua kohden alkoi rentoutumaan ja uskon, että ensi kerralla tietää jo alusta asti miten kuuluu olla.

Sitten tuli Sinni cuzi suussa rehvakkaana paikalle. Viimeksi ollaan käyty hoidossa joskus alkuvuodesta ja olen ollut kovin tyytyväinen kun selkä ja kintereet on nyt olleet niin hyvässä jamassa. Eipä ole tullut mieleen, että kyllä siinä muutakin vikaa voisi olla. Pitäähän terveitäkin koiria hoidattaa säännöllisesti jos paljon harrastaa. Johannahan tietysti näki Sinnin sellaisena kuin se on nyt, ei verraten siihen, mitä se pahimmillaan on ollut. Eikä se nyt kovin hyvältä näyttänyt, siis verraten terveeseen ja normaaliin koiraan.

Vasemmat jalat oli molemmat jäykkiä. Kyljessä ei ollut mitään kummempaa, vähän hassua siis. Lisäksi Sinnin kaikki varpaat suuntaa ulospäin, jostain syystä ei ihan ideaalisti itseään käytä. Operoidun jalan tassu oli tosi tiukka ja astuessa niksauttaa hassusti varpaat, ei rullaa tasaisesti koko tassun yli.

Niin paljon oli Sinnissä laitettavaa, kuten mussakin, että ei ole asiaa kisoihin tänään. Ensi viikolla mennään uusiksi molemmat ja katsotaan mihin suuntaan on tilanteet kehittyneet. On se aina niin mukavaa kun saa hoidettua itseään ja Sinniään :) Hoppu nyt jää ulos tästä mun ja Sinnin yhteisestä tervehtymisprojektista. Mitäs on niin terve.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Sinni - sankarini

Näin on eletty neljäs paimennusleirimme Simpan kanssa ja Hopun kanssa se ensimmäinen.

Sinnin ekat treenit tehtiin valvovan silmän ja beauceron-rivistön suojaisessa huomassa isossa aitauksessa. Siinä mistä Sinni on luikahtanut aidan raosta omatoimitauolle kerran jos toisenkin. Itse en olisi uskaltanut heti tuolta aloittaa, mutta jämerä yleisö tuki meitä ja ihan hienosti siitä selvittiin. Alotettiin siis siitä mihin viimeksi lopetettiin, eikä ollut mitenkään vaikeaa edes.

Toka treeni jäätiin tekemään yksin kun beussi-armeija siirtyi pyöröaitaukselle. Samalla siirtyi varmuus karkuun ja heti sen perään myös Sinni. Neiti tuli kyllä käskystä takaisin, joka jo itsessään on iso erävoitto. Ei tohdittu enää mennä uudestaan möhlimään vaan siirryttiin suosiolla pyöröhäkille.

Hoppulin vuoro oli siinä ennen Sinnin pyöritystä. Hän kävi kaksi lyhyttä keikkaa ja oli maailman kiltein pieni paimenkoiranpoikanen. Oikein rauhallisesti ja fiksusti suhtautui uuteen harrastukseensa. Lampaat oli kivoja ja kaikki ihan ok, osasi heti hiljaisella voimalla pitää lampaat kasassa. Sen verran jännää oli kuitenkin, että portista ulos astuminen sai aikaan riehukohtauksen.

Muiden lähdettyä jäin Sinnin kanssa yksin pyöröön, halusin pystyä edes siellä onnistumaan ihan omin voimin. Ja kyllähän onnistuin! Sinnikin onnistui toki, ei edes yrittänyt lähteä lätkimään kun taisin olla tarpeeksi topakkana.

Iltapäivän treenit Sinni teki kokonaan isossa aitauksessa. Tai itseasiassa myös vielä isommassa, nimittäin Sinni sai tärkeän tehtävän kuljettaa lauman pyöröhäkkiin. Tottahan Sinni homman hoiti tilan koirien kanssa rintarinnan ja hyvässä yhteistyössä! Aikamoinen muutos kohti kokonaista paimenkoiraa.

Hopun kanssa mentiin sitten kaksistaan niiden Sinnin tuomien lampaiden ääreen. Hoppuli ei vielä tohtinut lähteä yksinään lauman toiselle puolelle ja siitä heti heräsikin kehotus ottaa Sinni näyttämään mallia. Tokihan isosisko riensi hätiin. Ja samaa vauhtia ulos! Sinni esitti ensitöikseen kuinka pyöröaitauksestakin pääsee karkuun kun on tarpeeksi vikkelä. Hoppu ei ymmärtänyt miksi karkuun oli päästävä, joten vähän turha esitys tuo oli. Sinni tuli taas ihan sovinnolla takaisin, vaikka tiesi kyllä joutuvansa takaisin töihin. Niin vaan on meidän välit Sinnin kanssa jo sellaisella tolalla, että minä kerron mitä ja millon tehdään ja Sinni tekee vaikkei välttämättä huvittaisikaan.

Toista kertaa Sinni ei pakoon pyrkinyt ja miksi olisikaan. Isosiskon ja pikkusiskon yhteistyö oli aivan loistava combo (vaan kumpi on kumpi). Sinni näytti missä pitää olla ja Hoppu tuli sinne tekemään työt Sinnin jäädessä taustalle. Molemmat tukivat toisiaan juuri sopivasti. Alkuun Hoppu tosin komensi vain Sinniä, mutta kun väärinkäsitys oikaistiin niin parivaljakko oli oikeasti varsin toimiva paimennuskapistus. Olisi voinut luulla, että kahdessa koirassa ja lampaissa olisi liian monta liikkuvaa osaa, mutta jotenkin ihmeen kaupalla se vaan sujui.

Päästiin toisenkin kerran vielä koko perhe kehään ja sehän sujui jo ihan rutiinilla. Tietysti siellä pystyy käskyttämään vain yhtä koiraa kerrallaan ja se toinen tuntuu aina sillä välin eksyvän väärään paikkaan, mutta kyllä se touhu askel askeleelta meni parempaan päin.

Illalla oli väsynyttä porukkaa. Sinni oli puurtanut tuplatreenit ja Hopulle tämä ensimmäinen päivä matkalla paimenkoiraksi oli oletetusti ollut uuvuttava.

Keskiviikkona lähtivät leirin pikkukoirat, eli meikäläiset ja Isla-shape metsään lammaksia syöttämään. Apuna oli pari ammattilaiskoiraakin ja taas Sinni toimi vieraiden koirien kanssa ihan ongelmitta. Vähän teki Sinnin alkuun mieli jättää keikka väliin, mutta kun hommiin lähdettiin niin kyllä siellä ihan töitäkin tehtiin. Hoppu työskenteli hyvin ahkerasti ja väliin hoiti ihan yksinään koko peränpidon kun nämä toiset pienet veti happea. Tauoilla Hoppu veti riemurallia ja nautti elämästä, ei ihan osannut säästellä voimia jatkoa varten ja siksi loppua kohden alkoi jo vähän hiipumaan tehokkuus. Hopun oli myös hankala hahmottaa lauma kokonaisuutena ja jatkuvasti piti käskyttää neitiä takaisin hakemaan laumasta jääneitä. Sinni tarkkaili laumaa sen verran kauempaa, että osasi paremmin poimia matkasta pudonneita, jos siis sillä hetkellä tunsi olonsa tarpeeksi voimakkaaksi.

Hienosti molemmat toimi. Sinnihän viimeksi vain pyrki paniikissa syliin tai piiloutui metsään joten tämä suoritus oli valtava harppaus parempaan.

Päivän päätteeksi menimme vielä isoon aitaukseen, ilman tukevaa yleisöä. Metsässä olin ollut koirien kanssa lauman takana ja halusin loppuun kokemuksen jossa koira on tasapainossa ohjaajan vastaisella puolella laumaa. Ensin mentiin kaikki yhdessä. Yhtä hyvin toimi kuin pyöröaitauksessa.

Lopussa tulikoe, Sinnin kanssa kaksistaan. Lopen uupunut Sinni, kovan työn tehnyt, jaksoi vielä tämän!! Selvästi väsytti ja lampaisiin ei ollut samaa voimaa kuin normaalisti, mutta pysyi silti töissä ja teki parhaansa! Voiko olla liikuttavampaa? Meidän Tintti ja tuollainen työmoraali? Pieni hemmoteltu höpöhöpöplintetta, jonka täytyy saada kaikki mitä haluaa tai muuten mulle tulee paha mieli? Niin se vaan on muuttunut maailma, kyllä se on ihan totta eikä vaan epämääräinen fiilis: Saan lällytellä Sinniä ihan niin paljon kun haluan, mutta kyllä tositilanteissa on täysin selvää kuka päättää. Hyvä minä ja hyvä Tööttö! Tästä se lähtee!!

Leirin loputtua jäimme odottamaan iltakurssia, siellä olisi Hopun Sipsa-sisko. Kannatti odottaa, pääsimme siskosten kanssa metsään. Kummallakin eka päivä lampailla, mutta onneksi mukana oli Sipsan kokenut paimenkoiraisoveli Pöökö. Pöökö tosin ei ollut koskaan ollut metsässä ja muutenkin oli ollut viimeksi paimenessa viime syksynä.. Mutta tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä, tulta päin vaan!

Aika kaoottista meillä oli. Sipsa innostui hommasta heti ja kaikin voimin pölläytteli laumaa pitkin metsää. Hoppu hiukan hillitymmin peesasi ja lampaat meni minne halusi. Tehtävä oli Pöökölle todella vaativa, varsinkin kun Muffy ilmestyi vielä jarruttamaan lauman etenemistä, että älkää lampaat nyt ainakaan tulko tänne minne ihminen teitä yrittää johdattaa... Siihen päälle vielä tiuha hyttysilma ja reipas kesäsade. Olipahan kokemus. Sitkeydellä raivasimme lampaat selvemmälle reitille ja alkoihan se lopulta sujumaan. Huippuhetki oli ihan lopussa kun siskokset kävivät yhdessä komentamassa kuhnailevat lampaat liikkeelle. He eivät ehkä ole enää leikkikavereita, mutta työtoveruus passaa aina.

Hieno bonuspaimennus saatiin Hopun kanssa ekan leirin loppuun. Maireana saatiin ajella kotiin. Kyllä toi on huippulaji.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Piristyspartio

On tulossa niin paljon kaikkea kivaa että tietysti juuri nyt polvi alkoi pelleilemään. Ei mitään kamalan vakavaa, mutta viheliäistä ellei parane pian. Pakko vaan himmailla ja lääkitä kiltisti pari päivää.

Maanantai oli himmailun nimissä jälkipäivä. Tein Sinnille ensin kolmen metrin jäljen puolen metrin keppiväleillä. Otettiin jäljelle lähtemiseen jo rutiinit valjaineen ja vähän niinku janalla lähestyttiin jäljen alkua. Sinnihän oli ihan pro! Sillä on kerta kaikkiaan nyt naksahtanut jotain! Valtavan topakkana ottaa heti jäljestä kiinni ja tietää tarkalleen mitä tehdä. Kaikki 6 keppiä löytyi ja sillä ansaitsi mojovat cuzileikit.

Mika teki Hopulle parin sadan metrin jäljen nurmikkoon. Jäljelle hukkui kolme keppiä ja kolme muuta esinettä. Hoppu ei olisi niitä muita ilmaissut vaan piti vähän muistuttaa. Kaikki löydettävä kuitenkin löydettiin, kerrankin!

Sinnille tein sitten 10 metrin jäljen parin metrin keppiväleillä pikkusen harvemmilla askelilla. Taas Sinni lähti ihan täysillä hommiin, hän on kovin liikuttava kun tärkeänä hoitaa poliisikoiran virkaa. Kaikki kepit löytyi taas, hieno pieni otus.

Hopulle tein itse seuraavan. Ihan perus 200m, kuusi esinettä ja siistiä nurmikkoa. Helpolla alustalla jäi taas alussa kiireessä keppi ilmaisematta, huomasin liian myöhään niin en voinut enää muistuttaa. Hanskan kohdalla olin hereillä ja saatiin ilmaisu. Pienen pallon ohi huiteli niin lujaa, etten taas kerennyt tehdä mitään. 4/6 esineestä nousi. Ihan pätevää työtä silti, koko ajan oli tänään jäljellä tarkasti. Pitää alkaa pidentämään reilusti.

Sinni teki loppuun vielä pienen kolmen kepin jäljen Mikan tekemänä. Ihan yhtä varmana lähti tällekin jäljelle ja määrätietoisesti ilmaisi kepit vaikka ihmiset olikin ihan eksyksissä..

Molempien kanssa pitää treenata ilmaisun kestoa, maassa pitää pysyä kunnes kerkiän paikalle.

Tiistaina otin molemmille uimalelut mukaan ja mentiin kanavanrantaan. Pari kertaa molemmat haki, mutta liian kylmää oli vesi vielä, ei mukavaa. Mentiin nurtsille istuskelemaan ja kuivattelemaan ja niinhän siinä kävi, että pitkä tovi vierähti leikkiessä. Molemmilla oli oma lelu jota tuotiin vuorollaan mulle ja toista ei häiritty kun suoritti tehtäväänsä lelun ansaitakseen. Sinni teki patoamista ja joutui jököttämään istumassa vaikka miten huidoin, kunnes sitten vapautuksella pääsi leluun kiinni. Hoppu teki oikeastaan samaa, paitsi maassa ja yrittäen pitää kontaktia eikä vilkuilla mihin lelu menee.

Ihan hullun lailla Hoppua leikitytti, se tuntui jaksavan ihan loputtomasti. Lopussa ei enää revitty lelua vaan neiti vain kieri ja tunki onnellisena rapsuteltavana <3 Sinnin mussuttaessa tahollaan cuzia..

Pois käveltiin metsän kautta ja suureksi onnekseen Hoppu bongasi suolammen. Siellä oli ihana kahlata ja lillua ja metsästellä pinnalta roskia. Välillä Sinnikin kävi lilluttelemassa ja sitten rallattiin pitkin pusikoita. Hyttysiä oli tolkuttomasti ja mulla ei ollut niin kovin kivaa. Mutta eipähän tarvinnut itse paljon liikkua. Klenkattiin vaan pikkuhiljaa kotiin ja jäätiin tohon edustalle nurmikolle vielä paistattelemaan ja kuivattamaan metsälillut pois. Olipa erikoinen ulkoilu, ei se matka vaan vietetyn ajan laatu. Ihanat koirat, ihanat kotikulmat!

Iltapäivällä posti toi lelulähetyksen. Nyt on Cuzeja vähäksi aikaa! Onhan tuo lauantaina käyttöönotettu jo lähes tiensä päässä. Cuzien lisäksi paketissa oli pari namilelua. Pikkuruinen verkkopallo on kyllä turhan pieni, en ihan tiedä miten ajattelin sitä käyttää. Velcroilla koottava namipiilopallo, jossa on vetoköysi, vaikuttaa ihan hyvältä. Testailtiin molemmat jo tässä kotona ja kyllä niistä varmasti iloa on. Aika helposti taisin hurahtaa tähän heitettävän namipalkan kilpavarusteluun..

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Sujuu!

Eilen olimme vähän lomalla fyysisestä rasituksesta niin sittenhän oli hyvä vaivata päänuppeja. Ajelin autolla tohon kilsan päähän Omenamäen kartanolle, me ei turhaan kävellä! Tai sitten oli pakko saada auto mukaan kaikkine kamppeineen.

Tallailin Hopulle pari jälkeä ja Sinnille yhden ja sitten vaan hommiin.

Hoppu teki ekana pitkän jäljen joka kulki hiekkatien yli, kallion reunaa ja loppui pätkään hiekkapolkua. Nurmikkoa siellä väleissä eri pituisena. Hoppu oli ihan superinnoissaan kun pääsi pitkästä aikaa hommiin. Se haisteli tarkasti jokaisen jalanjäljen ja taisi käyttää heti alkuun kaikki paukkunsa. Hiekkatien reunaan loppui puhti ja neiti olisi jo lähtenyt muualle huitelemaan. Autoin lopulta kulkemalla oikeaan suuntaan ja kyllä oli suuri helpotus kun tien toiselta puolelta se keppi sitten löytyi. Loppuun mentiin normaalilla tarkalla, mutta kohtuullisella intensiteetillä, ei ollut ongelmaa kallion reunassa ja hiekalla näytti olevan helpompaa kuin nurtsilla. Lopussa laskin, että olimme nostaneet 5/6 keppiä. En osaa yhtään sanoa missä mentiin ohi. Epäilen, että siellä alussa ei malttanut vielä ilmaista.

Sinni muisteli ensin mitä niillä kepeillä piti tehdä tai siis esitteli kuinka hienosti osaa jo homman :) Tein pienen ruudun Sinnin odottaessa vieressä. Sinni säntäsi heti hommiin, mutta meni maahan vasta ehkä kolmannelle kepille kehotuksen jälkeen. Sen jälkeen ilmaisi itse pari seuraavaa. Kun jäljellä oli enää ne jo löydetyt kepit joita ei oltu ilmaistu niin Sinni kulki niistä yli monta kertaa muttei tarjonnut itse ilmaisua. Vaadin ilmaisemaan yhden ja lopetettiin cuzin kera. Sinni kertoi selvästi tällaisen olevan liian helppoa jo.

Hopun ohjelmassa oli lyhyt jälki helpossa nurmikossa tiheillä kepeillä. Tarkoitus siis tarkentaa ilmaisemista, ne kaikki kepit pitää nostaa. Muuten hyvä, mutta kun en itse tiennyt missä kepit on niin paha siinä pakottaa koira ilmaisemaan niitä. Löysimme kaikkiaan 4/6 keppiä... Vähän meni pieleen, mutta oma vika. Hopulla kyllä oli kivaa.

Sinnille olin tehnyt kolmion, josta jatkui kahden kengän levyinen parin metrin jälki. Sinni löysi kolmion ihan itse ja ilmaisi kaikki kepit täydellisesti! Jopa kolmion kepit siinä järjestyksessä kuin ne olin laittanut. Sinni siis teki päivän parhaan jäljen, nosti kaikki 6/6 keppiä. Kyllä olin tosi yllättynyt ja iloinen. Onhan Sinnillä nenä aina ollut, mutta että malttaa ja pystyy keskittymään käyttämään sitä! Aivan uutta!

Kyllä oli Sinni ansainnut pitkät leikit cuzilla. Ylpeänä kirmaili pitkin kartanon nurmikenttää <3 Tehtiin siinä jonkin verran patoamistreeniä ja Sinni oli tosi taitava siinäkin, kauniisti tarjosi istumista koko ajan paremmin.

Tasapuolisuuden nimissä otin Hopunkin leikkimään. Ladattiin muna täyteen ja heiteltiin sitä. Niin kivaa oli, että kaivoin repimislelunkin esiin ja neiti iski äristen kiinni <3

Sunnuntai pyhitettiin tänään treeneille, ei menty juoksemaan vaikka aikataulu olisi sitä sanonut. Osansa tähän vaikutti myös perjantain teholenkistä kiukkuuntunut polveni.

Hopun treeneissä tehtiin ekana rataa ja palkkailin munalla pienistä pätkistä. Meni se koko ratakin ihan vauhdilla huippuhienosti. Sopivasti lopussa läväytin munan auki ja kaikki namit pitkin kenttää.. Pitää vielä vähän opetella sen käyttöä.

Sitten siirryimme kujalle ja halusin heti hyödyntää munan. Heitettävää palkkaa ei ole kepeillä käytettykään ja se toi uudet haasteensa. Hoppu ei ollut ollenkaan vakuuttunut, että kannattaa rehkiä kun palkkaa ei näy odottamassa. Kuja oli aika kapea ja siinä piti tehdä ihan töitä jotta suoriutuisi, lusmuilemalla ei pärjännyt. Piti lopulta ottaa kuppi käyttöön, että saatiin neiti tekemään töitä. Ihan helposti hän kyllä osasi homman hoitaa, mutta edelleen piti käydä aina tarkistamassa, että kupissa varmasti on namia... Täytyy pikkusen täsmentää tätä työn tekemisen ja palkan suhdetta. Palkkaa tulee sillon kun suorittaa käsketyn tehtävän. Hopun mielestä kun ensin tsekataan palkka ja sitten kokeillaan miten helpolla se irtoaa...

Sinnin kanssa tehtiin patoamistreeniä ennen omaa vuoroa ja sain aika monet haukut kun ahneena vaadin liikaa. Nyt oltiin kuitenkin taas vilkkaalla agilitykentällä, ei sateisessa, autiossa puistossa.

Lähtöön Sinni jäi ihan hiljaa, taisi itsekin yllättyä, että nyt patoamistreenissä vaadittiinkin jo rataa ennen palkan palautusta. Oli aika erikoinen alku ja pieleen se meni ja sitten ei enää ollut Sinni huijattavissa jäämään lähtöön patoamaan. Ei se mitään. Silti pari kertaa irrotti lelusta ja lähti esteelle ihan hiljaa radan treenauksen tiimellyksessä. Sinnin mittakaavassa se on jo tosi valtavaa edistystä ja malttia.

Edistynyttä ja maltillista oli radan teko muutenkin, upeita juttuja Sinni teki! Mm. kepit yksin loppuun minun jäädessä alkuun irtoamaan sivulle. Haki myös hienosti A:n, putken ja hyppyjä vaikka olivat  40cm. Putkesta putkeen oli edelleen vaikea, niitä pitää vaan treenata samaten kun ylipäänsä pitkien välien ohjausta. Kontaktit teki kaikkensa yrittäen, vaikka vedätin reippaasti, hieno pieni Öötti!!

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Namimuna

Unohtui edellisestä päivityksestä keskiviikon juoksulenkki. Juoksupäivänä tietysti suoritettiin velvoite, 10 km 1,5h. Hoopi oli irti suurimman osan matkaa niin ei ollut niin kamalan tylsää. Sinni ravasi melkein kaiken paitsi ylämäet, joissa mun vauhti oli liian hidas.

Torstaina oli hyppytunti, johon osallistui tällä kertaa Hoppeli. Päivällä ei tehty muuta vaan minä harrastin cuzin metsästystä. Suurimmassa osassa paikoista niitä ei ole koskaan ollutkaan ja lopuissa tuote tunnetaan, mutta on juuri nyt loppu... Se on se outo fakta, että sillon kun ei jotain kaipaa, sitä on joka paikassa, mutta kun pitäisi ehdottomasti itselle saada, niin mistään ei löydy. Saaliiksi tarttui onneksi edes jotain, löysin Hopulle lupaavan heitettävän namikätkölelun. Siinä on reikiä, joista Hoppu kyllä namit varmasti havaitsee, mutta ne eivät tule läpi. Lisäksi se on kestävän oloisesta pehmeästä kumista ja kiinnitussysteemikin vaikuttaa siltä, että oikeasti toimii käytössä. Kotona heti testattiin namimunaa ja kyllä se sai täydet pisteet myös Hopulta, kerrassaan ihana!

Ennen hyppäriä kierrettiin aavikon ympäri. Sinnillä oli cuzin raato suussa ja niin hän ravaili rentona halki lakeuksien! Ei lähtenyt Hopun riehutusyrityksiin mukaan eikä piitannut horisontissa näkyvistä muukalaisista. Autuasta! Kyllä pieni kumiesine saa ihmeitä aikaan.

Itse oppitunti alkoi set pointilla. Hopun piti siis paikaltaan hypätä parin pumpin yli kupille. Tämä ei ollut yhtään niin helppoa kuin luulisi. Jostain syystä Hoppu epäröi tosi paljon. Saattoihan tuo olla aika outo asetelma hänen mielestään, selvästi joku koira haudattuna. Eniten epäilen kupin vetovoiman nyt pilaantuneen. Hoppu ei enää tiedä milloin sinne saa mennä ja saako nyt sitten ihan varmasti mennä. Voi itku. Oli siinä tietysti itse harjoituksessakin haastetta kun piti oikein keskittyä miten jalkansa siinä asettaa ja mitä niillä tekee.

Tokana oli perussarja. Se on tuttua kauraa ja vauhtia kyllä nyt riitti. Kasvava kroppa vaan teki tepposet ja vikaan väliin oli tosi vaikea mahtua, vaikka siinä ei viimeksi ollut mitään ongelmaa.

Viimeisenä tehtiin kasvavaa sarjaa ja siinä oli taas orientoitumisongelmaa. Hoppu ei oikein saanut venytettyä loppuun kun edellisessä harjotuksessa piti himmata lopussa. Lisäksi tässä taas tuli esiin epävarmuus kupille menosta. Välillä karkasi sinne omin luvin ja sitten kun sai luvan niin jäikin kyselemään. Pöh.

Kaiken kaikkiaan Hopulla on kyllä ihan ok käsitys itsestään, mutta kehitys on luonnollisesti ihan kesken ja takaosa on levällään juuri nyt. Sieltä ei oikein saa täyttä voimaa ulos ja pitääkin olla tarkkana, että istuu lähdössä jalat alla eikä hujan hajan. Näitä perustreenejä vaan tehdään nyt sillon tällön ja tunnustellaan miten se kehitys etenee. Tietysti treenataan nyt pian kuntoon tuo kuppikäytös. Kyllä sinne kupille saa ja kuuluukin kaahata aina kun lupa kuuluu.

Loppulenkkinä kierrettiin aavikko ja loppumatkalla siirryttiin metsään. Sinni sai harjottaa metsä(stys)koirapuoltaan. On se hassu tyyppi kun metsässä häviää näkyvistä heti ja kaahaa siellä ihan täysiä niin kauan kun metsää riittää. Hoppu jää pitämään huolta musta...

Perjantaina MTT-päivä. Tosikot ei tosin sinne treenikentälle mene ollenkaan ellei ole asenne täysin kunnossa eli veri maistu suussa. Niinpä me kierrettiin taas Haukankierros ja sitten syötiin eväitä ja juoruttiin. Ihan hyvä näin.

Mäntsälästä suunnattiin äitille ja lähdettiin lenkille. Personal trainerin vetämä lenkki oli aika monta astetta rankempi kuin mihin ollaan totuttu. Nyt juostiin ne ylämäetkin niin, että Sinni ravasi ihan kunnolla. Itse asiassa osassa Sinni jopa laukkasi... Hoppu oli taas irti suurimman osan aikaa koska narun päässä oli niin kuolettavan tylsää ja neitiä olisi saanut melkein raahata mukana. Irti liikkuu ihan reippaasti ja kaikilla on mukavaa. Kotiin kun päästiin niin Hoppu kaatui nukkumaan, kyllä oli tosi rankkaa pienellä koiralla. Sinnikin tosin oli rauhallinen ja ummisti silmät. En silti usko, että noi lenkit on mitenkään liikaa näille tyypeille. Jos mä jaksan niin kyllä hitossa koiratkin sen kestää.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Paha paha juttu

Tiistai lähti kätevästi käyntiin kun Satun koikkerijengi tuli huudeille ja niille piti pitää seuraa. Saimme siis vetää taas jäähyväislenkin. Hoppu toimi oikein hyvänä retkiemäntänä ja johdatti vieraat tutustumaan kanavan kaikkiin eri vesielementteihin. Sinni oli mukana myös, mutta hihnassa ja lisäksi tukevassa niskanahkaotteessa aina kun lapset yltyivät leikkimään. Näin olimme hiljainen ja häiriötön seurue. Vaikka mummot jupisivatkin kuinka tämä ei ole koirapuisto... Ei ole ei, eikä me koirapuistoa etsittykään. Tottelevaiset, kiltit ja hiljaiset koirat ovat mielestäni kohtuuden nimissä yhtä oikeutettuja nauttimaan yleisistä alueista kuin ketkä tahansa muutkin. Me emme häirinneet ketään ja alue oli noita muutamaa mummoa lukuunottamatta täysin autio.

Plotilla päästin Sinnin hetkeksi irti kun niin kovasti halusi päästä lutraamaan. Hetken siellä Hopun kanssa kirmasivat ja kyllä taas harmitti tämä kotiseutuvaihdos. Toisaalta plotin ympäristö rakennetaan nyt niin täyteen, että ensi kesänä siinä ei todellakaan viitsi edes hiljaisia koiria päästää huvittelemaan. Tylsän tylsä systeemi.

Lenkki toimi oivana lämmittelynä Ojankoreissulle. Suunnitelma oli jälleen tehdä hyvänmielentreenit. Ja kerrankin voin sanoa onnistuneeni!! Vähän väkisin se meni, mutta silti. Tunnelmaa erityisesti latisti viimeisen cuzin hukkuminen. En löytänyt sitä mistään autosta joten nyt oli selvittävä ilman. En ole koskaan halunnut joutua riippuvaiseksi mistään lelusta, mutta tästä riippuvaisuudesta jotenkin tykkään. Sitäpaitsi kyllä muutkin lelut edelleen kelpaa ihan yhtä hyvin kuin ennenkin, cuz vaan on jotain vielä parempaa. Kumosin koko lelukassin kentälle ja annoin Töötön valita lelun.

Radanrakennus ei ollut yhtään niin mukavaa kuin mihin on nyt totuttu, mutta kyhäsin Tintille hyppysuoran: suora putki- kolmoissarja- 21ft pysty 35-40- 18ft pysty 35-45- U-putki. Tätä tehtiin suorasta putkesta aloittaen edestakas. Nostelin noita pystyjä vähän limittäin ja tehtiin 4 toistoa kunnes Tintti meni lelun kanssa putkeen tauolle.

Töötön tauolla menin moikkaamaan Hoppua radan reunalle. Palluteltiin siinä ja Hoppelipa valkkasi lelupinosta wuban ravisteluun! Siellä me sitten kovasti leikittiin pikku kakaraisen kanssa. Nyt keskitytään vain tykkäämään toisistamme ja tekemään hommia sitten siltä pohjalta kun sen aika on.

Loppuun tein Sinnin kanssa vielä kerran ton suoran ja Hoppeli juoksi siinä sitten mukana.. Pystyt oli 40 molemmat ja Popu tiputti sen vikan, eli takastullessa keskellä olevan. Ei mitään ideaalia hyppytreeniä pennulle, mutta itsepä valitsi. Sinni kyllä hoiti homman ihan nätisti kuten aiemminkin ja siinä kohtaa päätin lähteä kentältä. Lyhyt ja hyväntuulinen treenisessio.

Keskiviikkona alkoi Hopun perusvalmiudet-kurssi. Tehtiin katsekontaktia, jossa tosiaan on nyt tekemistä, täytyy naksutella sitä pikkusen jos lähtisi toimimaan. Sitten tehtiin paikkamakuu treeniä omaan tahtiin. Hopun oli hankala orientoitua uuteen hommaan ja vähän epämääräistä oli tekeminen. Hyvin kyllä pysyi kunhan kaiken tarjoamisen lomassa maahan pääsi. Pitää omaa tekemistä järkevöittää. Sitten tehtiin jalkojen välistä pujottelua, joka on ihan tuttua. Loppuun vielä lisää kontaktia, myös liikkuen. On kyllä tosiaan ihan kujalla.

Liikkeiden välillä kehotettiin aina nollaamaan leikkimällä ja vähän oli tyhmä olo kun ei me voitu leikkiä. Se oli meille se vaikein osuus.. Niissä kohden tuntui kuin olisin taas paineistanut Popu-paran. Lisäksi treenien aikana satoi ja se saattoi äällöttää meitä molempia niin, ettei sitä hirveesti nauttinut mistään hengailusta.

Tokohommien ja treenien vedon väliin jää puolituntinen ja se on selvästi Sinnin oma. Onneksi löysin tänään cuzin takin taskusta niin saatoimme mennä sen kanssa patoamistreeneihin. Meillä oli oikein rattoisaa aikaa. Älytöntä miten pitkään Tööttö jaksaa noin yksinkertaista juttua. Käytännössä siis tosi nopeaa lelun edestakas-pallottelua jossa pyysin Sinnin istumaan, sai lelun ja palautti sen heti ja luovutti ilman leikkiä. Tavoite olisi saada Sinni tarjoamaan itse istumista lelusta päästämisen jälkeen. Siihen taitaa olla matkaa vielä, toistaiseksi hän kokeilee peruuttaa pari askelta ja ratkeaa sitten huutoon jos ei lelua tipu. Patoamista kun treenataan niin pyrin tietysti antamaan lelun ennen huutoa ja siksi on nyt pakko vaan vihjata istumisesta. Toisaalta ihan hienoa, että pystyy edes käskyllä istumaan. Lähtökohtahan oli se, että ylipäänsä lelusta irrottaminen aloitti huudon.

Cuz on jo niin huonossa kunnossa, että pakko etsiä jostain muutama äkkiä. Noita kuitenkin taitaa kulua aika tiuhaan tahtiin.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Koskenlaskija

Torstainahan sitten oli määrätietoinen tarkoitus mennä kivasti treenaamaan. Sillälailla kivasti miten talvella hallissa hengailtiin. Mutta ei se vaan ole sama asia. Ei sotkuisessa hiekassa ole niin viihtyisää. Tai sitten meillä ei vaan nyt ole samaa fiilistä treenata.

Sinni teki maltillisesti hyppyjä:
1. putki- perussarja- pussi
2. putki- pysty35- pysty35-45- pysty 35- pussi
3. setpoint okseri 25-35

Pussi ei ollu niin hitti kuin putki olisi ollut, mutta siksipä sitä tehtiinkin. Vauhdikkaat treenit meni ihan sievästi, mutta setpointin aikaan oli jo tosi väsyä ilmassa tai sitten okseri oli vaan tosi hurja. Lisäksi oli tietysti veren kaivamista nenästä tehdä paikaltaan lähtevää harjotusta. Tarkotus oli toki olla maltillinen ja jaksaa rauhottaa Sinni aina istumaan, mutta ei se ihan niin mennyt. Viimeistään nyt tuli erittäin selväksi, että meillä on ongelma lähdössä. Ei olla pitkään aikaan jouduttu asiaa kohtaamaan kun kaikki treenit on tehty lentävällä lähdöllä tai tiukasti lähdön rauhallisuuteen keskittyen ja käskyttäen.

Jos on menneisyydessään taistellut erään koiran lähdön kanssa kolme vuotta lopulta luovuttaen, ei ole kovin helppoa todeta olevansa saman ongelman edessä. Sellainen saa aika pahan mielen. Vaikka nyttemmin onkin todennut luovutuksen ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi ja ymmärtää kyllä, että tässä on kyseessä täysin erilaiset ongelmat. Silti se masentaa, lähtöongelma.

Hopun kanssa oli tarkoitus tehdä vain jotain kivaa. Oli mukana makkara sukassa. Sen piti olla tosi hitti. Superhauska repimislelu. Vaan eihän kiltti koira ala ryöstää herkkua kädestä kun on koko ikänsä oppinut saamaan kaiken kivan luopumalla siitä. Sukkaa oli kyllä kiva yksinään natustaa sievästi rikki ja syödä makkara sisältä, mutta ei siinä mulla tai treenaamisella ollut mitään tekemistä. Aloin sitten vaan jotain tehdäkseni vahvistamaan kontaktia, siis katsekontaktia. Eipä olekaan tullut sitä tehtyä Hopun kanssa ollenkaan, hän kovasti olisikin tarjonnut ihan kaikkea muuta kuin mun silmiin uppoutumista. Pitääpä treenailla lisää.

Perjantaina ei ollutkaan PAW:in kevätretki ja vaan Mäntsälän Tosikkotottistelijoiden treenit. Kierrettiin verkaksi virallinen Haukankierros, virittelyinä syötiin eväitä ja sitten ruvettiin hommiin. Hoppu aloitti tottisuransa muutamalla eteenlähetyksellä. Sinni teki jotain seuraamisen kaltaista ja etsi myös sitä eteenlähetyksen palkkakohdetta nurmikosta.

Jäähdyttelynä Sinni laski rakkaan Cuzin perässä koskea. Cuz syöksyi vuolaassa virrassa ison siltarummun läpi ja jatkoi vauhdilla kohti tuntematonta. Sinni tuli tien ali urheasti perässä vaikka virta oli oikeasti aika hurja. Onneksi jalat yletti pohjaan ja vauhti oli hallinnassa, joten todellista vaaraa ei ollut. Hurja suoritus tuo silti oli, rohkea ja urhea Sinni! Mutta valitettavasti cuz meni samaa vauhtia jokea pitkin jonnekin tuntemattomaan. Nyt on enää yksi cuz jäljellä, toivottavasti USA:sta tilaamani tulevat pian.

Pe-ilta ja koko lauantai meni muuttohommissa (ei omissa). Koirat sai kerrankin levätä.

Sunnuntaina PAWilaiset tuli meidän kulmille tekemään jäähyväislenkin. On näillä kulmilla paljon kierretty ja kyllä on kelvannutkin. Tilaa ei hirveästi ole, mutta suurin osa on rantaa tai merellistä kalliometsää. Voi ei, niin mun ympäristö.

Lenkki toimi hyvänä lämmittelynä Sinnin treeneille, joihin seuraavaksi porhallettiin. Mielenhäiriössä laitoin Sinnin matkustamaan häkissä Ojankoon ja ilmeisesti yhtä häiriintyneenä Sinni olikin yhdellä muistutuksella hiljaa koko matkan!

Treeniteema oli ajotuksen ja ohjauksen tarkkuuden hiominen hyppyneliö-putkikuviossa. Se tuntui heti just oikealta meille nyt. Sairaan vaikeaahan se on, mutta kyllä meillä alkaa olla palaset kasassa ja ihan kiva päästä nyt hinkkaamaan. Sinnihän juoksi hullun lailla ja minä sähläsin ihan loputtomasti. Välillä onnistuttiinkin ja onhan se aika makeeta. Sinniä ohjatessa ei olla veitsenterällä vaan jossain vielä paljon kiikkerämmässä paikassa. Oman liikkeen pitää olla ihan täydellistä jokaikisessä ohjaustilanteessa, eikä kiire saa kiihdyttää toimintaa tippaakaan vaan koko ajan on oltava täydellisen tyyni ja rauhallinen. Huhhuh. Kyllä mä olen agilitytohtori siinä vaiheessa kun Sinnin kanssa pystyy suorittamaan kisaratoja järkevästi.

Aika paljon treeniä tehtiin ja Sinnillä vaan suu vaahtosi, mutta vauhti ei hävinnyt mihinkään. Aina voisi juosta vielä vähän kun kerran cuzikin jaksaa. Menin siis vielä työstämään sitä lähtöä. Kyllä sen pitäisi olla mahdollista saada Sinni istumaan rauhassa kun cuzin eteen se menee vaikka koskeen. Ja juuri cuz rauhottaa Sinnin rennoksi tilanteissa, joissa muuten olisi ihan miljoonakierrokset.

Vaan ei tuntunut löytyvän mitään fiksua metodia saada Sinni tajuamaan, että rauhallinen istuminen on se mitä halutaan. Sinni ei kertakaikkiaan pystynyt. Sitten sain maailman yksinkertaisimman vihjeen: patoaminen perustuu siihen, että koira tietää saavansa lelun. Sen pitää siis saada lelu heti kun on irrottanut, ENNEN kun menettää toivonsa ja kiihtyy yli. Siitä sitten lähdettiin tekemään nopeita lelunpalautuksia ja simbsalabim! Kohta siinä jo istui ihan hiljainen Tööttö odottamassa cuzia suuhun. Kyllä Sinni pystyy patoamaan, ainakin nyt kolmevuotiaana jos opetellaan se juurta jaksaen. Jippii! Meillä on toivoa lähdön kanssa!!

Hoppu ei osallistunut treeneihinsä. En ala harrastamaan mitään maanitteluagilityä, palaamme kentille sitten kun homma taas huvittaa meitä kumpaakin.

Maanantai oli pitkästä aikaa lenkkipäivä. Juostiin kymppi sellaista ihan kivaa tahtia, että Sinnikin ravasi aika paljon. Hoppu sai juoksennella irti kun alkoi taas näyttää niin kovin kyllästyneeltä. Iltasella mentiin vielä itin seuraksi tunnin remmilenkille. Reitti kulki Mustavuoren reunamilla ihan uusilla urilla, oikein kauniissa miljöössä. Mikä vuosaarelainen mä luulen olevani kun en tuolla ole koskaan ollut? Koiratkin oli uusista maastoista ihan innoissaan ja kiskoivat koko matkan pannoissaan. Saattoi olla, että viilenevä ilta villitsi vetoon metsänelävien heräillessä hajustamaan puskia, mutta myös valtavat hyttysparvet houkuttelivat/pakottivat haluamaan lisäämään vauhtia. Mutta remmissä pysyttiin, perhesovun vuoksi ja siksikin, että tänään piti olla palauttava päivä, ei tuhannen riekkujaiset.