Sinni - sankarini

Näin on eletty neljäs paimennusleirimme Simpan kanssa ja Hopun kanssa se ensimmäinen.

Sinnin ekat treenit tehtiin valvovan silmän ja beauceron-rivistön suojaisessa huomassa isossa aitauksessa. Siinä mistä Sinni on luikahtanut aidan raosta omatoimitauolle kerran jos toisenkin. Itse en olisi uskaltanut heti tuolta aloittaa, mutta jämerä yleisö tuki meitä ja ihan hienosti siitä selvittiin. Alotettiin siis siitä mihin viimeksi lopetettiin, eikä ollut mitenkään vaikeaa edes.

Toka treeni jäätiin tekemään yksin kun beussi-armeija siirtyi pyöröaitaukselle. Samalla siirtyi varmuus karkuun ja heti sen perään myös Sinni. Neiti tuli kyllä käskystä takaisin, joka jo itsessään on iso erävoitto. Ei tohdittu enää mennä uudestaan möhlimään vaan siirryttiin suosiolla pyöröhäkille.

Hoppulin vuoro oli siinä ennen Sinnin pyöritystä. Hän kävi kaksi lyhyttä keikkaa ja oli maailman kiltein pieni paimenkoiranpoikanen. Oikein rauhallisesti ja fiksusti suhtautui uuteen harrastukseensa. Lampaat oli kivoja ja kaikki ihan ok, osasi heti hiljaisella voimalla pitää lampaat kasassa. Sen verran jännää oli kuitenkin, että portista ulos astuminen sai aikaan riehukohtauksen.

Muiden lähdettyä jäin Sinnin kanssa yksin pyöröön, halusin pystyä edes siellä onnistumaan ihan omin voimin. Ja kyllähän onnistuin! Sinnikin onnistui toki, ei edes yrittänyt lähteä lätkimään kun taisin olla tarpeeksi topakkana.

Iltapäivän treenit Sinni teki kokonaan isossa aitauksessa. Tai itseasiassa myös vielä isommassa, nimittäin Sinni sai tärkeän tehtävän kuljettaa lauman pyöröhäkkiin. Tottahan Sinni homman hoiti tilan koirien kanssa rintarinnan ja hyvässä yhteistyössä! Aikamoinen muutos kohti kokonaista paimenkoiraa.

Hopun kanssa mentiin sitten kaksistaan niiden Sinnin tuomien lampaiden ääreen. Hoppuli ei vielä tohtinut lähteä yksinään lauman toiselle puolelle ja siitä heti heräsikin kehotus ottaa Sinni näyttämään mallia. Tokihan isosisko riensi hätiin. Ja samaa vauhtia ulos! Sinni esitti ensitöikseen kuinka pyöröaitauksestakin pääsee karkuun kun on tarpeeksi vikkelä. Hoppu ei ymmärtänyt miksi karkuun oli päästävä, joten vähän turha esitys tuo oli. Sinni tuli taas ihan sovinnolla takaisin, vaikka tiesi kyllä joutuvansa takaisin töihin. Niin vaan on meidän välit Sinnin kanssa jo sellaisella tolalla, että minä kerron mitä ja millon tehdään ja Sinni tekee vaikkei välttämättä huvittaisikaan.

Toista kertaa Sinni ei pakoon pyrkinyt ja miksi olisikaan. Isosiskon ja pikkusiskon yhteistyö oli aivan loistava combo (vaan kumpi on kumpi). Sinni näytti missä pitää olla ja Hoppu tuli sinne tekemään työt Sinnin jäädessä taustalle. Molemmat tukivat toisiaan juuri sopivasti. Alkuun Hoppu tosin komensi vain Sinniä, mutta kun väärinkäsitys oikaistiin niin parivaljakko oli oikeasti varsin toimiva paimennuskapistus. Olisi voinut luulla, että kahdessa koirassa ja lampaissa olisi liian monta liikkuvaa osaa, mutta jotenkin ihmeen kaupalla se vaan sujui.

Päästiin toisenkin kerran vielä koko perhe kehään ja sehän sujui jo ihan rutiinilla. Tietysti siellä pystyy käskyttämään vain yhtä koiraa kerrallaan ja se toinen tuntuu aina sillä välin eksyvän väärään paikkaan, mutta kyllä se touhu askel askeleelta meni parempaan päin.

Illalla oli väsynyttä porukkaa. Sinni oli puurtanut tuplatreenit ja Hopulle tämä ensimmäinen päivä matkalla paimenkoiraksi oli oletetusti ollut uuvuttava.

Keskiviikkona lähtivät leirin pikkukoirat, eli meikäläiset ja Isla-shape metsään lammaksia syöttämään. Apuna oli pari ammattilaiskoiraakin ja taas Sinni toimi vieraiden koirien kanssa ihan ongelmitta. Vähän teki Sinnin alkuun mieli jättää keikka väliin, mutta kun hommiin lähdettiin niin kyllä siellä ihan töitäkin tehtiin. Hoppu työskenteli hyvin ahkerasti ja väliin hoiti ihan yksinään koko peränpidon kun nämä toiset pienet veti happea. Tauoilla Hoppu veti riemurallia ja nautti elämästä, ei ihan osannut säästellä voimia jatkoa varten ja siksi loppua kohden alkoi jo vähän hiipumaan tehokkuus. Hopun oli myös hankala hahmottaa lauma kokonaisuutena ja jatkuvasti piti käskyttää neitiä takaisin hakemaan laumasta jääneitä. Sinni tarkkaili laumaa sen verran kauempaa, että osasi paremmin poimia matkasta pudonneita, jos siis sillä hetkellä tunsi olonsa tarpeeksi voimakkaaksi.

Hienosti molemmat toimi. Sinnihän viimeksi vain pyrki paniikissa syliin tai piiloutui metsään joten tämä suoritus oli valtava harppaus parempaan.

Päivän päätteeksi menimme vielä isoon aitaukseen, ilman tukevaa yleisöä. Metsässä olin ollut koirien kanssa lauman takana ja halusin loppuun kokemuksen jossa koira on tasapainossa ohjaajan vastaisella puolella laumaa. Ensin mentiin kaikki yhdessä. Yhtä hyvin toimi kuin pyöröaitauksessa.

Lopussa tulikoe, Sinnin kanssa kaksistaan. Lopen uupunut Sinni, kovan työn tehnyt, jaksoi vielä tämän!! Selvästi väsytti ja lampaisiin ei ollut samaa voimaa kuin normaalisti, mutta pysyi silti töissä ja teki parhaansa! Voiko olla liikuttavampaa? Meidän Tintti ja tuollainen työmoraali? Pieni hemmoteltu höpöhöpöplintetta, jonka täytyy saada kaikki mitä haluaa tai muuten mulle tulee paha mieli? Niin se vaan on muuttunut maailma, kyllä se on ihan totta eikä vaan epämääräinen fiilis: Saan lällytellä Sinniä ihan niin paljon kun haluan, mutta kyllä tositilanteissa on täysin selvää kuka päättää. Hyvä minä ja hyvä Tööttö! Tästä se lähtee!!

Leirin loputtua jäimme odottamaan iltakurssia, siellä olisi Hopun Sipsa-sisko. Kannatti odottaa, pääsimme siskosten kanssa metsään. Kummallakin eka päivä lampailla, mutta onneksi mukana oli Sipsan kokenut paimenkoiraisoveli Pöökö. Pöökö tosin ei ollut koskaan ollut metsässä ja muutenkin oli ollut viimeksi paimenessa viime syksynä.. Mutta tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä, tulta päin vaan!

Aika kaoottista meillä oli. Sipsa innostui hommasta heti ja kaikin voimin pölläytteli laumaa pitkin metsää. Hoppu hiukan hillitymmin peesasi ja lampaat meni minne halusi. Tehtävä oli Pöökölle todella vaativa, varsinkin kun Muffy ilmestyi vielä jarruttamaan lauman etenemistä, että älkää lampaat nyt ainakaan tulko tänne minne ihminen teitä yrittää johdattaa... Siihen päälle vielä tiuha hyttysilma ja reipas kesäsade. Olipahan kokemus. Sitkeydellä raivasimme lampaat selvemmälle reitille ja alkoihan se lopulta sujumaan. Huippuhetki oli ihan lopussa kun siskokset kävivät yhdessä komentamassa kuhnailevat lampaat liikkeelle. He eivät ehkä ole enää leikkikavereita, mutta työtoveruus passaa aina.

Hieno bonuspaimennus saatiin Hopun kanssa ekan leirin loppuun. Maireana saatiin ajella kotiin. Kyllä toi on huippulaji.