On tärkeä kerätä voimia kun edessä on suuri seikkailu!
Perjantaina aktiviteetit koostui matkasta keskustaan ja itin töihin. Kertyi siis kelpo annos metrossa istumista, rullaportaissa syliin tarrautumista ja kävelyä Taiteiden yöhön valmistautuvassa vilisevässä ja kuumassa kaupungissa.
Illalla ennen rapujuhlia huudatin Tööttöä vielä puutarhassa ja tein kontaktitreeniä. Yksittäisenä meni niin kivasti, että lisäsin tolpan kierron ja kun sekin meni ok, niin otin kontakti-tolppa-kontakti-palkka. Se oli liian vaikeaa, eihän sitä voi tarvita enää toista kertaa pysähtyä. Tuli kuuma ja turhautuminen, joten lopetettiin ja mentiin kävelylle.
Lauantaina toivuin rapujuhlista ja lenkit oli pelkkiä pissatuksia. Illalla mentiin Martalle kylään ja se oli Sinnistä tosi kivaa. Tosi kiltisti oli monta tuntia, välillä leikkivät, välillä lepäsivät, hermot ei menny kertaakaan. Alkuun tietysti tavattiin ulkona ja käytiin pikkulenkki jotta tunteet viileni. Sinni on tosi hienosti oppinut tuon tavan, heti kun se tajuaa, että nyt ei tarvi moikata vaan mennään vaan eteenpäin niin rauhottuu. Sehän tappaisi jos pääsisi siinä ensihuumassa toiseen kiinni.
Tänään oli treenit, joten niiden ympärille koostui aktiivisuus tänään. Ennen treenejä reilu 40 min lenkki. Tänään oltiin ekaa kertaa uudessa, rataa tekevässä ryhmässä ja siinä meni aika pitkä aika ennenkun pääsi radalle. Varsinkin kun piti pentujakin pallutella ennen kun saattoi radan rakennuksen aloittaa.. Tööttö oli siis ihan räjähdyspisteessä kun pääsi suoritusvuoroon. En sitten tajunnut sen kummemmin sitä työstää vaan mentiin vaan suoraan lähtöön. Rata oli ihan hirveä, Sinnin focus oli pelkästään mun jaloissa ja mun komentamisessa. Siinä onneksi purkautui ylimääräiset ja toka rata oli oikein pätevä.
Radalla oli kaikki kontaktit ja kepit, ne meni oikein hyvin. Mitä nyt taas itse hätäilin siellä keppien lopussa..... Ja oli ne kontakteilta lähdötkin aika holtittomia. Varsinkin keinulta kun sitä ei ole vielä edes mietitty. Hyppykohdat olivat liian vaikeita ja ahtaita ja niitä oli hankala saada sujumaan. Mutta kun rauhottui ja piti kädet alhaalla niin kyllä niistäkin selvisi. Hirveesti ei jauhettu, kun meni lujaa ja ihan hienosti sinne minne selkeästi ohjasin.
Ennen loppulenkkiä taas palluteltiin pentuja. Ei niistä nytkään mitään suuria uusia esiin tullut. Onneksi keskiviikkona on pentutesti ja sieltä saa sitten viimeiset vastaukset.
Jep, ja nyt pakkaamaan, seuraavat päivät tulevat olemaan käänteentekeviä!
Retkikunnassa Sinni, suurten hallitsemattomien tunteiden äänekäs tulkitsija ja Hoppu, iloinen ja viisas jääkarhunpoikanen. Emme tiedä mihin matka vie, toivottavasti se kasvattaa meitä niin, että tuli mitä tuli, me selvitään voittajina.
sunnuntai 28. elokuuta 2011
torstai 25. elokuuta 2011
Kertaus on kultaa
Kävi sitten niin onnellisesti, että saatiin PAW kasaan tänäänkin. Tehokas aamu, eilisen teemoja kertaillen. Ekalla kiekalla alkuun pari ihan mieletöntä keppien sisäänmenoa, vaikka kuinka kaukaa ja yli 90 asteen avokulmasta, lujaa meni ja silti taipui kakkosväliin. Itse sitten ilakoin liikaa ja palkkasin useamman kerran liian ajoissa, jolloin jäi vika väli tekemättä. Hyvä minä. Voisihan sitä myös treenata näitä sisäänmenoja vähemmillä kepeillä ja kestoa erikseen..
Siitä jatkettiin takaaleikkailemaan. Nyt mentiin putkeen ja kaikki meni putkeen. Sinni väsyi ennen kun kerittiin saada virheitä esiin. Ja sitten hän meni lelun kanssa putkeen ja tuli ilman sitä ulos. Eikä oikein millään olisi halunnut hakea sitä sieltä pois...
Toka kiekka keinua taasen. Kyllä oli eilinen tehnyt terää tässäkin. Ihan mielettömiä keinuja teki. Otti putkesta vauhtia, eikä haitannut vaikka tuli vähän vino lähestyminen, silti täysiä päähän ja onoffiin. Ihan itse kertoi ettei enää tarvi ekaa palkkaa, ei edes muistanut sitä viimeisimmillä toistoilla. Ehkä se pidetään siinä nyt alkuun silti, mutta eiköhän tuo keinu ala aika valmis olemaan.
Ei junnattu keinua kovin paljon kun meni niin hienosti. Loput energiat käytettiin niiden keppien lopetuksesta neuvottelemiseen. Nyt palkka tuli apparilta, mutta silti ennakoin kehuilla ja sössin monet kepit. Ääliö! Siinä alkoi jo vauhti hiipua ja maistua puulta koko juttu. Saatiin sentään yksi kokonainen suoritus loppuun. Hidas kun mikä, mutta minkäs mahtaa. Nyt voisi alkaa pitää sitä suutaan kiinni sitten mieluummin liikaa kuin liian vähän.
Seuraavissa treeneissä voisi ottaa näitä järkeviä keppejä. Ja kontaktilta jatkamista: valssilla, lähetyksellä, takaisinpäin. Sitten kun sitä hyppytekniikkaa treenaisi joskus, niin kohtahan pääsee ihan oikeisiin kisoihin!
Eilen tavattiin tässä kohtaa kyy parkkikselta auton vierestä. Se sai päättää päivänsä. Onneksi siltä osin ei toistunut eilinen. Sama hyvä loppulenkki kyllä heitettiin. Treenien jälkeen perustettiin pipotehdas, onhan edelliset vastaavat piponi tulleet jo kohta kymmenen vuoden ikään.. Kisälli oli melko kehityskelpoinen, mutta suosittelen pysymään mustikanpoiminnassa pääasiallisesti.
Iltasella vedin vielä treenit ja nakitin ryhmän kantamaan kunnon esteet takaisin hyppytekniikkaosastolle. Nyt voidaan taas treenata sitäkin. Ärsyttävää miten typerästi hyppytekniikkaan yleisesti suhtaudutaan, siihen pitäisi kelvata kaikkein huonoimmat hypyt. Siivekkeissä ei ollut kannattimia varmaan yhdessäkään parissa samoilla korkeuksilla, saati tarpeeksi matalalla. Puhumattakaan niistä rimoista, jotka olivat mutkalla ja eri paksuisia. Siinä sitä voi hyvin treenata hyppytekniikka vaarallisesti ja väärin. Korvista nousee savu kun ajattelenkin.
Siitä jatkettiin takaaleikkailemaan. Nyt mentiin putkeen ja kaikki meni putkeen. Sinni väsyi ennen kun kerittiin saada virheitä esiin. Ja sitten hän meni lelun kanssa putkeen ja tuli ilman sitä ulos. Eikä oikein millään olisi halunnut hakea sitä sieltä pois...
Toka kiekka keinua taasen. Kyllä oli eilinen tehnyt terää tässäkin. Ihan mielettömiä keinuja teki. Otti putkesta vauhtia, eikä haitannut vaikka tuli vähän vino lähestyminen, silti täysiä päähän ja onoffiin. Ihan itse kertoi ettei enää tarvi ekaa palkkaa, ei edes muistanut sitä viimeisimmillä toistoilla. Ehkä se pidetään siinä nyt alkuun silti, mutta eiköhän tuo keinu ala aika valmis olemaan.
Ei junnattu keinua kovin paljon kun meni niin hienosti. Loput energiat käytettiin niiden keppien lopetuksesta neuvottelemiseen. Nyt palkka tuli apparilta, mutta silti ennakoin kehuilla ja sössin monet kepit. Ääliö! Siinä alkoi jo vauhti hiipua ja maistua puulta koko juttu. Saatiin sentään yksi kokonainen suoritus loppuun. Hidas kun mikä, mutta minkäs mahtaa. Nyt voisi alkaa pitää sitä suutaan kiinni sitten mieluummin liikaa kuin liian vähän.
Seuraavissa treeneissä voisi ottaa näitä järkeviä keppejä. Ja kontaktilta jatkamista: valssilla, lähetyksellä, takaisinpäin. Sitten kun sitä hyppytekniikkaa treenaisi joskus, niin kohtahan pääsee ihan oikeisiin kisoihin!
Eilen tavattiin tässä kohtaa kyy parkkikselta auton vierestä. Se sai päättää päivänsä. Onneksi siltä osin ei toistunut eilinen. Sama hyvä loppulenkki kyllä heitettiin. Treenien jälkeen perustettiin pipotehdas, onhan edelliset vastaavat piponi tulleet jo kohta kymmenen vuoden ikään.. Kisälli oli melko kehityskelpoinen, mutta suosittelen pysymään mustikanpoiminnassa pääasiallisesti.
Iltasella vedin vielä treenit ja nakitin ryhmän kantamaan kunnon esteet takaisin hyppytekniikkaosastolle. Nyt voidaan taas treenata sitäkin. Ärsyttävää miten typerästi hyppytekniikkaan yleisesti suhtaudutaan, siihen pitäisi kelvata kaikkein huonoimmat hypyt. Siivekkeissä ei ollut kannattimia varmaan yhdessäkään parissa samoilla korkeuksilla, saati tarpeeksi matalalla. Puhumattakaan niistä rimoista, jotka olivat mutkalla ja eri paksuisia. Siinä sitä voi hyvin treenata hyppytekniikka vaarallisesti ja väärin. Korvista nousee savu kun ajattelenkin.
keskiviikko 24. elokuuta 2011
Valinnanvaikeus
Onpas ollut pohdinnantäyteiset pari päivää. Eilen olin katsomassa pentuja muutaman tunnin ja tänään toisen mokoman. Ollaan oltu mökillä ja maatilalla. Halusin nähdä mikä se Tappi on tyttöjään, mitä se edellisten tapaamisten käytös on ollut. Ja miettiä olisiko päätös nyt lopullinen vai vaihtaisiko sittenkin. Ikää on nyt melkein kuusi viikkoa, ensi viikolla pentutesti. Jos nyt tähän summaan näitä plussia ja miinuksia:
v.pun:
+hurjan rohkea, reipas, vilkas, potkua löytyy, varma medi
-turhan kipakka ja malliltaan lyhyt
iso:
+tasapainoinen, rohkea, leikkisä
-liian raskas, maxi riski
vaalea:
+tasapainoinen, sosiaalinen, iloinen, hyvä koko, mieletön taistelutahto
-edellisiä varovaisempi, ehkä ääniherkkä, maxi riski, liian rauhallinen?
viliotti:
+iloinen, sosiaalinen, kivan mallinen, varma medi
-turhankin ihmisrakas: aina ei tiedä onko arkuutta vai mitä kun haluaa vain syliin eikä leiki, varovainen
Olen tässä taipumassa nyt vaaleaan. Ison luonne olisi tosi kiva, mutta vartalon tyyppi ja koko ei ole agilitykoiralle hyvä. V.pun olisi harrastusmielessä paras, mutta sitä tärkeämpää on, että tulee juttuun kipakan Sinnin kanssa. Siksi pitää valita noista varovaisemmista. Vaalea on parempi siinä, että menee taistelutahdolla varmaan ennemmin pelkoja kohti kuin viliotti laumavietillään. Lisäksi on parempi, että Sinnin kaveri on sitä selvästi isompi, selvempi arvojärjestys niin. Juu, mutta hän ei voi olla Tappi. Olen tuumannut, että Hoppu olisi kiva. Hän näyttää ihan Hopulta. (Päätin, että se taipuu noin.)
Sinni taas. Hänen kanssaan menin eilen tekemään niitä viikonloppuna kaivelleita takanaleikkauksia. Tein liian vaikeaa ja liian suunnittelematonta harjoitusta ja **tuiksihan se meni. Ihan järkyttävää huutoa ja säätämistä, mitään ei tullut, väsyttiin ja turhauduttiin vaan molemmat.
Tänään oli onneksi heti PAW ja pääsin korjaamaan eilisen kauhuja. Nyt tehtiin järkevämmin ja sujuihan se. Tai olihan se edelleen vaikeaa, pitää yhdistää liike ja käsky ja silti Sinnin malttaa tehdä mitä pyydetään. Ja se pitää pystyä tekemään ilman valmista palkkaa, koska sen avullahan menee mikä vaan. Saatiin onnistumisia, vaikkakin vaatimustasoa oli laskettava eilisestä noin valovuosi... Mutta jälkiruuaksi Sinni näytti hienon putki-putki- leijeröinnin, jotta osataan me edes jotain mitä kaikki tehisläisetkään ei osaa :)
Toka huki käytettiin taas keinun sahaamiseen. Sydäntä meni pussillinen ja hienoja toistoja esiintyi ihan kivasti. Nyt sai laskea alusta asti suoraan maahan, se ei ollut ongelma. Ongelma oli edelleen se, että keinun päässä on oltava selvästi eka palkka tai Sinni oikaisee suoraan kakkospalkalle. Ei se liikettä tai rämähdystä arastele, mutta miksi nähdä vaivaa kun pääsee helpommallakin? Tämähän olisi tietysti vaan vaadittava, mutta siinä häviää sillon vauhti, joten mennään nyt vielä neidin mielen mukaan. Toivotaan, että toistot tuo vauhdikkaan rutiinin, joka toimii silloinkin kun nami häivytetään pois.
v.pun:
+hurjan rohkea, reipas, vilkas, potkua löytyy, varma medi
-turhan kipakka ja malliltaan lyhyt
iso:
+tasapainoinen, rohkea, leikkisä
-liian raskas, maxi riski
vaalea:
+tasapainoinen, sosiaalinen, iloinen, hyvä koko, mieletön taistelutahto
-edellisiä varovaisempi, ehkä ääniherkkä, maxi riski, liian rauhallinen?
viliotti:
+iloinen, sosiaalinen, kivan mallinen, varma medi
-turhankin ihmisrakas: aina ei tiedä onko arkuutta vai mitä kun haluaa vain syliin eikä leiki, varovainen
Olen tässä taipumassa nyt vaaleaan. Ison luonne olisi tosi kiva, mutta vartalon tyyppi ja koko ei ole agilitykoiralle hyvä. V.pun olisi harrastusmielessä paras, mutta sitä tärkeämpää on, että tulee juttuun kipakan Sinnin kanssa. Siksi pitää valita noista varovaisemmista. Vaalea on parempi siinä, että menee taistelutahdolla varmaan ennemmin pelkoja kohti kuin viliotti laumavietillään. Lisäksi on parempi, että Sinnin kaveri on sitä selvästi isompi, selvempi arvojärjestys niin. Juu, mutta hän ei voi olla Tappi. Olen tuumannut, että Hoppu olisi kiva. Hän näyttää ihan Hopulta. (Päätin, että se taipuu noin.)
Sinni taas. Hänen kanssaan menin eilen tekemään niitä viikonloppuna kaivelleita takanaleikkauksia. Tein liian vaikeaa ja liian suunnittelematonta harjoitusta ja **tuiksihan se meni. Ihan järkyttävää huutoa ja säätämistä, mitään ei tullut, väsyttiin ja turhauduttiin vaan molemmat.
Tänään oli onneksi heti PAW ja pääsin korjaamaan eilisen kauhuja. Nyt tehtiin järkevämmin ja sujuihan se. Tai olihan se edelleen vaikeaa, pitää yhdistää liike ja käsky ja silti Sinnin malttaa tehdä mitä pyydetään. Ja se pitää pystyä tekemään ilman valmista palkkaa, koska sen avullahan menee mikä vaan. Saatiin onnistumisia, vaikkakin vaatimustasoa oli laskettava eilisestä noin valovuosi... Mutta jälkiruuaksi Sinni näytti hienon putki-putki- leijeröinnin, jotta osataan me edes jotain mitä kaikki tehisläisetkään ei osaa :)
Toka huki käytettiin taas keinun sahaamiseen. Sydäntä meni pussillinen ja hienoja toistoja esiintyi ihan kivasti. Nyt sai laskea alusta asti suoraan maahan, se ei ollut ongelma. Ongelma oli edelleen se, että keinun päässä on oltava selvästi eka palkka tai Sinni oikaisee suoraan kakkospalkalle. Ei se liikettä tai rämähdystä arastele, mutta miksi nähdä vaivaa kun pääsee helpommallakin? Tämähän olisi tietysti vaan vaadittava, mutta siinä häviää sillon vauhti, joten mennään nyt vielä neidin mielen mukaan. Toivotaan, että toistot tuo vauhdikkaan rutiinin, joka toimii silloinkin kun nami häivytetään pois.
maanantai 22. elokuuta 2011
Salakavala kisadepyytti
Ihan noin vaan, tänään kurvasin ekaa kertaa kohti I-Hahin uutta kenttää Kivikossa. Varpikset jalassa, keitetyt sydämet pussissa. Kenttä olikin aika outo, auto piti jättää hornan tuuttiin. Siis nappulat taskuun, rokkarit käteen ja kohti kenttää.
Siellä olikin melkoinen jono ilmottautumiseen ja me vaan siihen jatkoksi. Oli siinä Sinnillä sietämistä kun joka puolella oli kosketusetäisyydellä koiria. Haukkupanta kuitenkin pakotti kestämään sen ja kyllä sinne välillä nappulakin upposi, eli ei se niin kurjaa ollutkaan.
Ilmottauduttiin minimölleihin yhteen starttiin. Eihän maailman pienin pumi voi mitenkään kilpailla missään muussa kuin kaikkein pienimpien luokassa.
Rataantutustuminen tuntui oikein hyvältä, ihan turvalliselta. Rata oli ihan ok, vähän mietiskelin miten kontakteilta lähtisin kun ei näitä nyt ole vielä treenattu. Päätin ettei nyt ainakaan tarvi kaahata ohi kun kuitenkin vauhdilla tullaankin.
Pitkään jouduttiin odottamaan, silti en uskaltanut lähteä hakemaan sydämiä autolta. Onneksi olin ottanut Sinnille palkkaremmin niin eiköhän näillä selvitä. Tämä kisa ei nyt ole varusteista kiinni.
Viimein tuli meidän vuoro. Oli ihan hyvä mieli mennä starttiin, ihanaa tehdä se Sinnin kanssa. Hihna irti ja pikku hullu huusi tapansa mukaan kuin mikäkin. Asettui kiltisti väliin ja vaikka huusi koko ajan, niin luotin pysyvän lähdössä. Hienosti pysyi ja rata lähti hienosti menemään. Ihana Tööttö! Loppuradasta alkoi jo selvästi olemaan sitä mieltä, että palkkaa pitäisi jo tulla. 17 estettä silti melko radanomaisesti. Kolme kieltoa sieltä rapsahti ja tulosta en tarkemmin tiedä kun lähdettiin heti pois sateen tieltä.
Kotona käytiin heittämässä pyörälenkki. Hyvin kulki ja se sade ei koskaan tullut meille asti.
Tänään ostin Roburin penturuokaa. Sinni sai ekat maistiaiset ja tykkäsi, katsotaan mitä maha sanoo huomenna.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Agilitypäivä
Tööttö pääsi jo toista kertaa elämässään ulkopuolisen kouluttajan treeniin. Nyt vuorossa herra Linna. Eilen oltiin saatu jo tutustuttavaksi se 33 esteen rata, josta voitiin suoraan sanoa osaavamme vain kahden esteen mittaisia pätkiä. Ei se mitään, koska tiesin kyllä, että treeni suhteutetaan osaamiseen ja tehdään sitä mikä sillä hetkellä vaatii tekemistä.
Ekassa 10 min vuorossamme hiottiin pitkään tosi vinoa aloitushyppyä. Törppö kiersi sen sitkeästi vaikka suorin tie ja katsekontakti oli hypyn yli. Namikipon avulla tuli aina oikein, olin minä missä vaan, mutta ilman ei millään. Luovutettiin lopulta ja tehtiin alku toisella tavalla. Nyt treenattiin eteen ja takaaleikkaukseen lähtemistä. Se sujui namikipolla oikein mainiosti. Paitsi taas kuvion alun taaksetyönnössä tuppasi kiertämään koko esteen ellei tosi tiukasti ottanut yli. Tehtiinpä lopuksi hieno putki-puomi-erottelu sillä samaisella kipolla, ensimmäinen ikuna.
Tokassa vuorossa junnattiin tiukkaa takanaleikkausta. Se meni hienosti kun oli kippo, mutta ilman ei sitten millään. Välillä mokasin minä, välillä Sinni. Ja sitten jos sattui onnistumaan ja yritettiin jatkaa niin meni varmasti seuraavasta hypystä ohi.
Summa summarun. Törppö on nyt oppinut kiertämään hypyt. Se pyrkiin välttämään niitä jos voi, ei ainakaan ime niille vaan ennemmin päinvastoin. Se on ihan sama miten sitä ohjaa, kun ei se niitä ota ellei ole ihan pakko. Namikippo on ilmeisesti pakko, sille kyllä menee suorinta tietä hyppyjen yli. Nyt ei enää saa palkata hienoista irtoamisista jos niissä jätetään hyppyjä väliin. Ja kaikki hypyt vaaditaan ennen kun palkka tulee.
Sitten tietysti pitää treenata takanaleikkaukset tutuiksi ja yhteiset säännöt niihin. Että uskallan kääntyä ajoissa tietäen Töntön hyppäävän silti. Löysempää ja tiukempaa leikkausta. En saa pelätä omaa liikkumista vaan on mentävä tulta päin. Kuitenkin niin, että tietää miten liikkuu, miettii ja toteuttaa tarkasti vauhdin ja suunnanmuutokset. Eikä turhia käsiä huitomaan, yksi käsi kerrallaan, hartian kääntäminen riittää. Törppö on ihan hieno, kunhan nyt saadaan pikkuhiljaa yhteistä kieltä kehitettyä ja luottamusta!
Treenin jälkeen katsoin Oilin suoritukset ja sitten kaverukset kävivät äkkiä riehumassa ennen kuin lähdin kotiin syömään. Illalla tultiin taas takaisin.
Omiin treeneihin iti lähti mukaan kannustamaan. Joutui kyllä ansaan kun pennut olivat siellä parkkiksella kirmaamassa :) Tinni sai siis odottaa kun mentiin palluttelemaan pieniä. Tappi oli aika näkymätön taas. Kinusi vaan syliin koko ajan. Juoksi ensin sylistä syliin ja parkkeerasi sitten Marjon syliin. Muut temmelsivät hännät pystyssä siinä ihmisten välissä. Välillä menivät vähän turvaan kun lähelle tuli vieraita koiria, mutta pian kävivät niitäkin moikkaamassa. Tappi se vaan marisi syliin. Ei halunnut syödäkään vaikka muut ahmivat innolla. Tuli ihan Sinnin kotiinhaku mieleen. Pieni Sinninen kiipesi silloin kokoajan itsepintaisesti syliin ja aina ylöspäin niskaa kohti. Enkä sitä silloinkaan pitänyt kovin hyvänä merkkinä. Mutta Tappi on vasta viisi viikkoa, annetaan hänen nyt kehittyä rauhassa. (Vaikka kyllä se rehellisesti ihmetyttää kun muut pennut on niin paljon reippaampia samoissa tilanteissa.)
Tööpön treenit oli oikein positiivinen kokemus. Taidetaan olla vähän liian helpossa ryhmässä. Tehtiin takaatyöntökuvioita. Tööppö loisti kunhan itse liikuin vähänkin loogisesti. Ekalla kierroksella ahmin vähän liikaa ja alkoi mennä jo huonosti kun väsyttiin varmaan kummatkin. Tokalla kiekalla maltoin ja tehtiin tosi hieno ja vauhdikas kuvio. Alussa ja lopussa tasapainoiltiin ja Sinni oli oikein taitava, kyllä sen syvät lihakset on hyvässä kunnossa.
Ekassa 10 min vuorossamme hiottiin pitkään tosi vinoa aloitushyppyä. Törppö kiersi sen sitkeästi vaikka suorin tie ja katsekontakti oli hypyn yli. Namikipon avulla tuli aina oikein, olin minä missä vaan, mutta ilman ei millään. Luovutettiin lopulta ja tehtiin alku toisella tavalla. Nyt treenattiin eteen ja takaaleikkaukseen lähtemistä. Se sujui namikipolla oikein mainiosti. Paitsi taas kuvion alun taaksetyönnössä tuppasi kiertämään koko esteen ellei tosi tiukasti ottanut yli. Tehtiinpä lopuksi hieno putki-puomi-erottelu sillä samaisella kipolla, ensimmäinen ikuna.
Tokassa vuorossa junnattiin tiukkaa takanaleikkausta. Se meni hienosti kun oli kippo, mutta ilman ei sitten millään. Välillä mokasin minä, välillä Sinni. Ja sitten jos sattui onnistumaan ja yritettiin jatkaa niin meni varmasti seuraavasta hypystä ohi.
Summa summarun. Törppö on nyt oppinut kiertämään hypyt. Se pyrkiin välttämään niitä jos voi, ei ainakaan ime niille vaan ennemmin päinvastoin. Se on ihan sama miten sitä ohjaa, kun ei se niitä ota ellei ole ihan pakko. Namikippo on ilmeisesti pakko, sille kyllä menee suorinta tietä hyppyjen yli. Nyt ei enää saa palkata hienoista irtoamisista jos niissä jätetään hyppyjä väliin. Ja kaikki hypyt vaaditaan ennen kun palkka tulee.
Sitten tietysti pitää treenata takanaleikkaukset tutuiksi ja yhteiset säännöt niihin. Että uskallan kääntyä ajoissa tietäen Töntön hyppäävän silti. Löysempää ja tiukempaa leikkausta. En saa pelätä omaa liikkumista vaan on mentävä tulta päin. Kuitenkin niin, että tietää miten liikkuu, miettii ja toteuttaa tarkasti vauhdin ja suunnanmuutokset. Eikä turhia käsiä huitomaan, yksi käsi kerrallaan, hartian kääntäminen riittää. Törppö on ihan hieno, kunhan nyt saadaan pikkuhiljaa yhteistä kieltä kehitettyä ja luottamusta!
Treenin jälkeen katsoin Oilin suoritukset ja sitten kaverukset kävivät äkkiä riehumassa ennen kuin lähdin kotiin syömään. Illalla tultiin taas takaisin.
Omiin treeneihin iti lähti mukaan kannustamaan. Joutui kyllä ansaan kun pennut olivat siellä parkkiksella kirmaamassa :) Tinni sai siis odottaa kun mentiin palluttelemaan pieniä. Tappi oli aika näkymätön taas. Kinusi vaan syliin koko ajan. Juoksi ensin sylistä syliin ja parkkeerasi sitten Marjon syliin. Muut temmelsivät hännät pystyssä siinä ihmisten välissä. Välillä menivät vähän turvaan kun lähelle tuli vieraita koiria, mutta pian kävivät niitäkin moikkaamassa. Tappi se vaan marisi syliin. Ei halunnut syödäkään vaikka muut ahmivat innolla. Tuli ihan Sinnin kotiinhaku mieleen. Pieni Sinninen kiipesi silloin kokoajan itsepintaisesti syliin ja aina ylöspäin niskaa kohti. Enkä sitä silloinkaan pitänyt kovin hyvänä merkkinä. Mutta Tappi on vasta viisi viikkoa, annetaan hänen nyt kehittyä rauhassa. (Vaikka kyllä se rehellisesti ihmetyttää kun muut pennut on niin paljon reippaampia samoissa tilanteissa.)
Tööpön treenit oli oikein positiivinen kokemus. Taidetaan olla vähän liian helpossa ryhmässä. Tehtiin takaatyöntökuvioita. Tööppö loisti kunhan itse liikuin vähänkin loogisesti. Ekalla kierroksella ahmin vähän liikaa ja alkoi mennä jo huonosti kun väsyttiin varmaan kummatkin. Tokalla kiekalla maltoin ja tehtiin tosi hieno ja vauhdikas kuvio. Alussa ja lopussa tasapainoiltiin ja Sinni oli oikein taitava, kyllä sen syvät lihakset on hyvässä kunnossa.
lauantai 20. elokuuta 2011
Näkemiin mustikkametsät 2011!
Se on mustikka-addiktille kova paikka kun alkaa sesonki olemaan ohi. Tänään piti vielä mennä viimeiset rääpimään talteen. Oltiin Sinnin kanssa kolme tuntia metsässä ja saatiin vaivaiset kolme litraa. Nekin tosi roskaisia ja liiskaantuneita. Marjoja on enää tosi harvassa ja nekin harvat sitten niin ylikypsiä, että muussaantuu jo poimuriin ellei tippuneet kun oksaan koskee. Hirvikärpästen aika sen sijaan on alkamassa ja kaiken kaikkiaan kokemus oli jo niin epämiellyttävä, että päätin antaa periksi. Enää en lähde mustikkaan, tulihan sitä kaikenkaikkiaan noin 20 litraa kerättyä talven varalle.
Metsäreissun jälkeen oli vielä pakko siinä autolla ottaa Sinnin kanssa vähän kontaktitreeniä. Sydänpalat oli jo sulia joten suunnitelmasta ei voinut luistaa. Mustikkaämpäri siis tolpaksi ja koroke ja kuppi asemiin. Sinnin oli välillä vaikea hahmottaa mihin ne jalat piti nostaa kun ämpäri oli aika samanlainen kuin koroke.. Mutta jos kuunteli niin tiesi kyllä mitä tehdä. Se kuunteleminen oli vaan taas aika kyseenalaista. Hullu huusi ihan koko ajan. Tai oli se hiljaa sillon kun asetteli jalkoja kontaktille ja ampaisi namille. Teki kuitenkin ihan ok hommia, lopussa jo melkein hölkkäsin kontaktista ohi ja hän jäi oikein asentoon. Tosin vauhtikin oli taas jo hiipunut. Tai voihan se olla, että vauhti hiipuu juuri siksi, että alkaa miettimään miten tuo kannattaa tehdä.
Eilen tapahtui niinkin pieni asia, kuin blogin päähenkilöiden kohtaaminen! Halusin jo varhaisessa vaiheessa nähdä miten Sinni suhtautuu lapsiin niin viisiviikkoisena oli sitten aika. Lapset hiukan epäilivät haukkuvaa Sinniä ja Sinnin oli aluksi vaikea ymmärtää mitä autosta kuuluva Kiusan ääni ja pienet pallot Marjon jaloissa tarkoittaa. Lähempänä tajusi pallot pennuiksi ja reaktio oli melko sama kuin edellisten pentujen kohtaaminen. Sinni veti innokkaana tutkimaan. Sehän on Sinnille täysin poikkeuksellinen reaktio, kaikki koiraa muistuttavatkin haukutaan normaalisti huolellisesti.
Pennuista vain yksi oli kiinnostunut Sinnistä ja uskalsi tulla tekemään tuttavuutta, ei Tappi kuitenkaan. Sinnihän innostui kovasti ja olisi halunnut leikkiä, mutta otteet olivat aivan liian kovia pikkupennuille. Sitten Sinniltä tuntui loppuvan keinot, ei se oikein tiennyt miten näiden kanssa ollaan. Pari kertaa se ärähti niille kun mustasukkaili musta tai ruuasta. Toisaalta se antoi pentujen olla mun sylissä ja syödä ihan rauhassa. Ärähdyksiä tuli esim sillon kun pentu nuolaisi mun sormea, ollessaan siis sylissä ja Sinni ensin murisi ja kun komensin niin räjähti. Ruuasta räjähti kun oli saanut luvan syödä ja pennut vielä tunkivat kupille.
Ihan hyvä ensikohtaaminen, varsinkin kun Tappi ei vielä tullut juuri esiin. Se sai nyt etäämmältä tarkkailla niin myöhemmin osaa suhtautua.
Metsäreissun jälkeen oli vielä pakko siinä autolla ottaa Sinnin kanssa vähän kontaktitreeniä. Sydänpalat oli jo sulia joten suunnitelmasta ei voinut luistaa. Mustikkaämpäri siis tolpaksi ja koroke ja kuppi asemiin. Sinnin oli välillä vaikea hahmottaa mihin ne jalat piti nostaa kun ämpäri oli aika samanlainen kuin koroke.. Mutta jos kuunteli niin tiesi kyllä mitä tehdä. Se kuunteleminen oli vaan taas aika kyseenalaista. Hullu huusi ihan koko ajan. Tai oli se hiljaa sillon kun asetteli jalkoja kontaktille ja ampaisi namille. Teki kuitenkin ihan ok hommia, lopussa jo melkein hölkkäsin kontaktista ohi ja hän jäi oikein asentoon. Tosin vauhtikin oli taas jo hiipunut. Tai voihan se olla, että vauhti hiipuu juuri siksi, että alkaa miettimään miten tuo kannattaa tehdä.
Eilen tapahtui niinkin pieni asia, kuin blogin päähenkilöiden kohtaaminen! Halusin jo varhaisessa vaiheessa nähdä miten Sinni suhtautuu lapsiin niin viisiviikkoisena oli sitten aika. Lapset hiukan epäilivät haukkuvaa Sinniä ja Sinnin oli aluksi vaikea ymmärtää mitä autosta kuuluva Kiusan ääni ja pienet pallot Marjon jaloissa tarkoittaa. Lähempänä tajusi pallot pennuiksi ja reaktio oli melko sama kuin edellisten pentujen kohtaaminen. Sinni veti innokkaana tutkimaan. Sehän on Sinnille täysin poikkeuksellinen reaktio, kaikki koiraa muistuttavatkin haukutaan normaalisti huolellisesti.
Pennuista vain yksi oli kiinnostunut Sinnistä ja uskalsi tulla tekemään tuttavuutta, ei Tappi kuitenkaan. Sinnihän innostui kovasti ja olisi halunnut leikkiä, mutta otteet olivat aivan liian kovia pikkupennuille. Sitten Sinniltä tuntui loppuvan keinot, ei se oikein tiennyt miten näiden kanssa ollaan. Pari kertaa se ärähti niille kun mustasukkaili musta tai ruuasta. Toisaalta se antoi pentujen olla mun sylissä ja syödä ihan rauhassa. Ärähdyksiä tuli esim sillon kun pentu nuolaisi mun sormea, ollessaan siis sylissä ja Sinni ensin murisi ja kun komensin niin räjähti. Ruuasta räjähti kun oli saanut luvan syödä ja pennut vielä tunkivat kupille.
Ihan hyvä ensikohtaaminen, varsinkin kun Tappi ei vielä tullut juuri esiin. Se sai nyt etäämmältä tarkkailla niin myöhemmin osaa suhtautua.
perjantai 19. elokuuta 2011
Tasaisen jäntevä ja rennon joustava
Tänään oli kahden kuukauden tosi pitkän välin jälkeen taas Sinnin fyssari. Näin pitkä välihän meillä oli vain sillon kun oltiin täyslevossa parantelemassa leikkausta. Muuten on vuoden iästä käyty vähintään kerran kuussa, suurin osa aikaa kahden viikon välein. Mutta työ on viimein kantanut hedelmää! Ei ollut yhtään liian pitkä väli vaan hyvin olisi voinut olla vielä pidempi, Törppö oli nimittäin loistokunnossa!
Se hyvä puoli tällaisen maanantaikappaleen työstämisessä on, että kun lähtökohta on niin huono, niin aika monta kertaa saa olla parempi kuin koskaan ja silti on vielä varaa parantaa :) Tänäänkin oli parempi kuin koskaan. Tärkein oli yleisvaikutelma, liikkumisesta ei olisi arvannut, että tällä koiralla on jotain vikaa. Rennosti ja hyvin ravaili ja kääntyili.
Sisällä oli ensin vähän ihmeissään, kesti hetken muistella mikä tämä paikka olikaan. Pian rentoutui taas ja esitti hienoa kintereiden ja selän käyttöä. Tuntui käteenkin kuulemma lihaksikkaammalta ja jäntevältä, tasaisemmalta kuin ennen.
Oikeassa reidessä oli kireyttä eilisen kaahailun jäljiltä, mutta muuten käytiin vaan tyyppi läpi. Hienosti oli rentona käsittelyssä vaikka selvästi kuuntelikin ympäristön ääniä. Siellä lattialla venytettynä Sinni näyttää tooosi pitkältä ja taitaa se itsekin nauttia hoidosta. Tämä päivä ja huominen nyt lepäillään taas ja sehän meidän unikeolle sopii.
Illalla kävin taas katsomassa Tappia. Hassua, että tunnen olevani siellä ihan koko ajan ja silti vasta tänään näin pennut leikkimässä kunnolla ekaa kertaa. Ja olin järkyttynyt. "Leikki" ei vastannut omaa käsitystäni koiranpentujen leikistä, se koostui lähinnä siitä, että katsotaan hetki kumpi pääsee ekana toisen selän päälle, sitten alle jäänyt suuttuu ja leikki loppuu, päällä ollut lähtee pois. Siellä siis kiroiltiin ihan kunnolla ja kaukana oli sellainen rento painiminen. Yksinään, lelujen ja ihmisen kanssa kyllä leikkivät ihan pitkäänkin ja sopuisasti.
Tällainen huolestuttaa paljon, kun haluan, että olisivat Sinnin kanssa hyvissä väleissä. Sinnihän ottaa tuollaisen leikin vähintään yhtä vakavasti, ei tosiaan totea leikin loppuneen vaan tappelee sitten kunnolla kun on kerran ryhdytty. Siis vaikka pennuille tuo ei mitään kummempaa merkinnyt ja touhuja jatkettiin siitä heti muualle, niin Sinni ei vastaavaa sulata vaan luvassa on avoin sota.
Minulle on ihan ehdotonta, että meidän laumassa ei tapella. Kaikkien pitää voida luottaa toisiinsa ja uskaltaa olla oma itsensä kotonaan. Eristämään en todellakaan ala, siihen ei ole mitään mahdollisuutta eikä halua. Enkä myöskään halua varoa omia tekemisiä ja elää silmät selässä.
Sinnin luonne ja fysiikka hankaloittaa lauman jatkamista suuresti. Mutta ensisijaista on silti ottaa Sinnin ominaisuudet huomioon. Pennun on siis sovittava Sinnille tai muuten ei ole pentua. Tämä puoli asiasta on nyt ollut taka-alalla, kun olen vaan tuudittautunut siihen, että nämä lapset on nyt fiksuja. Olen vaan ajatellut, että Tappi on tasapainoinen ja järkevä koira, joka osaa suhtautua heikompaan laumanjäseneen ymmärryksellä. Mutta entä jos se ei osaa? Eihän se vielä pienenä tietenkään ymmärrä kaikkea, eihän sillä ole kokemusta Sinnin tyyppisestä epävarmuudesta. Meneekö Sinnillä sitten maku pentuun heti alkuun ja siitä onkin sitten hyvä jatkaa...
Onko olemassa koiraa, jolla on moottori, mutta ei aggrea? Voinko ikinä löytää kunnollista harrastuskoiraa joka tulisi Sinnin kanssa aukottomasti toimeen?
Se hyvä puoli tällaisen maanantaikappaleen työstämisessä on, että kun lähtökohta on niin huono, niin aika monta kertaa saa olla parempi kuin koskaan ja silti on vielä varaa parantaa :) Tänäänkin oli parempi kuin koskaan. Tärkein oli yleisvaikutelma, liikkumisesta ei olisi arvannut, että tällä koiralla on jotain vikaa. Rennosti ja hyvin ravaili ja kääntyili.
Sisällä oli ensin vähän ihmeissään, kesti hetken muistella mikä tämä paikka olikaan. Pian rentoutui taas ja esitti hienoa kintereiden ja selän käyttöä. Tuntui käteenkin kuulemma lihaksikkaammalta ja jäntevältä, tasaisemmalta kuin ennen.
Oikeassa reidessä oli kireyttä eilisen kaahailun jäljiltä, mutta muuten käytiin vaan tyyppi läpi. Hienosti oli rentona käsittelyssä vaikka selvästi kuuntelikin ympäristön ääniä. Siellä lattialla venytettynä Sinni näyttää tooosi pitkältä ja taitaa se itsekin nauttia hoidosta. Tämä päivä ja huominen nyt lepäillään taas ja sehän meidän unikeolle sopii.
Illalla kävin taas katsomassa Tappia. Hassua, että tunnen olevani siellä ihan koko ajan ja silti vasta tänään näin pennut leikkimässä kunnolla ekaa kertaa. Ja olin järkyttynyt. "Leikki" ei vastannut omaa käsitystäni koiranpentujen leikistä, se koostui lähinnä siitä, että katsotaan hetki kumpi pääsee ekana toisen selän päälle, sitten alle jäänyt suuttuu ja leikki loppuu, päällä ollut lähtee pois. Siellä siis kiroiltiin ihan kunnolla ja kaukana oli sellainen rento painiminen. Yksinään, lelujen ja ihmisen kanssa kyllä leikkivät ihan pitkäänkin ja sopuisasti.
Tällainen huolestuttaa paljon, kun haluan, että olisivat Sinnin kanssa hyvissä väleissä. Sinnihän ottaa tuollaisen leikin vähintään yhtä vakavasti, ei tosiaan totea leikin loppuneen vaan tappelee sitten kunnolla kun on kerran ryhdytty. Siis vaikka pennuille tuo ei mitään kummempaa merkinnyt ja touhuja jatkettiin siitä heti muualle, niin Sinni ei vastaavaa sulata vaan luvassa on avoin sota.
Minulle on ihan ehdotonta, että meidän laumassa ei tapella. Kaikkien pitää voida luottaa toisiinsa ja uskaltaa olla oma itsensä kotonaan. Eristämään en todellakaan ala, siihen ei ole mitään mahdollisuutta eikä halua. Enkä myöskään halua varoa omia tekemisiä ja elää silmät selässä.
Sinnin luonne ja fysiikka hankaloittaa lauman jatkamista suuresti. Mutta ensisijaista on silti ottaa Sinnin ominaisuudet huomioon. Pennun on siis sovittava Sinnille tai muuten ei ole pentua. Tämä puoli asiasta on nyt ollut taka-alalla, kun olen vaan tuudittautunut siihen, että nämä lapset on nyt fiksuja. Olen vaan ajatellut, että Tappi on tasapainoinen ja järkevä koira, joka osaa suhtautua heikompaan laumanjäseneen ymmärryksellä. Mutta entä jos se ei osaa? Eihän se vielä pienenä tietenkään ymmärrä kaikkea, eihän sillä ole kokemusta Sinnin tyyppisestä epävarmuudesta. Meneekö Sinnillä sitten maku pentuun heti alkuun ja siitä onkin sitten hyvä jatkaa...
Onko olemassa koiraa, jolla on moottori, mutta ei aggrea? Voinko ikinä löytää kunnollista harrastuskoiraa joka tulisi Sinnin kanssa aukottomasti toimeen?
keskiviikko 17. elokuuta 2011
Siltarumpu
Tämän viikkoiset PAW treenit oli oikein mainiot. Sijoittuivat siis tähän aamuun.
Ekassa kierroksessa Sinni teki suoraa rataa ja minun piti tietysti juosta mukana. Yllättävän hienosti lähti irtoamaan ja tarjoamaan etenemistä. Hyppyjä ei niinkään ahminut matkalleen, mutta putket kyllä veti. Radalla oli viisi hyppyä ja putki ja parhaimmillaan Sinni meni kolme hyppyä ulkokautta ohi mutta silti lopuksi putkeen. Huonoimmillaan jäi kolmoshypyn jälkeen kyselemään, eikä mennyt enää mihinkään. Ei taidettu kertaakaan saada kaikkia oikein, vaan lopetettiin palkaten putken suulle eli kauimmaiseen kohtaan.
Irtoamisten jälkeen otettiin hyppy-rengas-A suoraa. Lähtöön oli nyt jotenkin hankala jäädä, taisi alkaa väsy painaa keskittymiskykyä. Lisäksi A:n alla ollut putki veti kovasti ja oli lieviä vaikeuksia saada Tööttö renkaalta A:lle, vaikka putki siirrettiin sivuun. Keskittyminen ensin lähtöön, sitten renkaaseen ja vielä A:han, oli ihan liikaa. Otettiin takaatyönnöllä hypyltä ja lopulta päästiin kaikki kolme estettä oikein. Jännä miten paljon näitä alkeellisia ratoja joutuu hinkkaamaan. Kumpikin pätkä oli oikeasti tosi simppeli ja silti niitä ei päästy oikein melkein millään. No, siinähän se oppi karttuu ja pienistä pätkistähän isokin rata koostuu.
Tokalla kiekalla tehtiin simppelimpää. Ihana keitetty sydän odotti keinutreeniä. Hetsattiin kohti keinun päässä odottavaa sydänpalaa, PAINA päähän täysillä ja annettiin vapaasti laskea aidan päälle. Olipa tosi vaikea muistaa, että se on PAINA, ei KIIPEE. Meni niin hyvin, että suurennettiin pudotusta ja lopussa laski jo maahan asti. Siinä kohtaa otettiin kakkospalkka mukaan, jotta saatiin myös kontaktiasento palkattua. Meni hienosti ja jätettiin eka palkka pois. Se oli virhe, ei Törpöllä ole mitään tarvetta mennä keinun päähän kun palkka on kerran maassa. Siis eka palkka takaisin, ekstra hetsaus ja taas toimi. Upea keinu siitä tulee, pitää vaan malttaa treenata huippupalkalla tarpeeksi. Oliskohan jopa niin, että voisi ehdollistua yhdistämään keinun laskun ja rämähdyksen supernamiin kun tarpeeksi toistaa?
Loppuverkka mäkimaastossa ja Sinnillä oli lystiä, siis ihan omaa kivaa pitkin pusikoita. Se taisi juosta jotain mielikuvitusjäniksiä sieltä ja sen lisäksi etsi siltarumpuja. Sinnin mahtava uusi huvitus on alittaa teitä siltarumpuja pitkin. Jokaiseen ojaan se dyykkaa riemuissaan ja tulee vielä riemukkaampana toiselta puolelta tietä ylös... Ihan terve huvitus, kunhan ei jää jumiin.
Iltapäivällä menin mukaan kun Tappi pääsi ulos ekaa kertaa, ja myös matkusti autolla ekaa kertaa. Autoilu oli sujunut hyvin, paitsi kun Kiusa villiintyi Ojangon kohdalla ja kauhistutti lapset huudollaan. Samaa huutoa oli perillä (ei Ojangossa vaan turvallisella pihalla) kun Kiusa näki minut ja odotti piiitkästä aikaa jotain puuhaa. Lapset oli aika kauhuissaan, sellaista äitiä ei oltu ennen nähty. Tulivat kuitenkin ulos ja tepastelivat reippaasti pihalle. Kiusa kaahaili onnessaan ja lapset olivat kyllä ihan reippaita, mutta väsyivät aika pian. Ei siis mitään mullistavaa kerrottavaa, ihan mukava iltapäivä kuumalla pihalla supersöpöjen pentujen kanssa.
Ekassa kierroksessa Sinni teki suoraa rataa ja minun piti tietysti juosta mukana. Yllättävän hienosti lähti irtoamaan ja tarjoamaan etenemistä. Hyppyjä ei niinkään ahminut matkalleen, mutta putket kyllä veti. Radalla oli viisi hyppyä ja putki ja parhaimmillaan Sinni meni kolme hyppyä ulkokautta ohi mutta silti lopuksi putkeen. Huonoimmillaan jäi kolmoshypyn jälkeen kyselemään, eikä mennyt enää mihinkään. Ei taidettu kertaakaan saada kaikkia oikein, vaan lopetettiin palkaten putken suulle eli kauimmaiseen kohtaan.
Irtoamisten jälkeen otettiin hyppy-rengas-A suoraa. Lähtöön oli nyt jotenkin hankala jäädä, taisi alkaa väsy painaa keskittymiskykyä. Lisäksi A:n alla ollut putki veti kovasti ja oli lieviä vaikeuksia saada Tööttö renkaalta A:lle, vaikka putki siirrettiin sivuun. Keskittyminen ensin lähtöön, sitten renkaaseen ja vielä A:han, oli ihan liikaa. Otettiin takaatyönnöllä hypyltä ja lopulta päästiin kaikki kolme estettä oikein. Jännä miten paljon näitä alkeellisia ratoja joutuu hinkkaamaan. Kumpikin pätkä oli oikeasti tosi simppeli ja silti niitä ei päästy oikein melkein millään. No, siinähän se oppi karttuu ja pienistä pätkistähän isokin rata koostuu.
Tokalla kiekalla tehtiin simppelimpää. Ihana keitetty sydän odotti keinutreeniä. Hetsattiin kohti keinun päässä odottavaa sydänpalaa, PAINA päähän täysillä ja annettiin vapaasti laskea aidan päälle. Olipa tosi vaikea muistaa, että se on PAINA, ei KIIPEE. Meni niin hyvin, että suurennettiin pudotusta ja lopussa laski jo maahan asti. Siinä kohtaa otettiin kakkospalkka mukaan, jotta saatiin myös kontaktiasento palkattua. Meni hienosti ja jätettiin eka palkka pois. Se oli virhe, ei Törpöllä ole mitään tarvetta mennä keinun päähän kun palkka on kerran maassa. Siis eka palkka takaisin, ekstra hetsaus ja taas toimi. Upea keinu siitä tulee, pitää vaan malttaa treenata huippupalkalla tarpeeksi. Oliskohan jopa niin, että voisi ehdollistua yhdistämään keinun laskun ja rämähdyksen supernamiin kun tarpeeksi toistaa?
Loppuverkka mäkimaastossa ja Sinnillä oli lystiä, siis ihan omaa kivaa pitkin pusikoita. Se taisi juosta jotain mielikuvitusjäniksiä sieltä ja sen lisäksi etsi siltarumpuja. Sinnin mahtava uusi huvitus on alittaa teitä siltarumpuja pitkin. Jokaiseen ojaan se dyykkaa riemuissaan ja tulee vielä riemukkaampana toiselta puolelta tietä ylös... Ihan terve huvitus, kunhan ei jää jumiin.
Iltapäivällä menin mukaan kun Tappi pääsi ulos ekaa kertaa, ja myös matkusti autolla ekaa kertaa. Autoilu oli sujunut hyvin, paitsi kun Kiusa villiintyi Ojangon kohdalla ja kauhistutti lapset huudollaan. Samaa huutoa oli perillä (ei Ojangossa vaan turvallisella pihalla) kun Kiusa näki minut ja odotti piiitkästä aikaa jotain puuhaa. Lapset oli aika kauhuissaan, sellaista äitiä ei oltu ennen nähty. Tulivat kuitenkin ulos ja tepastelivat reippaasti pihalle. Kiusa kaahaili onnessaan ja lapset olivat kyllä ihan reippaita, mutta väsyivät aika pian. Ei siis mitään mullistavaa kerrottavaa, ihan mukava iltapäivä kuumalla pihalla supersöpöjen pentujen kanssa.
tiistai 16. elokuuta 2011
Välipäivä
Pikkunen Tööttönen oli niin väsynyt viime päivien seikkailuista, että jäi vaan nukkumaan kun lähdin maailmalle. Vaikka palasin heti kohta hakemaan jotain unohtunutta, ei tyyppiä näkynyt ovella.. Olisin kyllä ottanut mukaan, mutta ei väkisin. Aamupissalle sen sain kyllä ja sieltäkin tuli mustikkaa! Sen jälkeen vaan visusti jatkamaan unia.
Aktiviteetit sijoittui siis iltaselle. Mentiin Ojankoon tekemään hyvä mäkilämmittely. Se kesti melkein puoli tuntia ja sai hien pintaan. Palattiin kentälle ja kokeilin lasten koroketta, jonka olin napannut Marjiksesta kontaktitreeniin. Idea on, että Törpön on ihan itse opittava hidastamaan ja osumaan oikeaan asentoon korokkeelle. Aluksi opiskeltiin se, että tällä esineella tehdään ihan samaa kuin kontakteilla ja nopeastihan se ymmärrettiin. Sitten lisättiin vauhtia siveekkeenkierrolla, palkka kuitenkin namia kupista, että edes vähän hillitsee ja tietää miten päin asentoa tarjoaa.
Vauhti oli tosi haastavaa. Lisähaastetta toi myös ääni. Kun Tööppö huutaa niin etten itsekään kuule käskyjäni, niin voinko olettaa että Sinni kuulee? Päätin siinä, että se on sen oma ongelma jos ei kuule, kilpaa en ala huutamaan. Palkalle ei pääse ellei tee kunnolla, takaisin peruuttamalla pääsee vaan uuteen yritykseen.
Sain kyllä pikkuhiljaa siirrettyä siivekettä kauemmas ja uskalsin jopa ottaa vähän etäisyyttäkin. Jostain syystä ollessani Sinnin vasemmalla puolella, se pysähtyi huonommin, toisella puolella meni nätimmin. Oli kyllä kiva treeni, tarpeeksi simppeli ja nopea, jotta oikeesti saa treenattua sitä mitä pitää.
Jäähdyttely tehtiin Lilyn ja Amelien kanssa. Amelie oli Sinnille uusi tuttavuus ja se totisesti epäilytti. Pieni positiivinen russeli olisi vain halunnut leikkiä, eikä yhtään ymmärtänyt mitä Sinni rähjäsi.
Aktiviteetit sijoittui siis iltaselle. Mentiin Ojankoon tekemään hyvä mäkilämmittely. Se kesti melkein puoli tuntia ja sai hien pintaan. Palattiin kentälle ja kokeilin lasten koroketta, jonka olin napannut Marjiksesta kontaktitreeniin. Idea on, että Törpön on ihan itse opittava hidastamaan ja osumaan oikeaan asentoon korokkeelle. Aluksi opiskeltiin se, että tällä esineella tehdään ihan samaa kuin kontakteilla ja nopeastihan se ymmärrettiin. Sitten lisättiin vauhtia siveekkeenkierrolla, palkka kuitenkin namia kupista, että edes vähän hillitsee ja tietää miten päin asentoa tarjoaa.
Vauhti oli tosi haastavaa. Lisähaastetta toi myös ääni. Kun Tööppö huutaa niin etten itsekään kuule käskyjäni, niin voinko olettaa että Sinni kuulee? Päätin siinä, että se on sen oma ongelma jos ei kuule, kilpaa en ala huutamaan. Palkalle ei pääse ellei tee kunnolla, takaisin peruuttamalla pääsee vaan uuteen yritykseen.
Sain kyllä pikkuhiljaa siirrettyä siivekettä kauemmas ja uskalsin jopa ottaa vähän etäisyyttäkin. Jostain syystä ollessani Sinnin vasemmalla puolella, se pysähtyi huonommin, toisella puolella meni nätimmin. Oli kyllä kiva treeni, tarpeeksi simppeli ja nopea, jotta oikeesti saa treenattua sitä mitä pitää.
Jäähdyttely tehtiin Lilyn ja Amelien kanssa. Amelie oli Sinnille uusi tuttavuus ja se totisesti epäilytti. Pieni positiivinen russeli olisi vain halunnut leikkiä, eikä yhtään ymmärtänyt mitä Sinni rähjäsi.
Reissupäivät
Käsittämättömän ennenkuulumattoman pitkän päivitysvälin perusteluna on viime päivien intensiivinen ohjemisto. Onneksi muisti vielä pelaa ja saan asiat nyt ylös.
Perjantaina tehtiin tosi pitkä normilenkki, paljon uintia, sitäkin enemmän rannalla rauhottumista ja keskittymistä, rantoja ja metsiä pitkin kirmailua. Oltiin luonnonlapsia kummallakin varpaat mudassa. Märillä kallioilla varpikset oli vaaralliset, ei mitään pitoa, myöskin märät juuret oli petollisia. Mutta vaaroja vältellen nautittiin kauniista päivästä sateen jälkeen. Kotona riitti puhdetyötä kun Sinni oli saalistanut turkin täydeltä takiaisia... Illalla lähdin Tehis-kokoukseen ja jätin Tintin itin kanssa kotiin. Tein lohdutukseksi pellillisen lihapiirakkaa, ehkä kärsimys oli kestettävissä.
Lauantaina heräsin ilman Sinniä kylästä ja lähdin päiväretkelle Turkuun. Käytiin menomatkalla poimimassa karviaisia, syömässä croisantteja ja juttelemassa dark side-koirista. Perillä nähtiin pentue ensiulkoilulla, pohdittiin ihanaa, vaikeaa ja tärkeää valintaa. Paluumatka meni ankarassa pohdinnassa ja illalla tehtiin päätös. Sen jälkeen tulin hyvillä mielin kotiin oman päätökseni luokse ja lähdin sen kanssa metsään. Sitten perkasin marjoja, tein eväitä huomiselle ja menin ajoissa nukkumaan.
Sunnuntaina Sinni pääsi mukaan menoon. Päivä alkoi reippaalla puolen tunnin pyörälenkillä. Sitten kohteena oli päänkurissapitoluento Lahdessa. Sinni oli hienosti kurissa mukana luennolla, jos ei olisi ollut, olisi ollut tyytyminen kahdeksaan tuntiin autossa. Luento oli raskas, paljon tuttua asiaa, yhtä sekavasti kuin omassakin päässä, mutta myös jokunen kokemus, jossa nähtiin metsä puilta. Ensinnäkin asiat täytyy pitää oikeassa mittakaavassa, vaikka väkisin. Toisekseen sitä voisi vähän elää niin kuin opettaa ja ajatella positiivisesti, elää tässä hetkessä eikä menneessä. Tärkeimpänä olisi lakata lietsomasta epäonnistumismielialaa, alkaa jutella itselleen mukaviakin välillä.
Sunnuntai jatkui pienellä ulkoilulla, suurella herkuttelulla ja jättimäisellä maailmanparantamisella. Kello taisi olla neljän pintaan kun viimein annettiin unelle periksi. Olihan se hyödyllistä.
Maanantai käynnistyi vähän hitaammin. Joskus kahden aikaan oli heräilty tarpeeksi, syöty maittava aamiainen eilisen jämistä ja pullateestä. Vuorossa oli mustikkametsästys. Retki oli menestys, koirat juoksi, runosuoni pulppusi ja kolmessa tunnissa sain reilun 7 litraa. Kisällini oli paitsi sivistynyt myös hyvin kehityskelpoinen, suurin onnistuminen oli niin mainion mustikkapaikan löytäminen, mutta ei sovi vähätellä itsensävoittamista ja energian uudelleenkohdentamisessa onnistumista.
Sinni kehittyi etsintä- ja vartiokoirana vaikkei niin poikien leikeistä perustanutkaan. Löysi hukkaamani ämpärin kannen ja puolusti sitä raivoisasti tunkeilijoilta. Kirva esitti itsestään uuden puolen laatutietoisena superfoodistina. Mustikkaimurointi vähän meni ehkä yli kun retken päätteeksi kuittasi käyntimme tuotoksella, joka oli mustempi kuin itse tuottaja. Safi teki hyvin selväksi, että belgit huutaa paljon enemmän kuin pannonialaiset, kikkurat oli hiljaa kun jättiläiskoira piti mökää lähes koko ajan.
Kotimatkalla kävin hakemassa äitiltä vielä kolmisen litraa mustaherukkaa ja tietenkin moikkaamassa Tappia. Kommunikaatio oli tosin katkeillut ja meitä odotettiin Sadun kanssa vasta tiistaina. Mentiin kuitenkin ja ihmeteltiin vähän vaisuja lapsia pari tuntia. Leikattiin kynnet taas ja Tappi oli edelleen eri mieltä, mutta antoi sitten olla. Tappi saattaa myös olla Muikku.
Sama runomitassa:
Eihän sitä kerkiä kirjottaa
kun pitää ympäri ämpäri kaahottaa
perjantaina otettiin kesän vikoja ulkouinteja
illalla söin ja kuuntelin Tehis-puinteja
lauantai oli pentupäätösten päivä
onneksi illaksi poistui huolen häivä
sunnuntai alkoi pyöräillen reippaasti
vaan tuliko pää sittemmin kirkkaaksi?
maanantai toi mahtavan saaliin
Tappia moikaten tuli reissuputki maaliin
Perjantaina tehtiin tosi pitkä normilenkki, paljon uintia, sitäkin enemmän rannalla rauhottumista ja keskittymistä, rantoja ja metsiä pitkin kirmailua. Oltiin luonnonlapsia kummallakin varpaat mudassa. Märillä kallioilla varpikset oli vaaralliset, ei mitään pitoa, myöskin märät juuret oli petollisia. Mutta vaaroja vältellen nautittiin kauniista päivästä sateen jälkeen. Kotona riitti puhdetyötä kun Sinni oli saalistanut turkin täydeltä takiaisia... Illalla lähdin Tehis-kokoukseen ja jätin Tintin itin kanssa kotiin. Tein lohdutukseksi pellillisen lihapiirakkaa, ehkä kärsimys oli kestettävissä.
Lauantaina heräsin ilman Sinniä kylästä ja lähdin päiväretkelle Turkuun. Käytiin menomatkalla poimimassa karviaisia, syömässä croisantteja ja juttelemassa dark side-koirista. Perillä nähtiin pentue ensiulkoilulla, pohdittiin ihanaa, vaikeaa ja tärkeää valintaa. Paluumatka meni ankarassa pohdinnassa ja illalla tehtiin päätös. Sen jälkeen tulin hyvillä mielin kotiin oman päätökseni luokse ja lähdin sen kanssa metsään. Sitten perkasin marjoja, tein eväitä huomiselle ja menin ajoissa nukkumaan.
Sunnuntaina Sinni pääsi mukaan menoon. Päivä alkoi reippaalla puolen tunnin pyörälenkillä. Sitten kohteena oli päänkurissapitoluento Lahdessa. Sinni oli hienosti kurissa mukana luennolla, jos ei olisi ollut, olisi ollut tyytyminen kahdeksaan tuntiin autossa. Luento oli raskas, paljon tuttua asiaa, yhtä sekavasti kuin omassakin päässä, mutta myös jokunen kokemus, jossa nähtiin metsä puilta. Ensinnäkin asiat täytyy pitää oikeassa mittakaavassa, vaikka väkisin. Toisekseen sitä voisi vähän elää niin kuin opettaa ja ajatella positiivisesti, elää tässä hetkessä eikä menneessä. Tärkeimpänä olisi lakata lietsomasta epäonnistumismielialaa, alkaa jutella itselleen mukaviakin välillä.
Sunnuntai jatkui pienellä ulkoilulla, suurella herkuttelulla ja jättimäisellä maailmanparantamisella. Kello taisi olla neljän pintaan kun viimein annettiin unelle periksi. Olihan se hyödyllistä.
Maanantai käynnistyi vähän hitaammin. Joskus kahden aikaan oli heräilty tarpeeksi, syöty maittava aamiainen eilisen jämistä ja pullateestä. Vuorossa oli mustikkametsästys. Retki oli menestys, koirat juoksi, runosuoni pulppusi ja kolmessa tunnissa sain reilun 7 litraa. Kisällini oli paitsi sivistynyt myös hyvin kehityskelpoinen, suurin onnistuminen oli niin mainion mustikkapaikan löytäminen, mutta ei sovi vähätellä itsensävoittamista ja energian uudelleenkohdentamisessa onnistumista.
Sinni kehittyi etsintä- ja vartiokoirana vaikkei niin poikien leikeistä perustanutkaan. Löysi hukkaamani ämpärin kannen ja puolusti sitä raivoisasti tunkeilijoilta. Kirva esitti itsestään uuden puolen laatutietoisena superfoodistina. Mustikkaimurointi vähän meni ehkä yli kun retken päätteeksi kuittasi käyntimme tuotoksella, joka oli mustempi kuin itse tuottaja. Safi teki hyvin selväksi, että belgit huutaa paljon enemmän kuin pannonialaiset, kikkurat oli hiljaa kun jättiläiskoira piti mökää lähes koko ajan.
Kotimatkalla kävin hakemassa äitiltä vielä kolmisen litraa mustaherukkaa ja tietenkin moikkaamassa Tappia. Kommunikaatio oli tosin katkeillut ja meitä odotettiin Sadun kanssa vasta tiistaina. Mentiin kuitenkin ja ihmeteltiin vähän vaisuja lapsia pari tuntia. Leikattiin kynnet taas ja Tappi oli edelleen eri mieltä, mutta antoi sitten olla. Tappi saattaa myös olla Muikku.
Sama runomitassa:
Eihän sitä kerkiä kirjottaa
kun pitää ympäri ämpäri kaahottaa
perjantaina otettiin kesän vikoja ulkouinteja
illalla söin ja kuuntelin Tehis-puinteja
lauantai oli pentupäätösten päivä
onneksi illaksi poistui huolen häivä
sunnuntai alkoi pyöräillen reippaasti
vaan tuliko pää sittemmin kirkkaaksi?
maanantai toi mahtavan saaliin
Tappia moikaten tuli reissuputki maaliin
perjantai 12. elokuuta 2011
Onnenpäivä
Eilinen oli hyvä päivä. Ei tosin niinkään blogin päähenkilöillä vaan tällä inhimillisimmällä osapuolella. Päähenkilöistä toisella on aina onnenpäivä ja toisella joka päivä on aina yhtä täynnä stressiä, positiivista ja negatiivista.
Onnellinen päivä alkoi aamulla niin pienellä asiassa kuin pentutarvikkeiden ihastelulla. Kaivoin Sinnin ihanat pienen valjaat esiin ja pienellä penkomisella löysin kadoksissa olleen arvokkaan fleksinpätkäni. Fleksinpätkä on nauhafleksin nauha, jota käytin Sinnillä kun se oli pieni, erinomainen "liina", kevyt ja maahan takertumaton, silti kunnolla pituutta. Luulin jo hukanneeni sen kokonaan ja olin valmis rikkomaan Sinnin nykyisen nauhafleksin, jota Sinni ei käytä koska se vetää liikaa. Tapin kanssa sille saattaa vielä tulla käyttöä joten siihen en halunnut mennä. Onneksi siis löytyi vanha pätkä. Ihana tunne laittaa pätkä pikkupikkuvaljaisiin kiinni ja miettiä mitä niillä tullaan pian tekemään.
Työasiat tuntui eilen olevan hetken hyvin, sillä hetkellä kaikki oli hoidossa niin hyvin kuin voi ja asiat tuntui rullaavan eteenpäin. Harvinainen ja hieno hetki. Sitten työnantaja vielä päätti palkita minut pitkään harkitulla lahjalla. Sain fivefingers tallustimet! Ensimmäiset ja ainoat sovitettavat löytyi Jumbosta. Ne oli juuri sopivat joten mitä sitä jahkaamaan. Hienot vaalean mustikan väriset Treksportit. Jalkaan sujauttaminen on aika työlästä, mutta jalassa ne on aivan ihanat!
Ennen varpisten varsinaista käyttöönottoa kävin Sinnin kanssa Marjiksessa tekemässä parit pikku-A:t. Se oli ihan mahdotonta. Jos isolla A:lla on vaikea pysäyttää kova vauhti niin tuolla se on mahdotonta. Läheltä onnistuu ihan täydellisesti, vaikka juoksisin ohi tai mitä vaan. Mutta yli kahden metrin päästä lähetettynä ei pysähdy oikein vaikka seisoisin siinä kontaktin edessä. Yritin kaikenlaista, mutta ei lähtenyt toimimaan joten päätin antaa olla, meni vaan huonoon suuntaan osaaminen tollalailla jauhamalla.
Varpisten ensiaskeleet otettiin Ojangossa Oilin ja Sinnin kanssa pikalenkillä ennen treenejä. Kyllä oli edelleen mukavaa ja jännää. Erityisen jännää oli kun muta pursusi varpaiden välistä... Sitä ei tietenkään voi välttää jos aikoo metsässä liikkua, mutta vähän kyllä huoletti kauniin värin puolesta. Ja myöhemmin tajusin, että vielä suurempi huoli on kankaan kestävyys. Varpaiden välissä on mahdollisimman ohut kangas, jotta kengät toimii ideaalisti. Mutta miten se ohut kangas kestää käyttöä kun väliin menee hiekkaa ja varpaat kuitenkin liikkuu toisiaan vasten? Kattaakohan takuu jos retkeilyyn tarkoitetut kengät hajoavat metsälenkkeilystä?
Toistaiseksi varpikset on vielä ehjät ja olen onnellinen niistä. Fiilistelin niiden kanssa vetäessäni treenejä. Koiria oli vain yksi ja käytiin läpi sen kontaktiongelmaa koko puoltoista tuntia, kyllä se lähtikin ratkeamaan. Johdonmukaisuutta ja kärsivällisyyttä vaan niin aika pienellä vaivalla saa vanhankin koiran oppimaan. Paljon vaikeampi on saada ohjaaja oppimaan...
Vaihdoin crocseihin kun menin treenien jälkeen katsomaan Tappia. Viimekertainen Tappi vahvistui kovasti. Hän taas kiipesi syliin koko ajan ja söi kiivaasti nakkisormiani. Vierailuni ajoittui uniaikaan, joten kovin kummosia riekkujaisia en nähnyt. Mutta oli äärimmäisen liikuttavaa miten pieni uninen pentu kömpi syliin ja yritti kiivetä paitaa pitkin naamalle. Ja kun kumarsi naaman sen ulottuville ja samalla höpötti vauvakieltä, niin pienen riemulla ei ollut rajaa. Häntä vispasi kuin mikäkin ja koko naama olisi nuoltu oikein tarkasti.
Mutta sitten kun tyypit taas nukkui ja oli aikaa pohtia tarkemmin, niin kyllä niistä muistakin löytyy paljon hyvää. Niin paljon hyvää, että pisti ihan miettimään. Ei nyt ihan hirveästi mutta muutama asia. Oisko se väri sittenki olennaisempi? Entä koko: olisko parempi ottaa vähän isompi pentu riskillä, että tulee maksi, kuin pieni, josta jää pieni medi. Näen itseni MM-kisoissa nykyisen Tapin kanssa ja joukkuetoverina on se vaalea. Sitten se vaalea on nopeampi vaikka tehdään molemmat hienot radat. Vaalea voittaa ja me ollaan Tapin kanssa ikuisia nelosia. Vaalea loistaa ja musta Tappi häviää varjoihin...
Onneksi kirjotin ton, nyt tuntuu aika älyttömältä murehtia tollasta. Mutta murehdinko muutenkin, oisko se Kiusan kokoinen kivempi kuin Sinnin kokoinen? Oisko se enemmän mua kun olisi harmaa Sinni ja Piipan värinen Tappi, vai musta? Sopeudunko siihen väriin? Kun tuntuu, että musta on niin persoonaton. Ulkopuolisten on tosi vaikea erottaa sitä rotutovereistaan ja se on mun mielestä tyhmää, kyllä koirien pitää olla persoonallisia ulkonäöltään. Voi voi. Onneksi ei tarvi vielä päättää vaan on aikaa sopeutua ja mielessään totutella näihin eri juttuihin.
Kyllä Tapin henkilöllisyys toistaiseksi säilyy. Nykyisellä on vähiten karvaa, kannuksettomat takajalat, laatikon hiljaisimman titteli, kiva rakenne, älyä ja hermoja varsin selvästi ikäisekseen. Ainiin, mutta saksipurentaa tuppaa, vaikka muilla ihan normaali. No se ei vielä tee mitään, kunhan ei alaleuka ala nyt isottelemaan.
Onnellinen päivä alkoi aamulla niin pienellä asiassa kuin pentutarvikkeiden ihastelulla. Kaivoin Sinnin ihanat pienen valjaat esiin ja pienellä penkomisella löysin kadoksissa olleen arvokkaan fleksinpätkäni. Fleksinpätkä on nauhafleksin nauha, jota käytin Sinnillä kun se oli pieni, erinomainen "liina", kevyt ja maahan takertumaton, silti kunnolla pituutta. Luulin jo hukanneeni sen kokonaan ja olin valmis rikkomaan Sinnin nykyisen nauhafleksin, jota Sinni ei käytä koska se vetää liikaa. Tapin kanssa sille saattaa vielä tulla käyttöä joten siihen en halunnut mennä. Onneksi siis löytyi vanha pätkä. Ihana tunne laittaa pätkä pikkupikkuvaljaisiin kiinni ja miettiä mitä niillä tullaan pian tekemään.
Työasiat tuntui eilen olevan hetken hyvin, sillä hetkellä kaikki oli hoidossa niin hyvin kuin voi ja asiat tuntui rullaavan eteenpäin. Harvinainen ja hieno hetki. Sitten työnantaja vielä päätti palkita minut pitkään harkitulla lahjalla. Sain fivefingers tallustimet! Ensimmäiset ja ainoat sovitettavat löytyi Jumbosta. Ne oli juuri sopivat joten mitä sitä jahkaamaan. Hienot vaalean mustikan väriset Treksportit. Jalkaan sujauttaminen on aika työlästä, mutta jalassa ne on aivan ihanat!
Ennen varpisten varsinaista käyttöönottoa kävin Sinnin kanssa Marjiksessa tekemässä parit pikku-A:t. Se oli ihan mahdotonta. Jos isolla A:lla on vaikea pysäyttää kova vauhti niin tuolla se on mahdotonta. Läheltä onnistuu ihan täydellisesti, vaikka juoksisin ohi tai mitä vaan. Mutta yli kahden metrin päästä lähetettynä ei pysähdy oikein vaikka seisoisin siinä kontaktin edessä. Yritin kaikenlaista, mutta ei lähtenyt toimimaan joten päätin antaa olla, meni vaan huonoon suuntaan osaaminen tollalailla jauhamalla.
Varpisten ensiaskeleet otettiin Ojangossa Oilin ja Sinnin kanssa pikalenkillä ennen treenejä. Kyllä oli edelleen mukavaa ja jännää. Erityisen jännää oli kun muta pursusi varpaiden välistä... Sitä ei tietenkään voi välttää jos aikoo metsässä liikkua, mutta vähän kyllä huoletti kauniin värin puolesta. Ja myöhemmin tajusin, että vielä suurempi huoli on kankaan kestävyys. Varpaiden välissä on mahdollisimman ohut kangas, jotta kengät toimii ideaalisti. Mutta miten se ohut kangas kestää käyttöä kun väliin menee hiekkaa ja varpaat kuitenkin liikkuu toisiaan vasten? Kattaakohan takuu jos retkeilyyn tarkoitetut kengät hajoavat metsälenkkeilystä?
Toistaiseksi varpikset on vielä ehjät ja olen onnellinen niistä. Fiilistelin niiden kanssa vetäessäni treenejä. Koiria oli vain yksi ja käytiin läpi sen kontaktiongelmaa koko puoltoista tuntia, kyllä se lähtikin ratkeamaan. Johdonmukaisuutta ja kärsivällisyyttä vaan niin aika pienellä vaivalla saa vanhankin koiran oppimaan. Paljon vaikeampi on saada ohjaaja oppimaan...
Vaihdoin crocseihin kun menin treenien jälkeen katsomaan Tappia. Viimekertainen Tappi vahvistui kovasti. Hän taas kiipesi syliin koko ajan ja söi kiivaasti nakkisormiani. Vierailuni ajoittui uniaikaan, joten kovin kummosia riekkujaisia en nähnyt. Mutta oli äärimmäisen liikuttavaa miten pieni uninen pentu kömpi syliin ja yritti kiivetä paitaa pitkin naamalle. Ja kun kumarsi naaman sen ulottuville ja samalla höpötti vauvakieltä, niin pienen riemulla ei ollut rajaa. Häntä vispasi kuin mikäkin ja koko naama olisi nuoltu oikein tarkasti.
Mutta sitten kun tyypit taas nukkui ja oli aikaa pohtia tarkemmin, niin kyllä niistä muistakin löytyy paljon hyvää. Niin paljon hyvää, että pisti ihan miettimään. Ei nyt ihan hirveästi mutta muutama asia. Oisko se väri sittenki olennaisempi? Entä koko: olisko parempi ottaa vähän isompi pentu riskillä, että tulee maksi, kuin pieni, josta jää pieni medi. Näen itseni MM-kisoissa nykyisen Tapin kanssa ja joukkuetoverina on se vaalea. Sitten se vaalea on nopeampi vaikka tehdään molemmat hienot radat. Vaalea voittaa ja me ollaan Tapin kanssa ikuisia nelosia. Vaalea loistaa ja musta Tappi häviää varjoihin...
Onneksi kirjotin ton, nyt tuntuu aika älyttömältä murehtia tollasta. Mutta murehdinko muutenkin, oisko se Kiusan kokoinen kivempi kuin Sinnin kokoinen? Oisko se enemmän mua kun olisi harmaa Sinni ja Piipan värinen Tappi, vai musta? Sopeudunko siihen väriin? Kun tuntuu, että musta on niin persoonaton. Ulkopuolisten on tosi vaikea erottaa sitä rotutovereistaan ja se on mun mielestä tyhmää, kyllä koirien pitää olla persoonallisia ulkonäöltään. Voi voi. Onneksi ei tarvi vielä päättää vaan on aikaa sopeutua ja mielessään totutella näihin eri juttuihin.
Kyllä Tapin henkilöllisyys toistaiseksi säilyy. Nykyisellä on vähiten karvaa, kannuksettomat takajalat, laatikon hiljaisimman titteli, kiva rakenne, älyä ja hermoja varsin selvästi ikäisekseen. Ainiin, mutta saksipurentaa tuppaa, vaikka muilla ihan normaali. No se ei vielä tee mitään, kunhan ei alaleuka ala nyt isottelemaan.
torstai 11. elokuuta 2011
Puuhapäivä
On tässä nyt kaksi päivää ollutkin rauhallista normilenkkeilyä. Tänään oli hyvä aktivoitua.
Päivällä PAWin treenit. Treenattiin VÄLISTÄVETOJA. Oli ihan hirveetä ja taas ymmärsin miksi niitä en ole treenannut. Enkä aio vastaisuudessakaan treenata. Niissä tarvitaan montaa asiaa samaan aikaan ja niitä kaikkia asioita on paljon parempi treenata erikseen. Välistävetotreeni oikeastaan tekee vain hallaa sille ohjaukselle mitä haluan vahvistaa. Tämä on niin paljolti fiilisjuttu, että en erittele enempää. Kyllä me lopulta jotain onnistunutta saatiin aikaiseksi, mutta onko se ikinä kovin makeeta vaikka kuinka hienoja välistävetoja onnistuisi tekemään?
Myöhemmin tehtiin paljon makeempia juttuja. Ekana isoa A:ta. Sain juosta ihan kunnolla vauhtia muuttamatta ohi ja Törppo tyssäs kun seinään! Ja lähti upeasti täysiä lelulle JES:istä. Oli niin upeita suorituksia monta peräkkäin, että oltiin kerrankin viisaita ja lopetettiin ennen kun alko tulemaan virheitä.
Puomilla oli vähän vaikeempaa. Halusin siihen lähestymiseen ottaa pari hyppyä, mutta se ei käynytkään ihan niin. Hypyt oli vinossa puomin lähestymiseen nähden ja Sinni ei kerta kaikkiaan osannu sihdata niiltä saadussa vauhdissa kapealle puomille. Piti laittaa ihan suoraan ja ottaa pari kertaa pelkkä puomi alkuun. Kontaktille pysähtyminenkin tuotti vaikeuksia kun miten sitä pieni koira voisi muistaa esteen alussa sanotun ALAS-käskyn vielä siellä lopussa? Juoksi surutta läpi ellei käskyä tullut alasmenolla. No täytyy myöntää, että uusia juttuja oli melko paljon. Yksittäisinä ne toimi kaikki.
Loppuun parit kepit putkesta lähestyen. Ekaksi ilman mitään: hyvin. Sitten putkesta ja ei taipunut kakkosväliin. Uusintaotolla menikin sitten mainiosti koko hoito! Vauhti oli tässä vaiheessa jo hiipunut ja rytmissä oli vaikeuksia, mutta tunnollisesti hoidettu silti. Kyllä Töpseli on taitava! Oikein pätevä! Peräti super!
Iltapäivällä iski innostus lähteä vielä mustikkaan. Otettiin taas Oili (ja sen mamma) mukaan. Kolme tuntia vierähti ja lapsilla oli lystiä, ihan hullua menoa! Tänä iltana meillä on väsynyt koira. Mutta ihan terve ja rennosti liikkuva. Ja mulla reilu nelisen litraa lisää mustikoita.
Paitsi, että olinhan minä eilen katsomassa Tappia. Täytyy sekin kertoa kun kerran otsikossakin hänestä puhutaan. Eilen syötettiin jauhelihaa ja leikattiin kynnet lapsilta. Oli antoisaa seurata miten erilailla tyypit reagoi ja tutustua luonteisiin sitä kautta. Saattaapi olla, että Tappi henkilöityi nyt aika pitkälle. Lukkoon ei vielä voi mitään lyödä, mutta melkein.
Tämä nykyinen Tappi oli oikein fiksu jauhelihan kanssa. Osasi ja halusi syödä nopeasti ja ihmettelemättä, kun muut pyörittelivät ruokaa pitkin kättä ihmetellen miten sen saisi suuhun. Löysipähän lattialle tippuneita murusiakin toisin kuin siskonsa. Kynsienleikkuussa hän oli viime kerralla käynyt kovan taiston ja nyt oli selvästi oppinut siitä. Raivostui kyllä, mutta tyyntyi pian ja hyväksyi kohtalonsa, ja oli ihan iloinen heti päästyään takaisin laatikkoon. Lisäksi hän oli se, joka oli kaikkein eniten tutkimassa minua koko ajan ja ihanasti kölli selällään nauttimassa rapsutuksista. Niin, ja onhan hän pieni ja kaunis, pitkä runko ja muutenkin hyvän tyyppinen rakenne. Eikä sovi unohtaa hänen merkkipantaansa, joka on lempiväriäni... Voi ei, mitähän tästä tulee.
Päivällä PAWin treenit. Treenattiin VÄLISTÄVETOJA. Oli ihan hirveetä ja taas ymmärsin miksi niitä en ole treenannut. Enkä aio vastaisuudessakaan treenata. Niissä tarvitaan montaa asiaa samaan aikaan ja niitä kaikkia asioita on paljon parempi treenata erikseen. Välistävetotreeni oikeastaan tekee vain hallaa sille ohjaukselle mitä haluan vahvistaa. Tämä on niin paljolti fiilisjuttu, että en erittele enempää. Kyllä me lopulta jotain onnistunutta saatiin aikaiseksi, mutta onko se ikinä kovin makeeta vaikka kuinka hienoja välistävetoja onnistuisi tekemään?
Myöhemmin tehtiin paljon makeempia juttuja. Ekana isoa A:ta. Sain juosta ihan kunnolla vauhtia muuttamatta ohi ja Törppo tyssäs kun seinään! Ja lähti upeasti täysiä lelulle JES:istä. Oli niin upeita suorituksia monta peräkkäin, että oltiin kerrankin viisaita ja lopetettiin ennen kun alko tulemaan virheitä.
Puomilla oli vähän vaikeempaa. Halusin siihen lähestymiseen ottaa pari hyppyä, mutta se ei käynytkään ihan niin. Hypyt oli vinossa puomin lähestymiseen nähden ja Sinni ei kerta kaikkiaan osannu sihdata niiltä saadussa vauhdissa kapealle puomille. Piti laittaa ihan suoraan ja ottaa pari kertaa pelkkä puomi alkuun. Kontaktille pysähtyminenkin tuotti vaikeuksia kun miten sitä pieni koira voisi muistaa esteen alussa sanotun ALAS-käskyn vielä siellä lopussa? Juoksi surutta läpi ellei käskyä tullut alasmenolla. No täytyy myöntää, että uusia juttuja oli melko paljon. Yksittäisinä ne toimi kaikki.
Loppuun parit kepit putkesta lähestyen. Ekaksi ilman mitään: hyvin. Sitten putkesta ja ei taipunut kakkosväliin. Uusintaotolla menikin sitten mainiosti koko hoito! Vauhti oli tässä vaiheessa jo hiipunut ja rytmissä oli vaikeuksia, mutta tunnollisesti hoidettu silti. Kyllä Töpseli on taitava! Oikein pätevä! Peräti super!
Iltapäivällä iski innostus lähteä vielä mustikkaan. Otettiin taas Oili (ja sen mamma) mukaan. Kolme tuntia vierähti ja lapsilla oli lystiä, ihan hullua menoa! Tänä iltana meillä on väsynyt koira. Mutta ihan terve ja rennosti liikkuva. Ja mulla reilu nelisen litraa lisää mustikoita.
Paitsi, että olinhan minä eilen katsomassa Tappia. Täytyy sekin kertoa kun kerran otsikossakin hänestä puhutaan. Eilen syötettiin jauhelihaa ja leikattiin kynnet lapsilta. Oli antoisaa seurata miten erilailla tyypit reagoi ja tutustua luonteisiin sitä kautta. Saattaapi olla, että Tappi henkilöityi nyt aika pitkälle. Lukkoon ei vielä voi mitään lyödä, mutta melkein.
Tämä nykyinen Tappi oli oikein fiksu jauhelihan kanssa. Osasi ja halusi syödä nopeasti ja ihmettelemättä, kun muut pyörittelivät ruokaa pitkin kättä ihmetellen miten sen saisi suuhun. Löysipähän lattialle tippuneita murusiakin toisin kuin siskonsa. Kynsienleikkuussa hän oli viime kerralla käynyt kovan taiston ja nyt oli selvästi oppinut siitä. Raivostui kyllä, mutta tyyntyi pian ja hyväksyi kohtalonsa, ja oli ihan iloinen heti päästyään takaisin laatikkoon. Lisäksi hän oli se, joka oli kaikkein eniten tutkimassa minua koko ajan ja ihanasti kölli selällään nauttimassa rapsutuksista. Niin, ja onhan hän pieni ja kaunis, pitkä runko ja muutenkin hyvän tyyppinen rakenne. Eikä sovi unohtaa hänen merkkipantaansa, joka on lempiväriäni... Voi ei, mitähän tästä tulee.
maanantai 8. elokuuta 2011
Melkein leirillä
Tänä vuonna meinasi jäädä leiri väliin ekaa kertaa. Olin leirillä jopa sinä vuonna kun Piippa kuoli pari viikkoa ennen leiriä. Sen koommin olinkin sitten lainakoiraillen leirillä, mutta pois jääminen ei käväissyt mielessä. Ja sitten tänä vuonna kun on viimein oma koira jonka kanssa osallistua, niin meikä päättää ettei voi. Oli se päätös ihan oikea, mutta pääsinpä silti poimimaan parhaat palat leiristä, tai tälle hetkelle sopivimmat.
Se kyllä harmittaa, että perjantain leirikisat jäi väliin. Vähän mietin josko oisin sinne pelmahtanut paikalle kuitenkin, olisi ollu aika hauska testata miten olisi sujunut. Aika rento olisi ollut eka kisakokemus. Ei se viime vuoden titteli siitä paljon olisi huonommaksi mennyt, Kiusan kanssa saatiin palkinto "Eniten pisteitä keränneet"...
Meidän leirielämys alkoi lauantaina puoliltapäivin. Kerittiin katsomaan tokan ryhmän aamutreenejä. Niiden jälkeen menin tekemään omaa kivaa radalle. Tehtiin alun valssipyöritystä joka sujui ok, mutta irtoaminen ei sujunut. Totesin ettei näitä ohjausjuttuja sittenkään kande tehdä yksin ja päätin tehdä esteitä. Vedin kepit puoliksi ja tein lähetyksiä hypyiltä. Sinni olisi alussa tehnyt sen toisen puolikkaankin vaikka väkisin mutta palkkasin silti. Sitten kun myöhemmin pyysin tekemään molemmat niin ei enää jotenkin sujunutkaan.
Mutta siis kaikki sisäänmenot meni mistä vaan! Tosin vain yhdeltä hypyltä muistaakseni. Ja mitään överivaikeita en pyytänyt.
Välillä tein pari A:ta ja puomia. A oli oikein hyvä, puomilla hidasteli. Taisi olla aikalailla ekat kerrat kun teki tämän uuden kontaktiosaamisen kanssa isoja esteitä. Kovin tyytyväinen olin niihin, enkä mitään muita esteitä niihin liittänyt.
Iltapäivällä vielä innostuin toisella radalla. Satu veti meille treenit ja radan alku oli aika iisi. Melkein suoraan kaksi hyppyä ja A... Sepä fiksua. Sinni oli pari tuntia sitte tehny ekat isot A:t ja nyt tosi kovaa vauhtia lähestyminen. Sieltä se lensi yli selkä väärinpäin eikä mitenkään saanu pysäytettyä kontaktille. Pelkällään meni kyllä hyvin, mutta edes yhdeltä hypyltä ei pystynyt pysäyttämään. Olin jo repimässä hiuksia, nytkä nää kontaktit hajos. Mutta jos nyt kuitenki annetaan anteeksi kun vaatimus oli liian suuri.
Siitä jatkettiin aika väljään hyppykuvioon ja oltiin Saduin kanssa molemmat ihan ihmeissään miten hyvin meni. Minä siksi, että irtosi niin nätisti hypyille. Satu siksi, että kääntyi niin hienosti. Kuvion lopussa oli samanlainen putken vääräänpäähän poispäinkääntö kun viimeksi PAWilla. Se ei taas aluksi sujunut, mutta nyt osasin korjata heti. Sinni oli ihan hieno kaikenkaikkiaan. Oikein hyvä määrä leiritreeniä meille. Loppulenkkeilyn jälkeen Sinni pääsi autoon herkuttelemaan ja mä saunaan. Kotiin tultiin aika myöhään, mutta onnellisina.
Sunnuntaina osallistuttiin ihan oikeisiin treeneihin! Sinnin ekat ulkopuolisen kouluttajan treenit! Oli aika jännää, mutta samalla tiesin, että kyllä me selvitään. Siinä ryhmässä oli muutenkin aika möllejä ja treenit muokattiin sen mukaan.
Alussa oli ihan hirveetä. Sinni huusi ja minä sähläsin. Pakkovalssi meni ihan hienosti pitkälläkin vauhdilla ja putkeen irtosi hienosti. Mutta välistävetoja me ei olla treenattu ikinä ja siinä kohtaa oltiin ihan pulassa. Sitä junnattiin pitkään pilkkoen ja huutaen. Sen jälkeinen takaakiertovalssi oli taas ihan helppo ja putken ohitusta ei tarvinnu edes miettiä. Puomi, kepit ja A jätettiin väliin ja jatkettiin putkeen lähetykseen joka ei taas onnannu. Otettiin pari tosi helpotettua ja mentiin tauolle.
Tauon jälkeen samaa putkikohtaa ja nyt se meni ihan superhyvin, vaikka putki käännettiin umpikulmaan ja lähettäessä kiiruhdin jo ihan muualle. Siitä oli hyppy(melkein)suora takanaleikkaukseen hypylle. Oli aika tiukka takanaleikkaus ja olin siinä kohtaa jo niin pahasti takana, että oli tosi hankala saada Tönttö jatkamaan eteenpäin. Palkattiin sitä monta kertaa, mutta noin hyvin ei vaan vielä irtoa eteen. Tehtiin takanaleikkaus vielä toiseen suuntaan, mutta siitä jatkui putkeen joten se meni kun vettä vaan. Sitten taisi olla jo aika mennä taas tauolle.
Vikalla kerralla otettiin ensin tosi hauska putkiralli, se meni hienosti, umpiputket Törppö kyllä tuntee :) Sitten päästiin asiaan kun halusin tehdä radan kokonaan siihen asti mihin oltiin harjoteltu. Hui ja jee! Kontaktit ja kepit radalle vaan, me kyllä hoidetaan! Se välistäveto taisi jopa onnistua, mutta nyt ei enää ohittanut putkea. Tein sen kohdan eri kautta niin ei ollut putki tiellä. Siitä puomille ja se meni kuin aina olisi ollu radalla! Suoraan siitä kepit, aika avokulma ja sinne sujahti! Täysiä loppuun asti ja takaakiertohyppy päälle, ihana Sinniläinen! Sitten A, hienosti tottakai. Loppuun vielä putket ja hyppysuora jonka takaaleikkaus ei nyt vieläkään onnannu. Mutta ei paljon vaivaa. 17 estettä virheellisesti, mutta melko sujuvasti ja lujaa. Mun pikkuruinen ihana Sinni oli liikuttavan hieno.
Koska koko rahalla (ja palkalla) piti treenata niin lopussa tehtiin kontaktilla nytkytystreeniä. Satu sanoi, että oli lähtenyt liikkeestä eikä JES:istä, joten nyt tsuumi siihen asiaan. Kuppi eteen, Hömppä ALAS ja hytkymään. Ensin ei sietänyt mitään, sitten sai liikkua kunhan kädet pysyy kurissa, namien loppuessa sain jo juosta ohi kädellä vetäen eikä karannut! Täytyy vielä käydä läpi näitä enemmän ja kokonaisella esteellä, mutta hyvä alku tämä oli.
Aikamoinen viikonloppu! Saatiin kepit ja kontaktit radalle. Tai keinu puuttuu ja rengas. Hypyt oli kokoajan noin 20 cm, enkä tiedä raaskinko koskaan nostaa niitä. Mutta on se vaan mahtavaa kun on oma agikoira taas!!
Se kyllä harmittaa, että perjantain leirikisat jäi väliin. Vähän mietin josko oisin sinne pelmahtanut paikalle kuitenkin, olisi ollu aika hauska testata miten olisi sujunut. Aika rento olisi ollut eka kisakokemus. Ei se viime vuoden titteli siitä paljon olisi huonommaksi mennyt, Kiusan kanssa saatiin palkinto "Eniten pisteitä keränneet"...
Meidän leirielämys alkoi lauantaina puoliltapäivin. Kerittiin katsomaan tokan ryhmän aamutreenejä. Niiden jälkeen menin tekemään omaa kivaa radalle. Tehtiin alun valssipyöritystä joka sujui ok, mutta irtoaminen ei sujunut. Totesin ettei näitä ohjausjuttuja sittenkään kande tehdä yksin ja päätin tehdä esteitä. Vedin kepit puoliksi ja tein lähetyksiä hypyiltä. Sinni olisi alussa tehnyt sen toisen puolikkaankin vaikka väkisin mutta palkkasin silti. Sitten kun myöhemmin pyysin tekemään molemmat niin ei enää jotenkin sujunutkaan.
Mutta siis kaikki sisäänmenot meni mistä vaan! Tosin vain yhdeltä hypyltä muistaakseni. Ja mitään överivaikeita en pyytänyt.
Välillä tein pari A:ta ja puomia. A oli oikein hyvä, puomilla hidasteli. Taisi olla aikalailla ekat kerrat kun teki tämän uuden kontaktiosaamisen kanssa isoja esteitä. Kovin tyytyväinen olin niihin, enkä mitään muita esteitä niihin liittänyt.
Iltapäivällä vielä innostuin toisella radalla. Satu veti meille treenit ja radan alku oli aika iisi. Melkein suoraan kaksi hyppyä ja A... Sepä fiksua. Sinni oli pari tuntia sitte tehny ekat isot A:t ja nyt tosi kovaa vauhtia lähestyminen. Sieltä se lensi yli selkä väärinpäin eikä mitenkään saanu pysäytettyä kontaktille. Pelkällään meni kyllä hyvin, mutta edes yhdeltä hypyltä ei pystynyt pysäyttämään. Olin jo repimässä hiuksia, nytkä nää kontaktit hajos. Mutta jos nyt kuitenki annetaan anteeksi kun vaatimus oli liian suuri.
Siitä jatkettiin aika väljään hyppykuvioon ja oltiin Saduin kanssa molemmat ihan ihmeissään miten hyvin meni. Minä siksi, että irtosi niin nätisti hypyille. Satu siksi, että kääntyi niin hienosti. Kuvion lopussa oli samanlainen putken vääräänpäähän poispäinkääntö kun viimeksi PAWilla. Se ei taas aluksi sujunut, mutta nyt osasin korjata heti. Sinni oli ihan hieno kaikenkaikkiaan. Oikein hyvä määrä leiritreeniä meille. Loppulenkkeilyn jälkeen Sinni pääsi autoon herkuttelemaan ja mä saunaan. Kotiin tultiin aika myöhään, mutta onnellisina.
Sunnuntaina osallistuttiin ihan oikeisiin treeneihin! Sinnin ekat ulkopuolisen kouluttajan treenit! Oli aika jännää, mutta samalla tiesin, että kyllä me selvitään. Siinä ryhmässä oli muutenkin aika möllejä ja treenit muokattiin sen mukaan.
Alussa oli ihan hirveetä. Sinni huusi ja minä sähläsin. Pakkovalssi meni ihan hienosti pitkälläkin vauhdilla ja putkeen irtosi hienosti. Mutta välistävetoja me ei olla treenattu ikinä ja siinä kohtaa oltiin ihan pulassa. Sitä junnattiin pitkään pilkkoen ja huutaen. Sen jälkeinen takaakiertovalssi oli taas ihan helppo ja putken ohitusta ei tarvinnu edes miettiä. Puomi, kepit ja A jätettiin väliin ja jatkettiin putkeen lähetykseen joka ei taas onnannu. Otettiin pari tosi helpotettua ja mentiin tauolle.
Tauon jälkeen samaa putkikohtaa ja nyt se meni ihan superhyvin, vaikka putki käännettiin umpikulmaan ja lähettäessä kiiruhdin jo ihan muualle. Siitä oli hyppy(melkein)suora takanaleikkaukseen hypylle. Oli aika tiukka takanaleikkaus ja olin siinä kohtaa jo niin pahasti takana, että oli tosi hankala saada Tönttö jatkamaan eteenpäin. Palkattiin sitä monta kertaa, mutta noin hyvin ei vaan vielä irtoa eteen. Tehtiin takanaleikkaus vielä toiseen suuntaan, mutta siitä jatkui putkeen joten se meni kun vettä vaan. Sitten taisi olla jo aika mennä taas tauolle.
Vikalla kerralla otettiin ensin tosi hauska putkiralli, se meni hienosti, umpiputket Törppö kyllä tuntee :) Sitten päästiin asiaan kun halusin tehdä radan kokonaan siihen asti mihin oltiin harjoteltu. Hui ja jee! Kontaktit ja kepit radalle vaan, me kyllä hoidetaan! Se välistäveto taisi jopa onnistua, mutta nyt ei enää ohittanut putkea. Tein sen kohdan eri kautta niin ei ollut putki tiellä. Siitä puomille ja se meni kuin aina olisi ollu radalla! Suoraan siitä kepit, aika avokulma ja sinne sujahti! Täysiä loppuun asti ja takaakiertohyppy päälle, ihana Sinniläinen! Sitten A, hienosti tottakai. Loppuun vielä putket ja hyppysuora jonka takaaleikkaus ei nyt vieläkään onnannu. Mutta ei paljon vaivaa. 17 estettä virheellisesti, mutta melko sujuvasti ja lujaa. Mun pikkuruinen ihana Sinni oli liikuttavan hieno.
Koska koko rahalla (ja palkalla) piti treenata niin lopussa tehtiin kontaktilla nytkytystreeniä. Satu sanoi, että oli lähtenyt liikkeestä eikä JES:istä, joten nyt tsuumi siihen asiaan. Kuppi eteen, Hömppä ALAS ja hytkymään. Ensin ei sietänyt mitään, sitten sai liikkua kunhan kädet pysyy kurissa, namien loppuessa sain jo juosta ohi kädellä vetäen eikä karannut! Täytyy vielä käydä läpi näitä enemmän ja kokonaisella esteellä, mutta hyvä alku tämä oli.
Aikamoinen viikonloppu! Saatiin kepit ja kontaktit radalle. Tai keinu puuttuu ja rengas. Hypyt oli kokoajan noin 20 cm, enkä tiedä raaskinko koskaan nostaa niitä. Mutta on se vaan mahtavaa kun on oma agikoira taas!!
perjantai 5. elokuuta 2011
Kiivetäänkö seinälle?
Miten seinälle kiivetään? Miltä se näyttää? Itse en ole koskaan tätä ilmiötä päässyt näkemään. Enkä tiedä olenko siitä onnellinen vai onneton. Toisaalta kai hyvä, koska sehän edustaa huonon koiranpidon ilmentymää. Toisaalta huono, koska väittäisin kyllä hoitaneeni koiriani ajoittain niin, että ne periaatteessa olisivat tätä käytöstä voineet esittää. Mutta kun ne eivät kiipeilleet, niin ne eivät myöskään vaatineet oloihinsa välitöntä parannusta. Mun koirat on oireilleet seinille kiipeilyä aiheuttavasta kohtelusta ihan eri tavoilla, paljon hankalammin havaittavilla ja usein sitten väärin tulkituilla.
Tähän pohdintaan päädyin kun mietin, että Sinni saisi nyt lomailla niin pitkään, että alkaa kiivetä seinille. Sitten pitäsisi ainakin olla levännyt tarpeeksi. Sitten tajusin, että eihän tuo koskaan ala mihinkään kiipeämään. Sehän oli oikein sopeutuvainen leikkauksen jälkeiseen pitkään täyslepoonkin, itseasiassa elämä sujui silloin oikein hyvin. Tosin olihan se nyt ihan eri asia. Eihän me sillon jouduttu kohtaamaan ollenkaan sitä tilannetta jossa Sinnin seinillekiipeilytila tulee esiin. Sinni kiipeilee seinille olemalla erityisen hermostunut ja huonokäytöksinen ulkona. Ja tässä kohtaa ajatusketjuani tajusin, että ehkä sittenkään ei ole hyvä odottaa Sinnin kiipelyvaihetta.
Sitä paitsi se ei ole fyysisellekään hyvinvoinnille mitenkään erityisen arvokasta levätä niin paljon. Vaikka Sinni on nyt niin kippurassa, että pissatessakaan ei selkä suoristu kunnolla, niin ei se pelkällä levolla siitä suoristu vaan päinvastoin, alkaa vaan vakioutumaan väärin päin. Parempi pitää yllä jonkinlaista liikettä ja elämää ja kunnon ravihan on aina parasta lääkettä mihin vaan jäykistelyyn.
Eilinen vielä mentiin vain pieni lenkki Ojangossa kun olin vetänyt treenit. Kotona venytin selkää ja jumpattiin. Ainiin ja iltapissalla innostuin lähtemään kiertämään korttelia. Piti nimittäin testata miten pitkään pikapissaravi säilyy. Olen nimittäin jo tosi pitkään nautiskellut aamuin illoin koko lenkin kestävästä kävelyvauhtisesta ravista. Siis sellaisesta, johon Sinni ei tunnu ollenkaan pystyvän normaaleilla lenkeillä! Jostain syystä noilla parin sadan metrin pikalenkeillä se ravaa ihan ongelmitta ilman, että mun tarvii juosta perässä.
Siis eilen lähdettiin testaamaan tätä ihmettä. Ja sitä kesti yllättävän pitkään. Vasta puolessa matkassa ravi rikkoontui eikä enää sitten palannut samanlaisena. En osaa sanoa oliko syy viereisestä metsästä kuulunut koiran rähjäys vai se kun oltiin jo niillä normaaleilla lenkkihuudeilla. Pitää jatkaa tutkimusta kokeilemalla eri reittiä, ei ollenkaan tonne metsään päin.
Tänään oli vuorossa pyörälenkki. Mentiin meidän tavallinen reilu 4 kilsaa. Sinni sai kokonaan määrätä tahdin, vaikka mua ärsyttää aina se miten poispäin kotoa madellaan ihan naurettavaa vauhtia. Puolessa matkassa löytyi taas vauhti ja tultiin reippaasti kotiin. Jopa nurtsia pitkin sain Töötön juoksemaan niin saatiin tehokasta treeniä. Ihan hyvin juoksi, selkä ei tosin vieläkään tullut ihan suoraksi.
Tööppö muuten valmistautuu Tapin tuloon, tulee jo maitoa :)
Tähän pohdintaan päädyin kun mietin, että Sinni saisi nyt lomailla niin pitkään, että alkaa kiivetä seinille. Sitten pitäsisi ainakin olla levännyt tarpeeksi. Sitten tajusin, että eihän tuo koskaan ala mihinkään kiipeämään. Sehän oli oikein sopeutuvainen leikkauksen jälkeiseen pitkään täyslepoonkin, itseasiassa elämä sujui silloin oikein hyvin. Tosin olihan se nyt ihan eri asia. Eihän me sillon jouduttu kohtaamaan ollenkaan sitä tilannetta jossa Sinnin seinillekiipeilytila tulee esiin. Sinni kiipeilee seinille olemalla erityisen hermostunut ja huonokäytöksinen ulkona. Ja tässä kohtaa ajatusketjuani tajusin, että ehkä sittenkään ei ole hyvä odottaa Sinnin kiipelyvaihetta.
Sitä paitsi se ei ole fyysisellekään hyvinvoinnille mitenkään erityisen arvokasta levätä niin paljon. Vaikka Sinni on nyt niin kippurassa, että pissatessakaan ei selkä suoristu kunnolla, niin ei se pelkällä levolla siitä suoristu vaan päinvastoin, alkaa vaan vakioutumaan väärin päin. Parempi pitää yllä jonkinlaista liikettä ja elämää ja kunnon ravihan on aina parasta lääkettä mihin vaan jäykistelyyn.
Eilinen vielä mentiin vain pieni lenkki Ojangossa kun olin vetänyt treenit. Kotona venytin selkää ja jumpattiin. Ainiin ja iltapissalla innostuin lähtemään kiertämään korttelia. Piti nimittäin testata miten pitkään pikapissaravi säilyy. Olen nimittäin jo tosi pitkään nautiskellut aamuin illoin koko lenkin kestävästä kävelyvauhtisesta ravista. Siis sellaisesta, johon Sinni ei tunnu ollenkaan pystyvän normaaleilla lenkeillä! Jostain syystä noilla parin sadan metrin pikalenkeillä se ravaa ihan ongelmitta ilman, että mun tarvii juosta perässä.
Siis eilen lähdettiin testaamaan tätä ihmettä. Ja sitä kesti yllättävän pitkään. Vasta puolessa matkassa ravi rikkoontui eikä enää sitten palannut samanlaisena. En osaa sanoa oliko syy viereisestä metsästä kuulunut koiran rähjäys vai se kun oltiin jo niillä normaaleilla lenkkihuudeilla. Pitää jatkaa tutkimusta kokeilemalla eri reittiä, ei ollenkaan tonne metsään päin.
Tänään oli vuorossa pyörälenkki. Mentiin meidän tavallinen reilu 4 kilsaa. Sinni sai kokonaan määrätä tahdin, vaikka mua ärsyttää aina se miten poispäin kotoa madellaan ihan naurettavaa vauhtia. Puolessa matkassa löytyi taas vauhti ja tultiin reippaasti kotiin. Jopa nurtsia pitkin sain Töötön juoksemaan niin saatiin tehokasta treeniä. Ihan hyvin juoksi, selkä ei tosin vieläkään tullut ihan suoraksi.
Tööppö muuten valmistautuu Tapin tuloon, tulee jo maitoa :)
keskiviikko 3. elokuuta 2011
Rauhotutaas sitte
Tässä on ollu sellaista haipakkaa viime aikoina, että pakko oli jo vähän höllätä. Niinpä päätin pyhästi, että pari päivää ei tehdä mitää treeniä. Nojuu. Tietenkään tämä ei pitänyt, ei eilen eikä tänään. Mutta melkein.
Eilen olin äitillä syöttämässä liskon. Se oli taas ihan hullu, vaikka viimeksi perjantaina sai ruokaa. Nytkin hyppi mua päin lasille heti kun näki ja parkkeerasi siihen kupin päälle. Ei auttanut kuin kaataa ruuat siihen päälle, nyt oli pitkästä aikaa kurkkua! Otus alkoi heti syömään taas, mutta taisi olla kuitenkin jo toipunut nälkiintymisestä sen verran, että alko ujostelemaan parin suupalan jälkeen. Siihen se jäi tuijottelemaan ja me lähdettiin Sinnin kanssa lenkille.
Kierrettiin vanha kunnon kolmepilkkukutonen. Muuten vastustin kaikkia houkutuksia tehdä mitään ylimäärästä, mutta Ojangossa oli ihan pakko vähän poiketa. Niin ja sitä ei lasketa, että Sinni kävi itsekseen mennen tullen kastautumassa. Menomatkalla suoritti koko toimituksen ihan hiljaa, vaikka uikin vähän! Tullessa oli enemmän ääntä ja vähemmän kastautumista, lähinnä kahlausta.
Ojangossa tehtiin nopea hyppytekniikkatreeni. Takaatyöntönä ja kilpaa palkalle juosten perussarjaa höystettynä okserilla kaukana takana jotta saatiin pidempi matka juosta kilpaa. Otettiin 3 toistoa molemmille puolille. Sitten korkeampia hyppyjä pitkällä suoralla joka koostui putkesta ja kolmesta hypystä. Alkuun laitoin ekan hypyn 40 tokan 45 vikan 35. Hyppy tuli liian pian putken jälkeen kai koska meni ekaa päin, tokasta yli ihan kauhealla räpiköinnillä ja vikasta ohi. Alkoipa hyvin. Otin toisen toiston samoilla korkeuksilla jotta pääsisi korjaamaan, nyt hyppäsi kaikki mutta näytti ihan kauhealta. Olipas tosi fiksua. Sitten laitoin rimat ihan alas ja yhtäkkiä alkoi eilisen keppiepisodi painamaan. Joten vika toisto tehtiin aloittaen kepeiltä jotka oli suoran vastakkaiseen suuntaan, siitä taakse työntö putkeen ja MENEMENE-yhdessä maaliin. Kepit meni hienosti, putkeen irtosi upeasti, mutta hypyt oli edelleen rumia ja ei edennyt loppuun kovin lujaa.
Nyt on ihan totta annettava tämän huippu-urheilijan levätä, hemmetti. Illan hän kyllä lepäsi kun minä olin moikkaamassa Tappia monta tuntia :) Sille pitäisi virallista nimeä kehittää, 15 merkkiä ja T:llä alkavia sanoja. Mulle tulee mieleen vaan Tuutintäydeltä ja Tupatarkastus..
Tänään olin oikeasti aika lähellä todellista lepopäivää. Ei se ole niin paha jos lukkotyöpäivän piristykseksi kävin Marjiksessa pihalla tekemässä ihan muutaman kontaktin. Eka parit hihnassa, lelu eteen ja itse jäin taakse. Jouduin auttamaan pysähdyksessä aluksi, mutta alkoi se löytymään. Otin hihnan irti ja edelleen onnistui!! Tosin se ALAS piti sanoa aika selvästi, ihan käskemällä. Pelkkä KIIPEE ei Sinnin mielestä liity mitenkään kontaktin tekemiseen. Toi meidän pikku-A on vaan niin pieni, että hankala keritä sanomaan kumpikin käsky kun siitä läheltä toimittiin. Meni siis surutta läpi jos ei kerinny sanomaan kunnolla ALAS, mutta heti kun sen sano paremmin niin pysähtyi upeasti. Ja lähti JESsillä hienosti eteen! Siihen vaikutti varmasti myös se, että palkka oli lelu. Se erottui hyvin ja niillä on treenattu muualla JESsiä paljon.
Illalla käytiin puolen tunnin rauhallinen lenkki, ei varsinainen ravilenkki kun en halunnut stressata nyt. Nyt on pääasia levätä.
Ainiin, Frank's on hyvää Sinnin mielestä niin maku kuin masu toimii. Mutta mininappulat on isompia kun Nutrossa. Sen lisäksi tajusin eilen, että mullahan menee tämä koko konsepti ihan uusiksi Tapin myötä! Lenkkinappulan on pakko olla yhtä ja samaa, en mitenkään voi kantaa kahta eri pussia ja keritä vaihtelemaan niitä tarpeen mukaan. Lanseeraan nyt termin "lenkkinappula" selventääkseni tätä mun systeemiä: Varsinaisesti ruokaa saa kupista illalla. Mutta päivän mittaan pyrin antamaan palkkana noin puolet Sinnin ruuasta. Tuleepahan palkattua koiraa runsaasti ja oikeasti tehtyä sen kanssa jotain ajatuksella. Lenkkinappulaa on siis se mitä otan aamulla pussiin mukaan kun lähdetään maailmalle. Sen on oltava mahdollisimman pientä, jotta sitä riittää toistoihin kunnolla, siksi on tärkeää, että Sinnin ruoka on kaiken kaikkiaan mininappulaista. Illan kuppiannos voi toki olla isompaakin, mutta helpompihan se on jos on vaan yhtä laatua.
Nyt olin siis viimein löytänyt Sinnille ja mulle varsin hyvin sopivan ruokaratkaisun. Tai pitkällisen prosessin jälkeen päässyt jo aika lähelle oikeaa. Tosin en edes taida haluta jäädä ikuisesti mihinkään yhteen nappulaan, joten tämä jatkuu kyllä vielä. Mutta tämä Tapin ymppääminen kuvioon aiheuttaa nyt pahan tilanteen. Lenkkinappulan täytyy sopia molemmille. Iltaruuat voi olla eri, mutta olishan se kiva jos löytyisi se yksi ja kaikille/kaikkialle sopiva.
Tietysti ensisijaisesti mennään Tapin mukaan, sen on saatava kunnon ruokaa kasvuun. Sinnin puolesta ei ole niin nuukaa kunhan maha kestää. Penturuokaa sen siis olla pitää. Onneksi niissä on pientä nappulaa pääasiassa niin ainakaan sitä ei tarvi murehtia. Mutta millainen pentunapu sopisi Sinnille? Nehän on tosi tujuja ja Sinni ei nykytiedon mukaan sellasia kestä. Ainakin kalaa haluan välttää. Selailin tossa jo kovasti tuoteselosteita ja Roburilla oli joku pentunappula missä ei ole kalaa ja rasvaakin oli suhteellisen vähän vaikka valkuaista paljon olikin. Se olisi Sinnille aika hyvän kuuloinen. Tapille tietysti saisi sitä rasvaakin olla. Mutta jos nyt sitten antaisi molemmille sitten eri iltaruuan. Sinnille näitä mitä nyt on ja Tapille jotain rasvasta. Onko se sitten tyhmää kun Tappi saa palkkana huonompaa/ei niin herkkua nappulaa kun ilmaiseksi kupista...? Sinnillähän tuo menee varsin mainiosti sen suhteen.
Niin ja siis tietysti Tappi saa joka tapauksessa ruokansa pitkin päivää niin kuin pennun kuuluu, en nyt sentään aio sitä heti yhdelle aterialle laittaa.
Eilen olin äitillä syöttämässä liskon. Se oli taas ihan hullu, vaikka viimeksi perjantaina sai ruokaa. Nytkin hyppi mua päin lasille heti kun näki ja parkkeerasi siihen kupin päälle. Ei auttanut kuin kaataa ruuat siihen päälle, nyt oli pitkästä aikaa kurkkua! Otus alkoi heti syömään taas, mutta taisi olla kuitenkin jo toipunut nälkiintymisestä sen verran, että alko ujostelemaan parin suupalan jälkeen. Siihen se jäi tuijottelemaan ja me lähdettiin Sinnin kanssa lenkille.
Kierrettiin vanha kunnon kolmepilkkukutonen. Muuten vastustin kaikkia houkutuksia tehdä mitään ylimäärästä, mutta Ojangossa oli ihan pakko vähän poiketa. Niin ja sitä ei lasketa, että Sinni kävi itsekseen mennen tullen kastautumassa. Menomatkalla suoritti koko toimituksen ihan hiljaa, vaikka uikin vähän! Tullessa oli enemmän ääntä ja vähemmän kastautumista, lähinnä kahlausta.
Ojangossa tehtiin nopea hyppytekniikkatreeni. Takaatyöntönä ja kilpaa palkalle juosten perussarjaa höystettynä okserilla kaukana takana jotta saatiin pidempi matka juosta kilpaa. Otettiin 3 toistoa molemmille puolille. Sitten korkeampia hyppyjä pitkällä suoralla joka koostui putkesta ja kolmesta hypystä. Alkuun laitoin ekan hypyn 40 tokan 45 vikan 35. Hyppy tuli liian pian putken jälkeen kai koska meni ekaa päin, tokasta yli ihan kauhealla räpiköinnillä ja vikasta ohi. Alkoipa hyvin. Otin toisen toiston samoilla korkeuksilla jotta pääsisi korjaamaan, nyt hyppäsi kaikki mutta näytti ihan kauhealta. Olipas tosi fiksua. Sitten laitoin rimat ihan alas ja yhtäkkiä alkoi eilisen keppiepisodi painamaan. Joten vika toisto tehtiin aloittaen kepeiltä jotka oli suoran vastakkaiseen suuntaan, siitä taakse työntö putkeen ja MENEMENE-yhdessä maaliin. Kepit meni hienosti, putkeen irtosi upeasti, mutta hypyt oli edelleen rumia ja ei edennyt loppuun kovin lujaa.
Nyt on ihan totta annettava tämän huippu-urheilijan levätä, hemmetti. Illan hän kyllä lepäsi kun minä olin moikkaamassa Tappia monta tuntia :) Sille pitäisi virallista nimeä kehittää, 15 merkkiä ja T:llä alkavia sanoja. Mulle tulee mieleen vaan Tuutintäydeltä ja Tupatarkastus..
Tänään olin oikeasti aika lähellä todellista lepopäivää. Ei se ole niin paha jos lukkotyöpäivän piristykseksi kävin Marjiksessa pihalla tekemässä ihan muutaman kontaktin. Eka parit hihnassa, lelu eteen ja itse jäin taakse. Jouduin auttamaan pysähdyksessä aluksi, mutta alkoi se löytymään. Otin hihnan irti ja edelleen onnistui!! Tosin se ALAS piti sanoa aika selvästi, ihan käskemällä. Pelkkä KIIPEE ei Sinnin mielestä liity mitenkään kontaktin tekemiseen. Toi meidän pikku-A on vaan niin pieni, että hankala keritä sanomaan kumpikin käsky kun siitä läheltä toimittiin. Meni siis surutta läpi jos ei kerinny sanomaan kunnolla ALAS, mutta heti kun sen sano paremmin niin pysähtyi upeasti. Ja lähti JESsillä hienosti eteen! Siihen vaikutti varmasti myös se, että palkka oli lelu. Se erottui hyvin ja niillä on treenattu muualla JESsiä paljon.
Illalla käytiin puolen tunnin rauhallinen lenkki, ei varsinainen ravilenkki kun en halunnut stressata nyt. Nyt on pääasia levätä.
Ainiin, Frank's on hyvää Sinnin mielestä niin maku kuin masu toimii. Mutta mininappulat on isompia kun Nutrossa. Sen lisäksi tajusin eilen, että mullahan menee tämä koko konsepti ihan uusiksi Tapin myötä! Lenkkinappulan on pakko olla yhtä ja samaa, en mitenkään voi kantaa kahta eri pussia ja keritä vaihtelemaan niitä tarpeen mukaan. Lanseeraan nyt termin "lenkkinappula" selventääkseni tätä mun systeemiä: Varsinaisesti ruokaa saa kupista illalla. Mutta päivän mittaan pyrin antamaan palkkana noin puolet Sinnin ruuasta. Tuleepahan palkattua koiraa runsaasti ja oikeasti tehtyä sen kanssa jotain ajatuksella. Lenkkinappulaa on siis se mitä otan aamulla pussiin mukaan kun lähdetään maailmalle. Sen on oltava mahdollisimman pientä, jotta sitä riittää toistoihin kunnolla, siksi on tärkeää, että Sinnin ruoka on kaiken kaikkiaan mininappulaista. Illan kuppiannos voi toki olla isompaakin, mutta helpompihan se on jos on vaan yhtä laatua.
Nyt olin siis viimein löytänyt Sinnille ja mulle varsin hyvin sopivan ruokaratkaisun. Tai pitkällisen prosessin jälkeen päässyt jo aika lähelle oikeaa. Tosin en edes taida haluta jäädä ikuisesti mihinkään yhteen nappulaan, joten tämä jatkuu kyllä vielä. Mutta tämä Tapin ymppääminen kuvioon aiheuttaa nyt pahan tilanteen. Lenkkinappulan täytyy sopia molemmille. Iltaruuat voi olla eri, mutta olishan se kiva jos löytyisi se yksi ja kaikille/kaikkialle sopiva.
Tietysti ensisijaisesti mennään Tapin mukaan, sen on saatava kunnon ruokaa kasvuun. Sinnin puolesta ei ole niin nuukaa kunhan maha kestää. Penturuokaa sen siis olla pitää. Onneksi niissä on pientä nappulaa pääasiassa niin ainakaan sitä ei tarvi murehtia. Mutta millainen pentunapu sopisi Sinnille? Nehän on tosi tujuja ja Sinni ei nykytiedon mukaan sellasia kestä. Ainakin kalaa haluan välttää. Selailin tossa jo kovasti tuoteselosteita ja Roburilla oli joku pentunappula missä ei ole kalaa ja rasvaakin oli suhteellisen vähän vaikka valkuaista paljon olikin. Se olisi Sinnille aika hyvän kuuloinen. Tapille tietysti saisi sitä rasvaakin olla. Mutta jos nyt sitten antaisi molemmille sitten eri iltaruuan. Sinnille näitä mitä nyt on ja Tapille jotain rasvasta. Onko se sitten tyhmää kun Tappi saa palkkana huonompaa/ei niin herkkua nappulaa kun ilmaiseksi kupista...? Sinnillähän tuo menee varsin mainiosti sen suhteen.
Niin ja siis tietysti Tappi saa joka tapauksessa ruokansa pitkin päivää niin kuin pennun kuuluu, en nyt sentään aio sitä heti yhdelle aterialle laittaa.
maanantai 1. elokuuta 2011
14 estettä!
PAWin treenit oli tällä kertaa Lahdessa kun oli mentävä sinne hoitamaan asuntojuttuja. Nämä treenit oli lähinnä Sinnin yksityisjuhlaa. Tavoite on nyt saada Sinni kisakuntoon kuukaudessa ja siksi piti testata radan tekemistä.
Emppu rakenteli kivan helpon radan ja paria vaikeeta kohtaa lukuunottamatta se tuntui oikein mainiolta. Tööppö teki ihan oikeaa agilityä 14 esteen radan! Ei siellä ollut kun hyppyjä ja putkia, mutta silti. Tavoite onkin nyt aluksi päästä hyppärille. Emppukin teki rataa ja oli hauskaa nähdä Hömppä tästä kuvakulmasta, hullun lujaa se menee ja näyttää ihan kaistapäiseltä, ja silti ihan pätevältä.
Enää pitää saada radalle ympättyä rengas ja kepit. Rengasta on jo tehty hyppysuoralla, se menee siinä hyvin, vinompaa lähestymistä pitää vielä harjotella. Mutta ne kepit. Niitähän on harjoteltu tässä viimeaikoina useampaan otteeseen, siis niihin lähestymistä esteen kautta. Ja se ei ole ollut helppoa. Luulin, että kyse on vaan vaikeista avokulmista, mutta ei se olekaan vaan sitä.
Tänään kokeiltiin suoraa lähestymistä esteiltä neljällä kepillä. Se oli hirveän hankalaa, ihan hirveää. Olihan Tööppö jo väsynyt pitkän radan tekemisestä, mutta silti! Ei meinannut millään mennä oikein jos oli edes yhden hypyn takaa tulossa. Ei edes yrittänyt. Sitten kun saatiin joku onnistunut toisto niin ahneina kokeiltiin putki-hyppy-kepit suorassa, mutta se ei tainnut onnistua ollenkaan. Lopuksi vielä haluttiin kokonaiset kepit ja taas ahneena hypyn kautta kokeiltiin, eipä menny. Ei tosin helpolla menny enää pelkästäänkään keppejä.
Nyt jälkiviisaana voin todeta, että olisi pitänyt avata ne kaksi paria heti niin, että pääsisi suoraan läpi. Siitä sitten sulkea onnistumisten myötä.. No näin tehdään sitten kun seuraavan kerran tähän sarkaan puututaan. Nyt lepäillään agilitystä ja varsinkin keppihommista vähän aikaa.
Ostin nyt sitten sitä Frank'sia. Maksoi 15,10€ 3 kg mininappulaista, ei kovin halpaa joten ei taida jäädä lopulliseksi ratkaisuksi. Mutta katotaan nyt ensin miten toimii.
Emppu rakenteli kivan helpon radan ja paria vaikeeta kohtaa lukuunottamatta se tuntui oikein mainiolta. Tööppö teki ihan oikeaa agilityä 14 esteen radan! Ei siellä ollut kun hyppyjä ja putkia, mutta silti. Tavoite onkin nyt aluksi päästä hyppärille. Emppukin teki rataa ja oli hauskaa nähdä Hömppä tästä kuvakulmasta, hullun lujaa se menee ja näyttää ihan kaistapäiseltä, ja silti ihan pätevältä.
Enää pitää saada radalle ympättyä rengas ja kepit. Rengasta on jo tehty hyppysuoralla, se menee siinä hyvin, vinompaa lähestymistä pitää vielä harjotella. Mutta ne kepit. Niitähän on harjoteltu tässä viimeaikoina useampaan otteeseen, siis niihin lähestymistä esteen kautta. Ja se ei ole ollut helppoa. Luulin, että kyse on vaan vaikeista avokulmista, mutta ei se olekaan vaan sitä.
Tänään kokeiltiin suoraa lähestymistä esteiltä neljällä kepillä. Se oli hirveän hankalaa, ihan hirveää. Olihan Tööppö jo väsynyt pitkän radan tekemisestä, mutta silti! Ei meinannut millään mennä oikein jos oli edes yhden hypyn takaa tulossa. Ei edes yrittänyt. Sitten kun saatiin joku onnistunut toisto niin ahneina kokeiltiin putki-hyppy-kepit suorassa, mutta se ei tainnut onnistua ollenkaan. Lopuksi vielä haluttiin kokonaiset kepit ja taas ahneena hypyn kautta kokeiltiin, eipä menny. Ei tosin helpolla menny enää pelkästäänkään keppejä.
Nyt jälkiviisaana voin todeta, että olisi pitänyt avata ne kaksi paria heti niin, että pääsisi suoraan läpi. Siitä sitten sulkea onnistumisten myötä.. No näin tehdään sitten kun seuraavan kerran tähän sarkaan puututaan. Nyt lepäillään agilitystä ja varsinkin keppihommista vähän aikaa.
Ostin nyt sitten sitä Frank'sia. Maksoi 15,10€ 3 kg mininappulaista, ei kovin halpaa joten ei taida jäädä lopulliseksi ratkaisuksi. Mutta katotaan nyt ensin miten toimii.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)