Se on mustikka-addiktille kova paikka kun alkaa sesonki olemaan ohi. Tänään piti vielä mennä viimeiset rääpimään talteen. Oltiin Sinnin kanssa kolme tuntia metsässä ja saatiin vaivaiset kolme litraa. Nekin tosi roskaisia ja liiskaantuneita. Marjoja on enää tosi harvassa ja nekin harvat sitten niin ylikypsiä, että muussaantuu jo poimuriin ellei tippuneet kun oksaan koskee. Hirvikärpästen aika sen sijaan on alkamassa ja kaiken kaikkiaan kokemus oli jo niin epämiellyttävä, että päätin antaa periksi. Enää en lähde mustikkaan, tulihan sitä kaikenkaikkiaan noin 20 litraa kerättyä talven varalle.
Metsäreissun jälkeen oli vielä pakko siinä autolla ottaa Sinnin kanssa vähän kontaktitreeniä. Sydänpalat oli jo sulia joten suunnitelmasta ei voinut luistaa. Mustikkaämpäri siis tolpaksi ja koroke ja kuppi asemiin. Sinnin oli välillä vaikea hahmottaa mihin ne jalat piti nostaa kun ämpäri oli aika samanlainen kuin koroke.. Mutta jos kuunteli niin tiesi kyllä mitä tehdä. Se kuunteleminen oli vaan taas aika kyseenalaista. Hullu huusi ihan koko ajan. Tai oli se hiljaa sillon kun asetteli jalkoja kontaktille ja ampaisi namille. Teki kuitenkin ihan ok hommia, lopussa jo melkein hölkkäsin kontaktista ohi ja hän jäi oikein asentoon. Tosin vauhtikin oli taas jo hiipunut. Tai voihan se olla, että vauhti hiipuu juuri siksi, että alkaa miettimään miten tuo kannattaa tehdä.
Eilen tapahtui niinkin pieni asia, kuin blogin päähenkilöiden kohtaaminen! Halusin jo varhaisessa vaiheessa nähdä miten Sinni suhtautuu lapsiin niin viisiviikkoisena oli sitten aika. Lapset hiukan epäilivät haukkuvaa Sinniä ja Sinnin oli aluksi vaikea ymmärtää mitä autosta kuuluva Kiusan ääni ja pienet pallot Marjon jaloissa tarkoittaa. Lähempänä tajusi pallot pennuiksi ja reaktio oli melko sama kuin edellisten pentujen kohtaaminen. Sinni veti innokkaana tutkimaan. Sehän on Sinnille täysin poikkeuksellinen reaktio, kaikki koiraa muistuttavatkin haukutaan normaalisti huolellisesti.
Pennuista vain yksi oli kiinnostunut Sinnistä ja uskalsi tulla tekemään tuttavuutta, ei Tappi kuitenkaan. Sinnihän innostui kovasti ja olisi halunnut leikkiä, mutta otteet olivat aivan liian kovia pikkupennuille. Sitten Sinniltä tuntui loppuvan keinot, ei se oikein tiennyt miten näiden kanssa ollaan. Pari kertaa se ärähti niille kun mustasukkaili musta tai ruuasta. Toisaalta se antoi pentujen olla mun sylissä ja syödä ihan rauhassa. Ärähdyksiä tuli esim sillon kun pentu nuolaisi mun sormea, ollessaan siis sylissä ja Sinni ensin murisi ja kun komensin niin räjähti. Ruuasta räjähti kun oli saanut luvan syödä ja pennut vielä tunkivat kupille.
Ihan hyvä ensikohtaaminen, varsinkin kun Tappi ei vielä tullut juuri esiin. Se sai nyt etäämmältä tarkkailla niin myöhemmin osaa suhtautua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti