Tänään oli kahden kuukauden tosi pitkän välin jälkeen taas Sinnin fyssari. Näin pitkä välihän meillä oli vain sillon kun oltiin täyslevossa parantelemassa leikkausta. Muuten on vuoden iästä käyty vähintään kerran kuussa, suurin osa aikaa kahden viikon välein. Mutta työ on viimein kantanut hedelmää! Ei ollut yhtään liian pitkä väli vaan hyvin olisi voinut olla vielä pidempi, Törppö oli nimittäin loistokunnossa!
Se hyvä puoli tällaisen maanantaikappaleen työstämisessä on, että kun lähtökohta on niin huono, niin aika monta kertaa saa olla parempi kuin koskaan ja silti on vielä varaa parantaa :) Tänäänkin oli parempi kuin koskaan. Tärkein oli yleisvaikutelma, liikkumisesta ei olisi arvannut, että tällä koiralla on jotain vikaa. Rennosti ja hyvin ravaili ja kääntyili.
Sisällä oli ensin vähän ihmeissään, kesti hetken muistella mikä tämä paikka olikaan. Pian rentoutui taas ja esitti hienoa kintereiden ja selän käyttöä. Tuntui käteenkin kuulemma lihaksikkaammalta ja jäntevältä, tasaisemmalta kuin ennen.
Oikeassa reidessä oli kireyttä eilisen kaahailun jäljiltä, mutta muuten käytiin vaan tyyppi läpi. Hienosti oli rentona käsittelyssä vaikka selvästi kuuntelikin ympäristön ääniä. Siellä lattialla venytettynä Sinni näyttää tooosi pitkältä ja taitaa se itsekin nauttia hoidosta. Tämä päivä ja huominen nyt lepäillään taas ja sehän meidän unikeolle sopii.
Illalla kävin taas katsomassa Tappia. Hassua, että tunnen olevani siellä ihan koko ajan ja silti vasta tänään näin pennut leikkimässä kunnolla ekaa kertaa. Ja olin järkyttynyt. "Leikki" ei vastannut omaa käsitystäni koiranpentujen leikistä, se koostui lähinnä siitä, että katsotaan hetki kumpi pääsee ekana toisen selän päälle, sitten alle jäänyt suuttuu ja leikki loppuu, päällä ollut lähtee pois. Siellä siis kiroiltiin ihan kunnolla ja kaukana oli sellainen rento painiminen. Yksinään, lelujen ja ihmisen kanssa kyllä leikkivät ihan pitkäänkin ja sopuisasti.
Tällainen huolestuttaa paljon, kun haluan, että olisivat Sinnin kanssa hyvissä väleissä. Sinnihän ottaa tuollaisen leikin vähintään yhtä vakavasti, ei tosiaan totea leikin loppuneen vaan tappelee sitten kunnolla kun on kerran ryhdytty. Siis vaikka pennuille tuo ei mitään kummempaa merkinnyt ja touhuja jatkettiin siitä heti muualle, niin Sinni ei vastaavaa sulata vaan luvassa on avoin sota.
Minulle on ihan ehdotonta, että meidän laumassa ei tapella. Kaikkien pitää voida luottaa toisiinsa ja uskaltaa olla oma itsensä kotonaan. Eristämään en todellakaan ala, siihen ei ole mitään mahdollisuutta eikä halua. Enkä myöskään halua varoa omia tekemisiä ja elää silmät selässä.
Sinnin luonne ja fysiikka hankaloittaa lauman jatkamista suuresti. Mutta ensisijaista on silti ottaa Sinnin ominaisuudet huomioon. Pennun on siis sovittava Sinnille tai muuten ei ole pentua. Tämä puoli asiasta on nyt ollut taka-alalla, kun olen vaan tuudittautunut siihen, että nämä lapset on nyt fiksuja. Olen vaan ajatellut, että Tappi on tasapainoinen ja järkevä koira, joka osaa suhtautua heikompaan laumanjäseneen ymmärryksellä. Mutta entä jos se ei osaa? Eihän se vielä pienenä tietenkään ymmärrä kaikkea, eihän sillä ole kokemusta Sinnin tyyppisestä epävarmuudesta. Meneekö Sinnillä sitten maku pentuun heti alkuun ja siitä onkin sitten hyvä jatkaa...
Onko olemassa koiraa, jolla on moottori, mutta ei aggrea? Voinko ikinä löytää kunnollista harrastuskoiraa joka tulisi Sinnin kanssa aukottomasti toimeen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti