Kurasukeltaja

Kuivunut ja laimea näyte kurasukeltajaoppilas Hopusta lenkin jälkeen. Oli aika näky kun ojasta nousi täysin ruskea otus eikä kaunista blondia näkynyt missään. Tai oli sillä selän päällä vähän omaa väriä, mutta muuten oli päätä myöten tumman kuran peitossa. Niin ihanaa oli sukeltaa ja kieriä kurassa. Viimeistelynä piti aina kieriä ojan penkalla ja useimmiten valua takaisin ojaan, pää edellä. Kiitti vaan Tuike kun otit Hopun mestarioppiisi.

Oltiin siis juoksemassa perjantaina ja Hoo sai mennä irti omaan tahtiin. Sinnikin sai kaahailla ja lutrata jonkun verran, mutta suurimmaksi osaksi häneltä vaadittiin siistiä ravia narun päässä.

Lauantaina piti menemäni tekemään jälkeä kun nuo pellot on loistavasti ajettu lyhyeksi. Sinne ei pääse autolla viereen joten kamat laukkuun ja matkaan. Koirat odotti pellon reunassa kun meikä innoissaan tallasi kummallekin 8 kepin jäljet. Sinnille tiivimmän ja puolet lyhyemmän kuin Hopulle.

Hirveän tarkkaan en merkannut jälkiä vaan luotin koiriin. Käytin matkalta poimittuja keppejä kun omat oli kateissa. Hajustelin niitä kuitenkin koko matkan. Siinähän kävi niin, että 16 kepistä löytyi tasan yksi. Kumpikaan koira ei tuntunut löytävän jälkeä ollenkaan ja Sinni vaan sattumalta osui yhteen keppiin jäljen loppupuolella. Kumpikin kyllä lähti innoissaan hommiin ja haisteli kovasti, mutta taisivat haistella enemmän sitä peltoa kuin mun jälkiä...

Onnistuneen jälkireissun kruunasi runsas vesisade, tallustimme kotiin aivan tolkuttoman märkinä. Jos vaikka seuraavalla kerralla tekisi ensin parit ilmaisutreenit ennen varsinaisia hommia. Ja merkkaisi jäljen jotenkin itselleen.