Kylläpä sainkin Sinnin kauneudenhoidon saatettua loppuun. Sillon torstaina vielä selvitin turkin. Huomasin, että sen voisi tehdä mukavastikin. Jos alusta asti opettaisi koiran rentoutumaan operaatioon ja sitten itsekin malttaisi edetä rauhassa ja repimättä. Oma taktiikkani on vaan ollut hoitaa homma mahdollisimman nopeasti, vaikka sitten välillä repien, kun ei me siitä kuitenkaan kumpikaan tykätä. Nyt kun yritin vakuuttaa Sinnille, että jos vaan makaa ihan rauhassa niin käsittelen ihan kiltisti, niin ei ihan mennyt läpi...
Yritin kuitenkin sitkeästi ja suhteellisen kivuttomasti saatiin turkki käytyä läpi. Kyllä tuo oli pahemmin takussa kuin jollain edellisellä kerralla. Ihan kuin olisi nyt niin huonossa kunnossa karva, että ei se voisikaan selvänä pysyä. Voi kun nyt muistaisi missä vaiheessa se hyvä kunto oli, millä ruualla silloin on oltu..? Varmasti paremmin voiva karva olisi muutenkin toimivampi ja näin märkään aikaan hyvä turkki on kullan arvoinen.
Operaation viimeinen vaihe sai paikkansa perjantaina päivällä. Nyt en ollut tulokseen niin tyytyväinen kuin viimeksi. Ihan tasaista ja siistiä jälkeä kyllä tuli, mutta ne pumin muodot ei löytyneet. Jätin korvat ja hännän koskematta niin ainakin ne nyt tuovat ilmettä. Oli vaan pakko ottaa pois kaikki se kuiva ja hapsottava latva ja niinpä esim jalat on ihan tikut nyt. Eipä se esiin tullut karva sen vahvempaa ole, mutta näyttää edes tiiviimmältä kun on tasainen. Jännä muuten, että tuo ruoka mitä nyt syö, mainostaa kyljessään nimenomaan turkin hyvinvointia...
Jeppis, turkkihommia oli siinä taas vähäksi aikaa. Sitten oli suuntana Ojanko. Eilisen aktiviteetit oli ilmeisesti olleet kummankin mielestä jotenkin riittämättömät, sen sorttista oli meno. Mentiin pitkin metsiä kun toivoin, että maailman tutkistelu veisi energiaa. Silti oli pakko kutsua Hopun leikityspartio apuun, että kakara saisi oikein kunnolla revitellä. Onneksemme Marjo oli hollilla ja saatiin Tuike hoitamaan tehtävä! Kyllä oli ihanaa pitkästä aikaa kaahata kahjona toisen ihan samanmielisen kanssa! Ihanat hiekkakasat kutsuivat ja kaksi valkoista salamaa kiisi ja paini sydämensä kyllyydestä. Lopussa tämä mun salama oli kyllä muuttunut aika harmaaksi... Välissä haettiin Kiusakin mukaan jengiin ja Hoppu oli vallan mielissään äidin näkemisestä.
Sinnin ylienergiaa hoitelin ennen Marjon saapumista. Tarkoitus oli kehitellä meidän lähtörituaalia. Siinä kun ei namilla saa pelata, mutta lelulla saisi kun on tuo ihana remmi. Ajattelin siis ottaa sivulle tuloa ja palkata lelulla. Vaan eihän siitä mitään tullut. Lelu kiihdyttää ja kiihtyneenä Sinni ei kykene tulemaan sivulle. Ei millään. Se välttää mua kun epäilee mun yrittävän pakottaa rauhottumaan. Otin sen remmiin ja yritin sillä ohjata, mutta ei silti onnistunut. Sivu-käsky on aika vahva kun mieli on oikea ja tarjoaa sitä hyvin mielellään ja tiiviisti, mutta kiihtyneenä ollaan ihan toisessa maailmassa. Tämä taitaa nyt olla aika umpikuja. Millä mä sen nyt saan aikaan, että alkaa kiihtyneenä hakea kiinni muhun? Ei taida olla mahdollista.
Jälkeenpäin mietittynä taidan taipua siihen, että vien Sinnin sylissä lähtöön ja länttään vaan paikoilleen istumaan. Niin se ei pääsisi kiihdyttämään itseään ollenkaan. Siitä pitäisi vaan päästä lähtemään sitten äärimmäisen rauhallisena ja varmana siitä, että Sinni istuu kun kerran minä käskin. Mitään vaihtoehtoa ei ole. Täytyy testata ja kehitellä tätä nyt vielä.
Turhauttavan Sivu-leikki-yrittämisen jälkeen mentiin tekemään eri keinuja ja renkaita. Ei nyt kaikkia käyty, mutta ihan kivasti silti. Renkaasta löytää kyllä oikean läven jos keskittyy, ekalla kerralla ei tainnut keskittyä millään renkaalla... Seuraavilla kerroilla meni oikein mistä kulmasta vaan. Eihän tommonen vastaa ratatilannetta ollenkaan niin liekö tosta nyt hyötyä.
Keinut tein hetsaamalla lähetyksen. Puski kyllä hyvin aina lähetyksessä, mutta silti hidasti lopussa. Teki siis kaikki ihan reippaasti, eikä tosiaan alkanut siihen pelleilyyn mitä viimeksi Lahdessa. Olisi kiva päästä johonkin vieraaseen paikkaan vielä testaamaan, oliko pelleily kiinni kyseisestä esteestä, uudesta paikasta vai mistä.
Tänään lauantaina käytiin Ojangossa kiertämässä lenkki ihanassa räntäsateessa taas. Ennen ja jälkeen lenkin leikittiin Hoppulin kanssa tyhjällä puolella. Päämääränä oli saada loput kulmurit irti. Puoliksi onnistuttiinkin, se enemmän heilunut lähti irti. Toinenkin heiluu nyt mielestäni enemmän.
Sinni ei tehnyt mitään kentällä. Hän oli jo kunnostautunut lenkillä esittäen sellasta jänisjahtia, että olisi moni metsästäjä kateellinen. (En kyllä yhtään tiedä mitä oikea ja hyvä jäniskoira olisi tehnyt...) Etsi ja nosti jänön ja pian kauniit ajohaukut kajahti ja Sinni kiisi ihan älytöntä vauhtia. Äkkiä jänö taisi hukkua ja turhan pian Sinni varmaan luovutti etsimisen, mutta alku oli vakuuttava :) Mun näkökulmasta se oli ihan tarpeeksi hienoa jänistyöskentelyä. Ei tarvita yhtään enempää kiitos. Niin ja oikeesti se taisi olla rusakko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti