On rankkaa olla niin äänekäs

Takana tiivis treenivuorokausi. Nyt on kaksi koiraa aivan kanttuvei.

Eilen käytiin Sinnin kanssa pyöräilemässä. Se oli hirveä retki. Sinni oli ihan kiltti ja juoksi hienosti, selkä venyi taas kilometrin. Mutta uudenkarhea Ponini kärsi jostain lastentaudeista. Sain tolla reilu 4km matkalla laittaa ketjut uusiksi ainakin 10 kertaa. Eikä se polkeminen ketjujen toimiessakaan nautintoa ollut kun vaihteet naksui ihan koko ajan. Jos olisi ollut oikein fiksu, olisi hoitanut ongelman heti kun alkoi naksumaan vähänkin, eli pari lenkkiä sitten. Mutta minä en ole fiksu. No hoidetaan sitten joskus... Toivottavasti ei ole jo koko vaihteisto rämänä.

Lenkin jälkeen toivuttiin tovi ja sitten pakattiin auto kohti Lahtea. Luvassa oli myöhäiset iltatreenit ja aikaiset aamutreenit. Vähän huonosti houkuttelevalta kuulostaa ajatus näin jälkikäteen, mutta tuolloin se oli vielä tosi hyvä idea.

Iltatreenit vielä meni ihan ok. Sinnin ekalla kiekalla neuvoteltiin ensin pitkään ja hartaasti lähtöön rauhottumisesta ja sen jälkeen kontaktille pysähtymisestä. Kumpikin huusi niin lujaa kun lähtee ja silti tuntui, että harmi kun ei lähde enempää ääntä... Tarpeeksi huudettuamme tehtiin näytösluontoisesti huikaisevia takaakiertoja.

Toka huki meni takanaleikkaamiseen. Ei ollut ihan helppoa se. Vaati pimputtelumaisen otteen ennenkun alkoi löytymään. Käytännössä siis täytyy itse ihan pysähtyä ja miettiä tarkkaan mitä oikein tekee kaikilla raajoillaan. Kyllähän noi palkkaihmisellä auttamalla menee, mutta se ei yhtään auta siihen mitä sitten tositilanteessa tapahtuu. Tärkeintä taitaa kuitenkin olla mun oppia tekemään oikeita asioita koska Sinni joka tapauksessa seuraa vaan mun liikettä, ei todellakaan kuuntele käskyjä tai etsi esteitä.

Myös Hoppu teki takaaleikkausta. Hänelle se on paljon helpompaa. Ihan Sinnin vastakohta siinä miten haluaa lähteä pitkille laajoille kaarille ja keskittyä kaikkeen mitä löytyy muualta kuin multa. Nyt tuli jo aika kiltisti kupilta mun luo takaisin ilman remmiä. Hirmu tarkkaan ei kuitenkaan jaksanut kuunnella mihin oli tarkoitus lähteä uuteen harjotukseen. Lähti siis vähän sinne sun tänne kun annoin vihjeen lähteä liikkeelle. Putket esimerkiksi oli kivempi kiertää ulkokautta. Ja sitten kun niitä palkattiin yksittäin, niin niitä alkoi löytyä ties mistä... Mutta pääasia että oli kivaa ja meni lujaa :)

Hopun toinen kiekka tehtiin puomia. Nyt oli jo oikein mallikasta etenemistä kontaktille. Ei kovin korkealta ja palkka piti olla ihan lähellä, muuten luiskahti yli. Tosi varmasti ja riemulla teki, ihana lapsi!

Aamulla oli vähän kankea päästä hallille. Puolet treeniajasta kerkesi valua ohi ennen kun selvittiin treenaamaan, mutta selvittiin kuitenkin!

Sitten ei ollutkaan ihan selvää mitä tapahtui. Rakenneltiin ihan ok rata ja piti Sinnin kanssa tehdä se. Sinni lähtöön ja menoksi. Meno tyssäsi ihan täysin kepeille. Ei ollut mitenkään vaikea kulma tai muutenkaan outoa, mutta ei vaan kerta kaikkiaan saatu niitä tehtyä. Ei millään. Pääasiassa ongelma oli lopetus, Sinni ei millään olisi tehnyt keppejä loppuun asti. Mitä enemmän yritettiin, sitä huonommin meni. Ei onnistunut minkäänlainen rauhottaminen, ei mikään.

Siinä kohtaa oli parempi lopettaa. Jäi vain epäselvä olo, ei me Sinnin kanssa pystytä tähän. Sen pää heittää niin isoa kieppiä, että mulla ei ole siihen mitään sanottavaa. Sinni ei itse hallitse päätään, enkä mä osaa auttaa. Onko niistä lähtökohdista järkevää tehdä yhtään mitään?

Hoppu teki taas kivaa ohjausjuttua. Riemulla kaahasi isoja kaariaan välillä ihan oikeitakin reittejä. Täytyisi ehdottomasti nyt vaan miettiä käskyt uusiksi. Ei se mitenkään voi hyppykäsky olla HYP kun huutelen siellä myös Hop vähän joka välissä. Rankkaa vaan päättää mitä ottaisi tilalle kun kymmenen vuotta on huutanut HYPpyä. Ja mikä se olisi lyhyen hypyn käsky.. Tätä täytyy tuumia parinkin yön yli. Mutta seuraavan kerran kun treenaamaan mennään täytyy asia olla päätetty.

Hoppu kerkisi vielä toisen kerran kentälle. Taas tehtiin puomia. Nyt päästiin jo pidentämään matkaa selvästi. Varovasti piti silti edetä matkan pidentämisessä tai vauhti kiihtyi ihan hallitsemattomaksi eikä höpsö otus mitenkään saanut pysäytettyä oikeaan paikkaan. Hirmu hauskaa sillä oli koko ajan ja niin oli siis myös ihmisillä sen kanssa treenatessa.

Hoppu oli niin tehokas, että päätettiin antaa Sinnillekin vielä mahdollisuus. Tehtiin niitä keppejä nyt loppupalkalla. Nyt sujui kyllä loppu oikein hyvin kunhan sisään pääsi. Sinni oikein tosissaan keskittyi siellä lopussa. Sisäänkin kyllä osasi ihan hyvin kunhan lähetys onnistui, mutta se lähettäminen ei ollut kovin helppoa. Hän huusi niin lujaa ja hyppi vaan jaloissa eikä olisi ottanut mitään ohjeita vastaan. Lopussa oli jo ihan täysin loppu, melkein raahautui kepit loppuun, mutta huutoa ei silti voi vähentää tai ohjeita alkaa kuunnella yhtään paremmin, päinvastoin.

Loppulenkki nautiskeltiin loistavassa säässä, hienoissa maastoissa ja hyvässä seurassa. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sinnikin on kuitenkin terve ja suhteellisen onnellinen nyt. Sen pää keittää vaan ilosta. Ilo on hyvä juttu, vaikka sitä olisikin tavallaan liikaa.