Aika juoksee ohi ja vaikea edes muistaa mitä on tapahtunut kirjoittamattomalla ajalla. Ainakin on käyty juoksemassa ke, to, la. Lenkit on jo reilu 40 min ja Sinni ravaa suurimman osan. Hinausköydet alkaa osoittaa kertakäyttöisyytensä rajat ja ovat venähtäneet selvästi. Kahdeksasta kasassa pitävästä kuminauhasta on kummassakin jo puolet poikki. Enää ei voi koira tulla kovin lähelle ilman, että tallon naruja. Tulee aika kalliiksi jos kahden viikon välein pitää uusia, pitää jatkaa täydellisen vetonarun etsintää.
Keskiviikkona ei kai muuta tehty, saatettiin naksutella illalla.
Torstaina oli Lahti-päivä. Vaikka tosiasiassa se oli enemmän Vierumäki-päivä. Vietettiin enemmän aikaa keskittymällä harrastamisen teoriapuoleen kuin itse tekemiseen. Tulipahan tehtyä todella pikaiset nälänkasvatustreenit. Sinni teki vähän rataa. Lähdöt oli pakon edessä nopeat ja hyvät. Tyyppi kaahasi superirtoavasti ja oli oikein hauska. Hyppytekniikkaa pitäisi todentotta päästä jo tekemään. Nyt radalla oli hypättävänä ainoastaa muuri ja se olikin kokoajan hajalla.
Hoppu teki vain puomia. Se meni ihan hyvin, aika peruspullaa alkaa olemaan, mutta hyvä kun saadaan tehtyä huolella pohja.
Perjantai oli uimapäivä. Sinni pääsi mukaan, koska ei vuoda enää. Uiskenneltiin koko rahalla, lopussa molemmat oli jo ihan kypsiä lopettamaan.
Perjantain piti olla pyhitetty vain uinnille, mutta iltasella Hoppu alkoi olla jo niin virtainen, että otin sen mukaan kun lähdin vetämään treenejä. Pikkuneiti sai odottaa radan reunalla koko treenien ajan, autossa olisi ollut kovin kalsa yksin olla. Aika tyly oli kyllä olla siellä seinässäkin. Onneksi mulla on niin kivoja ja kilttejä ryhmäläisiä, että lapsen odotteluopetuksesta huolehdittiin. Erityisesti Marjon toimesta, kiitos vain! Melko siististi se odottelu sujui. Välillä kuului kiljahtelua, mutta pääasiassa siellä näkyi vaan rauhalliset korvankärjet väliaidan takana.
Hienosta odottelusta sai palkaksi tulla leikkimään treenien jälkeen. Leikki sujui ja meillä oli kovin mukavaa, Hoppu on <3.
Lauantaina ei juoksulenkin lisäksi tehty muuta kuin käytiin useasti pikkulenkillä. Erityisesti illalla. Ja silti jo neljäntenä yönä peräkkäin, löytyi pissat aamulla. Hoppu oli melkein viikon ihan sisäsiisti, mutta nyt se on alkanut tehdä ne yhdet pissat joskus aamuyöllä. Lirit on siis ihan kuivat jo aamulla, eli sen täytyy tehdä ne ihan pari tuntia nukkumaanmenon ja siis vikan pissatuksen jälkeen. Yöllä ei kai vaan viitsi pidättää. Täytyy kohta harkita sitä häkkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti