Myrskyvaroitus

Olipahan retki! Sain kaiken mitä odotin ja vielä moninkertaisena. Onneksi odotin vain hyviä asioita! Olisi ollut helvetillinen reissu pessimistille. Toisissa asioissa kohtuus olisi kuitenkin ollut kohdallaan, kyllä ilosetkin asiat kääntyvät väärinpäin jos annostelu menee överiksi. Tästä pahoittelut reissutovereille.

Sinnin ensimmäinen kisaretki ihan oikeana kisakoirana alkoi perjantaiaamuna. Mukavan varhain kiiruhdettiin ulos, Sinni oli riemuissaan kun kuuli tutun mölyn eteemme pysähtyvästä autosta. Sinne vaan pakkauduttiin mukaan ja fiilis oli huikea, viimeinkin tässä!

Matkalla Turkuun pysähdyttiin ulkoiluttamaan koirat ennen laivamatkaa. Siinä kohtaa Sinni järkyttyi. Pimeässä se sinkoutui ulos häkistään huutamaan olemisen riemuaan kun se yhtäkkiä törmäsi ihan outoon otukseen! Hevosen kokoinen valkoinenpaimenkoira loikki siellä muun porukan seassa ihan kuin olisi kuulunut sinne! Onnekseen se tajusi esittää ystävällistä ja välinpitämätöntä Sinniä kohtaan niin selvisi vain huudolla. Muutenhan Sinnin olisi pitänyt häätää se kokonaan jengistä. Aika törkeää, ylivoimaisesti seurueen pienin ja heiveröisin joutuu näin vastuulliseen rooliin.

Tolkun naisena Sinni kuitenkin pystyi keskittymään välillä myös tarpeiden tekoon ja matka saattoi jatkua kohti seuraavaa jännittävää etappia. Koska mukana oli vain äärimmäisen äänekkään automatkustuksen kannattajia, oli hiukan epävarma olo tsekkautua sisään laivaan. Kuulisimmeko mölyn alta mitään virkailijan puheesta ja miten asiat näin hoituisivat? Tilanne sujui kaikkien kauhukuvien vastaisesti. Mölytoosat pysyivät hiljaa kun suut pidettiin kiireisenä nappuloita mussuttaen. Harmi kun ei ole aina nappula-automaattia käytettävissä hidastuksissa, käännöksissä, pysähdyksissä, auton sammuttamisen hetkellä...

Sitten ajettiin laivaan ja onneksi päästiin tasaiselle osuudelle, olisi ollut hirveää jättää koirat autoon, joka on 45 asteen kulmassa mäessä. Sinne he nyt jäivät lepäämään ja me mentiin nukkumaan omaan tunkkaiseen hyttiimme. Ja okei, käytiin me buffetissakin, mutta sitä ei kerrota koirille.

Perillä Maarianhaminassa lähdettiin heti etsimään valloittamattomia metsiä samottaviksi. Ihan ei sellaista löytynyt, mutta ihan rauhassa saatiin silti eläväisen seurueemme kera temmeltää. Sinnillä oli edelleen todella paha paikka kestää Leevi-valkkaria. Onneksi Leevi oli tosi fiksu ja antoi kärpäsen pörrätä ympärillään. Lenkin lopussa Sinni jo pystyi katsomaan Leeviin haukkumatta ja jopa kulkemaan sen ohi hyökkäämättä.

Hotellissa Sinnille oli jo pakko vähän kertoa, että sen ei tarvitse vahtia Leevin jokaista liikettä. Mutta sitten yö meni ihan mukavasti juustoherkuttelun ja maailmanparannuksen uuvuttamana.

Ja niin koitti suuri päivä! Heräsimme siihen virkeinä ja intoa täynnä. Meillä ei ollut mitään jännitettävää koska tämän päivän saapuminen oli se suurin voitto. Nyt vaan nautitaan, me päästään Sinnin kanssa ihan oikeasti ihan oikeisiin kisoihin!! Olimme paikalla ajoissa ja Sinni pääsi heti mittaukseen. Tuomari kokeili ensin minimittaa ja olisi pitänyt olla vaan hiljaa, ehkä Sinni olisikin ollut mini ellen olisi kiirehtinyt oikaisemaan... Medihän siitä tietysti tuomioksi tuli: 38,5 cm.

Siitä sitten kunnollisesti lämmittelemään ja tutustumaan rataan. Rata oli kiva. Vuoroa odotellessa keskityttiin rauhottumaan ja onnistuttiin oikein hyvin. Niin hyvin, että repimisremmi ei enää kiinnostanut ollenkaan, ankkaa olisi vaan pitänyt saada. Radalle tepastellessa oltiin molemmat selkeitä ja rauhallisia, tiedettiin tasan tarkkaan mitä piti tehdä.

Jotenkin kummasti se varmuus silti karisi jo tokan esteen kohdalla... Meikä alkoi sähläämään. Siitähän Sinnikin tietysti sekosi ja meno muuttui kaoottiseksi. Silti tehtiin hieno A. Kepeille oli vaikea päästä sisään kun niille tultiin putkesta, mutta kun oli sisään päästy niin pomminvarmasti mentiin loppuun. Sen jälkeen Sinni teki selväksi mielipiteensä kisakorkeista hypyistä, niitä ei kuulu hänen vielä hypätä. Saatiin se hyppy lopulta ylitettyä ja sen jälkeen Sinni taas tsemppasi ja keskittyi hienosti renkaaseen. Siihen loppui maltti sitten ja taas keskusteltiin kuuluuko hyppyjä hypätä ja sen jälkeen ihan muuten vaan kierroksilla selvitettiin, että kyllä puomille pitää mennä jos on käsketty. Puomin kontaktia ei kuitenkaan kuulemma tarvinnut tehdä ja siinä kohtaa minä kerroin, että ei tarvi tehdä sitten enää mitään.

Joku voisi sanoa, että meidän eka kisarata oli kauhea, mutta meidän mielestä se meni hienosti. Tehtiin upea hallittu lähtö, hieno A, kepit ja rengas. Vaikka kiehui, niin olisi voinut kiehua vielä pahemmin, sitä paitsi se kiehuminen johtui ohjaajan sähläämisestä. Sinni keskittyi upeasti niihin juttuihin missä minä en häirinnyt. Niin ja niistä hypyistä olen Sinnin kanssa samaa mieltä. En vaan ollut muistanut tätä asiaa. En siis todellakaan syytä Sinniä kielloista, on väärin vaatia siltä kokonaista rataa kisakorkeita hyppyjä kun se ei koskaan ole sellaista ennen tehnyt.

Tokallakin radalla ongelma oli hypyt ja huono ohjaus. Mutta Sinni taas hoiti upeasti kontaktit, myös keinun!! Lähtö, rengas ja kepitkin sujui uskomattoman hienosti. Voi että meijän Simppa on ihana!! Maailman liikuttavin pieni kilpailijakoira <3 Loppulenkillä väsynyt mutta onnellinen Simppa kesti jo Leeviäkin melko hyvin.

Meidän kisapäivä oli lenkkeineen ohi ennen puolta päivää ja lopun päivää keskityttiin katsomaan kolmosia ja kannustamaan Kiivua. Sinni oli tietysti mukana kannustamassa, nukkuen jaloissa tai sylissä. Joku saattoi ihmetellä miksi piti koiraa pitää vielä siinäkin mukana, mutta mulla on hyvä syy. Ensinnäkin väitän, että Sinni lepää paremmin siinä mun vahdittavana kuin häkissä, jossa sen pitää huutaa kaikille ohikulkijoille vaikka kuinka olisi häkki peitettynä. Toisekseen tämä meidän hengailu oli tärkeä osa mun unelmaa meidän ekasta kisapäivästä. Kun on yhdessä paiskittu töitä niin yhdessä myös rentoudutaan. Onhan sekin nautinto, että Sinni pystyy radan reunalla nukkumaan, ei ihan joka koira siihen kykene. Mun piskuinen hassu maskotti <3

Illalla oli kyllä todella uupunut Tintti, ei tarvinnut miettiä voiko niitä jättää Leevin kanssa vapaana hotelliin kun mentiin syömään. Oli muuten uskomattoman hyvät nacholautaset! Ja täyttävät, niiden jälkeen oli hyvä painua pehkuihin, ensimmäinen kisapäivämme oli nyt takana ja se oli juuri niin hieno kuin olin kuvitellut. Normaali koirakko olisi tietysti ollut näin tyytyväinen vain nolliin, mutta ei me. Me voitettiin itsemme niin monella tavalla, että se on paljon parempaa kuin tylsät nollat.

Seuraava aamu oli jo "vähän" kankeampi. Rankka reissu alkoi tuntua. Toiset ei kerinneet radalle ollenkaan ja minäkin kerkisin rataantutustumiseen kiertämään radan vain yhden kerran. Lämmittely ei ollut häävi ja ihan yhtä hyvin ei pystytty rauhottumaan ja keskittymään kuin eilen. Sinni olisi vielä repinyt remmiä vaikka kuinka eli sen rauha oli rikottavissa nanosekunnissa. Onneksi osasin itse olla aika cool, ehkä väsymys teki osansa... Kaikesta huolimatta tehtiin ihan yhtä hyvä rata kuin eiliset, hyvä lähtö, kontaktit keinuineen, kepit, kaikki hienosti. Hypyt oli edelleen hankalia, mutta se oli ihan kohtuullista. Sinni hoiti osansa omista lähtökohdistaan vähintään mielettömän hienosti!

Loppu päivä oli aika väsynyttä. Käytiin lenkillä ja Sinni liikkui oudosti. En tiennyt onko syy maahan ilmestyneessä lumessa vai yllättävässä pakkasessa vai yksinkertaisesti väsymyksessä. Kyllä sieltä välillä ihan mallikasta ravia tuli, joten en ollut kovin huolissani. Lenkin jälkeen autoon ja laivaan. Koirat jäi nukkumaan ja me mentiin viimeistelemään maailman parannus buffettiin.

Turussa taas pienoinen lenkki joka tällä kertaa oli Sinnin kannalta paljon rennompi. Nyt Leevi oli jo osa meitä, oikeastaan Sinnin mielestä ihan ok tyyppi. Sitten vielä loppurutistus kotia kohti. Järkyttävän väsyneinä, mutta vähintään yhtä onnellisina tultiin kotiin. Retki oli ollut hieno. Sinni oli antanut myrskyvaroituksen, ne kaikki asiat, mitkä olivat olleet ongelmia, olivat nyt menneet loistavasti. Nyt hypyt vaan taas takaisin työn alle ja sitten alkaa todellinen myräkkä :)

Toisenlaisen myrskyvaroituksen Sinni antoi vielä kotona. Kun ensin oli riemuittu kotiin tulemisesta, leikitty kaikki lelut läpi, syöty ruoka ja otettu ruuanjälkeishepulit niin oli aika rauhottua. Rauhallinen Sinni olikin aika pelottava. Se ontui operoitua jalkaa pahasti, ei varannut sille ja sänkyyn hyppääminen näytti vaaralliselta. Mentiin nukkumaan pelon sekaisin tuntein, mutta selvin suunnitelmin: huomenna mennään lääkäriin.

Maanantaina siis heti soitto Talviolle kun se viimein klo 12 tuli töihin. Vastaanotolle kolmeksi. Sinni liikkui ihan puhtaasti koko aamun enkä itse löytänyt jalasta mitään. Enpä toisaalta silloin polven revetessäkään kummempia itse löytänyt. Olen siis oppinut, että parempi viedä heti kunnon ammattilaisen arvioitavaksi kuin jäädä ihmettelemään.

Jalka tutkittiin rauhoituksessa ja mitään ei löytynyt. HUH! Polvi oli kuiva ja siihen saatiin tehokkaat aineet. Se ei kuitenkaan aiheuta ontumista. Ilmeisesti Sinni oli vaan niin tolkuttoman väsynyt ja rasittunut, että vanha vamma alkoi kolottamaan. Nyt otetaan vähän iisimmin ja jatketaan ihan normaalia elämää.

Normaaliin elämään kuuluu tietysti Hoppuli! Hän saapui kotiin illalla. Hakureissulla iloinen pentu pääsi leikkimään 10 viikkoisen malipennun kanssa. Olipa kivaa ja onpa ihanaa kun on taas koko jengi koossa. Nyt ei vähään aikaa enää erota toisistamme.