Repsahdin.

Addiktioni on huolestuttava. Edellisestä 15 kg säkistä 1/6 kulunu ja ostan uuden, yhtä ison. Huijaan itteäni ja pidän ton nyt autossa vähän aikaa. Mutta, siis, oishan se joskus pitäny ostaa joka tapauksessa, miksei nyt? ...

Toisen addiktioni täytin toissayönä kun tilasin nahkaiset Five fingersit. Ne oli ihan pakko saada jotta kausi jatkuisi pidempään. Toivottavasti nyt kanssa ovat sitten lämpimämmät ja kestävät kastumisen armollisemmin. Jos eivät ole niin sitten ostetaan taas seuraavat...jotkin.

Kolmas addiktio jalostui eilen tosi mainiosti. Tein narusta jotain parempaa kuin metsäremmit. Ne olikin oikeesti aika epäkäytännölliset, ei viitti käyttää yhtään jos on tiedossa että pitää kunnolla kulkea kiinni. Mutta Ojangossa on kyllä hyvät kun remmiä tarvii vaan parkkikselta ulos, lopun aikaa onkin sitten kaksi kättä kun narut häviää taskuun. Mutta siis se jalostus: tein Poppulille oikean remmin! Kolminkertasena eli letillä on just sopivan paksu ja silti kevyt ja letti rakenteena on tosi letkeä, joustaakin vähän. Tosi makea keltanen, kestävä ja hieno! Nyt naru on melkein jo kaikki kulunut, sain yhteensä kolme tarpeellista remmiä ja hintaa alle 5€.

Mun addiktiot on oikeesti tosi järkeviä, terveellisiä ja perusteltuja. Niin kun blogin kirjottaminen. Jos normaalimpiin blogitarinoihin sitten.

Eilen oli Simpan hyppypäivä. Alueelle oli tuotu joku jämäputki johon hain telineet ja viritin sen U:ksi sarjan päähän. Tarkotus oli tehdä putken kautta kaksi toistoa kerralla. Namikippo jäi siis selän taakse lähtöön. Tätä piti kovasti harjotella, Sinni ei käsittänyt yhtään miksi tekisi kiposta pois päin. Tai tekihän se aina hypyt, niin vahva on rutiini. Mutta sinne putkeen se meni vain kerran, sen ekan. Sen jälkeen ei ilmaseksi mennytkään enää. Putkeen meni kyllä hyvin kun se oli suorana ja kippo sen jälkeen. Ja sittenkin kun putki oli S:nä, eli kippo ei näkynyt. Mutta heti kun kippo siirtyi sinne selän taakse niin putki unohtui kokonaan. Se jopa kiersi putken ympäri kun jatkoin käskyttämistä.

Nojoo, menihän se sitten kun seisoin putken suulla. Näin tehtiin siis aika monta perussarjaa ja sen jälkeen sovelsin alastulotreenin kaksisuuntaiseksi. Siis okseri-hyppy-okseri. Kivasti meni, oli rennompi kuin eilen.

Sinnin jälkeen oli Hopun vuoro. Hän pääsi harjottelemaan leikkimistä ja juoksemaan suppuun vedettyjä keppejä. Siinä leikkimisessä on kyllä nyt joku juju mitä en hoksaa. Jotain teen väärin. Tuntuu jotenkin latistuvan kovin nopeasti eikä tosiaan halua tuoda mulle takasin. Ehkä yritän vaan liikaa. Mutta toisaalta leikkihalusta ei pitäisi olla puutetta, päinvastoin.

Treenien jälkeen käytiin lenkillä, jonka tarkotus oli olla aika tasanen, mutta vapaa leikin kannalta. Se tasasuus toteutui ehkä maaston kannalta, mutta muuten oli aika kivikkoista. Vaikka kello oli vähän, oli talviajan takia jo pimeää ja tämä yhtälö tarkottaa ylikansoitettuja valaistuja polkuja. Se tarkoittaa Sinnille paljon jännitystä. Jännittynyt Sinni taas ei ole kovin hyvä leikkijä. Jouduin koko ajan pelkäämään, että kohta napsahtaa joku paikka rikki. Ihan kammottavaa elämä loukkaantumisherkän koiran kanssa, vainoharhaisuus hiipii mieleen aina silloin kun pitäisi olla kivaa. Tästä lenkistä selvittiin kuitenkin vain yhdellä suurella säikähdyksellä: se olikin joku risu.

Tänään oli ravipäivä. Sinnillä oli kauhean kova vauhti, meni vähän väliä edellä. Tosin pikkusen taas vaikutti hämäryys eli vauhti ei ollut vain intoa vaan välillä myös paniikkia. Tai "paniikkia", sillä palautuu aina kyllä tosi nopeasti. Tai ehkä se jatkuva eteneminen auttaa palautumiseen, ei voi jäädä miettimään kun koko ajan pitää keskittyä jatkamaan matkaa. Yhtä kaikki, olin tosi yllättynyt kun silti lenkkiin meni ihan yhtä kauan kuin aina. Se on joka kerta tasan 30 min. Ehkä sitten vauhti vaikutti lujemmalta, koska ravi näytti hyvältä alusta asti, siis rentoa ja matkaa voittavaa. Yleensä alussa aina töpötellään. Ilmeisesti töpöttely on silti ihan yhtä nopeaa...

Hopulla ohjelmassa oli seikkailu paikallisiin puistoihin. Tällä kertaa löydettiin ihan oikeasti uusi juttu. Tuolla on joku erikoinen kivitaideteos, erikokoisia kiviä isossa ringissä maassa. Pienimmät jotain 20 cm ja isoimmat mun korkusia. Niiden päälle on tosi kiva kiipeillä. Nyt kiivettiin vaan pienempien päälle, niissäkin oli haastetta kun kaikki ei ole ihan pöytämäisen latteita päältä. Hauskaa tuossa on se, että haastetta riittää vielä pitkään, keksittiinpä kiva harrastus!

Saman puiston toisessa päässä oli ne tutut puut. Nyt oli lelukin mukana ja kierreltiin jo aika hienosti. Taas vaan leikki sujui niin nihkeästi, että lopetettiin aika lyhyeen.

Oli tosi kivat puuhat tänään molemmilla, juuri sopivat niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Sinni sai selälle arvokasta hyvää ravia ja päälle mukavaa yksinkertasta, mutta reilulla tavalla vaativaa puuhaa. Hoppuli sai monipuolista mutta pennun tahtista puuhaa päälle ja kropalle. Hopun kanssa on niin ihanaa kiertää tuolla "kaupungilla" kun ei tarvi koko ajan olla silmät selässä, mistä tulee mitäkin pelottavaa. Se huomaa kyllä kaikenlaista, muttei reagoi mitenkään tarpeettomasti ja siihen saa kontaktin koko ajan. Sinni kanssa ei voi katsoa edes kelloa tarkistamatta ensin ympäristöä, ettei näy mitään kulmaa, jonka takaa voi tulla joku yhtäkkiä. Siis ihan oikeasti tajusin tarkistavani ympäristön ennen kun kaivoin puhelimen esiin.

Tarkennukseksi vielä kuitenkin: Kirjaan nyt ylös aika paljon näitä Sinnin ja Hopun eroja. Sille faktalle en voi mitään, että järjestään ne on Hopun eduksi. Ne on silti yksittäisiä asioita. Ne ei vähennä yhtään sen kokonaisuuden arvoa, jonka nimi on Sinni. Sinni on ihana, mun hullu. Täytyy mulla hullulla olla oma peili. Hoppu on jotain muuta, ehkä egobuusteri. Kukapa ei egobuustia kaipaisi, mutta ilman peiliä elämä käy ulkopuoliseksi, sitä hävittää itsensä ;)

Sinnin kunto-ohjelma

Tämä vaatii nyt ihan oman postauksensa. Sinnin pitäminen kunnossa kun vaatii ihan oman paneutumisensa. Olin kyllä paneutunut siihen jo pitkään ja se alkoi olla aika rutiininomaista, mutta sitten tuli Hoppu ja rutiinit hajosi. Ne rutiinit perustui lähinnä fiilikseen ja päivän kunnon tarkkailuun, ei mitään kovin tarkkaa ohjelmaa. Nyt se ei enää silti toimi, koska päivän aktiviteeteissa on otettava huomioon muitakin tarpeita kuin vain Sinnin kropan tila.

Joten ryhdytään järjestelmälliseksi, epäjärjestelmälliselle ihmiselle se tarkoittaa sitä ainoaa järjestelmää minkä osaa: listoja!

Törpön viikkoon

-pitää sisältyä ravia vähintään 2 kertaa, kahtena ravipäivänä ei mitään repivää vaan ovat ikäänkuin lepopäiviä, jos ravia on yli tuon kahden niin silloin saa tehdä mitä lystää, kunhan se kaksi päivää on sitä leporavia

-pitää sisältyä hyppytekniikkaa tasan 2 kertaa, jotka sisältää kolme harjotusta kuudella toistolla,
1. perussarja
2. alastulo tai setpoint tai korkeus tai etäisyys
3. korkeus tai etäisyys tai kaarre tai pitkä sarja
niiden kanssa saa tehdä yksittäisiä estetreenejä ja järkevää pimputusta, ei siis mitään päätöntä repimistä vaan hallittua ja maltillista (sepä helppoa Sinnin kanssa)

-muut kun leporavipäivät saa lenkkeillä normaalisti ja myös agilityä tehdä miten hyvältä tuntuu kunhan hyppytekniikat tulee hoidettua

Periaatteessa tuntuu, että joka toinen päivä olisi parempi olla leikkimättä. En vaan tiedä miten tämän toteuttaisin, joten ehkä nyt on parempi antaa mennä vaan ja luottaa ravin ja hyppytekniikan parantavaan vaikutukseen.

Sinni on nyt kuitenkin ihan kunnossa, pystyy ja jaksaa liikkua ihan hyvin oikeinpäin. Mutta niitä perusongelmia ei mikään superkuntokaan poista. Jos selkä jännittyy niin kintereet suoristuu ja silloin on vaarassa taas kaikki nivelet. Selkä siis vaan pitää saada pysymään oikeinpäin. Selkää ja sen kautta oikeaa liikkumista pitää koko ajan pitää silmällä ja vahvistaa. Ei saa väsyttää liikaa ja varsinkaan päästää silloin riehumaan, mutta silti pitää liikkua paljon ja monipuolisesti, että vahvistuu.

Nuo kintereet on mukana toki silloinkin, kun selkä on oikeinpäin ja aina on riski, että käy niin kuin vuosi sitten. Ei silloin ollut mitenkään erityisen väsy vaan tuhatta ja sataa leikkien kaahatessa saattaa kinner mennä vahingossa väärinpäin. Näitä en kuitenkaan ala varomaan, jos kroppa näyttää hyvältä niin saa tehdä ihan mitä haluaa. Yritän pitää selän kunnossa ja antaa Sinnin nauttia elämästä, vauhdista ja kavereista. Turhahan sitä on jumpata kroppaa jos siitä ei sitten saa nauttia.

Välähdys!!

Sunnuntai ei ollut siivouspäivä vaan vielä parempaa: kauneuspäivä! Ikivanha harjapussukka esiin ja hommiin. Kun olin asetellut kylppäriin hyvän trimmaamon niin Sinni jo tiesi ettei halua tulla sinne. Niinpä otin käsittelyyn ensin ennakkoluulottoman Hoppulin. Häntä vaan harjattiin yrittäen saalistaa irtokarvoja. Kyllä niitä vähän irtosi ja kokemus oli uhrillekin ihan positiivinen. Eihän tommosen takuttoman karvan harjaaminen mitenkään inhaa ole.

Sitten Sinni. Häntä en harjannut ollenkaan vaan suoraan saksilla kimppuun! Aika suurpiirteisesti ryhdyin hommiin, mutta parin minuutin päästä olin jo yllättynyt. Ei se niin pahalta näyttänytkään, vaikka itse sanonkin. Lähdettiin ulos puistelemaan karvat pois ja viimeistelemään homma. Vielä ulkonakin ihmettelin näkyä, se on ihan oikeesti melko siisti ja ihan pumin näköinen. Aika tasasta jälkeä tuli avaamattomaan turkkiin. Kai sitä vaan on jotain taitoa jäänyt kahdeksasta vuodesta puudelin kanssa. Harmi vaan kun pumin pää trimmataan vähän erilailla kuin villakoiralla.. Siinä kohtaa kaipaisi  suuntaviivoja. Mutta aika lähelle tuo on nytkin.

Kauneudenhoidon jälkeen lähdettiin Ojankoon. Sinni ei tänään vielä fyssarin jäljiltä päässyt treeneihin vaan tehtiin hyppytekniikkaa. Perussarjaa 15 cm rimoilla 6 kertaa. Jotenkin ei näyttänyt ihan rennolta, ihan kuin ei olisi mahtunut väleihin. Ensimmäinen ajatus oli nostaa rimoja tai pidentää väliä, mutta se olisi huijaamista, noilla se on ennenkin mennyt ihan hienosti, ehkä vaan oli liikaa virtaa. Tehtiin vielä 3x alastulotreeni= okseri 5jalkaa pysty. Ihan samalta näytti. Ei siis mitenkään älyttömän huono, mutta jotain mätää.

Loppulenkille otin Hopun mukaan kun tuumin, että sen täytyy päästä kuitenki johonkin ennen treenejä. VIRHE. Jos on tarkotus tehdä rento ravilenkki, niin älä ota autossa odottanutta pentua mukaan. Varsinkin kun itse ravilenkkeilijä on myös pikkusen täynnä virtaa. Aikani komennettuani ja tuskailtuani totesin, että helpoimmalla pääsee kun pitää Hopun kiinni ja komentaa Sinniä pysymään edellä. Ei se silti häävi lenkki ollut...

Täytyy tosiaan vähän päivittää näitä Sinnin jumppaussysteemejä taas. Tuumasin, että viikossa pitää kaksi kertaa olla hyppytekniikkaa ja kaksi ravia. Hyppytekniikan ohella voi tehdä muitakin yksittäisiä esteitä, mutta ei rataa. Ravipäivinä saa tehdä hyppytekniikkaa, mutta ei muuta. Rataa/pimputusta saa tehdä kahtena päivänä plus treeneissä. Mullahan loppuu päivät kesken!

Alkulenkin ennen treenejä pitää olla aina rento, eli ei Hoppua jos ei voi olla leikkimättä. Muutenkin lenkillä pitää olla vähän lämmennyt ennen kun leikki alkaa. Ainakin kaksi päivää viikossa on ilman Hopun ulkoleikkiseuraa. Joten siis Hopulla kahtenä päivänä yksityislenkki. Mitenkähän pysyn itsekään selvillä näistä...

Hopun treeneissä taas tasapainoiltiin. Sitten tehtiin kontakteja. Vielä ei ole tehty pohjia joten vähän suurpiirteistähän tuo oli, mutta ei siitä mitään haittaa ole. Lopuksi tehtiin keppejä. Tein nyt dramaattisen päätöksen opettaa ne kujalla. Perustelut: Metodeissa en usko fiksulla koiralla olevan eroa, ihan yhtä hyvät kepit tulee molemmilla. Pentu ei vielä pitkään aikaan saa alkaa varsinaisesti pujottelemaan, joten 2by2 on turhan tehokas toistaiseksi. Kujalla sen sijaan voidaan tehdä kulmia jo nyt. Ja kun sitä kujaa joka tapauksessa joka viikko treeneissä tehdään, niin siinäpä sitä pikkuhiljaa opiskellaan. Lisäksi saan nyt noi kepit pois autosta!

Treenien jälkeen Hopulla oli leikkituokio puolisiskonsa kanssa. Sisko oli reipastunut viime viikosta, mutta Hoppu oli vähän ilkeä siskopuoli eikä leikki oikein lähtenyt. Hoppua ei kiinnostanut, ja sitten jos kiinnosti niin asettui vain toisen päälle ja myöhemmin jo komensikin rähisten, aikamoista käytöstä!

Totesin sitten, että täytyy ottaa äiskä ja lähteä purkamaan neidin leikkitarvetta kun ei nyt leikit muuten onnistu. Sinnin kanssa ei saa ja Mistyn kanssa ei halunnut. Kiusan kanssa ei kyllä myöskään onnannut, äiskä ei viitsi leikkiä kun tietää runnovansa lapsen heti jos kunnolla vauhtiin pääsee. Hoppu silti hepuloitsi onnellisena äitin ympärillä ja ehkä siinä jotain patoumia purettiin.

Lenkin jälkeen tuumasin, että kai tämä lämmittely täytyy nyt Kiusan kanssa hyödyntää. Niinpä me mentiin tekemään vähän agilityä. Ja niin me tehtiin, oikeeta Agilityä. Kiusa oli ihana! Irtosi ja teki täysillä ja täydellisesti!! Ei purrut mua yhtään, piti jalat maassa niissä tilanteissa missä ennen puri. Kontaktit oli täydellisiä, oi ja voi. Lopussa tehtiin yksi lähtökin, ensin oli ihan kuin ei taas yhtään ymmärtäisi, lähti samantien mukaan. Mutta enempiä miettimättä nappasin kraivelista ja johan jäi hienosti.

Mutta kyllä olikin sitten hienoa! Kiusalla on kaikki taidot ja edellytykset uskomattoman upeaan agilityyn, ne on kaikki nyt heti käytettävissä, ei tarvi kun vaan alkaa tekemään. Kieltämättä alkoi kutkuttaa, pakko päästä Kiukkulin kanssa puuhaamaan taas. Hän on vaan niin hieno ja ihana, ihan mieletön otus kaikin puolin.