Hoppu aloitti juoksun!

Maanantaina käytiin juoksemassa raskaampi lenkki loskassa. Ei meitä muuten haittaa, mutta mun vauhti on taas niin hidasta, että kummaltakin tulee peitsausta aika herkästi.

Tiistaina kierrettiin ihanassa auringossa normilenkki lumisessa metsässä. Kyllä lumi vaan rajottaa juoksemista, vaikka olisi vaan tuo 10 cm. Heti on enemmän asemasotahuutoa ja vähemmän hiljaista kaahausta. Juoksemisen lisäämiseksi kehitin hienon kolmen kepin leikin. Kummallekin heitettiin vuorollaan keppiä ja toivat edellisen mulle vaihtoon. Olivat hienosti hiljaa kunhan itse maltoin vaatia Sinnin hiljaiseksi ennen heittoa. On vissiin treenattu sitä ennenkin ja tarjosi sitä ihan itse.

Keskiviikkona mentiin pitkästä aikaa isoon altaaseen uimaretkelle. Olipa se tosi iso! Ja se oli ihanaa! Koirat oli vedessä huomattavasti enemmän. Eihän Hoppu pienessäkään altaassa reunalle asti usein tule, mutta käy rampilla ponnistamassa paljon enemmän kuin nyt kävi. Sinni meni veteen paljon kivuttomammin kuin Helsingissä, onko syy kasvattajamamman läsnäolon voima vai joku muu mieltymys? En tiedä, siitä ei ainakaan voi olla kyse, että olisi jotenkin kevyempää fyysisesti, kun nimenomaan päinvastoin se menee.

Hyvinkäältä jatkettiin Lahteen. Safi paljasti alkulenkillä Hopun tilan. Astunut uros ei erehdy, nuori neiti on aikuinen nyt. Pöksyjen askarteluun siis.

Tehtiin ekana Sinnin kanssa simppeliä etenevää rataa. Piti siis tosiaan liikkua suoraan ja jatkaa mun edellekin, hakien nenän edestä esteitä. Ei ole Sinnin pala kakkua. Jokaista väliä sai työstää erikseen. Lopussa kuitenkin työvoittona saatiin koko rata hienosti ja täysiä tehtyä.

Tässä kohtaa Hoppu meni sitten Sinnistä ohi agilityssä. Tehtiin samaa rataa ja Hoppu meni sen huomattavasti nopeammin ja sujuvammin oikein. Täytyy ottaa toki huomioon, että Hoppu on tyyppinä muutenkin ollut koko ajan itsenäisempi ja isompien linjojen mies. Oltiin siis Hopun vahvuusalueella ja Sinnin heikoimmassa osaamisessa.

Tokalla kiekalla Sinni teki kontaktirullausta. Fiksusti valitsin puomin rullaukseen ja saatiin siis juosta ihan hullun lailla. Eikä siitä ollut mitään hyötyä. Sinni tekee mielettömiä kontakteja kun lelu on odottamassa edes jossain näkyvissä. Ilman palkkaa ei osaa välttämättä pysähtyä tai ainakaan oikein päin. Eikä ainakaan malta odottaa vapautusta... Pöh pöh ja pöh. Pitää vissiin tehä jotain.

Tekeminen taitaa ainakin olla päätös siitä, että kontaktirullaus on ihan turhaa. (Olenkohan tehnyt tämän havainnon aiemminkin?) Kontakteja tehdään radalla tai yksittäin. Yksittäin treenataan lelun häivyttämistä ja muutenkin kerrataan oikeaa suoritusta intensiivisesti. Radalla pidetään lelua aina kun täytyy ja helpommissa paikoissa tehdään normaalit kisakontaktit. Rullaus on veren kaivamista nenästä kun ei Sinni vauhdissa vaan kykene ilman kunnon muistutusta l. lelua. Kisoissa ilmeisesti täytyisi vaan tehdä kontaktit jotenkin mahdollisimman paljon Sinniä auttaen. Täytyy sitten aikanaan miettiä mitä se sitten on... Tai voimmeko muutenkaan mennä kisoihin niin, että Sinni ei lähtökohtaisesti pysty hallitsemaan itseään.

Hopun piti lopuksi opiskella mun ohjauksen seuraamista. Laitettiin kipot hypyn molempien siivekkeiden taakse ja suoraan hypystä pidemmälle. Oli siis kahden suuntaista HYSsiä ja HYPPÄÄmistä. Nyt piti kuunnella käsky ja katsoa kummalle puolelle ohjaan. Muuten hyvä idea, mutta neiti nenäkoira otti tämän tietysti nenätyönä. Hidasti siis vauhtia ja seurasi hajua, ei mun ohjausta. Vaihdettiin sitten niin, että HYSsin palkat tuli kädestä karkuun juosten ja muutenkin enemmän itse mukana liikkuen. Toimi paremmin, mutta noinkohan nuo sanat vielä mitään merkkaa..

Illalla punnitsin neiti aikuisen painoksi 10,3kg ja mittasin vähän yli 43cm... En sano tuosta vieläkään mitään lopullista. Lieneekö mitta otettu oikeasta paikastakaan. En suostu stressaamaan, aika monta kuukautta olisi stressattavana.

Sinnin luonnetesti

Sinni testattiin Unkarinpaimenkoirat Ry:n järjestämässä testissä Orimattilassa 1.4.2012. Tuomareina Begnt Söderholm ja Tarja Matsuoi. Testattaessa ikää reilu kolme vuotta.

Näin se kaikki meni:


Sinni tuli paikalle innokkaana, mutta hiukan epäillen. Se oli kuullut edellisen koiran laukaukset autoon ja se saattoi vähän jo ahdistaa. Onneksi löysi edestään ennen testiä niin monta ihanaa ihmistä ja niin vähän koiria.

Jutellessa ja leikkiessä ei ollut mitään ihmeellistä. Leikkiminen on kivaa ja siihen Sinnin näköjään saa mukaan ihan ventovieraskin. Eipä ole tullut testattua.

Kelkasta alkoi ikävyydet. Itse en nähnyt mitä Sinni puuhasi ja oma tunne oli, että ihan ok sillä meni. Olisin kyllä odottanut sen haukkuvan enemmän, mutta kauhu olikin heti tosi kova. Viimeistään kun yritin saada Sinniä palautumaan niin ymmärsin, että nyt on menty jo rajan yli. Sinni on kauhuissaan, eikä tule palautumaan omaksi itsekseen testin aikana. Omilla jaloillaan se siis vielä oli, mutta ei siihen mitään kontaktia saanut.

Hyökkäys meni samalla lailla ohi multa kun koira oli vaan takanani. Hyökkääjätuomarinkin oli vaikea pitää pokkaa pienen piilottelijan kanssa. Siitä Sinnille tunnustusta, että kyllä se alkuun yritti puolustaa. Mutta hän ymmärtää pienuutensa ison miehen edessä. Eikä Sinnillä tosiaan ollut mitään syytä olla miehelle vihainen, ihan rauhassa jäi sen kanssa hengaamaan.

Luoksetulo menikin vähän mönkään. Ei Sinni halunnut tulla mun luokse, kun tällaiseen paikkaan olin sen tuonut. Tuli sitten kuitenkin kun ei oikein ollut muutakaan vaihtoehtoa.

Haalaria nostettiin Sinnin kohdalla vain ihan vähän ja sekin oli valmiiksi paniikkiselle liikaa. Täysiä karkuun olisi pitänyt päästä. Tynnyri vasta hirveä olikin. Taas oli niskanikamat koetuksella ohuen pannan kanssa.

Kun mentiin uusiksi tynnyrin luo niin Sinni hyppäsi muitta mutkitta päälle. Kerrankin hänellä oli joku tuttu toimintamalli tilanteeseen. Ei haitannut vaikka tynnyri heilu alla, sen Sinni voitti. Mutta haalari oli edelleen hirveä. Ylipäänsä tilanne oli niin hirveä, jo sieltä kelkalta asti, että Sinni vaan läähätti ja kiskoi pois.

Pimeässä huoneessa ei onneksi ollut mitään kamalaa. Siellä Sinni kyllä etsi mut ihan ilman apuja, mutta aika hitaasti. Ilmeisesti kummankin tuomarin piti tulla koko ajan mukana tai muuten ei edetty. Jälleenäkemisemme ei ollut mitenkään riemukas. Sinni tuskin edes vilkas mua ja jatkoi vaan ohi. Kamalan pettynyt ja katkera pieni koira.

Seinä oli Sinnille jo lähtökohtasesti paha juttu. Onhan sillä aika paha maku seinässä kiinni olemisesta taustallaan. Siinä ei varsinaista hyökkäystä edes tehty ja Sinni tyypilliseen seinäkäytökseensä kuuluen kiipesi vaan maanisesti syliin. Tämän perusteella Sinnissä ei olisi ollenkaan terävyyttä. Mutta mitä se sitten on mitä se osottaa muita koiria kohtaan? Jos terävyys on siis sitä, että olisi hyökännyt vastaan niin sitähän se nimenomaan tekee kaikkia koiria kohtaan, koska jokainen koira on uhka.

Sitten oli vielä laukaukset. Ei Sinni niistä kummemmaksi enää mennyt, mutta reagoi tietysti ja halusi edelleen pois.

Näin oli testi ohi. Oma tuntuma oli, että Sinni oli sieltä kelkalta asti ollut pakotilassa, halusi vain pois eikä pystynyt käsittelemään yhtään mitään. Kuitenkin se oli koko testin omilla jaloillaan ja videolta ei näytä edes niin pahalta kun musta tuntui.

Nyt kun asiaa on tuuminut yön yli, alkaa näkemys kirkastua. En tiedä noista luonnetestitermeistä niinkään, mutta ennen kaikkea Sinni on pelokas. Se vaan pelkää ihan kaikkea ihan oikeasti. Sitten se yrittää selvitä tilanteista niillä keinoilla mitä sillä on. Koska sen pelot on niin ylimitoitettuja niin siksi Sinnin toiminta hyvin usein on ihmisjärjellä ajatellen aika epäloogista.

Eipä tässä sinänsä mitään uutta tullut, vain vahvistusta sille, että oikein tässä on eletty. Pahinta Sinnille olisi sääli tai paapominen. Sen pitää selvitä samoista asioista kuin muidenkin jotta sen pelot eivät pääse hallitsemaan elämää. Vaikka se luulee elävänsä vaarallisemmassa maailmassa kuin muut, niin sen käsitystä on koko ajan pyrittävä korjaamaan. Me tavallaan vedetään köyttä, jos minä luovutan niin Sinni vaipuu syvälle pelkoihinsa. Tietenkin se on taistelua voittamatonta vastaan, koskaan Sinni ei tule "luovuttamaan" ja muuttumaan pelottomaksi.

Paimennuksessa Sinni pakotetaan kohtaamaan pelkonsa ja toimimaan niiden yli. Koska sen perimästä löytyy oikea toimintamalli mihin sitten purkaa se jännitys niin tämä on mahdollista. Agilityn suhteen homma on hankalampi, siellä jännitys pääsee ulos vain huutona. Ei siellä tule perimästä, tai edes opitusta materiaalista, tarvetta alkaa tekemään esteitä kun ahdistaa.

Mutta ei siinä mitään. Sinni on meidän ihana ainutlaatuinen poikamainen prinsessa. Me tykätään siitä just sellasena kun se on. Vähän se on turhan äänekäs ehkä joskus... Mutta sekin unohtuu kun hän on joskus hiljaa.

Sinnin luonne on nyt testattu

Lauantaina lähdettiin Lahteen, luvassa oli reeniä uupumiseen asti. Kuusi koiraa ottaa aikaa. Alkulenkillä se otti myös mua pohkeesta. Sinni ei yhtään sietänyt riekkuvia kakaroita ja kun ei päässyt niitä kurittamaan niin ainakin mun jalka oli saatavilla.

Hallilla otettiin ensin keppikierros. Hoppu teki takuuvarmaan tyyliinsä, vaikka sitten kaukaa sivulta putken kautta lähettäen. Minkä sitä voi. Vaikeuksia löytyikin yllättäen läheltä umpikulmaan lähettämisestä, ei olisi millään taipunut.

Sinnin oli aika ottaa oikeat kepit taas hanskaan, jotenkin hän on päättänyt ettei osaa niitä ja se harhaluulo piti kumota. Tehtävä ei ollut ihan helppo, aika kauan piti jauhaa ja minä olin jo valmis luovuttamaan. Kovalla kannustuksella pystyttiin jatkamaan. Jatkoa auttoi kun muistin päätökseni, ettei Sinnin kroppaa tarvitse enää säästellä, se on ollut niin pitkään niin hyvä. Loppuun saatiin kun saatiinkin peräti kaksi peräkkäistä onnistumista, molemmat puolet siis.

Toka kiekka oli Hopulle ensin puomia. Siirrettiin namiautomaattia kauemmas ja jouduttiin keskustelemaan aika perusteellisesti siitä, että pysähdyspaikka määräytyy kontaktin eikä palkan sijainnin mukaan. Mutta kun yksimielisyyteen päästiin, niin siihen tyssäs vaikka vauhti oli millanen. Itseasiassa jopa vähän liian tiukasti jäi paikoilleen, on mennyt härkkimistreeni perille.

Sitten otettiin vähän HYSsiä ja HYPPÄÄmistä. Hopulle ei kyllä yhtään mikään sana saati mun ohjaus taida merkitä yhtään mitään kun on namikuppi kentällä. Ihan mielettömän hienoa työskentelyä saatiin kun jokaisessa käännekohdassa oli nami ja riemulla olisi Hoppu juossut loputtomasti kahden kupin väliä. Täytyy todellakin alkaa tehdä jotain merkitystä mun kuuntelemiselle.

Sinni pääsi tekemään simppeliä hyppykuviota 30 cm hypyillä. Mun ei oikeastaan juuri olisi tarvinnut liikkua, mutta kun sitten hätäilin ja liikuin silti, niin ei siitä mitään tullut. Sinni kielsi hyppyjä ja tietysti syytin niiden korkeutta. Kummasti ongelma hävisi kokonaan kun ohjasin kunnolla enkä vaan juossut päättömänä. Siistiä kun hyppääminen alkaa sujua! Pätkän loppuun tehtiin keinua ja kunnon palkalla tuli ihan hyviä suorituksia. Ilmaseksi Sinni ei keinua kunnolla tee kuin ekan kerran. Sehän periaatteessa riittää, mutta ei vahvistus pahaa tee.

Loppulenkki oli jo rauhallisempi ja loppu ilta myös. Reikä jalassanikaan ei ollut kipeä vaikka hurjalta näytti.

Aamulla herättiin kauan odotettuun päivään. Tinttimiinin luonnetesti!! Enää ei malttanut odottaa hetkeäkään, oli ihan älyttömän mielenkiintosta nähdä miten Tintti selviytyisi. Videot tulee vasta myöhemmin, joten kerron sitten perusteellisemmin. Pisteet oli:

toimintakyky -1 pieni
terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (olisi ollut nolla, muttei sellasta ole)
puolustushalu +1 pieni (halua on, muttei kykyä)
taisteluhalu +2 kohtuullinen
hermorakenne +1 hieman rauhaton (millainen on -1 vähän hermostunut?)
temperamentti +1 erittäin vilkas (millainen on -1c impulsiivinen?)
kovuus -2 pehmeä
luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
laukauspelottomuus - laukausaltis
tulos 117-31=86

Testi oli Töötöstä ihan hirveä, pahimman luokan rääkkäystä ja minä olin maailman pahin idiootti kun hänet sinne vein. Ehkä joku muukin on samaa mieltä. Mitä järkeä viedä luonnetestiin koira, jolle tietää testin olevan rankka. Mun mielestä se on hyvinkin järkevää. Sehän testaamisen idea on, että saadaan vertailukelpoisella tavalla määriteltyä koiria. Testi todisti, että Sinnillä on oikeasti vähän heikommat kortit kuin muilla. Testi oli rankka, mutta niin on Sinnille elämä muutenkin rankkaa. Jos on väärin viedä Sinni testiin, niin sillon on väärin pitää sitä ylipäänsä kärsimässä tästä elämästä.

Testi on ultimaattinen tilanne. Noin rankkaa ei normaalielämässä ole koskaan, kärsimystä toisensa perään ennen kuin edellisestä on toipunut. Mutta eipä muuten voikaan löytää todellisia ominaisuuksia. Kyllä oli vähän yllättäviä tuloksia itsellekin. Sinnihän oli esimerkiksi lähes hiljaa koko testin. Lisäksi ihan kuka vaan ihminen oli potentiaalinen pelastaja kun oli oikeesti pelottavaa.

Vähän sekavat on ajatukset vielä. Kokoan niitä sitten kun käyn videot läpi. Sinni on kuitenkin jo ihan oma itsensä, komentaa itiltä rapsutusta ihan loputtomasti. Sinni on meidän pieni prinsessa, pieni ihan joka tavalla, jopa luonnetestitermeissä.

Testin jälkeen siis palauteltiin aika pitkään. Pikkuhiljaa helpotti kun pääsi kaikkien lempi-ihmisten paijailuun. Mutta lopullinen helpotus tuli vasta kun otettiin Hoppu ja pojat mukaan ja lähdettiin lenkille. Kierrettiin ihanan keväinen ja kurainen kiekka pitkin hiittisuoraa ja pikkuteitä. Sen verran Sinni oli vielä järkyttynyt, että oli tosi seesteisen hiljaista. Taisi riidanhaastaja kerrankin huomata, että hänellä on asiat oikeestaan aika hyvin. Meillä on kaikilla asiat nyt aika hyvin <3