Sinnin luonnetesti

Sinni testattiin Unkarinpaimenkoirat Ry:n järjestämässä testissä Orimattilassa 1.4.2012. Tuomareina Begnt Söderholm ja Tarja Matsuoi. Testattaessa ikää reilu kolme vuotta.

Näin se kaikki meni:


Sinni tuli paikalle innokkaana, mutta hiukan epäillen. Se oli kuullut edellisen koiran laukaukset autoon ja se saattoi vähän jo ahdistaa. Onneksi löysi edestään ennen testiä niin monta ihanaa ihmistä ja niin vähän koiria.

Jutellessa ja leikkiessä ei ollut mitään ihmeellistä. Leikkiminen on kivaa ja siihen Sinnin näköjään saa mukaan ihan ventovieraskin. Eipä ole tullut testattua.

Kelkasta alkoi ikävyydet. Itse en nähnyt mitä Sinni puuhasi ja oma tunne oli, että ihan ok sillä meni. Olisin kyllä odottanut sen haukkuvan enemmän, mutta kauhu olikin heti tosi kova. Viimeistään kun yritin saada Sinniä palautumaan niin ymmärsin, että nyt on menty jo rajan yli. Sinni on kauhuissaan, eikä tule palautumaan omaksi itsekseen testin aikana. Omilla jaloillaan se siis vielä oli, mutta ei siihen mitään kontaktia saanut.

Hyökkäys meni samalla lailla ohi multa kun koira oli vaan takanani. Hyökkääjätuomarinkin oli vaikea pitää pokkaa pienen piilottelijan kanssa. Siitä Sinnille tunnustusta, että kyllä se alkuun yritti puolustaa. Mutta hän ymmärtää pienuutensa ison miehen edessä. Eikä Sinnillä tosiaan ollut mitään syytä olla miehelle vihainen, ihan rauhassa jäi sen kanssa hengaamaan.

Luoksetulo menikin vähän mönkään. Ei Sinni halunnut tulla mun luokse, kun tällaiseen paikkaan olin sen tuonut. Tuli sitten kuitenkin kun ei oikein ollut muutakaan vaihtoehtoa.

Haalaria nostettiin Sinnin kohdalla vain ihan vähän ja sekin oli valmiiksi paniikkiselle liikaa. Täysiä karkuun olisi pitänyt päästä. Tynnyri vasta hirveä olikin. Taas oli niskanikamat koetuksella ohuen pannan kanssa.

Kun mentiin uusiksi tynnyrin luo niin Sinni hyppäsi muitta mutkitta päälle. Kerrankin hänellä oli joku tuttu toimintamalli tilanteeseen. Ei haitannut vaikka tynnyri heilu alla, sen Sinni voitti. Mutta haalari oli edelleen hirveä. Ylipäänsä tilanne oli niin hirveä, jo sieltä kelkalta asti, että Sinni vaan läähätti ja kiskoi pois.

Pimeässä huoneessa ei onneksi ollut mitään kamalaa. Siellä Sinni kyllä etsi mut ihan ilman apuja, mutta aika hitaasti. Ilmeisesti kummankin tuomarin piti tulla koko ajan mukana tai muuten ei edetty. Jälleenäkemisemme ei ollut mitenkään riemukas. Sinni tuskin edes vilkas mua ja jatkoi vaan ohi. Kamalan pettynyt ja katkera pieni koira.

Seinä oli Sinnille jo lähtökohtasesti paha juttu. Onhan sillä aika paha maku seinässä kiinni olemisesta taustallaan. Siinä ei varsinaista hyökkäystä edes tehty ja Sinni tyypilliseen seinäkäytökseensä kuuluen kiipesi vaan maanisesti syliin. Tämän perusteella Sinnissä ei olisi ollenkaan terävyyttä. Mutta mitä se sitten on mitä se osottaa muita koiria kohtaan? Jos terävyys on siis sitä, että olisi hyökännyt vastaan niin sitähän se nimenomaan tekee kaikkia koiria kohtaan, koska jokainen koira on uhka.

Sitten oli vielä laukaukset. Ei Sinni niistä kummemmaksi enää mennyt, mutta reagoi tietysti ja halusi edelleen pois.

Näin oli testi ohi. Oma tuntuma oli, että Sinni oli sieltä kelkalta asti ollut pakotilassa, halusi vain pois eikä pystynyt käsittelemään yhtään mitään. Kuitenkin se oli koko testin omilla jaloillaan ja videolta ei näytä edes niin pahalta kun musta tuntui.

Nyt kun asiaa on tuuminut yön yli, alkaa näkemys kirkastua. En tiedä noista luonnetestitermeistä niinkään, mutta ennen kaikkea Sinni on pelokas. Se vaan pelkää ihan kaikkea ihan oikeasti. Sitten se yrittää selvitä tilanteista niillä keinoilla mitä sillä on. Koska sen pelot on niin ylimitoitettuja niin siksi Sinnin toiminta hyvin usein on ihmisjärjellä ajatellen aika epäloogista.

Eipä tässä sinänsä mitään uutta tullut, vain vahvistusta sille, että oikein tässä on eletty. Pahinta Sinnille olisi sääli tai paapominen. Sen pitää selvitä samoista asioista kuin muidenkin jotta sen pelot eivät pääse hallitsemaan elämää. Vaikka se luulee elävänsä vaarallisemmassa maailmassa kuin muut, niin sen käsitystä on koko ajan pyrittävä korjaamaan. Me tavallaan vedetään köyttä, jos minä luovutan niin Sinni vaipuu syvälle pelkoihinsa. Tietenkin se on taistelua voittamatonta vastaan, koskaan Sinni ei tule "luovuttamaan" ja muuttumaan pelottomaksi.

Paimennuksessa Sinni pakotetaan kohtaamaan pelkonsa ja toimimaan niiden yli. Koska sen perimästä löytyy oikea toimintamalli mihin sitten purkaa se jännitys niin tämä on mahdollista. Agilityn suhteen homma on hankalampi, siellä jännitys pääsee ulos vain huutona. Ei siellä tule perimästä, tai edes opitusta materiaalista, tarvetta alkaa tekemään esteitä kun ahdistaa.

Mutta ei siinä mitään. Sinni on meidän ihana ainutlaatuinen poikamainen prinsessa. Me tykätään siitä just sellasena kun se on. Vähän se on turhan äänekäs ehkä joskus... Mutta sekin unohtuu kun hän on joskus hiljaa.