Skedeskenee

Keskiviikkona oltiin Sinnin kanssa kaupunkilaisia ja ajeltiin metrolla hakemaan poni hoidosta. Sinni on hauska kun metroilu ja kaikki sellainen on sille ihan normaalia, mutta pyhä jysäys miten hirveä oli viulisti Tallinnanaukiolla! Sinni on niin kovin lahjakas äänimaailman suhteen, että mikä vaan musisointi ei hänelle käy. Nelivedolla ja korvat tanassa kiskottiin pois kuuloetäisyydeltä.

Ponin kanssa lähdettiin matkaan flexi lukittuna. Itiksen ruuhkaiset risteykset ja liikennevalot on vaarallisia, varsinkin kun Sinnin mielentila oli vielä vähän järkkynyt. Viiden kilsan paluumatkasta Sinni köpötteli jännittyneenä ekat kolme, kaksi vikaa oli jo niin tuttuja kulmia, että saattoi vähän relata. Olipa retki, mutta tulipahan tehtyä.

Hopun kanssa lähdettiin illemmalla muistelemaan menneitä suunnaten niihin samoihin puistoihin, missä syksyllä käytiin kaksistaan. Heitettiin narupalloa minkä kädestä irtos ja Hoppu kaahasi onnellisena. Kiipeiltiin kivillä ja edistyttiin valtavasti. Alussa Hoppel ei olisi päässyt vähän itseään korkeammalle tasaiselle kivelle ollenkaan kun ei jalka noussut. Lopussa hän hyppi oma-alotteisesti melkein mun vyötärön korkeudelle terävälle kivelle kiikkumaan namin toivossa. Tosi hyvää harjotusta korkeusvammaiselle. Hölmöä kun talvella ei ole päässyt kiipeilemään ja on päässyt ihan ruvelle taidot ja usko itseen.

Tultiin metrolaiturin kautta kotiin ja jouduttiin kulkemaan inhoja siltoja ja portaita. Voi Boobel, nämä tällaiset on muuten täydellisen lapsen akilleen kantapää. Hän ei vaan tykkää korkeista paikoista.

Torstaina saatiin mennä hyppytunnille viime viikon peruutuksen korvaukseksi. En juuri muuta kaavaillut päivän puhteiksi. Kävin kuitenkin ostamassa skeittilaudan cittarista. Hoppelin alustaongelmaa voisi sillä työstää.

Työstettiin heti kotona vähän molempien kanssa. Eikä ollut mitään ongelmaa. Kumpikin lykki määrätietoisesti lautaa takatassuilla. Tekniikassa tietysti hiomista, mutta ei mitään ällötysreaktioita.

Hyppyhallilla käytiin reilu metsälenkki alkuun. Siellä oli melko paljasta, kuivaa ja muutenkin kivaa maastoa. Koirat kyllä kuraantui tehokkaasti kaahatessaan päättömästi. Sitten Boo autoon ja Sinnin kanssa sisälle.

Simppa käyttäytyi hyvin kun oli tiukassa kontrollissa ja kahestaan mun kanssa. Naureskelin Mintulle, että näätpä kohta oikean Sinnin kun panta irtoaa kaulasta. On niin kovin tuttu se hetki kun irrottaa otteen Sinnistä, se kimpoaa ulottumattomiin ja alkaa huutamaan täysin holtittomana. Mutta nyt ei käynytkään niin. Sinni jäi viereen ihan hiljaa seisomaan!! Vähän vaikeasti sain sen väliin kun neiti oli niin apaattinen! Ja esteille hän ei lähtenyt sitten ollenkaan.

Silloin tajusin, että ulkoa kuuluva pauke lamautti Simpan. Vastapäisellä tontilla heitettiin kauhakuormurilla roskia lavalle. Sieltä tuli aika kovia paukahduksia painavan romun osuessa metallilavaan. Sinni oli täysin poissa tästä maailmasta, ei pystynyt hyppäämään yhtään.

Mentiin siis tauolla ja koitettiin rentoutua. Aika hankala tilanne kun ei siihen ole ratkaisua. Normaalisti Sinniä pitää kaikin voimin rauhottaa, ei tosiaankaan piristää. Eikä sitä mikään tuossa tilanteessa piristäkkään, se nähtiin luonnetestissäkin. Mentiin siis ulos ja Hopun kanssa vähän kävelemään. Se auttoi ja Sinni oli taas oma itsensä. Huonon onnen alleviivaamiseksi Hoppu ei tietenkään saanut tulla halliin sisälle juoksuissaan. Joten sinne Sinni joutui palaamaan yksin ja siinäpä oltiin melkein lähtöpisteessä.

Tehtiin kuitenkin edes jotain treeniä. Putkesta lähettämällä Sinni pystyi suorittamaan harjotukset edes jotenkin. Saatiin kyllä kaivatut ohjeet jatkoon ja siis siinä mielessä se mitä tultiin hakemaankin. Tietysti harmi kun näistä harjotuksista ei todellista hyötyä saatu.

Jatkossa tehdään:

1. 3 hypyn perussarja+pysty. Väli vaihtelee 8, 10,13---+3,5. Korkeus 25-35. Sinnillä on nyt ongelma etäisyyden arvioinnissa korkeuden muuttuessa. Näitä pitää tehdä korostetun helposti jotta usko palaa ja Sinni malttaa alkaa keskittyä katsomaan itse. Samalla treenikerralla voidaan tehdä kolme eri väliä erillisinä treeneinä. Nämä on tarkotus pitää niin helppona, että ei tarvi miettiä sitä, että lopetetaan helpompaan.

2. 3 hypyn väljä sarja. Välit 10 ja 13. Korkeudet 15-25. Tosi helppona tämäkin, jotta alkaisi etäisyydet sujumaan.

Kummassakin saa juosta mukana ja tehdä kaikkea muutakin häiriötä. Korkeus on se viimeinen juttu mitä vaikeutetaan. Lisäksi tehdään edelleen set pointia, siinä korkeutta voi nostaa eniten kun muuta haastetta ei ole.

Ihan antoisat treenit siis oli, vaikkakaan ei pelkästään positiivisessa mielessä. Lopussa tajusin, että Sinnihän palasi oikeastaan pentuaikaansa. Juuri tällainen, omissa maailmoissaan kauhuissaan passiivisena lymyilevä se oli pienenä kun pelotti. Sittemmin se kai oppi sen verran luottamaan, että epävarmuuden ja ahdistuksen iskiessä pysyy jotenkin yhteistyön puolella, tosin huutaen ja hilluen. Edelleenkään se ei millään tahdo kohdata ahdistuksen aihetta vaan peittää sen siihen omaan ääneen ja riehumiseen. Rauhallinen ja järkevästi läsnäoleva ei kuulu Sinnin repertuaariin kuin kotona, turvassa ja rauhassa. Mutta koska se on edes olemassa, luotan, että joskus se saadaan muuallekin.

Treenien jälkeen otin Hopun vielä skeittaamaan kun oli hollilla hyvä asfalttipläntti. Siellä hän rullaili sujuvasti. Oikein hauskaa touhua, mitenköhän pitkälle taitoa voi kehittää? Kai koira voi oppia kääntämään ja sitten vaikka tekemään jotain kuvioita? Täytyyhän tota nyt alkaa harrastaa enemmänkin kun oma lautakin hommattiin.