Maanantaina käytiin juoksemassa raskaampi lenkki loskassa. Ei meitä muuten haittaa, mutta mun vauhti on taas niin hidasta, että kummaltakin tulee peitsausta aika herkästi.
Tiistaina kierrettiin ihanassa auringossa normilenkki lumisessa metsässä. Kyllä lumi vaan rajottaa juoksemista, vaikka olisi vaan tuo 10 cm. Heti on enemmän asemasotahuutoa ja vähemmän hiljaista kaahausta. Juoksemisen lisäämiseksi kehitin hienon kolmen kepin leikin. Kummallekin heitettiin vuorollaan keppiä ja toivat edellisen mulle vaihtoon. Olivat hienosti hiljaa kunhan itse maltoin vaatia Sinnin hiljaiseksi ennen heittoa. On vissiin treenattu sitä ennenkin ja tarjosi sitä ihan itse.
Keskiviikkona mentiin pitkästä aikaa isoon altaaseen uimaretkelle. Olipa se tosi iso! Ja se oli ihanaa! Koirat oli vedessä huomattavasti enemmän. Eihän Hoppu pienessäkään altaassa reunalle asti usein tule, mutta käy rampilla ponnistamassa paljon enemmän kuin nyt kävi. Sinni meni veteen paljon kivuttomammin kuin Helsingissä, onko syy kasvattajamamman läsnäolon voima vai joku muu mieltymys? En tiedä, siitä ei ainakaan voi olla kyse, että olisi jotenkin kevyempää fyysisesti, kun nimenomaan päinvastoin se menee.
Hyvinkäältä jatkettiin Lahteen. Safi paljasti alkulenkillä Hopun tilan. Astunut uros ei erehdy, nuori neiti on aikuinen nyt. Pöksyjen askarteluun siis.
Tehtiin ekana Sinnin kanssa simppeliä etenevää rataa. Piti siis tosiaan liikkua suoraan ja jatkaa mun edellekin, hakien nenän edestä esteitä. Ei ole Sinnin pala kakkua. Jokaista väliä sai työstää erikseen. Lopussa kuitenkin työvoittona saatiin koko rata hienosti ja täysiä tehtyä.
Tässä kohtaa Hoppu meni sitten Sinnistä ohi agilityssä. Tehtiin samaa rataa ja Hoppu meni sen huomattavasti nopeammin ja sujuvammin oikein. Täytyy ottaa toki huomioon, että Hoppu on tyyppinä muutenkin ollut koko ajan itsenäisempi ja isompien linjojen mies. Oltiin siis Hopun vahvuusalueella ja Sinnin heikoimmassa osaamisessa.
Tokalla kiekalla Sinni teki kontaktirullausta. Fiksusti valitsin puomin rullaukseen ja saatiin siis juosta ihan hullun lailla. Eikä siitä ollut mitään hyötyä. Sinni tekee mielettömiä kontakteja kun lelu on odottamassa edes jossain näkyvissä. Ilman palkkaa ei osaa välttämättä pysähtyä tai ainakaan oikein päin. Eikä ainakaan malta odottaa vapautusta... Pöh pöh ja pöh. Pitää vissiin tehä jotain.
Tekeminen taitaa ainakin olla päätös siitä, että kontaktirullaus on ihan turhaa. (Olenkohan tehnyt tämän havainnon aiemminkin?) Kontakteja tehdään radalla tai yksittäin. Yksittäin treenataan lelun häivyttämistä ja muutenkin kerrataan oikeaa suoritusta intensiivisesti. Radalla pidetään lelua aina kun täytyy ja helpommissa paikoissa tehdään normaalit kisakontaktit. Rullaus on veren kaivamista nenästä kun ei Sinni vauhdissa vaan kykene ilman kunnon muistutusta l. lelua. Kisoissa ilmeisesti täytyisi vaan tehdä kontaktit jotenkin mahdollisimman paljon Sinniä auttaen. Täytyy sitten aikanaan miettiä mitä se sitten on... Tai voimmeko muutenkaan mennä kisoihin niin, että Sinni ei lähtökohtaisesti pysty hallitsemaan itseään.
Hopun piti lopuksi opiskella mun ohjauksen seuraamista. Laitettiin kipot hypyn molempien siivekkeiden taakse ja suoraan hypystä pidemmälle. Oli siis kahden suuntaista HYSsiä ja HYPPÄÄmistä. Nyt piti kuunnella käsky ja katsoa kummalle puolelle ohjaan. Muuten hyvä idea, mutta neiti nenäkoira otti tämän tietysti nenätyönä. Hidasti siis vauhtia ja seurasi hajua, ei mun ohjausta. Vaihdettiin sitten niin, että HYSsin palkat tuli kädestä karkuun juosten ja muutenkin enemmän itse mukana liikkuen. Toimi paremmin, mutta noinkohan nuo sanat vielä mitään merkkaa..
Illalla punnitsin neiti aikuisen painoksi 10,3kg ja mittasin vähän yli 43cm... En sano tuosta vieläkään mitään lopullista. Lieneekö mitta otettu oikeasta paikastakaan. En suostu stressaamaan, aika monta kuukautta olisi stressattavana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti