Minä ja Sinni, kisataan!

Keskiviikkona oli jännä päivä kun oli hammaslääkäriä ja palaveria. Jaksoin juuri ja juuri illalla käydä ihan normilenkillä. Taisin ottaa keppejä mukaan ja useampaan otteeseen leikkiä niiden kanssa. Tuo metsälenkin, puuhun sitomisen ja keppien ilmaisemisen yhdistelmä ei ollut kovin menestyksekäs. Tyypithän oli ihan superkierroksilla kun oma vuoro tuli ja heidän oli tosi vaikea orientoitua näihin keppeihin vain maahanmenoa tarjoten. Hoppu kyllä yritti aika hyvin, mutta sitä hankaloitti kun maa on muutenkin täynnä kaikkea roskaa ja omat kepit oli viskottu liian kauas.

Torstaina oli työpäivä äitillä, lukkotehdas pyöri. Tehtaan sulkeuduttua lähdettiin kiertämään vanhaa kunnon kolme pilkku kutosta. Oltiin jo Ojangon ohi kun kuitenkin päätin mennä käymään. Mentiin halliin rakentamaan hyppytreenit.

Juuri kun olin aloittamassa tuli Marjo paikalle ja kun sain huudon tarpeeksi vaimealle ymmärsin tervehdyksen "Hopun juoksu on jo ohi vai?". Hups. Unohdin! Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut ja eihän tuo enää vuoda. Parhaat päivät menossa muuten vaan. Treenattiin sitten pikapikaa.

Sinnin puhteet:
1. Kolmoissarja, 10,5 jalkaa, pysty 25-35
2. Kolmoissarja, 14 jalkaa, pysty 25-35
3. Kolmoissarja, 17,5 jalkaa, pysty 25-35

Tehtiin putkesta lähettäen, yhdessä juosten ja palkkasin lelulla heittäen. Tällälailla treeni meni aika haipakkaa, ei tarvinnut rauhotella välissä ja siirtymä lopusta alkuun meni sujuvasti lelua tappaen. Mitä sitä neitiä rauhottamaan kun se on ihan luonnotonta. Tehtävätkin tuntui menevän aika sujuvasti, ainakin meni lujaa ja hyppäsi järkevän olosesti. Kyse onkin siitä, ettei Sinni osaa mennä hiljaa! Lelu lensi aina vähän miten sattuu, mutta silti aika kivasti Tööttö ampui eteenpäin. Ens kerralla tehdään ympyränä ja pitää osata mennä päätyyn asti.

Hoppu teki ihan äkkiä parit perussarjat pumpeillä. Väli oli 5 jalkaa kun pumpit tuo siihen puolikkaan lisää. Mutta olisi pitänyt olla enemmän, nyt ei mennyt kertaakaan oikein joka väliä, ei vaan mahtunut.

Pikaisten ja vauhdikkaiden treenien jälkeen Sinni meni Marjon autoon ja Tuike tuli leikkimään Hopun kanssa. Hopulla vaan oli ollut jo tulomatkalla "juoksumasennus" ja leikki ei tuntunut nappaavan. Ei Sinnin kanssa eikä nyt Tuin kanssa. Höh. Vähän telmivät ja sitten tultiin autokyydillä takas omalle autolle.

Perjantai oli pitkästä aikaa juoksupäivä. Hyvin kulki metsässä taival, koiratkin käyttäytyi tosi nätisti. Kun tultiin tohon rantaan ja työmaan kiertotiellä oikaistiin tekonurtsisen koriskentän poikki niin tyypit villiintyi, tällänen alusta ei voi tarkottaa kuin jotain vauhdikasta! Tylsimyksenä keräilin koirani muodostelmaan ja jatkettiin kotiin. Reilu omistaja olisi kyllä päästänyt koirat leikkimään. Tyränniuteni palkittiin ja illalla Sinni oli melkein notkoselkäinen, niin rento ja liikkuva.

Lauantaiaamuna pakattiin todella vieras ja unohdettu, kisakassi. Ihan oikealla vakavuudella ei osattu suhtautua, oli vaan mukavaa ja rentoa. Meidän ei kertakaikkiaan tarvitse pingottaa, me ollaan just sellasia kun ollaan. Ei tarvitse miettiä, että pitääkö joku asia tehdä tietyllä tavalla tai ollaanko tehty jotain liian vähän. Me tehdään se mihin pystytään ja tärkeintä on olla reilu ja yhdessä. Kisoissa ei treenata eli koiteta kehittyä, siellä katsotaan mitä nyt osataan ja nautitaan siitä.

Eka rata oli agilityrata. Jätin Sinnin rauhassa lähtöön ja menin ottamaan suorassa linjassa olevien hypyn ja muurin takaa vastaan. Sinni lähti luvalla kohti, mutta kiersi 45 korkean muurin. Jatkettiin siitä A:lle, jossa Sinni ei pystynyt tekemään kontaktia. Neitokaisella keitti ihan täysin yli ja ei voitu kun poistua. Herne meni nenään kun hänen 35 hyppyjen radalleen oli laitettu liian korkea muuri. Ei Sinni sellasesta vastoinkäymisestä pääse yli noin vaan.

Radan jälkeen käytiin ulkokentällä tekemässä keppejä ja kontakeja ja vaikka mitä. Ihan hyvässä hengessä ja tosi hienosti. Kaikki sujui, lähti jopa hakemaan esteitä eteenpäin! Ihan sikamakee.

Toka rata oli hyppyrata ja siinä käpy meni vasta kolmannella esteellä kun ohjasin huonosti putkeen. Jatkettiin kyllä loppuun, mutta kieltoja tuli ihan loputtomasti kun neiti ei ollut yhtään oma-alotteinen. Kepeillä hinkattiin aika kauan kun ensin ei päästy sisään ja sitten oli liian kiire ulos. Lopulta kyllä onnistui ihme kyllä, vaikka varmasti Sinnin päässä soi jo melkoiset kakofoniat.

Se on vähän vaan vaikeaa kun täydellinen on ainoa kelvollinen. Olisi jotenkin helpompi tulla täydelliseksi jos edes jossain kelpaisi huono tai edes melko hyvä. Mutta koska Sinnille kelpaa vain täysin virheetön ohjaus niin kestää aika kauan ennen kun alamme tekemään sujuvia ratoja. Nehän tulevat kyllä olemaan sitten aivan huikeita, mutta en osaa sanoa päästäänkö siihen ikinä. Se tosiaan vaatii multa jotain semmosta, mitä täytyy treenata ja ylläpitää ihan hullun lailla, mutta kun en mä oikein pääse treenaamaan kun Sinni ei tässä "välivaiheessa" ole avuksi. Mutta mehän treenataan silti. Ja kisataan jatkossakin. Me vaan tehdään ne meidän tavalla ja edellytyksillä. Sinni on hullu, mutta mä oon hullumpi. Me ei sovita yhtään yhteen ja just siksi me ollaan ihan timanttia.

Tokan radan jälkeen otettiin Hoppu mukaan ja mentiin metsään. Hopun "masennus" oli poissa ja noi meni ryteiköissä sellasta vauhtia, että en voi kun luottaa niiden hoksottimien olevan yhtä nopeat kuin jalat. Sinni uikutti kun ei saanut Hoppua kiinni. Epäilen kuitenkin, että se johtui enemmän massan tuomasta edusta risukoita vastaan kuin puhtaasta vauhdista. Hiljalleen kaahaus vaihtui remmiraviin ja sitten Simppa autoon.

Hoppu pääsi tapaamaan Armi-tätiä! Armi on hassu Hopun ja Tuikkeen välimuoto. Kaunis tyttö, joka oli niin sopiva jäsen blondikerhoon, mutta ei kuitenkaan lämmennyt sukulaisilleen.

Loppupäivän työrupeaman jälkeen kaivoin kurapellet autosta, otin Kiusan mukaan ja mentiin vielä lenkille. Aurinko oli tullut esiin ja oli mukava taivaltaa. Kiusan läsnäolo oli tarpeenmukainen lisä, nyt ei kaahattu yhtään. Oli oikeasti pätevä rento loppulenkki. Kiusa olisi halunnut raiskata tyttärensä ja vähän piti rajottaa kun Hoppu oli tosi hankalana äidin otteessa. Mutta kun Kiusa vaan on niin seksuaalinen. Pitää lenkkeillä tällä kokoonpanolla enemmänkin kun Hopun tila on taas normaali niin Hoppukin oppii suhtautumaan äitiinsä oikein. Ja saan taas nauttia siitä vakaan rennosta tunnelmasta. (Ei muuten varmaan ihan helpolla uskota, että Kiusa on nimenomaan vakaa ja rento. Mutta hän on, aarre.)