Oi onnea!

Onnenpäivä Sinnin -meant to be the best friend- Kirvan 3-vuotis synttäreiden kunniaksi. Ei tullut näistä ikätovereista toivotunkaltaisia painikavereita kun tuota tulisuutta tuppasi turhan isolla kauhalla kombinaatioon. Mutta hyvin on silti tultu toimeen ja aiotaan jatkossakin viettää runsaasti aikaa yhdessä.

Ilman yhteistä tulenkatkuista lapsuutta, Kirva olisi varmaan nykyään Sinnin ihannemies. Itsevarma, jämpti, iloinen ja kohtelias Kiivu on isosti rakastava komea tosimies. Erityisesti Sinniin kolahtaa Kirvan turvallinen voimakkuus, raameja saisi tietysti olla hiukan lisää. Että onnea vaan meijän miehelle!

Synttäreitä vietettiin parhaalla mahdollisella tavalla. Lahteen vei heti aamusta tie. Alkulenkillä naureskeltiin kun Kirva halusi syödä ohi ajavat rekat, Hoppu pyrki niitä karkuun, Safia ei kiinnostanut ja Sinni oikein hakeutui ihan tien reunaan ravaamaan rennosti rekan kaahatessa turkkia viistäen ohi. Mitä tämä kertoo näistä luonteista? Ei mitään.

Treenit aloitti Sinni. Ihan oikeaa pitkää rataa tehtiin 35 rimoilla. Oli ihan hirveetä ja tosi hienoa. Olin jo tekemässä osoitekorttia rukkastehtaalle kun Sinni ilmeisesti totesi mun huutavan tarpeeksi lujaa ja alkoi toimimaan. Täydellisen epäloogisesti sieltä tuli vastetta ohjauksiin ja käskytykseen. Tai ehkä siinä on joku korrelaatio oman toimimiseni selkeyteen, mutta se peittyy kyllä todella harhaanjohtavasti kauheaan mekkalaan ja sekasortoon.

Tauon jälkeen oli taas Sinnin vuoro. Nyt tehtiin 25 rimoilla, vaikka kyllä nuo edellisetkin oli ihan vaivatta menneet. Samaa rataa siis. Taas vähä vähältä paranneltiin ja opittiin suorittamaan aika vakuuttavasti! Kunnon jauhamisen päätteeksi alkoi tuntua jo ihan oikealta agilityltä! Uskomatonta! Pitää vaan olla tosi sitkeä, Sinni jaksaa kyllä toistoja.

Sitten oli jo Hopun vuoro. Hän aloitti keinun harjoittelun. PAINA-käskyllä juostaan täysiä päähän namille. Vakaata pintaa pitkin oli helppo nakki. Lisättiin ihan pikkusen tiputusta ja kylläpä epäilytti. Ihan muutaman sentin liike, mutta vaati monta toistoa ennen kun alkoi mennä vauhdilla. Ei mitään kamalaa siis, mutta kyllä tämä nyt pitää aika varovasti ja hitaasti tehdä, kuten arvelinkin.

Palautteluksi otettiin simppeliä kuviotreeniä. HYSsiä oli tarkoitus kerrata, mutta eniten se edelleen on ylipäänsä mun kuuntelemisen opiskelua. Kyllä mulla jo jotain merkitystä on ja aika hyvin tulee takaisin. Kyllä se siitä. Kivaa jokatapauksessa kun tämä tyyppi lähtee etsimään esteitä kun turhauttaa. Tiedän erään joka valitsee huutamisen. Hoppu tekee kaiken ihan hiljaa. Autuasta.

Sinni pääsi vielä Kirvan puolesta tekemään pientä pätkää Empun kanssa. Kivaa se oli taas katsoa sivusta. Mutta nyt ei siksi, ettei itse olisi halunnut olla radalla, vaan siksi, että kyllä se ihan hienolta paikottain näyttää! Simppa on hieno.

Loppuun Hoppu tuli tekemään puomia. Piti korostaa sen eroa keinuun. Alkuun kyllä tosissaan epäilytti. Melkein kädestä piti pitää ettei Hoppu olisi oikassut suoraan alastuloasentoon. Hiljalleen siihen alkoi taas löytyä vauhti ja menipä sitten jo kontaktista läpikin! Hienosäätöä nämä oikeesti on, tosi upeasti Hoppu tekee.

Loppulenkki kunnon metsässä, ihanaa. Sinnikin oli poikkeuksellisen rento ja hiljainen. Ei haastanut riitaa turhaan ollenkaan ja jopa ravaili siellä itsekseen.

Loppupuhteena koitettiin vielä vähentää Hopun karvataakkaa. Lähtihän sitä vaikka kuinka, mutta ei se mitenkään Hoppelissa näy... Vain meidän vaatteissa. Uskomaton karvahirviö. Saisko mudin ajella? Saattaa jossain vaiheessa loppua huumorintaju.