Sunnuntain tehoilta alkoi Ojangon maastojen katsastuslenkillä. Alkaa päästä jo vähän pidemmällekin, mutta vielä saa olla varuillaan hiihtäjistä. Ne on tosi kiukkusia tähän aikaan vuodesta. Tappiota ei voi estää, onhan se rankkaa. Kyllä voisivat silti vielä vähän nopeammin kerätä lumensa ja häipyä. Me halutaan jo tilavasti lenkkeilemään. Ja opiskelemaan lenkkiharmoniaa.
Lenkin jälkeen oli aikaa tuhlattavaksi ennen treenejä. Ihan ei juorut riittäneen täyttämään koko aikaa vaan päätin mennä hyppyyttämään Sinniä. Se meni näin:
1. Korkeusarviointi: kolmoisperussarja, 10 jalkaa ja 35-45 pysty. Meni varsin ilmavasti, toi väli ei tainnu olla ihan optimaalinen. Silti ylittyi hurja korkeus leijuen.
2. Väljä korkeusarvio: 25 pysty, 8 jalkaa, 30 pysty, 12 jalkaa, 30-35 pysty. Noi välit ei taas ollu ihan ok, mutta silti meni yli. Turhaa ilmaa jäi kyllä tosi paljon.
3. Perussarja yhdessä juosten
Kyllä vaan olisi ollut kiva päästä sillon torstaina päivittämään tekemisiä. Aika sekavia nuo nyt on. Mutta menee ihan ok joten ei niistä haittaakaan oo.
Tolkuttoman rankkaa vaan oli tekeminen, kun ei vaan voi rauhottua. Alussa auttoi hyvin kun sai lelun suuhun Sinnille, siihen purkaantui paljon huutoenergiaa ja sain rauhassa säätää hyppyjä yms. Lelun toimimista auttoi myös se, että Sinni ei siinä vaiheessa havainnoinut ympäristöä. Myöhemmin alkoi huomaamaan naapuriratojen häiriöitä ja oli paljon vaikeampi saada keskittyminen oikeaan osoitteeseen. Omituinen juttu. Lelu ei enää kiinnostanut yksinään vaan Sinni huusi tauotta ellen leikkinyt tai temputtanut sitä.
Jos joskus saisi oman jaksamisen riittämään loputtomasti ja pääsisi testaamaan voiko Sinni olla rauhallinen koko session. Vai onko kyse jostain Sinnin oman innon hiipumisesta. Että alussa vielä jaksaa ja kiinnostaa yrittää olla nätisti, mutta pikkuhiljaa ei enää jaksa edes yrittää. Vai onko kyse vaan mun omasta jaksamisesta. Kun on se alusta asti tosi työlästä ja Sinnihän ei sekuntiakaan anna ilmaiseksi. Koko ajan on oltava rauhallinen, käsky päällä ja palkkaa virraten. Eikä kai Sinni siinä väsy ollenkaan, aina jaksaa kiehua ja huutaa. Ilmeisesti hänet pitäisi väsyttää henkisesti ihan piippuun ennen halliin menoa. Fyysisesti vaan ei saisi olla kuin mukavasti lämmitelty. Enkä kyllä yhtään tiedä miten se onnistuisi tai olisiko edes mahdollista.
Tehtyämme hyppyjuttuja ja rauhottumista sellaisen kolme varttia, siirryttiin treeneihin. Rataantutustumisen jälkeen oli heti Sinnin vuoro. Kovasti yritin olla kerännyt itseni täyteen zeniläistä rauhaa ja ehkä ihan vähän sitä tuli ohjaukseen. Pienen pieniä aavistuksia järkevästä tekemisestä oli nähtävissä. Kepit tehtiin oikeassa paikassa, mutta erillisenä ja näin ne onnistuivat aika pian. Sitten juututtiin äärimmäisen vaativaan putken takanaleikkaukseen. Siinä piti mennä edellisestä putkesta vaan suoraan seuraavaan, mutta ei, ei meidän Sinni. Ei millään. Hän vaan huutaa mulle näkemättä tai kuulematta yhtään mitään. Meni niin villiksi, että alkoi jo kakattaa, joten otettiin tauko.
Uudella yrityksellä hinkattiin kaikkia vaikeita paikkoja. Kyllä niihin alkoi tolkkua tulemaan. Käsillä on tosiaan iso merkitys, kunhan niitä käyttää oikein ja selkeästi. Sinni osaa lähteä mun luota poispäin vauhdissakin kunhan ohjaus on tarpeeksi matala ja selkeä. Kunhan vaan osaisi pitää rauhan itsellä, loputtomasti.
Loppuun kaivoin verta nenästä, onnistumatta. Halusin tehdä ne kepit nyt vielä oikeassa kontekstissa eli putkesta nopeasti umpikulmaan ja loppuun valssi. Oletin Sinnin olevan väsy ja kykenemätön enää näin vaativaan tehtävään, mutta kuin ihmeen kaupalla, Sinni pystyi! Monta toistoa jouduttiin tekemään kun lisäsin vaikeudet pikkuhiljaa, mutta aina vaan Sinni teki oikein! Sisäänmeno oli työläs, mutta loppuun teki sitten aina oikein! Aikamoista!
En nyt tiedä yhtään miten suhtautua Sinnin jaksamiseen. Sehän jaksaa ja pystyy vaikka mihin. Siltä voi vaatia tosi paljon hommia ja edelleen menee lujaa ja pystyy keskittymään. Juju on vaan siinä, että miten Sinnistä saisi ulos sen halutun toiminnan eikä kiehumista.. Miten pitkään ja paljon se jaksaisikaan ilman keittämistä?
Aika rauhaisan jälkilenkin saimme tehdä jäätyneessä ja pimeässä Ojangossa. Hoppu oli varmaan kohmeessa ja siksi niin kiltisti...
Tänään sitten olisi ollut juoksupäivä. Polvien armoksi otin pyörän esiin. Käytiin Sinnin kanssa se sama 7 km lenkki kuin olisi juostukin. Nyt tietysti vauhti oli koko ajan Sinnin ravin mukainen joten koko matka oli ravia. Hienosti jaksoi neiti ja selkä oli tosi pitkä, rento ja liikkuva. Tehtiin retki fleksissä eli käytännössä Sinni oli irti. Tangossa roikkuvaan fleksiin ei mitenkään saa sellaista kontaktia, että voisi koiraa siitä kontrolloida. Hyvin meni silti. Vain yhden ainoa koiraohituksen kohdalla oli vaaratilanne kun Sinni suhahti melkein auton alle. Sekin oli oma vika kun arvioin tilanteen olevan ohi aiemmin kuin se olikaan. Ei käyny kuinkaan ja aion pysyä tässä systeemissä nyt.
Reggae-Sinni jäi kotiin ja lähdettiin Hopun kanssa metsään. Kauhea ruuhka siellä oli, mutta mitäs siitä kun ei meitä kiinnosta. Pakko vaan koko ajan hymyillä kun niin mukavaa ja sujuvaa on kaunokaisen kanssa taivaltaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti