Onnenpäivä Sinnin -meant to be the best friend- Kirvan 3-vuotis synttäreiden kunniaksi. Ei tullut näistä ikätovereista toivotunkaltaisia painikavereita kun tuota tulisuutta tuppasi turhan isolla kauhalla kombinaatioon. Mutta hyvin on silti tultu toimeen ja aiotaan jatkossakin viettää runsaasti aikaa yhdessä.
Ilman yhteistä tulenkatkuista lapsuutta, Kirva olisi varmaan nykyään Sinnin ihannemies. Itsevarma, jämpti, iloinen ja kohtelias Kiivu on isosti rakastava komea tosimies. Erityisesti Sinniin kolahtaa Kirvan turvallinen voimakkuus, raameja saisi tietysti olla hiukan lisää. Että onnea vaan meijän miehelle!
Synttäreitä vietettiin parhaalla mahdollisella tavalla. Lahteen vei heti aamusta tie. Alkulenkillä naureskeltiin kun Kirva halusi syödä ohi ajavat rekat, Hoppu pyrki niitä karkuun, Safia ei kiinnostanut ja Sinni oikein hakeutui ihan tien reunaan ravaamaan rennosti rekan kaahatessa turkkia viistäen ohi. Mitä tämä kertoo näistä luonteista? Ei mitään.
Treenit aloitti Sinni. Ihan oikeaa pitkää rataa tehtiin 35 rimoilla. Oli ihan hirveetä ja tosi hienoa. Olin jo tekemässä osoitekorttia rukkastehtaalle kun Sinni ilmeisesti totesi mun huutavan tarpeeksi lujaa ja alkoi toimimaan. Täydellisen epäloogisesti sieltä tuli vastetta ohjauksiin ja käskytykseen. Tai ehkä siinä on joku korrelaatio oman toimimiseni selkeyteen, mutta se peittyy kyllä todella harhaanjohtavasti kauheaan mekkalaan ja sekasortoon.
Tauon jälkeen oli taas Sinnin vuoro. Nyt tehtiin 25 rimoilla, vaikka kyllä nuo edellisetkin oli ihan vaivatta menneet. Samaa rataa siis. Taas vähä vähältä paranneltiin ja opittiin suorittamaan aika vakuuttavasti! Kunnon jauhamisen päätteeksi alkoi tuntua jo ihan oikealta agilityltä! Uskomatonta! Pitää vaan olla tosi sitkeä, Sinni jaksaa kyllä toistoja.
Sitten oli jo Hopun vuoro. Hän aloitti keinun harjoittelun. PAINA-käskyllä juostaan täysiä päähän namille. Vakaata pintaa pitkin oli helppo nakki. Lisättiin ihan pikkusen tiputusta ja kylläpä epäilytti. Ihan muutaman sentin liike, mutta vaati monta toistoa ennen kun alkoi mennä vauhdilla. Ei mitään kamalaa siis, mutta kyllä tämä nyt pitää aika varovasti ja hitaasti tehdä, kuten arvelinkin.
Palautteluksi otettiin simppeliä kuviotreeniä. HYSsiä oli tarkoitus kerrata, mutta eniten se edelleen on ylipäänsä mun kuuntelemisen opiskelua. Kyllä mulla jo jotain merkitystä on ja aika hyvin tulee takaisin. Kyllä se siitä. Kivaa jokatapauksessa kun tämä tyyppi lähtee etsimään esteitä kun turhauttaa. Tiedän erään joka valitsee huutamisen. Hoppu tekee kaiken ihan hiljaa. Autuasta.
Sinni pääsi vielä Kirvan puolesta tekemään pientä pätkää Empun kanssa. Kivaa se oli taas katsoa sivusta. Mutta nyt ei siksi, ettei itse olisi halunnut olla radalla, vaan siksi, että kyllä se ihan hienolta paikottain näyttää! Simppa on hieno.
Loppuun Hoppu tuli tekemään puomia. Piti korostaa sen eroa keinuun. Alkuun kyllä tosissaan epäilytti. Melkein kädestä piti pitää ettei Hoppu olisi oikassut suoraan alastuloasentoon. Hiljalleen siihen alkoi taas löytyä vauhti ja menipä sitten jo kontaktista läpikin! Hienosäätöä nämä oikeesti on, tosi upeasti Hoppu tekee.
Loppulenkki kunnon metsässä, ihanaa. Sinnikin oli poikkeuksellisen rento ja hiljainen. Ei haastanut riitaa turhaan ollenkaan ja jopa ravaili siellä itsekseen.
Loppupuhteena koitettiin vielä vähentää Hopun karvataakkaa. Lähtihän sitä vaikka kuinka, mutta ei se mitenkään Hoppelissa näy... Vain meidän vaatteissa. Uskomaton karvahirviö. Saisko mudin ajella? Saattaa jossain vaiheessa loppua huumorintaju.
Retkikunnassa Sinni, suurten hallitsemattomien tunteiden äänekäs tulkitsija ja Hoppu, iloinen ja viisas jääkarhunpoikanen. Emme tiedä mihin matka vie, toivottavasti se kasvattaa meitä niin, että tuli mitä tuli, me selvitään voittajina.
tiistai 10. huhtikuuta 2012
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Tai ehkä on.
Sunnuntain tehoilta alkoi Ojangon maastojen katsastuslenkillä. Alkaa päästä jo vähän pidemmällekin, mutta vielä saa olla varuillaan hiihtäjistä. Ne on tosi kiukkusia tähän aikaan vuodesta. Tappiota ei voi estää, onhan se rankkaa. Kyllä voisivat silti vielä vähän nopeammin kerätä lumensa ja häipyä. Me halutaan jo tilavasti lenkkeilemään. Ja opiskelemaan lenkkiharmoniaa.
Lenkin jälkeen oli aikaa tuhlattavaksi ennen treenejä. Ihan ei juorut riittäneen täyttämään koko aikaa vaan päätin mennä hyppyyttämään Sinniä. Se meni näin:
1. Korkeusarviointi: kolmoisperussarja, 10 jalkaa ja 35-45 pysty. Meni varsin ilmavasti, toi väli ei tainnu olla ihan optimaalinen. Silti ylittyi hurja korkeus leijuen.
2. Väljä korkeusarvio: 25 pysty, 8 jalkaa, 30 pysty, 12 jalkaa, 30-35 pysty. Noi välit ei taas ollu ihan ok, mutta silti meni yli. Turhaa ilmaa jäi kyllä tosi paljon.
3. Perussarja yhdessä juosten
Kyllä vaan olisi ollut kiva päästä sillon torstaina päivittämään tekemisiä. Aika sekavia nuo nyt on. Mutta menee ihan ok joten ei niistä haittaakaan oo.
Tolkuttoman rankkaa vaan oli tekeminen, kun ei vaan voi rauhottua. Alussa auttoi hyvin kun sai lelun suuhun Sinnille, siihen purkaantui paljon huutoenergiaa ja sain rauhassa säätää hyppyjä yms. Lelun toimimista auttoi myös se, että Sinni ei siinä vaiheessa havainnoinut ympäristöä. Myöhemmin alkoi huomaamaan naapuriratojen häiriöitä ja oli paljon vaikeampi saada keskittyminen oikeaan osoitteeseen. Omituinen juttu. Lelu ei enää kiinnostanut yksinään vaan Sinni huusi tauotta ellen leikkinyt tai temputtanut sitä.
Jos joskus saisi oman jaksamisen riittämään loputtomasti ja pääsisi testaamaan voiko Sinni olla rauhallinen koko session. Vai onko kyse jostain Sinnin oman innon hiipumisesta. Että alussa vielä jaksaa ja kiinnostaa yrittää olla nätisti, mutta pikkuhiljaa ei enää jaksa edes yrittää. Vai onko kyse vaan mun omasta jaksamisesta. Kun on se alusta asti tosi työlästä ja Sinnihän ei sekuntiakaan anna ilmaiseksi. Koko ajan on oltava rauhallinen, käsky päällä ja palkkaa virraten. Eikä kai Sinni siinä väsy ollenkaan, aina jaksaa kiehua ja huutaa. Ilmeisesti hänet pitäisi väsyttää henkisesti ihan piippuun ennen halliin menoa. Fyysisesti vaan ei saisi olla kuin mukavasti lämmitelty. Enkä kyllä yhtään tiedä miten se onnistuisi tai olisiko edes mahdollista.
Tehtyämme hyppyjuttuja ja rauhottumista sellaisen kolme varttia, siirryttiin treeneihin. Rataantutustumisen jälkeen oli heti Sinnin vuoro. Kovasti yritin olla kerännyt itseni täyteen zeniläistä rauhaa ja ehkä ihan vähän sitä tuli ohjaukseen. Pienen pieniä aavistuksia järkevästä tekemisestä oli nähtävissä. Kepit tehtiin oikeassa paikassa, mutta erillisenä ja näin ne onnistuivat aika pian. Sitten juututtiin äärimmäisen vaativaan putken takanaleikkaukseen. Siinä piti mennä edellisestä putkesta vaan suoraan seuraavaan, mutta ei, ei meidän Sinni. Ei millään. Hän vaan huutaa mulle näkemättä tai kuulematta yhtään mitään. Meni niin villiksi, että alkoi jo kakattaa, joten otettiin tauko.
Uudella yrityksellä hinkattiin kaikkia vaikeita paikkoja. Kyllä niihin alkoi tolkkua tulemaan. Käsillä on tosiaan iso merkitys, kunhan niitä käyttää oikein ja selkeästi. Sinni osaa lähteä mun luota poispäin vauhdissakin kunhan ohjaus on tarpeeksi matala ja selkeä. Kunhan vaan osaisi pitää rauhan itsellä, loputtomasti.
Loppuun kaivoin verta nenästä, onnistumatta. Halusin tehdä ne kepit nyt vielä oikeassa kontekstissa eli putkesta nopeasti umpikulmaan ja loppuun valssi. Oletin Sinnin olevan väsy ja kykenemätön enää näin vaativaan tehtävään, mutta kuin ihmeen kaupalla, Sinni pystyi! Monta toistoa jouduttiin tekemään kun lisäsin vaikeudet pikkuhiljaa, mutta aina vaan Sinni teki oikein! Sisäänmeno oli työläs, mutta loppuun teki sitten aina oikein! Aikamoista!
En nyt tiedä yhtään miten suhtautua Sinnin jaksamiseen. Sehän jaksaa ja pystyy vaikka mihin. Siltä voi vaatia tosi paljon hommia ja edelleen menee lujaa ja pystyy keskittymään. Juju on vaan siinä, että miten Sinnistä saisi ulos sen halutun toiminnan eikä kiehumista.. Miten pitkään ja paljon se jaksaisikaan ilman keittämistä?
Aika rauhaisan jälkilenkin saimme tehdä jäätyneessä ja pimeässä Ojangossa. Hoppu oli varmaan kohmeessa ja siksi niin kiltisti...
Tänään sitten olisi ollut juoksupäivä. Polvien armoksi otin pyörän esiin. Käytiin Sinnin kanssa se sama 7 km lenkki kuin olisi juostukin. Nyt tietysti vauhti oli koko ajan Sinnin ravin mukainen joten koko matka oli ravia. Hienosti jaksoi neiti ja selkä oli tosi pitkä, rento ja liikkuva. Tehtiin retki fleksissä eli käytännössä Sinni oli irti. Tangossa roikkuvaan fleksiin ei mitenkään saa sellaista kontaktia, että voisi koiraa siitä kontrolloida. Hyvin meni silti. Vain yhden ainoa koiraohituksen kohdalla oli vaaratilanne kun Sinni suhahti melkein auton alle. Sekin oli oma vika kun arvioin tilanteen olevan ohi aiemmin kuin se olikaan. Ei käyny kuinkaan ja aion pysyä tässä systeemissä nyt.
Reggae-Sinni jäi kotiin ja lähdettiin Hopun kanssa metsään. Kauhea ruuhka siellä oli, mutta mitäs siitä kun ei meitä kiinnosta. Pakko vaan koko ajan hymyillä kun niin mukavaa ja sujuvaa on kaunokaisen kanssa taivaltaa.
Lenkin jälkeen oli aikaa tuhlattavaksi ennen treenejä. Ihan ei juorut riittäneen täyttämään koko aikaa vaan päätin mennä hyppyyttämään Sinniä. Se meni näin:
1. Korkeusarviointi: kolmoisperussarja, 10 jalkaa ja 35-45 pysty. Meni varsin ilmavasti, toi väli ei tainnu olla ihan optimaalinen. Silti ylittyi hurja korkeus leijuen.
2. Väljä korkeusarvio: 25 pysty, 8 jalkaa, 30 pysty, 12 jalkaa, 30-35 pysty. Noi välit ei taas ollu ihan ok, mutta silti meni yli. Turhaa ilmaa jäi kyllä tosi paljon.
3. Perussarja yhdessä juosten
Kyllä vaan olisi ollut kiva päästä sillon torstaina päivittämään tekemisiä. Aika sekavia nuo nyt on. Mutta menee ihan ok joten ei niistä haittaakaan oo.
Tolkuttoman rankkaa vaan oli tekeminen, kun ei vaan voi rauhottua. Alussa auttoi hyvin kun sai lelun suuhun Sinnille, siihen purkaantui paljon huutoenergiaa ja sain rauhassa säätää hyppyjä yms. Lelun toimimista auttoi myös se, että Sinni ei siinä vaiheessa havainnoinut ympäristöä. Myöhemmin alkoi huomaamaan naapuriratojen häiriöitä ja oli paljon vaikeampi saada keskittyminen oikeaan osoitteeseen. Omituinen juttu. Lelu ei enää kiinnostanut yksinään vaan Sinni huusi tauotta ellen leikkinyt tai temputtanut sitä.
Jos joskus saisi oman jaksamisen riittämään loputtomasti ja pääsisi testaamaan voiko Sinni olla rauhallinen koko session. Vai onko kyse jostain Sinnin oman innon hiipumisesta. Että alussa vielä jaksaa ja kiinnostaa yrittää olla nätisti, mutta pikkuhiljaa ei enää jaksa edes yrittää. Vai onko kyse vaan mun omasta jaksamisesta. Kun on se alusta asti tosi työlästä ja Sinnihän ei sekuntiakaan anna ilmaiseksi. Koko ajan on oltava rauhallinen, käsky päällä ja palkkaa virraten. Eikä kai Sinni siinä väsy ollenkaan, aina jaksaa kiehua ja huutaa. Ilmeisesti hänet pitäisi väsyttää henkisesti ihan piippuun ennen halliin menoa. Fyysisesti vaan ei saisi olla kuin mukavasti lämmitelty. Enkä kyllä yhtään tiedä miten se onnistuisi tai olisiko edes mahdollista.
Tehtyämme hyppyjuttuja ja rauhottumista sellaisen kolme varttia, siirryttiin treeneihin. Rataantutustumisen jälkeen oli heti Sinnin vuoro. Kovasti yritin olla kerännyt itseni täyteen zeniläistä rauhaa ja ehkä ihan vähän sitä tuli ohjaukseen. Pienen pieniä aavistuksia järkevästä tekemisestä oli nähtävissä. Kepit tehtiin oikeassa paikassa, mutta erillisenä ja näin ne onnistuivat aika pian. Sitten juututtiin äärimmäisen vaativaan putken takanaleikkaukseen. Siinä piti mennä edellisestä putkesta vaan suoraan seuraavaan, mutta ei, ei meidän Sinni. Ei millään. Hän vaan huutaa mulle näkemättä tai kuulematta yhtään mitään. Meni niin villiksi, että alkoi jo kakattaa, joten otettiin tauko.
Uudella yrityksellä hinkattiin kaikkia vaikeita paikkoja. Kyllä niihin alkoi tolkkua tulemaan. Käsillä on tosiaan iso merkitys, kunhan niitä käyttää oikein ja selkeästi. Sinni osaa lähteä mun luota poispäin vauhdissakin kunhan ohjaus on tarpeeksi matala ja selkeä. Kunhan vaan osaisi pitää rauhan itsellä, loputtomasti.
Loppuun kaivoin verta nenästä, onnistumatta. Halusin tehdä ne kepit nyt vielä oikeassa kontekstissa eli putkesta nopeasti umpikulmaan ja loppuun valssi. Oletin Sinnin olevan väsy ja kykenemätön enää näin vaativaan tehtävään, mutta kuin ihmeen kaupalla, Sinni pystyi! Monta toistoa jouduttiin tekemään kun lisäsin vaikeudet pikkuhiljaa, mutta aina vaan Sinni teki oikein! Sisäänmeno oli työläs, mutta loppuun teki sitten aina oikein! Aikamoista!
En nyt tiedä yhtään miten suhtautua Sinnin jaksamiseen. Sehän jaksaa ja pystyy vaikka mihin. Siltä voi vaatia tosi paljon hommia ja edelleen menee lujaa ja pystyy keskittymään. Juju on vaan siinä, että miten Sinnistä saisi ulos sen halutun toiminnan eikä kiehumista.. Miten pitkään ja paljon se jaksaisikaan ilman keittämistä?
Aika rauhaisan jälkilenkin saimme tehdä jäätyneessä ja pimeässä Ojangossa. Hoppu oli varmaan kohmeessa ja siksi niin kiltisti...
Tänään sitten olisi ollut juoksupäivä. Polvien armoksi otin pyörän esiin. Käytiin Sinnin kanssa se sama 7 km lenkki kuin olisi juostukin. Nyt tietysti vauhti oli koko ajan Sinnin ravin mukainen joten koko matka oli ravia. Hienosti jaksoi neiti ja selkä oli tosi pitkä, rento ja liikkuva. Tehtiin retki fleksissä eli käytännössä Sinni oli irti. Tangossa roikkuvaan fleksiin ei mitenkään saa sellaista kontaktia, että voisi koiraa siitä kontrolloida. Hyvin meni silti. Vain yhden ainoa koiraohituksen kohdalla oli vaaratilanne kun Sinni suhahti melkein auton alle. Sekin oli oma vika kun arvioin tilanteen olevan ohi aiemmin kuin se olikaan. Ei käyny kuinkaan ja aion pysyä tässä systeemissä nyt.
Reggae-Sinni jäi kotiin ja lähdettiin Hopun kanssa metsään. Kauhea ruuhka siellä oli, mutta mitäs siitä kun ei meitä kiinnosta. Pakko vaan koko ajan hymyillä kun niin mukavaa ja sujuvaa on kaunokaisen kanssa taivaltaa.
lauantai 7. huhtikuuta 2012
Tahtirikko
Nyt oli jo kaksi kertaa peräkkäin kahden päivän tauko juoksemisessa. Ihan vaan koska aikataulut on menneet niin. Torstaina siis juoksupäivä. Meni ihan ok, alkaa vaan olla polvet vähän sitä mieltä, että asfaltti on turhan kovaa.
Harmittavasti Sinnin pitkään odotettu hyppytunti peruttiin illalta. Simppa ei siis puuhannut muuta. Hoppu pääsi Nenan kanssa lenkille. Ihan hullun lailla riehuivat koko matkan, mutta ihan hiljaa! Ihmeellistä miten toiset voi leikkiä vaikka kuinka kauan sanomatta mitään kun toiset ei voi edes ajatella leikkimistä huutamatta.
Perjantaina ohjelmassa oli erään kumimaton testausta. Testiyksilöt todistivat, että hyvin pitää ja lujaa pääsee. Sinni pystyi tekemään taas kokonaisia keppejä. Hoppu kaahasi ja kääntyi tehokkaasti kuten testaamiseen kuului. Päätettiin sitten ottaa se matto :)
Lauantaina juostiin taas. Polvien säästämiseksi mentiin metsään päin. Olihan se vähän helpompaa, mutta taitaa olla aika päästää kintut kunnolla toipumaan. Vähän väkinäistä tää nyt on ja turhauttaa kun ei Sinninkään ravaaminen suju kun oma meno on niin tukkosta.
Päivällä käytiin hakemassa tukusta 17,5 kiloa marjoja. On taas jonkun aikaa pirtelötarpeita! Pakkasesta löytyi koirille ihanat ruston palat, toivottavasti ei mee mahat ihan tukkoon...
Harmittavasti Sinnin pitkään odotettu hyppytunti peruttiin illalta. Simppa ei siis puuhannut muuta. Hoppu pääsi Nenan kanssa lenkille. Ihan hullun lailla riehuivat koko matkan, mutta ihan hiljaa! Ihmeellistä miten toiset voi leikkiä vaikka kuinka kauan sanomatta mitään kun toiset ei voi edes ajatella leikkimistä huutamatta.
Perjantaina ohjelmassa oli erään kumimaton testausta. Testiyksilöt todistivat, että hyvin pitää ja lujaa pääsee. Sinni pystyi tekemään taas kokonaisia keppejä. Hoppu kaahasi ja kääntyi tehokkaasti kuten testaamiseen kuului. Päätettiin sitten ottaa se matto :)
Lauantaina juostiin taas. Polvien säästämiseksi mentiin metsään päin. Olihan se vähän helpompaa, mutta taitaa olla aika päästää kintut kunnolla toipumaan. Vähän väkinäistä tää nyt on ja turhauttaa kun ei Sinninkään ravaaminen suju kun oma meno on niin tukkosta.
Päivällä käytiin hakemassa tukusta 17,5 kiloa marjoja. On taas jonkun aikaa pirtelötarpeita! Pakkasesta löytyi koirille ihanat ruston palat, toivottavasti ei mee mahat ihan tukkoon...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)