Sunnuntaina käytiin kokeilemassa polvien kestoa viiden kilsan lenkillä. Hyvin kesti ja kulki muutenkin, melko hyvää liikettä sai Sinnikin.
Maanantaina oli uimapäivä isossa altaassa. Simpasta se ei ollu kauheen kivaa, alusta asti oli vaikeuksia noukkia lelua mukaan ja se kertoo jostain. Ihan siististi hän ui ja remmillä voisi pitää vedessä yhtäjaksosesti aika kauan eikä tarvi huolestua väsymisestä. Mutta kun tyhmä sitä on rääkätäkään. Tosin taitaa se ylipäänsä uimalassa olo olla rääkkäystä. Ehkä pitää ottaa fleksi ja uittaa vaan pitkästi. Jos veteen meneminen on kerran kurjaa niin minimoidaan sitten se.
Iltapäivällä vietiin auto huoltoon ja seikkailtiin Roihuvuoren ja ties minkä läpi Marjaniemeen. Kyllä mulla oli tosi siististi käyttäytyviä kaupunkikoiria.
Tänään tiistaina oltiin äitillä töissä koko päivä ja suurin osa pihalla. Koirat otti kaiken ilon irti isosta pihasta ja rellesti loputtomasti ja IHAN HILJAA. Mitä sitä kiukuttelemaan kun kaikki on hyvin. Eivät suurimmaksi osaksi välittäneet ohikulkijoistakaan. Jossain vaiheessa Sinni kuitenkin opetti Hopulle miten kadunkulkijoita pitää komentaa. Tässä kohtaa Hoppu hyvien tapojensa vastaisesti otti oppia vanhemmalta. Sittenhän siinä kävi niin, että Sinni vaivihkaa hiippaili sivuun ja jätti Hopun hoitamaan työt. Nyt hälytyksen sattuessa Sinni siis tulee mun luokse turvaan ja Hoppu huutaa koko nuoruuden innolla.
Itse liukuhihnatyön orjana en pystynyt kunnolla vahtimaan ja komentamaan joten Hopulle jäi se kuva, että hänen kuuluu isosti vahtia. Vaikka Hoppu ei muka ole yhtään osoittanut vahtitaipumuksia! Nyt se sitten pääsi pintaan. Ja neiti tuntuu tykkäävään uudesta toimenkuvastaan...
Illalla oli kauan odotettu jäljestyksen alkeiskurssi Hopun kanssa. Kylläpä olikin kivaa. On se vaan lysti mennä kurssille ja olla hyvä siinä mitä tehdään! Tällä kertaa vaan opiskeltiin ilmaisua. Piti tehdä kepeistä merkityksellisiä ja liittää niihin maahanmeno ilmaisuksi. Hoppu hokasi ekalla kierroksella oikein mallikkaasti, että keppiä täällä tökitään. Tokalla kiekalla se jo ihan nenällä etsi keppejä maasta. Hän on tosi nopeaoppinen ja taitava, saatiin paljon kehuja. Oli siellä muutkin aika eteviä ja oli hurjan mielenkiintosta. Kiehtova laji.
Kotona esittelin keppejä Sinnillekin. Keittiötreenissä Sinni oivalsi samantien mitä halutaan ja syöksähteli määrätietoisesti keppien luokse maahan. Jännä nähdä miten sujuu huomenna ulkona. Kyllä me Sinnistäkin Hopun siivellä nenämestari tehdään!
Ja Hopusta kitketään kaikki vahtikoiran elkeet äkkiä pois.
Retkikunnassa Sinni, suurten hallitsemattomien tunteiden äänekäs tulkitsija ja Hoppu, iloinen ja viisas jääkarhunpoikanen. Emme tiedä mihin matka vie, toivottavasti se kasvattaa meitä niin, että tuli mitä tuli, me selvitään voittajina.
tiistai 17. huhtikuuta 2012
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Puurtamista
Perjantaina oli Sinnin ravipäivä joten lähdimme pyörällä kiertämään Vuosaaren. Alkumatka on ahdasta ja siis Sinnin mielestä ahdistavaa joten siinä vaan köpöteltiin. Kun päästiin väljemmille vesille vauhti kiihtyi ja sitten mentiin koko loppumatka ihan hyvää vauhtia. Aika maratoonari tuo pikkuruinen Tintti kun 7 km vetää liitävää ravia yhtäsoittoa. Aikaa meni reilu kolme varttia. Perillä taas rento ja onnellinen reggaeTööt.
Hopun päivä oli paljon tylsempi. Hän pääsi vaan illalla mukaan kun menin vetämään treenejä. Ennen ja jälkeen käytiin vähän köpöttelemässä ja viskomassa narupalloa.
Lauantaina suunta taas Ojankoon. Kierrettiin alkulenkki jo kotona joten mentiin Sinnin kanssa sitten suoraan halliin. Ihan kaksistaan isossa hallissa oltiin koko sessio. Hyppyohjelma:
1. Korkeus/etäisyysarvio kolmoisperus, 8 jalkaa, pysty 25-35
2. Edellinen 10,5 jalalla
3. Sama 13,5 jalalla
Lähestyminen suorasta putkesta kilpaa juosten. Sinni vähän himmaili kun oli aina mun edellä hypyillä. Siististi kuitenkin meni, minkä pinkomiseltani havaitsin.
Ylhäisessä yksinäisyydessä oli tosi rauhallista ja nyt voin ylpeänä todeta, että tunnelma rauhottui loppua kohden! Luotin ympäristön tukeen enkä hirveästi keskittynyt rauhottamiseen. Kyllä siis teimme joka välissä keskittymistehtäviä, mutta vain palkalla ei kepillä. Sinni kyllä huusi joka välissä, mutta loppua kohden se todellakin väheni. Tietysti osansa oli myös sillä ettei edes Hoppu ollut mukana ja pystyin keskittymään vain Sinniin koko ajan.
Pitää muistaa seuraavalla kerralla kokeilla palkata kokonaan lelulla.
Ennen lenkille lähtöä otin Hopun kanssa vähän malttijuttuja auton edessä. Sinni sai häkistä katsella ja olla hiljaa. Oli muuten tosi rauhallinen autolta poistuminen. Ja ihan mukavissa tunnelmissa tehtiin hyvä kuralenkki.
Kotimatkalla pysähdyttiin vielä satamassa skeittaamassa Hopun kanssa. Hän oli jo tosi taitava, itse en kyllä uskalla ollenkaan.
Hopun päivä oli paljon tylsempi. Hän pääsi vaan illalla mukaan kun menin vetämään treenejä. Ennen ja jälkeen käytiin vähän köpöttelemässä ja viskomassa narupalloa.
Lauantaina suunta taas Ojankoon. Kierrettiin alkulenkki jo kotona joten mentiin Sinnin kanssa sitten suoraan halliin. Ihan kaksistaan isossa hallissa oltiin koko sessio. Hyppyohjelma:
1. Korkeus/etäisyysarvio kolmoisperus, 8 jalkaa, pysty 25-35
2. Edellinen 10,5 jalalla
3. Sama 13,5 jalalla
Lähestyminen suorasta putkesta kilpaa juosten. Sinni vähän himmaili kun oli aina mun edellä hypyillä. Siististi kuitenkin meni, minkä pinkomiseltani havaitsin.
Ylhäisessä yksinäisyydessä oli tosi rauhallista ja nyt voin ylpeänä todeta, että tunnelma rauhottui loppua kohden! Luotin ympäristön tukeen enkä hirveästi keskittynyt rauhottamiseen. Kyllä siis teimme joka välissä keskittymistehtäviä, mutta vain palkalla ei kepillä. Sinni kyllä huusi joka välissä, mutta loppua kohden se todellakin väheni. Tietysti osansa oli myös sillä ettei edes Hoppu ollut mukana ja pystyin keskittymään vain Sinniin koko ajan.
Pitää muistaa seuraavalla kerralla kokeilla palkata kokonaan lelulla.
Ennen lenkille lähtöä otin Hopun kanssa vähän malttijuttuja auton edessä. Sinni sai häkistä katsella ja olla hiljaa. Oli muuten tosi rauhallinen autolta poistuminen. Ja ihan mukavissa tunnelmissa tehtiin hyvä kuralenkki.
Kotimatkalla pysähdyttiin vielä satamassa skeittaamassa Hopun kanssa. Hän oli jo tosi taitava, itse en kyllä uskalla ollenkaan.
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Skedeskenee
Keskiviikkona oltiin Sinnin kanssa kaupunkilaisia ja ajeltiin metrolla hakemaan poni hoidosta. Sinni on hauska kun metroilu ja kaikki sellainen on sille ihan normaalia, mutta pyhä jysäys miten hirveä oli viulisti Tallinnanaukiolla! Sinni on niin kovin lahjakas äänimaailman suhteen, että mikä vaan musisointi ei hänelle käy. Nelivedolla ja korvat tanassa kiskottiin pois kuuloetäisyydeltä.
Ponin kanssa lähdettiin matkaan flexi lukittuna. Itiksen ruuhkaiset risteykset ja liikennevalot on vaarallisia, varsinkin kun Sinnin mielentila oli vielä vähän järkkynyt. Viiden kilsan paluumatkasta Sinni köpötteli jännittyneenä ekat kolme, kaksi vikaa oli jo niin tuttuja kulmia, että saattoi vähän relata. Olipa retki, mutta tulipahan tehtyä.
Hopun kanssa lähdettiin illemmalla muistelemaan menneitä suunnaten niihin samoihin puistoihin, missä syksyllä käytiin kaksistaan. Heitettiin narupalloa minkä kädestä irtos ja Hoppu kaahasi onnellisena. Kiipeiltiin kivillä ja edistyttiin valtavasti. Alussa Hoppel ei olisi päässyt vähän itseään korkeammalle tasaiselle kivelle ollenkaan kun ei jalka noussut. Lopussa hän hyppi oma-alotteisesti melkein mun vyötärön korkeudelle terävälle kivelle kiikkumaan namin toivossa. Tosi hyvää harjotusta korkeusvammaiselle. Hölmöä kun talvella ei ole päässyt kiipeilemään ja on päässyt ihan ruvelle taidot ja usko itseen.
Tultiin metrolaiturin kautta kotiin ja jouduttiin kulkemaan inhoja siltoja ja portaita. Voi Boobel, nämä tällaiset on muuten täydellisen lapsen akilleen kantapää. Hän ei vaan tykkää korkeista paikoista.
Torstaina saatiin mennä hyppytunnille viime viikon peruutuksen korvaukseksi. En juuri muuta kaavaillut päivän puhteiksi. Kävin kuitenkin ostamassa skeittilaudan cittarista. Hoppelin alustaongelmaa voisi sillä työstää.
Työstettiin heti kotona vähän molempien kanssa. Eikä ollut mitään ongelmaa. Kumpikin lykki määrätietoisesti lautaa takatassuilla. Tekniikassa tietysti hiomista, mutta ei mitään ällötysreaktioita.
Hyppyhallilla käytiin reilu metsälenkki alkuun. Siellä oli melko paljasta, kuivaa ja muutenkin kivaa maastoa. Koirat kyllä kuraantui tehokkaasti kaahatessaan päättömästi. Sitten Boo autoon ja Sinnin kanssa sisälle.
Simppa käyttäytyi hyvin kun oli tiukassa kontrollissa ja kahestaan mun kanssa. Naureskelin Mintulle, että näätpä kohta oikean Sinnin kun panta irtoaa kaulasta. On niin kovin tuttu se hetki kun irrottaa otteen Sinnistä, se kimpoaa ulottumattomiin ja alkaa huutamaan täysin holtittomana. Mutta nyt ei käynytkään niin. Sinni jäi viereen ihan hiljaa seisomaan!! Vähän vaikeasti sain sen väliin kun neiti oli niin apaattinen! Ja esteille hän ei lähtenyt sitten ollenkaan.
Silloin tajusin, että ulkoa kuuluva pauke lamautti Simpan. Vastapäisellä tontilla heitettiin kauhakuormurilla roskia lavalle. Sieltä tuli aika kovia paukahduksia painavan romun osuessa metallilavaan. Sinni oli täysin poissa tästä maailmasta, ei pystynyt hyppäämään yhtään.
Mentiin siis tauolla ja koitettiin rentoutua. Aika hankala tilanne kun ei siihen ole ratkaisua. Normaalisti Sinniä pitää kaikin voimin rauhottaa, ei tosiaankaan piristää. Eikä sitä mikään tuossa tilanteessa piristäkkään, se nähtiin luonnetestissäkin. Mentiin siis ulos ja Hopun kanssa vähän kävelemään. Se auttoi ja Sinni oli taas oma itsensä. Huonon onnen alleviivaamiseksi Hoppu ei tietenkään saanut tulla halliin sisälle juoksuissaan. Joten sinne Sinni joutui palaamaan yksin ja siinäpä oltiin melkein lähtöpisteessä.
Tehtiin kuitenkin edes jotain treeniä. Putkesta lähettämällä Sinni pystyi suorittamaan harjotukset edes jotenkin. Saatiin kyllä kaivatut ohjeet jatkoon ja siis siinä mielessä se mitä tultiin hakemaankin. Tietysti harmi kun näistä harjotuksista ei todellista hyötyä saatu.
Jatkossa tehdään:
1. 3 hypyn perussarja+pysty. Väli vaihtelee 8, 10,13---+3,5. Korkeus 25-35. Sinnillä on nyt ongelma etäisyyden arvioinnissa korkeuden muuttuessa. Näitä pitää tehdä korostetun helposti jotta usko palaa ja Sinni malttaa alkaa keskittyä katsomaan itse. Samalla treenikerralla voidaan tehdä kolme eri väliä erillisinä treeneinä. Nämä on tarkotus pitää niin helppona, että ei tarvi miettiä sitä, että lopetetaan helpompaan.
2. 3 hypyn väljä sarja. Välit 10 ja 13. Korkeudet 15-25. Tosi helppona tämäkin, jotta alkaisi etäisyydet sujumaan.
Kummassakin saa juosta mukana ja tehdä kaikkea muutakin häiriötä. Korkeus on se viimeinen juttu mitä vaikeutetaan. Lisäksi tehdään edelleen set pointia, siinä korkeutta voi nostaa eniten kun muuta haastetta ei ole.
Ihan antoisat treenit siis oli, vaikkakaan ei pelkästään positiivisessa mielessä. Lopussa tajusin, että Sinnihän palasi oikeastaan pentuaikaansa. Juuri tällainen, omissa maailmoissaan kauhuissaan passiivisena lymyilevä se oli pienenä kun pelotti. Sittemmin se kai oppi sen verran luottamaan, että epävarmuuden ja ahdistuksen iskiessä pysyy jotenkin yhteistyön puolella, tosin huutaen ja hilluen. Edelleenkään se ei millään tahdo kohdata ahdistuksen aihetta vaan peittää sen siihen omaan ääneen ja riehumiseen. Rauhallinen ja järkevästi läsnäoleva ei kuulu Sinnin repertuaariin kuin kotona, turvassa ja rauhassa. Mutta koska se on edes olemassa, luotan, että joskus se saadaan muuallekin.
Treenien jälkeen otin Hopun vielä skeittaamaan kun oli hollilla hyvä asfalttipläntti. Siellä hän rullaili sujuvasti. Oikein hauskaa touhua, mitenköhän pitkälle taitoa voi kehittää? Kai koira voi oppia kääntämään ja sitten vaikka tekemään jotain kuvioita? Täytyyhän tota nyt alkaa harrastaa enemmänkin kun oma lautakin hommattiin.
Ponin kanssa lähdettiin matkaan flexi lukittuna. Itiksen ruuhkaiset risteykset ja liikennevalot on vaarallisia, varsinkin kun Sinnin mielentila oli vielä vähän järkkynyt. Viiden kilsan paluumatkasta Sinni köpötteli jännittyneenä ekat kolme, kaksi vikaa oli jo niin tuttuja kulmia, että saattoi vähän relata. Olipa retki, mutta tulipahan tehtyä.
Hopun kanssa lähdettiin illemmalla muistelemaan menneitä suunnaten niihin samoihin puistoihin, missä syksyllä käytiin kaksistaan. Heitettiin narupalloa minkä kädestä irtos ja Hoppu kaahasi onnellisena. Kiipeiltiin kivillä ja edistyttiin valtavasti. Alussa Hoppel ei olisi päässyt vähän itseään korkeammalle tasaiselle kivelle ollenkaan kun ei jalka noussut. Lopussa hän hyppi oma-alotteisesti melkein mun vyötärön korkeudelle terävälle kivelle kiikkumaan namin toivossa. Tosi hyvää harjotusta korkeusvammaiselle. Hölmöä kun talvella ei ole päässyt kiipeilemään ja on päässyt ihan ruvelle taidot ja usko itseen.
Tultiin metrolaiturin kautta kotiin ja jouduttiin kulkemaan inhoja siltoja ja portaita. Voi Boobel, nämä tällaiset on muuten täydellisen lapsen akilleen kantapää. Hän ei vaan tykkää korkeista paikoista.
Torstaina saatiin mennä hyppytunnille viime viikon peruutuksen korvaukseksi. En juuri muuta kaavaillut päivän puhteiksi. Kävin kuitenkin ostamassa skeittilaudan cittarista. Hoppelin alustaongelmaa voisi sillä työstää.
Työstettiin heti kotona vähän molempien kanssa. Eikä ollut mitään ongelmaa. Kumpikin lykki määrätietoisesti lautaa takatassuilla. Tekniikassa tietysti hiomista, mutta ei mitään ällötysreaktioita.
Hyppyhallilla käytiin reilu metsälenkki alkuun. Siellä oli melko paljasta, kuivaa ja muutenkin kivaa maastoa. Koirat kyllä kuraantui tehokkaasti kaahatessaan päättömästi. Sitten Boo autoon ja Sinnin kanssa sisälle.
Simppa käyttäytyi hyvin kun oli tiukassa kontrollissa ja kahestaan mun kanssa. Naureskelin Mintulle, että näätpä kohta oikean Sinnin kun panta irtoaa kaulasta. On niin kovin tuttu se hetki kun irrottaa otteen Sinnistä, se kimpoaa ulottumattomiin ja alkaa huutamaan täysin holtittomana. Mutta nyt ei käynytkään niin. Sinni jäi viereen ihan hiljaa seisomaan!! Vähän vaikeasti sain sen väliin kun neiti oli niin apaattinen! Ja esteille hän ei lähtenyt sitten ollenkaan.
Silloin tajusin, että ulkoa kuuluva pauke lamautti Simpan. Vastapäisellä tontilla heitettiin kauhakuormurilla roskia lavalle. Sieltä tuli aika kovia paukahduksia painavan romun osuessa metallilavaan. Sinni oli täysin poissa tästä maailmasta, ei pystynyt hyppäämään yhtään.
Mentiin siis tauolla ja koitettiin rentoutua. Aika hankala tilanne kun ei siihen ole ratkaisua. Normaalisti Sinniä pitää kaikin voimin rauhottaa, ei tosiaankaan piristää. Eikä sitä mikään tuossa tilanteessa piristäkkään, se nähtiin luonnetestissäkin. Mentiin siis ulos ja Hopun kanssa vähän kävelemään. Se auttoi ja Sinni oli taas oma itsensä. Huonon onnen alleviivaamiseksi Hoppu ei tietenkään saanut tulla halliin sisälle juoksuissaan. Joten sinne Sinni joutui palaamaan yksin ja siinäpä oltiin melkein lähtöpisteessä.
Tehtiin kuitenkin edes jotain treeniä. Putkesta lähettämällä Sinni pystyi suorittamaan harjotukset edes jotenkin. Saatiin kyllä kaivatut ohjeet jatkoon ja siis siinä mielessä se mitä tultiin hakemaankin. Tietysti harmi kun näistä harjotuksista ei todellista hyötyä saatu.
Jatkossa tehdään:
1. 3 hypyn perussarja+pysty. Väli vaihtelee 8, 10,13---+3,5. Korkeus 25-35. Sinnillä on nyt ongelma etäisyyden arvioinnissa korkeuden muuttuessa. Näitä pitää tehdä korostetun helposti jotta usko palaa ja Sinni malttaa alkaa keskittyä katsomaan itse. Samalla treenikerralla voidaan tehdä kolme eri väliä erillisinä treeneinä. Nämä on tarkotus pitää niin helppona, että ei tarvi miettiä sitä, että lopetetaan helpompaan.
2. 3 hypyn väljä sarja. Välit 10 ja 13. Korkeudet 15-25. Tosi helppona tämäkin, jotta alkaisi etäisyydet sujumaan.
Kummassakin saa juosta mukana ja tehdä kaikkea muutakin häiriötä. Korkeus on se viimeinen juttu mitä vaikeutetaan. Lisäksi tehdään edelleen set pointia, siinä korkeutta voi nostaa eniten kun muuta haastetta ei ole.
Ihan antoisat treenit siis oli, vaikkakaan ei pelkästään positiivisessa mielessä. Lopussa tajusin, että Sinnihän palasi oikeastaan pentuaikaansa. Juuri tällainen, omissa maailmoissaan kauhuissaan passiivisena lymyilevä se oli pienenä kun pelotti. Sittemmin se kai oppi sen verran luottamaan, että epävarmuuden ja ahdistuksen iskiessä pysyy jotenkin yhteistyön puolella, tosin huutaen ja hilluen. Edelleenkään se ei millään tahdo kohdata ahdistuksen aihetta vaan peittää sen siihen omaan ääneen ja riehumiseen. Rauhallinen ja järkevästi läsnäoleva ei kuulu Sinnin repertuaariin kuin kotona, turvassa ja rauhassa. Mutta koska se on edes olemassa, luotan, että joskus se saadaan muuallekin.
Treenien jälkeen otin Hopun vielä skeittaamaan kun oli hollilla hyvä asfalttipläntti. Siellä hän rullaili sujuvasti. Oikein hauskaa touhua, mitenköhän pitkälle taitoa voi kehittää? Kai koira voi oppia kääntämään ja sitten vaikka tekemään jotain kuvioita? Täytyyhän tota nyt alkaa harrastaa enemmänkin kun oma lautakin hommattiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)