On rankkaa olla niin äänekäs

Takana tiivis treenivuorokausi. Nyt on kaksi koiraa aivan kanttuvei.

Eilen käytiin Sinnin kanssa pyöräilemässä. Se oli hirveä retki. Sinni oli ihan kiltti ja juoksi hienosti, selkä venyi taas kilometrin. Mutta uudenkarhea Ponini kärsi jostain lastentaudeista. Sain tolla reilu 4km matkalla laittaa ketjut uusiksi ainakin 10 kertaa. Eikä se polkeminen ketjujen toimiessakaan nautintoa ollut kun vaihteet naksui ihan koko ajan. Jos olisi ollut oikein fiksu, olisi hoitanut ongelman heti kun alkoi naksumaan vähänkin, eli pari lenkkiä sitten. Mutta minä en ole fiksu. No hoidetaan sitten joskus... Toivottavasti ei ole jo koko vaihteisto rämänä.

Lenkin jälkeen toivuttiin tovi ja sitten pakattiin auto kohti Lahtea. Luvassa oli myöhäiset iltatreenit ja aikaiset aamutreenit. Vähän huonosti houkuttelevalta kuulostaa ajatus näin jälkikäteen, mutta tuolloin se oli vielä tosi hyvä idea.

Iltatreenit vielä meni ihan ok. Sinnin ekalla kiekalla neuvoteltiin ensin pitkään ja hartaasti lähtöön rauhottumisesta ja sen jälkeen kontaktille pysähtymisestä. Kumpikin huusi niin lujaa kun lähtee ja silti tuntui, että harmi kun ei lähde enempää ääntä... Tarpeeksi huudettuamme tehtiin näytösluontoisesti huikaisevia takaakiertoja.

Toka huki meni takanaleikkaamiseen. Ei ollut ihan helppoa se. Vaati pimputtelumaisen otteen ennenkun alkoi löytymään. Käytännössä siis täytyy itse ihan pysähtyä ja miettiä tarkkaan mitä oikein tekee kaikilla raajoillaan. Kyllähän noi palkkaihmisellä auttamalla menee, mutta se ei yhtään auta siihen mitä sitten tositilanteessa tapahtuu. Tärkeintä taitaa kuitenkin olla mun oppia tekemään oikeita asioita koska Sinni joka tapauksessa seuraa vaan mun liikettä, ei todellakaan kuuntele käskyjä tai etsi esteitä.

Myös Hoppu teki takaaleikkausta. Hänelle se on paljon helpompaa. Ihan Sinnin vastakohta siinä miten haluaa lähteä pitkille laajoille kaarille ja keskittyä kaikkeen mitä löytyy muualta kuin multa. Nyt tuli jo aika kiltisti kupilta mun luo takaisin ilman remmiä. Hirmu tarkkaan ei kuitenkaan jaksanut kuunnella mihin oli tarkoitus lähteä uuteen harjotukseen. Lähti siis vähän sinne sun tänne kun annoin vihjeen lähteä liikkeelle. Putket esimerkiksi oli kivempi kiertää ulkokautta. Ja sitten kun niitä palkattiin yksittäin, niin niitä alkoi löytyä ties mistä... Mutta pääasia että oli kivaa ja meni lujaa :)

Hopun toinen kiekka tehtiin puomia. Nyt oli jo oikein mallikasta etenemistä kontaktille. Ei kovin korkealta ja palkka piti olla ihan lähellä, muuten luiskahti yli. Tosi varmasti ja riemulla teki, ihana lapsi!

Aamulla oli vähän kankea päästä hallille. Puolet treeniajasta kerkesi valua ohi ennen kun selvittiin treenaamaan, mutta selvittiin kuitenkin!

Sitten ei ollutkaan ihan selvää mitä tapahtui. Rakenneltiin ihan ok rata ja piti Sinnin kanssa tehdä se. Sinni lähtöön ja menoksi. Meno tyssäsi ihan täysin kepeille. Ei ollut mitenkään vaikea kulma tai muutenkaan outoa, mutta ei vaan kerta kaikkiaan saatu niitä tehtyä. Ei millään. Pääasiassa ongelma oli lopetus, Sinni ei millään olisi tehnyt keppejä loppuun asti. Mitä enemmän yritettiin, sitä huonommin meni. Ei onnistunut minkäänlainen rauhottaminen, ei mikään.

Siinä kohtaa oli parempi lopettaa. Jäi vain epäselvä olo, ei me Sinnin kanssa pystytä tähän. Sen pää heittää niin isoa kieppiä, että mulla ei ole siihen mitään sanottavaa. Sinni ei itse hallitse päätään, enkä mä osaa auttaa. Onko niistä lähtökohdista järkevää tehdä yhtään mitään?

Hoppu teki taas kivaa ohjausjuttua. Riemulla kaahasi isoja kaariaan välillä ihan oikeitakin reittejä. Täytyisi ehdottomasti nyt vaan miettiä käskyt uusiksi. Ei se mitenkään voi hyppykäsky olla HYP kun huutelen siellä myös Hop vähän joka välissä. Rankkaa vaan päättää mitä ottaisi tilalle kun kymmenen vuotta on huutanut HYPpyä. Ja mikä se olisi lyhyen hypyn käsky.. Tätä täytyy tuumia parinkin yön yli. Mutta seuraavan kerran kun treenaamaan mennään täytyy asia olla päätetty.

Hoppu kerkisi vielä toisen kerran kentälle. Taas tehtiin puomia. Nyt päästiin jo pidentämään matkaa selvästi. Varovasti piti silti edetä matkan pidentämisessä tai vauhti kiihtyi ihan hallitsemattomaksi eikä höpsö otus mitenkään saanut pysäytettyä oikeaan paikkaan. Hirmu hauskaa sillä oli koko ajan ja niin oli siis myös ihmisillä sen kanssa treenatessa.

Hoppu oli niin tehokas, että päätettiin antaa Sinnillekin vielä mahdollisuus. Tehtiin niitä keppejä nyt loppupalkalla. Nyt sujui kyllä loppu oikein hyvin kunhan sisään pääsi. Sinni oikein tosissaan keskittyi siellä lopussa. Sisäänkin kyllä osasi ihan hyvin kunhan lähetys onnistui, mutta se lähettäminen ei ollut kovin helppoa. Hän huusi niin lujaa ja hyppi vaan jaloissa eikä olisi ottanut mitään ohjeita vastaan. Lopussa oli jo ihan täysin loppu, melkein raahautui kepit loppuun, mutta huutoa ei silti voi vähentää tai ohjeita alkaa kuunnella yhtään paremmin, päinvastoin.

Loppulenkki nautiskeltiin loistavassa säässä, hienoissa maastoissa ja hyvässä seurassa. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sinnikin on kuitenkin terve ja suhteellisen onnellinen nyt. Sen pää keittää vaan ilosta. Ilo on hyvä juttu, vaikka sitä olisikin tavallaan liikaa.

Turbojoulu

Joulu on tiivis kolmepäivänen. Siihen sisältyy 6 perhe/sukulaiskokoontumista. Kaikki ihan mukavia, koska epämukaviin ei jouluna suostuta, mutta rankkaa se on silti. Myös koirille. Kyllä me lenkkeiltiinkin ihan kivoja lenkkejä, mutta kyllä meillä oli paljon väsyneempiä koiria kuin fyysinen rasitus antoi olettaa.

Aattona juostiin Martan kanssa. Valeraskas Martta oli aika tosikko, mutta Hopun suostuttelu sai sen intoutumaan kilpasille. Silloin Sinni oli sitten tosikko ja katkaisi leikin. Sinnin mielestä vaan Sinnin kanssa saa leikkiä, tai sitten ei leikitä ollenkaan. Ei se Hoppua haitannut, juoksukaveri vaan vaihtui.

Joulupäivän aamulla mentiin sienimetsään. Onneksi sienten löytäminen otti sen verran aikaa, että koirat saivat oivan lenkin. Niistä oli ihan järjettömän hauskaa hepuloida pehmeissä sammalissa, joista niitä suppiksia etsittiin. Hyvät sienet löydettiin ja perunaruukku oli oikein maukasta.

Tapanina mentiin Hopun kanssa pikatreeneihin Allun ja Rexin seurassa. Otettiin pikkusen lisää kontaktille löytämistä etuperin, hyvin meni. Sitten tutustuttiin pussiin, sekin meni hienosti, tosi nopeasti teki sen ihan yksin vaikka kangas oli painava. Lisäksi vielä parit takaakierrot lelun kanssa, Hoppu leikki ja kiersi!!

Sää oli tosi hieno, joten haettiin vielä Sinni mukaan ja mentiin tonne kiertämään rantoja pitkin. Tuuli kyllä melkoisesti, mutta ei se meitä haitannut. Vasta myöhemmin sain tietää, että oli muka vaarallista olla ulkona tänään...!?

Ollaan matkustettu paljon pikkuautolla, eli koirat on ollu mun jaloissa etupenkillä. Alkuun se oli Hopusta outoa, ei ollut kivaa änkeä niin kiinni Sinniin. Mutta Sinni oli ihan kiltisti kun ei niin lähellä mua tarvi hermoilla. Lopulta tuo onkin oikein kiva tapa matkustaa. Ja autossa vapaana odottelukin on ihan ok, ei tullut mitään tuhoja :)

Joulu meni kivasti, mutta kiva kun se on nyt ohi.

Verta ja hikeä

Eilen oli vuoden pimein päivä ja kuinkas ollakaan saimme nauttia auringosta kun aamupäivällä kokoonnuttiin Ojankoon. Miesmuistiin ei osu se päivä kun viimeksi paistoi. Mutta nyt paistoi, balanssi, siihen luonto pyrkii.

Otettiin leikkiminen vakavasti ja tutkailtiin mikä siinä on niin vaikeaa Hopun kanssa. Tulos on, että tilanteella on kaksi puolta: Hoppu on päässyt päättämään milloin leikitään ja se tahtoo pitää asemastaan tiukasti kiinni. Toisaalta leikkiminen on kokemuksen puutteessa heikentynyt ja sitä pitäisi vahvistaa, tukea Hopun itsetuntoa siinä.

Siinäpä tilanne. Nyt pitää siis leikkiä vain kun minä tahdon, mutta niin, että se on tosi onnistunutta ja hauskaa. Lyhyitä sessioita siis ja antaa Hopun voittaa koko ajan ja tuoda lelua takaisin. Pitää pitää narussa ettei pääse lähtemään omille teilleen vaan hallitsen tilanteen koko ajan. Kyllä se kohta alkaa sitten maittaa taas ja vasta sitten kun repii oikein kunnolla aletaan vaatimaan enemmän leikin jatkumiseksi.

Ihmisleikkien jälkeen Hoppu pääsi vielä tositoimiin kun Tuikeli tuli kaahauskaveriksi. Sinni piti tänään vielä lepopäivän eikä päässyt kun kilteille kävelyille.

Tänään ei levätty. Aamusta heti kohti uimalaa. Sinni oli tosi hieno uimari taas. Loppua kohden vaan parani, ei merkkiäkään väsymisestä. Sain ottaa narun irti jossain puolessa välissä ja Sinni lipui uimaan ihan vaan käskyllä ja kävi hakemassa kadonnutta lelua kun vaan näytin minne mennä.

Sinni ei muuten lelusta juuri perustanut, kunhan aina toi sen pois vedestä. Mutta kerran kun joutui uimaan Esmen ja reunan välistä niin tuli ylpeänä lelun kanssa repimään. Sinni on kamalan liikuttava <3

Hyvinkäältä huristeltiin Lahteen Pawin joulutreeneihin. Sinni ei tehnyt kovin paljon, mutta hienosti! Ekalla kiekalla parit rengas-keinu-suorat putken kautta. Alkuun piti vähän muistuttaa mikä se keinu on ja tsekkailla kuinka hyvin renkaasta löytyy oikea reikä. Mutta parin toiston jälkeen mentiin jo tosi mallikkaasti ja varmasti kummaltakin puolelta koko hoito.

Tokalla kiekalla tehtiin sitä kontaktin sivuirtoomista. Ei ollut yhtään itsestäänselvää mihin asentoon sinne kontaktille pitää tälläytyä. Mutta sitä sitten selvitettiin ja ihan yhteisymmärrykseen päästiin. Omalta osalta vaikeinta oli kun piti juosta kaamea hyppysuora takaisin puomin alkuun. Kummasti sekin helpottui kun ohjasi siinä juostessa, eikä vaan pinkonut.

Hoppuun asennettiin ekaksi takanaleikkaukset. Kova into oli taas kupille ja nyt jo kovasti tarjosi kaikenlaista matkalla sinne. Suurimmaksi osaksi tarjosi ihan oikeita juttuja, fiksu kun mikä! Vaikea oli siinä pysyä kyydissä kun tyyppi vetää määrätietosesti oikeaa juttua vaikkei ole saanut edes mitään ohjausta vielä. Oikein hienoa! Varsinkin kun vastaanotti kyllä ohjeitakin aina välillä.

Tokalla kiekalla Hoppukin teki kontakteja. Korkeavireellä on hieno vauvapuomi ja olisi ollut kiva saada tehtyä sitä. Me kuitenkin ollaan vielä ihan alussa, tai siis lopussa. Peruutus sujuu loistavasti, mutta siitä toisesta suunnasta tulemista koitettiin taas asentaa. Kyllähän se vähän eteni, oikeaan suuntaan mentiin. Viimeinen toisto oli jo oikein täydellinen. Siinä vaiheessa nämä opettajatkin jo ymmärstivät miten tätä asiaa kannattaa lähestyä. Hoppu piti nostaa ihan siihen puomin loppuun, varpaat reunalle. Siitä ei tarvinnut siirtää kun etujalat ja sehän sujui. Kun piti liikkua enemmän niin valui aina yli ja peruutti siitä takaisin.

Hoppu on supersympaattinen oppilas ja aina lopussa on ihana kiehnätä ottamassa kehuja. Kyllä tämä tyyppi palkkautuu ja tekee tosi hienosti hommia ilman lelujakin. Leikittiin silti pienesti muutamassa välissä ja meni ihan hyvin. Ihana turkislelu ja remmi pitivät touhun tiiviinä ja innokkaana. Niin innokkaana, että lähti se viimeinen kulmurikin jo. Yhtäkkiä oli hieno vaaleansininen karva ihan veressä! Tosi voittajatunne kun saatiin se hammas irti ja nimenomaan leikkimällä, vaikka se on ollut nyt hankalaa.

Treenien jälkeen vielä lenkki lumisissa maisemissa. Sinni tykkäsi, ei mitään merkkiä väsymyksestä rankan päivän jälkeen vaan koko ajan piti kieriä jäätyneessä hangessa. Sitten enää joulupastaa ja joulusuklaata ja joulu-MM-musiikkia. Illalla räntäsateessa kotiin ja jouluruokakauppaan ja yö pakertan joululahjoja.

Vaikka koirat ei ihmisten joulusta piittaa, niillä on joulu joka päivä, niin ihanaa joulua ihan kaikille!! Otetaan mallia koirista: eletään hetkessä ja nautitaan siitä mitä kaikkea kivaa meillä on tässä ja nyt.