Loppu viikko meni vähän miten sattuu. Torstaina olikin yllättäin hyppäri ja kun en saanut sitä järjestettyä pois niin päätin mennä Hopun kanssa. Alkulenkillä Hoppu puljasi lätäkössä kolmijalkaisena ja toisesta takajalasta löytyi reikä varpaiden välistä. Eipä päässyt Hoppu hyppäämään. Sinni tilalle vaikka en könkkäselän kanssa olisi halunnut mitään esittää.
Sinni oli tosi apea alkuun, ei kelvannut edes Cuz. Ilmeisesti yhdistää paikan kamalaan kolisteluun ja vaati vähän vakuuttelua ennen kun alkoi toimia. Eka kiekka tehtiin voimattoman ja apean Sinnin kanssa. Ilmiasuun toki vaikutti myös selän tila. Set pointia tehtiin mutta yhtään ei voinut nostaa kun ponnistus oli kertakaikkisen onneton. Ihan kaamea näky.
Välissä käytiin ulkona ja koitettiin leikkiä. Pikkuhiljaa alkoi fiilis nousta ja seuraavan kiekan perussarja meni jo melko hyvin. Edelleen Sinni oli vaisu, jäi hiljaa lähtöön yms. Sarjan teki selvästi oikealle kaartaen ja korjasi keskelle kun vasen reuna laskettiin alas. Terve koira olisi mennyt matalaa puolta, mutta on Sinnillä oikeasti nyt jotain vaivaa kun noin vahvasti viettää.
Vika kiekka oli alastulotreeniä. Vaikka Sinni oli muka jo pirteämpi niin ei oikein irronnut. Piti lyhentää välejä normaalista kun ei voima riittänyt. Enpä tiedä paljonko hyötyä näistä treeneistä oli, tosi harmi toi Hoopon jalka. Siellä oli varpaiden välissä siisti reikä josta näkyi se alempi iho, ei verta tai mitään muutakaan ryönää. Putsasin sen bliw-metodilla ja laitoin sukan jalkaan.
Perjantaina ja lauantaina käytiin juoksemassa ja koirat oli kiinni koko ajan. Hoppu liikkui puhtaasti ja halusin pitää sen poissa ojista. Sinni meni perjantaina puolet ravia ja lauantaina jo koko matkan. Hoppu ulkoili ilman sukkaa ja haava siivottiin aina sisään tullessa. Lauantaina totesin, että ei reikä paranemassa ole, kasvoi vain. Aloin laittamaan bebanthenia puhdistuksen jälkeen, jos estäisi ainakin repeämästä lisää.
Sunnuntaina treenit ja Hoppu pääsi mukaan kun ei kerran jalka häntä itseään vaivaa. Taas oli alla vähäisesti tekemistä ja virtaa piisasi. Ekana tehtiin keppejä kovin kapealla kujalla. Parit ekan toistot meni virtuoosimaisesti tosin joka kerta koiran karatessa suoritukseen. Aloin vaatia kuuntelemista, mutta sitten alkoi pelleily. Hopun mielestä oli tylsyyden huippu kun ei saanut mennä sillon kun haluaa vaan oli rauhotuttava odottamaan käskyä. Neiti löi homman ihan leikiksi. Ei onnistunut ollenkaan. Virheitä tuli joka puolelta, kyse ei selvästikään ollut mistään keppeihin liittyvästä ongelmasta. Ei vaan ollut yhtään kiva totella.
Seuraavaksi tehtiin rataa hyppykuviossa. Oli suoraa, HYS:siä ja takanaleikkaamista. Hopulla meni lujaa edelleen. Nyt se teki koko ajan takanaleikkausta, ei mitään väliä mitä yritin ohjata. Otin namit avuksi jotta koira olisi vähän kiinnostuneempi musta. Olihan se, mutta lakkasi esteet kiinnostamasta ja nenä meni maahan... Siinä kohtaa mentiin tauolle. Tauolla mietiskelin, että nameja ei Hopun kanssa kannata radalla käyttää, se mieltää ne heti jotenkin haisteluhommiksi. Niitä voi käyttää vaan sillon kun koira on remmissä tai muuten kontrollissa ja tehdään tiiviisti palkaten jotain tiettyä juttua.
Menimme uuteen yritykseen, lelun kanssa ja kurissa. Kaikki haahuilu ja riekkuminen täysin kiellettyä. Hihnassa lähtöön ja ohjaajan mieliala aika tiukkiksena koko ajan. Tehtiin ihan täydellinen rata. Vauhti oli hirmuinen ja tunsin olevani jäljessä koko ajan, mutta Hoppu hoiti homman ja meni HYS:sit ja kaikki niin hyvin kun mahdollista. Kylläpä oli melkoinen fiilis! Eka kertaa Hopun kanssa tehtiin oikeasti yhdessä rataa niin että molemmat teki kaikkensa onnistumisen eteen. Voi jukra! Tuntui siltä, että Hoppu ihan oikeasti seurasi tarkasti ohjausta eikä huidellut vähän sinne päin.
Pitkien leikkien jälkeen käytiin ottamassa kepit molempiin suuntiin ja nyt nekin meni loistavasti. Pitää olla tiukka jöö tälle kiltille koiralle.
Välissä käytiin lenkillä ja paketoitiin Hopun jalka autoon odottamaan. Sitten Sinnin kanssa sama rata.
Se suoraan putkiin eteneminen on vaan niin vaikeaa nyt taas. Ihan hirveää hinkkausta vaati. Eikä mennyt siltikään. Kun keittää niin keittää ja sitä ei sillon voi hallita, ellei tosissaan yritä. Ja miksi yrittäisi kun on helpompi antaa vaan äänen tulla. Vaadittiin kyseenalaisten metodien soveltamista pienen jalkaliikkeen muodossa ennen kun tolkku palasi. Ja sitten yhtäkkiä putket löytyikin! Sitten yhtäkkiä tehtiin koko rata puhtaasti ja hienosti! Siinä oli pakote todella paikallaan ja myös koiran kannalta parempi niin.
Toisella radalla oli kivaa kuviota, jossa saattoi itse pysyä niin paikoillaan, että Sinnin pää pysyi kasassa ja irtosi ja toimi hienosti. Sitten oli vaikea avokulma kepeille ja niiden jälkeen valssi. Sinnin keppiangsti vaikeutti tehtävää ja tosi vaikea oli löytää sisään. Mutta sitten vaan hinkattiin ja kyllä se lopulta löytyi. Ihanaa kun Sinni kestää hinkkaamisen, on edes joku toivo onnistua. Siitä mentiin täysiä puomi ja pöytä. Kontakti oli super ja pöytäkin toimi hienosti. Sain liikkua reippaasti kun Sinni makasi kiltisti pöydällä. Lopun putkeen päättyvä hyppysuora oli taas kompastus, mutta kuin ihmeen kaupalla se onnistui lopulta. Me juoksimme kilpaa ja Sinnin nenä oli suoraan putkeen!!
Tintti on ihan kamalan liikuttava, hän todella yrittää ja haluaa tehdä oikein. Taas tehtiin vaikka kuinka monta lähtöä ja aina jäi kun huolellisesti jätin. Sinni tuo aina lelun kun pyydän ja kaikkialla tekee juuri niin kuin pitää jos vaan mitenkään pystyy. Se ei ota pakotteita itseensä vaan korjaa käytöstään ja luottaa nykyään muhun ja tulee luokse vaikka mikä olisi. Meillä on nyt selvillä kuka määrää ja se helpottaa elämää valtavasti. Ja mikä tärkeintä: Kukaan ei kärsi vaan päinvastoin, me ollaan molemmat tyytyväisempiä ja rauhallisempia.
Oli siis kertakaikkiaan mielettömät treenit. Molemmat koirat väläytti parastaan ja päällimmäiseksi jäi vaan suuri onni. Niin on huisin hienot koirat mulla ja työ kantaa hedelmää! Kiitos Sinni ja kiitos Hoppu, ootte maailman parhaat :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti