Tunnistusjälkikoululaiset

Maanantaina alkoi kauan odotettu tunnistusjälkikurssi. Tyypilliseen tapaani sotkin heti kuvion tunkemalla Sinnin mukaan. Kyllähän Hoppu on niin nero, että voi antaa osan treeniajastaan Sinnille :)

Ekat kerrat meni ihan vaan paikkaan tutustuessa. Hoppu kiipesi treenihuoneeseen jyrkät ja liukkaat portaat ihan reippaasti, mutta alkoi sitten perillä ihmettelemään mitä tää nyt oikein on. Tilassa oli matala iso pöytä, jolla kaikki treeni tehdään ja siihen oli tarkotus nyt ihastua. Hoppu kyllä hyppäsi heti pöydälle, mutta pikkusen epäilytti, jotain mätää tässä oli oltava. Kierrettiin sitten vaan koko huone, namiteltiin lisää pöydällä ja mentiin pois.

Sinni saapui huoneeseen vailla huolen häivää. Hyppi pöydälle ja moikkaili ihmiset, ei mitään ongelmaa. Oikein mukava ohjelmanumero, vaikkei Sinnikään vielä ymmärtänyt mitä varten tänne oli tultu.

Vika vuoro oli Hopulle. Nyt tultiin tilaan jo riemusta puhkuen ja riemu oli vielä suurempi kun pöydältä löytyi purkki johon työntää nenä! Tätä oli siis harjoteltu kotona jo pariin otteeseen ja molemmat kyllä tiesivät mitä tehdä jos purkki tulisi eteen. Koska homma oli niin selvä, alettiin rakentamaan treenirutiinia. Hopun piti rauhottua ja odottaa paikoillaan kun siirryn pöydän sivuun ja annan luvan. Hyvä oli rauhottua kun mieli paloi hommiin.. Rauhallinen ja järkevä Hoppu meinasi karata ja käskyn saatuaan odotti vinkuen! Ainakin oli ensimmäisen kerran tavoite täyttynyt ja koirasta homma oli tosi tosi kivaa.

Sinni ei päässyt purkkia moikkaamaan, mutta sovittiin, että jatkossa Sinni pääsee tekemään kaikki treenit muiden jälkeen. Hieno homma, koska tämä on Sinnillekin varmasti hyvä laji.

Tiistaina käytiin juoksemassa kevyt kasi. Kaniremmit oli lentäneet roskiin vanhojen Treksportien kanssa ja oltiin palattu flekseihin. Koirat oli kiinni koko matkan kun Sinnille se on parempi ja saa luvan Hoppukin jo opetella käyttäytymään. Hyvin käyttäytyivätkin ja juoksu kulki. Sinni ravasi jo aika hyvin, ei vielä ihan koko ajan, mutta ehkä puolet. Mun akillekset ne vaan kiukutteli loppumatkasta.

Illalla tehtiin purkkiharjotukset äitin hajulla. Harso siis purkissa ja koitin poimia sieltä nuuhkutusta. Pelkkä nenä purkissa ei siis riittänyt enää. Palkka tuli teesihvilästä ja Mika oli vastuussa siitä kun multa loppui kädet purkin ja naksuttimen kanssa. Sihvilässä siis nappuloita ja ne syötiin siinä purkin päällä niin sai syödessäkin hajua nenään. Väkisinkin ruuasta tippui muruja purkkeihin, mutta ei välitetty siitä nyt, täytyy kehitellä myöhemmin. Itse harjotus meni vähän säheltäen, kun oli hankala erottaa millon nuuhkuttaa kun nenä on purkissa. Hopulta taisin saada enemmän oikeaa käytöstä, hän rauhallisesti keskittyi vaan nenän miettimiseen. Sinni sen sijaan teki suurella tunteella ja otti mukaan tassut ja kuonolla tökkimisen. Pikkusievä nuuhkuttelu ei ole Sinnin mielestä yhtään mitään.

Keskiviikkona pitkästä aikaa ehta PAW-päivä. Ajeltiin Lahteen ja treenattiin! Jostain syystä olin oikein innostunut treenaamaan. Tehtiin takanaleikkauspätkää symmetrisessä hyppykuviossa. Emppu oli lelun kanssa loppupäässä ja Hoppu oli taas sillä villituulella, jossa kaahataan vaan täysiä leikkimään. Piti ottaa lelu itselle ja palkata HOPPU:n huomioimisesta useampaa otteeseen ennen kun mun huutelulla alkoi olla merkitystä. Sittenkin oli oltava tosi ajoissa ja tarkkana, että teki mitä halusin. Se takanaleikkaus oli ihan helppo kunhan sai koiran tulemaan esteen oikealle puolelle, eikä oikaisemaan palkalle...

Sinnin kanssa sama kuvio aivan eri ongelmilla. Ylläri. Lähtöön taas jäätiin tinkimättömästi joka kerta, vaikka se vaati vaivansa. Sinni osasi leikkauksen kun tehtiin lyhyeltä matkalta, mutta kun rataa tuli alle enemmän niin ei taas onnistunut millään. Sitähän jauhettiin sitten.

Tokalla kiekalla osasin jo itsekin olla parempi. Hoppu olikin nyt tosi hyvin kuulolla ja jäi liiankin käsiin. Oikea balanssi löytyi ja saatiin hienoja leikkauksia molempiin suuntiin, hyvä Hoopo!

Sinnin kanssa jauhettiin nyt aloittaen lyhyestä pidentäen maltilla. Näin saatiin ehkä mielekkäämmin onnistumisia esiin. Mutta yhtä paljon toistoja se vaati, kun tuo vauhti vaan on Sinnille niin kamalan vaikeaa. On se jännä miten voi olla tuollainen olento, joka pystyy liikkumaan niin lujaa ettei itse pysty kestämään sitä..

Näitä tällasia treenejä pitää molempien kanssa tehdä vielä vaikka kuinka paljon. Mä oon kieroutuneesti koukussa symmetrisiin ohjausharjotuksiin.

Jälkilenkillä käytiin kunnolla metsässä. Mun akilles huusi taas armoa ja hirvikärpäset hyökkäsi joukolla, mutta koirilla oli kivaa ja sillonhan kaikki on sen arvosta.

Illalla toin treeneistä kotiin Marjolta terveisiä purkissa ja tehtiin hajutreenit. Nyt harso oli pinseteissä vaan, ei purkkia. Tästä oli helpompi nähdä mitä nenä tekee ja murusetkaan ei olleen haittana. Palkkasihvilä tuli nyt harson viereen.

Hoppu oli tosi taitava haistelija. Se ihan selvästi ymmärsi mitä haettiin ja nenä kiinni harsossa haisteli koko ajan. Sinni taas oli ihan Sinni. Hän tökki ja huitoi ja häselsi mitä sattui. Kyllä se nenäkin jossain vaikeessa osui harsoon ja ihan viimeisellä toistolla saatiin yksi varma nuuhkaisu palkattua. Me tarvittais nyt Sinnin rakkaiden hajua, jotta ehkä alkais nenä tulla käyttöön.