Kovasti synttäreistä synttäriin menee tämä päivitysväli. Keskiviikkona alotettiin minusta, ei mitään mainittavia lukemia, mutta aina kannattaa jotain iloa ottaa irti. Koirien osalta se tarkotti aivan erityisiä synttäritreenejä ja synttärilenkkiä :) Mukana kaikki tärkeät koirani, Sinni, Hoppu ja Kiusa. Treeneissä ei ollut mitään erikoista teemaa tai suunnitelmaa, senkun pimputeltiin. Itseasiassa taisin kajota ikuisinhokkiini välistävetoihin! "Jos et osaa jotain, harjoittele!" Tehtiin niitä mahdollisimman rennosti ja mahdollisimman kaukaa, itse tietysti mahdollisimman vähän liikkuen. Ne oli noin paikallaan tehtynä tosi helppoja, sen kun ottaa käden alas ja pyytää koiran luokse, vähän vastasta nostaen.
Hopun kanssa pohdittiin tätä tuomisongelmaa ja nopeasti löytyi vastaus. Meikä on ihan turhaan sotkenut irrottamisen jo mukaan ja myös alkanut liian pian vaatimaan tuomista. Tuomisen pitää olla lahja koiralle: minä jalosti suostun leikkimään jos tuot lelun, muuten joudut huvittelemaan yksin. Ja kyllähän tuo noin päin ajateltuna on heti loogista.
Lenkille mentiin ekaa kertaa tällä kokoonpanolla. Olin aiemmin epäillyt, että tunteet kuumenisi liiaksi, mutta mitä vielä, päinvastoin! Näinhän tämä meni erityisen hyvin. Kiusan läsnäolo vei Hopun huomiota ja rauhotti Sinnin kiusaamista. Kiusa myös meni välillä väliin kun kakarat alkoi liian kiukkusiksi toisilleen. Lenkki kesti niin pitkään, että Kiusa jäi sitten seuraamme pidemmäksikin. Hopusta oli supermakeeta kun äiti tuli kylään! Se istui ylpeänä kiinni Kiusassa ja lipitteli sen naamaa.
Synttäreiden jälkeinen päivä otettiin iisimmin. Sinnillä oli ravipäivä ja Hoppu tuli yksin mukaan treeneihin. Ennen treenien vetoa kerittiin leikkiä ja tehdä keppejä. Hyvin se leikki nyt sujuu ja aika hyvin Popu osuu kujaan oikein. Sitten tehtiin vähän istumassa odottamista, aika etevästi on sekin hallussa. Rauhottumisen jälkeen piti vielä kierrellä siivekkeitä, mutta tasapainoilu vei voiton... Hoppu ei millään suostunut kiertämään kun muurinpalikat oli siinä vieressä. Treenien jälkeen käytiin Nenan ja Lilyn kanssa lenkillä. Hoppuli oli pääasiassa kiinni, koska halusimme edetä, eikä tarkotus ollut myöskään liiskata koikkerilasta. Naru rajoitti Hopun vauhtia niin, että kokoero ei päässyt liikaa vaikuttamaan. Lisäksi sillä sai painimaan jämähtäneet pennut taas liikkeelle.
Tänään oli vuorostaan Hopun 4kk synttärit. Juuri sopiva päivä pitää PAW treenit. Itse sankari pääsi kentälle kerran. Teimme superhienosti kiertoja, nyt niin, että rimat oli paikoillaan siinä 5 sentissä. Helpompi hahmottaa hyppy näin ja olisi se pumppi ihan yhtä korkea. Ensin tein namilla, mutta nenä meni maahan joten siirryin leluun. Lelun kanssa oli ihan toinen ääni! Tarkasti ja hyvin meni, vaikka itseasiassa tuli valssin tyyppistäkin tehtyä. Eikä tuomisessa ollut ongelmaa kun osasin suhtautua oikein. Pari putkeakin tehtiin ja sitä istumista myös. Tosi kivaa tehdä näin fiksun tyypin kanssa!
Sinnillä oli kaksi hukia. Ekalla pimputeltiin takanaleikkauksia. Niissä pitää vaan malttaa vaatia sinne hypylle lähteminen, sen jälkeen kyllä onnaa se kääntäminenkin. Tokalla tehtiin kontakteja, hyvin teki etupalkkanakilla. Ei otettu kovin paljon vauhtia kun esteitä ei ollu sopivasti, mutta kiva tehdä onnistumisiakin.
Treenien ja ihanan kuraojalenkin jälkeen mentiin tekemään synttärikakkua, mulle! Vähän meni liian kypsäksi, mutta hyvää on silti. Resepti talteen:
Maapähkinävoi-suklaakakku
100 g voita
150 g tummaa suklaata
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 munaa
1,5 dl vehnäjauhoa
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
maapähkinävoitäyte:
1 dl tomusokeria
4 rkl voisulaa
1,5 dl sokeritonta maapähkinävoita
1/2 tl suolaa
Sulata voi ja suklaa miedolla lämmöllä kattilassa. Kun suklaa on täysin sulanut, poista liedeltä. Lisää sokeri ja vaniljasokeri ja sekoittele. Lisää munat yksi kerrallaan ja sekoita välissä.
Sekoita keskenään jauho, leivinjauhe ja suola. Lisää märät aineet kuiviin ja sekoita hyvin.
Sekoita voisula, tomusokeri, maapähkinävoi ja suola.
Vuoraa n. 22-24 cm. kakkuvuoka leivinpaperilla ja voitele kevyesti. Kaada suklaakakkutaikina vuokaan. Lisää maapähkinävoitäyte lusikallisina ja sekoita kevyesti veitsellä. Älä sekoita liikaa, jotta kakkuun jää sattumia -- maapähkinävoiklöntit ovat jutun juoni.
Paista kakkua 160-asteisessa uunissa n. 30-40 minuuttia, kunnes kakku on hyytynyt sen verran että se pysyy juuri ja juuri kasassa. Älä missään nimessä paista kakkua liian kuivaksi, se on parasta kosteana.
Kakku on parhaimmillaan kun se on saanut vetäytyä muutamia tunteja tai yön yli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti