Ihana huurteinen ja aurinkoinen pakkasaamupäivä PAWin merkeissä. Voisko paremmin ollakaan?
Simpan kanssa ekaksi pimputeltiin "rytmitystä" putkelta törkkäsyyn. Herkkään se reagoi jos vaan osaa oikein ajottaa. Mun pitää ottaa myös oma liikkuminen pimputteluun. Ei sitäkään saa alkaa välttämään ja pelkäämään.
Populin kanssa piti vaan leikkiä, mutta osasin jotenkin olla niin väärin, että nenä veti vaan maahan. Neuvottomana tultiin vaan pois ja parkkiksella leikki alkoikin luistaa taas normaaliin tyyliin. Käytiin sitten pikavierailulla kentällä ja otettiin tosi hyvät leikit ja sitten pois.
Sinnin toka vuoro oli varmaan joku ennätys, ainakin puoli tuntia häntä putkeen työstettiin. Aiheena oli kontaktit. Hyvin kesti toistoa tyyppi, tai miten sen nyt ottaa, Sinni ei taida sitä edes tajuta toistoksi. Kerta toisensa jälkeen hän lähtee suoritukseen ihan kuin ekaa kertaa, ihan sama huuto ja älytön riekkuminen. Hyvä onkin, että kestää toistoja, koska niitä todella tarvitaan. Kyllä siinä junnatessa pikkuhiljaa tuloksia saatiin. Sinnille on erikseen käsiteltäviä haasteita ennen kontaktia olevat esteet, kontaktin ja palkan välissä olevat esteet, palkattomat kontaktit, kontaktin ohi juokseva ohjaaja... Kaikkea piti treenata ja viilata vuorotellen, ennen kun kuvio hyppy-A-3hyppyä-puomi onnistui.
Todettiin, että on oltava ehdoton, jos vain toinenkin takatassu käy maassa-> ei palkkaa, uusiksi. Ei haittaa vaikka tulisi tuhat yritystä, helpottaa ei saa, kyllä se lopulta pystyy pitämään ne jalat kurissa.
Lisäksi kannattaa näin kontakteja treenatessa pitää rimat tosi matalalla ja ohjata ne hypyt mahdollisimman helposti, vaikka liikkeellä auttaen. Ei siis tarkota viemistä vaan vauhdin ottamista.
Jauhamista ei tosiaan saa pelätä, se tekee vaan hyvää, kunhan säilyy maltti ja osaa muokata palkkaa ja vaatimusta niin, että tulee onnistumisiakin välillä.
Sinnin kanssa uurastaminen vei tehokkaasti mehut minustakin ja tehtiin Hopun kanssa lopussa vaan hyvin nopea ja tehokas leikkipyrähdys. Oli kivaa, hienosti meni, nenä ei kerinnyt maahan ollenkaan.
Loppuun vielä hyvä lenkki kauniissa huurremaailmassa ja Ikeaan syömään suussasulavaa tryffelikakkua.
Illalla treeneissä oli vaan yksi ohjaaja, kahdella koiralla sentään. Saatiin hienoa rataa aikaseksi ja vuosisatojen solmu auki :) Tavallaan. Satu on aina halunnut ohjata kauniisti ja pienieleisesti, mutta vuosien varrella ohjaus on mennyt koko ajan voimakkaammaksi kun valtavirtaneuvot vie siihen suuntaan. Pikkuhiljaa oma visio on hävinnyt ja on jäänyt vain vääntäminen. Ei siinä tarvi kun vaihtaa näkökulmaa, satsata ennemmin ajoitukseen kuin ohjauksen voimakkuuteen. Niin vaan saatiin keijukaismaisella ohjauksella tosi kaunista, nopeaa ja tehokasta rataa. Tosi ihanaa!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti