Kyllä on nyt ollut paljon hiljaisempaa kun mauton/hajuton vaihtui pippuriin. Ehkä se sitruunakin olisi ollut tarpeeksi, mutta otetaan nyt varman päälle. Ensimmäiseen haukkuun hiljeni autossa ja tänään pyöräillessä ei edes ensimmäistä haukkua päässyt.
Sinnillä siis ravipäivä. Koiria oli ruuhkaksi asti, mutta todella kivuttomasti selvittiin niin vastaantulevat kuin samaan suuntaan ohitettavat koirat. Oli jo pimeää ja golfkentän toinen sivu oli ihan pilkkopimeä, siellä sain melkein kiskoa Sinniä perässä, hän ei pidä pimeästä! Heti pimeän osuuden jälkeen tultiin "käännekohtaan" ja sieltä vauhti oli melkein huimaa. On toi jännää miten kotiinpäin on niin kova vauhti, silti rentoa ja hyvää ravia. En usko, että kyse on vain lihasten lämpenemisestä. Voisi se olla rento jo alusta asti vaikkei vauhti olisikaan kova. Pitäisi keksiä miten saisi rennoksi jo alusta asti.
Hoppu vietti kaupunkikävelypäivän. Kiipeltiin kivillä ja Hoppu oli ihan villinä siihen, yritti hyppiä ihan naurettavan vaikeille kiville. Leikittiin myös Populin tahtiin, eli aina kun alkoi leikkiä remmillä niin vaihdettiin leluun ja leikittiin luvallisesti. Oli mukava seikkailulenkki taas. Lapsinero yllätti pari kertaa hakemalla jättämänsä lelun aika kaukaakin ihan määrätietosesti. Siis itse muisti yhtäkkiä mikä jäi ja lähti hakemaan. Tämä onnistui myös niin, että osotin lelun suuntaan ja kysyin mihin lelu jäi. Mitään tälläsiä ei ole opiskeltu, edes sanaa lelu ei ole käytetty mitenkään erityisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti