Eilen oli treenisunnuntai. Emme siis puuhanneet muuta koko päivänä kun mentiin vaan hyvissä ajoin ennen viittä Ojankoon. Käytiin hyvä lenkki ja tasan aikaan tajusin tyhjällä parkkipaikalla, että olin tunnin etuajassa. Samalla iski hirveä nälkä ja käsitys siitä, että aika pitkään pitää nyt nälässä elää. Ei siinä tunnissa kerkiä kotiin syömäänkään. Tai olisi ehkä kannattanut silti kokeilla.
Hopun treenit jaksoin vielä ihan hyvin. Siellä olikin kovin mukavaa. Ensin tehtiin jotain pientä temppuilua ja hyvin kiltisti Poppeli totteli. Sitten teimme vyötärön korkeudelle laskettua aikuisten puomia. Se oli ihan hullun pitkä! Kontaktit toimi hyvin eikä uusi este paljon hirvittänyt vaikka tehtiin aika reippaasti lähetysmatkaa pidentäen. Meni huisin hienosti vielä kun laitettiin etutassut ylösmenolle. Sitten kun piti metrin päästä itse etsiytyä kiipeämään niin Hoppu etsiytyi tosi lujaa ja hienosti alastulolle, maata pitkin. Otettiin pari helpompaa ja lopetettiin. Olihan siinäkin jo.
Seuraavaksi prassailtiin kujalla. Hoppu haki oikein sisään ihan mistä vaan täysiä ja varmasti. Ihan sama mitä leikkailin tai huitelin karkuun. Namiautomaatti auttaa kyllä asiaa huomattavasti.
Loppuun hurjasteltiin pientä radanpätkää. Ainakin irtoaa ja hakee esteitä! Ja on hirmuisen hauskaa, meillä kaikilla. Hoppu on super <3
Välitunnilla kerroin Sadulle salaisuuden Hopun keppivirtuoosiuden takana, sitten käytiin vähän juoksuttamassa pentuja ja lopuksi etsittiin kadonnutta autonavainta. Sitten Sinnin lämmittely ja treenien alkua odottamaan. Saatiinkin odottaa kolme varttia ja nälkä vaan heikotti oloa. Rataantutustumisen jälkeen vielä uudet lämmittelyt ja sitten viimein iltayhdeksän aikaan Sinni pääsi päästelemään koko päivän energioita. Tosi hyvä yhtälö, nälkäinen ja väsynyt minä ja ylitsepursuava Sinni.
Sinnillä meni sairaan lujaa. Niin lujaa, että mulle tuli pari reikää peukaloon. Jolloin Sinni kyllä kuuli kunniansa. Kurinsa palauttanut Sinni olikin vähän aikaa aika kivasti kuulolla ja tehtiin aika hienojakin pätkiä. Sitten tultiin kepeille ja siihen jäätiin. Sinni on jotenkin nyt täysin unohtanut sisäänmenon, täysin. Samaten se on kyllä unohtanut ulostulonkin jos juoksen ohi. Kepit on kammottavan vaikea este Sinnille, jostain kumman syystä. En ihan ymmärrä. Justhan me ollaan tehty vaikka kuinka sisäänmenotreeniä ja varmana on ollut vaan mukavaa ja erittäin kannattavaa.
Tiedä häntä. Tarvitsen jonkun Sinni-Meri-Sinni sanakirjan jotta voisin ymmärtää miten Sinni haluaisi asioiden menevän. Tällä hetkellä tuntuu tosi vahvasti siltä, että agility ei ole meidän laji. Vaan enpä mä osaa mitään muutakaan.
Tänä aamuna herättiin ihanan rauhallisen hölmöläis-Tintin kanssa kauniiseen aamuun ja lähdettiin juoksemaan. Se on ehkä eniten Sinnin laji. Sopivan rauhallista ja henkisesti vaativaa(-matonta) ja fyysisesti turvallista. Hopulle juokseminen ei vielä ole niin sopivaa. Palasimme flekseihin ja meno oli sujuvampaa, mutta vain siksi, että nyt Hoppu sai taas kaahata penkoissa ihan vapaasti.
Iltapäivällä käytiin vielä normilenkillä. Metsässä vastaan tuli kaksi pikkuruista irtokoiraa, ihan täysiä päin. Tööttö lähti kauhuissaan huutaen karkuun ja Hoppu juoksi vähän Sinnin perään ja jäi kauemmas ihmettelemään. Itse vaan jatkoin matkaa, ei toi nyt niin kovin vaikea tilanne ollut kun oltiin selvästi isompia kuitenkin. Hoppu tuli perääni ja haisteli vieraat ja Sinnikin uskalsi lopulta tulla mukaan, mutta kiersi kauhukääpiöt kaukaa ja huusi koko ajan. Kun päästiin omistajasta ohi ja koirat jatkoi matkaa niin mekin jatkettiin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Ei tuosta jäänyt kummallekaan mitään päälle, itseasiassa voitais ottaa mielellään lisää tuollaisia. Oppisi molemmat suhtautumaan fiksummin.
Semmoinen päivä se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti