Läpi meni!

Ostotarjous nimittäin. Jos ei kosteusmittauksessa paljastu mitään yllätyksiä niin kesällä meistä tulee vaaralalaisia. Sitten meillä on makuuhuone, työhuone, ruokapöytä ja oma piha! Pieni se piha on, mutta saa nyt riittää. Ainakin siellä mahtuu syömään luita :) Me ruvetaan barffaamaan heti muuton jälkeen. Sitä on odotettu. Hoppu parka on elänyt ihan nappulalla koko elämänsä kun kyllästyin luumöhnään sisällä jo ajat sitten.

Nyt on vaan semmonen pulma, että messarista ostetut ruuat alkaa loppumaan. Ei kestä enää viikkoakaan. Pitäisi miettiä mitä seuraavaksi. Sinnin maha on ollut kyllä kunnossa, mutta tuotosta tulee molemmilta mielestäni liikaa. Lisäksi molemmat rapsuttelee ja nuolee itseään aika paljon. En tiedä onko se oikeasti epänormaali määrä ja johtuuko tottumuksesta tai stressistä vai mistä ihmeestä. Enkä varmaan jaksa tätä asiaa kummemmin pohtia kun on niin monihaarainen ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ostan vaan uuden säkin tota ANF:ää ja eletään sillä.

Eilinen oli ristiriitainen päivä. Aamulla herätessä oli kipeä olo, kurkussa kaktus ja voimat kateissa. Kaikki poppakonstit ja pillerit käyttöön ja lisää unta vaan. Oli juoksupäivä ja alan olla jo niin koukussa, että väliin ei voi jättää vaikka mikä olis. Eikä jätetty. Juostiin melkein 9 km, tunti ja vartti. Sinniltä tuli ihan kivasti ravia ja muutenkin kulki. Juoksin ilmeisesti pahaa oloa karkuun, koska heti kun päästiin autolle, iski tajuton päänsärky.

Hopusta ei vaan tiedä, onko tuo hyväksi. Hoppu ei vissiin kaipaisi niin paljon tuollaista rauhottavaa vaikutusta kun Sinni. Ylipäänsä Hoppu on joutunut elämään rauhottumista korostavaa elämää Sinnin rinnalla. Se ei ihan välttämättä olisi tarpeellista ja saattaa aiheuttaa Hopulle jopa liiallista rauhallisuutta. Onko se mahdollista? Onko se vaarallista... En vaan ainakaan vielä haluaisi alkaa sitä villitsemäänkään, kun toistaiseksi en osaa kaivata enempää hulluutta meille.

Iltasella oli viimeiset hallitreenit tällä erää. Tosi haikeeta, varsinkin kun ulkona satoi ja tässä orastavassa kipeydessä en mistään hinnasta olisi ollut ulkona.

Suuressa hallissa isolla tyhjällä kentällä tehtiin isoa vauhtiympyrää. Putkista ja hypyistä koostuva ympyrä oli Hopulle kuin junarata. Se paineli päättäväisenä aina kohti edessä olevaa estettä eikä välittänyt mun sijainnista tuon taivaallista.

Tokana treeninä piti jättää hyppyjä välistä. Ennen aloitusta vaihdettiin lelua kun Hoppu ilmoitti ettei wubba enää huvita, raato sen olla pitää. Sitten muistuteltiin mitä olin päättänyt huomiosanaksi, se ei ole HOP vaan TÄSSÄ. Näillä eväillä olikin helppo tehdä sujuvaa työtä. Tosi hienosti kuunteli ja jatkoi matkaa. Vähän oli hitaahkoa ja lelulla leikittiin vain mun repien, Hoppu roikkui mukana.

Kolmas kiekka olisi ollut käännöksiä ja takaakiertoja. Nyt ei enää kiinnostanut mikään lelu eikä sitten edes namitkaan. Vähän niin kun oli tekevinään, leikkivinään ja syövinään, muttei kunnolla kuitenkaan. Hoppua ei inspannu tipan tippaa. Ei saatu aikaseksi mitään viksua.

Mikä meni vikaan? Hoppu oli koko treenien ajan mun kanssa hallissa. Väliajat se makasi sylissä ihan rauhallisena rapsuteltavana. Ei tehty mitään muuta koska ensinnäkin nautin niin kovasti kun voin istua koiran kanssa katsomassa muiden treenejä, toisekseen enpä olisi jaksanut mitään häärätä ja kolmanneksi oli myös ajatus, etten halua/ole tarvetta tuhlata Hopunkaan intoa nyt muualle. Ehkä parempi olisi ollut viedä välissä autoon. Ehkä olisi pitänyt jättää Hoppu kotiin aamulla. Ehkä Hopulle pitää ylipäänsä kehittää enemmän kiihdyttäviä juttuja ja sitten taas tosi tylsää. Eli ihan päinvastasta elämää kun Sinnille. Vähän vaikeaa siis saada molemmille passeli elämä yhdessä...

Edelleen huomaan toteavani, että mieluummin nyt haluan mennä Sinnin mukaan ja saada sitten mahdollisesti liian rauhallisia koiria kuin Hopun mukaan ja saada Sinnin mielen ja kropan rikkirevityksi.

Sillä Sinni on ihan huippuiskussa!! Ensinnäkin odoteltiin vuoroamme noin tunnin verran hallissa. Koko sen ajan Sinni leikki lelullaan. Kieltämättä mielessä piipahti, josko olisi kerinnyt väsy iskeä. Mutta vielä mitä! Kun radalle pääsee niin siitä otetaan ilo irti. Tämä treeni oli ihan täydellinen Sinnille juuri nyt. Siis ihan pelkkä ympyrän kiertäminen. Alkuun piti auttaa ja juosta mukana, mutta hiljalleen alkoi löytyä mulle oikeat paikat ja Sinni vaan ampui putkesta putkeen. Superhienoa työskentelyä koiralta, joka ei lue rataa yhtään ja jolle ohjaajan liike on lähes ylivoimainen ärsyke. Sinni oli ihan megasuperupea ja hänen nopeutensa pääsi kerrankin kunnolla esille.

Oli aika miellyttävää huomata, että omakin jalka nousi ja tuo hullu paahtaminen ja huutaminen ei tuntunut ollenkaan rankalta. Ainoastaan kurkku ja pää ilmoitti itsestään niin lujaa, että tuli kiire kotiin lepäämään. Voi kunpa olisi voinut jäädä vielä tekemään ja olisi saanut kokeiltua ohituksetkin.

Kannustavana huomiona voi pitää myös sitä, että treenin alussa olin todennut aikoinaan Sinnin kanssa jurnuttaneeni vastaavaa ympyrää päätyen vain molempien turhautumiseen ja kyllästymiseen koko lajiin. Nyt ei sellaisesta ollut tietoakaan, Sinni olisi jatkanut loputtomiin. Ehkä Hoppukin siis jonain päivänä osaa arvostaa yhteistä tekemistä eri tavalla kuin tänään.