Pitkulaisia vesielementtejä

Sunnuntai on treenipäivä! Tai ilta. Ensin Hoppu, sitten Sinni.

Hoo esitteli puhdasta osaamista. Tehtiin kujaa joka oli aika pitkänä jo. Vaan silti vaalea neropatti löysi oikein sisään ja ulos mistä kulmasta vaan tai vaikka putken kautta. Tämä 2by2:n ja kujan sattumanvarainen yhdistelmä tuntuu olevan erinomainen metodi. Ainakin kun oppilas on näin poikkeuksellisen erinomainen!

Seuraavaksi tehtiin pikkuruinen hyvin suora ratapätkä. Semmosethan on meitin Hoppulin leipälaji. Haastetta tuotti ainoastaan kun lähtö oli maali ja piti jättää namikuppi taakse ennen kun pääsi herkuttelemaan. Poispäin kupista vauhti oli vaisu, mutta takaisinpäin korjattiin vajaus. Ja matkalla toki oma-alotteisesti kaikki tielle osuvat esteet, eli ne oikeat.

Loppuun vähän monimutkaisempi kuvio, jossa piti kiertää kulma ja muutenkin seurata ohjausta, eikä vaan kaahata kohti maaliksi sopivia kohteita kuten Marjoa. Rata loppu puomiin jonka otimme kertauksen vuoksi ensin pelkästään. Ja sehän sujui! Poppel on niin kaamean fiksu, tekee mitä tarvitsee, että pääsee palkalle.

Vähän saatiin neuvotella, millon sinne palkalle lähdetään, mutta kyllä sieltä ihan hienoa kuuntelemistakin ilmaantui. Tosin Poopo taisi oppia radan. Mutta mitä siitä, hienosti meni. Täysin varmasti ja turvallisesti putkesta puomille kerta toisensa jälkeen. Puomin suoritusvauhti on huolellisen verkkainen ja saakin olla. Muutenkin Hoppu työskentelee tosi viisaan oloisesti, tekee rauhassa mitä pitää eikä kaahaile päättömänä kuten jotkut muut. Todella armollinen ja helppo ohjattava. Olkoonkin hitaanpuoleinen, kyllä luulisi vauhdin lisääntyvän kokemuksen myötä. Ellei lisäänny, niin sitten eletään sen mukaan. Ei se kuitenkaan mikään etana ole, semmonen normaali vaan. Hidas verrattuna vain äitiinsä.

Sinnin treenien rata oli oikein mukava. Paljon sellaisia kohtia, joita me osataan. Vai olisiko niin, että me aletaan osata jo aika paljon.. Laitettiin rimat strategisesti korkealle suorilla ja käännöskohtiin matalammalle. Ei pitäisi Sinnin väittää että vaaditaan liikaa. Ja silti hän väitti. Kyllä ne korkeat huomattiin sieltä suorilta ja piti käskyttää tiukkaan jotta meni yli. Muutenkin aika tiukkaa keskustelua käytiin useampaan otteeseen, että ollaanko tänne tultu huutamaan vai mitä.

Keskustelujen välissä tehtiin huikeita pätkiä. Sinni on ihan supertaitava, nopea ja upea. Ihanasti putket imi ja muutenkin auttoi etenemään. Kontaktit kyllä osataan, mutta niiden jälkeen pitäisi saada palkka tai alkaa huuto. Täytyypi treenata kontaktin jälkeisiä keppejä ja muuta vaativaa.

Hassusti Sinni luuli ekaa puomia keinuksi ja varoi, mutta sen jälkeistä keinua tai myöhemmin tulevia uusia puomeja ja keinuja ei epäröinyt ollenkaan. Ehkä Sinni olettaa jokaisen kapean kontaktin olevan keinu kunnes toisin toteaa. Taisi se kisoissakin ekan puomin ottaa varovasti.

Sinni sai palautella radan jälkeen kun minä söin kakkua. Sitten mentiin syömään loput namit pois hypyn eteen. Tarkotus oli siis tehdä samaa lähtöhypyn eteen rauhottumista kuin pe, mutta ei se ihan samallalailla sujunut. Yksin tehdessä tulee mulle liikaa liikettä ja Sinnin on paljon hankalampi rauhottua. Lisäksi hankaluutta tuotti suhteellisen vilkas treeni-ilta, ympäristö oli aivan liian jännittävä Sinnin keskittyä ja rauhottua.

Maanantaina juostiin taas. Nyt mentiin kaksi kiekkaa ja koirat koko ajan irti. Oli niin kamalan kuuma, että sain juosta hiljaisuudessa. Vasta ekan kiekan puolivälissä Sinni opasti Hopun pientareen lätäkköön ja siitäkös riemu repesi! Hoppu jumittui ojaan kokonaan. Pitkän matkaa neiti juoksi rapakossa kyntäen nenällä tietä..? Superautuas löytö ja ihanan kurainen pieni otus.

Uiskentelu viimeisteltiin tekolammella kunnon pulahdukseen. Siinä autoin viskomalla tikkuja ulapalle ja lutraajakaksikko uiskenteli innoissaan. Hoppu jäi veteen tekemään omia kuvioitaan kun Sinni tuli rantaan huutamaan lisää tikkujenviskontaa. Olin siinä vaiheessa jo itsekin niin kurassa, että taidettiin jatkaa vaan matkaa.

Tokalla kiekalla otettiin uiskentelu järkevämmin. Hoppu sai mennä edeltä puljaamaan omiaan ja Sinni kävi vedessä vain hakemassa yhden tikun. Olisi saanut enemmänkin, mutta pidin tärkeämpänä pitää harmaan suun kiinni. Se pysyi kiinni niin kauan kun mulla oli ote valjaista, pitäisi varmaan miettiä jotain uimanarua Tintille.

Joopajoo. Reilu 8 kilsaa siitä tuli ja tukalassa kuumuudessa aikaa kului liian paljon. Päähän iski taas kauhea särky ja alan epäillä sen liittyvän kuumuuteen. Ei aurinkoon. Jospa ens kerralla meen ilman huivia, pää tuulettuu enemmän, mutta ei ole suojassa auringolta. Vai oonko mä allerginen juoksemiselle?