Mä en tahdo muuttaa täältä pois! Miten voi ollakin, että juuri kun vuosaarelaisuuteni on päättymässä, alan löytämään täältä aivan uusia puolia. Tai ei ehkä uusia vaan vanhat virkistyy ja näkökulma on hiukan toinen. Tänään kierrettiin ihana rauhallinen kympin lenkki seikkaillen ympäri kauniin, merellisen, turvallisen ja viihtyisän kotiseutumme. En halua tunkkaiseen sisämaahan!!
Koirat oli kiltisti flekseissään ja vastaantulevat mummot ihasteli miten hienosti nuo käyttäytyivät väistäen tien sivuun edelläni. Ja kun toinen oli oikein trimmattu että jaksaa juosta paremmin :) Vaikka jaksoi tuo trimmaamatonkin, molemmat jaksoi olla oikein hienoja lenkkikavereita koko puolentoista tunnin reippailun. Vaikkei pysähdytty lainkaan uimaankaan. En jaksanut rikkoa seesteistä tunnelmaa.
Päätä ei särje yhtään! Pidin tarkkaan huolen, että meno on koko ajan rentoa. Lisäksi otin orjallisesti hörpyn aina 5 min välein. En tiedä kumpi on olennaisempaa, mutta ei varmasti kumpikaan turhaa. Hattu sen sijaan on ilmeisesti turha, mikä on aikamoinen näkökulmamuutos minulle.
Eilen vietimme PAW-toverin synttäriennakkoa. Aivan huikean mahtavat bileet, parhaat ikinä! Ensiksi vähän treeniä.
Sinni kiersi isoa kehää hyppyjä ja putkia. Sujui suhteellisen hyvin, eikä huimannut 35 hypyt seassa. Ilmaiseksi hän ei suinkaan töitä tehnyt vaan kyllä siinä sai ihan tarkasti olla mukana hengessä. Ei kuitenkaan tarvinnut nenästä pitäen mukana juosta.
Hoppu teki sitten samaa, paitsi focus kääntymisessä eikä jatkamisessa. Alkuun jouduttiin yllättäen teroittamaan myös jatkamista. Jotenkin ei tuntunut hakevan hyppyjä tuttuun tapaan. Pientä orientoitumisvirhettä vaan, ei mitään vakavaa. Ellei pidä vakavana sitä, että neiti haluaa itse päättää mitä suorittaa ja millon lopettaa.. Kyllä sinne väliin saatiin yhteistyötäkin ja muutamat ihan nätit HYSsit.
Simpan toka kiekka oli kontaktilta keppien etsimistä. Alkuun oli pakko aika isosti muistuttaa miten siitä kontaktilta ylipäänsä poistutaan. Jos päässä kiehuu ja kontakti tuntuu polttavan tassujen alla niin ei ole ihmekään jos ei pysty enää näkemään edessään keppejä. Pienellä härkkimistreenillä poltetta saatiin vähän laskettua, mutta selvästi namikuppi ei ole yhtä voimakas kuin ennen. Nykyään kun the Cuz on se kaikkein mahtavin palkka ja kaikki muu taitaa olla vaan ihan jees.
Tarpeellinen määrä junnausta auttoi ja kohta Sinni teki huomattavan määrän hienoja kontaktilta kepeille syöksyjä. Kaiken kukkuraksi hän teki ne myös nätisti loppuun kerta toisensa jälkeen vaikka minä siellä leikkailin ja säädin vaikka mitä!!
Ahneena otettiin loppuun avokulmaa putkesta ja se meni jo yli suorituskyvyn. Ei ollut reilua, mutta elämä on mitä on.
Keppiteemaa jatkettiin Hoppulin kanssa. Vaalea hulivili oli tosi taituri taas. Kolme paria oli lähes suorassa ja niin vaan löytyi jokainen väli mistä vaan. Tai kyllä siellä tuli jotain stipluja, mutta pienellä helpotuksella päästiin aina takas raiteille ja osaaminen eteni ihan silmissä.
Loppuun Simppa sai tulla tekemään sitä pirun avokulmaa vielä. Tehtiin noilla Hopun irtopareilla mutta ihan suorana. Lyhyemmästä suorituksesta saatiin enemmän toistoja ja kyllä näillä kepeillä taitaa olla jokin itsevarmuutta ja osaamista korostava aurakin. Hienosti meni. Jopa kontaktilta sinne avokulmaan. Kunhan olin tarpeeksi lähellä. Sinni ei millään kestänyt tilannetta, jossa piti suorittaa kontakti ja löytää tiukkaan avokulmaan kun minä olin kaukana toisaalla. Vihoviimeisenä tehtiin vielä oikeat kepit kerran tästä vaikeasta avokulmasta. Tööt oli jo ymmärrettävästi ihan tööt, mutta suoritti silti tunnollisesti, hieno koira!
Sitten siirryttiin juhlallisempaan osioon salaattibaarin kautta. Kemujen näyttämö oli arvokas kivisali korkealla mäellä. Ajan koettelema kivimuodostelma tarjosi puitteet herkutella terveellisesti, herkullisesti ja kaikin puolin täydellisesti. Koska sankari itsekin huomasi kivien pysyvyyden todistavan niiden erinomaisuutta, voimme todeta samaa ihmisen vanhenemisesta: Koska olet jo näin kauan elänyt, ei sussa voi olla mitään vikaa. Tai ainakaan vaarallista.
Juhlien jatkot pidettiin alempana rannassa. Kirva meinasi hukkua kun yritti hakea kaikki kepit joita heitin rannassa huutaville omille koirilleni. Sitten kun lopulta sain kiljukaulat veteen niin Hoppu puljasi ihanassa rantaliejupohjassa itselleen täydellisen lietehoidon. Kun vettä on selän päälle ja pohjasta nousee talloessa sankka liete, niin siinä saa helposti juurta myöten koko turkin täyteen sitä turvemaista hiukkasta. Sinni onneksi ei pysty samaan lyhyessä turkissaan. Sitäpaitsi häntä kiinnosti muutenkin enemmän mun kuraaminen, huutaminen ja keppien uiminen.
Kotimatkalla poikettiin Ojankoon syöttämään Sinnille loput namit lähtöhyppytreenin merkeissä. Minttu toimi namittajana niin oli järkeä taas tässä touhussa. Epiksiin valmistuva Ojanko oli haastava ympäristö ja väsynyt Tööttö ei ehkä paras suorittaja, mutta ihan järjevää esitystä sieltä välillä saatiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti