Perjantaina sain hyvin liikutetut ja pidetyt koirani takaisin. Lauantaina mentiin juhlistamaan yhden ihmislapsen 1-vuotisuutta. Koirat oli mukana ja ottivat ilon irti, Sinni nautti pihasta ja Hoppu seurasta. Sinniliini siis kaahasi ihan hullun lailla pienellä pihalla aina kun Hoppu kävi siellä pissalla. Hoppu tykkäsi kyllä kanssa kaahata, mutta yhtä kivaa oli seurustella pienen ihmisen kanssa. Käsittämättömän kiltisti ja seurallisesti hän käyttäytyi 14 viikon elämänviisaudella, kun Sinni katsoi alusta asti parhaaksi pysyä sivussa näinkin oudosta tilanteesta.
Tänään meillä oli Sinnin kanssa bisnestreenit. Pääasiassa oli tarkotus työstää ihan yhteistyötä ja fiilistä ja niin tehtiin. Ja voi voi sentäs. Ei tässä ole oikotietä onneen, jahka on mitään tietä onneen. Kun on lusikalla annettu jne. Mun tehtävä on sitte vaan ohjaajana paikata lusikoimisen vajausta. Mun on oltava meidän rauhallisuus ja selkeys jne. Ei voi vaatia Sinniltä sellasta mihin se ei pysty. Sellaset pitää vaan kiertää miten ikinä onnistuukin, pääasia, että onnistuu ja Sinnillä on hyvä mieli. Pitää todellakin korostaa sitä Sinnin tyytyväisyyttä ja onnistumista, sitä kautta vahvistaa Sinnin itsetuntoa ja näin auttaa sitä toteuttamaan osaamistaan parhaimmillaan.
Ei siis sinänsä mitään uutta, nyt taas vaihteeksi vahvistusta siihen suuntaan, että ei Sinni ole kuriton vaan avuton. Että sille pitää olla kiltti ennemmin kuin tiukka. Tietysti myös jämpti ja selkeä, mutta ei siis tosiaan saa menettää hermoja rasittavaan räkättiin, ei se halua mua uhmata ja vittuilla. Se huutaa koska ei kestä painetta ja siinä ei tosiaan auta laittaa lisää painetta.
Ratateknisemmistä asioista todettiin, että pitää vaan enemmän tehdä "hyppypyöritystä"; ihan muutamalla hypyllä simppeliä ohjaustreeniä. Niin selkeetä, että kumpikin ymmärtää mitä ollaan tekemässä ja sitten vaan tehään loppuun ja palkataan. Hypylle pitää siis mennä vaikka palkka olis kädessä ja hyppy kauempana, jos käsky on käyny. Tällä haetaan sitä yhteistyötä, yhteistä kieltä, tutustutaan toistemme liikkumiseen. Ja samalla saadaan sitä rauhallisemmaksi. Sitä kautta, että tutustuminen tuo luottoa, mutta myös sitten ihan konkreettisesti rauhotutaan aina kun alkaa mennä liian hulinaksi. Silti ei tarvi mitään äärimmäistä kontrollia ja täydellistä yhteistyötä, eihän sitä mitenkään ole nyt vielä! Tietysti hyppypyöritys opettaa myös sitä, että se tehdään mitä suunniteltiin ja esteille pitää ihan oikeesti mennä sillon kun käskytetään. Ja jospa sitä alkaisi vähän estehakuisemmaksi tuo tyyppi kun palkka tulee esteiden suorittamisesta. Nythän esteillä ei ole mitään merkitystä jos palkka on valmiina, joten valmispalkkatreenit on kaikki ihan turhia.
Ei kuitenkaan kannata hakea ongelmia ja tehdä liian vaikeeta koko ajan. Sillon korjataan kun virhe tulee, mutta ei ole kovin hedelmällistä perustaa treenejä virheiden etsimiselle. Myönnän tällaiseen sortuneeni, aina teen ihan hiukan liian vaikeeta. Tai siis mentaliteetti on testata osaamista ja palkata onnistumiset kun pitäisi enemmän tehdä sen kautta mitä osaa jo..... Tai ei mä tiiä. Ainakin se oli selvä, että ei kannata aina laittaa painetta jokaiseen mahdolliseen väliin. Ei siis nykiä lähdössä joka kerta tai hämätä kontakteilla ihan varmuuden vuoksi.
Vähän vaikea nyt pureskella tätä. Eihän tässä mitään uutta ollut, sitä samaa vanhaa märkää rättiä päin näköä. Me ei Tööttöläisen kanssa ihan parhaalla mahdollisella tavalla täydennetä toisiamme. Sitä täydennettävää olisi niin paljon, että vaikka miten paljon tehdään töitä, niin ei ne kaikki aukot umpeudu koskaan. Meillä on paljon tosi hienoja ominaisuuksia ja tavallaan aineksia vaikka mihin, mutta kun eräät palaset puuttuu niin ei se paljon auta. Pitää vaan nyt taas selvittää omaa asennetta ja koittaa löytää sitä meijän omaa juttua. Ennenkaikkea nyt kehittää se yhteinen fiilis paremmaksi. Ja siltä pohjalta sitte edetä maltilla. Ei me vaan voida vielä tehdä rataa kepeillä ja kontakteilla. Ei kannata mennä radalle ylipäänsä jos molemmilla meinaa vaan pää räjähtää.
Joopajoo. Ei menty enää omiin treeneihin illalla. Oli tämä työstäminen vähän kesken ja hermot todella kireällä. Eikä sitä helpottanut yhtään taas huomata miten Sinni 2,5v ei voi pitää turpaa kiinni kun horisontissa Ehkä näkyy Joku, kun Hoppu 14 vko on ihan iloisena hiljaa siinä vieressä...
Hoppendaalin kanssa kyllä oltiin treeneissä. Ennen treenejä neiti pääsi kaahaamaan Tui-tädin kanssa ja he löysivät Hienot Hiekkakasat! Siellä oli käsittämättömän ihanaa kaivella ja liukua kaikin mahdollisin päin. Kivan harmaa tyyppi sieltä lopulta tuli suu täynnä hiekkaa: "Nyt voidaan mennä treeneihin!"
Hopun treenit meni vähän siinä samassa sekavuustilassa Sinnin jäljiltä. Mitenhän sitä nyt osaisi hyödyntää kaikkea Sinnin kanssa koettua. Raaka-aineet nyt on tietysti paljon paremmat, mutta siis olisihan se kiva, että ei samoja virheitä tekisi tai sitten tekisi nimenomaan vain ne mitä nyt on tapetilla ja kaikki mitä Sinnin kanssa on mennyt oikein, jääkin huomaamatta tekemättä. Tai että miten sitä ylipäänsä jaksaa motivoida itsensä taas tekemään alusta kaiken kun jospa sieltä sittenkin joku seinä lopulta kuitenkin nousee vastaan..?
No juu, nyt on vielä vähän työstäminen kesken. Kyllä tää tästä.
Hopun treeniohjelmassa oli taitavaa kiipeämistä ja tasapainoilua, kivaa leikkimistä ja rauhottumista, epämäärästä keppitreeniä, mieletöntä takaakiertämistä ja lopussa vielä vähän yhdessä juoksemista. Siinä juoksemisessa paljastui, että vauhtia olla pitää, liian hiljasessa vauhdissa kerkiää ihan hyvin haistella maailmaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti