Sunnuntaina satoi lunta aivan tolkuttomasti, ja tuuli. Maailma oli siis valkoisten dyynien peitossa. Kiva lenkkeillä siellä kun joka paikassa saa tarpoa niska hiessä ja toisaalta jäätävä tuuli tunkee sinne niskaan jääkiteitä.
Sinnille haalari päälle ja tuulta päin! Kyllä me tunti siellä kestettiin ja metsässä oli melko siedettävää. Itseasiassa metsästä tultiin selkeään maisemaan. Ei siis ihan koko aikaa pyryttänyt. Kotona haalarista kuoriutui kuiva koira, ihan kiva.
Tänä aamuna olikin hauskaa lähteä autolla liikkeelle. Onneksi edellä ollut auto oli kiltisti kaivettu kinoksesta ja pääsin aika pienellä työllä. Hauskinta oli se, että sää oli plussan puolella, oli ihan kevät!
Valtavat kinokset ja plussakeli ei houkuttanut lähtemään metsään, oli siis mentävä hallille. Alkulämmittelyksi Hoppu pääsi päästelemään Tuikkeen kanssa, kätsyä. Sinnistä se oli kaikkea muuta kuin ok, kerrassaan kuvottavaa. Mutta hänen on vaan totuttava Hopun hauskanpitoon, elän toivossa, että sitä kautta Sinni voisi joskus ehkä ottaa siihen osaa itsekin.. Ehkei tule tapahtumaan, mutta yrittänyttä ei laiteta.
Sisällä puuhattiin kaikkea sekalaista. Sinni teki vallan komeita keinuja lelulla. Lisäksi Sinni teki ihan mielettömiä keppejä, sisäänmenoissa oli haastetta ja silti pikku kaistapää teki ne takuuvarmasti loppuun asti! Sinnin tekemisessä oli oikeasti ihanaa varmuutta, oikeaa asennetta, superia!
Hopulaari oli alkuun aikamoinen haahuilija, renkaan treenistä ei tullu mitään, eikä kepeistä. Heti jos tuli pienikin virhe niin nenä meni maahan ja siihen loppui tekeminen. Onneksi pääsin nyt rauhassa ratkomaan tätä Marjon kanssa. Tajusin, ettei Hoppu ole mitenkään stressaantunut pakkomiellerauhottelija. Haistelu on tietysti osaksi pakoa mun vaatimuksilta, mutta ei mun vaatimukset ole liikaa vaan haistelu on vaan niin paljon kivempaa. Napakka ja ehdoton kielto auttoi kummasti ja siihen jäi haistelu. Sama homma on ollut remmirepimisen kanssa viime aikoina. En enää jaksa odottaa, että Hoppu valitsisi toimia niin kuin mä haluan, kyllä sen on toimittava mun mielen mukaan nyt heti.
Sitten meillä oli ihan järkevää treeniä. Tolkuttoman pitkän tuntuista keppikujaa, josta sain Hopun aina ennen aikoja ulos kun en osannut heittää lelua tarpeeksi pitkälle. Voisi yrittää tehdä onnistuneita heittoja tai ei treenais ollenkaan. Välillä tehtiin sivua, lopuksi rengasta paljon onnistuneemmin. Nyt ei haitannut virheet vaan sitten yritettiin uusiksi ja edistyttiin hienosti.
Oli aika niukat mutta kivat treenit. Ihanat koirat mulla, ihana kun ne on terveitä ja saa treenata tällain <3x100!!
Toi Sinnin maha on vaan edelleen jotenkin pielessä. Ei maistu ruoka ja kakassa on outoa limaa. Ärsyttävän epämääräinen vaiva taas. En tiedä johtuuko se ruuasta vai onko ehkä juoksusta johtuvaa. En tiedä mikä vaikutus on tällä talvella, kun liikunta on verrattain huonoa.
Ei Sinni vaan pysty kovin paljon nauttimaan ulkoilusta. Hangissa hän ei voi/halua kahlata joten liikkuma-alaa on aika vähän. Kylmä vaivaa varmasti muutenkin, saati kun köpöttelee tuskaisesti polkuja pitkin. Niinpä tyyppi on aika kippurassa. Eikä tässä auta meidän juoksulenkitkään kun niillä vauhti ei ole tarpeeksi kova irtonaiseen raviin.
Tiedä häntä. Muuten on oma energinen itsensä, kiukuttelee tietysti mistä milloinkin, mutta sehän on Sinni. Tosin joku voisi myös miettiä miten paljon Sinnin epävarmuus ja ärhentely liittyy mahdollisiin kipuihin. Mutta minä en mieti tämän enempää, koska ei niistä voi saada tietoa. Parempi vaan yrittää tehdä se mitä pystyy ja nautiskella maailman hassuimmasta Tinttiläisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti