Taas Sinni on viilannu mua linssiin! Olen jo sen hoksannut, ettei Sinni niin kauhea raukka ja pelkuri olekaan mitä esittää. Oikeasti Tintillä on aika paljonkin munaa ja se selviää ihan itse vaikka mistä tilanteista. Usein on vaan helpompi heittäytyä hysteeriseksi ja päästä luikertelemaan pois vastenmielisestä paikasta. Sinni tahtoo itse päättää missä kohtaa kannattaa nähdä vaivaa ja millon ei. Minun mielipide on ihan toisarvonen, onhan mut niin helppo saada olemaan samaa mieltä Sinnin kanssa...
Näistä henkisistä "heikkouksista" olen jo perillä, mutta fyysiset on vielä käytettävissä. Tänään paljastui, miten tämä hyppyongelma on suuressa määrin Sinnin mukavuudenhalua. Sinni osaa hypätä valtavan hyvin, se pystyy arvioimaan korkeutta ja etäisyyttä täysin suvereenisti ja hallitsee kroppansa oikein mainiosti. Mutta kun se vaatii keskittymistä ja siitä Sinni ei tykkää. Keskittyminen ja itsehillintä ei ole Sinnin alaa.
Tänään pääsimme hyppytreeneihin tuuraamaan ja se tuli todella tarpeeseen.
Ensin tehtiin Set Pointtia. Ponnari viiden askeleen päässä nousevasta okserista. Takarima nousi 20-35 cm asti ja Sinni selvisi hienosti. Eturima tuli 5 cm perässä. Pituus oli n 20cm. Tätä pitää nyt tehdä nimenomaan näin. Maksimikorkeutta voi nostaa vasta kun toi 35 cm menee ihan täysin rennosti. Okseria voi pidentää ja rimojen korkeuseroja säätää. Korkeimmillaan takarima nousee 50 cm asti, aika hurjalta tuntuu!
Toka harjotus oli etäisyys/korkeusarviointia. Kolme pystyä 10 ja 13 askeleen välein. Eka 20 cm, tokaa ja kolmatta säädettiin 20-35. Sinni selvisi tosi komeasti. Ekan välin hän suoritti innarina, mitä sitä turhaan askelia sinne änkemään. Sitten testattiin miten mun liike vaikuttaa ja meno meni aika holtittomaksi. Korkeusvaihtelu täytyy vielä pitää erikseen, eikä noin väljällä harjotuksella kannata tässä vaiheessa muutenkaan häiritä liikoja. Sinni siis kyllä osaisi hypätä nätisti, mutta ei hän kerkiä kun mä häiritsen ja sitäpaitsi pääsee niistä yli hutilovamminkin. Tämä harjotus oli siis oikein hyvä korkeudenlisäämistreeni, mutta pitää tehdä lähettäen. Eikä saa nostaa liian ahneesti, ihan pienikin jännitys pitää huomioida.
Vikana tehtiin vielä perussarjaa. Siinä voidaan jo ottaa mun liike mukaan. Rimat saa olla 15-20 ja niihin kannattaa laittaa kaikkea häiriötä. Liian simppelillä Sinni vaan rynnistää tömistellen. Lähestymiseen saa lisätä esteitä ja muutenkin mitä vaan vaikeutta kannattaa harjotella. Ihan hiljaiseksi suoritusta ei koskaan saa sillä pieni suorittaja murisee mennessään, siis aina osuessaan maahan Sinni päästää pienen urahduksen...
Normaalisti harjotus aina helpotetaan loppua kohden, mutta Sinniliinillä ei sitä tarvita perussarjalla. Ei ole tarvetta korostaa, että lopuksi pääsee helpommalla, kun tarkotus on saada tyyppi tekemään tosissaan töitä. On siis tarve korostaa, että se on ihan normaalia että täytyy keskittyä siihen mitä tekee, riippumatta siitä juoksenko minä vierellä tms.
Simppa siis osaa kyllä hypätä. Sillä ei vaan ole kokemusta korkeammista hypyistä, varsinkaan suuremmissa määrin. Siltä puuttuu rutiini ja itseluottamus ja tietysti myös ihan fyysistä voimaa niihin. Nyt täytyy maltillisesti mutta ahkerasti vaan alkaa lisäämään niitä. Matalammat menee ihan vettä vaan jo ja niissä Sinni ei enää viitsi kauheasti edes keskittyä. Siksi ne mun perussarjatreenit on olleet niin hirveitä. Haasteita siis lisää ja kyllä siitä hyvä tulee :) Kylläpä hyppytekniikka on sikakivaa!!
Sporttikselta lähdettiin suoraan kotiin päin, koska siellä ei kovin houkuttelevia lenkkimaastoja ollut. Mielessäni maalailin ihannelenkkipaikkaa: aurattu kunnon tie, valaistu ja rauhallinen, ei autoteitä tai muuta vaarallista, kunnolla pituutta ja rengasreitti. Naureskelin, että tommosia ei kyllä tähän aikaan vuodesta löydy mistään. Mutta kas vain! Poikkesin Suutarilan kohdalla kehältä ja käänsin vaan kohti jokea. Jätin auton johonkin sopivaan koloon ja lähdettiin katsomaan mitä löytyy. Siellähän me sitten kierrettiin parin sillan kautta reilun tunnin lenkki juurikin kuvailemissani ihanneolosuhteissa! Eipä ole pitkään aikaan ollut noin mukavaa lenkkeillä. Kyllä se täytyy torppa löytää Keravanjoen varrelta niin säilyn järjissäni talvien yli.
Hoppis oli siis mukana ja joutui nököttämään autossa kaiken muun kuin tuon jokilenkin. Lenkistä se otti kaiken irti ja kiipeili pitkin penkkoja sukeltelemassa. Loppumatkasta koettiin erikoinen koiraohitus. Vastaan tuli kolmen koirakon porukka, kaikki rähisivät enemmän tai vähemmän ja tulivat yksi kerrallaan ohitsemme. Sinni oli erinomaisen esimerkillinen! Ihan muutama kinkunpala vaan meni, neiti oli hiljaa vaikka vastapuolella rähistiin ihan tosissaan. Hoppua en siinä kuitenkaan pystynyt samalla huomioimaan, se oli kyllä ihan hiljaa ja pyrki vaan eteenpäin. Ohituksen jälkeen sitten tajusin Hopun järkyttyneen niin pahasti ettei kinkku kelvannut. Kiltti pentuparka ei ymmärtänyt mikä oli jutun juju kun vastaantulijat on niin kiukkusia. Tilanne laukesi kun rähisijät hävisi kuuloetäisyydeltä. Höh.
Niin ja joo. Kookosöljy vaihtui Nutroliniin ja Sinnin maha on nyt ollut parempi. Ei syö edelleenkään ihan normaaliin tahtiin, mutta jotain edes. Kakka kuitenkin on ollut ihan normaalia. Kookosöljyn aikaan oli aina ihme limaa seassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti