Terkkui iltalenkiltä!

Sinnin siveyspalvelu

Juhuu! PAW:in ulkokausi korkattiin tänään! Juhlarituaalien ensimmäinen osa oli kyyn tappaminen parkkiksella. Autolla ajellen ja lapiolla viimeistellen homma hoitui rutiinilla. Vaan olipa sitkeä ja vikkelä veijari.

Alkulenkillä pojat oli vielä kiinnostuneita Hopusta vaikka virallisesti juoksu on jo ohi. Nuori neiti ei itse osannut poikia väistää vaan jäi aina kiltisti nenän eteen. Sinni sen sijaan ymmärsi kyllä yskän ja osoitti erittäin tehokasta esiliinatoimintaa. Sinni-siveysvyö aavisti melkein ennakkoon jos pojan nenä oli suuntaamassa Hopun perään ja teki hyvin nopeasti täysin selväksi ettei sellainen ole sallittua. Välillä Sinnin oli tarve ojentaa myös Hoppua, ei tarvitse olla heitukka senkään. Kyllä Sinni oli sitten tärkeänä ja äärimmäisen onnellinen kun hänen äänekkyytensä oli kerrankin hyväksyttyä.

Treeneissä tehtiin kaksi kiekkaa. Sinni teki molemmat samaa ratapätkää. Jo ekalla yrityksellä Tööt ällistytti minut este toisensa jälkeen. Se ihan oikeasti haki itse hyppyjä ja luki rataa eteenpäin. Ja pujotteli kerta toisensa jälkeen täysin oikein!! Väärän putken pään ohi ei osata vielä mennä, mutta se on täysin ok. Aina huippua jos Sinni suorittaa esteen nenän edestä. Tokalla kiekalla jatkettiin rataa vielä eteenpäin ja tuntui hetkittäin ihan oikealta agilityltä. Sinni itse oli ihan kuin pro agilitykoira konsanaan nautiskellessaan ihanasta pienestä vinkupallosta. Sen kanssa Sinni rauhottuu ihan hiljaa makaamaan ja lussuttamaan. Simppa on kyllä varsinainen sydänkäpynen, hirmuisen sympaattinen kaikessa omituisuudessaan.

Hoppu teki ekan kiekan keinua ja puomia. Superherkullisen broiskun sydämen kanssa keinun liike oli leikkiä vaan. Loppuun tehtiin vielä ihan kiinteänä ettei varmasti jäänyt mitään hampaankoloon. Vauvapuomille mentiin reteesti vaan kokonaisena heti. Ei ihan osannut toimia kun ei koskaan ollut estettä tällaisena nähnyt. Pienellä esittelyllä alkoi tajuta ja hienoa kontaktityöskentelyä esitti. Eikä ollut mitään keinun jälkeistä varomista.

Hopun toka kiekka tehtiin sisällä hallissa kun kepit on vielä siellä. Kolmella parilla siis keppejä. Vähän oli taito ruostunut kun taukoa on tässä ollut. Putkista ja hypyiltä eri kulmista lähetellen sujui pian ihan suvereenisti taas. Kun laitettiin tiukemmaksi kulmia niin alkoi tulla virheitä. Aika outoa kun tämän piti olla vaan vanhan kertausta. Mutta kai se vaan on oikeasti unohtunut. Saatiin kyllä onnistumisia loppuun.

Kerta kiellon päälle tehtiin parit keinut vielä. Sisätiloissa keinu oli taas kamalampi, mutta broiskun sydän auttoi nopeasti kammoon. Kun alkujärkytys oli voitettu niin pudotusta sai lisätä ihan reippaasti. Eiköhän tuosta nopeasti valmis saada kun vaan päästään treenaamaan. Valmiista puheen ollen piti tietysti ottaa keinun jälkeen puomia ja kun ei hallissa ole kuin oikeita niin sellaiselle sitten. Heti vaan alusta asti. Ekalla kerralla piti avittaa narusta pysymään oikealla tiellä, mutta parilla toistolla varmuus kasvoi. Lopetettiin päivän treenit siis Hopun täydelliseen aikuisten puomiin, jolle se haki sivusta putken takaa kiertäen! Taitava taitava tyttö!

Loppulenkillä siveysvyö oli vähän huolimattomampi tehtävässään. Ääntä ja ärräpäitä hän kyllä päästeli tyypilliseen tapaansa. Kun on yleisesti tunnettu heikoksi, voi rähjätä vähän kelle vaan eikä kukaan viitsi korvaa lotkauttaa.  Paitsi ihmiskorvaan alkaa sattumaan pitemmän päälle.

Loppuun testikuva lenkiltä tästä männäpäivältä.

Rajalla

Maanantain porhallus oli Sinnille liikaa. Ymmärtäähän sen, tuli tehtyä kaksinkertanen treeni. Ja aika tiiviisti.

Tiistaina käytiin juoksemassa ja vähänlaisesti Sinni ravasi, tönkköpeitsiä enimmäkseen meni. Hoppu puolestaan käyttäytyi niin kivasti, että päästin sen loppulenkistä irti.

Sinni lepäsi lopun päivän ja vielä seuraavankin päivän kokonaan. Jos lepo olisi nyt paras lääke.

Hoppelssonilla oli tiistaina jälkikurssi-ilta, jee! Kerittiin peräti neljä kiekkaa. Ekalla vaan esitettiin mitä on opeteltu ja testattiin mitä on opittu. Hoppu etsi suurella innolla keppejä, muttei osannut vielä mennä maahan itse. Nyt kun annettiin sen miettiä ilman apua, alkoi hän tekemään hammatikkuja. Pitää tuota kepin kanssa toimimista vielä vähän tarkentaa.

Kolme seuraavaa harjotusta oli kaikki hajuruutuja. Tallottuja neliöitä joissa keppejä reilusti, erityisesti reunoilla. Hoppu löysi kaksi ekaa heti ja hienosti tökki keppejä esiin. Vika tehtiin ihan toisessa paikassa, jossa muut ryhmän koirat oli juuri olleet. Siellä muut hajut vei voiton ja vaikka Hoppu löysi ruudun nopeasti ja keppejäkin ohitti vaikka kuinka, ei hän malttanut niitä alkaa enempää huomioimaan. Lopulta jaksoi keksittyä oikeaankin asiaan ja kyllä sitten toimi totuttuun tyyliin.

Keksiviikkona Hoppu oli koko päivän mun mukana ja puuhailtiin jotain pientä aina kun kerittiin. Eli ei paljon mitään. Hän on loistava hengailueläin ja hieno tunnelmannostaja. Illalla harjoteltiin kotona kummankin kanssa kepin edessä maahan menoa. Hienosti osasivat, kerrassaan ällistyttävän täsmällisesti ja helposti.

Torstaina juoksupäivä. Tänään Hoppu sai olla metsäosuuden, eli lähes koko lenkin irti. Tämä toimenpide mun ja Hopun mielenterveyden varjelemiseksi ja Sinnin karaisemiseksi :) Eilisen löysäilyn jäljiltä vaaleassa oli virtaa ja se painoi pitkin metsiä koko rahan edestä. Sinnillä oli alkuun vaikeuksia sietää ohjusta, mutta hienosti se alkoi hillitsemään itsensä. Ja oma juoksu kulki hyvin, kivaa!

Pian lenkin jälkeen Hoppu sai kutsun leikkilenkille Nenan kanssa. Kierrettiin kanavanrantaa ja lapsilla oli kivaa. Vaikka alkuun Hoppu vähän ihmetteli miten nyt jo muka pääsee taas.

Sitten otin vielä Hoopon mukaan töihin kun hän on niin mukava työtoveri. Sinni sai levätä kotona.

Käytiin vaihtamassa renkaat uusiin ja sillä aikaa tallasin pari ruutua. Meille tuli aika kiire käydä tekemässä ruudut pois. Ei se mitään, Hoppel hoiti homman kotiin. Kaikkein parasta oli, että Hoppu meni ihan itse maahan joka kepille!! Supertyyppi!

Illan tullen ohjelmassa oli vielä Sinnin hyppytunti. Otin Hopun mukaan, jos Sinni vaikka muistelisi viime kertaa vielä. Alkulenkillä Hoppu sai vuorostaan olla narussa ja Sinni irti. Simppa oli oikein tyytyväinen ratkaisuun ja rennosti laukkaili isolla säteellä. Ravia ei paljon näkynyt kun vasta ihan lopussa, mutta onneksi edes siellä ja mukavan rennolla selällä.  Muuten en olisi Sinniä vienyt hyppäämään.

Sisälläkään ei tuntunut paukut enää mielessä kummittelevan. Ihan oma hullu itsensä oli Tööttö. Tehtiin kolme treeniä:
1. kolmoissarja, 8,5 jalkaa, pysty 30-40. Palkkasin alkuun heittämällä lelun ja pää oli ihan pystyssä. Pakko vaan pitää palkka valmiina suoran päässä, ei toimi muuten.
2. kaarre neljän jalan väleillä. Kolisteli rimoja kun ei malttanut pitää jalkoja kurissa. Loppua kohden tsemppasi, mutta ei tätä vielä tarvi alkaa enempää tekemään. Tarpeeksi työtä muissakin.
3. väljä sarja pysty 20, 10,5 jalkaa, pysty 20-25, 13 jalkaa, pysty 25-30. Korkeuden muutokset aiheutti päänvaivaa Sinnille. Etäisyydet on jo paremmin hallussa. Kaikenkaikkiaan tekee jo selvästi siistimmin kuin sillon kun käytiin ekaa kertaa tällasella tunnilla keväällä. Virheet on siis pienempiä nyt kun alussa oli paljon karkeampaa. Mutta hiottavaa riittää ja ennen kaikkea rutiinia tarvii saada rutkasti lisää. Eikä tässä vielä olla edes kunnon korkeuksissa.

Jälkilenkki tehtiin erään taloehdokkaan maastoissa. Oli ihan hulluja kalliokiipeilyjä, saa nähdä tuleeko niistä arkea meille.

Pienet pinkojat

On se kaistapäistä kun noi kaks lähtee juoksemaan. Siellä mennään ihan älytöntä vauhtia ja aina jossain ryteikössä, missä on oksia siellä täällä törröttämässä, kuoppia ja kiviä ja aina joku pingotettu vaijerikin. Talven selkeissä ja turvallisissa kinoksissa ei viitsinyt juosta yhtään ja nyt otetaan vaje kiinni, täysiä.

Sunnuntaina ei pitänyt kaahata yhtään. Mentiin juoksemaan Uutelaan, missä oli kauniin sään ansiosta aivan tajuton tungos. Päästäksemme väljemmille vesille oli pakko mennä metsän puolelle. Metsässä taas ei voi mitenkään pitää koiria kiinni kun ovat koko ajan solmussa jossain oksassa. Pakko päästää ne irti ja siitähän se ralli heti lähti taas. Kyllä kai se pitää vaan luottaa, että Sinni pysyy kasassa. Ei noin suurta hauskuutta voi varovaisuuden takia kieltää. Aika pian kuitenkin palattiin polulle, tänään oli tarkotus palautella.

Maanantaina mentiin tekemään Sinnin hyppyharkat. Tein ympyrän kahdesta suorasta ja kahdesta putkesta. Alussa myös lähestyttiin A:lta ja tuli vedätettyä kontakteja aika rajusti. Sitten tuli läpi ja pitikin terottaa aika tarkkaan, että ei se sovi ennen kun taas toimi.

Ympyrän toinen suora oli väljä kolmen hypyn suora, välit 8,5 ja 10,5, korkeudet 20, 25 ja 30. Pidin sen samana koko ajan.

Toinen suora oli kolmoissarja ja pysty 30-40, ensin 8,5 jalkaa, sitten 10,5 ja lopuksi 14 jalkaa.

Aika paljon hyppäämistä siis. Alkuun ohjasin keskeltä, mutta sitten aloin takanaleikkaamaan joka puolella putkille. Vauhtia oli tosi paljon ja yllättävän hyvin meni putkiin. Oli silti opeteltavaakin vielä ja huomattavasti väljemmälle voisi laittaa putket.

Hyvin kyllä tuntui hyppäävän. Kerran kolautti pahasti riman ja aristi toista etujalkaa. Sillon pidettiin tauko ja tein parkkiksella Hopun kanssa. Tehtiin keppi-ilmaisuleikkiä. Vähän oli käynnistymisvaikeuksia kun löytyi muitakin mielenkiintosia hajuja, mutta kyllä se siitä sitten. Lopulta löytyi ihan ilmiömäisesti kepit ja hienosti tarjosi maahanmenoakin.

Sinnin jalka parani tauolla joten tehtiin vielä loput hypyt ja lähdettiin lenkille. Aika kivasti oli kuivaa jo kun valitsi reitin oikein.

Marjolla on videot meidän radoista. Kylläpä me mennään molemmat lujaa. Eikä se näytä yhtään niin pahalta kun katsoo ilman ääniä...

Minä ja Sinni, kisataan!

Keskiviikkona oli jännä päivä kun oli hammaslääkäriä ja palaveria. Jaksoin juuri ja juuri illalla käydä ihan normilenkillä. Taisin ottaa keppejä mukaan ja useampaan otteeseen leikkiä niiden kanssa. Tuo metsälenkin, puuhun sitomisen ja keppien ilmaisemisen yhdistelmä ei ollut kovin menestyksekäs. Tyypithän oli ihan superkierroksilla kun oma vuoro tuli ja heidän oli tosi vaikea orientoitua näihin keppeihin vain maahanmenoa tarjoten. Hoppu kyllä yritti aika hyvin, mutta sitä hankaloitti kun maa on muutenkin täynnä kaikkea roskaa ja omat kepit oli viskottu liian kauas.

Torstaina oli työpäivä äitillä, lukkotehdas pyöri. Tehtaan sulkeuduttua lähdettiin kiertämään vanhaa kunnon kolme pilkku kutosta. Oltiin jo Ojangon ohi kun kuitenkin päätin mennä käymään. Mentiin halliin rakentamaan hyppytreenit.

Juuri kun olin aloittamassa tuli Marjo paikalle ja kun sain huudon tarpeeksi vaimealle ymmärsin tervehdyksen "Hopun juoksu on jo ohi vai?". Hups. Unohdin! Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut ja eihän tuo enää vuoda. Parhaat päivät menossa muuten vaan. Treenattiin sitten pikapikaa.

Sinnin puhteet:
1. Kolmoissarja, 10,5 jalkaa, pysty 25-35
2. Kolmoissarja, 14 jalkaa, pysty 25-35
3. Kolmoissarja, 17,5 jalkaa, pysty 25-35

Tehtiin putkesta lähettäen, yhdessä juosten ja palkkasin lelulla heittäen. Tällälailla treeni meni aika haipakkaa, ei tarvinnut rauhotella välissä ja siirtymä lopusta alkuun meni sujuvasti lelua tappaen. Mitä sitä neitiä rauhottamaan kun se on ihan luonnotonta. Tehtävätkin tuntui menevän aika sujuvasti, ainakin meni lujaa ja hyppäsi järkevän olosesti. Kyse onkin siitä, ettei Sinni osaa mennä hiljaa! Lelu lensi aina vähän miten sattuu, mutta silti aika kivasti Tööttö ampui eteenpäin. Ens kerralla tehdään ympyränä ja pitää osata mennä päätyyn asti.

Hoppu teki ihan äkkiä parit perussarjat pumpeillä. Väli oli 5 jalkaa kun pumpit tuo siihen puolikkaan lisää. Mutta olisi pitänyt olla enemmän, nyt ei mennyt kertaakaan oikein joka väliä, ei vaan mahtunut.

Pikaisten ja vauhdikkaiden treenien jälkeen Sinni meni Marjon autoon ja Tuike tuli leikkimään Hopun kanssa. Hopulla vaan oli ollut jo tulomatkalla "juoksumasennus" ja leikki ei tuntunut nappaavan. Ei Sinnin kanssa eikä nyt Tuin kanssa. Höh. Vähän telmivät ja sitten tultiin autokyydillä takas omalle autolle.

Perjantai oli pitkästä aikaa juoksupäivä. Hyvin kulki metsässä taival, koiratkin käyttäytyi tosi nätisti. Kun tultiin tohon rantaan ja työmaan kiertotiellä oikaistiin tekonurtsisen koriskentän poikki niin tyypit villiintyi, tällänen alusta ei voi tarkottaa kuin jotain vauhdikasta! Tylsimyksenä keräilin koirani muodostelmaan ja jatkettiin kotiin. Reilu omistaja olisi kyllä päästänyt koirat leikkimään. Tyränniuteni palkittiin ja illalla Sinni oli melkein notkoselkäinen, niin rento ja liikkuva.

Lauantaiaamuna pakattiin todella vieras ja unohdettu, kisakassi. Ihan oikealla vakavuudella ei osattu suhtautua, oli vaan mukavaa ja rentoa. Meidän ei kertakaikkiaan tarvitse pingottaa, me ollaan just sellasia kun ollaan. Ei tarvitse miettiä, että pitääkö joku asia tehdä tietyllä tavalla tai ollaanko tehty jotain liian vähän. Me tehdään se mihin pystytään ja tärkeintä on olla reilu ja yhdessä. Kisoissa ei treenata eli koiteta kehittyä, siellä katsotaan mitä nyt osataan ja nautitaan siitä.

Eka rata oli agilityrata. Jätin Sinnin rauhassa lähtöön ja menin ottamaan suorassa linjassa olevien hypyn ja muurin takaa vastaan. Sinni lähti luvalla kohti, mutta kiersi 45 korkean muurin. Jatkettiin siitä A:lle, jossa Sinni ei pystynyt tekemään kontaktia. Neitokaisella keitti ihan täysin yli ja ei voitu kun poistua. Herne meni nenään kun hänen 35 hyppyjen radalleen oli laitettu liian korkea muuri. Ei Sinni sellasesta vastoinkäymisestä pääse yli noin vaan.

Radan jälkeen käytiin ulkokentällä tekemässä keppejä ja kontakeja ja vaikka mitä. Ihan hyvässä hengessä ja tosi hienosti. Kaikki sujui, lähti jopa hakemaan esteitä eteenpäin! Ihan sikamakee.

Toka rata oli hyppyrata ja siinä käpy meni vasta kolmannella esteellä kun ohjasin huonosti putkeen. Jatkettiin kyllä loppuun, mutta kieltoja tuli ihan loputtomasti kun neiti ei ollut yhtään oma-alotteinen. Kepeillä hinkattiin aika kauan kun ensin ei päästy sisään ja sitten oli liian kiire ulos. Lopulta kyllä onnistui ihme kyllä, vaikka varmasti Sinnin päässä soi jo melkoiset kakofoniat.

Se on vähän vaan vaikeaa kun täydellinen on ainoa kelvollinen. Olisi jotenkin helpompi tulla täydelliseksi jos edes jossain kelpaisi huono tai edes melko hyvä. Mutta koska Sinnille kelpaa vain täysin virheetön ohjaus niin kestää aika kauan ennen kun alamme tekemään sujuvia ratoja. Nehän tulevat kyllä olemaan sitten aivan huikeita, mutta en osaa sanoa päästäänkö siihen ikinä. Se tosiaan vaatii multa jotain semmosta, mitä täytyy treenata ja ylläpitää ihan hullun lailla, mutta kun en mä oikein pääse treenaamaan kun Sinni ei tässä "välivaiheessa" ole avuksi. Mutta mehän treenataan silti. Ja kisataan jatkossakin. Me vaan tehdään ne meidän tavalla ja edellytyksillä. Sinni on hullu, mutta mä oon hullumpi. Me ei sovita yhtään yhteen ja just siksi me ollaan ihan timanttia.

Tokan radan jälkeen otettiin Hoppu mukaan ja mentiin metsään. Hopun "masennus" oli poissa ja noi meni ryteiköissä sellasta vauhtia, että en voi kun luottaa niiden hoksottimien olevan yhtä nopeat kuin jalat. Sinni uikutti kun ei saanut Hoppua kiinni. Epäilen kuitenkin, että se johtui enemmän massan tuomasta edusta risukoita vastaan kuin puhtaasta vauhdista. Hiljalleen kaahaus vaihtui remmiraviin ja sitten Simppa autoon.

Hoppu pääsi tapaamaan Armi-tätiä! Armi on hassu Hopun ja Tuikkeen välimuoto. Kaunis tyttö, joka oli niin sopiva jäsen blondikerhoon, mutta ei kuitenkaan lämmennyt sukulaisilleen.

Loppupäivän työrupeaman jälkeen kaivoin kurapellet autosta, otin Kiusan mukaan ja mentiin vielä lenkille. Aurinko oli tullut esiin ja oli mukava taivaltaa. Kiusan läsnäolo oli tarpeenmukainen lisä, nyt ei kaahattu yhtään. Oli oikeasti pätevä rento loppulenkki. Kiusa olisi halunnut raiskata tyttärensä ja vähän piti rajottaa kun Hoppu oli tosi hankalana äidin otteessa. Mutta kun Kiusa vaan on niin seksuaalinen. Pitää lenkkeillä tällä kokoonpanolla enemmänkin kun Hopun tila on taas normaali niin Hoppukin oppii suhtautumaan äitiinsä oikein. Ja saan taas nauttia siitä vakaan rennosta tunnelmasta. (Ei muuten varmaan ihan helpolla uskota, että Kiusa on nimenomaan vakaa ja rento. Mutta hän on, aarre.)

Kurikoer

Sunnuntaina käytiin kokeilemassa polvien kestoa viiden kilsan lenkillä. Hyvin kesti ja kulki muutenkin, melko hyvää liikettä sai Sinnikin.

Maanantaina oli uimapäivä isossa altaassa. Simpasta se ei ollu kauheen kivaa, alusta asti oli vaikeuksia noukkia lelua mukaan ja se kertoo jostain. Ihan siististi hän ui ja remmillä voisi pitää vedessä yhtäjaksosesti aika kauan eikä tarvi huolestua väsymisestä. Mutta kun tyhmä sitä on rääkätäkään. Tosin taitaa se ylipäänsä uimalassa olo olla rääkkäystä. Ehkä pitää ottaa fleksi ja uittaa vaan pitkästi. Jos veteen meneminen on kerran kurjaa niin minimoidaan sitten se.

Iltapäivällä vietiin auto huoltoon ja seikkailtiin Roihuvuoren ja ties minkä läpi Marjaniemeen. Kyllä mulla oli tosi siististi käyttäytyviä kaupunkikoiria.

Tänään tiistaina oltiin äitillä töissä koko päivä ja suurin osa pihalla. Koirat otti kaiken ilon irti isosta pihasta ja rellesti loputtomasti ja IHAN HILJAA. Mitä sitä kiukuttelemaan kun kaikki on hyvin. Eivät suurimmaksi osaksi välittäneet ohikulkijoistakaan. Jossain vaiheessa Sinni kuitenkin opetti Hopulle miten kadunkulkijoita pitää komentaa. Tässä kohtaa Hoppu hyvien tapojensa vastaisesti otti oppia vanhemmalta. Sittenhän siinä kävi niin, että Sinni vaivihkaa hiippaili sivuun ja jätti Hopun hoitamaan työt. Nyt hälytyksen sattuessa Sinni siis tulee mun luokse turvaan ja Hoppu huutaa koko nuoruuden innolla.

Itse liukuhihnatyön orjana en pystynyt kunnolla vahtimaan ja komentamaan joten Hopulle jäi se kuva, että hänen kuuluu isosti vahtia. Vaikka Hoppu ei muka ole yhtään osoittanut vahtitaipumuksia! Nyt se sitten pääsi pintaan. Ja neiti tuntuu tykkäävään uudesta toimenkuvastaan...

Illalla oli kauan odotettu jäljestyksen alkeiskurssi Hopun kanssa. Kylläpä olikin kivaa. On se vaan lysti mennä kurssille ja olla hyvä siinä mitä tehdään! Tällä kertaa vaan opiskeltiin ilmaisua. Piti tehdä kepeistä merkityksellisiä ja liittää niihin maahanmeno ilmaisuksi. Hoppu hokasi ekalla kierroksella oikein mallikkaasti, että keppiä täällä tökitään. Tokalla kiekalla se jo ihan nenällä etsi keppejä maasta. Hän on tosi nopeaoppinen ja taitava, saatiin paljon kehuja. Oli siellä muutkin aika eteviä ja oli hurjan mielenkiintosta. Kiehtova laji.

Kotona esittelin keppejä Sinnillekin. Keittiötreenissä Sinni oivalsi samantien mitä halutaan ja syöksähteli määrätietoisesti keppien luokse maahan. Jännä nähdä miten sujuu huomenna ulkona. Kyllä me Sinnistäkin Hopun siivellä nenämestari tehdään!

Ja Hopusta kitketään kaikki vahtikoiran elkeet äkkiä pois.

Puurtamista

Perjantaina oli Sinnin ravipäivä joten lähdimme pyörällä kiertämään Vuosaaren. Alkumatka on ahdasta ja siis Sinnin mielestä ahdistavaa joten siinä vaan köpöteltiin. Kun päästiin väljemmille vesille vauhti kiihtyi ja sitten mentiin koko loppumatka ihan hyvää vauhtia. Aika maratoonari tuo pikkuruinen Tintti kun 7 km vetää liitävää ravia yhtäsoittoa. Aikaa meni reilu kolme varttia. Perillä taas rento ja onnellinen reggaeTööt.

Hopun päivä oli paljon tylsempi. Hän pääsi vaan illalla mukaan kun menin vetämään treenejä. Ennen ja jälkeen käytiin vähän köpöttelemässä ja viskomassa narupalloa.

Lauantaina suunta taas Ojankoon. Kierrettiin alkulenkki jo kotona joten mentiin Sinnin kanssa sitten suoraan halliin. Ihan kaksistaan isossa hallissa oltiin koko sessio. Hyppyohjelma:
1. Korkeus/etäisyysarvio kolmoisperus, 8 jalkaa, pysty 25-35
2. Edellinen 10,5 jalalla
3. Sama 13,5 jalalla
Lähestyminen suorasta putkesta kilpaa juosten. Sinni vähän himmaili kun oli aina mun edellä hypyillä. Siististi kuitenkin meni, minkä pinkomiseltani havaitsin.

Ylhäisessä yksinäisyydessä oli tosi rauhallista ja nyt voin ylpeänä todeta, että tunnelma rauhottui loppua kohden! Luotin ympäristön tukeen enkä hirveästi keskittynyt rauhottamiseen. Kyllä siis teimme joka välissä keskittymistehtäviä, mutta vain palkalla ei kepillä. Sinni kyllä huusi joka välissä, mutta loppua kohden se todellakin väheni. Tietysti osansa oli myös sillä ettei edes Hoppu ollut mukana ja pystyin keskittymään vain Sinniin koko ajan.

Pitää muistaa seuraavalla kerralla kokeilla palkata kokonaan lelulla.

Ennen lenkille lähtöä otin Hopun kanssa vähän malttijuttuja auton edessä. Sinni sai häkistä katsella ja olla hiljaa. Oli muuten tosi rauhallinen autolta poistuminen. Ja ihan mukavissa tunnelmissa tehtiin hyvä kuralenkki.

Kotimatkalla pysähdyttiin vielä satamassa skeittaamassa Hopun kanssa. Hän oli jo tosi taitava, itse en kyllä uskalla ollenkaan.

Skedeskenee

Keskiviikkona oltiin Sinnin kanssa kaupunkilaisia ja ajeltiin metrolla hakemaan poni hoidosta. Sinni on hauska kun metroilu ja kaikki sellainen on sille ihan normaalia, mutta pyhä jysäys miten hirveä oli viulisti Tallinnanaukiolla! Sinni on niin kovin lahjakas äänimaailman suhteen, että mikä vaan musisointi ei hänelle käy. Nelivedolla ja korvat tanassa kiskottiin pois kuuloetäisyydeltä.

Ponin kanssa lähdettiin matkaan flexi lukittuna. Itiksen ruuhkaiset risteykset ja liikennevalot on vaarallisia, varsinkin kun Sinnin mielentila oli vielä vähän järkkynyt. Viiden kilsan paluumatkasta Sinni köpötteli jännittyneenä ekat kolme, kaksi vikaa oli jo niin tuttuja kulmia, että saattoi vähän relata. Olipa retki, mutta tulipahan tehtyä.

Hopun kanssa lähdettiin illemmalla muistelemaan menneitä suunnaten niihin samoihin puistoihin, missä syksyllä käytiin kaksistaan. Heitettiin narupalloa minkä kädestä irtos ja Hoppu kaahasi onnellisena. Kiipeiltiin kivillä ja edistyttiin valtavasti. Alussa Hoppel ei olisi päässyt vähän itseään korkeammalle tasaiselle kivelle ollenkaan kun ei jalka noussut. Lopussa hän hyppi oma-alotteisesti melkein mun vyötärön korkeudelle terävälle kivelle kiikkumaan namin toivossa. Tosi hyvää harjotusta korkeusvammaiselle. Hölmöä kun talvella ei ole päässyt kiipeilemään ja on päässyt ihan ruvelle taidot ja usko itseen.

Tultiin metrolaiturin kautta kotiin ja jouduttiin kulkemaan inhoja siltoja ja portaita. Voi Boobel, nämä tällaiset on muuten täydellisen lapsen akilleen kantapää. Hän ei vaan tykkää korkeista paikoista.

Torstaina saatiin mennä hyppytunnille viime viikon peruutuksen korvaukseksi. En juuri muuta kaavaillut päivän puhteiksi. Kävin kuitenkin ostamassa skeittilaudan cittarista. Hoppelin alustaongelmaa voisi sillä työstää.

Työstettiin heti kotona vähän molempien kanssa. Eikä ollut mitään ongelmaa. Kumpikin lykki määrätietoisesti lautaa takatassuilla. Tekniikassa tietysti hiomista, mutta ei mitään ällötysreaktioita.

Hyppyhallilla käytiin reilu metsälenkki alkuun. Siellä oli melko paljasta, kuivaa ja muutenkin kivaa maastoa. Koirat kyllä kuraantui tehokkaasti kaahatessaan päättömästi. Sitten Boo autoon ja Sinnin kanssa sisälle.

Simppa käyttäytyi hyvin kun oli tiukassa kontrollissa ja kahestaan mun kanssa. Naureskelin Mintulle, että näätpä kohta oikean Sinnin kun panta irtoaa kaulasta. On niin kovin tuttu se hetki kun irrottaa otteen Sinnistä, se kimpoaa ulottumattomiin ja alkaa huutamaan täysin holtittomana. Mutta nyt ei käynytkään niin. Sinni jäi viereen ihan hiljaa seisomaan!! Vähän vaikeasti sain sen väliin kun neiti oli niin apaattinen! Ja esteille hän ei lähtenyt sitten ollenkaan.

Silloin tajusin, että ulkoa kuuluva pauke lamautti Simpan. Vastapäisellä tontilla heitettiin kauhakuormurilla roskia lavalle. Sieltä tuli aika kovia paukahduksia painavan romun osuessa metallilavaan. Sinni oli täysin poissa tästä maailmasta, ei pystynyt hyppäämään yhtään.

Mentiin siis tauolla ja koitettiin rentoutua. Aika hankala tilanne kun ei siihen ole ratkaisua. Normaalisti Sinniä pitää kaikin voimin rauhottaa, ei tosiaankaan piristää. Eikä sitä mikään tuossa tilanteessa piristäkkään, se nähtiin luonnetestissäkin. Mentiin siis ulos ja Hopun kanssa vähän kävelemään. Se auttoi ja Sinni oli taas oma itsensä. Huonon onnen alleviivaamiseksi Hoppu ei tietenkään saanut tulla halliin sisälle juoksuissaan. Joten sinne Sinni joutui palaamaan yksin ja siinäpä oltiin melkein lähtöpisteessä.

Tehtiin kuitenkin edes jotain treeniä. Putkesta lähettämällä Sinni pystyi suorittamaan harjotukset edes jotenkin. Saatiin kyllä kaivatut ohjeet jatkoon ja siis siinä mielessä se mitä tultiin hakemaankin. Tietysti harmi kun näistä harjotuksista ei todellista hyötyä saatu.

Jatkossa tehdään:

1. 3 hypyn perussarja+pysty. Väli vaihtelee 8, 10,13---+3,5. Korkeus 25-35. Sinnillä on nyt ongelma etäisyyden arvioinnissa korkeuden muuttuessa. Näitä pitää tehdä korostetun helposti jotta usko palaa ja Sinni malttaa alkaa keskittyä katsomaan itse. Samalla treenikerralla voidaan tehdä kolme eri väliä erillisinä treeneinä. Nämä on tarkotus pitää niin helppona, että ei tarvi miettiä sitä, että lopetetaan helpompaan.

2. 3 hypyn väljä sarja. Välit 10 ja 13. Korkeudet 15-25. Tosi helppona tämäkin, jotta alkaisi etäisyydet sujumaan.

Kummassakin saa juosta mukana ja tehdä kaikkea muutakin häiriötä. Korkeus on se viimeinen juttu mitä vaikeutetaan. Lisäksi tehdään edelleen set pointia, siinä korkeutta voi nostaa eniten kun muuta haastetta ei ole.

Ihan antoisat treenit siis oli, vaikkakaan ei pelkästään positiivisessa mielessä. Lopussa tajusin, että Sinnihän palasi oikeastaan pentuaikaansa. Juuri tällainen, omissa maailmoissaan kauhuissaan passiivisena lymyilevä se oli pienenä kun pelotti. Sittemmin se kai oppi sen verran luottamaan, että epävarmuuden ja ahdistuksen iskiessä pysyy jotenkin yhteistyön puolella, tosin huutaen ja hilluen. Edelleenkään se ei millään tahdo kohdata ahdistuksen aihetta vaan peittää sen siihen omaan ääneen ja riehumiseen. Rauhallinen ja järkevästi läsnäoleva ei kuulu Sinnin repertuaariin kuin kotona, turvassa ja rauhassa. Mutta koska se on edes olemassa, luotan, että joskus se saadaan muuallekin.

Treenien jälkeen otin Hopun vielä skeittaamaan kun oli hollilla hyvä asfalttipläntti. Siellä hän rullaili sujuvasti. Oikein hauskaa touhua, mitenköhän pitkälle taitoa voi kehittää? Kai koira voi oppia kääntämään ja sitten vaikka tekemään jotain kuvioita? Täytyyhän tota nyt alkaa harrastaa enemmänkin kun oma lautakin hommattiin.

Oi onnea!

Onnenpäivä Sinnin -meant to be the best friend- Kirvan 3-vuotis synttäreiden kunniaksi. Ei tullut näistä ikätovereista toivotunkaltaisia painikavereita kun tuota tulisuutta tuppasi turhan isolla kauhalla kombinaatioon. Mutta hyvin on silti tultu toimeen ja aiotaan jatkossakin viettää runsaasti aikaa yhdessä.

Ilman yhteistä tulenkatkuista lapsuutta, Kirva olisi varmaan nykyään Sinnin ihannemies. Itsevarma, jämpti, iloinen ja kohtelias Kiivu on isosti rakastava komea tosimies. Erityisesti Sinniin kolahtaa Kirvan turvallinen voimakkuus, raameja saisi tietysti olla hiukan lisää. Että onnea vaan meijän miehelle!

Synttäreitä vietettiin parhaalla mahdollisella tavalla. Lahteen vei heti aamusta tie. Alkulenkillä naureskeltiin kun Kirva halusi syödä ohi ajavat rekat, Hoppu pyrki niitä karkuun, Safia ei kiinnostanut ja Sinni oikein hakeutui ihan tien reunaan ravaamaan rennosti rekan kaahatessa turkkia viistäen ohi. Mitä tämä kertoo näistä luonteista? Ei mitään.

Treenit aloitti Sinni. Ihan oikeaa pitkää rataa tehtiin 35 rimoilla. Oli ihan hirveetä ja tosi hienoa. Olin jo tekemässä osoitekorttia rukkastehtaalle kun Sinni ilmeisesti totesi mun huutavan tarpeeksi lujaa ja alkoi toimimaan. Täydellisen epäloogisesti sieltä tuli vastetta ohjauksiin ja käskytykseen. Tai ehkä siinä on joku korrelaatio oman toimimiseni selkeyteen, mutta se peittyy kyllä todella harhaanjohtavasti kauheaan mekkalaan ja sekasortoon.

Tauon jälkeen oli taas Sinnin vuoro. Nyt tehtiin 25 rimoilla, vaikka kyllä nuo edellisetkin oli ihan vaivatta menneet. Samaa rataa siis. Taas vähä vähältä paranneltiin ja opittiin suorittamaan aika vakuuttavasti! Kunnon jauhamisen päätteeksi alkoi tuntua jo ihan oikealta agilityltä! Uskomatonta! Pitää vaan olla tosi sitkeä, Sinni jaksaa kyllä toistoja.

Sitten oli jo Hopun vuoro. Hän aloitti keinun harjoittelun. PAINA-käskyllä juostaan täysiä päähän namille. Vakaata pintaa pitkin oli helppo nakki. Lisättiin ihan pikkusen tiputusta ja kylläpä epäilytti. Ihan muutaman sentin liike, mutta vaati monta toistoa ennen kun alkoi mennä vauhdilla. Ei mitään kamalaa siis, mutta kyllä tämä nyt pitää aika varovasti ja hitaasti tehdä, kuten arvelinkin.

Palautteluksi otettiin simppeliä kuviotreeniä. HYSsiä oli tarkoitus kerrata, mutta eniten se edelleen on ylipäänsä mun kuuntelemisen opiskelua. Kyllä mulla jo jotain merkitystä on ja aika hyvin tulee takaisin. Kyllä se siitä. Kivaa jokatapauksessa kun tämä tyyppi lähtee etsimään esteitä kun turhauttaa. Tiedän erään joka valitsee huutamisen. Hoppu tekee kaiken ihan hiljaa. Autuasta.

Sinni pääsi vielä Kirvan puolesta tekemään pientä pätkää Empun kanssa. Kivaa se oli taas katsoa sivusta. Mutta nyt ei siksi, ettei itse olisi halunnut olla radalla, vaan siksi, että kyllä se ihan hienolta paikottain näyttää! Simppa on hieno.

Loppuun Hoppu tuli tekemään puomia. Piti korostaa sen eroa keinuun. Alkuun kyllä tosissaan epäilytti. Melkein kädestä piti pitää ettei Hoppu olisi oikassut suoraan alastuloasentoon. Hiljalleen siihen alkoi taas löytyä vauhti ja menipä sitten jo kontaktista läpikin! Hienosäätöä nämä oikeesti on, tosi upeasti Hoppu tekee.

Loppulenkki kunnon metsässä, ihanaa. Sinnikin oli poikkeuksellisen rento ja hiljainen. Ei haastanut riitaa turhaan ollenkaan ja jopa ravaili siellä itsekseen.

Loppupuhteena koitettiin vielä vähentää Hopun karvataakkaa. Lähtihän sitä vaikka kuinka, mutta ei se mitenkään Hoppelissa näy... Vain meidän vaatteissa. Uskomaton karvahirviö. Saisko mudin ajella? Saattaa jossain vaiheessa loppua huumorintaju.

Tai ehkä on.

Sunnuntain tehoilta alkoi Ojangon maastojen katsastuslenkillä. Alkaa päästä jo vähän pidemmällekin, mutta vielä saa olla varuillaan hiihtäjistä. Ne on tosi kiukkusia tähän aikaan vuodesta. Tappiota ei voi estää, onhan se rankkaa. Kyllä voisivat silti vielä vähän nopeammin kerätä lumensa ja häipyä. Me halutaan jo tilavasti lenkkeilemään. Ja opiskelemaan lenkkiharmoniaa.

Lenkin jälkeen oli aikaa tuhlattavaksi ennen treenejä. Ihan ei juorut riittäneen täyttämään koko aikaa vaan päätin mennä hyppyyttämään Sinniä. Se meni näin:
1. Korkeusarviointi: kolmoisperussarja, 10 jalkaa ja 35-45 pysty. Meni varsin ilmavasti, toi väli ei tainnu olla ihan optimaalinen. Silti ylittyi hurja korkeus leijuen.
2. Väljä korkeusarvio: 25 pysty, 8 jalkaa, 30 pysty, 12 jalkaa, 30-35 pysty. Noi välit ei taas ollu ihan ok, mutta silti meni yli. Turhaa ilmaa jäi kyllä tosi paljon.
3. Perussarja yhdessä juosten

Kyllä vaan olisi ollut kiva päästä sillon torstaina päivittämään tekemisiä. Aika sekavia nuo nyt on. Mutta menee ihan ok joten ei niistä haittaakaan oo.

Tolkuttoman rankkaa vaan oli tekeminen, kun ei vaan voi rauhottua. Alussa auttoi hyvin kun sai lelun suuhun Sinnille, siihen purkaantui paljon huutoenergiaa ja sain rauhassa säätää hyppyjä yms. Lelun toimimista auttoi myös se, että Sinni ei siinä vaiheessa havainnoinut ympäristöä. Myöhemmin alkoi huomaamaan naapuriratojen häiriöitä ja oli paljon vaikeampi saada keskittyminen oikeaan osoitteeseen. Omituinen juttu. Lelu ei enää kiinnostanut yksinään vaan Sinni huusi tauotta ellen leikkinyt tai temputtanut sitä.

Jos joskus saisi oman jaksamisen riittämään loputtomasti ja pääsisi testaamaan voiko Sinni olla rauhallinen koko session. Vai onko kyse jostain Sinnin oman innon hiipumisesta. Että alussa vielä jaksaa ja kiinnostaa yrittää olla nätisti, mutta pikkuhiljaa ei enää jaksa edes yrittää. Vai onko kyse vaan mun omasta jaksamisesta. Kun on se alusta asti tosi työlästä ja Sinnihän ei sekuntiakaan anna ilmaiseksi. Koko ajan on oltava rauhallinen, käsky päällä ja palkkaa virraten. Eikä kai Sinni siinä väsy ollenkaan, aina jaksaa kiehua ja huutaa. Ilmeisesti hänet pitäisi väsyttää henkisesti ihan piippuun ennen halliin menoa. Fyysisesti vaan ei saisi olla kuin mukavasti lämmitelty. Enkä kyllä yhtään tiedä miten se onnistuisi tai olisiko edes mahdollista.

Tehtyämme hyppyjuttuja ja rauhottumista sellaisen kolme varttia, siirryttiin treeneihin. Rataantutustumisen jälkeen oli heti Sinnin vuoro. Kovasti yritin olla kerännyt itseni täyteen zeniläistä rauhaa ja ehkä ihan vähän sitä tuli ohjaukseen. Pienen pieniä aavistuksia järkevästä tekemisestä oli nähtävissä. Kepit tehtiin oikeassa paikassa, mutta erillisenä ja näin ne onnistuivat aika pian. Sitten juututtiin äärimmäisen vaativaan putken takanaleikkaukseen. Siinä piti mennä edellisestä putkesta vaan suoraan seuraavaan, mutta ei, ei meidän Sinni. Ei millään. Hän vaan huutaa mulle näkemättä tai kuulematta yhtään mitään. Meni niin villiksi, että alkoi jo kakattaa, joten otettiin tauko.

Uudella yrityksellä hinkattiin kaikkia vaikeita paikkoja. Kyllä niihin alkoi tolkkua tulemaan. Käsillä on tosiaan iso merkitys, kunhan niitä käyttää oikein ja selkeästi. Sinni osaa lähteä mun luota poispäin vauhdissakin kunhan ohjaus on tarpeeksi matala ja selkeä. Kunhan vaan osaisi pitää rauhan itsellä, loputtomasti.

Loppuun kaivoin verta nenästä, onnistumatta. Halusin tehdä ne kepit nyt vielä oikeassa kontekstissa eli putkesta nopeasti umpikulmaan ja loppuun valssi. Oletin Sinnin olevan väsy ja kykenemätön enää näin vaativaan tehtävään, mutta kuin ihmeen kaupalla, Sinni pystyi! Monta toistoa jouduttiin tekemään kun lisäsin vaikeudet pikkuhiljaa, mutta aina vaan Sinni teki oikein! Sisäänmeno oli työläs, mutta loppuun teki sitten aina oikein! Aikamoista!

En nyt tiedä yhtään miten suhtautua Sinnin jaksamiseen. Sehän jaksaa ja pystyy vaikka mihin. Siltä voi vaatia tosi paljon hommia ja edelleen menee lujaa ja pystyy keskittymään. Juju on vaan siinä, että miten Sinnistä saisi ulos sen halutun toiminnan eikä kiehumista.. Miten pitkään ja paljon se jaksaisikaan ilman keittämistä?

Aika rauhaisan jälkilenkin saimme tehdä jäätyneessä ja pimeässä Ojangossa. Hoppu oli varmaan kohmeessa ja siksi niin kiltisti...

Tänään sitten olisi ollut juoksupäivä. Polvien armoksi otin pyörän esiin. Käytiin Sinnin kanssa se sama 7 km lenkki kuin olisi juostukin. Nyt tietysti vauhti oli koko ajan Sinnin ravin mukainen joten koko matka oli ravia. Hienosti jaksoi neiti ja selkä oli tosi pitkä, rento ja liikkuva. Tehtiin retki fleksissä eli käytännössä Sinni oli irti. Tangossa roikkuvaan fleksiin ei mitenkään saa sellaista kontaktia, että voisi koiraa siitä kontrolloida. Hyvin meni silti. Vain yhden ainoa koiraohituksen kohdalla oli vaaratilanne kun Sinni suhahti melkein auton alle. Sekin oli oma vika kun arvioin tilanteen olevan ohi aiemmin kuin se olikaan. Ei käyny kuinkaan ja aion pysyä tässä systeemissä nyt.

Reggae-Sinni jäi kotiin ja lähdettiin Hopun kanssa metsään. Kauhea ruuhka siellä oli, mutta mitäs siitä kun ei meitä kiinnosta. Pakko vaan koko ajan hymyillä kun niin mukavaa ja sujuvaa on kaunokaisen kanssa taivaltaa.

Tahtirikko

Nyt oli jo kaksi kertaa peräkkäin kahden päivän tauko juoksemisessa. Ihan vaan koska aikataulut on menneet niin. Torstaina siis juoksupäivä. Meni ihan ok, alkaa vaan olla polvet vähän sitä mieltä, että asfaltti on turhan kovaa.

Harmittavasti Sinnin pitkään odotettu hyppytunti peruttiin illalta. Simppa ei siis puuhannut muuta. Hoppu pääsi Nenan kanssa lenkille. Ihan hullun lailla riehuivat koko matkan, mutta ihan hiljaa! Ihmeellistä miten toiset voi leikkiä vaikka kuinka kauan sanomatta mitään kun toiset ei voi edes ajatella leikkimistä huutamatta.

Perjantaina ohjelmassa oli erään kumimaton testausta. Testiyksilöt todistivat, että hyvin pitää ja lujaa pääsee. Sinni pystyi tekemään taas kokonaisia keppejä. Hoppu kaahasi ja kääntyi tehokkaasti kuten testaamiseen kuului. Päätettiin sitten ottaa se matto :)

Lauantaina juostiin taas. Polvien säästämiseksi mentiin metsään päin. Olihan se vähän helpompaa, mutta taitaa olla aika päästää kintut kunnolla toipumaan. Vähän väkinäistä tää nyt on ja turhauttaa kun ei Sinninkään ravaaminen suju kun oma meno on niin tukkosta.

Päivällä käytiin hakemassa tukusta 17,5 kiloa marjoja. On taas jonkun aikaa pirtelötarpeita! Pakkasesta löytyi koirille ihanat ruston palat, toivottavasti ei mee mahat ihan tukkoon...

Hoppu aloitti juoksun!

Maanantaina käytiin juoksemassa raskaampi lenkki loskassa. Ei meitä muuten haittaa, mutta mun vauhti on taas niin hidasta, että kummaltakin tulee peitsausta aika herkästi.

Tiistaina kierrettiin ihanassa auringossa normilenkki lumisessa metsässä. Kyllä lumi vaan rajottaa juoksemista, vaikka olisi vaan tuo 10 cm. Heti on enemmän asemasotahuutoa ja vähemmän hiljaista kaahausta. Juoksemisen lisäämiseksi kehitin hienon kolmen kepin leikin. Kummallekin heitettiin vuorollaan keppiä ja toivat edellisen mulle vaihtoon. Olivat hienosti hiljaa kunhan itse maltoin vaatia Sinnin hiljaiseksi ennen heittoa. On vissiin treenattu sitä ennenkin ja tarjosi sitä ihan itse.

Keskiviikkona mentiin pitkästä aikaa isoon altaaseen uimaretkelle. Olipa se tosi iso! Ja se oli ihanaa! Koirat oli vedessä huomattavasti enemmän. Eihän Hoppu pienessäkään altaassa reunalle asti usein tule, mutta käy rampilla ponnistamassa paljon enemmän kuin nyt kävi. Sinni meni veteen paljon kivuttomammin kuin Helsingissä, onko syy kasvattajamamman läsnäolon voima vai joku muu mieltymys? En tiedä, siitä ei ainakaan voi olla kyse, että olisi jotenkin kevyempää fyysisesti, kun nimenomaan päinvastoin se menee.

Hyvinkäältä jatkettiin Lahteen. Safi paljasti alkulenkillä Hopun tilan. Astunut uros ei erehdy, nuori neiti on aikuinen nyt. Pöksyjen askarteluun siis.

Tehtiin ekana Sinnin kanssa simppeliä etenevää rataa. Piti siis tosiaan liikkua suoraan ja jatkaa mun edellekin, hakien nenän edestä esteitä. Ei ole Sinnin pala kakkua. Jokaista väliä sai työstää erikseen. Lopussa kuitenkin työvoittona saatiin koko rata hienosti ja täysiä tehtyä.

Tässä kohtaa Hoppu meni sitten Sinnistä ohi agilityssä. Tehtiin samaa rataa ja Hoppu meni sen huomattavasti nopeammin ja sujuvammin oikein. Täytyy ottaa toki huomioon, että Hoppu on tyyppinä muutenkin ollut koko ajan itsenäisempi ja isompien linjojen mies. Oltiin siis Hopun vahvuusalueella ja Sinnin heikoimmassa osaamisessa.

Tokalla kiekalla Sinni teki kontaktirullausta. Fiksusti valitsin puomin rullaukseen ja saatiin siis juosta ihan hullun lailla. Eikä siitä ollut mitään hyötyä. Sinni tekee mielettömiä kontakteja kun lelu on odottamassa edes jossain näkyvissä. Ilman palkkaa ei osaa välttämättä pysähtyä tai ainakaan oikein päin. Eikä ainakaan malta odottaa vapautusta... Pöh pöh ja pöh. Pitää vissiin tehä jotain.

Tekeminen taitaa ainakin olla päätös siitä, että kontaktirullaus on ihan turhaa. (Olenkohan tehnyt tämän havainnon aiemminkin?) Kontakteja tehdään radalla tai yksittäin. Yksittäin treenataan lelun häivyttämistä ja muutenkin kerrataan oikeaa suoritusta intensiivisesti. Radalla pidetään lelua aina kun täytyy ja helpommissa paikoissa tehdään normaalit kisakontaktit. Rullaus on veren kaivamista nenästä kun ei Sinni vauhdissa vaan kykene ilman kunnon muistutusta l. lelua. Kisoissa ilmeisesti täytyisi vaan tehdä kontaktit jotenkin mahdollisimman paljon Sinniä auttaen. Täytyy sitten aikanaan miettiä mitä se sitten on... Tai voimmeko muutenkaan mennä kisoihin niin, että Sinni ei lähtökohtaisesti pysty hallitsemaan itseään.

Hopun piti lopuksi opiskella mun ohjauksen seuraamista. Laitettiin kipot hypyn molempien siivekkeiden taakse ja suoraan hypystä pidemmälle. Oli siis kahden suuntaista HYSsiä ja HYPPÄÄmistä. Nyt piti kuunnella käsky ja katsoa kummalle puolelle ohjaan. Muuten hyvä idea, mutta neiti nenäkoira otti tämän tietysti nenätyönä. Hidasti siis vauhtia ja seurasi hajua, ei mun ohjausta. Vaihdettiin sitten niin, että HYSsin palkat tuli kädestä karkuun juosten ja muutenkin enemmän itse mukana liikkuen. Toimi paremmin, mutta noinkohan nuo sanat vielä mitään merkkaa..

Illalla punnitsin neiti aikuisen painoksi 10,3kg ja mittasin vähän yli 43cm... En sano tuosta vieläkään mitään lopullista. Lieneekö mitta otettu oikeasta paikastakaan. En suostu stressaamaan, aika monta kuukautta olisi stressattavana.

Sinnin luonnetesti

Sinni testattiin Unkarinpaimenkoirat Ry:n järjestämässä testissä Orimattilassa 1.4.2012. Tuomareina Begnt Söderholm ja Tarja Matsuoi. Testattaessa ikää reilu kolme vuotta.

Näin se kaikki meni:


Sinni tuli paikalle innokkaana, mutta hiukan epäillen. Se oli kuullut edellisen koiran laukaukset autoon ja se saattoi vähän jo ahdistaa. Onneksi löysi edestään ennen testiä niin monta ihanaa ihmistä ja niin vähän koiria.

Jutellessa ja leikkiessä ei ollut mitään ihmeellistä. Leikkiminen on kivaa ja siihen Sinnin näköjään saa mukaan ihan ventovieraskin. Eipä ole tullut testattua.

Kelkasta alkoi ikävyydet. Itse en nähnyt mitä Sinni puuhasi ja oma tunne oli, että ihan ok sillä meni. Olisin kyllä odottanut sen haukkuvan enemmän, mutta kauhu olikin heti tosi kova. Viimeistään kun yritin saada Sinniä palautumaan niin ymmärsin, että nyt on menty jo rajan yli. Sinni on kauhuissaan, eikä tule palautumaan omaksi itsekseen testin aikana. Omilla jaloillaan se siis vielä oli, mutta ei siihen mitään kontaktia saanut.

Hyökkäys meni samalla lailla ohi multa kun koira oli vaan takanani. Hyökkääjätuomarinkin oli vaikea pitää pokkaa pienen piilottelijan kanssa. Siitä Sinnille tunnustusta, että kyllä se alkuun yritti puolustaa. Mutta hän ymmärtää pienuutensa ison miehen edessä. Eikä Sinnillä tosiaan ollut mitään syytä olla miehelle vihainen, ihan rauhassa jäi sen kanssa hengaamaan.

Luoksetulo menikin vähän mönkään. Ei Sinni halunnut tulla mun luokse, kun tällaiseen paikkaan olin sen tuonut. Tuli sitten kuitenkin kun ei oikein ollut muutakaan vaihtoehtoa.

Haalaria nostettiin Sinnin kohdalla vain ihan vähän ja sekin oli valmiiksi paniikkiselle liikaa. Täysiä karkuun olisi pitänyt päästä. Tynnyri vasta hirveä olikin. Taas oli niskanikamat koetuksella ohuen pannan kanssa.

Kun mentiin uusiksi tynnyrin luo niin Sinni hyppäsi muitta mutkitta päälle. Kerrankin hänellä oli joku tuttu toimintamalli tilanteeseen. Ei haitannut vaikka tynnyri heilu alla, sen Sinni voitti. Mutta haalari oli edelleen hirveä. Ylipäänsä tilanne oli niin hirveä, jo sieltä kelkalta asti, että Sinni vaan läähätti ja kiskoi pois.

Pimeässä huoneessa ei onneksi ollut mitään kamalaa. Siellä Sinni kyllä etsi mut ihan ilman apuja, mutta aika hitaasti. Ilmeisesti kummankin tuomarin piti tulla koko ajan mukana tai muuten ei edetty. Jälleenäkemisemme ei ollut mitenkään riemukas. Sinni tuskin edes vilkas mua ja jatkoi vaan ohi. Kamalan pettynyt ja katkera pieni koira.

Seinä oli Sinnille jo lähtökohtasesti paha juttu. Onhan sillä aika paha maku seinässä kiinni olemisesta taustallaan. Siinä ei varsinaista hyökkäystä edes tehty ja Sinni tyypilliseen seinäkäytökseensä kuuluen kiipesi vaan maanisesti syliin. Tämän perusteella Sinnissä ei olisi ollenkaan terävyyttä. Mutta mitä se sitten on mitä se osottaa muita koiria kohtaan? Jos terävyys on siis sitä, että olisi hyökännyt vastaan niin sitähän se nimenomaan tekee kaikkia koiria kohtaan, koska jokainen koira on uhka.

Sitten oli vielä laukaukset. Ei Sinni niistä kummemmaksi enää mennyt, mutta reagoi tietysti ja halusi edelleen pois.

Näin oli testi ohi. Oma tuntuma oli, että Sinni oli sieltä kelkalta asti ollut pakotilassa, halusi vain pois eikä pystynyt käsittelemään yhtään mitään. Kuitenkin se oli koko testin omilla jaloillaan ja videolta ei näytä edes niin pahalta kun musta tuntui.

Nyt kun asiaa on tuuminut yön yli, alkaa näkemys kirkastua. En tiedä noista luonnetestitermeistä niinkään, mutta ennen kaikkea Sinni on pelokas. Se vaan pelkää ihan kaikkea ihan oikeasti. Sitten se yrittää selvitä tilanteista niillä keinoilla mitä sillä on. Koska sen pelot on niin ylimitoitettuja niin siksi Sinnin toiminta hyvin usein on ihmisjärjellä ajatellen aika epäloogista.

Eipä tässä sinänsä mitään uutta tullut, vain vahvistusta sille, että oikein tässä on eletty. Pahinta Sinnille olisi sääli tai paapominen. Sen pitää selvitä samoista asioista kuin muidenkin jotta sen pelot eivät pääse hallitsemaan elämää. Vaikka se luulee elävänsä vaarallisemmassa maailmassa kuin muut, niin sen käsitystä on koko ajan pyrittävä korjaamaan. Me tavallaan vedetään köyttä, jos minä luovutan niin Sinni vaipuu syvälle pelkoihinsa. Tietenkin se on taistelua voittamatonta vastaan, koskaan Sinni ei tule "luovuttamaan" ja muuttumaan pelottomaksi.

Paimennuksessa Sinni pakotetaan kohtaamaan pelkonsa ja toimimaan niiden yli. Koska sen perimästä löytyy oikea toimintamalli mihin sitten purkaa se jännitys niin tämä on mahdollista. Agilityn suhteen homma on hankalampi, siellä jännitys pääsee ulos vain huutona. Ei siellä tule perimästä, tai edes opitusta materiaalista, tarvetta alkaa tekemään esteitä kun ahdistaa.

Mutta ei siinä mitään. Sinni on meidän ihana ainutlaatuinen poikamainen prinsessa. Me tykätään siitä just sellasena kun se on. Vähän se on turhan äänekäs ehkä joskus... Mutta sekin unohtuu kun hän on joskus hiljaa.

Sinnin luonne on nyt testattu

Lauantaina lähdettiin Lahteen, luvassa oli reeniä uupumiseen asti. Kuusi koiraa ottaa aikaa. Alkulenkillä se otti myös mua pohkeesta. Sinni ei yhtään sietänyt riekkuvia kakaroita ja kun ei päässyt niitä kurittamaan niin ainakin mun jalka oli saatavilla.

Hallilla otettiin ensin keppikierros. Hoppu teki takuuvarmaan tyyliinsä, vaikka sitten kaukaa sivulta putken kautta lähettäen. Minkä sitä voi. Vaikeuksia löytyikin yllättäen läheltä umpikulmaan lähettämisestä, ei olisi millään taipunut.

Sinnin oli aika ottaa oikeat kepit taas hanskaan, jotenkin hän on päättänyt ettei osaa niitä ja se harhaluulo piti kumota. Tehtävä ei ollut ihan helppo, aika kauan piti jauhaa ja minä olin jo valmis luovuttamaan. Kovalla kannustuksella pystyttiin jatkamaan. Jatkoa auttoi kun muistin päätökseni, ettei Sinnin kroppaa tarvitse enää säästellä, se on ollut niin pitkään niin hyvä. Loppuun saatiin kun saatiinkin peräti kaksi peräkkäistä onnistumista, molemmat puolet siis.

Toka kiekka oli Hopulle ensin puomia. Siirrettiin namiautomaattia kauemmas ja jouduttiin keskustelemaan aika perusteellisesti siitä, että pysähdyspaikka määräytyy kontaktin eikä palkan sijainnin mukaan. Mutta kun yksimielisyyteen päästiin, niin siihen tyssäs vaikka vauhti oli millanen. Itseasiassa jopa vähän liian tiukasti jäi paikoilleen, on mennyt härkkimistreeni perille.

Sitten otettiin vähän HYSsiä ja HYPPÄÄmistä. Hopulle ei kyllä yhtään mikään sana saati mun ohjaus taida merkitä yhtään mitään kun on namikuppi kentällä. Ihan mielettömän hienoa työskentelyä saatiin kun jokaisessa käännekohdassa oli nami ja riemulla olisi Hoppu juossut loputtomasti kahden kupin väliä. Täytyy todellakin alkaa tehdä jotain merkitystä mun kuuntelemiselle.

Sinni pääsi tekemään simppeliä hyppykuviota 30 cm hypyillä. Mun ei oikeastaan juuri olisi tarvinnut liikkua, mutta kun sitten hätäilin ja liikuin silti, niin ei siitä mitään tullut. Sinni kielsi hyppyjä ja tietysti syytin niiden korkeutta. Kummasti ongelma hävisi kokonaan kun ohjasin kunnolla enkä vaan juossut päättömänä. Siistiä kun hyppääminen alkaa sujua! Pätkän loppuun tehtiin keinua ja kunnon palkalla tuli ihan hyviä suorituksia. Ilmaseksi Sinni ei keinua kunnolla tee kuin ekan kerran. Sehän periaatteessa riittää, mutta ei vahvistus pahaa tee.

Loppulenkki oli jo rauhallisempi ja loppu ilta myös. Reikä jalassanikaan ei ollut kipeä vaikka hurjalta näytti.

Aamulla herättiin kauan odotettuun päivään. Tinttimiinin luonnetesti!! Enää ei malttanut odottaa hetkeäkään, oli ihan älyttömän mielenkiintosta nähdä miten Tintti selviytyisi. Videot tulee vasta myöhemmin, joten kerron sitten perusteellisemmin. Pisteet oli:

toimintakyky -1 pieni
terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (olisi ollut nolla, muttei sellasta ole)
puolustushalu +1 pieni (halua on, muttei kykyä)
taisteluhalu +2 kohtuullinen
hermorakenne +1 hieman rauhaton (millainen on -1 vähän hermostunut?)
temperamentti +1 erittäin vilkas (millainen on -1c impulsiivinen?)
kovuus -2 pehmeä
luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
laukauspelottomuus - laukausaltis
tulos 117-31=86

Testi oli Töötöstä ihan hirveä, pahimman luokan rääkkäystä ja minä olin maailman pahin idiootti kun hänet sinne vein. Ehkä joku muukin on samaa mieltä. Mitä järkeä viedä luonnetestiin koira, jolle tietää testin olevan rankka. Mun mielestä se on hyvinkin järkevää. Sehän testaamisen idea on, että saadaan vertailukelpoisella tavalla määriteltyä koiria. Testi todisti, että Sinnillä on oikeasti vähän heikommat kortit kuin muilla. Testi oli rankka, mutta niin on Sinnille elämä muutenkin rankkaa. Jos on väärin viedä Sinni testiin, niin sillon on väärin pitää sitä ylipäänsä kärsimässä tästä elämästä.

Testi on ultimaattinen tilanne. Noin rankkaa ei normaalielämässä ole koskaan, kärsimystä toisensa perään ennen kuin edellisestä on toipunut. Mutta eipä muuten voikaan löytää todellisia ominaisuuksia. Kyllä oli vähän yllättäviä tuloksia itsellekin. Sinnihän oli esimerkiksi lähes hiljaa koko testin. Lisäksi ihan kuka vaan ihminen oli potentiaalinen pelastaja kun oli oikeesti pelottavaa.

Vähän sekavat on ajatukset vielä. Kokoan niitä sitten kun käyn videot läpi. Sinni on kuitenkin jo ihan oma itsensä, komentaa itiltä rapsutusta ihan loputtomasti. Sinni on meidän pieni prinsessa, pieni ihan joka tavalla, jopa luonnetestitermeissä.

Testin jälkeen siis palauteltiin aika pitkään. Pikkuhiljaa helpotti kun pääsi kaikkien lempi-ihmisten paijailuun. Mutta lopullinen helpotus tuli vasta kun otettiin Hoppu ja pojat mukaan ja lähdettiin lenkille. Kierrettiin ihanan keväinen ja kurainen kiekka pitkin hiittisuoraa ja pikkuteitä. Sen verran Sinni oli vielä järkyttynyt, että oli tosi seesteisen hiljaista. Taisi riidanhaastaja kerrankin huomata, että hänellä on asiat oikeestaan aika hyvin. Meillä on kaikilla asiat nyt aika hyvin <3