Niin on kovasti menoa, ettei kerkiä blogihöpinöimään ollenkaan.
Perjantaina päivällä mentiin maatilalle muun pentueen kanssa. Seurueeseen kuului Tuike ja talon isokokoinen kiltti Vilma. Otin sitten Sinninkin sinne mukaan niin pääsi totuttelemaan Vilman avulla isoon koiraan. Ja kaikilla oli niin mukavaa! Paitsi tietysti Sinnillä oli ahdistavaa aina kun muisti Vilman.. Reilu tunti varmaan siellä vietetiin, lapset riehui hullunlailla, Tuike ja Vilma veti hervotonta rallia ja Sinni vaan tarkkaili. Se hyvä tässä oli, että Hoppu ei Sinnin höpöilyistä välittänyt vaan seurusteli ihan sujuvasti kaikkien kanssa.
Maalta suoraa päätä Ojankoon, Oilin kanssa lenkille ja kisaa odottelemaan. Me mentiin kaksi rataa möllihyppärillä. Ekalla lähtö hyvä, hypyt tökki, siis ei irronnut.
Tokalla lähdön pilasin ihan itse miettimällä "ei se varmaan enää jää.." Muuten ohjasin nyt kai tarkemmin.
Lauantaina käytiin äitillä ja koirat sai nautiskella pihasta. Kylläpä nauttivatkin.
Sunnuntaina molemmilla koirilla oli treenit :) Hoppulin ekat treeni ja ikää hitusen yli 8 viikkoa.
Olin ajatellut, että mennään sinne vaan hengaamaan kun eihän me osata vielä omaa nimeäkään. Harjoteltiin sitä nimeä sitten mm. juoksemalla keppikujaa kutsuna. Vähän häntä kummastutti, mutta hyvin ampui leluun silti. Sama juttu putkella. Kontaktillakin käytiin syömässä namia. Väliajat istuskeltiin rauhassa sivussa. Ihanan reipas ja helppo pentu!
Sinnin treeneissä oli taas vauhdikasta simppeliä rataa. Aurauskeppi piti käytöksen reunalla odotellessa hyvänä ja melko hyvin käyttäytyi radallakin. Oli oikeesti aika kiltti! Joko itse oli tarkempi tai sitten Sinni jostain syystä vaan eteni enemmän ja ampui jalkaani vähemmän. Radalla oli keinu ja koska tehtiin sitä useampi kerta sen kummemmin palkkaamatta, alkoi suoritus kärsiä :( Lopuksi tehtiin pari kertaa kepit palkaten OIKEIN. Vaikeaa oli, mutta saatiin kummallekin puolelle hyvä toisto.
Maanantaina kierrettiin Sinnin kanssa 3,6 Ojangossa ja sen jälkeen tehtiin hyppytekniikkaa. 2x kummallekin puolelle perussarja, 3x kummallekin puolelle okseri-pysty eli alastulotreeni, 5x hyppy-muuri-rengas-suora eri suunnista ja puolilta, 3. ja 4. kerta medimuurilla, muuten mini. Medimuuri on valtava ja eka yritys oli ihan hirveä, muuten hyviä. Rengas on super!
Tiistaina käytiin vaan kanavan takana metsässä kolmistaan. Hopun eka "oikea" lenkki, oikein hihnakin mukana. Pikkuinen oli reipas vaikka Sinni esitti koko räyhäkohtausrepertuaarinsa. Illalla pikavierailu Katajanokalle, reippaasti kuljettiin sielläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti