Pienen koiranpennun kanssa elämä on suuria tunteita. Siihen liittyy niin paljon odotuksia, oletuksia, epävarmuutta, pelkoja, toiveita, yllätyksiä joka suuntaan, pettymyksiä, virheitä, onnistumisia, hyvää tuuria. Kaikki tuntuu olevan niin kamalan pienestä kiinni, korvaamattomat hetket menee ohi silmänräpäyksessä. Toisaalta aika kuluu hitaasti, ei voi nyt tietää mitä tänään tehdyt asiat vaikuttaa tulevaisuuteen.
Koirat ja ihmiset on lopulta kuitenkin vaan erehtyväisiä ja ainutlaatuisia eläimiä. Jokainen elää ihan oman elämänsä, kokee asiat omasta näkökulmastaan, yrittää parhaansa omalta kannaltaan. Välillä tulee takkiin, välillä onnistuukin. Se on elämää, vaikka kuinka karua olisikin.
Pikku Hoppu koki yhden elämänsä pettymyksistä eilen. Vaikka kukaan ei varmasti olisi sitä tahallaan aiheuttanut, se vaan sattui. Tapahtuma ei ollut kovin suuri, mutta se pelästytti kovasti. Mitään täysin lopullista ei kuitenkaan sattunut ja nyt vaan jatketaan tästä. Ollaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja kuitenkin koitetaan olla fiksumpia jatkossa.
Loppu päivän se nukkui oikein olan takaa. Jäipä ekaa kertaa yksin kotiinkin kun käytiin Sinnin kanssa lenkillä. Tyyppi tosin nukkui sängyn alla ihan samalla lailla kun lähdettiin ja palattiin. Iltasella kaivoin sen viimein esiin ja lähdettiin moikkaamaan Marttaa ja Saana-ihmislasta. Siellä meni ihan hienosti, Sinni ja Martta kaahasi hulluna ulkona ja sisällä Hoppu kaahasi molempien välissä.
Tänään käytiin katsomassa Rexiä. Tasan saman ikäinen bc-poika oli ihan saman kokoinen, huolestuttavaa..? Tapaaminen meni vähän ristiriitaisesti. Kun mentiin sisään, Hoppu tietysti vaan ihmetteli sylistä. Menin istumaan lattialle ja Hoppu sai olla sylissä tai mennä lattialle. Häntä alhaalla se vähän kävi lattialla ja oli kyllä ihmeissään uudesta paikasta ja kaverista. Rex oli ihan kiltisti, mutta tietysti innokas. Jossain vaiheessa Hoppu sitten murahti Rexille siitä sylistä. Rex hämmentyi ja jäi kauemmas. Silloin Hoppu vapautui ja lähti häntä pystyssä leikkimään.
Leikki lähti ihan hyvin käyntiin heti. Kun sitä oli kestänyt reilu 5 min niin touhu alkoi mennä yli. Menin väliin siinä kohtaa kun Hoppu alkoi jo rähjäämään. Otin niskasta sen pois ja rauhottui heti, annettiin jatkaa, mutta nyt rähinä alkoi aina vaan nopeammin. Lopulta piti pistää poikki koko leikki. Nyt en tiedä mitä tästä miettisi. Hoppu kyllä rauhottui aina sanallisestakin huomautuksesta, mutta olihan se tyhmää, että piti ylipäänsä tarkkailla leikkiä niin tarkkaan.
Nyt en tiedä johtuiko tämä käytös eilisestä. Oliko itseluottamus nyt sen verran alhaalla, että piti ottaa likaiset keinot käyttöön. Vai onko tuo nyt kerta kaikkiaan näiden unkarilaisten luonne, ei ne osaa leikkiä kiltisti tasavertaisen kaverin kanssa. Kumpikin vaihtoehto todella masentavia, tai siis joka tapauksessa masentaa. Tuliko tästä nyt uusi epäsosiaalinen koira mulle? Teenkö itse sen? Mitä pitäisi tehdä toisin? Tietysti estää kaikki negatiiviset koirakokemukset ja pystyä kieltämään kaikki turha riidan haastaminen. Mutta olisko jotain sellaista, mitä oikeasti voisin tehdä paremmin, mitä en nyt tajua?
Pöh. Pakko kai yrittää nyt vaan antaa elämän viedä ja nauttia tästä pennusta tässä ja nyt, juuri tällaisena. Näillä eväillä mitä mulla nyt on. Mulla ei ilmeisesti ole eväitä suojella koiriani tyhmiltä koirakokemuksilta. Voisiko ne mun koirat sitten vaan kestää sen? Saavat luvan, muutakaan ei voi.
Leikkideittien jälkeen Hoppuli meni nukkumaan ja me lähdettiin Sinnin kanssa pyöräilemään. Iltasella käytiin vielä molempien kanssa tossa metsässä hengaamassa. Hoppu ei muka jaksanut kävellä tota sadan metrin matkaa. En tiedä onko se syliin kinuaminen sittenkin jotain muuta kuin väsyä. Olen nyt ottanut sen syliin aina kun haluaa, ajatellut, että mieluummin pidän sitä liikaa sylissä ja olen turvallinen kuin päinvastoin. Nyt joutui kuitenkin itse tallustelemaan, siksihän siellä oltiin.
Se oli kiva huomata, että ei reagoinut Sinnin pöhinöihin. Kovempaan haukkuun kyllä reagoi, mutta koiraohituksissa Sinni onneksi tyytyy enää pöhinään ja ne siis toivottavasti saadaan Hopulle nyt neutraaleiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti