PAWin tauko alkaa jo käymään osaamisen päälle. Tai jonkun, ei tule treenattua, tylsää yksin, eikä mitään järkevää saa tehtyä. Urheasti silti tänään mentiin Ojankoon hiomaan eilen pintaan nousseita aiheita. Tai niitä ainaisia aiheita: keppejä ja kontakteja.
Laitoin U-putket vastakkain ja väliin puolikkaat kepit. Tarkotus oli tehdä keppejä vauhdilla ja siedättää mun liikkeeseen. Ymmärrän nyt, että aika omituisesti ajateltu, kovin paljon haastetta kerralla. Eipä siitä juuri mitään tullutkaan. Meni sisään oikein jos jäin paikoilleen ja kesti mun liikkeen jos tehtiin ilman putkea.. Siis parhaimmillaan, suurimmaksi osaksi ei onnistunut nuokaan. Kaiken huipuksi jätti vikaa väliä tekemättä taas! Kuudella kepillä! Hohhoijaa...
Rauhoteltiin ja hengailtiin välillä ja sitten vaihdoin keppien tilalle korokkeen. Väli oli nyt ihan tolkuttoman pitkä joten laitoin siivekkeen alkuun toiseksi käännökseksi. Näin meni aika jees. Tosin kiertäminen ja putkeen irtoaminen ei olisi millään toiminut. Eikä JES ollut ihan varma alkuun. Jos siis pysähtyi hyvin niin ei lähtenyt sitten pois ollenkaan..
Ahneesti jätin siivekkeen sivuun ja yritettiin tehdä putkien välissä. Kyllä siellä joskus tuli oikea pysähdyskin. Pääasiassa meni yli ja palasi vasta siitä. Tehtiin vielä oikealla puomilla ja siinä ei muka paikka löytynytkään, jäi liian ylös..? Just just.
Tarpeeksi agilityä taas vähäksi aikaa. Me otetiin Hoppu messiin ja mentiin metsään. Hissuksiin tallusteltiin kohti suppispaikkaa. Ihan hulluna löyty suppiksia jo matkalta. Sienestys oli vaan vähän hankalaa kun etsintää häiritsi koiranpentu takamuksessa roikkumassa. Ja poimintaa häiritsi koiranpentu touhuamassa siinä sienten päällä ja repimässä pussia. Sinni kyllä yritti parhaansa mukaan auttaa ja leikitti Hoppua kovasti, mutta ei sekään riittänyt. Ja olihan se vähän tyhmää kun ei voinut ihailla heidän leikkiä vaan piti maanisesti tuijottaa maata. Ei ne sienet oo sen arvosia.
Ostinpahan tänään taas uutta ruokaa... Mä oon ihan sairas. Toi on jotain Golden Eagle hypoallergista ankka-perunaa, ei ole kalaa, mutta eipä paljon muutakaan. Tuo ANF adultti on loppumassa ja jotain piti kehittää, se on nyt tekosyy. Sen lisäksi, että Tööttö söi taas aamulla heinää, eli pakko vaihtaa pois tosta ANF:stä. Muuta en tiiä kun että jos kokeilis nyt kokonaan ilman kalaa. Sen verran tutkin, että siinä Roburissakin on kuitenki kalaa, joten ainoa tähän asti kokeiltu täysin kalaton on ollu James ja se on niin laihaa, että sitä en halua.
Hauskaa tässä on se, että tutkin sitä autossa lojunutta Techni-Calia ja totesin, ettei siinä ole kalaa! Nyt mulla on Sinnille kaksi eri merkkistä täyttä säkkiä kalatonta ruokaa... Syötän varmaan ton ANF:n nyt kuitenki tossa rinnalla pois. Tai katotaan nyt. Jotain älytöntä mä kuitenki keksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti