Oijoi, vuoden toka ja vika paimennusleiri on eletty, olipahan taas elämys.
Maanantaina matkattiin Vehmersalmelle Sinnin kanssa, siihen meni koko päivä kun piti perinteiseen PAW tyyliin pysähdellä oikein pitkän kaavan mukaan. Lisäksi ikuvanha navigaattori teki tepposia kun yritti ohjata tunnin pidempää reittiä perille. Minäpä olin ovelampi ja oikastiin mutkat suoriksi. Perillä oltiin joskus ennen kahdeksaa, sitten enää iltapalaa ja nukkumaan. Enpä ole aikoihin mennyt nukkumaan yhdeksältä ja nukkunut niin hyvin. Sinnillä ei ollut ihan samaa kokemusta, se tutkiskeli huonetta aika pitkään ennen kun tyytyi nukkumaan.
Aamulla ekan treenin kaksi kertaa lampailla meni pakottaessa Sinnin kohtaamaan lampaat. Ei siis näyttänyt miltään paimennukselta se touhu. Sinniä vietiin lampaiden naamojen eteen ja kehuttiin kun katsoi niihin ja sai ne siirtymään. Se oli Sinnistä ihan hirveetä. Se teki kaikkensa ettei tarvitsisi kohdata lampaita. Puri mua aika lujaa pohkeeseen siinä sivussa, kun johonkin piti se jännitys purkaa. Sinikan kanssa meni paremmin, vaikka yritti tiukassa paikassa napata häntäkin. Lopulta silti alkoi jo näyttämään ihan omia eleitä lampaita kohti, vaikka suurimman osan aikaa piilottelikin Sinikan jalkojen takana.
Iltapäivän eka kierros oli vallan huikeaa. Sinikka tuli Sinnin tueksi lampaiden taakse, mutta otti pian remmin irti. Itseä hiukan hirvitti, mutta Sinni hoiti homman. Teki ihan omia fiksuja ratkaisuja ja haki hienosti tasapainoa. Aina kun oli tehnyt jotain tosi rohkeaa, piti käydä turvassa Sinikan jaloissa ja välillä Sinikka auttoi työntämällä itse lampaita Sinnin kanssa. Kaikkein kovimmissa paikoissa Sinni saattoi jo lähteä kohti aitaa ja vapautta, mutta tuli aina takaisin töihin kun kiltisti komennettiin. Siellä se pieni tyyppi teki joka tapauksessa ihan oikeaa paimennusta ihan itse!
Toka kierros olikin sitten maailmoja mullistava! Kylmän viileästi Sinikka komensi meidät aitaan kaksistaan. Remmi irti ja paimentamaan. Ja niin me tehtiin! Sinni lähti heti hakemaan tasapainoa kun lähestyttiin lampaita. En sitä itse tajunnut joten kielsin, mutta päästin kyllä sitten ja upeasti pikku tyyppi haki ryhmän eteeni ja häntä pystyssä onnellisena kuljetti niitä! Piti ryhmän koossa ja hoiti kaikki käännökset erittäin tyylikkäästi. Portista poistui nyt aivan uudesti syntynyt koirakko!! Ihana ihana Sinni! Se on sittenkin ihan oikea paimenkoira, me voidaan sittenkin tehdä tätä ihan oikeasti, eikä vaan parisuhdeterapiana.
Kylläpä nyt mentiin hymy huulilla nukkumaan molemmat.
Aamulla tultiinkin kunnolla takapakkia. Jäätiin yhden toisen leiriläisen kanssa keskenään isoon aitaan. Kaverilla oli kokeneemmat koirat ja he hoitivat lampaat ulos varikolta, meidän piti mennä sitten ekana ottamaan pieni kiekka. Jo se varikolta ottaminen kesti pitkään kun yksi itsepäinen pässi pisti hanttiin. Kun kaikki viimein oli ulkona niin kokeneempi koira sai edelleen taistella sen pässin kanssa siitä kuka käskee. Ei näyttänyt hyvältä Sinnin kannalta. Eikä se sitten hyvin mennytkään.
Yritettiin kyllä ihan reippaasti. Sinni lähti alussa hyvin hommiin ja saikin osan ryhmää liikkeelle. Mutta se tyhmä pässi jäi nurkkaan nyhjäämään. Sinnin kova paimenmoraali ei kestänyt jättää sitä joukosta, eikä ne lampaatkaan olleet jakoon ihan tyytyväisiä. Vähän aikaa me yritettiin saada edes jotkut lampaat liikkeelle, mutta sitten Sinnillä meni hermo ja se lähti lipettiin. Aidasta läpi ja kohti kämppää. Jouduin ovelle asti juoksemaan sen hakemaan, Sinni ei todellakaan aikonut palata töihin. Laitettiin tyhmä pässi pois ja pari kertaa yritettiin ja joka kerta Sinni lähti. Sitten pidettiin Sinni remmissä ja Kati sen mukana. Näinhän se kyllä onnistui, tosin Sinni ei nyt enää tehnyt paljon mitään oma-alotteista. Eilen saavutettu hieno työmoraali oli nyt täysin tiessään.
Nyt ei enää katseltu hyvällä Sinnin pelleilyä. Se kyllä pystyy töihin jos haluaa. Sitä ei pelota niin paljon kun se esittää vaan suurin osa ongelmasta on, että hänen korkeuttaan ei töihin pakoteta jos ei hän halua. Harmi vaan kun paimennuksessa koira tekee töitä silloin kun tarvitsee ja meidän tarvitsee nyt harjoitella. Sinnin on siis taivuttava tekemään töitä minun pillin mukaan.
Nyt mentiin siis pyöröaitaan. Sinikka portille vahtiin ja tyyppi töihin. Sinni lähti ihan hyvin hommiin, mutta aina pienimmänkin paineen tullessa se yritti karkuun. Portilta sai heti komennon takaisin töihin ja tulikin sitten reippaasti. Sitten yritti muualta aidasta läpi. Paniikkisen näköisenä koitti päästä tiiviistä aidasta kaivautumaan läpi. Sieltä kävin palauttamassa sen ruotuun itse ja joka kerta se huomautuksesta palasi töihin. Häntä pystyssä ja reippaana! Kyse ei siis tosiaankaan ollut pelosta tai paniikista. Sinni tiesi tarkkaan mitä silti odotettiin, ja se tiesi siihen pystyvänsä. Mutta nyt neuvoteltiin siitä, täytyykö pienen pumin tehdä töitä jos ei haluu.
Lopulta se kyllä teki ihan kiltisti töitä taas. Jos tuli vaikeampi paikka niin pienellä kannustuksella Sinni selvitti sen ja taas jatkettiin. Jos se harkitsi lipettiin lähtöä niin pieni huomautus ja kannustus oikeaan suuntaan ja taas jatkettiin. Olipa hienoa. Nyt aidasta asteli ulos oikea työpari. Sinni pysyi mun luona ja oli oikein kiltisti. Sen ei tarvinnut rähistä kellekään tai muutenkaan hermoilla ympäristöä, se tiesi että mä hoidan ja mä määrään.
Vielä viimeinen silaus otettiin isossa aidassa. Mentiin sinne kaksistaan ja tehtiin hienoa kuljetusta. Ei kerrassaan mitään kyseenalaista. Pari kertaa Sinni katseli aitaa päin, mutta pieni murahdus riitti palauttamaan sen työn touhuun. Ilman mitään ongelmia Sinni piti ryhmän koossa ja keräsi matkasta jäävät lampaat mukaan. Yksi lammas vaati vähän kovempaa komennusta ja senkin Sinni hoiti!!
Voi juku, on tuo hieno laji. Superväsyneinä ja superonnellisina lopeteltiin leiriä. Sinni on hankala tapaus. Se on herkkä ja epävarma, mutta myös hyvin älykäs ja pystyy kyllä halutessaan hallitsemaan hermonsa. Se on vaan päätynyt laumassamme asemaan, jossa se saa tahtonsa läpi mua komentamalla tai sitten vaikka hysteeriseksi heittäytymällä ja missään tapauksessa se ei mun tahtoon taivu aidosti. Jos se taipuisi, se olisi hiljaa lenkeillä muita koiria nähdessään tai agilityssä. Ja tekisi iloiten ilman mitään ulkoista palkkaa kaiken mitä pyydetään. Mun pitäisi jostain saada itseeni pullosauvan auktoriteetti ja haukkupannan ehdottomuus ja oikea-aikaisuus. Sitten mun kehuillakin olisi paljon enemmän arvoa...
Kotiin tullessa Sinni oli äärimmäisen onnellinen ja heti alkoi taas ottaa komentajan paikkaa. Itiä ainakin saa komentaa niin paljon kun haluaa, siitä Sinni on ihan varma ja oikeassahan se onkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti