Hyvää yötä!

Tämä blogi menee nyt määrittelemättömän pitkille unille. Ehkä ikiuneen, ken tietää.

Haluan nyt vaan nauttia koiristani. Ihan sama mitä me tehdään ja miten edistytään. Tärkeintä on että on kivaa, just siinä hetkessä. Asioiden ylös kirjaaminen tekee niihin oudon tavotteellisuuden tvistin ja kaikesta tulee suorittamista. Näin mulla.

Tästä eteenpäin me puuhataan ihan vaan itellemme, fiiliksen mukaan. Koska mä ja mun ihanat koirat ollaan se ansaittu.

Ihan mielenkiintosta oli tämä aika, mutta päiväkirjailu ei vaan oo mua varten, ei tässä asiassa ja muodossa ainakaan. Nyt koittaa vapaus!

Nenänerot

Maanantai-ilta ja tunnistusjälkikoulu. Jee! Hoppu sai nyt käyttää omat vuoronsa ihan itse kun Sinnille oli oma aika erikseen.

Tänään ketjutettiin lähtöhajun haistaminen kohdehajun haistamiseen. Ja vahvistettiin treenirutiinia. Palkka annettiin kädestä vaikka olin juuri esitellyt teesihvilän. Sihvilän aika onkin sitten ohi heti samantien..

Hopulle se on ihan sama miten palkka tulee, kunhan pääsee työntämään nenää purkkiin. Näytti olevan palkka jo siinäkin. Hoppu teki koko ajan niin, että ennen naksua nenä oli aika levoton, meni purkkiin ja takasin, oli siellä kyllä ihan ok. Naksun jälkeen nenä parkkeerasi purkkiin ihan asioikseen ja oli siellä ihan rauhassa kunnes namit ängettiin väliin. Sama juttu niin lähtöhajulla kädessä olevassa purkissa kuin kohdehajulla pöydällä. Kerrassaan täydellistä työskentelyä. Ainoa ongelma on, että lähtöön ei malttaisi rauhottua vaan olisi karkaamassa pöydälle jo ennen lähtöhajun antamista.

Tokalla kiekalla priimusoppilas sai jo tyhjän purkin pöydälle eroteltavaksi. Hoppu oli ihanan aktiivinen ja kovasti tutki kummatkin purkit ja mietti tilannetta. Hyvin pian selvästi ymmärsi, että harsollinen eli hajullinen oli se juttu. Kävi kuitenkin aina tarkistamassa tyhjänkin, eli selvästi teki aina valinnan, ei ollut sattumaa oikeaan osuminen. Nyt pitäisi vaan vielä tietää, että valitseeko oikean purkin harson perusteella vai haistaako eron. Vaikka ei semmosia pitäisi vielä tässä vaiheessa miettiä ollenkaan :)

Tööttö pääsi muiden jälkeen hommiin. Alotettiin heti reippaasti ketjutuksesta. Ensin lähtöhajua parilla vahvisteella, sitten Tintti odotti kun siirryin asemiin ja annoin luvan. Sinni ei ole koskaan treenannut tätä rutiinia eikä myöskään koskaan haistanut purkkia muualta kuin mun kädestä. Vaan mitä pienistä. Sinni ampui pöydälle ja työnsi nenän purkkiin!! Kyllä Tintti hoitaa!

Tätä tehtiin pari toistoa ja aina vaan sujui. Pidettiin tauko. Kun jatkettiin niin Tööt ei enää halunnut haistaa lähtöhajua, kävi vaan maahan kun ojensin purkin. Katsoi silmiin vaativasti, jotta antaa mennä eteenpäin nyt vaan. Kerran voitin tahtojen taistelun ja nenä meni purkkiin, mutta sitten aloin antamaan purkin lattialle, siellä kyllä saattoi taas haistaa sitä.

Lähtöhajusta ei saa palkkaa enää silloin kun lähdetään kohdehajulle ja siksi lähtöhaistaminen ei ole niin kivaa kuin kohde. Mutta sinne kohteelle ei pääse ellei haista lähtöä, joten ei siinä auta pullikointi.

Sinni oli niin taitava, että sillekin otettiin toinen purkki mukaan. Sinnikin työskenteli aktiivisesti, mutta teki aika paljon kaikkea epäoleellista. Sinnistä pointti oli etsiä pudonneita nameja purkin ja jalustan välistä ja niinpä siellä lensi purkit pitkin poikin kun ne piti huitoa pois tieltä. Kun alustat oli siivottu, saattoi ryhtyä erotteluhommiin ja sehän sujui. Homma taisi olla Sinnistä niin helppo, että ihan hyvin voi puuhata kaikkea muutakin. Otettiin monta yksittäistä erottelua, joissa tultiin lähdöstä pöydälle, valittiin oikea, palkattiin ja mentiin pois. Ei ollut tarvis jäädä vahvistamaan valintaa kun Sinni aina kiinnittyi siihen palkattuun purkkiin hyvin tiiviisti. Sieltä se Tintti vaan valitsi aina oikean. Kunhan muulta touhulta kerkisi...

Nyt molemmille pitää ehdottomasti liittää vihjesana haistamiseen niin voi vaatia lähdössäkin töitä. Vaan aikamoisia mallioppilaita ovat molemmat. Ilo tehdä hommia heidän kanssaan. Tällainen rauhallinen työskentely tekee Sinnille tosi hyvää, on ihana seurata miten hienosti se jakaa jaksamisensa. Tauolla laitoin sen remmiin ja neiti lepäsi ihan rauhassa. Kun pääsi töihin, oli toki innokas, mutta silti järkevä ja ymmärsi mitä haluttiin.

Hopun jalka oli päivällä ihan sen oloinen, että reikä oli ummessa. Bebanthen siis auttoi! Ettei liian hyvin menisi niin venytin haavan toki auki taas illalla kun tutkin sitä... Nyt en uskalla kurkkia sitä ollenkaan, putsaan vaan jos tarvii.

Huisit treenit!

Loppu viikko meni vähän miten sattuu. Torstaina olikin yllättäin hyppäri ja kun en saanut sitä järjestettyä pois niin päätin mennä Hopun kanssa. Alkulenkillä Hoppu puljasi lätäkössä kolmijalkaisena ja toisesta takajalasta löytyi reikä varpaiden välistä. Eipä päässyt Hoppu hyppäämään. Sinni tilalle vaikka en könkkäselän kanssa olisi halunnut mitään esittää.

Sinni oli tosi apea alkuun, ei kelvannut edes Cuz. Ilmeisesti yhdistää paikan kamalaan kolisteluun ja vaati vähän vakuuttelua ennen kun alkoi toimia. Eka kiekka tehtiin voimattoman ja apean Sinnin kanssa. Ilmiasuun toki vaikutti myös selän tila. Set pointia tehtiin mutta yhtään ei voinut nostaa kun ponnistus oli kertakaikkisen onneton. Ihan kaamea näky.

Välissä käytiin ulkona ja koitettiin leikkiä. Pikkuhiljaa alkoi fiilis nousta ja seuraavan kiekan perussarja meni jo melko hyvin. Edelleen Sinni oli vaisu, jäi hiljaa lähtöön yms. Sarjan teki selvästi oikealle kaartaen ja korjasi keskelle kun vasen reuna laskettiin alas. Terve koira olisi mennyt matalaa puolta, mutta on Sinnillä oikeasti nyt jotain vaivaa kun noin vahvasti viettää.

Vika kiekka oli alastulotreeniä. Vaikka Sinni oli muka jo pirteämpi niin ei oikein irronnut. Piti lyhentää välejä normaalista kun ei voima riittänyt. Enpä tiedä paljonko hyötyä näistä treeneistä oli, tosi harmi toi Hoopon jalka. Siellä oli varpaiden välissä siisti reikä josta näkyi se alempi iho, ei verta tai mitään muutakaan ryönää. Putsasin sen bliw-metodilla ja laitoin sukan jalkaan.

Perjantaina ja lauantaina käytiin juoksemassa ja koirat oli kiinni koko ajan. Hoppu liikkui puhtaasti ja halusin pitää sen poissa ojista. Sinni meni perjantaina puolet ravia ja lauantaina jo koko matkan. Hoppu ulkoili ilman sukkaa ja haava siivottiin aina sisään tullessa. Lauantaina totesin, että ei reikä paranemassa ole, kasvoi vain. Aloin laittamaan bebanthenia puhdistuksen jälkeen, jos estäisi ainakin repeämästä lisää.

Sunnuntaina treenit ja Hoppu pääsi mukaan kun ei kerran jalka häntä itseään vaivaa. Taas oli alla vähäisesti tekemistä ja virtaa piisasi. Ekana tehtiin keppejä kovin kapealla kujalla. Parit ekan toistot meni virtuoosimaisesti tosin joka kerta koiran karatessa suoritukseen. Aloin vaatia kuuntelemista, mutta sitten alkoi pelleily. Hopun mielestä oli tylsyyden huippu kun ei saanut mennä sillon kun haluaa vaan oli rauhotuttava odottamaan käskyä. Neiti löi homman ihan leikiksi. Ei onnistunut ollenkaan. Virheitä tuli joka puolelta, kyse ei selvästikään ollut mistään keppeihin liittyvästä ongelmasta. Ei vaan ollut yhtään kiva totella.

Seuraavaksi tehtiin rataa hyppykuviossa. Oli suoraa, HYS:siä ja takanaleikkaamista. Hopulla meni lujaa edelleen. Nyt se teki koko ajan takanaleikkausta, ei mitään väliä mitä yritin ohjata. Otin namit avuksi jotta koira olisi vähän kiinnostuneempi musta. Olihan se, mutta lakkasi esteet kiinnostamasta ja nenä meni maahan... Siinä kohtaa mentiin tauolle. Tauolla mietiskelin, että nameja ei Hopun kanssa kannata radalla käyttää, se mieltää ne heti jotenkin haisteluhommiksi. Niitä voi käyttää vaan sillon kun koira on remmissä tai muuten kontrollissa ja tehdään tiiviisti palkaten jotain tiettyä juttua.

Menimme uuteen yritykseen, lelun kanssa ja kurissa. Kaikki haahuilu ja riekkuminen täysin kiellettyä. Hihnassa lähtöön ja ohjaajan mieliala aika tiukkiksena koko ajan. Tehtiin ihan täydellinen rata. Vauhti oli hirmuinen ja tunsin olevani jäljessä koko ajan, mutta Hoppu hoiti homman ja meni HYS:sit ja kaikki niin hyvin kun mahdollista. Kylläpä oli melkoinen fiilis! Eka kertaa Hopun kanssa tehtiin oikeasti yhdessä rataa niin että molemmat teki kaikkensa onnistumisen eteen. Voi jukra! Tuntui siltä, että Hoppu ihan oikeasti seurasi tarkasti ohjausta eikä huidellut vähän sinne päin.

Pitkien leikkien jälkeen käytiin ottamassa kepit molempiin suuntiin ja nyt nekin meni loistavasti. Pitää olla tiukka jöö tälle kiltille koiralle.

Välissä käytiin lenkillä ja paketoitiin Hopun jalka autoon odottamaan. Sitten Sinnin kanssa sama rata.

Se suoraan putkiin eteneminen on vaan niin vaikeaa nyt taas. Ihan hirveää hinkkausta vaati. Eikä mennyt siltikään. Kun keittää niin keittää ja sitä ei sillon voi hallita, ellei tosissaan yritä. Ja miksi yrittäisi kun on helpompi antaa vaan äänen tulla. Vaadittiin kyseenalaisten metodien soveltamista pienen jalkaliikkeen muodossa ennen kun tolkku palasi. Ja sitten yhtäkkiä putket löytyikin! Sitten yhtäkkiä tehtiin koko rata puhtaasti ja hienosti! Siinä oli pakote todella paikallaan ja myös koiran kannalta parempi niin.

Toisella radalla oli kivaa kuviota, jossa saattoi itse pysyä niin paikoillaan, että Sinnin pää pysyi kasassa ja irtosi ja toimi hienosti. Sitten oli vaikea avokulma kepeille ja niiden jälkeen valssi. Sinnin keppiangsti vaikeutti tehtävää ja tosi vaikea oli löytää sisään. Mutta sitten vaan hinkattiin ja kyllä se lopulta löytyi. Ihanaa kun Sinni kestää hinkkaamisen, on edes joku toivo onnistua. Siitä mentiin täysiä puomi ja pöytä. Kontakti oli super ja pöytäkin toimi hienosti. Sain liikkua reippaasti kun Sinni makasi kiltisti pöydällä. Lopun putkeen päättyvä hyppysuora oli taas kompastus, mutta kuin ihmeen kaupalla se onnistui lopulta. Me juoksimme kilpaa ja Sinnin nenä oli suoraan putkeen!!

Tintti on ihan kamalan liikuttava, hän todella yrittää ja haluaa tehdä oikein. Taas tehtiin vaikka kuinka monta lähtöä ja aina jäi kun huolellisesti jätin. Sinni tuo aina lelun kun pyydän ja kaikkialla tekee juuri niin kuin pitää jos vaan mitenkään pystyy. Se ei ota pakotteita itseensä vaan korjaa käytöstään ja luottaa nykyään muhun ja tulee luokse vaikka mikä olisi. Meillä on nyt selvillä kuka määrää ja se helpottaa elämää valtavasti. Ja mikä tärkeintä: Kukaan ei kärsi vaan päinvastoin, me ollaan molemmat tyytyväisempiä ja rauhallisempia.

Oli siis kertakaikkiaan mielettömät treenit. Molemmat koirat väläytti parastaan ja päällimmäiseksi jäi vaan suuri onni. Niin on huisin hienot koirat mulla ja työ kantaa hedelmää! Kiitos Sinni ja kiitos Hoppu, ootte maailman parhaat :)

Tunnistusjälkikoululaiset

Maanantaina alkoi kauan odotettu tunnistusjälkikurssi. Tyypilliseen tapaani sotkin heti kuvion tunkemalla Sinnin mukaan. Kyllähän Hoppu on niin nero, että voi antaa osan treeniajastaan Sinnille :)

Ekat kerrat meni ihan vaan paikkaan tutustuessa. Hoppu kiipesi treenihuoneeseen jyrkät ja liukkaat portaat ihan reippaasti, mutta alkoi sitten perillä ihmettelemään mitä tää nyt oikein on. Tilassa oli matala iso pöytä, jolla kaikki treeni tehdään ja siihen oli tarkotus nyt ihastua. Hoppu kyllä hyppäsi heti pöydälle, mutta pikkusen epäilytti, jotain mätää tässä oli oltava. Kierrettiin sitten vaan koko huone, namiteltiin lisää pöydällä ja mentiin pois.

Sinni saapui huoneeseen vailla huolen häivää. Hyppi pöydälle ja moikkaili ihmiset, ei mitään ongelmaa. Oikein mukava ohjelmanumero, vaikkei Sinnikään vielä ymmärtänyt mitä varten tänne oli tultu.

Vika vuoro oli Hopulle. Nyt tultiin tilaan jo riemusta puhkuen ja riemu oli vielä suurempi kun pöydältä löytyi purkki johon työntää nenä! Tätä oli siis harjoteltu kotona jo pariin otteeseen ja molemmat kyllä tiesivät mitä tehdä jos purkki tulisi eteen. Koska homma oli niin selvä, alettiin rakentamaan treenirutiinia. Hopun piti rauhottua ja odottaa paikoillaan kun siirryn pöydän sivuun ja annan luvan. Hyvä oli rauhottua kun mieli paloi hommiin.. Rauhallinen ja järkevä Hoppu meinasi karata ja käskyn saatuaan odotti vinkuen! Ainakin oli ensimmäisen kerran tavoite täyttynyt ja koirasta homma oli tosi tosi kivaa.

Sinni ei päässyt purkkia moikkaamaan, mutta sovittiin, että jatkossa Sinni pääsee tekemään kaikki treenit muiden jälkeen. Hieno homma, koska tämä on Sinnillekin varmasti hyvä laji.

Tiistaina käytiin juoksemassa kevyt kasi. Kaniremmit oli lentäneet roskiin vanhojen Treksportien kanssa ja oltiin palattu flekseihin. Koirat oli kiinni koko matkan kun Sinnille se on parempi ja saa luvan Hoppukin jo opetella käyttäytymään. Hyvin käyttäytyivätkin ja juoksu kulki. Sinni ravasi jo aika hyvin, ei vielä ihan koko ajan, mutta ehkä puolet. Mun akillekset ne vaan kiukutteli loppumatkasta.

Illalla tehtiin purkkiharjotukset äitin hajulla. Harso siis purkissa ja koitin poimia sieltä nuuhkutusta. Pelkkä nenä purkissa ei siis riittänyt enää. Palkka tuli teesihvilästä ja Mika oli vastuussa siitä kun multa loppui kädet purkin ja naksuttimen kanssa. Sihvilässä siis nappuloita ja ne syötiin siinä purkin päällä niin sai syödessäkin hajua nenään. Väkisinkin ruuasta tippui muruja purkkeihin, mutta ei välitetty siitä nyt, täytyy kehitellä myöhemmin. Itse harjotus meni vähän säheltäen, kun oli hankala erottaa millon nuuhkuttaa kun nenä on purkissa. Hopulta taisin saada enemmän oikeaa käytöstä, hän rauhallisesti keskittyi vaan nenän miettimiseen. Sinni sen sijaan teki suurella tunteella ja otti mukaan tassut ja kuonolla tökkimisen. Pikkusievä nuuhkuttelu ei ole Sinnin mielestä yhtään mitään.

Keskiviikkona pitkästä aikaa ehta PAW-päivä. Ajeltiin Lahteen ja treenattiin! Jostain syystä olin oikein innostunut treenaamaan. Tehtiin takanaleikkauspätkää symmetrisessä hyppykuviossa. Emppu oli lelun kanssa loppupäässä ja Hoppu oli taas sillä villituulella, jossa kaahataan vaan täysiä leikkimään. Piti ottaa lelu itselle ja palkata HOPPU:n huomioimisesta useampaa otteeseen ennen kun mun huutelulla alkoi olla merkitystä. Sittenkin oli oltava tosi ajoissa ja tarkkana, että teki mitä halusin. Se takanaleikkaus oli ihan helppo kunhan sai koiran tulemaan esteen oikealle puolelle, eikä oikaisemaan palkalle...

Sinnin kanssa sama kuvio aivan eri ongelmilla. Ylläri. Lähtöön taas jäätiin tinkimättömästi joka kerta, vaikka se vaati vaivansa. Sinni osasi leikkauksen kun tehtiin lyhyeltä matkalta, mutta kun rataa tuli alle enemmän niin ei taas onnistunut millään. Sitähän jauhettiin sitten.

Tokalla kiekalla osasin jo itsekin olla parempi. Hoppu olikin nyt tosi hyvin kuulolla ja jäi liiankin käsiin. Oikea balanssi löytyi ja saatiin hienoja leikkauksia molempiin suuntiin, hyvä Hoopo!

Sinnin kanssa jauhettiin nyt aloittaen lyhyestä pidentäen maltilla. Näin saatiin ehkä mielekkäämmin onnistumisia esiin. Mutta yhtä paljon toistoja se vaati, kun tuo vauhti vaan on Sinnille niin kamalan vaikeaa. On se jännä miten voi olla tuollainen olento, joka pystyy liikkumaan niin lujaa ettei itse pysty kestämään sitä..

Näitä tällasia treenejä pitää molempien kanssa tehdä vielä vaikka kuinka paljon. Mä oon kieroutuneesti koukussa symmetrisiin ohjausharjotuksiin.

Jälkilenkillä käytiin kunnolla metsässä. Mun akilles huusi taas armoa ja hirvikärpäset hyökkäsi joukolla, mutta koirilla oli kivaa ja sillonhan kaikki on sen arvosta.

Illalla toin treeneistä kotiin Marjolta terveisiä purkissa ja tehtiin hajutreenit. Nyt harso oli pinseteissä vaan, ei purkkia. Tästä oli helpompi nähdä mitä nenä tekee ja murusetkaan ei olleen haittana. Palkkasihvilä tuli nyt harson viereen.

Hoppu oli tosi taitava haistelija. Se ihan selvästi ymmärsi mitä haettiin ja nenä kiinni harsossa haisteli koko ajan. Sinni taas oli ihan Sinni. Hän tökki ja huitoi ja häselsi mitä sattui. Kyllä se nenäkin jossain vaikeessa osui harsoon ja ihan viimeisellä toistolla saatiin yksi varma nuuhkaisu palkattua. Me tarvittais nyt Sinnin rakkaiden hajua, jotta ehkä alkais nenä tulla käyttöön.

Henkinen pullo = pullonhenki?

Torstain osteopaatin jälkeen käytiin pe kevyellä lenkillä ja la vain pienellä kiemuralla tossa lähimetsässä. On mulla noi akillekset vieläkin jotenkin hellinä.

Näillä eväillä mentiin sunnuntaina treeneihin. Koirilla virtaa enemmän kun omiin tarpeisiin ja mulla pikkusen vakavaksi vetävä kipu jaloissa. Hoppuhan tuumasi tilaisuutensa koittaneen. Kentällä nähtiin aivan uudenlainen ketkuvenkulapoppeli. Neiti veti ihan täysiä ihan minne lystäsi, tietysti useimmiten lelun kanssa kentällä olevaan lammikkoon. Ei mitään kontrollia vaan superpallona pitkin poikin pomppien. Ai että oli hauskaa. Kunnes huomasin, ettei se ihan oikeesti tottele. Se oli lähdettävä hakemaan pelleilijää pois sieltä lätäköstä.

Saatiin me jotain tehtyä, vaikka sitä takanaleikkausharjotusta olisi voinut tehdä paljon tarkemminkin. On tosiaan takanaleikkaaminen aika outoa Hoopolle, miten ihmeessä tässä on näin käynyt?

Sinnin kanssa tehtiin samaa takanleikkausharjotusta. Ihan tosi hyvä treeni, osuu juuri meidän kipupisteeseen. Tarkoitus oli tehdä kahdeksikkona, mutta ei Sinni millään osannut tokaa leikkausta. Eka onnistui aika jees, kun aina lähdettiin paikalta ja olin jo valmiiksi asemissa. Tokassa oli alla se kilpajuoksu ja ei Sinni sillon pysty katsomaan eteensä, ei millään.

Suuren huomion ansaitsee tuo kohta "aina lähdettiin paikalta". Sinne ihan totta Sinni jäi lähtöön kerta toisensa jälkeen ja ampaisi liikkeelle käskystä. Ei ollut pulloa koska se olisi haitannut rataa jatkossa, kun lähtöhyppy piti tehdä myöhemminkin. Päätin vaan olla tarvitsematta mokomaa lisäkettä, ei se oikeasti mitään vaikuta, tuo vain mulle varmuuden. Nyt mulla on varmuus, että toimii se pullolla, joten saa luvan toimia ilmankin. Pitää vaan olla tosissaan ja vaatia loppuun asti. Pitää rauhottua itse ja pitää päänsä, Sinnin oli itseasiassa helppo kyllä seurata mun henkisen pulloni viitoittamaa tietä.

Kerittiin tekemään toinenkin rata ja me Tintin kanssa muokattiin sen alkuun edellisen treenin kahdeksikko. Päätin, että juostaan niin kauan ympäri kasia, että menee kaksi leikkausta peräkkäin. Taas päätöksessä oli hurja voima. Juostiin kolme kertaa päästä päähän pysähtymättä, eka ja toka meni pieleen, mutta kolmannella kertaa leikkaus onnistui! Sinni pystyi sittenkin tekemään sen vauhdista! Ja minä pystyin juoksemaan aivan tajuttoman lujaa koska olin vielä kolmannella kerralla ajoissa. Siitä en kyllä olisi enää pystynyt jatkamaan, joten hyvä näin.

Pieni tauko ja sitten paikoiltaan uusi yritys. Nyt meni kumpikin leikkaus oikein, olipa voittajafiilis! Loppurata oli ihan helppoa, kontakteja ja keppejä. Ihanasti Sinni tekee keinun nykyään. Ei sitä kerkiä miettimään kammotuksia kun pitää vaan päästä äkkiä eteenpäin.

2 x varjo-JHD1!!

Takana ihanat pari päivää paimennusparatiisissa.

Sinnin osalta leirille lähdettiin lääkärin kautta kun käytiin maanantaina poistattamassa revennyt kannuskynsi. Se pirskatin epämuodostunut vasemman etujalan kynsi repesi jo ties kuinka monennen kerran. Vain kerran aiemmin on tarvinnut mennä lääkärin kautta, useimmiten pirulainen on irronnut itse ihan kokonaan. Nyt huomasin tuon perjantaina ja odottelin viikonlopun yli jos irtoaisi kokonaan. Vaan ei irronnut, oli tosi kipeä ja Sinni olisi pian varmaan nuollut koko jalan irti. Oli ihan tyvestä vääntynyt irti koko sarveinen, mutta ydin oli vielä kiinni ja paistoi sieltä aukosta. Tulehtunut ja turvonnut pahasti. Nukutettiin ja leikattiin irti ja siivottiin kannus.

Kovin isoa haavaa tuosta ei jäänyt, mutta pitäisi silti pitää pöpöt poissa että paranisi nopeasti. Siinähän sitten kehittelemään hoitomenetelmiä alkeellisiin olosuhteisiin. Sinni ei ontunut jalkaa missään vaiheessa ja varmasti puhdistettu versio antibioottien ja kipulääkkeen kera oli ihan käytettävissä paimennushommissa. Jos olisi ontunut, olisin Sinnillä jäänyt paimennukset tekemättä. Mutta Hopun kanssa kuitenkin leirille lähdettiin ja tottakai Sinni tuli mukaan.

Tiistaina aamulla herättiin innokkaina ja Sinni oli oma ontumaton itsensä. Haavan putsaus ja uusi paketointi jeesusteipin avulla. Sitten vaan aitaukseen! Simppa lähti heti hommiin kun päästiin portista sisään. Niin vaan pieni paimenkoira haki lampaat mulle ja kuljetti niitä ihan kun joka päivä tekisi sitä. Aikamoinen aloitus!

Hopun kanssa mentiin kanssa kaksistaan lampaille heti alkuun. Hoppukin oli heti kärryillä ja lähti lampaita hakemaan. Kun lampaat oli mulla, oli Hopun mielestä hommat hoidettu. Neiti kaahasi kättä vasten omille teilleen eikä tullut enää takaisin. Pysyi silti aitojen sisällä, senkun lällätteli vähän kauempana. Ei auttanut kun mennä hakemaan. Ja yhden käännöksen jälkeen uudestaan hakemaan. Ja sitten vielä monta kertaa.. Hoppu kävi aina ihan vähän näyttämässä, että kyllä hän tietää mitä pitäisi tehdä, mutta tekee vaan sillon kun ite huvittaa. Siinä sai juosta ihan tosissaan hakemassa luikuria takas hommiin, mutta kyllä viesti alkoi mennä perille. Sauvakäsi kertoo suunnan ja sitä pitää totella niin saadaan lampaita vietyä sinne minne minä haluan. Jos ei tottele, ei pääse lampaiden äärelle ollenkaan.

Hoppu jatkoi samaa teemaa koko leirin. Joka kerralla pysyi aina hiukan paremmin siellä missä piti. Hoppumaisesti oli melko kiltti mutta silti omapäinen. Ei se temppuilu mitenkään kovin vakavaa ollut, mutta sen verran, että teki selväksi kuka meistä kahdesta hänen mielestään määrää. Häntä ei komenneta, mutta kyllä hän töihin tulee kun toteaa, että sillä selviää helpoimmalla. Käytännössä minä siellä juoksin sauva ojossa koiran perässä että sain blokattua sen juoksemasta väärään suuntaan. Kun sen väärän suunnan oli sitten estänyt ja suunta oli taas lampaita kohti siihen käännökseen mitä olin aikonut, teki Hoppu hommat ihan suvereenisti. Kunnes käännös oli valmis ja olisi pitänyt jatkaa suoraan tai kääntyä toiseen suuntaan. Se oli niin tylsää, että Hopun mielestä parempi oli lähteä kaahottamaan. Kun kaahotus oli tarpeeksi selvästi estetty, alkoi neiti jäämään paikoilleen. Tähän vaiheeseen päästiin tiistain iltapäivätreenien myötä.

Sinnin tiistain iltapäivä sujui hakujen ja häkitysten harjoittelussa. Oli ihan käsittämätön fiilis tehdä Sinnin kanssa jotain näin edistynyttä. Sinni ihan oikeasti pysyi aitauksessa ja teki mitä pyydettiin. Pienellä koiralla ei ollut mitään ongelmia ottaa lampaita häkistä, sinne vaan ahtaaseen häkkiin lampaiden taakse! Uskomaton otus! Yhtäkkiä siinä on voimaa ja itsevarmuutta vaikka mihin ja kaiken kukkuraksi se tottelee ja tekee hommia mulle mitä ikinä pyydänkin.

Olipa taas kiva mennä nukkumaan ja hyvin nukuttiin.

Keskiviikkona tein aamutreenit molempien kanssa itsekseen. Hoppu pysyi jo sen verran hyvin töissä, etten tarvinnut apusauvoja aitauksen reunoille hätistämään laiskuria hommiin. Nyt keskusteltiin siitä millä tahdilla lampaita kuljetetaan. Hoppu tietysti halusi mennä liian lujaa ja kun toppuuttelin niin neitihän pysähtyi kokonaan... Ei siis mitään keljuilua lampaita kohtaan, mutta mun arvovaltaa siinä punnittiin. Pikkuhiljaa se siitä parani ja tokalla hukilla tuntui jo ihan sujuvan!

Sinnin kanssa menin ensin isolle pellolle kun halusin väljempää kuljettelua ja Sinnille vahvistusta itsetuntoon. Suunnitelma meni puihin siinä kun ryhmässä oli ketku Madam, lammasrouva joka ei ihan mille vaan koirille liiku. Ei me Sinnin kanssa saatu tanttaa liikkeelle ja Sinniltä alkoi usko loppua jo ihan kokonaan kun ryhmä vaan hajosi pitkin laidunta rauhassa ruokailemaan.. Ei tosiaan mitään stressaantuneita säpsyjä Kuttukuun lampaat.

Päästiin sitten toki kivemmalla ryhmällä JHD-aitaukseen parantelemaan haavoja. Ihan hienosti se sujui taas ja kovasti sain kehua tarmokasta Tinttiä.

Iltapäivällä otettiin vielä pienet treenit ennen kotiinlähtöä. Halusin tehdä Sinnin kanssa sen radan, mitä kaikki muut pumit harjottelivat silloin aikojen alussa kun oltiin ekalla leirillämme. Mokoma rata oli meille silloin aivan saavuttamaton. Siksi oli huippua kävellä nyt portista sisään, ottaa koira irti ja kävellä sen kanssa häkille. Siis koira todella käveli siinä mun takana eikä ottanut hatkoja heti kun pääsi irti. Koira myös meni maahan häkin eteen kun käskin ja pysyi siinä kun avasin portin. Vähän siinä arvottiin käskyn jälkeen, mutta niin Sinni otti lampaat ulos ja piti ne paikoillaan kun suljin portin. Siitä sitten lähdettiin kiertämään rata. Minä kävelin etuperin ja Sinni hoiti lampaat joka ainoasta seinäkkeestä oikealta puolelta. Noin vaan. Ja lopuksi lampaat häkkiin hallitusti. Kyllä me oltiin aaltomme ansaittu!! JHD1 rataan ei kuulu häkistä otto, joten me oltiin sitäkin parempia. Sinikka lupasi että tehdään virallinen titteli sitten heti ekana ensi vuonna. Kukapa olisi uskonut!?! En minä ainakaan edes toissapäivänä.

Kaiken huipuksi tehtiin Hopun kanssa sama perässä heti perään! Se oli itseasiassa Hopulle eka häkistä otto ja häkitys :) Mutta mikäs siinä jos kerran sujuu!

Kumpikin koira jaksoi tosi hienosti ja Sinni jalka ei kyllä yhtään haitannut. Kehitin niin oivallisen putsausmenetelmän, että alan käyttää sitä aina kotonakin: Bliw-pulloon vettä ja Betadinea. Sillä on hyvä paineella suihkia haava puhtaaksi. Ei tarvitse vanutupolla painella epätarkasti eli vähemmän kipua ja vähemmän leviäviä pöpöjä. Puhdistuksen jälkeen kuivasin jalat paperilla ja sitten jalkaan pätkä sukkaa, kannuksen kohdalle vanulappu sukan sisään. "Polven" päältä ja ranteesta ohuella jesarikaistaleella kireälle ja vanulapun päälle leveämpi kaistale vahvistamaan vedenpitävyyttä kriittisestä kohdasta. Tälläinen kevyt ja ilmava, mutta sopivan suojaava ratkaisu. Kyllähän se kastui, mutta vanulapun alla oli aina kuivaa kun vaihdoin uuden aina treenien jälkeen.

Torstaina meillä oli kaikilla osteopaatti. Aika luksuspalauttelua! Itsellä olikin kivasti hoidettavaa viime viikon rankkojen lenkkien ja paimennusperuuttelujen jäljiltä. Sinnillä samoin. Sinnin oloja toki heikensi myös tuo kinttu. Oikea etujalka oli tosi tiukalla kun vasen oli varsin ok. Ranka oli ihan kippurassa kuten olin itsekin huomannut. Siitä se rentoutui kyllä, mutta uusia täytyy taas pian.

Hoppu oli odotetusti meistä se tervein. Vähän oli jännitystä oikealla edellä, ja rangalle tekee aina hyvää käsittely. Henkisesti rankinta tämä oli silti tälle nuorimmalle. Viime kerrasta oli jäänyt mieleen ettei tämä ole kiva paikka. Ja siitä pidettiin kiinni. Vaikka mitään epäilyttävää ei nyt näkynyt. Ja oikeastaan käsittely oli ihan mukavaa. Paitsi että olihan se tosi nöyryyttävää joutua makaamaan vaikkei tahtonut.. Hoppu on niin erikoinen joskus. Ihan periaatteesta pitää pistää vastaan, loppuun asti piti jännittää edes jotain jalkaa koko ajan. Silti vastasi hoitoon hyvin ja silmätkin meni kiinni jo melko alussa. Hoidon jälkeen hengailtiin ja leikittiin huoneessa niin kauan, että lopulta Hoppu meni jo Johannankin päälle hyppimään. Ehkä ensi kerralla menee jo rennommin.

On siinä puolensa

Kisojen jälkeen tultiin kotiin kelailemaan, mutta illaksi palattiin treeneihin. Hoppulillahan ei muuta ohjelmaa ollut ollut, joten toki hän treeneihin pääsi. Ja Sinnikin sitten kun en voinut vastustaa kiusausta tehdä jotain onnistunuttakin tänään.

Hoopolle oli tarjolla kolme pientä rataa. Oli leijeröintiä, joka sujui kuin aina olis tehty. Oli kovasta vauhdista HYS:siä, joka sujui myös ihan hyvin ja palkkasin joka kerran. Oli takanaleikkausta, joka tuli tarpeeseen ja olikin aluksi vähän outoa. Mutta yhden epäonnistumisen jälkeen Hopu jo tiesi mitä pitää tehdä, aika neropatti. Toiseen suuntaan vilkuili jatkossakin väärään suuntaan, mutta kun leikkasin vaan reilusti niin sekin jäi. Vähän virkamies se on, mutta ehkä se menee, pitää vaan palkata tarpeeksi pienistä pätkistä.

Tintti oli tosi tosi kiltti. Riitti kun kerran näki pullon niin istui lähdöt ja hiljeni rataa hinkatessakin kun käskin. Teki kivoja juttuja ja irtosi maalihypyllekin kun Cuz jätettiin sinne odottamaan. Oli ihan liikuttava kun alkoi jo kaukaa tähyämään missä lelu on. Siinä kohtaa Sinni kulki hiukan rauhallisemmin ja musta poispäin ihan itse. Eipä ole moista agilityradalla ennen nähty.

Tokalla radalla oli vauhdikkaan alun jälkeen avokulmaan kepeille meno ohjaajan ollessa ulkopuolella. Se oli kyllä kertakaikkiaan haastava, mutta kiltti Sinni yritti kovin. Monen monta toistoa vaadittiin ja lopulta neiti löysi sisään suoraan ja oikein.

Ekan radan jälkeen harmitti. On se niin hölmöä kun treeneissä sujuu, muttei päästä koskaan kisoihin tätä esittämään. Tokan radan jälkeen olin ihan tyytyväinen. Niin se vaan menee, että me ei voida saada onnistumisia ekalla yrityksellä. Aina radassa on joku kohta jossa kärähtää ja siitä ei vaan pysty jatkamaan. Toistojen kautta opitaan tekemään rata sujuvana kokonaisuutena. Me mietitään kisaamista sitten kun alkaa pysyä järki päässä pikku tipluistakin yli.

Tätäpä tätä

Maanantaina käytiin reppuretkellä Ojangossa. Piti tehä vaikka mitä, mutta eihän mistään tullu mitään kun Hoppu ei anna mun ja Sinnin tehdä ja sitten se ei osaa tehdä itse kun häiriintyy Sinnin seurasta. Sinni kyllä olisi nätisti odottanut vuoroaan sivussa. Hauskasti menee roolit nurinkurin tässä asiassa. Hullu Sinni odottaa niin tyynesti irti kun Hoppu tekee, mutta Hoppu ei pysy yhtään housuissaan kun on Sinnin vuoro. Pistetään sen piikkiin, että Hoppu on vielä nuori ja ei olla kovastikaan treenattu tätä yhdessä radalla olemista ja vuoron odottamista. Talvella sitten taas.

Sinni teki parit toistot keppejä ja perussarjaa. Kyllä ne nyt jotenkuten meni. Hoppu yritti tehdä jotain takanaleikkausjuttuja, mutta siinä taidettiin saavuttaa enemmän negativiista kuin toivottua tulosta. Ja sitten tulikin hirveä kiire töihin.

Tiistaina, torstaina ja lauantaina tehtiin varsin kovat lenkit. Koirille erityisesti torstain kymppi oli rankka kun saivat olla irti ja annoin niiden itsekseen miettiä kandeeko huutaa vai ei. Siellä siis raivottiin ja juostiin ihan tolkuttomasti. Tyypit juoksi pitkin pusikoita ja loppulenkistä alkoi Sinnistä jo näkyä selän kippuroitumista.

Keskiviikkona käytiin vaan normilenkillä ennen treenien vetoa. Sekin oli aika rankka kokemus kun Ojangon metsissä tarvottiin jyrkänteitä eestaas.

Perjantaina normilenkki avarammissa maisemissa ja taas kaahasivat ihan liikaa. Ja Sinni näytti katkaravulta.

Lauantain kympillä olivat molemmat kiinni koko matkan. Ja voi Sinniä, kun ei sieltä irronnut ravia kuin juuri tietyssä vauhdissa. Peitsaus ja tökkölaukka oli Sinni askellajivalikoima. Ymmärrän kyllä mistä tämä johtuu, mutta miksi sen piti just nyt kasaantua näin? Huomenna kisat ja alkuviikko paimennusta.

Kisoihin lähdettiin ok mielellä, olemaan yhdessä. Me osataan mitä osataan ja turha siitä on paineita ottaa. Ennen ekaa rataa hengailtiin ja etsittiin pullo käsiin varmuuden vuoksi. Se varmuus tosin on täysin varmaa sitten. Sinnihän oli aivan tuppisuu ja kun otin remmin pois kentän ulkopuolella mihin jätin sen pullon kanssa, niin siitä siirryttiin lähtöön hyvin siististi. Ja jäätiin sinne myös. Tokana olleen A:n teki hyvin, mutta sen jälkeen kun olisi pitänyt edetä hypylle niin räjähti käsiin koko tyyppi. Hävisi aivan totaalisesti kaikki hienoisetkin järjen hivenet. Siinä oli hyvä mennä kepeille. Pitkään sain jauhaa ennen kuin Sinni tajusi mitä oltiin tekemässä. Vikan välin varasti ja taas jouduttiin jauhamaan. Jokaiselle hypylle tuli kielto tai pari ja kolmannen A:n sitten tuli läpi jolloin oli hyvä laittaa peli poikki.

Ei toimi systeemit ei. Ei toimi systeemittömyyskään. Tämä eka rata oli vielä tosi kiva profiilitaan. Ei mitään mitä ei hallittaisi jos vaan päästään kunnolla vauhtiin. Nyt ei päästy. Tilanne oli aivan liian jännä. Vai onko se niin, ettei treeneissäkään ikinä ekalla saada rullaamaan. Toistoilla vasta löytyy sujuvuus.

Toka rata oli profiililtaan painajainen. Hyppysuoria edestakas rataa pitkittäin ja putkia suorilla kanssa. Me halutaan putket suorien päihin ja suhteellisen lyhyitä suoria. Varsinkin edellisen radan täydellisen irtoamattoman Sinnin kanssa en halunnut mennä radalle ollenkaan. Marjo ylipuhui kuitenkin tekemään oman kivan pätkän niin tulisi tilaisuus käytettyä.

En ottanut pulloa mukaan. Ajattelin ettei tarvi paineistaa nyt. Mutta ilman painetta ei Sinni pysynyt kasassa vaan karkasi lähdöstä. Otettiin hylly ja pullo esiin. Nyt jäi tietysti nätisti, mutta taas räjähti käsiin heti kun saavutti mut radalla. Superhelppo ratapätkäkään ei onnistunut... Piti mennä suoraan kepeille, mutta ei vaan tuntunut löytyvän mokoma este. Otettiin alusta uusiksi lentävällä lähdöllä ja kyllä se lopulta meni kepit oikein.

Voi voi voi. Minkähän takia sinne kisoihin pitää mennä? Ei se auta mennä kisaradalle jos treeneissäkään ei ikinä tehdä ekalla nollia. Tai edes suhteellisen sujuvaa rataa. Se ei paljon auta, että treeneissä jauhamisen jälkeen tehdään lopulta hienoja ja vaikeita juttuja. Sinni (ja minä) ilmeisesti tarvitsee aikaa ja toistoja tutustuakseen rataan. Uusi tuntematon rata on liian jännittävä. Tai sujuisihan se tietysti jos ohjaaja olisi aivan täydellinen, rauhallinen, aina oikeassa paikassa ja selkeä. Olisi kiva löytää tällainen yli-ihminen, minä en ole.

Täytyy taas vähän miettiä tätä meidän harrastamista. Haluaisin kai saada kisaamisen onnistumaan, jotta voisin näyttää koko maailmalle ne Sinnin hyvät puolet. Ja se olisi itselleni valtava saavutus kun onnistuisin näin vaativassa projektissa. Mutta en vaan kestä sitä matkaa sinne, sitä osaa mikä tapahtuu julkisesti. Tiedossa on loputtomasti nöyryytyksiä ja palanutta rahaa. Maksan itseni kipeäksi jotta pääsen näyttämään täydelliseltä tunarilta, jolla on tosi nopea koira joka ei ole yhtään hanskassa.

Kaksi kania

Taas vierähti tovi. Arjen rutiinit uudessa kotona on vasta asettumassa eikä blogille ole löytynyt sopivaa koloa. Viime päivityksestä näköjään tippui pois raportti sunnuntain treeneistä ja maanantain puuhista. Niistä en enää muista juuri mitään, mutta yritän.

Hopun treeneissä perusohjauksia. Suoraan menee, kääntäminen on työläämpää. Mutta kyllä se siitä kääntyy kun vaan järkevästi ohjaa. Huomiosana on nyt lopullisesti HOPPU. Joten huudellaan sitten HYPPÄÄ HOPPU HYPPÄÄ. Pitääpähän olla tosi tarkkana ettei ala mölisemään mitä sattuu.

Hyppelyn jälkeen tehtiin keinua. Ihan oikeeta aikuisten keinua kokonaan mentiin. Alkuun vähän karsasti, mutta alkoi se sujua. Ei se ole paha jos hidastaa ennen ihan loppua nyt kun vasta opiskelee laitteen toimintaa. Ei tartte ehdoin tahdoin mennä täräyttelemään, eiköhän sitä kerkiä kisauran aikana ihan tarpeeksi.

Sinnillä oli ihan sikavaikee rata, siis Sinnille. Suoria putkia joiden molemmissa päissä piti olla tarkka ja taitava. En voi voittaa Sinniä juoksukisassa, joten piti vähän simplifoida rataa. Saatiin jotenkin tolkullinen siitä, mutta oli niin rankkaa, että lopulta Sinni ei osannut edetä tai irrota sitäkään vähää mitä alussa. Meidän pitää tosiaan alkaa treenaamaan itsekseen taas niin päästään vahvistamaan etenemistä. On tässä kesä käyty nyt vaan ohjatuissa treeneissä ja tehty rataa, ei ihme kun alkaa talven etenemistaidot hävitä.

Tintti-poloinen oli aivan kuollut treenin jälkeen. Mutta kyllä se taisi silti olla onnellinen <3

Maanantaina, keskiviikkona, perjantaina ja sunnuntaina juostiin. Tiistaina, torstaina ja lauantaina tehtiin jotain muuta.

Tiistaina käytiin uimassa. Sinni hukkasi lelun kaislikkoon ja vaikka urheasti pieni saukko siellä etsi ja etsi niin ei auttanut. Sinni ui varmasti 10 min putkeen kun lelu oli pelastettava. Lopulta mun oli pakko kahlata lähemmäs näyttämään. Kävi sitten niin, että jouduin kahlaamaan lähes vyötäröä myöten, vaatteet päällä tietysti. Mitä ei koiran lelun eteen tekisi kun koirakin oli jo niin paljon panostanut. Onneksi oli lämmin päivä niin hengattiin siinä rannassa kunnes housut oli käveltävässä kunnossa. Sai ainakin koirat uida enemmän kuin tarpeekseen. Oli ihanan rauhallisia otuksia matkalla kotiin vaikka metsän kautta mentiinkin ja olisi voinut rallata. Jostain syystä halusin pysytellä poissa ihmisten ilmoilta mahdollisimman paljon. Toppi ei kuivunut yhtä hyvin kuin housut.

Keskiviikkona oli PAW. Ekaan kertaa päästiin moikkaamaan kumimattoa uudessa kodissaan. Olihan se pähee, tosi joustava solumuovipohjustuksineen. Hyvä siinä oli juosta, mutta en kuitenkaan halunnut kokeilla enempää. Hermot sanoi, että parempi antaa Sinni Empun käsiin. Nämä räiskyvätempperamenttiset ystävykset tekivät oikein mainiota rataa! Ihan mielettömiä poispäinkäännöksiä, joita en itse olis edes kokeillut. Ja sujuvia putkeenlähetyksiä tiukkojen paikkojen jälkeen. Propsit niistä!

Hopun kanssa hermo lepää joten jaksoin itse tehdä. Tutkittiin ja selvitettiin sitä poispäinkäännöstä hyvällä menestyksellä. Jotain muutakin pientä käännöstreeniä. Kunnes pikku Poppeli koki mielenkiintosemmaksi lähteä tutkimaan mitä muuta jännää hallista löytyisi..

Tokalla kiekalla vääntelin vähän Sinnin patoamisnappuloita. Lähinnä siis pyrittiin olemaan hiljaa. Ei mitään suurta menestystä, mutta näitä ei voi koskaan tehdä liikaa.

Hoppu teki keinua ja puomia kertauksen ja eron oppimisen merkeissä. Kumimatolla keinu oli alkuun aika jännä kokemus ja tarvittiin vähän neuvottelua sen tekemisestä. Lopulta homma saatiin haltuun ja Hoppu pinkoi helpottuneena ihan hullua vauhtia niin keinua kuin puomia yhä uudestaan.

Treenien jälkeen hyvä lenkki uittopaikan kautta. Tööttö siellä ui hurjimmin kun oli taas lelun henki kyseessä. Ilman liivejäkin sujui aika hyvin.

Torstaina Hopun hyppytunti. Perussarja sujui hyvin, mutta Sinnin väleillä se on aika rankka Hopulle kun joutuu kokoamaan niin paljon. Ehkä voisi tehdä väljempänä.

Set pointin tyyppisesti tehtiin pennun korkeustreeniä. Pystyn alla oli pumppi joka auttoi hahmottamaan korkeutta. Nousi 30 asti ja korkein oli jo aika jännä. Tämä uusiksi kuukauden päästä.

Lopussa laskeutumistreeniä. Lähtöpumppi -3,5 jalkaa-pumppi-4,5 jalkaa-pumppi"okseri". Tämä oli hankala hahmottaa kun ei koskaan ole tehty kuin perussarjaa tai yksittäistä hyppyä. Hoppu ei tuntunut pääsevän vauhtiin millään. Laitettiin perään kolme pumppia 6,5 jalan välein niin saatiin harjotukseen pituutta ja sitä kautta helpotusta löytää rytmi. Kyllä se alkoi sitten sujumaan, mutta kyllä vaan on vähän heikko ponnistus pennulla tässä vaiheessa. Takapää ei tuota voimaa ja sitä on vaikea saada toimimaan toivotusti. Hoppu ei ole tottunut tällaiseen vastustukseen ja hämmentyneenä jäikin useamman kerran vaan istumaan lähtöön kun ei tiennyt miten selviäisi harjotuksen yli kunnialla. Ihan normaalia ja tavallaan toivottuakin käytöstähän tuo oli. Siinä sitä oppii kun täytyy miettiä miten tästä selviää.

Jäähdyttelylenkillä oli ihanan seesteistä kun molemmat koirat helpottuneen onnellisina leikki leluillaan. Sinni siksi, että naapurissa paukuteltiin taas ja oli varmasti ollut inhaa odotella autossa. Mutta juuri paukuttelun takia olikin hyvä, että oli Hopun vuoro tehdä hommia. Sinnille paras paikka ja tehtävä tilanteen kestämiseksi oli autossa odottelu.

Perjantaina käytiin heittämässä Vuokin kymppi. Hyvin kulki, meillä kaikilla.

Lauantaina ei yhtään mitää ohjelmaa.

Sunnuntaina päivällä juoksulenkki uusien kanitaluttimien kanssa. Tulivat Ruotsista pe. Ovat just niin hepposet kuin oletin, mutta mitä siitä. Toistaiseksi toimivat venytys-palautumis-aspektilla täysin toivotusti. Remmeinä ovat enempi koriste, eivät kestä kovin montaa nykäystä. Koirat täytyy siis hallita muuten ja käyttää noita niin kauan kuin kestävät. Ojangon lenkeillä ei kummempia tarvita, ehkä Vuokkiin mennään jatkossakin flekseillä. Narut ovat niin kevyet, että koiratkaan eivät muistaneet olevansa kiinni ja alkuun sai useasti muistuttaa, että nyt ollaan siistillä ravilenkillä, ei saa riehua! Mutta siitä se sitten alkoi sujua ja oikein kivasti sujuikin, Sinni näytti tosi pitkältä.

Illalla treenit. Hauskaa hyppy-ympyrää ja kääntymistreeniä. HYSsit testissä ekaa kertaa ilman palkkaa jokaisella. Hienosti Hoppu tiesi mitä haluan ja osasin käskyttää oikein. Palkkaamattomuus alkoi vaan näkyä pian ja käännökset venyi. Palkkailin lopuksi, mutta ei kai sille faktalle mitään voi, että kääntyminen ei ole Hopun lempihommaa. Nyt tiedetään, että osaa kyllä HYSsin merkityksen, jatkossa pitää vaan korostaa sen merkitystä loputtomasti. Eli palkkaillen aina vaan.

Seuraavassa treenissä ympyrän reunalle lisättiin putkia ja meidän piti selvitä oikeisiin päihin. Haastavaa tuo oli, mutta taas kun järkevästi käskyttää niin kyllä Hoppu tottelee. Loppujen lopuksi se tekee tätä hommaa kuitenkin mulle eikä itselleen ja kyllä se haluaa tehdä oikein kunhan annetaan mahdollisuus. Pelkään vaan kauheasti olevani epälooginen ja vaativani epäselviä. Pelkään, että into häviää kun epäonnistutaan. Mutta eihän sitä mitään uutta voi oppia jos ei uskalla kokeilla uusia epävarmoja juttuja.. Ihan hienosti ne kaikki sitten meni vaikka hiottavaakin jäi.

Sinnin treenit alkoi tuosta Hopun viimeisestä. Aivan täydellisen päinvastaiset ongelmat. Mutta lopulta ihan samat ohjaukset. Painotettuna erilailla kyllä. Vauhdikkaissa kohdissa Sinnikin sietää takanaleikkauksen ja kääntyy niistä tehokkaasti aina. Mutta suppukohdista irtoaminen on vaan vaikeaa. Sinni ei lähde kun en mäkään vielä liiku. Sillon kun liikutaan niin aika mukavasti kyllä suoritti irrallaan musta. Vaikka vaati kohtalaisen tiukkaa käskytystä :)

Toka rata toi kepit mukaan. Jostain syystä epäilin häiriönsietoa niin paljon, että valitsin ihan tähtitieteellisen ohjauksen. Keppien osalta se kyllä toimi, Sinni teki upeasti loppuun asti vaikka mä jäin kauas taakse putken taakse jumiin. Ei vaan saatu jatkon hyppyjä mitenkään tehtyä tässä asetelmassa. Eikä sitten tullu palkattua mahtavia keppejä kertaakaan. Siinä alkoi Sinnillä usko loppua kun ei mikää kelpaa. Oli pakko laittaa namiautomaatti keppien päähän. Se kyllä toimi, mutta siihen mennessä oli jo saatu synnytettyä valtava epäluulo koko typerää estettä kohtaan.. Voi Tinttimiinistä. Ei kertakaikkiaan ole helppoa elämä. Menimme lepäämään.

Pienen levon jälkeen uusin voimin yritettiin vielä tehdä nolla, mutta kyllä ne kepit oli aiheuttaneet niin pahan turhautumisen, että tuntui kaikki kaksin verroin vaikeammalta. Ihan komeata rataa saatiin silti tehtyä ja kyllä me onnellisena treenit lopetettiin. Sinnin kanssa sitä saa usein hakata päätä seinään ja tarvitaan aika tiukkojakin ohjeistuksia radan reunalta ennen kun päästän irti jumituksistani ja sitä myöten Sinninkin on mahdollista päästä omistaan. Mutta puolustukseksi sanon, että mun jumit syntyy kyllä jossain määrin Sinnin tilteistä. Se on vaikeeta olla selväjärkinen tommosessa seurassa, varsinkin jos se selväjärkisyys ei aina ole omakaan vahvuus. Ja Hoppu-parka joutuu kärsimään meistä kahdesta vajarista ja meidän piintyneistä kieroutuneisuuksista. Huhhuh, niin rankkaa, mutta niin kamalan antoisaa.

Kiemura

Torstaina raahauduttiin pitkästä aikaa hyppytunnille. Päivällä käytiin uimassa ja tarkotus oli hyppyyttää Hoppua. Viime hetkellä päätin vaihtaa Sinnin kehiin. Niin pitkä aika on viimeisistä hyppytreeneistä, ettei mitään hajua miten menisi tai mitä olisi hyvä tehdä. Sinnillä kuitenkin pohjaa hommasta jo niin paljon, että selviää tämmösestä extempore-puristuksesta Hoopoa paremmin.

Hyvin siitä selvittiinkin. Vaikeuksia oli vaan lelun luovuttamisen jälkeisessä käskyjen kuuntelussa kun piti tehdä treenit paikoiltaan lähtien. Eihän Sinni mitenkään osaa lelusta irrottuaan rauhottua jalkojen väliin istumaan, hyvä kun osaa hakeutua putkeenkaan.

Ekana tehtiin sianselkänä setpointia, nousi 30 cm asti, hyvin sujui.

Tokana kolmoissarja ja 30 cm liikkuva pysty. Väli muuttui 7 (Ullan) jalasta kymmeneen ja takaisin. Piteneminen oli ihan iisiä mutta se lyheneminen tuotti vaikeuksia. Korkeus olisi hyvin voinut olla enemmänkin. Tämä tehtiin putkesta lähestyen, helpotuksekseni.
.
Vikana jonkun sortin voimasarja. 7 (Ullan) jalan välit ja 30 cm pystyjä neljä. Vaikeusaste periaatteessa jo aika suuri, mutta Sinni hoiti homman oikein mallikkaasti. Ekan hypyn laskeutumisessa oli turhaa ääntä, mutta muuten ei mitään ongelmia. Ainoa vaan, että tässä vaiheessa alkoi olla selvää, että Sinnillä on jotain feelua kropassa kun koko ajan ajautuu oikeaan laitaan. Takaa katsottuna hyppäsi kaaren oikeaan ja oli koko koira kaarella oikealle, siis vasen kylki lyhyempänä. Taitaa olla jotain perua siitä mitä Johanna löysi. Taitaa olla siis aika tavata Johanna taas.

Perjantaina käytiin juoksemassa. Pitkästä aikaa ihan kolmistaan vaan. Olipahan mukavaa. Hoppu sai olla irti alusta asti ja hellyin sitten päästämään Sinninkin kun oli puoli tuntia menty. Hirveä huutohan siitä tuli ja sadattelin taas miten ärsyttäviä noi osaa olla. Mutta onneksi oli namia mukana ja jotenkin se alkoi kulkea. Ei tietysti Sinnin kyljelle mikään ideaalihoito, mutta saihan se ne ravit siihen alkuun. Siinä ravissakin meni mieluiten vasen kylki kasassa, eli takajalat vasemmalla.

Lauantaina harvinaislaatuinen pyhä-PAW. Koko PAW on tällä hetkellä niin harvinainen, että mitä sitä päiviä miettimään. Meille tuo ittekseen treenaaminen on ollut niin harvinaista sekin, että kaiken kaikkiaan tunne oli kuin ulkomaanmatkalla.

Otettiin siis iisisti ja tehtiin vaan hyppytreenejä. Sinni teki torstain kakkostreeniä 35 rimalla. Putkesta putkeen oli tie, mutta putket oli niin kaukana, että eihän niitä löytynyt. Ja sarvi kasvoi mun otsaan. Toka kiekka olisi tehty sitä voimasarjaa, mutta keskityttiin sitten miettimään sitä miten lelun irrotuksen jälkeen voisi vaikka etsiä lähintä estettä.. ei voi.

Hoppu harjotteli ensi viikon varalle pumpin eteen asettumista. Hyvin hän oppi, varpaat pitää olla maassa, mutta lähellä pumppia ja nenä kohti kuppia. Seesteisen taitava pikkulapsi. Seesteinen oli Sinnikin, joka valitsi jäädä kentälle meidän seuraksi ja lupasi pysyä pois tieltä. Hänen lupaustaan piti pari kertaa muistutella, mutta ihan rauhallisesti hän hiippaili takaisin sivuun ( ja kohta taas meidän luo kurkkimaan).

Vikana tehtiin molemmille perussarjaa. Ensin teki Hoppu ja Sinni taas hengasi reunalla. Hyvin meni Populilla. Vain kun laitoin samalla kertaa kupin kauemmas ja siirryin itse monta metriä sivuun katsomaan niin venyi vika väli yhteen. Muuten nähdäkseni tosi nättiä työtä.

Hopun oli hankalampi pysytellä sivussa kun Sinni teki, mutta vaikutus Sinniin oli niin ilmiömäinen, että en luopunut metodista vaikka piti vähän soveltaa. Siinä se Sinni istua tapitti lähdössä kun käytiin Hopun kanssa laittamassa nami kuppiin ja sitten namilla kuljettaen mentiin Hopun kanssa Sinnin taakse vapauttamaan Sinni ja tsekkaamaan linjaa. Koko ajan oli kiemuralla Simppa, ei maha mitään. Mutta niin kauhean ihanan rauhallinen ja yhteistyöhaluinen, että ihan liikutti. Vielä kun saisi opetettua Hopun pysymään vapaaehtoisesti rauhassa reunalla...

Sukukokous

Viime viikolla lenkkeiltiin ja käytiin uimassa parikin kertaa. Laitoin cuzin sisään vaahtomuovia ja johan löytyi patentti! Nyt meillä on pinkki kelluva cuz ja Sinnin uimavarusteet kunnossa! Sinnillä itsellään on ollut lantioliivit ja ihan hyvin tuntuu unti maistuvan. Ja edelleen ihan hiljaa lähtevät uimaan molemmat! Jos itse sählään lelujen kanssa niin haukku alkaa raikaamaan, mutta pääasiassa ihan hiljaista.

Viikonloppuna olikin jännät ajat. Perjantaina annoin auton ja Hopun Marjolle ja otin itselle Kiusan vetoavuksi lenkille. Kiusahan sitten pissasi heti matolle, veti alamäet ja lomaili ylämäet ja tasaiset... Ihana koira se on, mutta ei nautittavissa tosta vaan.

Hoppu pääsi vastaanottamaan Tanskan-siskoa ja oli oikein mallikelpoisesti ollutkin. Ember oli lentomatkasta ja isoäidin tervehdyksestä hiukan hämillään, mutta Hoppu oli sitkeästi pyytänyt siskoa leikkiin, kunnes vartin päästä oli työ tuonut tulosta. Sitten oli siskoja viety riemurallia pitkin Ojankoa.

Kotiin tullessa Emberin piti hetken totutella Sinnin läsnäoloon, mutta sitten leikki jatkui. Emberillä on sama sosiaalinen älykkyys kuin Hopulla ja muutenkin on kuin musta Hoppu. Leikin välillä piti lepäillä ja silloin molemmat retkotti rentoina pitkin lattioita. Sinni pälyili ahdistuneena jossain nurkassa tai sohvalla, mutta mudeja se ei haitannut ja näin oli Sinninkin kannalta paras. Hiljalleen Sinni rentoutui sietämään Emberin silmissään, kunhan se ei riehunut!

Aamusella alkoi kautta aikain ensimmäinen Vimmatun sukukokousagilityleiri. Aamupäivällä tehtiin kisaavien rataa. Vimmatun Sinni oli mukana tässä osuudessa. Hän kaahasi ja huusi tuttuun tyyliinsä, ihan mielettömiä pätkiä ja epätoivoista räpeltämistä äänekkäänä kokonaisuutena. On Sinni vaan kertakaikkisen hassu otus.

Välissä syötiin tosi hyvin Tanelin tosi hyviä ruokia. Huikeaa luksusta, ei voi mitenkään kiitellä tarpeeksi.

Iltapäivällä pääsivät pennut hommiin. Ensin tehtiin yksittäisiä esteitä. Hoppu aloittu puomilla ja esitti laiskaa lehmäilyä, oikeaoppisesti toki. Tosi hyvä ensivaikutelma. Kepeillä vauhtia oli vähän enemmän ja hienoa osaamista esitettiin kapealla kujalla, mistä vaan sisään ja lujaa loppuun. Parit keinut tehtiin vauvakeinulla. Raskas iso este pomppasi tosi pahasti takasin maasta ja Hoppu sai tehdä kovasti töitä pysyäkseen oikeassa asennossa, mutta niin vain pysyi. Oletan, että oikea keinu laskee nopeammin eikä pompi.

Illansuussa kisaavat pääsivät vielä vähän radalle ja siellä Simppa taas paineli. Kyllä sen kanssa on toisaalta tosi kiva tehdä. Onnistumiset on kovan työn takana joten sitä makeammalta ne maistuvat ja ovatkin sitten oikeasti huippuagilityä. Kaiken kukkuraksi tässä tulee kehittyneeksi itsekin. Nytkin tein jo ihan näppäriä valsseja vaikka ne on Sinnin kanssa olleet tosi hankalia. Ihana Tintti, kova päivä ollut hänelläkin.

Ilta alkoi jo taittua yöksi kun pennut pääsi tekemään rataa myös. Viilenevässä illassa Hoppu oli ihan liekeissä. Hoopo oli ilmiömäinen ja teki oikeaa rataa vaikka itse sössin kaiken mahdollisen. Sitten kun itse oli edes jotenkuten oikeissa paikoissa niin oikea rata tehtiin hurjalla vauhdilla. Kyllä oli kertakaikkiaan nautintoa.

Treenien jälkeen käytiin Emberin ja Ronjan kanssa lenkillä. Sinni ei taas kuulunut joukkoon kun olisi vaan halunnut eliminoida kaiken leikin tyyppisen. Tintti ratkaisi itse asian ottamalla etäisyyttä. Loppumatkasta tajusin ettei Sinniä enää edes näkynyt. Hetken huhuilun jälkeen neiti palasi retkiltään. Kummallinen egobuusti Sinnille tuo tilanne kun pennut leikkii, sillä kiukulla uskaltaa lähteä vaikka minne ittekseen.

Illalla pennut vielä jaksoi leikkiä vähän kotona ja Sinnikin alkoi tottua siihen. Saattoi kulkea painivien lasten ohi ihan muina miehinä?! Välillä vastaava tilanne saattoi myös pakottaa pikkusen nappaamaan ohikulkiessa...

Aamulla luomuherätys ei toiminut kun koirat nukkuivat reporankoina vaikka Tom ja Ember puuhailivat vaikka mitä. Nukuin sitten vähän pommiin, mutta päästiin kuitenkin Ojankoon ihan säällisesti.

Sunnuntaina alotettiin pentujen jutuilla. Pientä rataa tehtiin ja reteesti mentiin Hopun kanssa ekana. Vaan meillä olikin käynnistymisvaikeuksia. Hoppu ei meinannut ollenkaan lähteä liikkeelle ja seuraamaan ohjausta. Vähän vaikea oli esittää tarkkaa ohjausta ja hienoa irtoamista. Saatiin jotain aikaiseksi ja siirryttiin noloina sivuun, heräilemään lisää.

Seuraavana mentiin yksittäisesteitä ja vielä sielläkin oli vauhti hukassa. Härkkimistä tehtiin puomilla ja sen jälkeen ihan ok puomeja. Kepeillä parit nätit toistot. Lainattiin Emberin ihanaa lammaslelua ja sen palautus oli niin ja näin. Siis lelun palautus mulle toistojen välissä. Kyllä me se lelu pystyttiin Emberille takaisin antamaan...

Tänään ruoka oli vielä parempaa kuin eilen, jos mahdollista. Ribsejä, lohta, kanaa, naudan filettä, kasvisvartaita grillistä ja hyviä salaatteja kylkeen. Oijoi.

Iltapäivän ohjelmassa nyt kisaavien rataa. Päivä oli kuuma ja Sinni oli jotenkin tosi poikki nopeasti. Huusi enemmän ja teki vähemmän heti alusta asti. Ei sitten hinkattu väkisin.

Iltasella vielä pientä pätkää pennuille. Nyt Hoppu oli taas iskussa. Meni kovaa ja oli tosi kivaa. Neiti taitaa vaan olla iltavirkku. Ei aamulla kuulu hommia tehdä, koirathan nukkuu päivän ja on aktiivisia vasta illalla kun omistaja tulee töistä. Ainoa vaan kun tämä omistaja ei koskaan ole mitään tuollaista rytmiä niin tiukkaan harjottanut. No jaa. Pitää vaan toivoa, ettei jouduta koskaan kisaamaan aamusta mitään tärkeitä ratoja :)

Illalla kotona oli kaksi oikein leikkisää koiraa. Hopulla oli ikävä siskoaan ja Sinnillä taisi olla ollut ikävä omaa kotiaan. Väsymystä ei kummallakaan näkynyt, jännä sinänsä kun itse olin aivan kuollut.

Maanantaina palauteltiin juosten. Tiistaina palattiin arkeen ja suunnattiin mustikkametsään. Oili ja Kristiina oli mukana ja vähän epäilin Sinnin käytöstä kun en voinut olla koko ajan tarkkailemassa. Mutta ihan ok se meni. Kerran Sinni halusi omia mut Oililta ja sai Oilin korvaan reijän. Mutta Hopun Sinni salli leikkiä Oilin kanssa aika hyvin. Tosin taas se tarkotti sitä, että Sinni lähti omille retkilleen kun ei sietänyt katsoa toisten iloa. Mutta leikkivät ne siellä ihan kolmistaankin välillä!! Aikamoinen edistysaskel!

Nyt on uitu!

Loppuviikosta ei taidettu tehdä mitään erikoista, juosta vaan. Vai oisko keskiviikkona treenien vedon jälkeen käyty agilitykentällä omienkin koirien kanssa. Taidettiin joo. Sinni ei irronnut yhtään vaan huusi nopeasti itsensä näännyksiin. Hoppu irtosi vähän paremmin, mutta oma hermo loppui. Toka kiekka tehtiin rauhallisemmin. Sinnin kanssa patoamista 2by2- kepeillä. Aika juhlava tunnelma kun Sinni teki vaikeita kulmia ihan hiljaa. Hoppu teki samoilla kepeillä namilla. Jaksoi tuhansia toistoja ja edistyi hurjasti. Tosin onhan noita viime vuonna ja talvella tehty aika pitkälle jo, päässyt unohtumaan vaan.

Lauantai oli koirien aktiivipäivä. Aamusta suoraan Ojankoon Hopun vikalle tokotunnille. Ohjelmassa oli agilityosuus. Olikin ihan kelpo treenit. Tehtiin HYSsejä lelulla ja viimein saatiin voimaa niihin! Nyt kun lelu on alkanut toimimaan niin pitää alkaa hyödyntämään sitä. Kertailtiin myös rengasta ja keinua. Kumpikin meni pienen muistuttelun jälkeen loistavasti. Ihanan taitava Poppelsson!

Sinnin otin kentälle patoilemaan ja luovuttamaan lelua siististi. Halusin lelun käteen kannettuna. Sinnin mielestä lelu tuodaan käteen jotta käsi ottaa siitä kiinni ja voidaan taistella. Oma haasteeni oli malttaa vaan olla ottamatta lelusta kiinni ja odottaa Sinnin irrotusta. Kauhean haastavaa oli, kun ei se vaan tuntunut irtoavan vaikka käteen työnsi koko ajan. Menin sitten kuitenkin laittamaan sormet leluun ja sain hampaat peukalooni. Niin kovaa sattui, että lopun aikaa muistin olla laittamatta sormia suuhun. Ei kovin kauaa treenattu kun kovin oli kuuma ja niin rankkaa oli tuollainen malttipeli. Ja peukku teki kuolemaa.

Käytiin kotona hakemassa uimakamat ja lähdettiin maalle. Päämääränä oli istua rannalla niin kauan ettei jengi enää huuda. Ajatuksena tuo kuulostaa tuskalliselta ikuiselta kärsimysnäytelmältä. Korvissa soi ajatuskin. Mutta joskus on otettava härkää sarvista jotta voidaan harrastaa uiskentelua luonnonvesissä edes joskus.

Ensin käytiin kaikki uimassa. Sinnillä oli liivit ja remmi jotta pysyi varmasti vedessä meidän kanssa. Hoppu ihan mielellään uiskenteli kanssani ja toi lelua loputtomasti. Veden varassa oltiin hiljaisia. Ihanaa oli päästä itsekin uimaan. Eikä se Sinnistäkään mitään kärsimystä ollut, kiltisti haki cuzia.

Rannalla ei sitten voinut olla yhtään, järkyttävää huutoa jokaisen lelun luovutuksen jälkeen. Luovutin ja menin kalliolle istumaan. Kalliolta on vähän paha mennä uimaan ja ajattelin etten enää edes yritä, unohdan koko veden, ehkä koiratkin rauhottuu. Mutta he toivat lelujaan sitkeästi. Niinpä aloin niitä heittämään. Siinä siis istuin auringossa, heitin koirille omia lelujaan, ne toivat niitä ja hyppäsivät hakemaan, ihan hiljaa. Riemu olisi jatkunut loputtomiin, mutta Sinnin cuz hukkui. Onneksi olin ottanut varalle toisenkin. Vaan sekin hukkui, ihan ekalla heitolla. Vaivoin sain Sinnin pois vedestä ja sen jälkeen hävisikin suurin ilo rannalla hengaamisesta. Hoppuli vielä tovin lutraili, mutta sitten suuntasin mustikkaan.

Useamman tunnin kyykin metsässä ja koirat viihdytti toisiaan. Siellä oli kiivetty jyrkännettä uimaan ja takaisin ja kovasti vahdittiin jokaista meitä kohti pyrkijää. Reporankoja oli kotona, pitkästä aikaa.

Sunnuntai treenipäivä. Tappavan painostava helle. Käytiin kuopilla kastautumassa ennen treenejä, ei lämmittely vaan alkujäähdyttely. Istuin siihen rantaan kivelle niin taas mulla oli kaksi hiljaista uimaria. Olin askarrellut cuziin kellukkeen ja se tulikin tarpeeseen. Heti ekalla heitolla cuzi painui veden alle ja kellukepallo vain jäi pintaan. Siinä oli Sinnillä dilemma kun cuz pitää tietysti saada suuhun, mutta se lilluu siellä pinnan alla. Jotenkin neiti taisteli oikean lelun suuhunsa, ei se kovin ergonomista ollut. Vallankaan kun ei liivejä ollut mukana. Muutaman taistelun jälkeen kellukekin lannistui tai tarttui johonkin kaisloihin pinnan alla ja niin hukkui sekin cuz. Yhteensä viisi mokomaa on kokenut nyt saman kohtalon. Täytyy todellakin katkaista tämä kierre.

Hopulla oli kyllä hauskaa ja hänen ikivanha lelunsa on hyvin tallessa. Hoopo kyllä metsästi sorsia aina välillä ja olisi kerran hukannut lelunsa kaislikkoon. Onneksi Sinni oli silmä kovana rannalla ja kävi pelastamassa lelun kun Hoppu palasi sorsauinnilta tyhjin suin. Vaikea oli lähteä treeneihin kun veden ääressä oli niin mukavaa ja teinineiti Hoppuli ei suostunut antamaan kiinni ollenkaan.

Treeneissä Hoopolla ekana keppejä, 2by2. Kolme paria oli, kaksi jälkimmäistä suorassa melkein alusta asti ja se ekakin jo lopussa. Hoppu siis pujotteli kuusi keppiä oikeaoppisesti moneen kertaan ja vaikka mistä kulmista. Pidetään taas vähän taukoa tuosta kun Satu sanoi, että 14 kk iässä vasta alkaa kaikki luut, lihakset ja se muu niiden välissä olla paikoillaan. Vasta syyskuun lopulla aletaan tehdä kokonaisia keppejä.

Sitten rengasta ja pussia. Hyvin sujui ja patukka maistui. Kammottavassa kuumuudessa ei montaa toistoa tehty, joten ihan hyvä, että meni heti oikein :)

Loppuun ratapätkää. Hopun kanssa on niin kamalan ihana tehdä rataa kun voi luottaa, että tekee kyllä esteen edestään ellei isosti oteta sieltä pois. Se tarkoittaa, että ohjausta ei suuremmin odota tai huomioi. Mikä tietysti asettaa omat haasteensa. Onneksi mulla on luja ääni jolla saan itseni näkyväksi jopa Hopulle. Saanen ennustaa paljon pyllypystyssä "TÄSSÄTÄSSÄTÄSSÄÄÄ". En.

Sinni aloitti samalla radalla. Marjon vesiapullo oli taas kätevästi lähdön vieressä ja niinpä pieni Tintti istui kuin tatti lähdössä. Tehtiin oikein kivaa rataa. Sama piti tehdä toiseenkin suuntaan joten lähtöjä piti istua aika monta. Jossain kohtaa pieni pää ei enää pitänyt, edes pullon mahti ei auttanut kasaamaan mielessä pauhaavaa painetta. Sinni nousi, minä komensin, tiesin, että jos Sinni tosta ratkeaa nyt kunnolla ääneen tai liikkeelle, on peli ihan menetetty. Sillon sitä ei enää kasata vaan näyttämällä pulloa. Tuumin, että pitää toimia kuin Kuttukuussa, pakottaa vaan hommiin. Lähteä siis komentamalla hakemaan karkulainen takasin. Vaan ei se mennyt ihan niin. Sinni ei tiennyt mitä tehdä, mun luokse ei voinut tulla kun mä vaan halusin hakata hänet tolpilleen... Enpä tainnut tietää mäkään mitä tehdä. Vaikka sainkin Sinnin luokse, niin en saanut sitä rentoutumaan samalla lailla kuin Kuttukuussa. Eikä siitä voi oikein jatkaa.

Me mentiin sitten sivuun palautumaan. Namit Sinnille sentään kelpasi ja hän joi herkkuvettä ihan hirmuisesti. Hiljalleen alkoi cuzikin maistumaan ja häntä nousemaan ylöspäin. Seuraavassa rataantutustumisessa Sinni sai olla radalla cuzin kanssa irti hengaamassa. Pieni harmaa nutusti leluaan ja pikkuhiljaa löysi maailmasta taas elämisen arvoisen tilan. Odoteltiin omaa vuoroa reunalla vielä tovi ja kyllä sinne radalle lopulta lähti ihan melkein tuttu Sinni. Lähtöä ei nyt tehty ettei turhaa rääkätä. Sinni teki oikein hienosti hommia, poikkeuksellisen hienosti. Vaikea keppien takanaleikkaus noin vaan, kontaktitkin selvästi miettien. Rauhallisempi oli kuin normaalisti, mutta ehkä otan mieluummin rääkkäämättömän, mutta vähän hullumman Sinnin jatkossa. Tosin vain tulevaisuus selvittää minkälainen Sinni agilitykentillä jatkossa nähdään.

Sesonki on käynnissä!

Kesäloma ja uuden kodin puuhailu sotkee rutiinit ihan kokonaan. Kyllä tässä on jossain välissä jotain koirien kanssa puuhattu, mutta ei sitä ainakaan kerkiä ylös kirjaamaan.

Agilityä on käyty tänä aikana tekemässä yhden kerran. Martan mammalomaltapaluutreeneissä omat sai huutaa aidassa ja tehdä välissä aina jotain pientä. Juostiin vauhtiympyrää, kertailtiin kontakteja ja muistuteltiin keppejä.  Oikeastaan ihan hyvät simppelit kertaukset perusasioista.

Juoksemassa on käyty melkein joka toinen päivä. Kummatkin on käyttäytyneet aika hyvin. Ovat joutuneet olemaan narussa kun meni hermo siihen hulluiluun. Kerran olivat koko lenkin irti kun en jaksanut roudata fleksejä. Aika paljon sai jöötä pitää ja rankinta oli kun piti koiraohituksiin kaivaa remmit taskusta. Jos keksii jonkun kevyen pikaremmiratkaisun niin noita voi kyllä tehdä sillon tällön. Luomulenkkeilyä.

Kylässä on käynyt koiria. Ensin oli Oili, joka ei olisi halunnut kohdata Sinniä ollenkaan. Hurja-Sinni joutui siis pullon alle. Pullon avulla Sinni antoi lasten leikkiä. Neiti harmaa kärsi nurkassa maaten, kääntäen päätä silmät kiinni aina poispäin telmijöistä. Oili kävi välillä aina varmistamassa multa oliko tilanne turvallinen ja sitten taas leikkimään. Kun leikki alkoi laantua niin Sinni pääsi vapaammalle ja oli ihan siivosti. Koko ajan piti kyllä seurata ettei Sinnin fiilikset päässeet kehittymään väärään suuntaan.

Sunnuntaina ei ollut treenejä kun keskityimme karsintakatsomoon. Oltiin kotona ja Emppu tuli poikien kanssa kylään. Käytiin aamulla ensin hyvä lenkki niin oli rauhaisaa katsoa kisoja livestreaminä koneelta. Ihan mielettömän hyvä palvelu kyllä tuollainen. Kodin mukavuuksissa pystyy seuraamaan kaiken jännän ja tylsät kohdat voi skipata puuhaten jotain muuta.

Safin miehekkyyden takia Hoppu sai olla makkarissa koko päivän, hän nukkui ihan tyytyväisenä tyynyllä. Sinni oli sohvalla ja pääsi esittämään uutta vieraanvaraisuuttaan. Pullo oli koko ajan esillä ettei hyvät tavat unohtuneet. Puolessa välissä Sinni siirtyi myös makkarivankilaan, koska se taisi kuitenkin olla se mieluisampi vaihtoehto.

Kahteen otteeseen on jo päästy mustikkaan. Saldo 5l. Ekalla kerralla mentiin ihan tarkotuksella Sipooseen ja koirat hullutteli koko sen pari tuntia. Taitaa olla Sinnilläkin nyt vähän kivempaa kuin viime vuoden yksinäisessä supertylsyydessä.

Toka mustikkaretki oli alunperin jälkitreeni. Olin bongannut jostain lentokentän luota hyvän näkösen metsän ja mentiin nyt tekemään sinne jäljet. Jälkiä tallaillessa huomasin koko ajan kahlaavani mustikkameressä. Sitkeästi silti tein molemmille kaksi treeniä. Ensin ilmaisumuistutusruudut ja sitten sopivan vaikeat normaalit jäljet. Kaikissa yritin laittaa kepit aina niin, että itsekin löytäisin ne vielä.

Muistutusruudut meni ihan hyvin. Sinni tosi kiltisti näytti kaikki. Hopulle ruututyyli on jo aika huono kun siinä palataan tavallaan tulosuuntaankin välillä. Toisaalta hyvä, että ei päässyt kaahaamaan vaan siinä pienellä pläntillä piti vaan käyttää nenää ja tehdä töitä. Hoppu olisi kyllä kaahannut ihan tolkuttomasti koko ajan.

Varsinaiset jäljet meni muistuttelun ansiosta hyvin myös. Maasto oli vähän hankalaa vaihtelevaa metsäpohjaa ja molemmat meinasi kaahata hukkaan useaan otteeseen. Oli vaan pakko pitää vastaan ja pakottaa rauhottumaan. Jos en olisi itse tiennyt missä jälki menee, oltaisiin oltu ihan hukassa kaikki. Taitaa olla aika alkaa luottamaan vähemmän ja vaatimaan enemmän. Muuten nuo vaan rallaa pitkin poikin ja ilmaisee keppejä jos ja kun niitä nyt sattuu nenän edestä löytymään.

Kaikki löysi kyllä kaikki kepit, mutta melkein jokaisen jouduin pidättämällä vaatimaan esiin. Sinnillä taisi olla enemmän itsenäisesti löytyneitä keppejä kun hänellä tuo tahti muutenkin on vielä ehkä hiukan maltillisempi.

Jälkihommien jälkeen käytiin pieni lenkin tapainen ja sitten laitoin koirat autoon ja pääsin mustikoiden kimppuun. Paikka oli liian lähellä tietä joten en voinut antaa koirien juosta valtoimenaan. Minähän en poimiessa pysty yhtään katsomaan missä koirat menee.

Siinäpä tää tähän mennessä. Uimassa ei ole käyty tänä kesänä juuri yhtään. Sen tilalla on nyt juoksu joka kyllä pitää Töötön ihan hyvässä kuosissa. Säätkin on suosineet enemmän juoksua kuin uintia, joten ehkä me kestetään tää. Hoppu on kuitenkin kahlannut niin paljon kuin on ikinä pystynyt. Joka lenkin jälkeen pitää mennä suihkun kautta, pestä korvien väli ja häntä.

Ihan paras ensimmäinen vuosi!

Vuosi sitten tänään oli karsintoja edeltävä perjantai. Aamuyöllä oli syntynyt maailman ihanin pieni Hoppu ja kävin moikkaamassa häntä ennen matkaan lähtöä. Kisat ja reissu meni vähän miten sattui, mutta Hoppu sisaruksineen kasvoi ja vahvistui Kiusan tarkassa hoidossa.

Kiitos Kiusa ja kiitos Marjo, en uskaltanut asettaa mitään toiveita, mutta Hoppu on täyttänyt kaikki salaiset haaveet. Ihanan lupaava 1-vuotias! Päivänsankari aloitti juhlat jo eilisen puolella kun valvoimme syntymäaikaan asti ja kello 1.20 leikittiin, rapsutettiin, pussailtiin ja ihailtiin iloista juhlijaa.

Aamulla neiti sai luun ja lelun ja nautiskeli niistä pitkin päivää. Minä katselin hymy korvissä ja suuren rakkauden täyttämänä kaikkia Hopun pentukuvia ja -videoita. Kunnes sitten huomasin, että tuo Popu tuossa livenä on vielä ihanampi <3 Hän on viihtynyt uudessa kodissa tosi hyvin ja päässyt nyt väljemmissä tiloissa tuomaan esiin taas leikkisämmän puolensa. Hoppu tuo koko ajan lelua leikittäväksi ja äristen ja ravistellen riehuisi ihan loputtomiin.

Synttärit osui sopivasti treenipäivälle joten mukava ohjelma oli hoidossa. Luvassa oli esteosaamispainoitteiset treenit. Ekana tehtiin pussia, se oli vähän unohduksissa, mutta muistui sitten kyllä. Sitten ekaa kertaa isolle A:lle. Ei mitään ongelmia, järkevä tyttö ei hosu vaan tekee sopivalla vauhdilla ja hienoilla kontakteilla. Seuraavaksi pituus, jota tehtiin kuten hyppytekniikkaa on treenattu. Nopeasti Hoppu sovitti hypyn oikeaksi ja nätiltä näytti.

Vikana tehtiin pientä vauhtipyöritystä jossa tuttuun tyyliin sai tehdä töitä kääntymisen eteen, suoraan meni kyllä lujaa. Kerran kääntymisvaikeus aiheutti törmäyksen siivekkeeseen ja oikean takajalan varpaat sai pienen tärskyn. Tassua vähän varoen Hoppu selvitti seuraavan hypyn kun en kerinnyt reagoimaan. Tuolta hypyltä alastullessa olin vastassa jo voivottelemassa ja samantien kaatui loukkaantunut Hoppu-parka uikuttaen selälleen. Siinä hän makasi kovin surkeana ja ympärillä kaikki vaan nauroivat!

Hoppu ei noussut maasta vaan hänet piti oikein houkutella ylös. Marjo pyysi lapsen luokseen, että nähtiin liikkeessä oliko vamma oikeasti olemassa ja perille päästyään potilas aloitti heti pepputanssin lohdutusrapsutusten innoittamana. Selvisimme siis säikähdyksellä ja selvennyksenä lisättäköön, että kukaan ei oikeasti missään vaiheessa säälitellyt Hoppua kuin leikillään. Neitokaisen sisäinen jälkapalloilija se vaan sieltä tuli hetkeksi esiin.

Draaman jälkeen tehtiin rata vielä kertaalleen ja meni oikein mukavasti. Treenien jälkeen käytiin pitkästä aikaa koikkereiden kanssa lenkillä. Sinni tuli mukaan kun tarvitsi alkulenkkiä omiin treeneihinsä. Sinnin läsnäolo taisi kiristää ilmaa vaikka Sinni itse oli narun päässä ja tiukassa hiljaisuustarkkailussa koko ajan. Hoppu leikki turhan räyhäkkäästi ja Nena ei oikein osannut rentoutua leikkiin. Pitää koittaa päästä lasten kanssa ilman Sinniä vaan.

Tintin treeneissä sain olla oikein tosi ylpeä, vaikka yleisöä ei sateessa ketään ollutkaan. Me tehtiin hienoa agilityä ja ylitettiin kaikki odotukset itsestämme moneen otteeseen. Kyllä Sinni vaan sitten onkin taitava ja kykeneväinen esittämään osaamistaan radalla!! Keppien vaikeiden avokulmien hakemista pitää alkaa treenaamaan vauhdista, sekin on mahdollista. Ihana Tööttö, kaikkensa antaa ja se on tosi paljon <3

Ikimuistoinen 1-vuotisjuhla huipentui illalla kakun syömiseen. Sinni sai tietysti osansa, mutta makkarakynttilä kuului itseoikeutetusti Hopulle.

Ammattitaputus

Niin paljon on puuhaa ja kerrankin ihan oikeasti huvittaa tehdäkin sitä. Ei kerkiä kirjottelemaan kun aika menee tehokkaasti parempaan käyttöön.

Sunnuntaina oli treenit. Pitkästä aikaa agilityä. Auto oli Torstin kanssa jossain trancefestareilla joten me käveltiin Ojankoon. Vähän väärin ajotin matkanteon niin myöhästyttiin melkein puoli tuntia Popun treeneistä.. Kerittiin kuitenkin tekemään ihan tarpeeksi.

Ekana keppejä kujalla. Lelulla palkkasin kun haluan nyt vahvistaa loppuun asti menemistä ilman edessä näkyvää palkkaa. Oli vähän vaikeaa, mutta ainakin lelu oli tosi ihana <3 Turhan paljon haastetta vaan kun palkkaus ja kujan kapeus muuttuvat samalla kertaa.

Sitten rataa. Oli tosi pitkä rata ja ihan kaikkia tarvittavia juttuja ei vielä osattu täydellisesti. Tarkottaen siis lähinnä hypyiltä ja putkista tiukkoja käännöksiä. Etenemiset, irtoamiset ja sen sorttiset kyllä hallitaan. Halusin palkata HYS:sit namilla ja Hoopo meni siitä jotenkin ihan sekasin, nenä haki maahan ja vauhti hävisi. Tehtiin tosi pienissä pätkissä ja palkkasin niin namimunalla kuin repimisellä, mutta jotenkin ei vauhtia enää löytynyt. Loppuun tehtiin koko rata vielä yhteen soittoon ja siinä vauhti oli parempi, lopulta se mun kanssa juokseminen on kaikkein parasta.

Simppa pääsi samalle radalle + sen pidennykselle. Oli ihan oma itsensä. Ihan mielettömiä pätkiä ja sitten täysstoppeja. Yksi väläytys oli kun teki useampaan kertaan kepit oikein vaikka irtosin tosi jyrkästi sivuun heti alussa ja väliin jäi pari hyppyä. Muistutuksena itselle kirjaan, että Sinni menee kyllä eteen pelkillä hypyilläkin kun käskyttää MENEMENE. Pelkkää HYPPY-käsky ei merkitse oikein mitään.

Odotellessa Hoppu teki luoksetulon asentoa ja siitä SIVU:a. Aika nättiä osaamista jo oli kun ollaan pari kertaa kotona sitä edessä istumista kertailtu.

Kotiinpäin käveltiin Kristiinan ja Oilin kanssa halki peltojen. Koirat kaahasi koko rahalla. Vaikka Sinni oli juuri tullut radalta kaikkensa antaneena. Nyt se antoi vielä kyydin etanoillekin, sillä kun odoteltiin kaupunkilaisten bussia niin aloin löytämään Sinnistä pikkuriikkisiä etanoita. Niitä vaan löytyi ja löytyi. Joku parikymmentä irrottelin ja yökkäilin. Kotona vielä suihkuttelin limoja irti ja toivoin, että kaikki olisi nyt poissa, sänkyyn en niitä halua. Hopussa ei ollut kuin kaksi etanaa.

Maanantaina juostiin Vuokin kymppi pitkästä aikaa. Mulla ja Hopulla kulki ihan ok, mutta Sinni se vaan peitsasi. Loppulenkistä osuttiin jonkun tädin koirien irtijuoksutuksen keskelle. Tulivat tietysti jalkoihin eikä tädillä ollut mitään sananvaltaa. Mun koirat oli flekseissään mun takana ja pidin kiinni niistä nauhoista. Jossain välissä irtokoirat hyökkäsi päin ja meikäläiset teki väistöliikkeen niin, että fleksinauhat poltti etusormen taipeen auki. Siinä kohtaa pääsi multa niin kova huuto, että loppui pelleily siihen. Yhtäkkiä kaikki koirat oli oikein kilttejä ja tottelevaisia... Sormi on saakelin kipeä, mutta olinpa voittaja.

Tiistaina oli mun ja Sinnin uuden osteopatiaharrastuksen aika. Ensin Johannan hoitoon pääsin minä. Olipahan taas antoisaa ja hienoa myös siksi, että olin paremmassa kunnossa kuin edellisellä kerralla. Kun Sinnin vuoro tuli, hän suuntasi autosta suoraan sisään. Oli todella rauhallinen ja järkevä heti alusta asti. Vähän piti periaatteesta vastustaa kosketusta ensin, mutta kun kun pääsi siihen kyljelleen, meni silmät heti kiinni. Siinä Sinni nautiskeli koko session ajan ihan joka solullaan. Viimeinkin olin ymmärtänyt tuoda hänet ihan oikean ammattilaisen hellittäväksi. Etujalat ja selkä (rintaranka?) oli tiukalla, tosi pahastikin. Mutta ne saatiin kuntoon ja takaosa oli onneksi ja yllätykseksi aika hyvä. Sinni venytteli tosi autuaasti, sitten lopuksi kun viimein suostui nousemaan ylös.

Keskiviikkona lenkkipäivä. Hoidon päälle tehtiin leppoisa alle tunnin pyörähdys. Sinni ravasi kivasti ja oma meno vasta rentoa olikin. Hopulla oli tosi tylsää ja jouduttiin neuvottelemaan useasti ja kovaan ääneen siitä, että remmissä ei riehuta. Neidin virtaisuus oli kyllä ihan tiedossa eilisen tekemättömyyden jälkeen.

Illalla otin Hopun mukaan treenejä vetämään. Kerittiin ennen treenejä sopivasti ottamaan vauvakentällä pienet sessiot. Alkuun ja loppuun leikkiä, jossa tehtiin helppoa kujaa harjoitellen lelulla palkkautumista. Hienosti meni nyt suoraa ja lujaa. Välissä tehtiin namikupilla puomia. Ensin pienet härkkimisharjotukset, sujui hienosti. Sitten koko este. Meni tosi kovaa, mutta teki kaikkensa pysähtyäkseen oikein, eikä kertaakaan yrittänyt varastaa kupille vaikka jäin kauas taakse. Hienon hieno taituri.

Trieenien ajan Hoppu hengasi kentän laidalla ja opiskeli äidiltään istu-maahan-namituksia. Oikein rauhassa ja nätisti osasi olla, järkevä koira. Odottelu palkittiin treenien jälkeen taas Hopun kivalla. Nyt tehtiin leikkiosuudet putkijarrutusta ja namiosuudessa aikuisten puomia. Putkijarrutus on kääntymistä ja se ei kertakaikkiaan ole Hopun suosikkeja. Aika paljon ja pitkään olisi halunnut kaahata vaan suoraan putkesta ulos, mutta alkoi sieltä lopulta tulla kääntymistäkin. Ihan hyvä eka kerta, kääntyi jo ihan tiukasti putkesta ulos, mutta ei vielä halunnut kiihdyttää siitä leluun. Metodi oli siis jättää koira putken päähän istumaan, näyttää lelua sieltä toisesta päästä ja kun päästää koiran putkeen niin lelu lähtee sivuun ja siitä putken myötäsesti takasin päin. Käsky LÄS.

Se puomi sujui ihan osaajan tyylillä, lujaa ja tarkasti. Oli kivaa olla Hopun kanssa kaksistaan, hän on sillon niin kauhean mukava.

Kurasukeltaja

Kuivunut ja laimea näyte kurasukeltajaoppilas Hopusta lenkin jälkeen. Oli aika näky kun ojasta nousi täysin ruskea otus eikä kaunista blondia näkynyt missään. Tai oli sillä selän päällä vähän omaa väriä, mutta muuten oli päätä myöten tumman kuran peitossa. Niin ihanaa oli sukeltaa ja kieriä kurassa. Viimeistelynä piti aina kieriä ojan penkalla ja useimmiten valua takaisin ojaan, pää edellä. Kiitti vaan Tuike kun otit Hopun mestarioppiisi.

Oltiin siis juoksemassa perjantaina ja Hoo sai mennä irti omaan tahtiin. Sinnikin sai kaahailla ja lutrata jonkun verran, mutta suurimmaksi osaksi häneltä vaadittiin siistiä ravia narun päässä.

Lauantaina piti menemäni tekemään jälkeä kun nuo pellot on loistavasti ajettu lyhyeksi. Sinne ei pääse autolla viereen joten kamat laukkuun ja matkaan. Koirat odotti pellon reunassa kun meikä innoissaan tallasi kummallekin 8 kepin jäljet. Sinnille tiivimmän ja puolet lyhyemmän kuin Hopulle.

Hirveän tarkkaan en merkannut jälkiä vaan luotin koiriin. Käytin matkalta poimittuja keppejä kun omat oli kateissa. Hajustelin niitä kuitenkin koko matkan. Siinähän kävi niin, että 16 kepistä löytyi tasan yksi. Kumpikaan koira ei tuntunut löytävän jälkeä ollenkaan ja Sinni vaan sattumalta osui yhteen keppiin jäljen loppupuolella. Kumpikin kyllä lähti innoissaan hommiin ja haisteli kovasti, mutta taisivat haistella enemmän sitä peltoa kuin mun jälkiä...

Onnistuneen jälkireissun kruunasi runsas vesisade, tallustimme kotiin aivan tolkuttoman märkinä. Jos vaikka seuraavalla kerralla tekisi ensin parit ilmaisutreenit ennen varsinaisia hommia. Ja merkkaisi jäljen jotenkin itselleen.

Uudessa kotona!

Vaikka muutto olisi "helppo" ja kiireetön niin kyllä siihen silti valuu aikaa. Aina on jokatapauksessa se hetki kun ei ole kotia missään vaan kaikki on kesken. Ja kun aikataulu ei kerran purista niin se hetki saattaa joskus venähtää. Mutta nyt alkaa olla jo oleellisimmat elintoiminnot paikoillaan ja käyttökunnossa uudessa kodissa. Paljon on tekemistä vaikka muuttaakin kerrostaloyksiöstä rivarikolmioon. Onneksi netti toimii ilman ruokapöytää tai työhuonetta.

Aika on kulunut muuttopuuhissa ja koirahommat on nyt jääneet vähän paitsioon. Vaikka olinkin sitä mieltä, että ihan normaalia arkea tämän pitäisi koirille olla, muuttohommat tehdään työaikana jolloin koirille on niiden oma aika joka päivä. En ottanut huomioon, että ehkä omat intressit on kodin rakentamisessa eikä kiinnosta laittaa energiaa koiriin ihan tavalliseen tahtiin.

Koirien oikeuksien turvaamiseksi pyhitin muuton ekat päivät mudileirille. Muutto odottakoon kun me leireillään. Meidän mudi osallistui leirillä tottisoppiin ja pumi pääsi agilitytreeniin. Kummassakin lajissa treeniä olisi ollut ihan täyspäiväsesti ja jouduin tekemään raskaita valintoja pitkin viikonloppua. En suosittele moista ahneutta kellekään.

Perjantaina ohjelmassa oli hengailua, joka on meille kallisarvoinen laji. Hoppu on siinä ihan hyvä, mutta arvoa toi se, että Hoo intoutui pitkästä aikaa leikkimään muiden kuin Sinnin kanssa. Neiti ei ole leikkinyt juoksun jälkeen tohon malliin ollenkaan, mutta kyllä nyt maittoi! Sinnin rohkaistuin ottamaan ulos vasta myöhemmin kun olin varma ettei siitä olisi iloa kellekään. Empun turvaisassa mutta kurinalaisessa sylissä Sinni ensin tutkaili tilannetta. Äärimmäisen ällöä kyllä oli. Yäk! Hiljalleen Tintin tunteet tasaantuivat ja hän alkoi jo ihan hillitsemään itsensä. Lopulta mielenkiinto vei voiton ällötyksestä ja Tööttö ihan hakeutui haistelemaan lähelle uskaltautuvia koiria!

Leiri oli ihanan kotikutoinen ja se tarkoitti varsin vapaata koirakulttuuria. Koirat olivat aika paljon irti ja niitä saattoi tulla eteen mistä vaan nurkan takaa. Sinnille tämä oli lähtökohtaisesti helvetti, mutta onneksi sen voi aina kääntää voitoksi. Me otimme sen oppimiskokemuksena, Sinnin täytyy vaan sietää muita koiria silmissään. Kun toiset eivät tule Sinnin päälle, ei Sinninkään tarvitse käydä niiden päälle. Loppuleiristä Sinnikin kulki mukanani irti ja osasi tyynesti ohittaa leikkiviäkin koiria. Ehkä välillä tarvittiin pientä muistuttelua ja ihan päistikkaa ei voinut rynnätä läpi leikkirytäkän. Mutta silti, Sinni oli ihan yhteiskuntakelpoinen!

Käytin molemman treenipäivät aamusta tottikseen ja iltapäivällä agilityyn. Hoppelin tottishommiin kuului ihan perusasioista lähtemistä. Alussa ja lopussa leikittiin, välissä tehtiin nameilla. Leikki sujui oikein kivasti, ei vaan saa vaatia vielä mitään, edes irrotusta, turha latistaa meininkiä. Irti saadaan kun pidetään pannasta ja odotetaan kun lelu tippuu. Patoamisen merkeissä kyllä tehtiin istumista ja maahanmenoa, mutta siinä haettiin leluun keskittymistä eikä tiettyä liikettä.

Hinkkaamis- eli namitusosassa tutkailtiin pääasiassa perusasentoa, vähemmän eteentuloa ja seuraamista. Perusasennossa olen naksuttelemalla opettanut hyvin vahvan liian edessä seisomisen. Paikan ja asennon korjaamiseksi helpoin on nyt vaan näyttää namikädellä. Tuntuu tosi epämääräiseltä ja pitkältä tieltä ennen kuin meillä on oikea seuraaminen. Sinni kuitenkin oppi loistavan paikan ja asennon hyvin nopeasti naksuttimella. Tai sitten ei, ero saattaa olla myös kriteereissä ja aikatauluissa..

Perusasentoa tehtiin ohjaamalla namilla luoksetulon edessäistumisesta sivulle. Ei ollut ihan helppoa saada sitä aloitusasentoakaan, joten työstettiin siis sitäkin. Hoppu on koko ikänsä tehnyt kaikenlaisia peruutusjuttuja ja oli tosi vaikea saada se nyt pyrkimään kiinni muhun. Täytyypi tuumia. Luoksetulon vauhtiosuus onneksi oli hienosti hallussa ja aika hienosti myös osasi pysyä odottamassa kutsua.

Seuraamista tehtiin ihan hiukkasen imuttamalla. Siinä tarvittiin apuri naksuttamaan oikeaa asentoa ja paikkaa, varsin hankalaa siis. Ehkä me hankitaan ensin se kunnon perusasento ja sitten vasta mietitään seuraamista.

Kivaa oli Hopun kanssa tutustua tottikseen ja mielellään olisin seurannut muiden treenejä koko ajan. Mutta agility ja Sinni kutsuivat.

Treenit oli 8 hypyn ja yhden putken kuvioita sillä enempää esteitä ei ollut. Paljon kivoja juttuja voi noillakin treenata kun tekee laajennetun hyppyneliön, eli mun lempparikamaa! Kaikenlaista kiemuraa olisi ollut tarjolla, mutta me keskityttiin eniten etenemiseen. Jos etenemiset sujui niin kiemurat me kyllä osattiin. Simppa oli taitava ja valtavan kierroksilla. Millään ei voinut rauhottua lähtöön eikä muutenkaan ihan hirveän hiljaista työskentelyä ollut. Silti pystyi cuzin avulla irtoilemaan edes vähän.

Hopun tottiksen sivutuotteena tajusin tärkeän pointin patoamisesta. Sitä painetta pitää pumpata lisää jos meinaa muuten keskittyminen herpaantua. Siis kun Sinni päästää lelusta ja meinaa alkaa huutamaan niin sille pitää muistuttaa, että lelu saattaa tulla hetkenä minä hyvänsä kannattaa olla äärimmäisen valppaana odottamassa vaan. Siis härkkiminen ei ole koiran kiusaamista vaan päinvastoin, se muistuttaa että kannattaa pysyä asiassa. Härkkimällä Sinni jäi lähtöön kuin tatti, suu supussa. Vaikka kierrokset oli ihan tapissa ja minäkin härkkijänä aika levoton, niin silti se vaan oli mahdollista!

Sunnuntaina otin käyttäytymisen helpottamiseksi lähtöön pullon mukaan. Tyhjä limupullo on taivaanlahja. Kerran pamauttaa sitä käteen niin neiti on oikein nätisti. Ja sitten kun on nätisti niin kehutaan ja vähän silitetään ja jatketaan hommia. Kyllä oli kivaa Töötön kanssa kaahottaa kiemuroita.

Leirin jälkeen alkoi muutto ja tältä ajalta ei ole kummemmin raportoitavaa. Keskiviikkona haettiin Martta kotiin mammailemasta. Sinni oli mukana ja nautti koko matkat takapenkin rapsutuspalveluista. Myös siis tulomatkalla rapsutus voitti Martan kyljessä makaamisen ällötyksen. Hoppu oli Marjolla ja tulin sen kanssa ekaa kertaa Ojangosta kävellen kotiin.

Tyypit tykkää uudesta kodista ja pihasta. Sänky on turhan korkea ja mattoja saisi olla enemmän, mutta toisaalta tilaa on niin kivasti kaahata ja painia, että ehkä tää tästä.

Löysiä niveliä

Paimentelun ja jalkavammailun päälle sopi hyvin viettää koiraton juhannus. Hoppu meni kotikotiin kaltaistensa joukkoon. On siinä Marjolla komppania: kaksi mustaa ja kaksi vaaleaa, kaksi pientä ja kaksi isoa, kaksi tiukkapipoa ja kaksi joviaalia, kaksi äitiä ja kolme lasta. Jokainen omalla tavallaan kaikkein paras.

Sinni meni vara-Martaksi kun Martta on ollut kasvattajalla pentujensa kanssa jo pari kuukautta. Vähän epäilin miten Sinni saappaat täyttää, ihan samaa reippautta, tasaisuutta ja selväjärkisyyttä ei välttämättä kaikkiin tilanteisiin löydy. Mutta hyvällä tahdolla elo oli saatu luistamaan, Sinnin kanssa oli ollut ihan mukavaa! Olisinpa ollut lintuna puun oksalla kun parivaljakko ohitti koiria. Sinni oli kuulemma ollut hiljaa.

Vähän koiramaisuutta tarvittiin omaankin juhannukseen ja sunnuntain perinteisiin juhannusnyyttäriolympialaisiin vei tie. Tarjolla oli notkuva pöytä mm. täydellisiä itse tehtyjä suklaacookieita, ja tietysti kolme osakilpailua.

Tilaisuuden hengailuhengen mukaisesti leiriydyimme pöydän viereen koko illaksi. En jaksa miettiä oliko se terveellistä tai fiksua. Hopun remmi oli illan jälkeen 20cm pidempi ja ehkä pari kertaa jouduin menettämään hermoni kiljukauloille. Mutta ainakin meillä meni lujaa radalla ja mahani sain täyteen.

Olin ladannut namimunan valmiiksi takataskuun, mutta Hoppu sai ihan loputtomasti riemua patukan repimisestä. Pikkutyttö kaahasi ihan päättömänä putkesta putkeen eikä ihan saatu ekan radan takaakiertokohtaa toimimaan kun kyseisen hypyn takana häämötti putki. Ei se mitään. Sinni löysi onneksi takaakierron ja oli muutenkin mukava, ja nopea. Lähtöjä ei nyt kuulunutkaan saada toimimaan kun en jaksanut itsekään alkaa rauhottumaan.

Keskimmäinen osakoe oli keppien kellotus. Alkuun Sinnillä oli vähän orientoitumisongelmaa, mutta hienosti hän keräsi itsensä ja yllätti mut. En olisi sen hötäkän keskellä uskonut Sinnin pystyvän pujottelemaan kahta peräkkäistä puhdasta suoritusta. Vähän tökkivä on pujottelutyyli, mutta alle 3s on suoritusaika silti, ihan ok.

Hoopo ei tehnyt keppejä, ei olisi ollut ihan reilua.

Viimeinen koitos oli taas helppoa putki-hyppy-paahtamista. Paitsi että oli siellä kettuterrieriputket, ulkopuolelta vinosti väärään päähän ohjattavat. Niitä piti Sinnin kanssa vähän jauhaa kun ei heti löytynyt. Mutta jauhaminen auttoi ja taas sain olla yllättyneen onnellinen. Kyllä Sinni pystyy jo hiukan keskittymään ja hakemaan esteitä. Kyllä sen kanssa voi jo tehdä jonkinasteisesti luottaen.

Hoppuhan hoiti tämän tehtävän heti nollana ja tietysti lujaa. Aika oli Sinniä parempi. Tottakai, sanoisi joku. Mutta ei se ole niin itsestäänselvää vaikka kokoero onkin Hopun puolella. Silloin kun Sinni tekee nollan, on kaiken mentävä täydellisesti ja silloin vauhtikin on hurja. Sinnin nollan voittaminen on kova juttu. Ja joo joo, on se Sinnin nollakin kova juttu. Niin kova, että kovin montaa Sinnin nollan voittajaa ei tulla missään koskaan leipomaan. Niitä nollia ei nimittäin ole tulossa ainakaan virallisissa kisoissa mitään suuria määriä.

Normaalielämään palaamisen tueksi suuntasimme Johannan osteopaattiseen hoivaan koko sakki. Ekana hoidettiin tärkein, eli mut! Ei tuolla polvessa mitään yksittäistä suurta ongelmaa ole, satun vaan omistamaan laiskat jalat ja löysät nivelet. Onneksi olen löytänyt barefoot-uskonnon. Ainakin jotain lihaksistoa löytyy jalkateristä ja sehän se on ainoa keino pitää nämä ryhdittömät jäsenet kurissa. Pitää vaan alkaa systemaattisemmin tekemään lihasta sieltä jalkateristä ylemmäskin. Hyvä tästä tulee! Pohkeet on jo selvästi isommat kuin ikinä, seuraavaksi siis polvet oikein päin ja tukeviksi.

Hoppu oli vuorossa sitten. Innolla hän ponkaisi autosta tutkimaan mihin oli tultu. Sisällä vaan iski heti SUURI epäilys. Tovi tätä ihmeteltiin ja sitten tajuttiin, että seinää vasten muoveissa nojaava peili teki vaikutelman, että huoneen yksi seinä oli jyrkänteen reuna. Pikkuisen liioteltu terve korkeanpaikankammo se siinä siis vaan hei. Pistettiin peili piiloon ja koitettiin vakuuttaa, että ihan hyvällä asialla ollaan.

Tämä oli Hopun eka kerta missään hoidossa ja ihan jännä oli seurata miten suhtautuu. Hoppu kyllä antaa suorittaa toimenpiteitä ihan rauhassa. Sitä ei tarvitse koskaan ottaa mihinkään vankkaan otteeseen kun hän pysyy kyllä nätisti muutenkin. Mutta nyt piti siis ottaa aika isoja otteita ihan hoidon takia. Se oli Hopusta aika ahdistavaa. Hän kyllä suostui, muttei rentoutunut tai mitenkään nautiskellut. Hassu tyyppi.

Ei Hopusta mitään löytynyt, terve kasvava lapsi. Niskassa oli merkkejä eilisen remminvenytystreeneistä, ja alkuun jännitti vastaan vähän sieltä sun täältä. Loppua kohden alkoi rentoutumaan ja uskon, että ensi kerralla tietää jo alusta asti miten kuuluu olla.

Sitten tuli Sinni cuzi suussa rehvakkaana paikalle. Viimeksi ollaan käyty hoidossa joskus alkuvuodesta ja olen ollut kovin tyytyväinen kun selkä ja kintereet on nyt olleet niin hyvässä jamassa. Eipä ole tullut mieleen, että kyllä siinä muutakin vikaa voisi olla. Pitäähän terveitäkin koiria hoidattaa säännöllisesti jos paljon harrastaa. Johannahan tietysti näki Sinnin sellaisena kuin se on nyt, ei verraten siihen, mitä se pahimmillaan on ollut. Eikä se nyt kovin hyvältä näyttänyt, siis verraten terveeseen ja normaaliin koiraan.

Vasemmat jalat oli molemmat jäykkiä. Kyljessä ei ollut mitään kummempaa, vähän hassua siis. Lisäksi Sinnin kaikki varpaat suuntaa ulospäin, jostain syystä ei ihan ideaalisti itseään käytä. Operoidun jalan tassu oli tosi tiukka ja astuessa niksauttaa hassusti varpaat, ei rullaa tasaisesti koko tassun yli.

Niin paljon oli Sinnissä laitettavaa, kuten mussakin, että ei ole asiaa kisoihin tänään. Ensi viikolla mennään uusiksi molemmat ja katsotaan mihin suuntaan on tilanteet kehittyneet. On se aina niin mukavaa kun saa hoidettua itseään ja Sinniään :) Hoppu nyt jää ulos tästä mun ja Sinnin yhteisestä tervehtymisprojektista. Mitäs on niin terve.

Sinni - sankarini

Näin on eletty neljäs paimennusleirimme Simpan kanssa ja Hopun kanssa se ensimmäinen.

Sinnin ekat treenit tehtiin valvovan silmän ja beauceron-rivistön suojaisessa huomassa isossa aitauksessa. Siinä mistä Sinni on luikahtanut aidan raosta omatoimitauolle kerran jos toisenkin. Itse en olisi uskaltanut heti tuolta aloittaa, mutta jämerä yleisö tuki meitä ja ihan hienosti siitä selvittiin. Alotettiin siis siitä mihin viimeksi lopetettiin, eikä ollut mitenkään vaikeaa edes.

Toka treeni jäätiin tekemään yksin kun beussi-armeija siirtyi pyöröaitaukselle. Samalla siirtyi varmuus karkuun ja heti sen perään myös Sinni. Neiti tuli kyllä käskystä takaisin, joka jo itsessään on iso erävoitto. Ei tohdittu enää mennä uudestaan möhlimään vaan siirryttiin suosiolla pyöröhäkille.

Hoppulin vuoro oli siinä ennen Sinnin pyöritystä. Hän kävi kaksi lyhyttä keikkaa ja oli maailman kiltein pieni paimenkoiranpoikanen. Oikein rauhallisesti ja fiksusti suhtautui uuteen harrastukseensa. Lampaat oli kivoja ja kaikki ihan ok, osasi heti hiljaisella voimalla pitää lampaat kasassa. Sen verran jännää oli kuitenkin, että portista ulos astuminen sai aikaan riehukohtauksen.

Muiden lähdettyä jäin Sinnin kanssa yksin pyöröön, halusin pystyä edes siellä onnistumaan ihan omin voimin. Ja kyllähän onnistuin! Sinnikin onnistui toki, ei edes yrittänyt lähteä lätkimään kun taisin olla tarpeeksi topakkana.

Iltapäivän treenit Sinni teki kokonaan isossa aitauksessa. Tai itseasiassa myös vielä isommassa, nimittäin Sinni sai tärkeän tehtävän kuljettaa lauman pyöröhäkkiin. Tottahan Sinni homman hoiti tilan koirien kanssa rintarinnan ja hyvässä yhteistyössä! Aikamoinen muutos kohti kokonaista paimenkoiraa.

Hopun kanssa mentiin sitten kaksistaan niiden Sinnin tuomien lampaiden ääreen. Hoppuli ei vielä tohtinut lähteä yksinään lauman toiselle puolelle ja siitä heti heräsikin kehotus ottaa Sinni näyttämään mallia. Tokihan isosisko riensi hätiin. Ja samaa vauhtia ulos! Sinni esitti ensitöikseen kuinka pyöröaitauksestakin pääsee karkuun kun on tarpeeksi vikkelä. Hoppu ei ymmärtänyt miksi karkuun oli päästävä, joten vähän turha esitys tuo oli. Sinni tuli taas ihan sovinnolla takaisin, vaikka tiesi kyllä joutuvansa takaisin töihin. Niin vaan on meidän välit Sinnin kanssa jo sellaisella tolalla, että minä kerron mitä ja millon tehdään ja Sinni tekee vaikkei välttämättä huvittaisikaan.

Toista kertaa Sinni ei pakoon pyrkinyt ja miksi olisikaan. Isosiskon ja pikkusiskon yhteistyö oli aivan loistava combo (vaan kumpi on kumpi). Sinni näytti missä pitää olla ja Hoppu tuli sinne tekemään työt Sinnin jäädessä taustalle. Molemmat tukivat toisiaan juuri sopivasti. Alkuun Hoppu tosin komensi vain Sinniä, mutta kun väärinkäsitys oikaistiin niin parivaljakko oli oikeasti varsin toimiva paimennuskapistus. Olisi voinut luulla, että kahdessa koirassa ja lampaissa olisi liian monta liikkuvaa osaa, mutta jotenkin ihmeen kaupalla se vaan sujui.

Päästiin toisenkin kerran vielä koko perhe kehään ja sehän sujui jo ihan rutiinilla. Tietysti siellä pystyy käskyttämään vain yhtä koiraa kerrallaan ja se toinen tuntuu aina sillä välin eksyvän väärään paikkaan, mutta kyllä se touhu askel askeleelta meni parempaan päin.

Illalla oli väsynyttä porukkaa. Sinni oli puurtanut tuplatreenit ja Hopulle tämä ensimmäinen päivä matkalla paimenkoiraksi oli oletetusti ollut uuvuttava.

Keskiviikkona lähtivät leirin pikkukoirat, eli meikäläiset ja Isla-shape metsään lammaksia syöttämään. Apuna oli pari ammattilaiskoiraakin ja taas Sinni toimi vieraiden koirien kanssa ihan ongelmitta. Vähän teki Sinnin alkuun mieli jättää keikka väliin, mutta kun hommiin lähdettiin niin kyllä siellä ihan töitäkin tehtiin. Hoppu työskenteli hyvin ahkerasti ja väliin hoiti ihan yksinään koko peränpidon kun nämä toiset pienet veti happea. Tauoilla Hoppu veti riemurallia ja nautti elämästä, ei ihan osannut säästellä voimia jatkoa varten ja siksi loppua kohden alkoi jo vähän hiipumaan tehokkuus. Hopun oli myös hankala hahmottaa lauma kokonaisuutena ja jatkuvasti piti käskyttää neitiä takaisin hakemaan laumasta jääneitä. Sinni tarkkaili laumaa sen verran kauempaa, että osasi paremmin poimia matkasta pudonneita, jos siis sillä hetkellä tunsi olonsa tarpeeksi voimakkaaksi.

Hienosti molemmat toimi. Sinnihän viimeksi vain pyrki paniikissa syliin tai piiloutui metsään joten tämä suoritus oli valtava harppaus parempaan.

Päivän päätteeksi menimme vielä isoon aitaukseen, ilman tukevaa yleisöä. Metsässä olin ollut koirien kanssa lauman takana ja halusin loppuun kokemuksen jossa koira on tasapainossa ohjaajan vastaisella puolella laumaa. Ensin mentiin kaikki yhdessä. Yhtä hyvin toimi kuin pyöröaitauksessa.

Lopussa tulikoe, Sinnin kanssa kaksistaan. Lopen uupunut Sinni, kovan työn tehnyt, jaksoi vielä tämän!! Selvästi väsytti ja lampaisiin ei ollut samaa voimaa kuin normaalisti, mutta pysyi silti töissä ja teki parhaansa! Voiko olla liikuttavampaa? Meidän Tintti ja tuollainen työmoraali? Pieni hemmoteltu höpöhöpöplintetta, jonka täytyy saada kaikki mitä haluaa tai muuten mulle tulee paha mieli? Niin se vaan on muuttunut maailma, kyllä se on ihan totta eikä vaan epämääräinen fiilis: Saan lällytellä Sinniä ihan niin paljon kun haluan, mutta kyllä tositilanteissa on täysin selvää kuka päättää. Hyvä minä ja hyvä Tööttö! Tästä se lähtee!!

Leirin loputtua jäimme odottamaan iltakurssia, siellä olisi Hopun Sipsa-sisko. Kannatti odottaa, pääsimme siskosten kanssa metsään. Kummallakin eka päivä lampailla, mutta onneksi mukana oli Sipsan kokenut paimenkoiraisoveli Pöökö. Pöökö tosin ei ollut koskaan ollut metsässä ja muutenkin oli ollut viimeksi paimenessa viime syksynä.. Mutta tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä, tulta päin vaan!

Aika kaoottista meillä oli. Sipsa innostui hommasta heti ja kaikin voimin pölläytteli laumaa pitkin metsää. Hoppu hiukan hillitymmin peesasi ja lampaat meni minne halusi. Tehtävä oli Pöökölle todella vaativa, varsinkin kun Muffy ilmestyi vielä jarruttamaan lauman etenemistä, että älkää lampaat nyt ainakaan tulko tänne minne ihminen teitä yrittää johdattaa... Siihen päälle vielä tiuha hyttysilma ja reipas kesäsade. Olipahan kokemus. Sitkeydellä raivasimme lampaat selvemmälle reitille ja alkoihan se lopulta sujumaan. Huippuhetki oli ihan lopussa kun siskokset kävivät yhdessä komentamassa kuhnailevat lampaat liikkeelle. He eivät ehkä ole enää leikkikavereita, mutta työtoveruus passaa aina.

Hieno bonuspaimennus saatiin Hopun kanssa ekan leirin loppuun. Maireana saatiin ajella kotiin. Kyllä toi on huippulaji.

Piristyspartio

On tulossa niin paljon kaikkea kivaa että tietysti juuri nyt polvi alkoi pelleilemään. Ei mitään kamalan vakavaa, mutta viheliäistä ellei parane pian. Pakko vaan himmailla ja lääkitä kiltisti pari päivää.

Maanantai oli himmailun nimissä jälkipäivä. Tein Sinnille ensin kolmen metrin jäljen puolen metrin keppiväleillä. Otettiin jäljelle lähtemiseen jo rutiinit valjaineen ja vähän niinku janalla lähestyttiin jäljen alkua. Sinnihän oli ihan pro! Sillä on kerta kaikkiaan nyt naksahtanut jotain! Valtavan topakkana ottaa heti jäljestä kiinni ja tietää tarkalleen mitä tehdä. Kaikki 6 keppiä löytyi ja sillä ansaitsi mojovat cuzileikit.

Mika teki Hopulle parin sadan metrin jäljen nurmikkoon. Jäljelle hukkui kolme keppiä ja kolme muuta esinettä. Hoppu ei olisi niitä muita ilmaissut vaan piti vähän muistuttaa. Kaikki löydettävä kuitenkin löydettiin, kerrankin!

Sinnille tein sitten 10 metrin jäljen parin metrin keppiväleillä pikkusen harvemmilla askelilla. Taas Sinni lähti ihan täysillä hommiin, hän on kovin liikuttava kun tärkeänä hoitaa poliisikoiran virkaa. Kaikki kepit löytyi taas, hieno pieni otus.

Hopulle tein itse seuraavan. Ihan perus 200m, kuusi esinettä ja siistiä nurmikkoa. Helpolla alustalla jäi taas alussa kiireessä keppi ilmaisematta, huomasin liian myöhään niin en voinut enää muistuttaa. Hanskan kohdalla olin hereillä ja saatiin ilmaisu. Pienen pallon ohi huiteli niin lujaa, etten taas kerennyt tehdä mitään. 4/6 esineestä nousi. Ihan pätevää työtä silti, koko ajan oli tänään jäljellä tarkasti. Pitää alkaa pidentämään reilusti.

Sinni teki loppuun vielä pienen kolmen kepin jäljen Mikan tekemänä. Ihan yhtä varmana lähti tällekin jäljelle ja määrätietoisesti ilmaisi kepit vaikka ihmiset olikin ihan eksyksissä..

Molempien kanssa pitää treenata ilmaisun kestoa, maassa pitää pysyä kunnes kerkiän paikalle.

Tiistaina otin molemmille uimalelut mukaan ja mentiin kanavanrantaan. Pari kertaa molemmat haki, mutta liian kylmää oli vesi vielä, ei mukavaa. Mentiin nurtsille istuskelemaan ja kuivattelemaan ja niinhän siinä kävi, että pitkä tovi vierähti leikkiessä. Molemmilla oli oma lelu jota tuotiin vuorollaan mulle ja toista ei häiritty kun suoritti tehtäväänsä lelun ansaitakseen. Sinni teki patoamista ja joutui jököttämään istumassa vaikka miten huidoin, kunnes sitten vapautuksella pääsi leluun kiinni. Hoppu teki oikeastaan samaa, paitsi maassa ja yrittäen pitää kontaktia eikä vilkuilla mihin lelu menee.

Ihan hullun lailla Hoppua leikitytti, se tuntui jaksavan ihan loputtomasti. Lopussa ei enää revitty lelua vaan neiti vain kieri ja tunki onnellisena rapsuteltavana <3 Sinnin mussuttaessa tahollaan cuzia..

Pois käveltiin metsän kautta ja suureksi onnekseen Hoppu bongasi suolammen. Siellä oli ihana kahlata ja lillua ja metsästellä pinnalta roskia. Välillä Sinnikin kävi lilluttelemassa ja sitten rallattiin pitkin pusikoita. Hyttysiä oli tolkuttomasti ja mulla ei ollut niin kovin kivaa. Mutta eipähän tarvinnut itse paljon liikkua. Klenkattiin vaan pikkuhiljaa kotiin ja jäätiin tohon edustalle nurmikolle vielä paistattelemaan ja kuivattamaan metsälillut pois. Olipa erikoinen ulkoilu, ei se matka vaan vietetyn ajan laatu. Ihanat koirat, ihanat kotikulmat!

Iltapäivällä posti toi lelulähetyksen. Nyt on Cuzeja vähäksi aikaa! Onhan tuo lauantaina käyttöönotettu jo lähes tiensä päässä. Cuzien lisäksi paketissa oli pari namilelua. Pikkuruinen verkkopallo on kyllä turhan pieni, en ihan tiedä miten ajattelin sitä käyttää. Velcroilla koottava namipiilopallo, jossa on vetoköysi, vaikuttaa ihan hyvältä. Testailtiin molemmat jo tässä kotona ja kyllä niistä varmasti iloa on. Aika helposti taisin hurahtaa tähän heitettävän namipalkan kilpavarusteluun..